KKO:2001:96

Kunnianloukkaus
Yksityiselämän suoja
Vahingonkorvaus

Lehdessä olleessa artikkelissa kerrottiin käräjäoikeudessa vireillä olevasta rikosasiasta, jossa A:ta syytettiin muun muassa törkeistä petoksista. Kirjoituksen kuvituksena oli käytetty A:n luvatta eräässä toisessa lehdessä aikaisemmin julkaistua muuta asiaa koskevaa kirjoitusta, jonka tekstistä on näkynyt A:n nimi, ja sen yhteydessä julkaistua A:n kuvaa, josta A oli tunnistettavissa. Kun rikosjutussa ei ollut kysymys asiasta, joka yksittäistapauksena olisi ollut sillä tavoin yhteiskunnallisesti merkittävä, että sitä koskevan artikkelin yhteydessä olisi ollut perusteita luvatta julkaista kuvituksena A:n kaltaisessa asemassa olevan henkilön nimi ja kuva, kysymyksessä oli rikoslain 27 luvun 3a §:ssä (908/1974) tarkoitettu yksityiselämän loukkaaminen. Artikkelin kirjoittaja, päätoimittaja ja lehden kustantaja velvoitettiin suorittamaan A:lle korvausta henkisestä kärsimyksestä.

RL 27 luku 3 a § (908/1974)
VahL 5 luku 6 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Espoon käräjäoikeudessa

A kertoi B:tä, C:tä ja Oy D:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että D:n kustantamassa lehdessä, jonka päätoimittaja B oli, oli julkaistu C:n kirjoittama artikkeli, jossa selostettiin alioikeudessa vireillä olevaa rikosasiaa, jossa A oli syytteessä muun muassa törkeistä petoksista. Syyttäjän mukaan A oli erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta ja vakuutusyhtiötä maksamaan itselleen perusteettomasti eläkettä. Rikosasian käsittely oli käräjäoikeudessa kesken.

Artikkeli oli A:ta syyllistävä ja loukkaava. A oli siinä leimattu syylliseksi siten, että lehden sisällysluettelossa artikkeli oli yksilöity tekstillä ”Veera huijasi 2 miljoonan eläkkeen”. Artikkelin otsikossa oli todettu ”Näytti lailliselta, mutta… yrittäjärouva huijasi yli 2 miljoonan eläkerahat?”

Artikkelissa oli A:n luvatta käytetty hänestä eräässä toisessa lehdessä noin kahdeksan vuotta aikaisemmin julkaistu valokuva, josta A oli tunnistettavissa. Samoin artikkelin yhteydessä käytettiin aikaisemmin julkaistun artikkelin tekstiosaa, mistä ilmeni A:n nimi. Kysymys ei ollut yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, vaan vain yksittäisen kansalaisen eläkkeisiin liittyvästä väitetystä epäselvyydestä. Myöskään mistään merkittävästä taloudellisesta intressistä ei ollut kysymys, koska eläkkeiden kokonaismäärä, joka lisäksi oli artikkelissa virheellinen, oli kertynyt noin 15 vuoden ajalta. A ei myöskään ollut julkisuuden henkilö eikä hän ollut antanut lupaa häntä koskevan kuvan julkaisemiseen uudelleen aivan toisenlaisen jutun yhteydessä eikä hän ollut pyrkinyt julkisuuteen siten, että hänen yksityisyyden suojansa olisi katsottava vähentyneen. Mitään perustetta A:n nimen ja kuvan julkaisemille artikkelissa ei ollut.

A katsoi, että artikkelissa oli edellä mainituin tavoin ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä käyttäen levitetty hänen yksityiselämästään tieto, vihjaus tai kuva, joka oli omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa ja kärsimystä. Artikkelin julkaiseminen ja jo A:n kuvan luvaton julkaiseminen täytti rikoslain 27 luvun 3 a §:ssä säädetyn yksityiselämän loukkaamisen tunnusmerkistön.

Artikkeli oli aiheutunut A:lle huomattavaa henkistä kärsimystä hänen tultua leimatuksi syylliseksi pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tunsivat toisensa. Pelkkä valokuvan julkaiseminen lehdessä, joka käsitteli vain rikosasioita, aiheutti henkistä kärsimystä.

Artikkelin aiheuttaman henkisen järkytyksen vuoksi A ei ollut itse kyennyt hoitamaan normaaleja arkipäivän toimia, vaan hän oli joutunut turvautumaan ulkopuolisen henkilön apuun. Tälle ulkopuoliselle henkilölle A oli ollut velvollinen maksamaan korvauksen, mistä oli aiheutunut hänelle taloudellinen menetys.

Mainituilla perusteilla A vaati B:ltä, C:ltä ja D:ltä yhteisvastuullisesti korvausta henkisestä kärsimyksestä 250 000 markkaa korkoineen.

Lisäksi A vaati korvauksena taloudellisesta menetyksestään 29 234 markkaa.

Vastaus

B, C ja D kiistivät kanteen.

Artikkeli ei ollut A:ta syyllistävä. Kysymyksessä oli tavanomainen keskeneräisen oikeudenkäynnin selostus lehdessä. Syyttäjä oli vaatinut A:lle käräjäoikeudessa rangaistusta muun ohessa veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta, petoksesta ja törkeistä petoksista.

Lehden sisällysluettelossa olevalla maininnalla oli tuotu esille vain se, että syyttäjän käsityksen mukaan A oli syyllistynyt huijaukseen. B:n laatimassa sisällysluettelossa ei ollut yksilöity A:ta ja sisällysluettelo oli vain viitetieto siitä, mistä varsinainen artikkeli alkoi. Artikkelin otsikko, joka oli varustettu kysymysmerkillä, ei myöskään ollut syyllistävä. Oikeudenkäynnin tosiasiallinen tilanne oli ilmennyt selvästi artikkelin tekstiosan sisällöstä. Artikkelin sisältöä oli arvioitava sen ajankohdan mukaan, jolloin artikkeli oli kirjoitettu.

A:n kuvan käytössä ei ollut mitään virheellisyyttä. Artikkelissa ei ollut julkaistu erillistä A:n valokuvaa, vaan C:n aikaisemmin kirjoittama artikkeli, jossa oli ollut A:n kuva. A oli aikanaan itse halunnut tulla julkisuuteen toisessa lehdessä julkaistussa asiassa myös kuvallaan, ja hänen yksityisyytensä oli siten alentunut. Alalla vallitsevan tavanomaisen käytännön mukaan henkilön kuvaa voitiin käyttää myös myöhemmissä häntä koskevissa artikkeleissa. Asianomaisen oli katsottava antaneen tällaisessa tilanteessa suostumuksensa kuvansa käyttöön. Minkäänlaista sopimusta aikaisemmassa artikkelissa olleen kuvan käyttämisestä myöhemmin ei ollut tehty A:n kanssa eikä tällaista sopimusta ollut tarpeenkaan tehdä.

Kysymys oli myös ollut yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, epäilystä suurta taloudellista arvoa käsittävästä eläkkeisiin kohdistuneesta väärinkäytöksestä. Tähän nähden myös A:n kuvan käyttäminen artikkelissa oli ollut perusteltua. A:ta oli pyritty suojaamaan artikkelissa estämällä hänen nimensä julkitulo muun muassa siten, että A:ta oli kutsuttu vain etunimellä ja hänen nimensä oli peitetty artikkelissa kuvatuista syytteistä ja toisen jutun johdannosta. Se, ettei A:n nimeä oltu huomattu poistaa aikaisemmin julkaistun artikkelin tekstiosasta, oli puhdas vahinko. Aikaisemmin julkaistun artikkelin tekstiosasta A:n nimi oli vain vaivoin selvitettävissä.

Artikkelin ja kuvan julkaiseminen ei täyttänyt minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Yksityiselämän loukkaamisen edellyttämää tahallisuutta ei ollut. Yksityiselämän loukkaaminen ei ollut edes mahdollista, kun kysymys oli julkiseen oikeudenkäyntiin sisältyvien tietojen julkaisemista. Arvioinnissa oli myös otettava huomioon, ettei A ollut esittänyt lehdelle oikaisuvaatimusta.

Pelkästä henkilökuvan julkaisemisesta A:lle ei myöskään ollut voinut aiheutua minkäänlaista korvattavaa henkistä kärsimystä. A oli saattanut kokea tulleensa loukatuksi, mutta tämä henkilökohtainen tuntemus ei ollut riittävä korvausvastuun peruste. Vaatimus oli perusteeton ja ainakin liiallinen.

Taloudellinen menetys ei välillisenä vahinkona voinut tulla korvattavaksi. Syy-yhteyttä artikkelin ja väitetyn vahingon välillä ei ollut. Tämäkin vaatimus oli perusteeton, toteennäyttämätön ja määrältään liiallinen.

Käräjäoikeuden tuomio 31.3.1998

Käräjäoikeus lausui, että painovapauslain 39 §:n mukaisesti painokirjoituksen sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamiseen oli sovellettava vahingonkorvauslakia. Kustantaja ja julkaisija olivat kuitenkin vahingonkorvauslain 3 luvun mukaisessa vastuussa myös niiden kirjoittajien menettelystä, jotka eivät olleet työntekijän asemassa mutta saivat palkkion kirjoittamisesta. Painovapauslain 31 §:n mukaan teosta, jonka rangaistavuus perustuu julkaistun painokirjoituksen sisällykseen vastatkoon ne, joita rikoslain mukaan oli pidettävä rikoksen tekijöinä tai osallisina.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan henkilövahinkoa koskevia lain säännöksiä oli sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut tai muu sen kaltainen rikos. Henkisen kärsimyksen korvaaminen edellytti siten tietyn tyyppisen rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä ja toteennäyttämistä.

Loukkaavan artikkelin henkilölle aiheuttamasta järkytystilasta johtuva taloudellinen menetys hänen jouduttua turvautumaan ulkopuoliseen apuun ollessaan itse kykenemätön hoitamaan asioitaan oli välitön aineellinen vahinko, jonka korvaaminen vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan oli mahdollista.

Herjaus oli kysymyksessä, jos henkilön väitettiin syyllistyneen rikokseen tai muuhun sellaiseen tekoon, joka voi saattaa hänet halveksunnan alaiseksi. Teko oli rangaistava myös vastoin parempaa tietoa tehtynä. Solvauksella tarkoitettiin muun ansaitsemattoman epäkunnioituksen osoittamista toiselle, ja myös totuutta vastaava väite voi tulla rangaistavaksi solvauksena, jos sen esittäjällä oli ollut loukkaustarkoitus.

Yksityiselämän loukkauksessa oli kysymys siitä, että henkilön yksityiselämästä levitettiin joukkotiedotusvälineiden käyttöön kuva, tieto tai vihjaus, jonka levittäminen aiheutti henkilölle kärsimystä. Myös julkisesta aineistosta ilmenevän yksityiselämän piiriin kuuluvan tiedon julkaiseminen voi täyttää yksityiselämän loukkauksen tunnusmerkistön. Teko voitiin toteuttaa myös julkaisemalla asianmukaisesti käytetty valokuva toisessa henkilön yksityiselämää loukkaavassa yhteydessä.

Käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että nyt kysymyksessä olevassa artikkelissa oli kuvattuna eräässä toisessa lehdessä aikaisemmin julkaistu A:ta koskeva artikkeli, jossa oli ollut myös A:n kuva. A oli kuvasta selvästi tunnistettavissa. Myös A:n nimi kävi kokonaisuudessaan selville aikaisemman artikkelin tekstiosasta. A oli siten tunnistettavissa nyt kysymyksessä olevasta artikkelista.

Lehden sisällysluettelossa artikkeli oli yksilöity lauseella ”Veera huijasi 2 miljoonan eläkkeen”. Kysymyksessä oli toteava lause, mihin ei sisältynyt mitään kielellistä merkityssisältöä kyseenalaistavaa seikkaa. Lausumasta ei käynyt selville, että artikkelissa olisi ollut kysymys syyttäjän kannanotosta vielä keskeneräisessä oikeudenkäynnissä ja että artikkelin tarkoittaman henkilön syyllisyys ei olisi ollut varma.

Artikkelin otsikko ”Näytti lailliselta, mutta… yrittäjärouva huijasi yli 2 miljoonan eläkerahat?” oli samoin toteava lause, joka ei sisältänyt mitään sen kielellistä merkityssisältöä kyseenalaistavaa seikkaa. Tällaisena merkityssisältöä muuttavana seikkana ei voitu pitää lauseen loppuun lisättyä kysymysmerkkiä, koska lause ei rakenteeltaan ollut kysymys. Otsikosta ei siten käynyt selville, että artikkelissa olisi ollut kysymys syyttäjän kannanotosta ja että artikkelin tarkoittaman henkilön syyllisyys ei olisi ollut varma.

Sisällysluettelon lausuma ja artikkelin otsikko olivat siten selkeästi A:ta syyllistäviä ja sisälsivät väitteen, että artikkelin tarkoittama henkilö oli lainvastaisella menettelyllä hankkinut itselleen huomattavan suuren eläke-edun.

Käräjäoikeus katsoi, että lehden sisällysluettelossa ja artikkelin otsikossa olevilla lausumilla oli perättömästi oikeudenkäynnin ollessa vielä kesken ja syyllisyyskysymyksen siten ratkaisematta väitetty A:n huijanneen itselleen huomattavan suuren eläkkeen ja siten syyllistyneen tekoon, joka saattoi hänet halveksimisen alaiseksi. Menettely täytti rikoslain 27 luvussa säädetyn herjauksen tunnusmerkistön. Sillä seikalla, että A oli katsonut syyllistävien lausumien täyttävän yksityiselämän loukkaamista koskevan tunnusmerkistön, ei ollut merkitystä. Olennaista oli tunnusmerkistön ja vahinkomekanismin kuvaus, ei rikoksen otsikointi.

Vastaajat olivat ilmoittaneet, että sisällysluettelon oli laatinut B, mitä ilmoitusta ei ollut osoitettu vääräksi. C:n oli tullut artikkelin otsikon laatiessaan ja B:n sisällysluettelon tehdessään sekä päätoimittajana artikkelin otsikon hyväksyessään ymmärtää ja hyväksyä, että sisällysluettelon ja artikkelin otsikon lausumat olivat A:ta loukkaavia. Sisällysluettelo ja otsikko olivat seikkoja, joihin lukija ensimmäisenä kohdisti huomionsa ja joiden perusteella lukija myös muodosti käsityksensä itse artikkelin sisällöstä. Tähän nähden C:n ja B:n menettelyn moitittavuutta ja tahallisuutta ei poistanut se, että itse artikkelin tekstiosa ei ollut ollut A:ta syyllistävä. A:lla oli siten oikeus vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla saada korvausta henkisestä kärsimyksestä, mikäli hänelle näytettiin kärsimystä aiheutuneen. Painovapauslain 39 §:n nojalla D oli vastuussa paitsi B:n myös free-lance kirjoittajan C:n teosta.

Käräjäoikeus katsoi tuomiosta tarkemmin ilmenevän todistelun perusteella näytetyksi, että artikkeli oli aiheuttanut A:lle huomattavaa henkistä kärsimystä ja että hän oli lamaantunut niin, ettei hän ollut pystynyt selviytymään jokapäiväisistä arkipäivän askareista ilman ulkopuolista apua.

Henkisen kärsimyksen korvauksen määrää korottavana seikkana käräjäoikeus huomioi sen, että A oli ollut artikkelista tunnistettavissa. Sillä seikalla, että nimi oli vanhemmassa artikkelissa jäänyt suurella todennäköisyydellä vahingossa näkyviin, ei ollut merkitystä korvauksen määrää harkittaessa ottaen huomioon, että A:n kuva oli täysin tietoisesti tuotu artikkelissa esille, vaikka kuvan käytölle ei ollut ollut hyväksyttävää perustetta. Kysymys ei ollut ollut yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, vaan yksittäisen kansalaisen eläkkeisiin liittyvästä väitetystä epäselvyydestä. A ei ollut julkisuuden henkilö eikä hänen yksityisyytensä suojan tarve ollut alentunut. A ei myöskään ollut antanut useita vuosia aikaisemmin täysin toisentyyppisessä häntä käsitelleessä artikkelissa olleen kuvansa julkaisemille suostumustaan.

Käräjäoikeus arvioi korvattavan henkisen kärsimyksen määräksi 80 000 markkaa, mistä lehden sisällysluettelon osuudeksi 20 000 markkaa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla korvattavana taloudellisen menetyksen määränä käräjäoikeus piti 27 554 markkaa.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n, C:n ja D:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 60 000 markkaa ja B:n ja D:n yhteisvastuullisesti 20 000 markkaa, molemmat määrät laillisine korkoineen. Lisäksi B, C ja D velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi taloudellisesta menetyksestä 27 554 markkaa korkoineen.

Asian on ratkaissut ylimääräinen käräjätuomari Juha Lehto.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.12.1999

Asianosaiset valittivat hovioikeuteen. A vaati henkisestä kärsimyksestä tuomitun korvauksen korottamista ja B, C sekä D ensisijaisesti kanteen hylkäämistä. Toissijaisesti B, C ja D vaativat, että taloudellisesta menetyksestä tuomittu korvaus poistetaan ja henkisestä kärsimyksestä tuomittua korvausta ainakin alennetaan.

Hovioikeus totesi, että otsikkoon liitetty kysymysmerkki osoitti lauseen sisällön olevan kyseenalainen. Otsikossa ei siten ollut väitetty A:n syyllistyneen rikokseen vaan esitetty kyseenalainen toteamus, jonka sisällön selvittäminen oli edellyttänyt artikkelin lukemista. Artikkelin asiasisällöstä oli käynyt selvästi ilmi, että kyse oli vireillä olleessa julkisessa oikeudenkäynnissä esitetystä syytteestä. A:n henkilöllisyys ei ollut ilmennyt otsikosta eikä A:ta senkään vuoksi ollut voinut pelkästään otsikon perusteella katsoa leimatun syylliseksi. Lehden sisällysluettelossa olevasta lauseesta A:n henkilöllisyys ei myöskään ilmennyt, vaan tiedon saaminen siitä edellytti artikkeliin perehtymistä. Artikkelin tekstiosa ei käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla ollut A:ta syyllistävä tai loukkaava. Julkisessa oikeudenkäynnissä esitetyn syytteen uutisointi oli oikeutettua siitäkin huolimatta, että tällainen uutinen voi aiheuttaa kärsimystä sen tarkoittamalle henkilölle.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei B:n ja C:n menettely täyttänyt herjauksen tunnusmerkistöä siinäkään tapauksessa, että A:ta vastaan ajettavat syytteet tulisivat myöhemmin hylätyiksi käräjäoikeudessa vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.

Julkisessa oikeudenkäynnissä ilmi tulleiden seikkojen uutisoimista ei sellaisenaan ollut pidettävä rikoslain 27 luvun 3a §:ssä tarkoitettuna yksityiselämän loukkaamisena. Kyseessä olevassa artikkelissa oli kerrottu A:n aiemmin tapahtuneesta talokaupasta tietoja, jotka olivat olleet omiaan tekemään hänen tunnistamisensa helpoksi, sekä julkaistu vanha valokuva A:sta. Tällä perusteella oli katsottava C:n laatineen artikkelin ja B:n artikkelin kuvituksen siten, että A oli niistä tunnistettavissa. Uutisoinnin kohteena olevassa rikosoikeudenkäynnissä A:n syyksi oli väitetty tekoja, joita niiden laajuus, vaikutukset ja yhteiskunnallinen merkitys huomioon ottaen ei voitu pitää vähäisinä. Tällaista asiaa koskevan artikkelin laatimista ja siihen sisältyvän kuvan julkaisemista siten, että A oli ollut niistä tunnistettavissa, ei voitu pitää A:n yksityisyyden loukkaamisena.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan henkilövahinkoa koskevia mainitun lain säännöksiä oli sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut tai muu sen kaltainen rikos. Kun asiassa oli jäänyt näyttämättä, että B:n ja C:n menettely olisi täyttänyt rangaistavan teon tunnusmerkistön, eikä artikkelin laatimisen ja julkaisemisen ollut muullakaan perusteella näytetty aiheuttaneen A:lle vahingonkorvauslain nojalla korvattavaa vahinkoa, vaatimus henkisen kärsimyksen ja järkytystilasta johtuneen taloudellisen vahingon korvaamisesta oli hylättävä perusteettomana.

Mainituilla perusteilla hovioikeus kumoten käräjäoikeuden tuomion hylkäsi A:n kanteen ja vapautti B:n, C:n ja D:n tuomitusta korvausvastuusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Jalonen, Virpi Ilmavirta ja Paula Salonen. Esittelijä Kirsti Uusitalo.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan kuitenkin siten, että vahingonkorvauksen määrä korotetaan 250 000 markkaan.

B, C ja D vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.9.2001

Perustelut

D Oy:n kustantaman ”Alibi”-nimisen lehden numerossa 6/1997 on B:n ollessa lehden päätoimittajana julkaistu C:n kirjoittama artikkeli käräjäoikeudessa tuolloin vireillä olleesta rikosasiasta, jossa virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen muun muassa törkeistä petoksista. Kirjoitus on otsikoitu ”Näytti lailliselta, mutta … yrittäjärouva huijasi yli 2 miljoonan eläkerahat?”. Lehden sisällysluettelossa artikkeli on yksilöity tekstillä ”Veera huijasi 2 miljoonan eläkkeen”. A:n sukunimeä ei ole mainittu sen enempää artikkelissa tai sen otsikossa kuin lehden sisällysluettelossakaan.

Kirjoituksen kuvituksena on käytetty ”Se”-nimisessä lehdessä noin kahdeksan vuotta aikaisemmin julkaistua – niinikään C:n kirjoittamaa – artikkelia, joka käsitteli A:n talokauppaa, ja tuon artikkelin yhteydessä julkaistua A:n kuvaa. A ei ole antanut suostumustaan näiden käyttämiseen nyt kysymyksessä olevan artikkelin yhteydessä. A on ollut tunnistettavissa kuvasta, ja hänen nimensä on näkynyt kuvituksena käytetyn artikkelin tekstistä. Näin ollen lukija on voinut saada selville, että ”Yrittäjärouvalla” ja ”Veeralla” tarkoitetaan A:ta.

Hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät C ja B ole menettelyllään syyllistyneet lehden julkaisuhetkellä voimassa olleen rikoslain 27 luvun 1 tai 2 §:ssä tarkoitettuun herjausrikokseen.

Asiassa on siten kysymys siitä, ovatko C ja B ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai muulla sen kaltaisella tavalla julkisesti levittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa tai kärsimystä, ja siten syyllistyneet artikkelin julkaisuhetkellä voimassa olleen rikoslain 27 luvun 3a §:n tarkoittamaan yksityiselämän loukkaamiseen.

Lainkohdan mukaan yksityiselämän loukkaamisena ei ole pidettävä julkistamista, joka koskee henkilön menettelyä julkisessa virassa tai tehtävässä, elinkeinoelämässä, poliittisessa toiminnassa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa ja on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Niin kuin lain esitöissä (HE n:o 84/1974 vp. s. 4) todetaan, kysymykseen tulevat lähinnä alat, joilla esiintyy päätöksentekoa tai joissa olosuhteet todellisesti voivat vaikuttaa useiden henkilöiden jokapäiväiseen elämään tai joilla on periaatteellista merkitystä. Tällaisia alueita ovat lain esitöiden mukaan ennen kaikkea julkisen viran tai tehtävän hoito, elinkeinoelämä ja poliittinen toiminta. Mainitun lainkohdan kannalta olennaista on näin ollen se, onko olemassa yhteiskunnallisesti merkittävä tarve käsitellä kysymyksessä olevan henkilön menettelyä tietyssä toiminnassa julkistamalla siitä seikkoja, jotka muuten luetaan yksityiselämän suojan piiriin.

Siinä rikosasiassa, joka on ollut Alibi-lehdessä julkaistun artikkelin aiheena, on ollut kysymys muun ohella siitä, onko A hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä salaamalla, että hän saa elantonsa yrittäjänä, erehdyttänyt kansaneläkelaitosta ja vakuutusyhtiötä suorittamaan hänelle työkyvyttömyyseläkettä, ja siten aiheuttanut näille taloudellista vahinkoa. Syytteessä tarkoitettu menettely on liittynyt A:n toimintaan pienehkön siivousalan yritystoiminnan harjoittajana. Vaikka rikosasia on koskenut suuruudeltaan sinänsä huomattavaa taloudellista etua, kysymyksessä ei ole ollut asia, joka yksittäistapauksena olisi ollut sillä tavoin yhteiskunnallisesti merkittävä, että sitä koskevan artikkelin yhteydessä olisi ollut perusteita luvatta julkaista kuvituksena toinen, A:n nimen ja kuvan sisältävä kirjoitus. Vaikka artikkelin taustalla on saattanut olla tarkoitus kiinnittää yksittäistapauksen kautta huomiota sosiaaliturvaetuuksien väärinkäyttöön yleensä ja siten yhteiskunnallisesti merkittävään epäkohtaan, aiheen käsittelyn kannalta ei kuitenkaan ole ollut tarpeen, eikä siis oikeutettua, luvatta julkaista yksittäisen, tällaisesta menettelystä syytetyn tai tuomitun ja A:n kaltaisessa asemassa olevan yksityishenkilön henkilöllisyyden paljastava kuvitus.

Näin ollen C, joka on kirjoittanut kysymyksessä olevan artikkelin ja tahallaan käyttänyt sen kuvituksena edellä mainittua, aikaisemmin kirjoittamaansa ja julkaistua artikkelia ja sen yhteydessä ollutta A:n kuvaa, ja B, joka lehden päätoimittajana on hyväksynyt artikkelin julkaisemisen, ovat menettelyllään ilman laillista oikeutta joukkotiedotusvälinettä käyttäen julkisesti levittäneet A:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen ja kuvan, joka on omiaan aiheuttamaan hänelle vahinkoa tai kärsimystä.

Sillä, onko A:n tunnistettavuus osaltaan johtunut lehden painatuksen yhteydessä sattuneesta vahingosta tai muusta painoteknisestä seikasta, ei ole C:n ja B:n menettelyn oikeudellisen arvioinnin kannalta merkitystä, koska kyseinen artikkeli kuvituksineen on kuitenkin saatettu julkisuuteen huolehtimatta ja varmistumatta siitä, että artikkelin julkaistava painoasu ei paljasta A:n henkilöllisyyttä.

Painokirjoituksen sisällöstä aiheutuneen vahingon korvaamiseen on painovapauslain 39 §:n mukaan sovellettava vahingonkorvauslakia. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan tuon lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut kunniaan kohdistunut tai muu sen kaltainen rikos. Käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla on selvitetty, että A:lle on aiheutunut artikkelin julkaisemisesta kärsimystä.

A:lle tulevan korvauksen määrää arvioidessaan Korkein oikeus ottaa huomioon sen, että A:n kokemasta kärsimyksestä huomattavan osan voidaan olettaa johtuneen siitä, että hän on ollut käräjäoikeudessa syytettynä muun muassa törkeistä petoksista, eikä yksinomaan artikkelin julkaisemisesta. Näin ollen Korkein oikeus pitää kohtuullisena korvauksena A:lle artikkelin julkaisemisesta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 20 000 markkaa.

A:n väittämän taloudellisen menetyksen ei ole osoitettu olevan syy-yhteydessä artikkelin julkaisemiseen. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta saada korvausta taloudellisesta menetyksestään.

D Oy on B:n työnantaja. C ei ole työntekijän asemassa D Oy:ssä, mutta on saanut palkkion kirjoituksestaan. Painovapauslain 39 §:n mukaan kustantaja ja julkaisija ovat vahingonkorvauslain 3 luvun mukaisessa vastuussa myös niiden kirjoittajien menettelystä, jotka eivät ole työntekijän asemassa mutta saavat palkkion kirjoituksestaan. Näin ollen D Oy on vastuussa sekä B:n että C:n menettelystä. D Oy vastaa siten A:lle aiheutuneesta vahingosta. Koska kysymyksessä on B:n ja C:n tahallisesti aiheuttama vahinko, heidän korvausvelvollisuutensa on D Oy:n kanssa yhteisvastuullinen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

C, B ja D Oy velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 20 000 markkaa laillisine korkoineen haasteiden tiedoksiantopäivistä lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Gustaf Möller, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.