KKO:2001:85

Kirjanpitorikos
Oikeudenkäyntikulut Valtion korvausvastuu

Osakeyhtiön kirjanpidon pitäminen oli laiminlyöty. Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut A väitti sopineensa yhtiön toimitusjohtajana ja myös hallituksen jäsenenä toimineen B:n kanssa, että B huolehti kirjanpidosta. Kun sopimus ei vapauttanut A:ta osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentista ilmenevästä hallitukselle kuuluvasta kirjanpidon valvontavelvollisuudesta, A tuomittiin rangaistukseen kirjanpitorikoksesta.

Kysymys myös valtion velvoittamisesta korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut, kun osa syytteistä oli hyväksytty ja osa hylätty.

RL 30 luku 9 §
ROL 9 luku 1a § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Kouvolan käräjäoikeudessa

Syyte

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta Valkealassa tehdyistä kirjanpitorikoksista seuraavasti:

1) A oli X Oy:n hallituksen puheenjohtajana jättänyt tahallaan lain vastaisesti tilikaudelta 1.12.1993 – 30.11.1994 kirjanpidon kokonaan pitämättä ja tilinpäätöksen laatimatta. Teollaan A oli vaikeuttanut olennaisesti oikean ja riittävän kuvan saamista toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

2) A oli vuosina 1990 – 1996 Y Ay:n yhtiömiehenä tahallaan lain vastaisesti laiminlyönyt osittain liiketapahtumien kirjaamisen aikajärjestyksessä, kirjauttanut tilitapahtumia, jotka eivät olleet perustuneet asianmukaisiin tositteisiin, jättänyt kassapäiväkirjan pitämättä ja liittänyt kirjanpitoon vääräsisältöisiä ja harhaanjohtavia tositteita. Teollaan A oli vaikeuttanut olennaisesti oikean ja riittävän kuvan saamista toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

A:n vastaus

A kiisti syytteessä mainitut teot ja vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa yhteensä 19 067,40 markalla.

Käräjäoikeuden tuomio 1.4.1999

Syytekohdan 1 kirjanpitorikoksen osalta käräjäoikeus lausui A:n syyllistyneen siihen, mistä syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta. Käräjäoikeus katsoi, että rikoksen tekoaika oli 28.2. – 30.11.1994.

Syytekohdan 2 kirjanpitorikoksen osalta käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli liittänyt avoimen yhtiön kirjanpitoon vääräsisältöisiä ja harhaanjohtavia tositteita ja siten olennaisesti vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista avoimen yhtiön toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Muilta osin käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että A olisi syyllistynyt siihen, mistä syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta. Käräjäoikeus katsoi, että syytekohdassa 2 tarkoitettu tekoaika oli 1993 – 1994.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 30 luvun 9 §:n nojalla kahdesta kirjanpitorikoksesta yhteiseen kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen, joka oli ehdollinen.

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui, että osa syytteistä oli hyväksytty ja osa hylätty. Ei ollut esitetty erityistä syytä oikeudenkäyntikulujen tuomitsemiseksi A:lle valtion varoista edes osaksi. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen kokonaan.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Antero Ojala sekä lautamiehet Mankki, Majander ja Hartikainen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 14.10.1999

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteiden hylkäämistä. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 41 608,20 markalla.

Hovioikeus, joka katsoi selvitetyksi, että A:n toimimisvelvollisuus X Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä määräytyi osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan ja että A ei ollut voinut olla tietämätön siitä, että kirjanpitoa tuli pitää ja että tilinpäätös tuli tehdä, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta kohdan 1 kirjanpitorikoksen osalta.

Kohdan 2 kirjanpitorikoksen osalta hovioikeus totesi, että avoimen yhtiön kirjanpitoon liitetyt tositteet olivat vastanneet tuolloin tehtyjä liiketoimia eikä A:n siten voitu katsoa tässä yhteydessä avoimen yhtiön toisena yhtiömiehenä syyllistyneen väärien tositteiden tai harhaanjohtavien tietojen ottamiseen kirjanpitoon. Hovioikeus hylkäsi syytteen kohdan 2 kirjanpitorikoksen osalta ja vapautti A:n tältä osin tuomitusta rangaistuksesta.

Hovioikeus lievensi A:lle tuomitun rangaistuksen sakkorangaistukseksi, joka oli 20 päiväsakkoa á 119 markkaa.

Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta hovioikeus totesi, että asiassa oli esitetty useita syytteitä, joista osa oli hyväksytty ja osa hylätty. Kysymys oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilanteesta. Koska ei ollut olemassa tuossa lainkohdassa tarkoitettua erityistä syytä A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen edes osaksikaan valtion varoista, hovioikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Reino Keinonen, Markku Marko (eri mieltä) ja Silja Palmgren.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Marko oli syyksilukemisen osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Rangaistusseuraamusharkinnassa hän otti huomioon sen, että tosiasiallinen käytännön vastuu kirjanpidon toimittamisesta X Oy:n omistajaveljesten kesken oli sovittu kuulumaan B:lle, minkä vuoksi A:n syyllisyys kirjanpidon laiminlyöntiin oli vähäinen. Hän totesi, että syytteessä oli kysymys vain yhtiön tosiasiallisen toiminnan viimeisen tilikauden kirjanpidon laiminlyönnistä. Laiminlyönnin oli ilmoitettu johtuneen varojen puutteesta eikä ollut näytetty, että laiminlyönnistä olisi aiheutunut kenellekään todellista haittaa. Näistä syistä Marko piti rikosta sen vähäisen haitallisuuden ja A:n vähäisen syyllisyyden vuoksi myös kokonaisuutena vähäisenä ja jätti A:n rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla rangaistukseen tuomitsematta.

Oikeudenkäyntikulujen osalta Marko totesi, että A:ta oli syytetty kahdesta kirjanpitorikoksesta. Hovioikeudessa syyte kohdan 2 kirjanpitorikoksesta hylättiin. A:n syyksi jäi edelleen kohdan 1 kirjanpitorikos. Syytteistä kohdan 2 syytettä oli pidettävä pääsyytteenä ja se hylättiin. Tämä ja A:n syyksi edelleen jäävän kohdan 1 vähäinen tosiasiallinen merkitys olivat erityinen syy korvata hänelle valtion varoista neljä viidesosaa A:n yhteensä 41 608,20 markan oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa. Marko velvoitti valtion maksamaan A:lle 33 286,88 markkaa.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään tai että hänet ainakin jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhteensä 41608,20 markalla sekä Korkeimmassa oikeudessa 9912,30 markalla.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 4.9.2001

Perustelut

Kirjanpitorikos

X Oy:n kirjanpito on 30.11.1994 päättyneeltä tilikaudelta jäänyt kokonaan pitämättä ja tilinpäätös tekemättä. A on ollut yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Kysymys on siitä, onko hän syyllistynyt kirjanpitorikokseen, kun hän on väittänyt sopineensa yhtiön toimitusjohtajana toimineen hallituksen jäsenen kanssa tämän huolehtivan kirjanpidosta.

Rikoslain 30 luvun 9 §:n mukaan kirjanpitorikokseen voi tekijänä syyllistyä kirjanpitovelvollinen, tämän edustaja tai se, jonka tehtäväksi kirjanpito on toimeksiannolla uskottu. Kirjanpitovelvollisen ollessa osakeyhtiö tai muu yhteisö rangaistusvastuu kohtaa niitä luonnollisia henkilöitä, joiden velvollisuutena on ollut huolehtia kirjanpidosta tai sen valvonnasta. Osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan osakeyhtiön hallituksen on huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Toimitusjohtajan taas on huolehdittava siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

Vastuu kirjanpidosta on siten osakeyhtiössä jaettu niin, että hallituksella on valvontavastuu. Yhtiön toimitusjohtajan on puolestaan huolehdittava juoksevaan hallintoon kuuluvasta kirjanpidon yksityiskohtaisesta järjestämisestä ja sen valvonnasta.

A:lla on ollut hallituksen puheenjohtajana valvontavastuu kirjanpidon hoitamisesta. Tätä vastuuta hän ei ole voinut sopimuksin siirtää toimitusjohtajalle, koska hänen on tullut valvoa tämän toimia kirjanpidon järjestämisessä. Sillä, että toimitusjohtaja on ollut samalla hallituksen jäsen, ei ole asiassa merkitystä, koska hänen kohdaltaan vastuuta ei ole voitu jakaa. A:n väittämä sopimus ei ole siten vapauttanut häntä valvontavastuusta. Koska hän on laiminlyönyt valvoa, että yhtiön kirjanpito olisi kyseiseltä tilikaudelta pidetty ja tilinpäätös laadittu, hän on syyllistynyt kirjanpitorikokseen.

Kun kirjanpidon pitäminen on laiminlyöty kokonaan, Korkein oikeus katsoo, ettei rikosta ole sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Oikeudenkäyntikulut

Hovioikeus on asiassa antamallaan sittemmin tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä ratkaisullaan hylännyt virallisen syyttäjän A:ta vastaan ajaman syytteen, jonka mukaan A oli vuosina 1990 – 1996 avoimen yhtiön yhtiömiehenä laiminlyönyt tahallaan osittain liiketapahtumien kirjaamisen aikajärjestyksessä, kirjauttanut liiketapahtumia, jotka eivät perustuneet asianmukaisiin tositteisiin, jättänyt kassapäiväkirjan pitämättä ja liittänyt kirjanpitoon vääräsisältöisiä sekä harhaanjohtavia tositteita ja siten vaikeuttanut olennaisesti oikean ja riittävän kuvan saamista toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Korkeimman oikeuden hyväksyttyä nyt samalla kertaa käsittelyssä olleen toisen syytteen kysymys on siitä, onko valtio velvollinen osittain korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin (107/1998) mukaan valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään. Saman pykälän 2 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita syytteitä tai muita vaatimuksia, joista osa hyväksytään ja osa ratkaistaan 1 momentin mukaisesti, oikeudenkäyntikulujen korvausta ei tuomita, ellei ole erityistä syytä sen suorittamiseen osaksi.

Lainkohdan mukaan korvausta ei siten pääsääntöisesti suoriteta tällaisessa tapauksessa, jolloin osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 132/1997 s. 56) mainitaan korvaukseen oikeuttavana erityisenä syynä tilanne, jolloin pääsyyte hylätään ja vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi ja lievemmin paheksuttava. A on katsonut, että hylätty syyte on ollut pääsyyte.

Sekä hyväksytty että hylätty syyte ovat koskeneet kirjanpitorikosta. Tämän vuoksi hylättyä syytettä ei voida pitää pääsyytteenä eikä A:n voida katsoa tulleen tuomituksi rikoksesta, joka on vähäisempi ja lievemmin paheksuttava kuin hylätty syyte. Tällaista johtopäätöstä ei voida tehdä myöskään siitä, että syytteen hylkääminen on johtanut vankeusrangaistuksen lieventymiseen sakkorangaistukseksi, koska rangaistusta on arvioitu myös hyväksytyn syytteen perusteella. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei tämän vuoksi ole erityistä syytä kulujen korvaamiseen.

A on myös vedonnut erityisenä syynä siihen, että käräjäoikeus oli jättänyt tutkimatta syyttäjän asian pääkäsittelyssä esittämän hyväksyttyä syytettä koskevan laajennuksen. Korkein oikeus katsoo, ettei korvausvelvollisuutta synny myöskään tällä perusteella, koska seikalla on ollut vain vähäinen vaikutus A:n kuluihin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Vaatimus valtion velvoittamisesta korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Markku Arponen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Satu Saarensola.