KKO:2001:95

Huumausainerikos

Syytetty, joka oli tuonut maahan ulkomailta hankkimiaan huumausaineiksi luettavia lääkkeitä, oli ilmoittanut hankkineensa ne henkilökohtaista lääkitystä varten. Syyttäjä ei ollut esittänyt selvitystä muusta käyttötarkoituksesta. Maahantuontien ei katsottu tapahtuneen laittomasti. (Ään.)

RL 50 luku 1 §
HuumausaineL 1 § 2 mom
LääkeL 19 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän syyte käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi A:ta vastaan nostamassaan syytteessä seuraavaa:

1. A oli heinäkuussa 1997 laittomasti tuonut Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta maahan yhteensä 20 kappaletta Valium 5- ja Valium 10 -merkkistä diatsepamia sisältävää huumausaineeksi luokiteltavaa lääkevalmistetablettia.

2. A oli 11.10.1997 laittomasti tuonut Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta maahan 49 kappaletta Temgesic 0,2 mg Sublingual-, 4 kappaletta Dormicum- ja 10 kappaletta Valium-merkkisiä huumausaineeksi luokiteltavia lääkevalmistetabletteja.

Syyttäjä vaati A:lle rikoslain 50 luvun 1 §:n nojalla rangaistusta kahdesta huumausainerikoksesta.

Syyttäjä vetosi lääkelaitoksen määräykseen 1/1996, joka koski henkilökohtaisten lääkevalmisteiden maahantuontia. Sen mukaan henkilön oli kyettävä tarvittaessa osoittamaan, että lääke oli tarkoitettu hänen henkilökohtaiseen lääkitykseensä. Tämä voitiin osoittaa reseptillä, lääkärintodistuksella tai muulla luotettavana pidettävällä tavalla.

A:n vastaus

A tunnusti syytteessä kuvatun menettelyn, mutta kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Hän oli käyttänyt ulkomailla ollessaan runsaasti alkoholia ja tästä syystä saanut sikäläisestä apteekista ohjeita, joiden perusteella oli lääkkeet hankkinut. Osan lääkkeistä hän oli mieltänyt tarvitsevansa Suomessa myöhemmin vastaavanlaisten ongelmien hoitamiseen. Joka tapauksessa kysymys oli hänen henkilökohtaista käyttöään varten hankituista lääkkeistä. Ensimmäisellä maahantuontikerralla tullivirkailija oli havainnut lääkkeet puuttumatta asiaan enempää.

Käräjäoikeuden tuomio 1.9.1998

Käräjäoikeus katsoi, että lääkkeiden henkilökohtainen käyttötarkoitus oli A:n selityksin tullut tarpeellisessa määrin luotettavasti selvitetyksi.

Käräjäoikeus hylkäsi A:han kohdistetut syytteet.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Risto Ruskokivi ja lautamiehet Jorma Söderholm, Liisa Ilvonen ja Unto Karvinen.

Hovioikeuden tuomio 11.1.2000

Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että A tuomitaan syytteen mukaisesti rangaistukseen kahdesta huumausainerikoksesta.

Syyttäjä katsoi, että A oli tuonut laittomasti maahan huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. A:n olisi tullut reseptillä, lääkärintodistuksella tai muulla luotettavana pidettävällä tavalla osoittaa, että lääkkeet oli tarkoitettu hänen henkilökohtaiseen lääkitykseensä.

A pyysi vastauksessaan pääkäsittelyn toimittamista esittääkseen henkilötodistelua maahan tuomiensa lääkkeiden käyttötarkoituksesta.

Hovioikeus totesi käsittelyratkaisussaan, ettei A:n todistajaksi nimeämä henkilö ollut lääkäri. A:n ja todistajaksi nimetyn henkilön kertomuksella ei siten ollut merkitystä harkittaessa sitä, oliko lääkkeet tuotu maahan lääkelain 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla A:n henkilökohtaista lääkitystä varten. Hovioikeudessa ei ollut kysymys suullisen todistelun uskottavuudesta, vaan pääasiassa asian oikeudellisesta arvioinnista. Pääkäsittelyn toimittaminen oli siten oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6-kohdassa tarkoitetulla tavalla selvästi tarpeetonta. Sen vuoksi hovioikeus hylkäsi A:n pääkäsittelyä koskevan pyynnön.

Hovioikeus totesi pääasiaratkaisussaan, että A oli tunnustanut tuoneensa maahan syytteessä mainitut Valium-, Temgesic- ja Dormicum-tabletit. A oli väittänyt, että hän ei ollut tiennyt tablettien olevan huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä eikä syyllistyvänsä rikokseen tuodessaan lääkkeet maahan ilman lääkemääräystä. Oli selvitetty, että mainitut tabletit olivat reseptilääkkeitä, jotka sisälsivät huumausainelaissa huumausaineiksi määriteltyjä aineita. A:n oli näin ollen pitänyt tietää lääkkeiden sisältävän huumausaineita.

Lääkelain 19§:n mukaan yksityishenkilö sai tuoda maahan lääkevalmisteita henkilökohtaista lääkitystään varten siten kuin lääkelaitos tarkemmin määräsi. Lääkelaitoksen 13.12.1996 antaman määräyksen 1/96 mukaan yksityishenkilö sai tuoda maahan huumausaineina pidettäviä lääkkeitä henkilökohtaiseen käyttöön korkeintaan 14 vuorokauden käyttöä vastaavan määrän. Henkilön oli kuitenkin kyettävä tarvittaessa osoittamaan, että lääke oli tarkoitettu hänen henkilökohtaiseen lääkitykseensä. Määräyksen mukaan tämä voitiin osoittaa reseptillä, lääkärintodistuksella tai muulla luotettavana pidettävällä tavalla.

Hovioikeus totesi, että A oli esittänyt selvitykseksi lääkkeen tarpeellisuudesta oman ja todistajana kuullun B:n kertomuksen. B ei ollut ammatiltaan lääkäri. Hovioikeus katsoi, ettei A:n esittämää selvitystä ollut pidettävä luotettavana selvityksenä siitä, että lääkkeet olivat olleet lääkelaitoksen määräyksessä edellytetyllä tavalla tarpeellisia A:n henkilökohtaiseen lääkitykseen.

A oli näin ollen menetellessään syytteessä selostetulla tavalla syyllistynyt kahteen huumausainerikokseen.

Hovioikeus tuomitsi A:n kahdesta huumausainerikoksesta sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Varpu Vihuri ja Pauli Viitanen. Esittelijä Jari Raappana.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.9.2001

Virallinen syyttäjä on rikoslain 50 luvun 1 §:n nojalla vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen kahdesta huumausainerikoksesta sillä perusteella, että A oli heinäkuussa 1997 ja 11.10.1997 laittomasti tuonut Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta maahan huumausaineeksi luokiteltavia lääkevalmisteita.

A on tunnustanut menetelleensä edellä kerrotuin tavoin, mutta kiistänyt syytteen, koska hän oli hankkinut lääkkeet thaimaalaisesta apteekista saamiensa ohjeiden perusteella, ja tuonut lääkkeet maahan henkilökohtaista lääkitystään varten. Riidatonta sinänsä on, että lääkevalmisteet ovat Suomessa huumausaineeksi luokiteltavia reseptilääkkeitä.

Asiassa on kysymys siitä, ovatko maahantuonnit lääkelain 19§:ssä säädetty ja lääkelaitoksen määräys huomioon ottaen huumausainerikoksina rangaistavia tekoja.

Rikoslain 50 luvun 1 §:n mukaan henkilö, joka laittomasti tuo maahan huumausainetta, syyllistyy huumausainerikokseen. Huumausainelain 1 §:n 2 momentin mukaan huumausaineista, jotka ovat lääkkeitä, on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Lääkelain 19 §:n mukaan yksityishenkilö saa tuoda maahan lääkevalmisteita henkilökohtaista lääkitystään varten siten kuin lääkelaitos tarkemmin määrää. Lääkelaitoksen määräyksen 1/1996 mukaan laillista maahantuontia koskevat muun muassa seuraavat rajoitukset:

”Humaanilääkkeiden maahantuonti

Yksityishenkilö voi tuoda kohtuullisen määrän laillisesti hankittuja lääkkeitä. Lääkkeellä tulee olla myyntilupa valtiossa, josta se on hankittu tai, jos lääkkeeltä poikkeuksellisesti ei edellytetä myyntilupaa, se on tullut hankkia reseptin perusteella. Reseptilääkkeen hankinnan tulee perustua reseptin kirjoittamiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamaan reseptiin. Hankinnan laillisuus edellyttää myös, että lääke on hankittu lääkkeiden vähittäisjakeluun oikeutetulta toimittajalta.

Henkilön on kyettävä tarvittaessa osoittamaan, että lääke on tarkoitettu hänen henkilökohtaiseen lääkitykseensä. Tämä voidaan osoittaa reseptillä, lääkärintodistuksella tai muulla luotettavana pidettävällä tavalla.

Huumausaineet

Huumausaineina pidettäviä lääkkeitä saa tuoda henkilökohtaiseen käyttöön korkeintaan 14 vuorokauden käyttöä vastaavan määrän. Näiden lääkkeiden maahantuonti ei kuitenkaan voi tapahtua postitse.”

Korkein oikeus toteaa, että lääkelaissa on säädetty lailliseksi henkilökohtaista lääkitystä varten tapahtuva lääkevalmisteiden maahantuonti. Sitä tarkentavassa lääkelaitoksen määräyksessä tämä oikeus on rajoitettu laillisesti hankittuihin lääkkeisiin sekä kohtuullisiin, määräyksessä erikseen ilmoitettuihin määriin. Määräyksen mukaan reseptilääkkeen hankinnan tulee perustua reseptin kirjoittamiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamaan reseptiin. Asiassa ei ole väitetty, että maahantuonti olisi ollut laitonta siitä syystä, ettei A:lla ollut ollut reseptiä lääkkeiden hankintaan tai niitä maahantuodessaan.

Käräjäoikeuden katsottua, että lääkkeiden henkilökohtainen käyttötarkoitus oli vastaajan selityksin tullut tarpeellisessa määrin luotettavasti selvitetyksi, hovioikeudessa on syyttäjän valituksesta ollut kysymys siitä, oliko tällainen selvitys lääkelain 19 §:ssä tarkoitetusta henkilökohtaisen lääkityksen tarpeesta esitetty. Hovioikeus on todennut, että määräyksen mukaan tämä tarve voitiin osoittaa reseptillä, lääkärintodistuksella tai muulla luotettavana pidettävällä tavalla. Hovioikeuden mukaan A:n ja todistajaksi nimetyn A:n matkatoverin kertomuksilla ei ollut merkitystä harkittaessa sanottua kysymystä eikä käräjäoikeudessa vastaanotettua näyttöä siten voitu pitää riittävänä selvityksenä lääkityksen tarpeellisuudesta.

Lausunnossa, johon syyttäjä on vedonnut hovioikeudessa, lääkelaitos on ilmoittanut, että määräystä valmisteltaessa muulla luotettavalla selvityksellä oli tarkoitettu lääkemääräykseen ja lääkärintodistukseen verrattavaa asiakirjaa, joka osoittaisi lääkärin katsoneen lääkkeen henkilölle tarpeelliseksi. Sillä, miten lääkelaitos tulkitsee määräykseen sisältyvää edellytystä luotettavasta selvityksestä, ei kuitenkaan ole merkitystä ratkaistaessa kysymystä siitä, ovatko A:n maahantuonnit tapahtuneet lääkelain 19 §:n ja määräyksen mukaiseen tarkoitukseen.

A on ilmoittanut hankkineensa lääkevalmisteet henkilökohtaista lääkitystään varten. Syyttäjä, jonka tulee oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan näyttää toteen ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa perustuu, ei ole esittänyt selvitystä muusta käyttötarkoituksesta. Maahantuontien ei siten ole näytetty lääkelain 19 § ja lääkelaitoksen määräys 1/1996 huomioon ottaen tapahtuneen laittomasti, eikä A näin ollen ole syyllistynyt syytteessä väitettyihin huumausainerikoksiin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan rangaistuksesta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen, oikeusneuvokset Gustaf Möller, Markku Arponen (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki (eri mieltä). Esittelijä Jarmo Hirvonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimäki: Rikoslain 50 luvun 1§:n 2 kohdan mukaan huumausainerikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka laittomasti tuo maahan huumausainetta. Saman luvun 5 §:n nojalla huumausaineena pidetään huumausainelaissa (1289/1993) tarkoitettua huumausainetta.

Huumausainelain 1 §:n 2 momentin nojalla huumausaineista, jotka ovat lääkkeitä, on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Jotta tämän viittauksen voitaisiin katsoa rangaistavan käyttäytymisen kuvauksena tarkoittavan lääkelakia (395/1987), rikoslainsäädännölle asetettava täsmällisyysvaatimus edellyttää, että tämä tarkoitus ilmenisi selvästi lakitekstistä. Koska säännöksessä ei ilmene, minkä säädöksen sääntelyä siinä tarkoitetaan, A:n tekoa arvosteltaessa ei oteta huomioon lääkelain 19§:ää eikä sen nojalla annettua lääkelaitoksen määräystä.

Huumausainelain 4 §:n nojalla lääkinnällisiin tarkoituksiin tapahtuva huumausaineiden maahantuonti on sallittu yleensä vain lääkelaitoksen luvalla. Huumausainelain 6 §:n 2 momentin nojalla maahantuontia koskevasta luvanvaraisuudesta on vapautettu, sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään, muun muassa matkustajan henkilökohtaiseen lääkitykseen tarkoitetut lääkevalmisteet. Huumausaineasetuksen 8 §:n nojalla asetuksen maahantuontia koskevia säännöksiä ei sovelleta vähäisiin määriin huumausaineita, joita matkustaja tuo lääkevalmisteina henkilökohtaista lääkitystään varten.

A on ilmoittanut hankkineensa lääkevalmisteet henkilökohtaista lääkitystään varten. Syyttäjä ei ole esittänyt selvitystä muusta käyttötarkoituksesta. Lääkinnällinen käyttötarkoitus huomioon ottaen A:n lääkevalmisteina maahantuotujen huumausaineiden määrää on pidettävä vähäisenä.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Arponen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.