KKO:1983-II-66

Veropetos

Syytetty oli harjoittanut matkatoimistoliikettä luvatta ja jättänyt siitä saamansa tulot verotuksessa ilmoittamatta. Hänet tuomittiin rangaistukseen paitsi matkatoimistoliikkeen luvattomasta harjoittamisesta myös veropetoksesta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Tampereen RO:ssa

Virallinen syyttäjä oli kertonut, että A ja Tampereella, paitsi vuosina 1974 – 1979 ilman elinkeinohallituksen lupaa ansiotarkoituksessa välittänyt matkatoimisto X:n matkoja siten, että hän oli myynyt matkat osanottajille ja ollut taloudellisessa vastuussa matkojen hinnan suorittamisesta matkatoimistolle myös peruutettujen matkojen osalta, 1.11.1975 -31.1.1980 välisenä aikana tahallaan, hankkiakseen itselleen hyötyä, pidättänyt valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta veroa jättämällä veroilmoituksissaan ilmoittamatta sanotulta matkatoimistolta ostamiensa matkojen myynnistä saamiaan tuloja vuodelta 1974 ainakin 14 370 markkaa, vuodelta 1975 ainakin 33 530 markkaa, vuodelta 1976 ainakin 21 555 markkaa, vuodelta 1977 ainakin 16 765 markkaa, vuodelta 1978 27 888 markkaa ja vuodelta 1979 24 813 markkaa. Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen jatketusta matkatoimistoasetuksen säännösten rikkomisen ja törkeän veropetoksen käsittävästä rikoksesta ja menettämään valtiolle rikollisella toiminnallaan saamansa taloudellisen hyödyn. Hämeen lääninverovirasto oli yhtynyt jatkettua törkeää veropetosta koskevaan syytteeseen ja vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvaukseksi 51 208,02 markkaa korkoineen.

RO:n päätös 26.3.1981

Kuultuaan A:ta häneen kohdistetuista vaatimuksista RO oli lausunut selvitetyksi, että A, jolla ei ollut elinkeinohallituksen lupaa matkatoimistoliikkeen harjoittamiseen, oli vuoden 1974 ja 9.12.1979 välisenä aikana Tampereella ansiotarkoituksessa toistuvasti välittänyt matkatoimisto X:n yhdessä neuvostoliittolaisen matkatoimiston kanssa järjestämiä Leningradiin, Moskovaan, Odessaan, Repinoon, Tallinnaan ja Shotshiin suuntautuneita ryhmämatkoja siten, että hän oli ainakin 55 kertaa ostanut alennetulla hinnalla matkatoimisto X:ltä koko ryhmämatkan, ja saatuaan toimistolta matkoja koskevat tiedot hinnoitellut matkat, myynyt ne keräämilleen osanottajille, jotka eivät olleet lainkaan asioineet matkatoimiston kanssa, kerännyt viisumianomukset ja maksut sekä toimittanut ne matkatoimistolle, joka oli vähentänyt ilmoittamistaan matkojen hinnoista A:lle myöntämänsä alennuksen. A:lla oli ollut oikeus periä matkoista haluamansa hinta, joka kuitenkaan ei ollut saanut ylittää matkatoimiston yksityisiltä asiakkailtaan veloittamia hintoja. A oli ollut taloudellisessa vastuussa matkatoimistolle matkojen hinnan suorittamisesta ja ainakin viimeisten vuosien aikana myös peruutettujen paikkojen osalta. A:n tilaamiin matkoihin ei ollut sovellettu sanotun matkatoimiston yleisiä matkaehtoja. A oli mainitulla matkoilla, joilla hän oli toiminut matkanjohtajana huolehtien ilman eri korvausta ryhmistä, järjestänyt itsenäisesti linja-autokuljetukset tilaamalla autot ja suorittamalla kuljetusten hinnat liikennöitsijöille. RO oli katsonut, että A oli kerrotulla toiminnalla, joka ei ollut tapahtunut vain satunnaisesti, harjoittanut matkatoimistoliikettä 9.7.1968 annetussa matkatoimistoasetuksessa tarkoitetulla tavalla ja että A:n saamat tulot olivat muodostuneet osanottajilta perittyjen maksujen ja hänen matkatoimisto X:lle tilittämien asiamiespalkkiolla vähennettyjen kokonaishintojen erotuksesta. Esitettyjen selvitysten perusteella ja huomioon ottaen A:lle mainitun tulon hankkimisesta aiheutuneet kohtuulliset kustannukset sekä matkojen peruutuksista aiheutuneen vahingon RO, todeten eräiden matkojen muodostuneen A:lle kokonaan tappiollisiksi, oli arvioinut, että A oli saanut keskimäärin kustakin järjestämästään matkasta voittoa ainakin 800 markkaa ja että hänen rikoksella saamansa taloudellinen hyöty siten oli ollut ainakin 44 000 markkaa.

Edelleen RO oli lausunut tosin selvitetyksi, että A oli jättänyt vuosilta 1974 – 1979 antamissaan veroilmoituksissa ilmoittamatta matkatoimistolta kerrotuin tavoin ostamiensa matkojen välittämisestä saamansa tulot, joista matkatoimisto ei ollut suorittanut ennakonpidätystä, mutta katsonut, että A oli saanut mainitut tulot lainvastaisella menettelyllä ja ettei rikoksella saadun edun ilmoittamatta jättäminen ollut rangaistava teko.

Sen vuoksi RO oli matkatoimistoasetuksen 1, 2 ja 21 §:n nojalla tuominnut A:n matkatoimistoasetuksen rikkomisesta 50:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon ja velvoittanut hänet suorittamaan valtiolle rikoksella saatuna taloudellisena hyötynä oikeuden harkinnan mukaan 44 000 markkaa, mutta hylännyt jatkettua törkeää veropetosta koskevan syytteen ja esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen. Sen ohessa A oli velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista maksettu todistajanpalkkio 20 markkaa.

Turun HO:n päätös 25.5.1982

HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja lääninverovirasto olivat saattaneet jutun, oli, todeten A:n RO:n päätöksessä ilmoitettuna aikana harjoittaneen matkatoimistoliikettä ilman lupaa, jättänyt asian RO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että A tuomittiin RO:n soveltamien lainkohtien sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta matkatoimistoasetuksen säännösten rikkomisesta RO:n tuomitsemaan rangaistukseen. Lisäksi HO oli soveltanut rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momenttia.

KORKEIN OIKEUS

Pyytäen valituslupaa virallinen syyttäjä oli hakenut muutosta HO:n päätökseen ja vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen myös tärkeästä veropetoksesta. Lupa myönnettiin ja A antoi hakemuksen johdosta häneltä pyydetyn vastauksen.

KKO p. tutki jutun.

Perustelut

A oli Tampereella veroviranomaisille vuosina 1975 – 1980 antamissaan veroilmoituksissa jättänyt ilmoittamatta matkatoimisto X:ltä matkojen myynnistä saamansa tulot. Vaikka A:lla ei ollut ollut matkatoimistoliikkeen harjoittamiseen asianmukaista lupaa, toiminta sinänsä ei ollut lainvastaista. A oli myöntänyt järjestäneensä vuonna 1974 kuusi matkaa, vuonna 1975 yksitoista matkaa, vuonna 1976 yhdeksän matkaa, vuonna 1977 seitsemän matkaa, vuonna 1978 yhdeksän matkaa ja vuonna 1979 kolmetoista matkaa. Matkojen järjestämiseen liittyvät menot huomioon ottaen KKO arvioi, että A:lle oli jäänyt voittoa matkaa kohti ainakin 800 markkaa.

Näillä perusteella KKO katsoi selvitetyksi, että A oli tahallaan jättämällä veroilmoituksissaan ilmoittamatta matkojen myynnistä saamiaan tuloja vuonna 1975 ainakin 4 800 markkaa, vuonna 1976 ainakin 8 800 markkaa, vuonna 1977 ainakin 7 200 markkaa, vuonna 1978 ainakin 5 600 markkaa, vuonna 1979 ainakin 7 200 markkaa ja 31.1.1980 ainakin 10 400 markkaa pidättänyt veroa valtiolta, kunnalta ja seurakunnalta.

Päätöslauselma

HO:n päätöstä muutettiin siten, että A tuomittiin HO:n hänen syykseen lukeman rikoksen asemasta jatketusta matkatoimistoliikkeen luvattoman harjoittamisen ja veropetoksen käsittävästä rikoksesta (rikoksen tekoaika 1974 – 31.1.1980) 2 kuukaudeksi vankeuteen.

Tuomittu rangaistus ja Tampereen RO:n 19.11.1981 kahdesta yksityisen asiakirjan väärennytyksestä kummastakin tuomitsemat 7 kuukauden vankeusrangaistukset, jotka RO oli yhdistänyt 9 kuukaudeksi vankeutta määräten rangaistuksen ehdolliseksi 31.12.1983 päättyvin koetusajoin, yhdistettiin 9 kuukaudeksi 20 päivän vankeutta. Tämä yhdistetty rangaistus oli ehdollinen. Koetusaika päättyi 30.6.1984.

Lainkohdat

HO:n soveltamat lainkohdat sekä rikoslaki 38 luku 11 § 1.

Muut lausunnot

Muilta osin HO:n päätös jäi pysyväksi. A:lle tuomittu ehdollinen yhdistetty vankeusrangaistus voitiin määrätä täytäntöönpantavaksi, jos hän koetusaikana syyllistyi rikokseen, josta hänet tuomittiin vankeusrangaistukseen.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Heinonen, Nybergh ja Ketola sekä ylimääräinen oikeusneuvos Roos