KKO:1972-II-6

Kunnianloukkaus

Vahingonkorvaus
Syy-yhteys, korvattava vahinko
Korvauksen määrääminen ja sen periminen
Korvattava vahinko
Aineeton vahinko
Muu aineeton vahinko

Henkilö, joka erään aikakauslehden vastuunalaisena päätoimittajana oli julkaissut moottoriajoneuvon kuljettamisista alkoholin vaikutuksen alaisena rangaistukseen tuomitun naisen vaiheita käsittelevän kirjoituksen yhteydessä toisen naishenkilön valokuvan sellaisella tavalla, että lukija saattoi päätellä valokuvan esittävän tuota rangaistukseen tuomittua henkilöä, ja siten tietoisena siitä, että valokuvan julkaiseminen kerrotussa yhteydessä oli omiaan loukkaamaan kuvan esittämän henkilön kunniaa, tuomittiin tahallisesta, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoa tapahtuneesta julkisesta herjauksesta ja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta.