Itä-Suomen HO 27.6.2014 14/128184

Metsästys Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Asianumero:   I-SHO:2014:4

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Metsästäminen vastoin metsästyslain 34 §:n nojalla annettua metsästysasetuksen 13 §:ssä säädettyä karhua koskevaa pyyntivälineen ja pyyntimenetelmän käytön rajoitusta käyttämällä karhun metsästyksessä apuna ravintoon liittyvää houkutinta ei ollut metsästysrikoksena vaan metsästyslain 74 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla metsästysrikkomuksena rangaistavaa. Metsästysrikosta koskeva rikoslain 48 a luvun 1 § ei myöskään täyttänyt laillisuusvaatimuksen rikoslainsäädännölle asettamaa täsmällisyysvaatimusta.

KAINUUN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 5.3.2014

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Metsästysrikos
Rikoslaki 48A luku 1 § / 2
Metsästyslaki 34 §
Metsästysasetus 13 §
Rikoslaki 5 luku 3 §
20.08.2013 – 21.08.2013 Kuhmo

D, C, B ja A ovat yhdessä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästäneet vastoin metsästyslain nojalla annettua riistaeläimen metsästysrajoitusta käyttämällä karhun metsästyksessä apuna ravintoon liittyvää houkutinta metsästysasetuksen 13 §:n vastaisesti.

D, C, B ja A ovat 20.8. metsästäneet karhua Hepo-ojan alueella, jonne D on 18.8. vienyt 6 – 8 kg lihasyötin. Metsästyksen aikana D on kulkenut noin 100 metrin etäisyydeltä lihasyötistä maastoon koiran kanssa, C, B ja A ovat olleet passissa 3 – 4 kilometrin päässä syötistä.

D ja A ovat 21.8. metsästäneet karhua Vasamantien ja Ruotintien välisellä alueella. Vasamantien varteen D, C ja B ovat 17.8. vieneet 6 – 8 kg lihasyötin. Vasamantien ja Ruotintien välisen tien varteen D on 18.8. vienyt 5 – 6 kg lihasyötin ja nakellut tien reunoille auton ikkunasta pieniä lihasyöttinokareita. Metsästyksen aikana D on kulkenut koiran kanssa maastossa käyden noin 50 metrin päässä Vasamantien varressa olleesta lihasyötistä ja noin 20 metrin päässä Vasamantien ja Ruotintien välissä olevan tien varressa sijaitsevasta lihasyötistä, jonka läheisyydessä A on ollut passissa.
Kummankaan päivän metsästys ei ole tuottanut saalista.

Vaihtoehtoiset syytteet:
Mikäli katsotaan, että C ja B eivät olisi edes törkeästä huolimattomuudesta syyllistyneet metsästysrikokseen, tulee heidät tuomita avunannosta metsästysrikokseen, sillä he ovat rikoslain 5 luvun 6 §:n mukaisesti ennen rikosta toimin tahallaan auttaneet D:tä tahallisen rikoksen tekemisessä viemällä tämän kanssa 17.8. lihasyötin Vasamantien varteen, jossa D ja A ovat 21.8. metsästäneet karhua.

Jos vastaajien ei katsota syyllistyneen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta metsästysrikokseen tai avunantoon tähän rikokseen, on heistä kukin tuomittava rangaistukseen metsästysrikkomuksesta metsästyslain 74 §:n nojalla, koska he ovat ainakin huolimattomuudesta metsästäneet käyttämällä karhun metsästyksessä apuna ravintoon liittyvää houkutinta metsästysasetuksen 13 §:n vastaisesti.

– – – – – – – – – – –

Tuomion johtopäätökset

Kaikilla vastaajilla on ollut karhunpyyntilupa ja he ovat saapuneet Kuhmoon nimenomaan karhunpyynti-tarkoituksessa, mikä ilmenee esitutkinnassa ja oikeudessa annetuista kertomuksista.

Maastoon on viety ravintoa, joka on sisältänyt lihaa. Kysymyksessä on selvästi ravintoon liittyvä houkutin. Kaikki ovat olleet tästä tietoisia. Vastaajat A:ta lukuunottamatta ovat olleet viemässä syöttejä metsään. A on kuullut, että maastoon oli viety syöttejä, joten hän on ollut myös tietoinen syötin käytöstä.

Kertomuksista ilmenee selvästi, että kaikki ovat osallistuneet metsästykseen. A ja D ovat metsästäneet kahtena päivänä ja B ja C yhtenä päivänä.

Käräjäoikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla selvitetyksi, että kaikki vastaajat ovat metsästyslain ja -asetuksen vastaisesti metsästäneet karhua ravintoon liittyvää houkutinta apuna käyttäen.

Kysymykseen ei voi tulla kelvoton yritys tai metsästysrikoksen valmistelu sen vuoksi, että alueella ei ehkä metsästyshetkellä sattunut olemaan karhua. Kokonaisuutena arvioiden kysymys ei ole ollut myöskään koiran kouluttamisesta.

Metsästyslain 74 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa on lueteltu ne säännökset ja kiellot, joiden rikkominen voi tulla rangaistavaksi rikoslain 48 a luvun 1 tai 1a §:n nojalla metsästysrikoksena. Näiden lainkohtien joukossa ei ole 34 §, joka koskee pyyntivälineitä ja pyyntimenetelmiä. Tämän lainkohdan mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin muun muassa pyyntimenetelmissä noudatettavista menettelytavoista (kohta 5).

Metsästysasetuksen 13 §:ssä säädetään karhun metsästykseen liittyvistä rajoituksista. Tämän mukaan karhun metsästyksessä ei saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta.

Metsästyslain 74 §:n 2 momentin mukaan metsästysrikkomuksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta

2) metsästää luvattomasti vastoin 34 §:n nojalla annetulla asetuksella säädettyä pyyntivälineen tai pyyntimenetelmän käytön rajoitusta. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaajat ovat menettelyllään syyllistyneet metsästyslain 74 §: n 2 momentin mukaisesti metsästysrikkomukseen.

Koska vastaajat eivät ole syyllistyneet metsästysrikokseen, vaatimukset menettämisseuraamuksista ja metsästyskielloista hylätään.

Rangaistusseuraamus

Vastaajille on tuomittava sakkorangaistukset. Vastaajista D on ollut aktiivisin ja hänen osuutensa kokonaisuudesta on suurin. B ja C ovat olleet viemässä syöttejä ja olleet metsästämässä yhtenä päivänä. Heille on tuomittava samansuuruiset rangaistukset. A ei ole ollut viemässä syöttejä, mutta hän on ollut metsästämässä kahtena päivänä. Hänelle voidaan tuomita samansuuruinen rangaistus kuin B:lle ja C:lle.

– – – – – – – – – – –

Tuomiolauselmat

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajat A:n, B:n, C:n ja D:n metsästysrikkomuksista 20. – 21.8.2013 sakkorangaistuksiin.

– – – – – – – – – – –

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Laamanni Aarne Korhonen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 27.6.2014

Vaatimukset hovioikeudessa

Kihlakunnansyyttäjä E on toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimukset vaatinut, että A, B, C ja D tuomitaan rangaistukseen heidän syykseen luetusta menettelystä metsästysrikoksesta. Syyttäjä on vaatinut toissijaisesti, että C ja B tuomitaan rangaistukseen avunannosta metsästysrikokseen, mikäli heidän syykseen luetun menettelyn ei katsota täyttävän metsästysrikoksen tunnusmerkistöä. Lisäksi syyttäjä on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset, että A, B, C ja D tuomitaan menettämään rikoksentekovälineinä valtiolle heiltä takavarikoidut ampuma-aseet ja että heidät määrätään vähintään vuoden pituiseen metsästyskieltoon.

A, B, C ja D ovat vastustaneet syyttäjän muutosvaatimuksia perusteettomina. D on lisäksi vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 744 eurolla korkoineen.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Syyttäjä on ensisijaisesti vaatinut A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle rangaistusta siitä, että he olivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästäneet vastoin metsästyslain nojalla annettua riistaeläimen metsästysrajoitusta käyttämällä karhun metsästyksessä apuna ravintoon liittyvää houkutinta metsästysasetuksen 13 §:n vastaisesti ja siten syyllistyneet menettelyllään rikoslain 48 a luvun 1 §:n 2 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn metsästysrikokseen. Viimesijaisesti syyttäjä on vaatinut heille rangaistusta käräjäoikeuden heidän syykseen lukemasta metsästysrikkomuksesta.

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n, B:n, C:n ja D:n syyksi luettu menettely rangaistavaa rikoslain 48 a luvun 1 momentin 1 tai 2 kohdan nojalla metsästysrikoksena vai metsästysrikkomuksena.

Rikoslain 48 a luvun 1 §:n mukaan joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti

1) metsästää käyttäen metsästyslaissa kiellettyä pyyntivälinettä tai pyyntimenetelmää taikka vastoin metsästyslaissa säädettyä moottorikäyttöisen kulkuneuvon käytön rajoitusta,

2) metsästää vastoin metsästyslain tai sen nojalla annettua riistaeläimen rauhoitusta tai metsästyskieltoa tai -rajoitusta tai kiintiötä koskevaa säännöstä tai määräystä taikka ilman pyyntilupaa, hirvieläimen pyyntilupaa tai poikkeuslupaa tai

3) aiheuttaa metsästäessään vaaraa tai vahinkoa ihmiselle tai toisen omaisuudelle taikka rikkoo yleisen turvallisuuden vuoksi annettua metsästystä koskevaa kieltoa tai rajoitusta,

on tuomittava metsästysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikoslain 48 a luvun 1 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 203/2001 vp s. 23) todetaan, että ehdotetun säännöksen 1 kohta vastaisi sisällöllisesti tuolloin voimassa ollutta metsästyslain 72 §:n 2 ja 3 kohtaa ja, että ehdotetun säännöksen 2 kohta kattaisi teot, joista aiemmin säädettiin metsästyslain 72 §:n 4-6 kohdassa. Ehdotetun rikoslain 48 a luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan metsästysrikoksena olisi muun ohella rangaistavaa metsästyslain 33 §:ssä kiellettyjen pyyntivälineiden ja -menetelmien käyttö riistaeläinten metsästyksessä. Ehdotetun 2 kohdan mukaan metsästysrikoksena rangaistavaa olisi metsästäminen vastoin metsästyslain tai sen nojalla annettua riistaeläimen rauhoitusta, metsästyskieltoa, metsästysrajoitusta tai kiintiötä koskevaa säännöstä tai määräystä taikka ilman pyyntilupaa.

Aiemmin voimassa olleen metsästyslain 72 §:n 2 – 6 kohtien mukaan joka tahallaan metsästää 2) vastoin 32 §:ssä tarkoitettua moottorikäyttöisten kulkuneuvojen käytön rajoitusta ja 3) käyttäen sellaista pyyntivälinettä tai pyyntimenetelmää, joka 33 §:n 1 tai 2 momentin mukaan on kielletty, 4) 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna rauhoitusaikana, 5) vastoin riistanhoitopiirin 38 §:n 1 momentin nojalla antamaa kieltoa, taikka 6) ilman 10 §:ssä tarkoitettua pyyntilupaa tai rikkoen samassa lainkohdassa tarkoitetun kiintiön on tuomittava metsästysrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Riistanhoitopiirillä on ollut säännöksen 5 kohdan nojalla oikeus antaa riistaeläinlajin metsästämistä koskevia alueellisia kieltoja tai rajoituksia.

Nykyisin voimassa olevan metsästyslain 38 §:n 1 momentin mukaan kysymyksessä olevia kieltoja tai rajoituksia voidaan antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.

Metsästyslain 33 §:ssä säädetään metsästyksessä kielletyistä pyyntivälineistä ja pyyntimenetelmistä. Kyseisessä pykälässä mainittujen pyyntivälineiden ja -menetelmien käyttäminen metsästyksessä on säädetty metsästysrikoksena rangaistavaksi metsästysrikosta koskevan rikoslain 48 a luvun 1 §:n 1 kohdassa, kuten metsästysrikosta koskevasta hallituksen esityksestä edellä todetulla tavalla ilmenee. Metsästyslain 33 § ei sisällä kieltoa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta karhun metsästyksessä. Tämän vuoksi A:n, B:n, C:n ja D:n menettely ei tule arvioitavaksi metsästysrikosta koskevan lainkohdan 1 kohdan mukaisena metsästyslaissa kielletyn pyyntivälineen tai pyyntimenetelmän käyttämisenä.

Metsästyslain 34 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin muun ohella tiettyä eläinlajia koskevia pyyntivälineiden ja -menetelmien käytön rajoituksia. Tämän lainkohdan nojalla on säädetty metsästysasetuksen 13 §, jonka mukaan muun ohella karhun metsästyksessä ei saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta.

Kuten metsästysrikosta koskevasta hallituksen esityksestä edellä todetulla tavalla ilmenee, metsästyslain nojalla annetulla riistaeläimen metsästyskiellolla tai -rajoituksella tarkoitetaan ainoastaan metsästyslain 38 §:n mukaista maa- ja metsätalousministeriön asetuksella tehtävää riistaeläinlajin metsästyksen kieltämistä tai rajoittamista. Metsästysrikosta koskevassa lainkohdassa tarkoitetulla riistaeläimen metsästysrajoituksella ei tarkoiteta metsästysasetuksen 13 §:ssä säädettyjä karhua koskevia pyyntivälineiden ja -menetelmien käytön rajoituksia. A:n, B:n, C:n ja D:n menettely ei ole siten myöskään rikoslain 48 a luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä.

Metsästyslain 74 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan metsästysrikkomuksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää luvattomasti vastoin 34 §:n nojalla annetulla asetuksella säädettyä pyyntivälineen tai pyyntimenetelmän käytön rajoitusta. A, B, C ja D ovat metsästäneet vastoin mainitun pykälän nojalla annetun metsästysasetuksen 13 §:n säännöstä. A, B, C ja D ovat näin ollen syyllistyneet käräjäoikeuden toteamin tavoin metsästysrikkomukseen.

Hovioikeus toteaa, että rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Vastaava periaate on lausuttu perustuslain 8 §:ssä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa. Rikosoikeudellinen laillisuusvaatimus tarkoittaa muun muassa sitä, että niiden säännösten, joiden sisältö viime kädessä määrää rangaistavuuden alan, tulee olla kirjoitettu tavalla, joka vastaa rikoslainsäädännölle asetettavia täsmällisyysvaatimuksia ja että rangaistussäännöstä soveltaessaan tuomioistuin ei saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää lakia analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29). Kuten korkein oikeus on todennut esimerkiksi ratkaisuissaan KKO 2002:11, KKO 2004:46, KKO 2005:27, KKO 2007:67 ja KKO 2013:12, käsitteiden tulkinta on välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa, mutta se edellyttää, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa, ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa.

Metsästysrikosta koskeva rikoslain 48 a luvun 1 § ei täytä laillisuusvaatimuksen rikoslainsäädännölle asettamaa täsmällisyysvaatimusta, koska viimeksi mainitun pykälän 2 kohdassa mainittua metsästyslain nojalla annettua metsästyskieltoa tai -rajoitusta voi sen sanamuodon mukaan tulkita myös syyttäjän esittämällä tavalla. Mainittu epäselvä viittaussäännös aiheuttaa sen, että lopputulos ei ole kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa. Tämän vuoksi syyttäjän metsästysrikosta koskeva vaatimus olisi myös tällä perusteella hylättävä.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Syyttäjän muutosvaatimus hylätään kokonaan. Tämän vuoksi valtio on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan D:lle kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 744 euroa korkoineen.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Valtio velvoitetaan korvaamaan D:lle kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 744 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Pekka Pärnänen, Heikki Hakkarainen, Markku Hämäläinen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen