Korkein oikeus KKO:1994:101

Kuolemantuottamus

A oli luontaishoidon asiantuntijana esiintyen ja tietoisena siitä, että sokeritautia sairastaneen lapsen vanhemmat luottivat häneen ja noudattivat hänen ohjeitaan, neuvonut vanhempia korvaamaan lapsen hoidossa lääkärin määräämän insuliinihoidon n.s. kuhnehoidolla. Sairauden pahennuttua A, joka oli henkilökohtaisesti tullut hoitamaan lasta ja tuolloin havainnut tämän olevan hälyttävässä kunnossa, oli lisäksi laiminlyönyt huolehtia siitä, että lapsi olisi ajoissa saanut insuliinia tai saatettu sairaalahoitoon, seurauksin, että lapsi oli kuollut.

A, joka tosin ilmeisesti itse oli uskonut hoitomuotonsa tehokkuuteen, ei ollut voinut nojautua puolueettomaan tietoon tai perusteeseen, joka olisi horjuttanut käsitystä, että sokeritaudissa insuliinihoito oli välttämätön ja ettei se ollut korvattavissa kylpyhoidoilla. Hänen katsottiin syyllistyneen kuolemantuottamukseen.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Rovaniemen kihlakunnanoikeuden päätös 30.1.1992

Kihlakunnanoikeus lausui virallisen syyttäjän sekä Sakari ja Helmi N:n kohdaltaan asianomistajina omasta puolestaan ja neljän alaikäisen lapsensa edustajina ajamasta syytteestä selvitetyksi,

että Sakari ja Helmi N:n lapsella Laurilla, syntynyt 25.4.1986, oli 11.2.1991 Lapin keskussairaalassa todettu sokeritauti. Lapsen ollessa tuolloin sairaalassa potilaana hänelle oli määrätty aloitettavaksi jatkuva insuliinihoito.

Sakari N oli ollut kuuntelemassa A:n esitelmää kuhnehoidosta 18.2.1991, jolloin hän oli keskustellut A:n kanssa lapsen sairaudesta. Lauri N oli 19.2.1991 ollut vanhempiensa kanssa tapaamassa A:ta. Tuolloin A oli antanut kirjallisen hoito-ohjeen Lauri N:n kylpyhoidoista. Lauri N oli päässyt sairaalasta kotiin 21.2.1991. Hänelle oli annettu insuliinihoitoa säännöllisesti 9.3.1991 saakka, jolloin insuliinihoito oli lopetettu. Lauri N oli ollut vanhempiensa kanssa 11.3.1991 tapaamassa A:ta ja 18.3.1991 ylilääkärin suorittamassa tarkastuksessa Lapin keskussairaalassa. Lauri N:n veren sokeriarvo oli kohonnut 25.3.1991 lukien. Sokeriarvo oli 6.4.1991 ylittänyt mittauslaitteen asteikon. Helmi N oli kumpanakin ajankohtana keskustellut puhelimitse A:n kanssa. Helmi N oli 21.4.1991 soittanut A:lle kertoen Lauri N:n huonosta kunnosta. Lauri N:llä oli yöllä vasten 23.4.1991 ollut kipuja päässä ja vatsassa. A oli 23.4.1991 illalla tullut hoitamaan Lauri N:ä tämän kotiin. A oli 24.4.1991 ilmoittanut, että Lauri N:lle voi antaa insuliinia. Samana päivänä Lauri N:lle oli varattu aika tarkastusta varten keskussairaalassa, mutta Sakari N oli peruuttanut tarkastukseen menon. Sakari N oli 25.4.1991 antanut lapselleen insuliinia, minkä jälkeen Lauri N oli viety terveyskeskukseen, jossa hänet oli todettu kuolleeksi. Kuolinsyytutkimuksessa kuoleman oli todettu aiheutuneen sokeritautikoomasta ja siihen liittyneestä elimistön happamuustilasta.

Kihlakunnanoikeus katsoi ylilääkärin todistajakertomuksen perusteella selvitetyksi, että Lauri N:n sokeritaudin hoito olisi edellyttänyt jatkuvaa insuliinilääkitystä. Lääkityksen lopettamisen jälkeenkin lapsi olisi voitu todennäköisesti pelastaa, jos hänet olisi toimitettu lääkärinhoitoon viimeistään noin vuorokautta ennen hänen kuolemaansa. Lauri N ei olisi kuollut, jos insuliinilääkitystä olisi jatkettu tai vaihtoehtoisesti hänet olisi toimitettu ajoissa lääkärinhoitoon. Ratkaisevaa oli, oliko A hoito-ohjeita antamalla tai hoitoon osallistumisellaan vastuussa insuliinin käytön lopettamisesta tai Lauri N:n hoitoon toimittamisen laiminlyönnistä.

Kihlakunnanoikeus katsoi Sakari ja Helmi N:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että A oli 18.2., 19.2., 11.3., 25.3., 6.4. ja 21.4.1991 sekä muissakin puhelinkeskusteluissa 19.2. ja 21.4.1991 välisenä aikana antanut ohjeita insuliinin käytön lopettamisesta. Ylilääkärin todistajankertomuksen mukaan Sakari ja Helmi N olivat suhtautuneet varauksellisesti insuliinin käyttöön Lauri N:n hoidossa. Kihlakunnanoikeus piti mahdollisena, että Sakari ja Helmi N olivat tahtoneet korostaa A:n vastuuta insuliinin käytön lopettamisesta. Tästä huolimatta kihlakunnanoikeus katsoi, että A:n ohjeilla oli ollut suuri vaikutus Sakari ja Helmi N:n päätökseen olla antamatta insuliinia Lauri N:lle.

A:n, Sakari ja Helmi N:n sekä erään todistajan kertomusten perusteella kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 23.4.1991 illasta Lauri N:n kuolemaan saakka pääasiassa vastuussa Lauri N:n hoidosta. A:n näkemyksen mukaan hän ei tuolloinkaan ollut ollut vastuussa Sakari ja Helmi N:n päätöksestä olla käyttämättä insuliinia ja olla toimittamatta Lauri N:ä lääkärinhoitoon. A sekä Sakari ja Helmi N olivat kertoneet, että A oli tullut hoitamaan Lauri N:ä, koska Sakari ja Helmi N olivat väsyneet hoidon antamiseen. Ottaen huomioon erityisesti tämän syyn kihlakunnanoikeus katsoi, että A oli vaikuttanut suuresti siihen, ettei Lauri N:lle ollut annettu insuliinia tai ettei häntä toimitettu ajoissa lääkärinhoitoon.

Jutussa oli jäänyt epäselväksi, millä tavalla A oli 24.4.1991 kehottanut käyttämään insuliinia Lauri N:n hoitoon. Kehotus ei kuitenkaan vapauttanut A:ta vastuusta.

Sakari ja Helmi N olivat kertoneet, että A oli kehottanut peruuttamaan Lauri N:lle 24.4.1991 varatun tarkastusajan. A oli kertonut, ettei hän ollut kieltänyt viemästä Lauri N:ää tarkastukseen. A oli kuitenkin lausunut mielipiteenään, ettei tarkastukseen vieminen ollut suotavaa. Kihlakunnanoikeus katsoi Sakari ja Helmi N:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että A oli suuresti vaikuttanut siihen, että Lauri N:n tarkastusaika peruutettiin. Tämä menettely oli osaltaan myötävaikuttanut Lauri N:n kuolemaan.

A:n antamilla hoito-ohjeilla ja hänen osallistumisellaan hoitoon oli ollut suuri vaikutus siihen, että Lauri N:lle ei ollut annettu insuliinilääkitystä ja ettei häntä ollut ajoissa toimitettu lääkärinhoitoon.

Kihlakunnanoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 25.4.1991 Ranualla osaltaan varomattomuudellaan aiheuttanut sokeritautia sairastaneen Lauri N:n kuoleman antamalla häntä koskevia hoito-ohjeita ja osallistumalla itse hoitoon.

Kihlakunnanoikeus piti uskottavana A:n ilmoitusta, että hän oli uskonut kuhnehoidon sairauksia parantavaan vaikutukseen. Tämä oli saattanut olla omiaan heikentämään A:n kykyä noudattaa lakia. Ottaen huomioon teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden kihlakunnanoikeus ei pitänyt tätä lieventävänä seikkana rangaistusta mitattaessa. Koventavana tekijänä rangaistusta mitatessaan kihlakunnanoikeus otti huomioon A:n menettelyn kestoajan. Lauri N olisi voitu pelastaa, jos A olisi 9.3. ja 24.4.1991 välisenä aikana toiminut edistääkseen insuliinin käyttöä tai sairaalahoitoon toimittamista. A olisi voinut tuona aikana katkaista tapahtumainkulun, joka oli johtanut Lauri N:n kuolemaan. Tällä perusteella kihlakunnanoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 9 §:n nojalla kuolemantuottamuksesta 6 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus oli ehdollinen 30.1.1994 päättyvin koetusajoin. A velvoitettiin korvaaman valtiolle ruumiinavauskustannukset 3 574,37 markkaa ja todistelukustannukset 549 markkaa.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 29.3.1993

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, lausui, että A oli esiintynyt luontaishoidon asiantuntijana. Hän oli Sakari ja Helmi N:n pyynnöstä ryhtynyt antamaan Lauri N:n sokeritaudin hoitoa koskevia ohjeita. Kun A oli 19.2.1991 alkaen toistuvasti antanut tällaisia ohjeita, hänen ja Lauri N:n välille oli katsottava syntyneen hoitosuhteen. A:n antamat ohjeet olivat poikenneet täysin niistä sokeritaudin hoidossa yleisesti hyväksytyistä hoito-ohjeista, jotka lääkäri oli antanut Lauri N:n hoitoa varten. A:n olisi pitänyt käsittää, ettei hänellä ollut tarvittavia tietoja ja ammattitaitoa tällaisten ohjeiden antamiseen. Hän oli vastuussa hoitosuhteessa antamiensa vääriksi osoittautuneiden ohjeiden noudattamisesta aiheutuneista seurauksista. A oli antamalla Lauri N:n sokeritaudin hoitamiseen soveltumattomia ohjeita varomattomuudellaan aiheuttanut tämän kuoleman. Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simola, Yrttiaho ja Kankkunen. Esittelijä Maija-Liisa Riepula.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty A:lle.

Valituksessaan A on vaatinut syytteen hylkäämistä tai ainakin rangaistuksen alentamista.

Rovaniemen käräjäoikeuden 27.4.1994 Sakari ja Helmi N:n alaikäisille lapsille näiden etua ja oikeutta jutussa valvomaan määräämä uskottu mies on antanut vastauksen. Virallinen syyttäjä sekä Sakari ja Helmi N eivät käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.10.1994

Perustelut

Lauri N:n oltua 11.2.1991 lukien hänellä todetun sokeritaudin johdosta lääkärin määräämässä jatkuvassa insuliinihoidossa A on kihlakunnanoikeuden päätöksessä todetuin tavoin luontaishoidon asiantuntijana esiintyen 18.2.1991 alkaen antanut Lauri N:n vanhemmille Sakari ja Helmi N:lle tämän hoitoa koskevia ohjeita. Ohjeiden mukaan insuliinihoito tuli korvata n.s. kuhnehoidolla.

Sakari ja Helmi N olivat luottaneet A:n asiantuntemukseen taudin hoidossa. Tämä oli ilmennyt muun ohella siitä, että he olivat, alettuaan käyttää Lauri N:n hoidossa A:n neuvomia kylpyjä insuliinihoidon ohella, 9.3.1991 A:n toistuneista kehotuksista vastoin lääkärin ohjeita lopettaneet kokonaan insuliinin käytön ja A:n kanssa aina erikseen neuvoteltuaan jatkaneet pelkkien kylpyhoitojen käyttämistä senkin jälkeen kun lapsen veren sokeriarvo oli 25.3.1991 alkaen kohonnut ja 6.4.1991 jo ylittänyt mittauslaitteen asteikon. Sakari ja Helmi N:n täydellistä luottamusta A:han osoitti myös se, että nämä olivat vielä 21.4.1991 heidän lapsensa ollessa jo hyvin huonossa kunnossa turvautuneet A:n eivätkä lääkärin apuun. A on ollut tietoinen tästä luottamuksesta ja siten myös siitä, että Lauri N:n terveydentila oli riippuvainen hänen antamiensa ohjeiden oikeellisuudesta. A:lle on siten syntynyt erityinen vastuu Lauri N:n hengestä ja terveydestä.

A:n tultua illalla 23.4.1991 henkilökohtaisesti hoitamaan Lauri N:ää hän on havainnut tämän olevan hälyttävässä kunnossa. A on kuitenkin jatkanut lapsen hoitamista pelkillä kylvyillä seuraavaan aamuun. Aamulla hän on ilmoittanut pitävänsä insuliinihoitoa mahdollisena oman hoitonsa ohella, kuitenkaan sitä vaatimatta. Tuolloin A on oman kertomansa mukaan ellei suorastaan vaikuttanut niin ainakin suhtautunut hyväksyvästi Sakari ja Helmi N:n päätökseen peruuttaa sairaalasta Lauri N:lle samaksi päiväksi eli 24.4.1991 varattu aika. Lauri N on 25.4.1991 kuollut sokeritautikoomaan ja sen seurauksiin.

Todistajana kuullun lääkärin mukaan lapsen sokeritaudin hoito oli edellyttänyt jatkuvaa insuliinilääkitystä. On myös yleisen elämänkokemuksen mukaista, että pelkät kylpyhoidot eivät voi korvata sokeritaudin hoidossa insuliinia. A, joka tosin ilmeisesti itse on ainakin aluksi uskonut hoitomuotonsa tehokkuuteen, ei ole voinut nojautua mihinkään puolueettomaan tietoon tai perusteeseen, joka olisi horjuttanut mainittua käsitystä insuliinilääkityksen välttämättömyydestä sokeritaudin hoidossa. A:n olisi pitänyt viimeistään illalla 23.4.1991 ymmärtää, että insuliinin korvaaminen kylvyillä ei tuottanut hänen odottamiaan tuloksia Lauri N:n sokeritaudin hoidossa ja että hänen olisi tuolloin pitänyt varmistautua siitä, että hänen omienkin havaintojensa mukaan kriittistä tilaa lähestynyt Lauri N olisi saanut asianmukaista apua.

Mainituilla perusteilla A on vastuussa antamistaan virheellisistä hoito-ohjeista ja siitä, ettei Lauri N 23.4.1991, A:n havaittua tämän tilan, välittömästi saanut insuliinia ja ettei häntä saatettu asianmukaiseen hoitoon. Siten A on tuottamuksellaan aiheuttanut Lauri N:n kuoleman.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Tulenheimo-Takki, Paasikoski, Möller ja Lehtimaja. Esittelijä Sirpa Ahola.