Korkein oikeus KKO:1982-II-27

A ja B olivat antaneet oikeudelle kuitin siitä, että varastettu ja B:ltä takavarikoitu kultasormus muka oli ostettu eräästä liikkeestä. Kun A ja B siten olivat, hankkiakseen laitonta aineellista etua, yrittäneet erehdyttää oikeutta, paitsi muuhun, kumoamaan sormuksen takavarikon, heidät tuomittiin petoksen yrityksestä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syytteestä Helsingin RO p. 17.1.1979 oli lausunut selvitetyksi, että A:n vastaanotettua erään tavaratalon myyjältä tämän tuosta tavaratalosta varastaman 750 markan arvoisen kultaisen kantasormuksen, jonka kantaosan yhdessä kulmassa oli valkoinen kivi, ja luovutettua sen B:lle, jolta sormus myöhemmin oli takavarikoitu, A ja B olivat 7.9.1978 menneet D:n osto- ja myyntiliikkeeseen, jossa tuolloin olivat olleet C ja D ja pyytäneet, että heille kirjoitettaisiin kuitti, jonka mukaan A oli ostanut mainitun sormuksen sanotusta liikkeestä. Vaikka A, B, C ja D olivat olleet tietoisia siitä, ettei A ollut ollut ostanut tuota sormusta liikkeestä, C oli D:n häntä siihen kehottaessaan kirjoittanut pyydetyn sisältöisen kuitin. A ja B olivat 8.9.1978 saapuneet liikkeeseen uudelleen ja vaatineet, että kuitista tuli näkyä tarkka ostopäivämäärä. Tällöin C oli D:n kehotuksesta kirjoittanut uuden kuitin, jossa oli todistettu A:n ostaneen liikkeestä 10.6.1978 320 markan hinnasta ”kultasormuksen valkoisella kivellä”. Tämän väärennetyn kuitin B oli luovuttanut RO:n istunnossa 1.11.1978 oikeudelle osoittaakseen kuitilla, että hän ja A olivat saaneet sormuksen laillisella saannolla.

Edellä mainitun perusteella RO oli katsonut näytetyksi, että A ja B olivat, hankkiakseen kummallekin hyötyä, yhdessä suunnittelemalla ja ilmoittamalla po. kuittiin kirjoitettavan sisällön, jonka C oli heidän paikalla ollessaan kirjoittanut, valmistaneet mainitun väärän asiakirjan, jonka B oli kerrotuin tavoin käyttänyt. C oli vääräksi tietämänsä kuitin kirjoittamisella, kun hänen ei ollut näytetty saaneen teostaan hyötyä eikä hän kuittia ollut hyötymistarkoituksessa käyttänyt, syyllistynyt A:n ja B:n syyksi luetun rikoksen avunantoon. D oli syyllistynyt, kun hän oli tahallaan taivuttanut poikansa C:n kirjoittamaan väärän kuitin ja kun hänen oli täytynyt ymmärtää, että A ja B käyttäisivät kuittia saadakseen itselleen hyötyä, väärän yksityisen asiakirjan valmistamisen yllytykseen.

Sen vuoksi RO oli rikoslain 36 luvun 5 §:n sekä 5 luvun 2 §:n ja 3 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n ja B:n väärän yksityisen asiakirjan valmistamisesta kummankin 7 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoon, C:n avunannosta väärän yksityisen asiakirjan valmistamiseen 3 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja D:n yllytyksestä väärän yksityisen asiakirjan valmistamiseen 6 kuukaudeksi 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen, B:ltä takavarikoitu sormus määrättiin luovutettavaksi tavaratalolle.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä sekä A, B, C ja D olivat saattaneet jutun, p. 27.1.1981 oli katsonut että koska kysymyksessä oleva kuitti oli sen antajan C:n itsensä allekirjoittama, kuittia ei ollut sen totuutta vastaamattomasta sisällöstä huolimatta pidettävä rikoslain 36 luvun 5 §:ssä tarkoitettuna vääränä asiakirjana. Sen vuoksi A ja B eivät olleet RO:n päätöksessä kerrotuin tavoin menetellessään syyllistyneet väärentämiseen eivätkä C ja D heidän syykseen luettuihin avunannon ja yllytyksen väärentämiseen käsittäviin rikoksiin. Asiassa oli myös jäänyt näyttämättä, että C ja D olisivat mainitun kuitin laatimisessa ja sen A:lle ja B:lle luovuttaessaan syyllistyneet muuhunkaan rangaistavaan tekoon. Sen sijaan A:n ja B:n viaksi jäi, että he olivat 1.11.1978 RO:n istunnossa, kun sanottu kuitti oli B:n toimesta B:n läsnä ollessa luovutettu tuomioistuimeen, antaneet julkiselle viranomaiselle asiakirjan, jonka sisällön he olivat tienneet vääräksi. Sen vuoksi HO, muuttaen RO:n päätöstä sekä vapauttaen C:n ja D:n heille tuomituista rangaistuksista, oli tuominnut A:n ja B:n RO:n heidän syykseen lukemien rikosten ja niistä tuomitsemien rangaistusten asemesta rikoslain 17 luvun 8 §:n nojalla kummankin rangaistusten asemesta rikoslain 17 luvun 8 §:n nojalla kummankin sisällykseltään vääräksi tietämänsä kirjallisen todistuksen antamisesta julkiselle viranomaiselle 2 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoon.

Pyytäen valituslupaa virallinen syyttäjä haki muutosta HO:n päätökseen vaatien syytettyjen tuomitsemista syytteen mukaisesti väärän yksityisen asiakirjan valmistamisesta. Lupa myönnettiin. Tavaratalon omistaja sekä C ja D antoivat pyydetyt vastaukset.

KKO p. tutki jutun ja katsoi, että A ja B esittämällä 1.11.1978 RO:lle kuitin siitä, että varastettu, B:ltä takavarikoitu sormus muka olisi ostettu D:n osto- ja myyntiliikkeestä, olivat, hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua, yrittäneet erehdyttää RO:ta, sormusta koskevan syytteen hylkäämisen ohella, kumoamaan sormuksen takavarikon. Kuittia laadittaessa ja A:lle annettaessa C ja D eivät olleet tienneet tarkoituksesta käyttää kuittia RO:n erehdyttämiseen eikä sen mahdollisesta käytöstä muuhunkaan rikolliseen erehdyttämiseen. Näillä perusteilla KKO muutti HO:n päätöstä siten, että A ja B tuomittiin kumpikin rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 ja 3 momentin ja 4 luvun 1 §:n nojalla HO:n heidän syykseen lukemasta rikoksesta tuomitseman vankeusrangaistuksen asemesta petoksen yrityksestä 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Muilta osin ja siis myös tuomittujen oheissakkojen osalta HO:n päätös jäi pysyväksi. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Manner, Takala ja Nybergh sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Mäkinen ja Roos