KKO:1998:10

Velallisen rikos Velallisen epärehellisyys

Kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen, joka oli ottanut yhtiöstä yksityiskäyttöön varoja, ei nostojen määrä ja käyttötarkoitus huomioon ottaen katsottu syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen.

RL 39 luku 1 § 2 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Hyvinkään käräjäoikeuden päätös 8.11.1995

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän ja asianomistajan, kommandiittiyhtiö X:n konkurssipesän syytteestä selvitetyksi kohdassa 1, että A oli 1.4.1992 -8.12.1993 Nurmijärvellä toimiessaan 9.12.1993 konkurssiin asetetun kommandiittiyhtiö X:n vastuunalaisena yhtiömiehenä tietäen jo olemassa olevien ja odotettavien mainitun yhtiön taloudellisten vaikeuksien perusteella tekonsa voivan vahingoittaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja, ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön omaisuutta ja siten oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä ottamalla tilikaudella 1.4.1992 – 31.3.1993 yhtiöstä varoja yksityiskäyttöön yhteensä 156 691 markkaa yhtiön kokonaisvelkojen kasvaessa tuolla tilikaudella 69 355 markalla ja ottamalla 1.4.1993 alkaneella tilikaudella konkurssiin asettamishetkeen saakka yhtiöstä varoja yksityiskäyttöön yhteensä 107 165 markkaa yhtiön kokonaisvelkojen kasvaessa kysymyksessä olevalla tilikaudella 77 877 markalla.

Yhtiössä erikoistilintarkastuksen suorittaneen todistajana jutussa kuullun henkilön mukaan yhtiön taloudellinen tilanne oli kehittynyt seuraavasti:

Tilikausi 1.4.1990 – 31.3.1991 Liikevaihto 477 000,00 markkaa Voitto 60 354,03 markkaa Yksityiskäyttö 141 742,00 markkaa Negatiivinen omapääoma 114 380,77 markkaa (Tilikauden alussa 33 992,20 markkaa) Velka 346 427,00 markkaa (Siitä liikevaihtoverovelkaa 61 002,15 markkaa)

Tilikausi 1.4.1991 – 31.3.1992 Liikevaihto 595 000,00 markkaa Voitto 93 871,89 markkaa Yksityiskäyttö 187 612,55 markkaa Negatiivinen omapääoma 208 121,53 markkaa Velka 338 592,00 markkaa (Siitä liikevaihtoverovelkaa 136 896,59 markkaa)

Tilikausi 1.4.1992 – 31.3.1993 Liikevaihto 441 000,00 markkaa Voitto 98 944,96 markkaa Yksityiskäyttö 156 691,75 markkaa Negatiivinen omapääoma 265 868,32 markkaa Velka 407 947,00 markkaa (Siitä liikevaihtoverovelkaa 200 652,54 markkaa)

Tilikausi 1.4. – 9.12.1993 Liikevaihto 266 000,00 markkaa Voitto 23 780,79 markkaa Yksityiskäyttö 107 165,00 markkaa Negatiivinen omapääoma 349 252,53 markkaa Velka 485 824,00 markkaa (, josta liikevaihtoverovelkaa 236 454,59 markkaa.)

Jo 31.3.1991 päättynyt tilikausi osoitti, että yhtiön toiminta oli käymässä siinä määrin kannattamattomaksi, ettei toiminnan jatkamiselle ollut edellytyksiä. A oli tällöin lainlyönyt seurata yhtiön taloudellista tilannetta ja ryhtyä sen vaatimiin toimenpiteisiin. Yhtiö velkaantui tämän vuoksi yhä enenevässä määrin ja lopulta hallitsemattomasti. A oli tästä huolimatta jatkanut yksityiskäyttöä samaan tapaan kuin aikaisemmin, jolloin yhtiön taloudellinen tilanne oli sellaisen vielä sallinut. Yksityiskäyttö ylitti yhtiön tuottaman voiton ja rahoitustuloksen. Yhtiö velkaantui jatkuvasti siten, että sen toiminta kävi mahdottomaksi. A:lla ei ollut sellaista vapaata henkilökohtaista omaisuutta, jolla hän olisi voinut vastata yhtiön sitoumuksista.

Sen vuoksi käräjäoikeus rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan nojalla tuomitsi A:n velallisen epärehellisyydestä jutussa hänen syykseen luettujen muiden rikosten kanssa yhteiseen 120:n päiväsakon sakkorangaistukseen sekä suorittamaan vahingonkorvausta kommandiittiyhtiön konkurssipesälle korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kainulainen (eri mieltä) sekä lautamiehet Koivu, Lehti ja Paulanto.

Eri mieltä ollut käräjätuomari Kainulainen lausui: A oli tehnyt yksityisottoja siten kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni. Yksityisotot olivat tilikaudella 1.4.1992 – 31.3.1993 keskimäärin noin 13 000 markkaa kuukaudessa ja vajaalla tilikaudella 1.4. – 8.12.1993 keskimäärin noin 13 400 markkaa kuukaudessa. Yksityiskäyttö oli ollut 31.3.1991 päättyneellä tilikaudella 141 742 markkaa ja 31.3.1992 päättyneellä tilikaudella 187 612,55 markkaa.

Yhtiön kokonaisvelka kasvoi syytteessä tarkoitettuna aikana 1.4.1992 – 8.12.1993 yhteensä 147 232 markalla, josta oli liikevaihtoverovelkaa 99 585 markkaa.

Yhtiö tuotti syytteessä mainittuna aikana voittoa yhteensä 122 725,75 markkaa. Kun yksityiskäyttö oli syytteessä mainittuna aikana yhteensä 263 856,75 markkaa, negatiivinen oma pääoma lisääntyi 141 131 markkaa.

Yhtiö harjoitti koko ajan liiketoimintaa. Se pystyi suoriutumaan ostoveloista varsin hyvin niiden erääntyessä. Ostovelkoja oli 54 815 markkaa 31.3.1993. Pesäluetteloon ostovelkoja oli merkitty 42 956,26 markkaa. Suurimmat suorittamatta jääneet velat olivat edellä mainittu liikevaihtoverovelka ja toimitilan vuokra noin 100 000 markkaa.

Yhtiö oli jo 1.4.1992 taloudellisissa vaikeuksissa. Se toimi kuitenkin tämän jälkeen voitollisesti. A:n yksityiskäyttö 1.4.1992 – 8.12.1993 oli ollut samaa suuruusluokkaa kuin kahdella tuota ajanjaksoa edeltäneellä tilikaudella. Yksityiskäytön ei ollut näytetty ylittäneen määrältään kohtuullista korvausta yhtiön hyväksi tehdystä työstä. Henkilöyhtiössä, jossa vastuunalaisen yhtiömiehen sijoituksena on usein vain hänen työpanoksensa, ei negatiivisen oman pääoman muodostuminen ole poikkeuksellista. Näillä perusteilla katson, ettei A:n yksityiskäytön muodossa tapahtunut yhtiön omaisuuden luovuttaminen ole tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä ja hylkään A:ta vastaan velallisen epärehellisyydestä ajetun syytteen ja rikosperusteisen vahingonkorvausvaatimuksen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.10.1996

Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A:n kommandiittiyhtiöstä yksityiskäyttöön ottamat varat ovat syytteessä mainittuna aikana huomattavasti ylittäneet kommandiittiyhtiön saaman voiton määrän. Samanaikaisesti yhtiön oma pääoma oli tullut yhä negatiivisemmaksi, ja yhtiö oli velkaantunut lisää. Näissä olosuhteissa A:n vastuunalaisena yhtiömiehenä yksityiskäyttöön tekemillä yhtiön varojen nostoilla ei ollut hyväksyttävää syytä. Huomioon ottaen kysymyksessä olevan rikoksen vahingollisuus A:lle tuomittua yhteistä sakkorangaistusta oli korotettava. Näillä perusteilla hovioikeus korotti A:lle tuomittua yhteistä sakkorangaistusta 180:een päiväsakkoon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lakovaara, Ritola ja Vihuri. Esittelijä Päivi Korpisaari.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa myönnettiin 25.6.1997. Valituksessaan A vaati velallisen epärehellisyydestä häntä vastaan ajetun syytteen hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä ja kommandiittiyhtiön konkurssipesä vastasivat valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.1.1998

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko kommandiittiyhtiön veloista henkilökohtaisestikin vastuussa oleva A nostaessaan yhtiöstä varoja alempien oikeuksien ratkaisuista ilmenevin tavoin syyllistynyt rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitettuun velallisen epärehellisyytenä rangaistavaan rikokseen. Keskeinen merkitys on sillä, onko hän luovuttanut yhtiön varoja itselleen ilman hyväksyttävää syytä.

Avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 2 luvun 8 §:n mukaan yhtiömiehellä on oikeus saada kohtuullista vastiketta yhtiölle tekemästään työstä sekä yhtiön hallintoon kuuluvien tehtävien hoitamisesta, vaikka siitä ei ole sovittu, jollei olosuhteista ilmene, että työ tai tehtävät oli tarkoitettu suoritettavaksi vastikkeetta. Periaatteessa yhtiömiehellä on sanottu oikeus palkkioon riippumatta yhtiön toiminnan tuloksellisuudesta. Harjoitettaessa liiketoimintaa kommandiittiyhtiön muodossa, ei yhtiöön sijoitetulla pääomalla ole yhtiön toimintaedellytyksiä arvioitaessa samaa merkitystä kuin esimerkiksi osakepääomalla osakeyhtiössä. Yleensä vastuunalaisen yhtiömiehen panos perustuu keskeisesti hänen yhtiössä tekemäänsä työhön.

A:n syytteessä tarkoitettuina ajankohtina suorittamat nostot ovat suuruusluokaltaan olleet kuukausille jaettuina noin 13 000 markkaa ja keskimäärin saman suuruiset kuin aikaisempina tilikausina. Vaikka nostot ovat ylittäneet yhtiön tuloksessa voitoksi kirjatun määrän, niiden ei voida katsoa olleen niin huomattavassa epäsuhteessa A:n arvioituun työpanokseen, että nostoilta tämän vuoksi puuttuisi hyväksyttävä syy. Nostetut varat on A:n ilmoituksen mukaan käytetty perheen elatuksen lisäksi asuntolainan maksamiseen. Niitä ei siten myöskään ole käytetty tavalla, joka olennaisesti heikentäisi A:n mahdollisuuksia vastuunalaisena yhtiömiehenä vastata kommandiittiyhtiön veloista. A:n ei näin ollen voida katsoa syyllistyneen velallisen epärehellisyytenä rangaistavaan tekoon.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiota muutetaan ja syyte kohdassa 1 A:n syyksi luetusta velallisen epärehellisyydestä hylätään. A vapautetaan kohdan 1 osalta hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittua vahingonkorvausta 263 856 markkaa korkoineen.

A tuomitaan hänen syykseen kohdassa 2 luetusta kirjanpitorikoksesta ja kohdassa 3 luetusta kavalluksesta 80:een 20 markan päiväsakon määräiseen yhteiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa 1 600 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Tulenheimo-Takki, Wirilander, Möller ja Palaja. Esittelijä Sirpa Ahola (mietintö).

Esittelijän mietintö

Vanhempi oikeussihteeri Ahola: Korkein oikeus lausunee tuomionsa perusteluissa seuraavaa:

Koska kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies vastaa kaikella henkilökohtaisella omaisuudellaan yhtiön velasta, A:n yksityiskäyttöön ottamat varat ovat voineet ylittää yhtiön saamaan voiton ilman, että A:lla on ollut siinä vaiheessa velvollisuutta hakea yhtiö konkurssiin. Hallituksen esityksessä rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäiseksi vaiheeksi (HE 66/1988 vp s. 158) todetaan, että velallinen rikoslain 39 luvun tarkoittamissa rikoksissa voi olla yhtä hyvin tuhansia ihmisiä työllistävä liikeyritys kuin vähätuloinen varaton yksityishenkilö. Lähes jokainen velallinen voi maksuvaikeuksissa loukata velkojiensa etua. Ketään ei asetettu velallisen rikoksia koskevien rikosoikeudellisten säännösten ulkopuolelle. Rajavetovaikeuksien välttämiseksi velallisien rikoksia koskevat säännökset oli ulotettu koskemaan kaikkia velallisia. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön toteuttaa rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan nojalla, jos velallinen, joka tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan käytännössä luovutus saattaa ilmetä siten, että jonkin yhtiön yksin omistava henkilö perusteettomasti ottaa itselleen yhtiön varoja. A on nostanut yhtiöstä yksityiskäyttöön varoja nostamatta samanaikaisesti palkkaa yhtiöstä. Yhtiön velat ovat kuitenkin lisääntyneet ja yksityiskäytön ja yhtiön tuottaman voiton välillä ollut huomattava epäsuhde alempien oikeuksien päätöksistä ilmenevällä tavalla. Huomioon ottaen, että A:lla ei ole ollut sellaista henkilökohtaista omaisuutta, jolla hän olisi voinut vastata kommandiittiyhtiön velasta, A:n on katsottava luovuttaneen yhtiön omaisuutta rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan tarkoittamalla tavalla velkojien vahingoksi ilman hyväksyttävää syytä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden tuomion lopputulosta.