KKO:2002:122

Velallisen rikos Velallisen epärehellisyys Velallisen petos
Rikosten yhtyminen

Kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. A oli salannut henkilökohtaisessa konkurssissaan sellaisia varoja, jotka hän oli saanut syyllistyessään tämän rikoksen avunantoon. A:lla ei ollut varojen alkuperästä huolimatta oikeutta jättää ilmoittamatta niitä konkurssimenettelyssään ja hänet tuomittiin myös törkeästä velallisen petoksesta.

RL 39 luku 1 a §
RL 39 luku 3 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Raahen käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati Ky:n henkilökohtaisesti vastuunalaiselle yhtiömiehelle B:lle rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja A:lle avunannosta B:n rikokseen (kohta 1). Syyte perustui tältä osin siihen, että B oli ottanut Ky:stä yksityisottoina tilikaudella 1.1.1996 – 31.12.1996 1 370 423,52 markkaa, tilikaudella 1.1.1997 – 31.12.1997 859 894,36 markkaa ja 4.2.1998 tehdyn konkurssihakemuksen jälkeen kertanostona 40 500 markkaa. A oli sopinut B:n kanssa ainakin 1 250 000 markan yksityisottojen nostamisesta yhtiön tililtä ja ottanut varat vastaan käytettäväksi muihin kuin yhtiön menoihin. Ky:n entisenä vastuunalaisena yhtiömiehenä ja tietoisena yhtiön taloudellisesta asemasta A oli menettelyllään syyllistynyt avunantoon vastaanottamansa summan osalta.

Lisäksi syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä velallisen petoksesta (kohta 3). A oli 11.6.1998 hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä, oikeudessa henkilökohtaisessa konkurssissaan pesäluetteloa vannoessaan tahallaan salannut muun ohella sen, että hänellä oli omistuksessaan B:ltä saatuja rahavaroja ainakin 542 000 markkaa. Teolla oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja vääriä tietoja sisältävä pesäluettelo oli vahvistettu oikeudessa. Tekoa oli tekotapa huomioon ottaen pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

A:n vastaus

A tunnusti jättäneensä ilmoittamatta syytteessä mainitun omaisuuden pesäluettelossa. Hän ei ollut kuitenkaan menettelyllään syyllistynyt rikokseen. Hallussaan olleita käteisvaroja A ei ollut ilmoittanut siksi, ettei hän ollut katsonut omistaneensa niitä lopullisesti. Varat olivat olleet yhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen B:n nostamia eikä niiden luovuttamisesta ollut tehty mitään sopimusta. Tämän vuoksi A ei ollut pitänyt varoja itselleen kuuluvina sillä tavoin, että ne olisi tullut ilmoittaa hänen pesäluettelossaan.

Käräjäoikeuden tuomio 24.2.2000

Käräjäoikeus tuomitsi B:n kohdassa 1 törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja A:n avunannosta tähän rikokseen. Käräjäoikeus totesi muun ohessa, että A oli kehotuksellaan ja rahat vastaanottamalla edistänyt B:n rikosta 970 000 ja 135 000 markan yksityisottojen osalta. Ottaen huomioon, että A oli menettelyllään tavoitellut ja saanut huomattavaa hyötyä ja vastaavasti aikaansaanut velkojille tuntuvan tappion, oli tekoa pidettävä avunantona törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Kohtaa 3 koskevan syytteen osalta käräjäoikeus totesi, että A:n selitys siitä, minkä vuoksi hän oli jättänyt ilmoittamatta käteisenä olleet 542 000 markan rahavarat, ei ollut uskottava. Hän oli siten tahallaan salannut rahojen olemassaolon.

Menettelyllään A oli tavoitellut huomattavaa hyötyä ottaen erityisesti huomioon muun ohella käteiset rahavarat, ja tekoa oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 39 luvun 1 §:n 1 ja 2 kohdan, 1 a §:n 1 ja 2 kohdan, 3 §:n 1 ja 2 kohdan ja 5 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen ja törkeästä velallisen petoksesta yhteiseen kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Timo Tammiketo sekä lautamiehet Pentti Nikula, Ulla Kähkölä ja Matti Törmäkangas.

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.12.2000

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi syyttäjä kohdan 1 ja A kohdan 1 ja 3 osalta asian saattoivat, toimitti asiassa pääkäsittelyn. Hovioikeus kiinnitti asianosaisten huomion siihen, että A oli väittänyt käräjäoikeuden tuomion kohdissa 1 ja 3 olleen kysymys samoista rahavaroista. Tämän vuoksi hovioikeus varasi välitoimena kaikille asianosaisille tilaisuuden antaa lausuma ja esittää siinä kannanottonsa sen varalta, että kohdassa 3 selostettua menettelyä ei pidetä erikseen rangaistavana rikoksena. Muiden ohella virallinen syyttäjä ja A antoivat lausuman.

Kohdan 1 osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Kohdassa 3 tarkoitettujen 542 000 markan määräisten rahavarojen salaamisen osalta hovioikeus totesi, että konkurssisäännön 13 §:n 1 momentin mukaan pesäluettelo on velallisen varoista ja veloista laadittu luettelo, mikä 15 §:n tarkoittamin tavoin vahvistetaan käräjäoikeudessa. Pesäluetteloon sisällytetään vain sellainen omaisuus, mikä oikeudellisesti pätevällä tavalla on tullut velallisen omistukseen. Ulosottomenettelyssä sitä vastoin velkojan tyydyttämiseen voidaan laissa mainituin edellytyksin käyttää myös sellainen omaisuus, mikä on velallisen hallinnassa. Näin ollen konkurssimenettelyssä se varallisuuspiiri, johon rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa rangaistavaksi säädetty salaaminen voi kohdistua, on suppeampi kuin se varallisuuspiiri, mihin ulosottomenettely voi kohdistua.

Omaisuus voidaan luovuttaa toisen omistukseen joko näennäisesti tai tosiasiallisesti. Edellisessä tapauksessa sopijapuolet ovat tarkoittaneet jättää omistusoikeuden varoihin luovuttajalle, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa omistusoikeus on myös käytännössä siirretty luovutuksensaajalle. Siinä tapauksessa, että varat on vain näennäisesti luovutettu toisen omistukseen niiden omistusoikeuden tosiasiallisesti jäädessä luovuttajalle, noita varoja ei ilmoiteta vahvistettaessa pesäluetteloa luovutuksensaajan konkurssissa. Valituksenalaisessa asiassa oli ilmennyt, että varojen omistusoikeuden oli myös tosiasiallisesti tarkoitettu siirtyvän A:lle.

Konkurssisäännön 45 §:n 1 momentin mukaan konkurssipesään luetaan kaikki se ulosmittauskelpoinen omaisuus, joka velallisella konkurssin alkaessa oli tai joka ennen konkurssin päättymistä velalliselle tulee, sekä kaikki mitä takaisinsaannista konkurssipesään annettujen säännösten mukaisesti voidaan saada pesään takaisin. Tähän varallisuuspiiriin kuuluu siten, paitsi velallisen oma ulosmittauskelpoinen omaisuus, myös esimerkiksi takaisinsaantiperusteiden nojalla pesään palautuva omaisuus samoin kuin kaiken viitatussa lainkohdassa tarkoitetun omaisuuden sijaan tullut omaisuus sekä kaikille näille omaisuuserille kertyvä tulo ja muu tuotto.

Asiassa oli käynyt ilmi, että kohdassa 3 tarkoitetut 542 000 markan rahavarat, jotka A oli salannut vannoessaan henkilökohtaisessa konkurssissaan laadittua pesäluetteloa oikeudessa, olivat peräisin B:n kohdassa 1 kerrotuista yksityisotoista ja ne olivat siis kohdassa 1 tarkoitettuja rahavaroja eivätkä ne olleet sekoittuneet A:n muihin rahavaroihin. Ne saattoivat siten olla konkurssisäännön 45 §:ssä tarkoitettujen takaisinsaantiperusteiden alaisia varoja. Tällaiset varat kuuluivat luovuttajan konkurssipesään kuitenkin vasta, kun saaja oli takaisinsaantikanteen johdosta velvoitettu palauttamaan ne luovuttajan konkurssipesään. Tätä ennen ne kuuluivat luovutuksensaajan varallisuuspiiriin.

Kun konkurssioikeudellisen takaisinsaannin mahdollisuus ei tehnyt oikeustointa mitättömäksi ja kun oikeustoimen pätevyyteen ei vaikuttanut sekään, täyttyikö sen yhteydessä velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö, A:n olisi konkurssisäännön 13 §:n 1 momentin mukaan tullut ilmoittaa puheena olevat rahavarat vahvistaessaan pesäluetteloa henkilökohtaisessa konkurssissaan. Tämä johtaisi silloin siihen, että A:n todetaan syyllistyneen saman varallisuuserän osalta kahteen eri rikokseen, kohdassa 1 avunantoon törkeään velallisen epärehellisyyteen ja kohdassa 3 törkeään velallisen petokseen.

Eri konkurssipesiä ei samaisteta keskenään, ja niissä kussakin vahvistetaan esimerkiksi oma pesäluettelo. Tämä merkitsee sitä, että vararikkoteot loukkaavat juuri sen pesän yleistä velkojatahoa, jonka varallisuuspiirissä vararikkoteko on tehty. Lähtökohta siten on, että kysymys siitä, minkä pesän yleistä velkojatahoa vararikkoteolla on loukattu, ratkaistaan kunkin pesän osalta itsenäisesti. Muut rikosoikeudessa sovellettavat periaatteet voivat kuitenkin yksittäistapauksessa johtaa siihen, ettei tekijän syyksi ole kuitenkaan luettava kaikkia näitä vararikkotekoja.

Suomen oikeusjärjestykseen sisältyy yleinen periaate, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman rikosoikeudellisen vastuunsa toteutumiseen. Tämä on voimassa esimerkiksi kuultaessa jotakuta valan nojalla tuomioistuimessa tai oikeudenkäyntiin rinnastettavassa menettelyssä (HE 6/1997 s. 49). A, joka on kommandiittiyhtiön entisenä vastuunalaisena yhtiömiehenä ollut henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista, oli kohdassa 1 selostetuin tavoin keskeisesti ja aktiivisesti myötävaikuttanut siihen, että kommandiittiyhtiön puheena olevat varat siirretään velkojien ulottumattomiin. A ei olisi näin ollen voinut ilmaista noita varoja omassa pesäluettelossaan ilman ilmeistä vaaraa joutua vastuuseen rikoksesta.

Rikosoikeudessa on annettu merkitystä myös sille, perustuuko tekijän toiminta samaan harkintaprosessiin ja motivaatiotaustaan.

Hovioikeus totesi, että kummassakin konkurssipesässä, niin kommandiittiyhtiön kuin A:n henkilökohtaisessa pesässä, olivat lähes samat velkojat. A oli vahvistanut kummassakin pesässä pesäluettelon oikeaksi (kommandiittiyhtiön 19.3.1998 ja henkilökohtaisen 11.6.1998). Kommandiittiyhtiön konkurssi ja A:n henkilökohtainen konkurssi olivat niin läheisessä ajallisessa ja paikallisessa yhteydessä keskenään, että avunannon törkeään velallisen epärehellisyyteen (kohta 1) ja törkeän velallisen petoksen (kohta 3) yhteisenä motiivina voitiin päätellä olleen välttää kysymyksessä olevien varojen käyttäminen A:n velkojen maksamiseen.

Näillä perusteilla syyte törkeästä velallisen petoksesta oli hylättävä 542 000 markan rahavarojen osalta.

A:n syyksi kohdassa 3 jäi se, että hän oli henkilökohtaisessa konkurssimenettelyssään pesäluetteloa oikeudessa vahvistaessaan salannut kaksi henkilöauton peräkärryä ja pankin tilillä olleet 4 658 markan varat. Teolla ei ollut aiheutettu huomattavaa vahinkoa eikä sitä muutoinkaan ollut pidettävä törkeänä. A oli käräjäoikeuden muutoin lausumin perustein syyllistynyt tässä kohdassa vain velallisen petokseen.

Hovioikeus tuomitsi A:n kohdan 3 osalta rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla velallisen petoksesta ja määräsi tästä ja kohdassa 1 tarkoitetusta rikoksesta yhteisen yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalervo Auerma, Kaija Suvilehto-Nieminen ja Juhani Palmu. Esittelijä Tomi Vistilä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle ja A:n konkurssipesälle myönnettiin valituslupa kohdan 3 osalta. Virallinen syyttäjä ja konkurssipesä vaativat, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta siltä osin kuin hän oli henkilökohtaisessa konkurssissaan salannut hallussaan olevia rahavaroja 542 000 markkaa.

A antoi häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tässä tarkoitetut 542 000 markan rahavarat, jotka ovat peräisin B:n yksityisottoina kommandiittiyhtiöstä ottamista varoista, ovat A:n konkurssimenettelyn alkaessa kuuluneet A:lle. Hänellä on tämän vuoksi ollut lähtökohtaisesti velvollisuus ilmoittaa varat konkurssimenettelyssään.

Asiassa on ensinnä kysymys siitä, onko A, joka on tuomittu lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla avunannosta B:n tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, syyllistynyt tästä rikoksesta erilliseen rikokseen jättäessään ilmoittamatta mainitut varat konkurssimenettelyssään.

B:n syyksi luetussa törkeässä velallisen epärehellisyydessä on ollut kysymys kommandiittiyhtiön taloudellisen tilanteen heikentämisestä. B:n menettely hänen luovuttaessaan A:lle yksityisottoina kommandiittiyhtiöstä nostamansa varat on kohdistunut kommandiittiyhtiön velkojiin heikentäen näiden taloudellisia etuja. Siten myös A:n syyksi luettu avunanto sanottuun menettelyyn on kohdistunut mainittuihin velkojiin.

Kun A on salannut varat henkilökohtaisessa konkurssimenettelyssään, nämä varat eivät ole tulleet konkurssipesän tietoon ja siten pesän hyödynnettäviksi. Salaaminen ei ole kohdistunut kommandiittiyhtiön, vaan hänen henkilökohtaisen konkurssinsa velkojiin. Varojen salaaminen henkilökohtaisessa konkurssissa ei ole myöskään velallisen epärehellisyysrikoksen jälkiteko, vaan siitä erillinen uusi rikos. Tämän vuoksi se seikka, että A:n syyksi on luettu avunanto kommandiittiyhtiön velkojiin kohdistuvaan rikokseen, ei estä lukemasta hänen syykseen varojen salaamista hänen henkilökohtaisessa konkurssimenettelyssään.

Asiassa on lisäksi kysymys siitä, oliko A:lla ollut oikeus jättää ilmoittamatta nämä varat konkurssimenettelyssään sen vuoksi, että hän oli saanut varat edellä mainitulla avunantorikoksella ja että hän ilmoittamalla varat olisi siten ilmiantanut itsensä ja voinut joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

Konkurssisäännön 3 §:n mukaan velallisen on pesäluetteloa laadittaessa valan velvoituksin rehellisesti ilmoitettava kaikki, mitä pesään kuuluu, sekä myös muut tiedot, jotka ovat tarpeen täydellisen pesäluettelon laatimiseksi. Konkurssisäännön 15 §:n 1 momentin mukaan velallisen on valallaan vahvistettava mainittu luettelo oikeaksi. Ennen pesäluettelon vannomista velallisella on vielä mahdollisuus ilmoittaa luetteloon täydennyksiä tai muutoksia sekä tehdä tarvittaessa pesäluetteloon merkittyjen tietojen oikeellisuutta koskevia varaumia.

Korkein oikeus toteaa, että A, joka on saanut kysymyksessä olevat varat 22.11.1996 ja 18.8.1997 avunannolla törkeään velallisen epärehellisyyteen, on salannut kyseessä olevat varat konkurssimenettelyssään 11.6.1998. Hän ei ole ilmoittanut niitä edes tekemällä niiden osalta varaumaa.

Velallisen mainittu tietojenantovelvollisuus palvelee yksinomaan konkurssia täytäntöönpanomenettelynä ja on tarpeen velkojien etujen turvaamiseksi. Tarkoitus on, että pesänhoitaja ja velkojat saavat velallisen myötävaikutuksella pesän selvittämistä varten mahdollisimman luotettavan kuvan konkurssipesän varoista ja veloista. Tietojen antaminen ei sellaisenaan liity mihinkään rikosasiaan tai selvityksen hankkimiseen mahdollisesta rikoksesta eikä velallinen tietoja antaessaan ole rikoksesta epäillyn asemassa. Näin ollen velallisella ei ole oikeutta salata konkurssimenettelyssä pesään kuuluvaa omaisuutta sillä perusteella, että hän arvioi omaisuuden ilmoittamalla ilmiantavansa itsensä omaisuuden alkuperään liittyvästä tai muusta rikoksesta.

A:lla ei siten ole ollut oikeutta jättää ilmoittamatta edellä mainittuja varojaan konkurssimenettelyssään.

A on siten kohdassa 3 henkilökohtaisessa konkurssimenettelyssään hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä pesäluetteloa oikeudessa vahvistaessaan salannut

542 000 markan rahavarat sekä lisäksi hovioikeuden syyksilukemisen mukaisesti kaksi henkilöauton peräkärryä ja pankin tilillä olleet 4 658 markan varat. Velallisen petoksessa on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja A on vahvistanut väärän tiedon tuomioistuimessa oikeaksi. Velallisen petosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

Syyksilukeminen

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen kohdassa 3 lukeman velallisen petoksen sijasta törkeästä velallisen petoksesta (tekoaika 11.6.1998). A:lle määrätään tästä ja hovioikeuden hänen syykseen kohdassa 1 lukemasta rikoksesta yhteinen yhden (1) vuoden vankeusrangaistus.

Yhteinen vankeusrangaistus on ehdollinen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta alkavin ja 31.12.2004 päättyvin koeajoin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Eeva Vuori, Mikko Könkkölä ja Juha Häyhä. Esittelijä Kari Vesanen.