KKO:1984-II-130

Veropetos Ylikorkotalletus
Tahallisuus

Syytetty oli sopinut kauppaliikettä harjoittavan osuuskunnan säästökassan kanssa talletuksilleen maksettavasta normaalin talletuskoron olennaisesti ylittävästä korosta ja allekirjoittanut kuitteja, joiden mukaan maksettu lisäkorko olisi muka tarkoittanut muuta maksusuoritusta. Syytetyllä katsottiin sen vuoksi olevan tahallisuuden edellyttämä tietoisuus tuon koron merkityksestä tileillä olevien varojen ja niille maksettavan koron veronalaisuuden suhteen ja hänet tuomittiin rangaistukseen jatketusta veropetoksesta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli Iisalmen KO:ssa vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että A, jolla oli ollut B:n Osuuskaupan säästökassassa talletuksia, joista säästökassa oli osaksi tekaistuilla kuiteilla suorittanut A:lle säännönmukaisen talletuskoron lisäksi lisäkorkoa, oli Lapinlahdella vuosina 1973 – 1978 antamissaan veroilmoituksissa tahallaan salannut mainittujen talletusten pääomat ja yhteensä 49.192,93 markan määräiset sanotut lisäkorot ja siten pidättänyt valtiolta veroa, katsoen virallinen syyttäjä A:n syyllistyneen jatkettuun törkeään veropetokseen.

KO:ssa oli kuultu asianomistajana valtion edustajan Kuopion lääninverovirastoa, joka oli puolestaan lausunut, että A oli vuosien 1972 – 1977 veroilmoituksissaan tahallaan salannut varallisuutenaan hänellä sanotussa säästökassassa olleiden talletusten pääomat eli vuodelta 1972 127.731 markkaa, vuodelta 1973 141.328 markkaa, vuodelta 1974 156.450 markkaa, vuodelta 1975 172.022 markkaa, vuodelta 1976 189.174 markkaa ja vuodelta 1977 209.201 markkaa sekä tuloinaan niistä saamansa korot eli vuodelta 1972 11.045 markkaa, vuodelta 1973 13.597 markkaa, vuodelta 1974 15.121 markkaa, vuodelta 1975 15.572 markkaa, vuodelta 1976 17.152 markkaa ja vuodelta 1977 20.026 markkaa ja siten pidättänyt valtiolta ja Lapinlahden kunnalta veroja ja maksuja yhteensä 63.825,20 markkaa. Sen vuoksi ja ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan ja erityisesti sen, että veron määrä, josta rikoksella oli ollut tarkoitus vapautua, oli ollut suuri, lääninverovirasto oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen 1.11.1973 – 1.11.1978 tehdystä jatketusta törkeästä veropetoksesta ja hänen velvoittamistaan korvaamaan lääninveroviraston oikeudenkäyntikulut 500 markalla.

Kuultuaan A:ta syytteestä KO p. 17.9.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli tosin vuosina 1972 – 1977 veroilmoituksissaan jättänyt ilmoittamatta B:n Osuuskaupan säästötilille tallettamastaan pääomasta normaalia pankkitalletuskorkoa suuremman korkoprosentin mukaan saadun korkotulon yhteensä 92.513 markkaa tulonaan ja talletusten pääoman varallisuutenaan.

Sen sijaan KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi jättämällä ilmoittamatta edellä mainitut korkotulot veroilmoituksessaan tahallaan antanut väärän tiedon tai salannut veron määräämiseen vaikuttavan seikan taikka vilpillä pidättänyt tahi yrittänyt pidättää valtiolta veroa.

Sen vuoksi ja kun verohallituksen veroilmoituksen laatijalle antamat ohjeet eivät millään tavalla määritelleet käsitettä kotimainen rahalaitos eikä niin ollen voitu katso, että A olisi tiennyt, että mainitulle säästötilille maksetut korkotulot eivät olleet kotimaisten rahalaitosten tavallisilta talletustileiltä saatua verovapaata korkotuloa vaan muuta korkotuloa ja siten A:n veronalaista tuloa, KO oli hylännyt syytteen näyttämättömänä.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi lääninverovirasto oli saattanut jutun, p. 21.1.1983 oli katsonut selvitetyksi, että A:lla oli ollut lääninveroviraston syytteessä ilmoitettuna aikana kerrotun suuruiset talletukset tileillään B:n Osuuskaupan säästökassassa. Säästökassa oli sen ja A:n 1970-luvun alkupuolella tekemän sopimuksen mukaisesti maksanut talletuksille säännönmukaisen talletuskoron lisäksi lisäkorkoa, mikä oli merkitty A:n tileille kerran vuodessa panona. Sen vuoksi talletukset eivät ollut olleet sellaisia 10.12.1971 ja 19.12.1975 annettujen talletusten verohuojennuslakien tarkoittamia talletuksia, joita ei pidetty vuosilta 1972 – 1977 toimitettavissa valtion- ja kunnallisverotuksissa veronalaisina varoina ja joista saatuja korkoja ei katsottu veronalaiseksi tuloksi. Säästökassan maksama säännönmukainen talletuskorko ja A:lle sen lisäksi maksettu lisäkorko olivat yhteensä ylittäneet muiden rahalaitosten yleisesti määräaikaisista talletuksista maksaman koron ja vastanneet tuolloin suunnilleen valtion verottomien obligaatioiden korkotuottoa.

A oli vuosina 1972 – 1977 antamissaan veroilmoituksissa jättänyt ilmoittamatta varoinaan mainitut talletukset ja tuloinaan niistä saamansa korot, minkä vuoksi sanotuilta vuosilta toimitetussa verotuksessa, joka oli päättynyt vuoden 1972 osalta 1.11.1973 ja vuoden 1977 osalta 1.11.1978, hänen veronsa ja verotuksessa määräytyvät maksunsa oli määrätty yhteensä 63.825,20 markkaa liian pieniksi.

A:n oli, huomioon ottaen että hän oli säästökassan kanssa nimenomaan sopinut säännönmukaisen talletuskoron lisäksi maksettavasta lisäkorosta ja lisäksi allekirjoittanut tekaistuja kuitteja, joilla hänelle oli maksettu sanottua lisäkorkoa, ja muut jutussa ilmenneet asianhaarat, täytynyt olla tietoinen sanotun suuremman koron merkityksestä talletusten ja niistä saatujen korkojen veronalaisuuden kannalta.

A oli siten tahallaan salaamalla veron ja maksun määräämiseen vaikuttavan seikan pidättänyt valtiolta ja Lapinlahden kunnalta veroja ja maksuja. A:n syyksi luettuja rikollisia tekoja oli pidettävä saman rikoksen jatkamisena. A:n syyksi luettua rikosta ei kuitenkaan, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, ollut pidettävä törkeänä.

Näillä perusteilla HO oli rikoslain 38 luvun 1 §:n 1 momentin ja 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta veropetoksesta 50:een 60 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 3.000 markkaa sekä velvoittanut A:n suorittamaan Kuopion lääninverovirastolle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi KO:n osalta 500 ja HO:n osalta 300 eli yhteensä 800 mk.

A pyysi valituslupaa ja haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin. Virallinen syyttäjä ja lääninverovirasto antoivat hakemuksen johdosta vastaukset.

KKO p. tutki jutun ja katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöstä, ja velvoitti A:n korvaamaan Kuopion lääninveroviraston oikeudenkäyntikulut KO:ssa 500 markalla. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl ja Nybergh sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Rosokivi ja Hagman