KKO:2001:88

Kavallus

A oli laiminlyönyt maksaa puolisoiden yhteisen velan, jonka hän oli sitoutunut suorittamaan osituksessa saamansa kiinteistön kauppahinnalla. A ei ollut menettelyllään syyllistynyt kavallukseen.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syyte käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi A:ta vastaan nostamassaan syytteessä, että A oli 17.10.1996 Turussa saatuaan samana päivänä tehdyn kiinteistönkaupan perusteella haltuunsa 530 000 markan suuruisen kauppasumman, josta A:n olisi tullut hänen ja B:n välillä 16.10.1996 tehdyn sopimusosituksen perusteella maksaa avoimen yhtiön C:n verovelat pääomaltaan 89 843,32 markkaa, käyttänyt mainitut varat oikeudettomasti jättäen maksamatta C:n verovelat sekä siten anastanut itselleen mainitun summan. A:n menettelyn johdosta B:lle oli aiheutunut taloudellista vahinkoa yhteensä 142 241,90 markkaa B:n jouduttua maksamaan C:n henkilökohtaisesti vastuunalaisena yhtiömiehenä yhtiön verovelat kuluineen.

Näillä perusteilla virallinen syyttäjä vaati rikoslain 28 luvun 5 §:n nojalla A:lle rangaistusta törkeästä kavalluksesta. Kavallusta oli syyttäjän mukaan pidettävä törkeänä, koska kavalluksen kohteena oli ollut suuri määrä varoja ja rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Asianomistajan vaatimukset

B yhtyi syytteeseen ja vaati, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi 142 241,90 markkaa korkoineen.

Vastaus

A kiisti syytteen ja vaati, että korvausvaatimus hylätään. A ilmoitti, että syytteen tapahtumainkuvaus piti paikkansa. Maksujen laiminlyönti oli kuitenkin sopimusrikkomus eikä kavallus. Se, että A oli osittain laiminlyönyt osituskirjassa sovitut velvoitteensa, ei täyttänyt kavallusrikoksen tunnusmerkistöä. A myönsi korvausvaatimuksen määrän oikeaksi.

Käräjäoikeuden tuomio 10.2.1999

Käräjäoikeus totesi, että A oli oikeudessa tunnustanut syytteen tapahtumainkulun. Myös todisteiksi nimetyillä asiakirjoilla syyte oli tullut näytetyksi toteen. A:n menettelyn oli katsottava täyttävän kavalluksen tunnusmerkistön, eikä sitä ollut pidettävä pelkkänä sopimusrikkomuksena. Kavalluksen kohteena oli ollut suuri määrä varoja ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä kavalluksesta 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle vahingonkorvaukseksi 142 241,90 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Sakari Luojola ja lautamiehet Ritva Nieminen, Jouko Fossi ja Yrjö Alanen.

Hovioikeuden tuomio 5.11.1999

A valitti hovioikeuteen vaatien, että syyte ja korvausvaatimus hylätään, koska hänen menettelynsä ei täyttänyt kavalluksen tunnusmerkistöä.

Syyttäjä ja B vastasivat valitukseen ja vaativat, että A:n valitus hylätään perusteettomana.

Syyttäjä katsoi, että vastaanottamalla kiinteistön myynnistä saadun kauppahinnan, käyttämällä saamansa varat oikeudettomasti sekä jättämällä ositussopimuksessa maksettavakseen sovitut verovelat maksamatta A oli jättänyt toimeksiantosopimuksen mukaisen tilitysvelvollisuutensa täyttämättä.

Syyttäjä vaati vaihtoehtoisesti, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä kavalluksesta, koska A oli 17.10.1996 Turussa saatuaan kiinteistökaupan perusteella haltuunsa 530 000 markan suuruisen kauppasumman, josta A:n olisi tullut hänen ja B:n välisen toimeksiantosopimuksen perusteella maksaa C:n verovelat, käyttänyt oikeudettomasti kyseiset varat jättäen maksamatta C:n verovelat kokonaisuudessaan ja siten jättänyt sopimuksen mukaisen tilitysvelvollisuutensa täyttämättä. Mainitusta menettelystä C:n toiselle yhtiömiehelle B:lle oli aiheutunut taloudellista vahinkoa yhteensä 142 241,90 markkaa hänen jouduttua maksamaan C:n verovelat korkoineen ja kuluineen.

B katsoi vastauksessaan, että puolisoiden välillä oli ollut rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettu verovelkojen suorittamista koskeva toimeksianto.

Syyttäjän vastauksessaan esittämän vaihtoehtoisen teonkuvauksen ja B:n vastauksen johdosta A lausui, ettei hänen ja B:n välillä ollut ollut toimeksiantosuhdetta.

Hovioikeus lausui ratkaisussaan, että A ja B olivat 16.10.1996 allekirjoittamassaan sopimusosituksessa sopineet, että A saa yksin omistukseensa ja hallintaansa kiinteistön ja siitä saatavan kauppahinnan ja että A oli sitoutunut suorittamaan muun muassa avoimen yhtiön C:n verovelat pääomaltaan 89 843,32 markkaa Turun lääninverovirastolle siinä kaupantekotilaisuudessa, jossa kyseinen kiinteistö myydään ja siitä kauppahinta suoritetaan. Kiinteistökauppa oli tehty ositusta seuraavana päivänä, joten kaupan oli täytynyt olla A:n tiedossa jo ositussopimusta allekirjoitettaessa. Tähän ja sopimusosituksen sanamuotoon nähden ositusta ja kiinteistökauppaa oli pidettävä yhtenä kokonaisuutena. Kauppahinnan haltuun saamiseen oli sopimusosituksen perusteella liittynyt velvollisuus suorittaa sanotut yhteensä 89 843,32 markan määräiset verovelat. Jättämällä ne tämän tilitysvelvollisuutensa vastaisesti maksamatta ja käyttämällä kiinteistön myynnistä saamansa varat tältä osin oikeudettomasti A oli aiheuttanut B:lle taloudellista vahinkoa 142 241,90 markkaa B:n jouduttua maksamaan verovelat korkoineen ja kuluineen. A oli menettelyllään syyllistynyt rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuun kavallukseen. Kavallusta oli käräjäoikeuden selostamin perustein pidettävä törkeänä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen, Pasi Aarnio ja Kari Hirvonen. Esittelijä Liisa-Maija Mikkonen (mietintö).

Asian esittelijä, viskaali Liisa-Maija Mikkonen ehdotti mietinnössään seuraavaa:

A oli 16.10.1996 allekirjoitetun sopimusosituksen perusteella saanut omistusoikeuden kysymyksessä olevaan kiinteistöön, ja hän oli myynyt kiinteistön 17.10.1996. Vaikka A ei ollut käyttänyt kiinteistökaupasta saamaansa kauppahintaa sopimusosituksessa sovitulla tavalla, hän ei ollut menettelyllään anastanut hallussaan olevaa toisen omaisuutta eikä siten syyllistynyt rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallusrikokseen.

Rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentti käsitti tapaukset, joissa teko ei kohdistunut toisen omistamaan omaisuuteen vaan siihen velvoiteoikeudelliseen tilitysvelvollisuuteen, joka oli syntynyt toisen varojen siirryttyä liittämisen kautta siviilioikeudellisessa merkityksessä haltuunsaajan omaisuudeksi. Kun A oli 16.10.1996 sopimusosituksen perusteella saanut omistusoikeuden kiinteistöön ja myös sen myynnistä saatuihin rahavaroihin, hän ei ollut menettelyllään syyllistynyt myöskään mainitussa lainkohdassa tarkoitettuun kavallusrikokseen.

Kerrotuilla perusteilla syyte oli hylättävä ja A vapautettava hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte ja korvausvaatimus hylätään.

Virallinen syyttäjä ja B vastasivat valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 6.9.2001

A on 16.10.1996 allekirjoitetun sopimusosituksen perusteella saanut omistukseensa kysymyksessä olevan kiinteistön. Myytyään kiinteistön seuraavana päivänä hän ei ole käyttänyt kaupasta saamiaan varoja sopimusosituksessa sovitulla tavalla verovelkojen maksuun. Kysymys on siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt törkeään kavallukseen.

Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuomittava kavalluksesta. Kavalluksesta tuomitaan saman pykälän 3 momentin mukaan myös se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

Arvioitaessa, onko A syyllistynyt kavallukseen, on tarkasteltava ensiksikin sitä, onko hän rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla anastanut B:n varoja. Tällöin kysymys on siitä, onko sopimusosituksen ehtojen nojalla jonkin osan kiinteistön kauppahinnasta katsottava kuuluneen B:lle varojen omistajana. Toiseksi on tarkasteltava, onko A saanut kiinteistön kauppahinnan haltuunsa rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla siten, että hän on sopimusosituksen ehtojen nojalla ollut velvollinen tilittämään jotakin kauppahinnan arvosta B:lle.

B ja A ovat 16.10.1996 allekirjoittamallaan, heti lainvoimaiseksi tulleella sopimusosituksella sopineet omaisuutensa jaosta siten, että B saa yksin omistukseensa yhden kiinteistön ja A toisen kiinteistön tai siitä saatavan kauppahinnan. Tämän lisäksi A on sitoutunut kiinteistön myynnistä saamastaan kauppahinnasta suorittamaan määrätyt puolisoiden yhteiset velat. Velkoja koskevassa sopimusehdossa ei ole sovittu siitä, että A:n olisi tilitettävä jokin osa saamastaan kauppahinnasta B:lle. Korkein oikeus katsoo, että yhteisiä velkoja koskevan sopimusehdon tarkoituksena on ollut sopia sekä velkavastuusta että sen täytäntöönpanosta.

Kun A on 17.10.1996 myynyt kiinteistön, hänellä on sopimusosituksen ehtojen mukaan ollut sekä kiinteistöön että siitä saamaansa kauppahintaan omistajan määräysvalta. Sitoumus suorittaa määrätyt velat kauppahinnasta ei ole tarkoittanut, että B:llä olisi velkojen mitään määrää koskevaa omistajan määräysvaltaa. Kun A on vastoin sopimusta jättänyt maksamatta kauppahinnasta yhden velan, hän ei ole tällä menettelyllä anastanut B:n varoja eikä siten syyllistynyt rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun kavallukseen.

A:n sitoumus suorittaa määrätyt velat kauppahinnasta ei ole myöskään tarkoittanut, että hän olisi ollut velvollinen tilittämään saamastaan kauppahinnasta tai sen arvosta osaakaan B:lle siinäkään tapauksessa, että hän laiminlyö sitoumuksensa mukaisen maksuvelvollisuutensa. Tämän vuoksi A ei ole syyllistynyt myöskään rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuun kavallukseen.

Koska A ei ole syyllistynyt kavallukseen, B:n vahinko ei ole johtunut syytteessä tarkoitetusta rikoksesta.

A on syytteen kiistäessään tunnustanut menetelleensä sopimusehtojen vastaisesti ja myöntänyt korvausvaatimuksen määrältään. Sitä seikkaa, onko B:llä ollut tarkoitus vaatia korvausta paitsi rikoksen myös sopimusrikkomuksen perusteella, ei ole selvitetty.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Saman luvun 8 §:n mukaan, jos syyte hylätään, yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan kuitenkin tutkia tai vaatimuksen käsittelyä voidaan jatkaa riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä. Koska B:n korvausvaatimus ei selkeästi perustu sopimusrikkomukseen eikä käräjäoikeus, jossa sekä vahinko että sen peruste jo ovat olleet riidattomat, ole huolehtinut siitä, että vaatimuksen perusteet tulevat selvitetyiksi, ei Korkein oikeus voi ensimmäisenä oikeusasteena ottaa kysymystä välittömästi käsiteltäväkseen. Asian jatkokäsittely tapahtuu soveliaimmin riita-asiana käräjäoikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A on tuomittu törkeästä kavalluksesta rangaistukseen ja velvoitettu suorittamaan B:lle korvausta vahingosta 142 241,90 markkaa korkoineen .Syyte hylätään ja A vapautetaan rangaistuksesta sekä korvausvelvollisuudesta.

Asia palautetaan vahingonkorvausta koskevalta osalta Turun käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan riita- asioiden oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvokset Gustaf Möller, Markku Arponen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki. Esittelijä Jarmo Hirvonen.