KKO:1988:73

Murha
Tahallisuus

A oli ensin pahoinpidellyt liikehuoneistossa asiakkaana ollutta 10-vuotiasta B:tä ja sen jälkeen sitonut naruilla tämän kädet ja jalat sekä jättänyt B:n yksin useaksi tunniksi suljettuun huoneistoon. Palattuaan takaisin ja ryhdyttyään vapauttamaan B:tä ja tämän saatua jalkansa vapaiksi A oli irrottamillaan naruilla kuristamalla surmannut B:n tämän uhattua ilmiantaa A:n poliisille.

Koska A:n oli täytynyt käsittää, että kerrotusta voimakkaasta kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraisi kuolema, hänen katsottiin tahallaan surmanneen B:n. Julma ja uhrille tuskallinen sekä tekijässään erityistä raakuutta osoittava surmaaminen oli tapahtunut rikosten ilmitulon estämiseksi. A tuomittiin murhasta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Turun raastuvanoikeuden päätös 22.1.1987

Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän sekä C:n, D:n, E:n ja F:n asianomistajina ajamasta syytteestä, lääkintöhallituksen annettua lausuntonsa A:n mielentilasta, lausunut selvitetyn, että A oli 14.5.1986 Turussa,

1) hoitamansa antikvariaattiliikkeen asiakkaaksi tullutta C:n ja D:n poikaa sekä E:n ja F:n veljeä, 17.10.1975 syntynyttä B:tä käsin niskasta kiinni tarttumalla ja liikehuoneiston etuhuoneesta takahuoneeseen raahaamalla, päätä joitakin kertoja seinään lyömällä ja kurkusta kantamalla tahallaan aiheuttanut vammoja B:lle kasvoihin ja ylävartaloon sekä tajunnan menetyksen,

2) edellisessä kohdassa kerrotun pahoinpitelyn jälkeen klo 16 aikaan tahallaan, ilman laillista oikeutta riistänyt B:n vapauden sitomalla narulla yhteen B:n jalat sekä kädet selän taakse ja lisäksi kiertänyt sukan suun kohdalta pään ympäri ja solminut sukan päät yhteen niskan taakse poistuen sen jälkeen liikehuoneistosta sekä

3), palattuaan liikehuoneistoon klo 19 aikaan ja poistettuaan B:n suun ympäriltä sukan sekä pitkään tämän kanssa keskusteltuaan ja saatuaan tämän suostutelluksi olemaan kertomatta edellä 1 ja 2 kohdassa A:n syyksi luetusta rikollisesta menettelystä kenellekään, ryhtynyt poistamaan B:n siteitä, irrottaen ensin jalkojen ympärillä olleet narut, mutta B:n ilmoitettua tulevansa kertomaan asiasta poliisiviranomaiselle ja toimituttavansa A:n vankilaan, kiertänyt käsissään olleet kahdet B:n jaloista irrottamansa narut tämän kaulan ympärille ja niillä kuristamalla tahallaan surmannut B:n.

Koska 3 kohdassa kerrottu surmaaminen oli kohdistunut 10-vuotiaaseen, kädet selän taakse sidottuun ja turvattomaan lapseen ja siten tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen, surmaamista, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, oli pidettävä erityisen törkeänä.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on tuominnut A:n 1, 2 ja 3 kohdassa selostetusta jatketusta pahoinpitelyn, vapaudenriiston ja murhan käsittävästä rikoksesta rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin, 25 luvun 9 §:n ja 7 luvun 2 §:n nojalla elinkaudeksi vankeuteen. Rikoslain 7 luvun 4 §:n mukaan A:lle tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus on käsittänyt myös hänelle samalla päätöksellä rattijuopumuksesta tuomitun sakkorangaistuksen. Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan C:lle ja D:lle sekä valtiolle erinäisiä korvauksia.

A on valittanut hovioikeuteen vaatien, että syyksilukemista lievennettäisiin.

Turun hovioikeuden päätös 2.7.1987

Perustelut Raastuvanoikeuden A:n syyksi lukemat pahoinpitely, vapaudenriisto, oikeastaan laiton vangitseminen, ja surmaamisrikos ovat tapahtuneet siten, että A on pahoinpideltyään ensin B:tä vasta sen jälkeen sitonut tämän kädet ja jalat sekä ryhdyttyään vapauttamaan B:n jalkoja ja käsiä surmannut hänet. Jokainen rikos on tapahtunut edeltäneen teon tunnusmerkistön täyttymisen jälkeen eri päätöksentekotilanteen pohjalta. Pahoinpitely ja surmaamisrikos ovat kohdistuneet samaan oikeushyvään eli henkeen ja terveyteen, mutta keskimmäiseksi jäänyt laiton vangitseminen on kohdistunut eri oikeushyvään eli vapauteen. Näin ollen A:n syyksi luetut rikokset eivät ole saman rikoksen jatkamista. A on tuomittava rangaistukseen kolmesta eri rikoksesta.

1) A:n syyksi jäävän pahoinpitelyn osalta hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon, että teon kohteena on ollut 10-vuotias lapsi ja että teko on kohdistunut päähän.

2) A:n syyksi jäävän laittoman vangitsemisen osalta hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut huomioon, kuten 1 kohdassakin, että rikos on kohdistunut 10-vuotiaaseen lapseen sitomalla tuo lapsi käsistä ja jaloista liikuntakyvyttömäksi ja että tuon tajuttomana olleen lapsen suuhun on pantu sukka, jolla teolla uhrin hengelle on aiheutettu vaaraa. Sen lisäksi A on jättänyt uhrinsa yksin tunteja kestäneeksi ajaksi.

3) A on kertonut raastuvanoikeuden lausumin tavoin keskustelleensa pitkään B:n kanssa ja suostutelleensa tätä olemaan kertomatta kenellekään 1 ja 2 kohdassa hänen syykseen luetusta menettelystä. A on edelleen kertonut raastuvanoikeudenkin lausumin tavoin B:n lopulta suostuneen hänen edellä tarkoitettuun pyyntöönsä, jolloin A oli alkanut vapauttaa B:n yhä sidottuina olleita jalkoja ja käsiä. B:n saatua jalkansa vapaiksi ja A:n ollessa juuri aloittamassa käsisiteiden aukaisemista poika oli kuitenkin uhannut tehdä raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun ilmoituksen. A:n kertoman mukaan hän oli tuon B:n aikomuksen kuultuaan menettänyt täysin malttinsa, ottanut tämän jaloista irrottamansa kaksi narua ja kuristanut niillä B:tä niin, että tämä oli välittömästi kuollut. Kun muu jutussa esitetty selvitys ei osoittanut A:n kertomusta vääräksi, oli A:n kertomus edellä mainituilta osiltaan asetettava tuomion perusteeksi.

A on väittänyt, että hän ei ollut surmannut B:tä tahallaan. A:n oli kuitenkin alkaessaan mainituin tavoin voimakkaasti kuristaa 10-vuotiasta lasta täytynyt käsittää, että siitä voi seurata tämän kuolema, mutta A oli siitä huolimatta jatkanut kuristamista. A oli siten hyväksynyt seurauksen syntymisen eli kuoleman mahdollisuuden.

Teko on tahallinen, jos tekijän on ollut otettava seurauksen mahdollisuus huomioon ja tekijä on hyväksynyt sen. A oli siten tuomittava tahallisesta surmaamisrikoksesta.

A:n ei ollut näytetty surmanneen B:tä vakaasta harkinnasta, vaan se oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. A ei ollut sitonut B:n käsiä edistääkseen surmaamistekoaan. Pelkästään se seikka, että surmaaminen kohdistuu lapseen ei osoita teossa erityistä raakuutta tai julmuutta. A:n viaksi jäävää tekoa ei ollut myöskään, ottamalla huomioon aikaisemmin selostetut rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä vallitsevan oikeuskäytännön (esim. KKO 1984 II 142) mukaan rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin erityisen törkeänä. A oli siten tuomittava rangaistukseen taposta.

Rangaistusta mitatessaan hovioikeus on ottanut huomioon, että teko oli kohdistunut avuttomassa tilassa olleeseen 10-vuotiaaseen lapseen.

Tuomiolauselma Edellä esitetyillä ja raastuvanoikeuden muutoin lausumilla perusteilla hovioikeus on tuominnut A:n rikoslain 21 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla 1 kohdassa selostetusta pahoinpitelystä 9 kuukaudeksi, rikoslain 25 luvun 9 §:n nojalla 2 kohdassa selostetusta laittomasta vangitsemisesta 1 vuodeksi ja rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla 3 kohdassa mainitusta taposta 11 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset on yhdistetty 12 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeutta, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 28.5.1986-1.7.1987 vastaavat 1 vuosi 1 kuukausi 4 päivää.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle, C:lle, D:lle, E:lle ja F:lle sekä A:lle on myönnetty valituslupa 18.9.1987. He ovat antaneet pyydetyt vastaukset vastapuoltensa muutoksenhakemuksiin.

Virallinen syyttäjä ja C ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet A:n tuomitsemista hovioikeuden päätöksen 3 kohdan osalta murhasta ja C, D, E ja F lisäksi oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. A on vaatinut, että hänen syykseen päätöksen 1 ja 2 kohdassa luettujen tekojen rangaistuksia lievennettäisiin ja että hänen 3 kohdan osalta katsottaisiin syyllistyneen yksin teoin tehtyihin törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen taikka kuolemantuottamuksen sijasta törkeään kuolemantuottamukseen. Lisäksi A on pyytänyt, että hänen mielentilansa määrättäisiin uudelleen tutkittavaksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

A ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka johdosta hänen mielentilansa olisi uudelleen tutkittava.

Kohta 3: A on menetellyt hovioikeuden päätöksessä selostetuin tavoin.

B on ollut iältään 10-vuotias. Surmaaminen on tapahtunut hänen ollessaan suljetussa huoneistossa kädet selän taakse sidottuina. Kuristaminen on julma ja uhrille tuskaa tuottava sekä tekijässään erityistä raakuutta osoittava surmaamistapa.

A on kertomansa mukaan aloittanut kuristamisen menetettyään malttinsa sen johdosta, että B on, saatuaan jalkansa vapaiksi ja A:n ollessa aloittamassa hänen käsiensä vapauttamista siteistä, uhannut tehdä hovioikeuden päätöksessä selostetun ilmoituksen poliisille. Surmaamalla B:n A on näin ollen pyrkinyt estämään hovioikeuden päätöksen 1 ja 2 kohdassa mainittujen rikosten ilmitulon.

A on ensin pahoinpideltyään B:tä poistunut liikehuoneistosta palaten takaisin vasta useamman tunnin kuluttua ja silloin edellä kerrotuin tavoin surmannut B:n. Hänellä on siten ollut aikaa ajatella toimintaansa, joten B:n surmaamisen ei voida katsoa johtuneen tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. Surmaamisteko ei siten ole rinnasteinen hovioikeuden päätöksessä mainitussa Korkeimman oikeuden ratkaisussa ilmenevän teon kanssa.

A:n on täytynyt käsittää, että kuristamalla voimakkaasti 10-vuotiasta B:tä kahdella narulla kurkusta, kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraa kuolema. A on näin tahallaan surmannut B:n. Edellä selostetuin tavoin tapahtunutta surmaamista on, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä.

Päätöslauselma

A:n mielentilan tutkimista koskeva pyyntö hylätään.

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että A rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla tuomitaan 3 kohdassa selostetusta murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Rikoslain 7 luvun 4 §:n mukaan A:lle tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus käsittää kaikki A:lle nyt tuomitut vankeusrangaistukset ja raastuvanoikeuden päätöksellä tuomitun sakon. Koska A tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen, ei rangaistuksesta tehdä vapaudenmenetyksen vuoksi rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennystä. Muutoin hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

A velvoitetaan korvaamaan C:n, D:n, E:n ja F:n yhteiset oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 1.100 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ådahl, Nikka- rinen, Hiltunen ja af Hällström