Korkein oikeus KKO:2002:47

Todistelu

Kysymys näytön arvioinnista henkirikosta koskevassa asiassa.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Helsingin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati X:lle rangaistusta rikoslain 21 luvun 1 §:n nojalla taposta, koska X oli 25.1.1993 tappanut Y:n m/s Silja Serenade -nimisellä aluksella matkalla Helsingistä Tukholmaan työntämällä tämän mereen laivan seitsemänneltä kannelta.

Y:n vaimo A omasta puolestaan ja alaikäisen tyttärensä holhoojana yhtyi syytteeseen.

X kiisti syytteen, koska hän ei ollut tehnyt syytteessä väitettyä laivamatkaa eikä tappanut Y:tä.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 19.7.1999

Kuvattuaan yhtäältä syytettä tukevan ja toisaalta sitä vastaan puhuvan näytön käräjäoikeus antoi asiassa seuraavan tuomion:

1. Y:n katoaminen, katoamisen syy

Jutussa on selvitetty, että Y on ollut 24.1.1993 ja 25.1.1993 välisenä yönä Silja Linen Silja Serenade -nimisellä laivalla matkalla Helsingistä Tukholmaan. Y on 25.1.1993 noin kello 01.00 mennyt laivan kannelle vilvoittelemaan. Tämän jälkeen hänen seurueeseensa kuuluneet asianomistaja A tai todistajat B ja C eivät ole nähneet Y:tä.

Laivan kannelta on 25.1.1993 noin kello 01.00 kuulunut 3 – 4 avunhuutoa, joista viimeinen on katkennut kesken. Ottaen huomioon kaiteen korkeus Y ei ole voinut vahingossa horjahtaa laivan kaiteen yli, vaan hänen vartalonsa painopiste on täytynyt taivuttaa yli laivan kaiteen reunan toiselle puolelle.

Ottaen huomion asiassa esitetty todistelu ei ole todennäköistä, että Y olisi tehnyt itsemurhan hyppäämällä laivan kaiteen yli mereen. Jäljelle jää ainoastaan se vaihtoehto, että Y on 25.1.1993 noin kello 01.00 joutunut rikoksen uhriksi. Ilmoitus Y:n katoamisesta on tehty 25.1.1993 kello 01.30.

2. Y:n tunnistaminen Tukholmassa

Asiassa todistajana kuultujen Silja Linen työntekijöiden Å:n ja Ä:n Tukholman terminaalissa tehtyjä Y:n tunnistuksia ei voida pitää luotettavina. Kertomukset poikkeavat toisistaan, ja ne on tehty Y:tä esittäneen valokuvan perusteella.

3. Todistaja D:n esitutkinnassa syylliseksi epäiltynä antama kertomus ja sen luotettavuus

X:n avovaimon todistaja D:n kertomus esitutkinnassa on sinänsä johdonmukainen. D:lle on kuulusteltaessa kerrottu poliisien toimesta, että häntä epäiltiin syylliseksi vuonna 1993 laivalla tehtyyn surmaan.

Monet D:n esitutkintakertomuksen yksityiskohdat, muun muassa uhrin mereen tönäiseminen lähellä laivan perää sekä tönäisemisen tapahtuminen Silja Linen laivalla matkalla Helsingistä Tukholmaan, ovat sellaisia, että niitä olisi vaikeata keksiä ilman että D on itse ollut paikalla silloin, kun Y on joutunut rikoksen uhriksi.

D:n eri kuulustelukerroilla antamat kertomukset ovat olennaisilta osiltaan saman sisältöiset. Hän on esitutkinnassa muuttanut kertomustaan ainoastaan siltä osin kuin on ollut kysymys miehen putoamistavasta.

Asiassa todistajina kuultujen poliisien E:n, F:n ja G:n yhtäpitävien kertomusten mukaan D on ollut helpottunut, kun hän on kertonut tapahtumista esitutkinnassa. Todistaja G:n kertomuksen mukaan D on halunnut perua kuulustelussa antamansa kertomuksen, mutta sitten palannut jälleen alkuperäiseen kertomukseensa. Todistajana kuullun poliisi H:n kertomuksen mukaan D on halunnut perua kertomuksensa lehdessä olleen uutisen jälkeen ja D on pelännyt, mitä X tekee, jos hän saa tietää, mitä D on kertonut.

Toisaalta D on kertonut kahdelle tuttavalleen, että hän ei ole ollut laivalla.

Oikeudessa D on valan nojalla todistajana kuultuna kertonut, että hän ei ole ollut kysymyksessä olevalla laivamatkalla. Hän on joutunut olemaan pidätettynä poliisilaitoksella ja hänen on pitänyt päästä pois poliisilaitokselta. Hän on saanut tiedon ”laiva-asiasta” X:n naisystävän I:n lähettämistä korteista.

Käräjäoikeus toteaa, että D:n kertomus esitutkinnassa muodostaa vahvan näytön X:n syyllisyydestä nyt kysymyksessä olevaan 24. – 25.1.1993 tehtyyn tappoon. D:n kertomusta esitutkinnassa tukevat myös X:n myöhemmän naisystävän todistaja I:n kertomus käräjäoikeudessa sekä X:n puheista ravintolassa kertoneen todistaja J:n kertomus.

Toisaalta D:tä on kuultu esitutkinnassa syylliseksi epäiltynä, jolloin hänellä ei ole ollut velvollisuutta pysyä totuudessa. Käräjäoikeudessa valan nojalla kuultuna D on peruuttanut esitutkintakertomuksensa.

4. X:n alibi

Käräjäoikeuden havaintojen mukaan X:n työnantajana olleen todistaja K:n kertomus on kaikilta osiltaan luotettava ja johdonmukainen. K:n kertomusta tiistain 26.1.1993 tapahtumista tukevat jäljennös hänen päiväkirjansa sivusta, johon on merkitty tapahtumat hänen omistamallaan tallilla 26.1.1993, sekä todistajana kuullun K:n pojan kertomus.

K:n kertomuksin asiassa on selvitetty, että X on tiistaina 26.1.1993 ajanut kolme hevosta. Päiväkirjassa olevien merkintöjen perusteella kysymyksessä on ollut muutoin tavallinen päivä, ja X on tullut normaalisti töihin sanottuna tiistaiaamuna.

Ottaen huomioon kunkin hevosen ajamiseen kuluva aika valjastamisineen, noin puolitoista tuntia, sekä hevosten vaihtoon väistämättä kuluvan ajan pituus käräjäoikeus pitää joka tapauksessa epätodennäköisenä sitä, että X olisi ehtinyt saapua Seinäjoelle tiistaina 26.1.1993 ensimmäisellä mahdollisella junalla Silja Linen laivalta kello 13.27, mennä K:n tallille ja ajaa kolme hevosta ennen työpäivän päättymistä kello 16.00.

Kirjallisena todisteena esitetystä pankkisiirtokuitin jäljennöksestä ilmenee, että X:lle on maksettu palkka jokaiselta tammikuun 1993 päivältä. Mikäli X olisi ollut matkalla Silja Serenade -laivalla 24. – 25.1.1993, hänen palkastaan olisi todennäköisesti vähennetty palkka siltä ajalta, jolloin hän ei ollut töissä.

Edelleen on selvitetty, että lukuun ottamatta Hassen ja Matkalippu Oy:n kautta mahdollisesti tehtyjä varauksia voidaan kaikkien muiden tuolloisten seinäjokelaisten matkatoimistojen osalta todeta, että syytteessä tarkoitetulle laivaristeilylle ei ole varattu matkalippuja Seinäjoelta eikä myöskään D:n tai X:n nimellä.

4. Johtopäätökset X:n syyllistymisestä syytteessä kerrottuun tappoon

X:n alibia koskeva henkilötodistelu ja kirjalliset todisteet sekä D:n esitutkintakertomuksen peruuttaminen käräjäoikeudessa muodostavat kokonaisuutena tarkasteltuina niin voimakkaan vastanäytön asiassa, että X:n syyllisyydestä jää järkevä epäilys. Asiassa ei siten ole luotettavasti selvitetty, että X olisi syyllistynyt siihen tappoon, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Riitta Mutanen ja Eero Nikkarinen sekä lautamiehet Jani Arkomaa, Marko Karttunen, Seija Lumme ja Riitta Rannikko-Hämäläinen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.11.2000

Virallinen syyttäjä sekä A omasta puolestaan ja alaikäisen tyttärensä holhoojana valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn ja esitettyä näyttöä selostettuaan lausui seuraavasti:

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden näytön arvioinnin ja johtopäätökset Y:n joutumisesta rikoksen uhriksi Silja Serenade -laivalla 25.1.1993 yöllä noin kello 1.00.

Todistaja D:n esitutkintakertomukset ovat johdonmukaiset, yksityiskohtaiset ja olennaisilta osiltaan samansisältöiset. D:n kertoma laivaristeilyn tekemisen ajankohta on sopinut Y:n katoamisen ajankohtaan. D:tä kuulustelleen todistaja F:n mukaan D on oma-aloitteisesti kuvaillut hänen ja X:n käytössä olleen hytin, laivan ravintolan, oleskelun laivalla ja X:n pahan olon sekä kertonut muutostaan, raskaudestaan ja X:n käden ja paidan vereentymisestä. D:n kuvaus uhrin tönäisemisestä mereen on vastannut laivan perämiehen L:n todistajana antamaa kertomusta siitä, että henkilöä piti työntää ja nostaa voimakkaasti, jotta hän putoaisi laivan kävelykannen kaiteen yli mereen. D:n esitutkintakertomukset muodostavat, kuten käräjäoikeuskin on todennut, vahvan näytön X:n syyllisyydestä.

X on naisystävälleen todistaja I:lle kertonut D:n kanssa tekemästään laivamatkasta D:n ollessa raskaana ja matkalla tapahtuneesta miehen mereen heittämisestä. X:n I:lle kertomat matkan tekemisen ajankohta, käsirysy laivan kannella, rystysien verinaarmuilla olo ja paidan vereentyminen ovat vastanneet D:n esitutkinnassa antamaa kertomusta. X:n maininta siitä, että mereen pudonnut mies oli ollut tummahko, vastaa A:n ja todistaja C:n kuvauksia Y:stä. X:n maininta I:lle siitä, että mereen heitetty mies oli huutanut apua, vastaa todistaja M:n havaintoja avunhuudoista. X on kertonut laivalla sattuneesta tapahtumasta I:lle vuoden sisällä neljänä eri kertana.

I:n todistajankertomusta tukevat hänen kahden poikansa sekä J:n todistajankertomukset eikä asiassa ole tullut ilmi seikkoja, joiden johdosta I:n kertomuksen oikeellisuutta olisi aihetta epäillä.

D:n esitutkinnassa kertomien ja X:n I:lle kertomien seikkojen yhtenevyyden perusteella hovioikeus katsoo, että D:n selitys, jonka mukaan hän ei ole ollut syytteessä tarkoitetulla laivamatkalla, vaan hän oli keksinyt esitutkintakertomuksensa, ei ole uskottava. D:n todistajina kuultujen tuttavien todistajankertomukset eivät anna aihetta toisenlaiseen johtopäätökseen.

X:n työnantaja K ei ole muistanut tapahtumia 26.1.1993, vaan hän on lausunut asiassa kalenteriinsa tuon päivän kohdalle tekemiensä merkintöjen perusteella. K on tehnyt kalenteriinsa merkintöjä eri päivien tapahtumista joko tapahtumapäivän iltana tai seuranneina päivinä. Selvitystä siitä, minä päivänä K on päivän 26.1.1993 tapahtumat kirjoittanut kalenteriinsa, ei asiassa ole esitetty. Kalenterissa ei ole merkintää kysymyksessä olevien hevosten ajeluttamisten vaatimasta ajasta eikä myöskään siitä, mihin aikaan päivästä ajeluttamiset olivat tapahtuneet. K:n mukaan hevosia oli mahdollista ajeluttaa myös illalla. K:n pojan mukaan hevosia oli ajelutettu myös iltapäivällä.

Asiassa esitetystä pankkisiirtotositteesta ilmenevät vain X:n bruttopalkka ja siitä vähennetyt vero ja ennakkomaksu sekä X:lle 29.1.1993 maksettavaksi jääneen palkan määrä.

Todistajana kuullun Silja Linen edustajan mukaan X:n ja D:n varausta puheena olevalle laivaristeilylle ei ole voitu kahden matkatoimiston osalta selvittää.

D:n hovioikeudelle toimittamasta perhepäivähoidon ohjaajan todistuksesta ei ilmene, kuka D:n tyttären oli vienyt hoitoon 26.1.1993 tai hakenut tuona päivänä hoidosta.

K:n kalenteriinsa tekemien merkintöjen, pankkisiirtotositteen, risteilylippujen varauksia koskevan todistelun tai perhepäivähoidon ohjaajan todistuksen perusteella ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että X olisi ollut syytteessä tarkoitetulla laivamatkalla. Näin ollen X:n syyllisyydestä ei jää D:n esitutkintakertomukset ja I:n todistajankertomus huomioon ottaen järkevää epäilystä.

Edellä olevan perusteella hovioikeus katsoi selvitetyksi, että X on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Hovioikeus tuomitsi X:n taposta 9 vuodeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Torsti Hyrkäs ja Esko Lähdevuori sekä määräaikainen hovioikeudenneuvos, viskaali Leena Söderholm.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

X:lle myönnettiin valituslupa. X vaati valituksessaan syytteen hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä sekä A omasta puolestaan ja edunvalvojantoimessaan antoivat heiltä pyydetyt vastaukset ja kiistivät muutosvaatimuksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa on toimitettu suullisen valmistelun istunto 4.12.2001 ja pidetty suullinen käsittely 14. ja 15.1., 22.1, 7.2. sekä 11.2.2002. Istunnoista on laadittu erilliset pöytäkirjat.

A:n puolesta Korkeimmalle oikeudelle on jätetty kirjalliseksi todisteeksi Laivakuvaus Silja Europa -niminen esite.

Perustelut

X on tuomittu hovioikeudessa syytteen mukaisesti rangaistukseen siitä, että hän oli 25.1.1993 tappanut Y:n Helsingistä Tukholmaan matkalla olleella m/s Silja Serenadella työntämällä hänet avomerellä laivan seitsemänneltä kannelta kaiteen yli mereen.

X on kiistänyt syytteen. Hän ei ollut ollut kysymyksessä olevalla laivamatkalla. Lisäksi X on väittänyt, että Y ei edes ollut joutunut mereen, koska kaksi Silja Linen terminaalissa Tukholmassa työskennellyttä todistajaa oli tunnistanut Y:n laivasta poistuneiden matkustajien joukossa.

Mahdollisuus, että Y olisi noussut maihin Tukholmassa tai että katoamiselle olisi muu hänestä johtuva syy

Y on ollut vaimonsa A:n sekä B:n ja C:n kanssa puheena olevalla risteilyllä. Yöllä puolen yön ja kello yhden välillä hän on poistunut seurueesta laivan kannelle vilvoittelemaan. Sen jälkeen häntä ei ole tavattu. Katoamisilmoitus laivan henkilökunnalle on tehty kello yhden ja puoli kahden välillä.

Kaikissa oikeusasteissa on kuultu todistajina Silja Linen Tukholman terminaalissa työskennelleitä Å:ta ja Ä:tä. He ovat esitutkinnassa ja oikeuden istunnoissa kertoneet nähneensä Y:n varsin suurella varmuudella laivasta poistuneiden henkilöiden joukossa. Tunnistaminen oli tapahtunut todistajille näytetystä Y:n valokuvasta.

Å tai Ä ei ole tuntenut Y:tä. Heidän kuvauksensa sen henkilön vaatetuksesta, jota he ovat pitäneet Y:nä, ovat poikenneet toisistaan samoin kuin Y:n vaimon ja alemmissa oikeuksissa kuultujen B:n ja C:n kertomasta. Samoin heidän kertomuksensa mainitun henkilön seurueen koosta, päihtymysasteesta, puheliaisuudesta ja muusta käyttäytymisestä ovat selvästi poikenneet toisistaan. Useat seikat puhuvat siten näiden tunnistamisten luotettavuutta vastaan.

Ennen Tukholmaan saapumista laivalla oli useaan kertaan kuulutettu Y:tä. Laivan järjestysmiehille oli annettu Y:n tuntomerkit, jotta he voisivat tarkkailla, poistuuko hän laivasta. Myös A ja B olivat hyvissä ajoin ennen Tukholmaan tuloa asettuneet laivan poistumisaulaan. He olivat tarkkailleet maihinnousevia henkilöitä noin tunnin ajan, jona aikana Å ja Ä ovat kertoneet havainneensa Y:ksi olettamansa henkilön terminaalissa. A ja B taikka laivan henkilökunnan edustajat eivät olleet havainneet Y:n poistuvan laivasta.

Valokuvasta tunnistamiseen on havaittu liittyvän yleensäkin epävarmuustekijöitä. Tämä seikka vahvistaa sitä edellä kerrotun perusteella syntynyttä käsitystä, että Å:n ja Ä:n Y:ksi uskoma henkilö ei tosiasiassa ole ollut Y. Mikään jutussa esiin tullut ei muutoinkaan viittaa siihen, että Y olisi yhdeksän vuotta sitten jättänyt perheensä ja tuolloisen elämänpiirinsä. Se mahdollisuus, että hän olisi noussut maihin Tukholmassa, on siten ilmeisen epätodennäköinen.

Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultu laivan matkustajana ollut M on kertonut, että hän oli kuullut kävelykannen yläpuolella sijainneeseen hyttiinsä noin kello yhden aikaan yöllä kolmesta neljään avunhuutoa, joista viimeinen oli katkennut kesken. Ääni oli ollut miehen ääni.

Laivan kävelykannen kaide on ollut 118 senttimetriä korkea. On hyvin epätodennäköistä, että 180 senttimetrin pituinen Y olisi voinut vahingossa horjahtaa kaiteen yli. Myöskään hänen alkoholin nauttimisestaan esitetty selvitys ei anna aihetta olettaa, että hän olisi päihtymistilansa vuoksi ollut vaaraksi itselleen. Y:n elämäntilanteesta ja mielialoista esitetyn selvityksen mukaan on myös epätodennäköistä, että hän olisi tehnyt itsemurhan.

Syytettä tukevat seikat

Keväällä 1999 syytteessä kerrottuun tekoon syylliseksi epäiltynä D on esitutkinnassa antanut alempien oikeuksien tuomioissa selostetut yksityiskohtaiset kertomukset tapahtumien kulusta laivalla. Esitutkinnassa kirjattujen D:n kertomusten mukaan D ja X olivat olleet tammikuussa 1993 risteilyllä Silja Linen laivalla Helsingistä Tukholmaan. Laivamatkan aikana X oli työntänyt heille tuntemattoman miehen kaiteen yli mereen. D on kuvannut työntämisen tapahtuneen juuri siinä osassa laivan kantta, mistä todistaja M:n kertomat avunhuudot olivat kuuluneet.

D oli alustavissa puhutteluissa ensiksi kieltänyt olleensa risteilyllä. Kerrottuaan sitten tapahtumista laivalla D oli kuulustelijoiden mukaan vaikuttanut helpottuneelta. Esitutkinnan eräässä vaiheessa D oli halunnut peruuttaa kertomuksensa. Asianomaisen poliisimiehen käsityksen mukaan tämä oli johtunut siitä, että tapauksesta oli ollut jossain lehdessä kirjoitus, jota D oli pelästynyt. Hän oli myös pelännyt X:n reaktiota kertomukseensa. Kuulustelijan kanssa käydyn keskustelun jälkeen D oli seuranneena päivänä kuitenkin palannut esitutkintapöytäkirjaan merkittyyn kertomukseensa.

Todistajana kuultaessa D on kaikissa oikeusasteissa kiistänyt esitutkintakertomuksensa paikkansapitävyyden. Hän on tosin myöntänyt kertoneensa sillä tavoin kuin esitutkintapöytäkirjaan oli merkitty, mutta selittänyt kertomuksen syntyneen asiaa tutkineiden poliisimiesten painostuksesta ja johdattelemana. Hän ei ollut ollut syytteessä tarkoitetulla risteilyllä.

Esitutkinnan suorittaneiden poliisimiesten E:n, F:n, G:n ja H:n todistajankertomuksista on käynyt ilmi, että D:n puhuttelu ja varsinaiset kuulustelut on toimitettu asianmukaisesti. Mistään ei ole ilmennyt, että D:tä olisi niissä painostettu tai johdateltu.

D on kertonut saaneensa tiedot esitutkintakertomukseen jutussa myöskin todistajana kuullun I:n hänelle lähettämästä kortista ja tämän kanssa käymästään puhelinkeskustelusta. Lisäksi hän on sanonut usein olleensa risteilyillä Turusta Tukholmaan ja sen vuoksi tuntevansa hyvin laivojen rakenteet.

Todistaja I, jolla oli ollut seurustelusuhde X:n kanssa, on kertonut alempien oikeuksien tuomioista ilmenevin tavoin X:n vuonna 1998 puhuneen hänelle neljässä eri tilaisuudessa tapahtumista eräällä laivaristeilyllä viisi vuotta aikaisemmin. X oli kertonut I:lle heittäneensä tuntemattoman miehen mereen ja tekonsa motiiveista. Hän oli myös kertonut miehen huutaneen apua. X oli ollut ajoittain hyvin ahdistunut asiasta. D:n mainitsemassa puhelinkeskustelussa ei ollut ollut esillä yksityiskohtia laiva-asiasta.

Todistaja J on kertonut, että X oli joskus vuonna 1995 eräässä ravintolassa epäillyt, olisiko hän voinut heittää miehen laivasta mereen.

X:n syyllisyyttä vastaan puhuvat seikat

X on johdonmukaisesti alusta saakka kiistänyt sen, että hän olisi ollut mukana kyseisellä laivaristeilyllä. X on kertonut olleensa 26.1.1993 töissä K:n tilalla lähellä Seinäjokea ja ettei hän siten ollut voinut olla mainitulla risteilyllä. Todisteena tästä on esitetty jäljennös K:n päiväkirjasta. Sen mukaan X oli 26.1.1993 ajeluttanut kolme hevosta.

Rikosteknisten tutkimusten tuloksista on pääteltävissä, että päiväkirjamerkinnät ovat K:n kirjoittamat ja ettei merkintöjä ole jälkeenpäin täydennetty. Mikään ei viittaa siihen, että K olisi tahallaan tehnyt päiväkirjaan vääriä merkintöjä. Kertomansa mukaan hän oli yleensä tehnyt merkinnät joko samana päivänä tai viimeistään parin päivän kuluessa tapahtumista. Todistajana kuultuna K ei ole muistanut mitään yksityiskohtia mainitulta päivältä. Hänen kaikki tietonsa ovat olleet tuon päiväkirjamerkinnän varassa.

Päiväkirjamerkinnän mukaan X on ollut 26.1.1993 työssä K:n tilalla. X olisi voinut palata risteilyltä Seinäjoelle aikaisintaan sinne kello 13.27 saapuneella junalla. Seinäjoen keskustasta K:n tilalle on autolla ajaen enintään 15 minuutin matka. K:n ja hänen poikansa kertomuksista käy ilmi, että hevosia oli ajelutettu useimmiten aamupäivällä ja yleensä valoisan aikana. Poikkeuksellisesti ajeluttaminen oli saattanut tapahtua illalla ja pimeän aikana. Tähän nähden päiväkirjamerkintä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että X on risteilyltä palattuaan ajeluttanut hevoset.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Y:tä ei ole tavattu 25.1.1993 jälkeen. Sillä seikalla, ettei Y:n ruumista ole löytynyt, ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko hän joutunut henkirikoksen uhriksi. Jos katoaminen tapahtuu aavalla merellä, ruumis voi jäädä tietymättömiin. Edellä mainituin perustein se mahdollisuus, että Y olisi noussut maihin Tukholmassa tai että hänen katoamiselleen olisi jokin muu hänestä johtuva syy, on ilmeisen epätodennäköinen. Todistaja M:n kuulohavainnot avunhuudoista on tehty ajankohtana, jolloin Y on kadonnut.

D:n esitutkintakertomus vastaa Y:n katoamiseen liittyvistä seikoista esitettyä selvitystä. D:lle oli annettu ennen kuulustelua vain hyvin yleisluonteiset tiedot tutkittavasta asiasta. Ainakaan niihin hän ei ole voinut perustaa yksityiskohtaista kertomustaan. I:n kortista sekä hänen ja D:n välisestä puhelinkeskustelusta esitetyn selvityksen perusteella D ei ole voinut myöskään niistä saada tarkkoja tietoja tapahtumista risteilyllä, jolla hän on kiistänyt olleensa. Laivan yksityiskohdista D ei ole voinut olla tietoinen pelkästään Turusta liikennöivien laivojen tuntemisen perusteella, koska nämä esitetyn selvityksen mukaan poikkeavat rakenteeltaan Silja Serenadesta. On siten hyvin epätodennäköistä, että D olisi voinut kertoa esitutkinnassa niin kuin on kertonut, jollei hän itse ole ollut tapahtumapaikalla.

Jutussa ei ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, ettei I:n kertomus ole totta. Sellaista ei ole voitu havaita myöskään häntä todistajana kuultaessa. I on esittänyt kertomuksensa vakuuttavasti ja se sisältää yksityiskohtia, jotka täsmäävät D:n esitutkinnassa kertomaan. Sitä tukevat myös hänen poikiensa alemmissa oikeuksissa antamat kertomukset.

Y ja A ovat olleet kotoisin Kuopiosta eivätkä he ole tunteneet Seinäjoelta olevia X:ää ja D:tä tai Ilmajoelta olevaa I:tä. Kun I ja D eivät ole olleet sellaisessa yhteydessä myöskään keskenään, että he olisivat saaneet tietoja toisiltaan, I:n tiedot voivat olla peräisin vain X:ltä. Näin ollen X on D:n kertomasta riippumatta ja eri tilanteessa kertonut tapahtumasta olennaisesti samalla tavalla kuin D esitutkinnassa. D:n kertomus sisältää myös, kuten edellä on lausuttu, muutoin Y:n katoamisesta selvitettyjä tosiasioita. Siten D:n esitutkinnassa kertoma ja I:n johdonmukaiset kertomukset tukevat vahvasti toisiaan ja sitä, että tapahtumat laivalla ovat edenneet niistä ilmenevällä tavalla.

Tärkein syytettä vastaan puhuva seikka on K:n päiväkirjassa oleva merkintä X:n työskentelystä tilalla 26.1.1993. Kuten edellä on todettu, tuo merkintä ei osoita, että X ei olisi voinut osallistua risteilyyn ja siitä huolimatta tehdä päiväkirjassa mainittuja töitä.

Kun verrataan syytettä tukevaa ja sitä vastaan puhuvaa näyttöä, erityisesti D:n esitutkintakertomuksesta ja I:n kertomuksesta ilmenevät syytettä tukevat seikat ovat niin vakuuttavia, että ei jää sijaa varteenotettavalle epäilylle X:n syyllisyydestä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että X on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sami Myöhänen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Myöhänen: Korkein oikeus antanee asiassa seuraavan tuomion:

Perustelut

X on tuomittu hovioikeudessa Y:n taposta, joka oli tehty Helsingistä Tukholmaan matkalla olleella m/s Silja Serenade -nimisellä laivalla 25.1.1993 työntämällä Y laivan seitsemänneltä kannelta mereen. X on kiistänyt syytteen ensinnäkin sillä perusteella, ettei hän ollut ollut kyseisellä laivamatkalla. Toisekseen X on kiistänyt syytteen vetoamalla siihen mahdollisuuteen, että Y olisi poistunut laivasta Tukholmassa eikä siten olisi joutunut syytteessä väitetyn rikoksen uhriksi.

Asiassa on kysymys näytön arvioinnista, erityisesti todistusharkinnasta ja tuomitsemiskynnyksen asettamisesta. Rikoksesta tuomitsemiseen ei riitä pelkkä syyllisyyden mahdollisuus, eikä edes sen todennäköisyys, vaan langettavan tuomion antaminen edellyttää, ettei vastaajan syyllisyydestä ole jäänyt järkevää epäilystä.

X:n valitus huomioon ottaen tilanne Korkeimmassa oikeudessa on pelkistetysti se, että mikäli Y:n joutumisesta laivalla rikoksen uhriksi ja X:n osallistumisesta laivamatkalle ei jää järkevää epäilystä, syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Y:n joutuminen laivalla rikoksen uhriksi

Y:n matkaseurueeseen oli kuulunut hänen vaimonsa A sekä B ja C, joiden seurasta Y oli poistunut laivan kannelle vilvoittelemaan puolen yön ja kello yhden välillä. Aikaisemmin tapahtumailtana seurueen kanssa samassa ravintolapöydässä oli istunut myös viides henkilö. A:ta on kuultu todistelutarkoituksessa kaikissa oikeusasteissa ja muita mainittuja henkilöitä todistajina alemmissa oikeuksissa.

Näiden henkilöiden toisaalta Y:n elämäntilannetta yleensä ja toisaalta tapahtumailtaa koskevissa kertomuksissa, jotka ilmenevät alempien oikeuksien tuomioista, mikään ei viittaa siihen, että Y:n katoaminen olisi selitettävissä esimerkiksi mereen hyppäämällä toteutetulla itsemurhalla tai vapaaehtoisella uuden elämänpiirin etsinnällä ja perheen jättämisellä. Myös se mahdollisuus, että Y olisi kadonnut äkillisen psyykkisen häiriön johdosta, on äärimmäisen epätodennäköinen.

Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultu laivan turvallisuudesta vastannut yliperämies L on kertonut, että laivan kävelykannen kaide oli ollut kansainvälisten määräysten mukaisesti 118 senttimetriä korkea ja että sen yli ei ollut voinut horjahtaa vahingossa. Tällä ja myös kirjallisina todisteina esitettyjen laivalta otettujen valokuvien perusteella sitä mahdollisuutta, että keskimittainen Y olisi vahingossa päätynyt laivan kaiteen yli mereen, on pidettävä hyvin epätodennäköisenä. Myöskään Y:n alkoholin nauttimisesta esitetty selvitys ei anna aihetta olettaa, että hän olisi päihtymistilansa vuoksi ollut vaaraksi itselleen.

Edelleen sitä näkökantaa, että Y oli joutunut laivalla rikoksen uhriksi, tukee alemmissa oikeuksissa todistajana kuullun M:n kertomus. M on kertonut, että hän oli kuullut katoamisyönä noin kello yksi kävelykannen yläpuolella sijainneeseen hyttiinsä 3 – 4 avunhuutoa, joista viimeinen oli katkennut kesken. Ääni oli ollut miehen ääni.

Asiassa on esitetty näyttöä myös sen näkökannan tueksi, että Y olisi poistunut laivasta Tukholmassa, eikä siten olisi voinut joutua syytteessä väitetyn rikoksen uhriksi. Kaikissa oikeusasteissa todistajina kuullut Tukholman terminaalissa työskennelleet tarjoilija Å ja vahtimestari Ä ovat kertoneet nähneensä Y:n näköisen miehen aamulla Tukholman terminaalissa noin tunti laivan saapumisen jälkeen. Molemmat ovat olleet tunnistamisestaan varmoja. Å on kytkenyt tunnistamisensa miehen kovaääniseen ja humalaiseen 5 – 6 hengen seurueeseen, miehen samanlaiseen tummaan puseroon kuin hänellä oli ollut, miehen hänen enoaan muistuttavaan ulkonäköön sekä miehen kevyeen pukeutumiseen. Seurue oli jäänyt kahvilaan noin puoleksi tunniksi. Ä puolestaan on kiinnittänyt huomiota siihen, että hänen näkemällään miehellä, joka oli saapunut kahden muun miehen seurassa, ei ollut ollut päällystakkia, vaikka oli ollut talvi. Lisäksi Ä on todennut, etteivät miehet olleet olleet juopuneita ja että he olivat puhuneet hiljaisella äänellä.

Å:n ja Ä:n tunnistamisen näyttöarvoa punnittaessa on kiinnitettävä huomiota seuraaviin henkilön tunnistamiseen liittyviin yleisiin todistajanpsykologisiin kokemussääntöihin. Ensinnäkin henkilön tunnistaminen kuvasta tai muutoinkin on ainutkertainen tapahtuma, jota ei voida toistaa ilman aikaisemman tunnistamisen sekä myös muiden väliintulevien, ulkopuolisten tekijöiden haitallista vaikutusta myöhemmän tunnistamisen luotettavuuteen. Toisekseen etenkään aikaisemmin tuntemattoman henkilön tunnistaminen ei ole koskaan erityisen varmaa, ja todistajan ilmoittaman tunnistusvarmuuden perusteella ei voida juurikaan arvioida hänen tunnistamisensa luotettavuutta (Jaana Haapasalo – Kari Kiesiläinen – Johanna Niemi-Kiesiläinen, Todistajanpsykologia ja todistajankuulustelu. Helsinki 2000, s. 147 – 172).

Tunnistamiseen liittyvistä tekijöistä on alemmissa oikeuksissa kuultu todistajana psykologia. Hän on kertonut, että valokuvasta tunnistettaessa on enemmän virhemahdollisuuksia kuin suorassa tunnistamisessa. Tunnistamisessa ovat tärkeitä olosuhteet, tunnelma ja tunnistettavan henkilön poikkeavuus, joka ylittää tunnistajan ärsytyskynnyksen. Se, että tunnistettavalla on samanlainen vaatetus kuin tunnistajalla, on tunnistamisen luotettavuutta lisäävä tekijä. Tunnistaminen saattaa tapahtua luotettavasti vain kerran. Massatapahtumissa kyetään harvoin tunnistamaan ketään, ellei tunnistajan ärsytyskynnys ylity.

Å:ta ja Ä:tä on kuultu poliisikuulustelussa, Y:n katoamista koskevassa asiassa, todistajina 12.5.1993 eli lähes neljä kuukautta Y:n katoamisen jälkeen. Kertomuksista ilmenee, että heille, kuten muullekin henkilökunnalle, oli näytetty ensimmäisen kerran Y:n valokuvaa jo tämän katoamispäivänä. Å ja Ä eivät olleet entuudestaan tunteneet Y:tä. Kertomansa mukaan Å oli tuolloin ollut tunnistamisestaan täysin varma ja Ä lähes varma. Kertomuksista ilmenee lisäksi, että A oli myöhemmin toisella matkalla käynyt näyttämässä todistajille uudelleen Y:n valokuvaa. A on kertonut poliisikuulustelussa 5.2.1993 Å:n ja Ä:n kanssa toisella matkallaan käymiensä keskustelujen sisällöstä muun muassa sen, että Å oli ollut tunnistamisestaan edelleen varma, mutta että Ä ei olisi ollut enää yhtä varma kuin noin viikkoa aikaisemmin.

Tilaisuus, jossa Å:lle ja Ä:lle näytettiin ensimmäisen kerran kadonneeksi epäillyn Y:n valokuvaa, ei ole ollut luotettavuuden varmistamiseen pyrkinyt tunnistamistilaisuus, jota osoittaa jo se, ettei tilaisuudessa sanottua ole mitenkään dokumentoitu. Ensimmäisen kerran todistajien kertomukset on kirjattu ylös poliisikuulustelussa vasta lähes neljä kuukautta tunnistamisen jälkeen. Eri oikeusasteissa Å ja Ä ovat puolestaan antaneet kertomuksensa vähintään yli kuusi vuotta tunnistamisen jälkeen. Edellä sanottuun nähden on katsottava, että näiden kaikkien Å:n ja Ä:n kertomusten näyttöarvoon vaikuttaa heikentävästi tunnistamisen toistettavuuteen liittyvien lisääntyvien epävarmuustekijöiden lisäksi monet ulkopuoliset tekijät, esimerkiksi asiasta käydyt keskustelut työyhteisössä ja miestään ilmeisen epätoivoisesti etsineen A:n kanssa. Selvää on, että ajan kulumisen myötä sanotut tunnistamisen luotettavuuden kontrollointia vaikeuttavat tekijät ovat jatkuvasti vain voimistuneet.

Å ja Ä ovat Korkeimmassa oikeudessa, kuin myös jo poliisikuulustelussa toukokuussa 1993, kertoneet Y:n tunnistamiseen liittyvistä seikoista merkityksellisiltä osin samalla tavalla kuin alemmissa oikeuksissa. Sekä Å:n että Ä:n kertomukset poikkeavat heidän kuvailemansa henkilön vaatetuksen, erityisesti paidan värin, suhteen siitä, mitä Y:n seurueeseen kuuluneet henkilöt ovat kertoneet Y:n vaatetuksesta tapahtumailtana. Sitä vastoin erityisesti Å:n kertomus näkemänsä miehen vaatetuksesta vastaa hyvin pitkälle sitä vaatetusta, joka Y:llä oli ollut päällä siinä valokuvassa, jota todistajille on esitelty. A on lisäksi kertonut, ettei heidän seurueensa hytissä ollut ollut merkkejä siellä käynnistä, eikä hytistä ollut löytynyt Y:n päällä tapahtumailtana ollutta valkeaa paitaa. Å:n ja Ä:n kertomuksista on lisäksi selvästi nähtävissä, etteivät he keskenään puhu samasta henkilöstä. Erityisesti merkitystä on annettava sille, että Å on kiinnittänyt huomiota tunnistamaansa mieheen tämän humalaisen ja kovaäänisen seurueen vuoksi, kun taas Ä:n kuvaileman seurueen miehet eivät olleet olleet juopuneita ja olivat puhuneet hiljaisella äänellä. Edellä sanotut kertomusten ristiriitaisuudet heikentävät vahvasti kummankin, sekä Å:n että Ä:n Y:tä koskevan tunnistamisen luotettavuutta.

A:n ja todistaja L:n kertomuksista ilmenee, että ennen laivan saapumista Tukholmaan kadonneeksi epäiltyä Y:tä oli kuulutettu laivalla useaan otteeseen. Laivan järjestysmiehille oli myös annettu kuvaus Y:stä sen varalta, että tämä poistuisi laivasta. A ja B ovat lisäksi kertoneet, että he olivat jo hyvissä ajoin ennen laivan saapumista satamaan tulleet ulosmenokannelle tarkkailemaan laivasta poistuvia matkustajia. He olivat seuranneet matkustajien poistumista noin tunnin ajan eivätkä olleet nähneet Y:tä. Å ja Ä ovat puolestaan kertoneet, että he olisivat nähneet Y:n terminaalissa puolesta tunnista reiluun tuntiin laivan saapumisen jälkeen. Se, mitä erityisesti A on kertonut laivasta poistuvien matkustajien aktiivisesta tarkkailustaan suunnilleen sinä ajankohtana, jolloin Å ja Ä olivat kumpikin tehneet havaintonsa kuvailemastaan Y:n näköisestä miehestä, heikentää edelleen sitä jo aiemmin sanotun perusteella hyvin vähäiseksi arvioitua mahdollisuutta, että Å tai Ä olisi nähnyt Y:n.

Yleensä henkirikoksen syyksilukeminen edellyttää ruumiin löytymistä. Koska nyt syytteessä väitetty teko on kuitenkin tapahtunut avomerellä suuren laivan ollessa liikkeellä, sillä seikalla, ettei Y:n ruumista ole löytynyt, ei ole ratkaisevaa merkitystä harkittaessa, onko Y joutunut laivalla rikoksen uhriksi.

Asiassa esitetty näyttö Y:n joutumisesta laivalla rikoksen uhriksi on vahvaa. Tätä näyttöä ei horjuta Å:n ja Ä:n lukuisia edellä mainittuja epävarmuustekijöitä sekä myös keskinäisiä ristiriitaisuuksia sisältävät kertomukset Y:n näkemisestä Tukholman terminaalissa. Näillä perusteilla Y:n joutumisesta laivalla rikoksen uhriksi ei jää järkevää epäilystä.

X:n osallistuminen laivamatkalle

Todistajana kuultu D on kaikissa oikeusasteissa kiistänyt syylliseksi epäiltynä esitutkinnassa keväällä 1999 antaman kertomuksensa paikkansapitävyyden eli sen, kuinka hän oli ollut X:n kanssa tammikuussa 1993 risteilymatkalla Helsingin ja Tukholman välillä. D ei ole kiistänyt, etteikö hän olisi kertonut esitutkinnassa pöytäkirjoihin merkityllä tavalla. Hän oli kuitenkin antanut esitutkintakertomuksensa asiaa tutkivien poliisimiesten painostuksesta ja johdattelemana. Lisäksi D on Korkeimmassa oikeudessa selventänyt, että I, johon X:llä oli ollut seurustelusuhde, oli häirinnyt X:n ja hänen perhe-elämää sekä muun muassa puhelimessa kertoillut jostain laivamatkasta. Edelleen D on kertonut, että hänen oli ollut esitutkinnassa helppo keksiä yksityiskohtainen kertomus, koska hän oli tuntenut X:n runsaan alkoholikäytön ja koska hän oli matkustellut useasti Silja Linen laivoilla. Lisäksi hän oli nähnyt televisiosta ohjelmia, joissa henkilö oli työnnetty yli laidan. Vielä D on todennut, että siinä vaiheessa, kun hän oli esitutkinnan kestäessä halunnut perua valheellisen kertomuksensa, ja hänet oli lähetetty kotiin miettimään asioita, hän oli ollut yhteydessä Seinäjoen oikeusaputoimistoon. Siellä oli sanottu, että sitten käräjillä pitää puhua totta.

X on vaatinut, ettei D:n syylliseksi epäiltynä esitutkinnassa antamaa kertomusta tule ottaa asiassa näyttönä huomioon. Esitutkintakertomuksen merkitystä näyttönä koskevassa ennakkopäätöksessä KKO 2000:35 on todettu, ettei syylliseksi epäillyn esitutkinnassa antaman tunnustuslausuman näyttöarvosta häntä vastaan ajetussa rikosasiassa ole säännöksiä ja että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n säännös todistelun suullisuudesta ja välittömyydestä ei vapaan todistusharkinnan periaate huomioon ottaen estä käyttämästä tunnustuksen peruneen vastaajan kertomusta näyttönä asiassa. Edellä sanottu soveltuu myös tilanteeseen, jossa henkilön asema on muuttunut syylliseksi epäillystä todistajaksi. Näin ollen D:n esitutkintakertomus, virallisen syyttäjän luettua sen oikeudessa, voidaan ottaa asiassa näyttönä huomioon. Toinen asia on se, mikä näyttöarvo kertomukselle on annettava.

Kuulustelupöytäkirjan mukaan D oli ollut asian vuoksi kiinniotettuna ja pidätettynä 12. ja 13.4.1999 runsaan vuorokauden. Ensimmäisen ja toisen kertomuksensa hän oli antanut 13.4.1999, kolmannen kertomuksensa 10.5.1999 ja neljännen kertomuksensa 11.5.1999. Esitutkinnassa D on kertonut pääosin alempien oikeuksien tuomiosta ilmenevällä tavalla. D:n laivamatkaa koskevat kertomukset ovat yksityiskohtaisia, mutta erityisesti vieraan miehen mereen joutumisen osalta niissä on ristiriitaisuuksia. Ensimmäisissä kuulusteluissaan D on kertonut, että vieras mies oli X:n hyökkäyksen yhteydessä tönäisyn voimasta horjahtanut kaiteen yli ja että ennen putoamistaan mereen mies oli mahdollisesti saanut hetkeksi kaiteesta kiinni. Myöhemmissä kuulusteluissaan D on puolestaan kertonut, että lyötyään vierasta miestä X oli ollut tämän käsissä kiinni ja työntänyt selkä kaidetta vasten olleen miehen laidan yli mereen.

Kaikissa oikeusasteissa on kuultu todistajina D:n kuulusteluihin osallistuneita poliisimiehiä eli E:tä, F:ää, G:tä ja H:ta. D:n esitutkintansa asiattomuuteen kohdistamien väitteiden osalta poliisimiesten kertomusten keskeinen sisältö on ollut se, ettei D:tä ollut painostettu tai johdateltu pelkistettyjen esitietojen antamista enempää. E:n mukaan D oli kuitenkin alustavassa kuulustelussa kiistänyt osallistuneensa tutkittavana olleelle laivamatkalla, ja H:n mukaan kuulusteluissa pidetyn noin kuukauden tauon jälkeen D oli halunnut perua kokonaisuudessaan valheelliseksi ilmoittaman kertomuksensa. Edelleen H on todennut, että syynä D:n menettelyyn oli ollut asiaa koskevan lehtikirjoittelun aiheuttama järkytys ja pelko X:ää kohtaan. Kun D oli seuraavana päivänä palannut kotoaan kuulusteluihin, hän oli ilmoittanut kertomuksensa olleen totta.

Poliisimiesten kertomusten oikeellisuutta D:n kuulustelun menettelytapojen suhteen ei ole perusteita kyseenalaistaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö syylliseksi epäillyn D:n pidätys ja hänen huolensa lastensa kohtalosta, olisi D:n väittämin tavoin ahdistanut häntä ja mahdollisesti vaikuttanut muissakin kuin edellä mainituissa hänen esitutkintakertomuksensa muuttumista osoittavissa suhteissa sen sisältöön.

Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultujen D:n ystävien kertomusten pohjalta voidaan luotettavasti päätellä vain se, että D oli ollut kuulustelujen vuoksi ahdistunut ja että D oli myöskin ollut loukkaantunut X:n ja I:n suhteen johdosta.

Kaikissa oikeusasteissa todistajana kuultu I on kertonut seurustelusuhteestaan X:ää ja siitä, kuinka X oli kaikkiaan neljä kertaa ottanut laiva-asiat hänen kanssaan puheeksi, alempien oikeuksien tuomioista ilmenevällä tavalla. I on kertonut myös siitä, kuinka X oli kertonut D:n kiristävän häntä laiva-asialla. Lisäksi I on kertonut, että hän oli X:n pyynnöstä selvitellyt X:n ja D:n lapsen X:n mielestä epäselvää isyysasiaa. Vielä I on kertonut, että hän oli keskustellut laiva-asiasta muun muassa D:n kanssa puhelimessa, joskin yksityiskohtiin menemättä, ja että hän oli nähnyt televisiosta ohjelman, jossa oli käsitelty erästä laivalla tapahtunutta katoamisasiaa.

Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultujen I:n poikien kertomukset tukevat sitä, että X olisi kiistämisestään huolimatta keskustellut laiva-asioista heidän äitinsä kanssa.

Kaikissa oikeusasteissa todistajana kuultu J on kertonut, kuinka X oli kerran viereisessä ravintolaseurueessa pohdiskellut sitä, olisiko tämä saattanut tuupata laivalla miehen mereen. J:n mukaan X:n humalatila oli ollut keskivahva. J:n kertomus tukee syytettä välillisesti.

Sen johdosta, että D on Korkeimmassa oikeudessa kertonut matkustaneensa esimerkiksi Silja Europa -nimisellä laivalla, A:n puolesta on kirjalliseksi todisteeksi jätetty sanottua laivaa koskeva esite. Todisteella on tarkoitus osoittaa, että Silja Serenade ja Silja Europa eroavat toisistaan niin, ettei D ollut voinut päätyä hänen esitutkintakertomuksestaan ilmeneviin yksityiskohtiin olematta läsnä syytteen edellyttämällä matkalla Silja Serenadella. Tähän nähden on todettava, että D on Korkeimman oikeuden lisäksi jo ainakin hovioikeudessa kertonut matkustelleensa paljon laivoilla, muun muassa useasti Silja Linen laivoilla. Tämä D:n alkuperäinen, varsin yleisluonteinen ilmaus huomioon ottaen jätetyllä todisteella ei ole juurikaan merkitystä harkittaessa D:n esitutkintakertomuksen paikkansapitävyyttä.

Edellä mainittu henkilötodistelu, siihen liittyvistä monis-ta epävarmuustekijöistä huolimatta, muodostaa kokonaisuudessaan jokseenkin vahvan näytön X:n osallistumisesta samalle laivamatkalle Y:n kanssa ja syyllistymisestä syytteessä kuvattuun Y:n tappoon. Asiaa ratkaistaessa on kuitenkin annettava merkitystä myös seuraaville seikoille.

Alemmissa oikeuksissa todistajana kuultu laivayhtiön sovellusneuvoja on kertonut, että laivan matkustajaluettelot oli hävitetty, kun laiva oli saapunut turvallisesti satamaan. Lisäksi hän on kertonut, ettei neljästä seinäjokelaisesta matkatoimistosta ollut löytynyt varauksia kysymyksessä olevalle laivamatkalle. Kahden matkatoimiston osalta tarkastusta ei ollut voitu tehdä, koska näiltä matkatoimistoilta oli puuttunut tarvittava agenttinumero. Lisäksi sovellusneuvoja on kertonut, että mikäli matka olisi varattu satamasta, varaajan nimi olisi näkynyt. X:n tai D:n nimellä matkaa ei ollut varattu.

Asian esitutkintapöytäkirjan mukaan X:n tilitapahtumista 15.12.1992 – 15.2.1993 ja D:n tilitapahtumista 23.1.1993 – 27.1.1993 on suoritettu tilitiedustelut. Lisäksi pöytäkirjassa todetaan lyhyesti, että muilla X:n tilitapahtumilla, lukuunottamatta K:n maksamaa 2 000 markan ennakkomaksua, ei ole merkitystä tämän jutun kannalta.

Näytön riittävyyden arviointia ohjaava yleinen pääperiaate on, että mitä vakavammasta rikoksesta on kysymys sitä vakuuttavampaan ja myös laveampaan näyttöön langettava tuomio on voitava perustaa. Harkittaessa sitä, kuinka laveaa näyttöä tietyssä yksittäisessä rikosasiassa on perusteltua vaatia, ei ole yleensä lähdettävä siitä, millaista näyttöä kyseisessä asiassa syytteen tueksi on onnistuttu hankkimaan vaan siitä, millaista näyttöä vastaavanlaisessa asiassa ylipäätään olisi mahdollista saada.

Edellä sanotun valossa tässä yhteydessä on pohdittava sitä kysymystä, olivatko seinäjokelaiset X ja D osallistuneet tietylle risteilymatkalle Helsingistä Tukholmaan ja takaisin kotiinsa. Nykyisessä yhteiskunnassa tämänkaltaista tavanomaista lomamatkaa, jolle ei siis ole lähdetty esimerkiksi rikollisessa tarkoituksessa, ei pääsääntöisesti suoriteta niin, etteikö siitä jäisi jälkeä ainakin johonkin rekisteriin. X:n ja D:n väitetyn matkan suhteen tällaista näyttöä ei ole esitetty, eikä toisaalta ole edes väitetty, että niiltä osin kuin rekisteritarkastukset eivät ole olleet mahdollisia, vastaaja olisi mitenkään myötävaikuttanut selvityksen puutteelliseksi jäämiseen. Näin ollen sen, etteivät tehdyt rekisteriselvitykset, mukaan lukien tilitiedustelut, ole omiaan osoittamaan X:n tai edes D:n tehneen matkaa Seinäjoelta Helsinkiin ja sieltä laivalla Tukholmaan ja takaisin, on näyttöä arvioitaessa katsottava hyödyttävän vastaajaa.

Lopuksi on vielä kiinnitettävä huomiota siihen X:n väitteeseen, että hän oli ollut 26.1.1993 töissä K:n tilalla lähellä Seinäjokea, eikä hän siten ollut voinut osallistua syytteen edellyttämälle laivamatkalle. Väitteen tueksi kirjalliseksi todisteeksi on jätetty jäljennös K:n päiväkirjasta, jonka mukaan X oli 26.1.1993 ajeluttanut kolme nimeltä mainittua hevosta. Lisäksi tämän seikan osalta kaikissa oikeusasteissa on kuultu todistajina K:ta ja hänen poikaansa, jotka ovat kertoneet keskeisiltä osin alempien oikeuksien tuomioista ilmenevällä tavalla. Kirjalliseksi todisteeksi on vielä jätetty keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion 14.6.1999 päivätty lausunto, joka perusteella on tehtävä se johtopäätös, että päiväkirjan merkinnät ovat merkityksellisiltä osin K:n kirjoittamia ja että ne ovat kirjoitettu siinä järjestyksessä kuin sivut osoittavat.

Päiväkirjamerkinnän paikkansapitävyyttä koskevan arvioinnin pohjaksi on otettava se, ettei mikään viittaa K:n tehneen päiväkirjaansa tahallaan väärän merkinnän.

K ei ole muistanut X:n töissä- tai poissaolosta kyseisenä päivänä mitään, vaan hän on todistajana kertonut toisaalta tavastaan pitää päiväkirjaa ja toisaalta työnteosta tilalla yleensä. Päiväkirjan pitämisen osalta K on kertonut, että hän oli tehnyt merkintänsä yleensä saman päivän iltana, joskus seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Näin on kertonut myös K:n poika. K ei ole uskonut, että hän olisi merkinnyt X:n tuolloin tekemät työt väärän päivän kohdalle. Kumpikaan todistaja ei ole muistanut X:n olleen millään laivamatkalla.

K:n ja hänen poikansa kertomusta K:n pääsääntöisesti päivittäisestä päiväkirjamerkintöjen tekemisestä tukee vahvasti toisaalta päiväkirjan yleinen muoto ja toisaalta yksittäisten merkintöjen sisältö. Edellinen tarkoittaa sitä, että päiväkirjassa merkintöjä on jokaisella päivällä ja jälkimmäinen sitä, että merkinnät ovat yksittäisestä konkreettisesta toimesta kertovia ja toisinaan myös kirjoittajan henkilökohtaisen, päivittäisen elämän kannalta hyvinkin merkityksellisiä. Kun kyse on tämänkaltaisesta päiväkirjasta, sillä seikalla, ettei K ollut tehnyt kirjauksia kaikista yksittäisen päivän tapahtumista eikä edes kaikesta tilansa hevostenpitoon liittyvästä, ei ole juurikaan merkitystä harkittaessa yksittäisen tehdyn merkinnän paikkansapitävyyttä. Toisin sanoen se, ettei kaikista toimista ollut kerrottu, ei osoita, etteikö yksittäinen kirjattu toimi olisi suoritettu. Edellä sanotun perusteella K:n päiväkirjamerkintä on vahva näyttö sen suhteen, että X oli 26.1.1993 ajeluttanut K:n tilalla kolme hevosta.

Syytteen tueksi on näiltä osin vedottu siihen, että vaikka X olisi ajeluttanut sanotut kolme hevosta, hän olisi ehtinyt tehdä sen vielä iltapäivällä 26.1.1993 Helsingistä laivamatkalta palattuaan. Asiassa ei ole erimielisyyttä sen suhteen, etteikö laivamatkalta olisi voinut palata junalla, joka oli ollut Seinäjoella kello 13.27 ja etteikö Seinäjoen asemalta olisi ehtinyt K:n tilalle noin 15 minuutissa.

K on kertonut, että yhden hevosen ajeluttaminen oli kestänyt yleensä yhdestä kahteen tuntia, mutta joskus hevosesta, säästä ja ajettavasta matkasta johtuen se oli saattanut viedä alle tunninkin. Hevoset oli yleensä ajelutettu aamupäivällä mutta joskus myöhemmin ja jopa illalla. Edelleen K on kertonut, että X:n työpäivä oli päättynyt kello 16.00, että X oli yleensä ajeluttanut hevosia aamupäivällä ja että X oli yleensä tehnyt pitkiä lenkkejä. K on päiväkirjamerkintöjensä perusteella todennut, ettei hän pidä X:n ajeluttamien hevosten määrän perusteella mahdollisena, että X olisi tullut töihin vasta iltapäivällä. K:n poika on kertonut työnteosta tilalla pääpiirteittäin samalla tavalla kuin K.

K:n ja hänen poikansa kertomus huomioon ottaen on hyvin epätodennäköistä, että X olisi tullut 26.1.1993 K:n tilalle töihin vasta iltapäivällä.

Kokonaisarviointina todettaneen seuraavaa. D:n esitutkintakertomuksen ja I:n todistajana antaman kertomuksen sekä niitä tukevan muun näytön perusteella vaikuttaa sinänsä todennäköisemmältä, että X oli ollut syytteen edellyttämällä laivamatkalla ja tappanut Y:n kuin ettei X olisi näin menetellyt. Kuitenkin kysymys siitä, oliko X osallistunut tietylle laivamatkalle, on näytön saatavuuden suhteen lähtökohtaisesti sellainen, että osallistumisen tueksi on perusteltua olettaa saatavan muutakin näyttöä kuin nyt esitettyä pääasiassa välillistä henkilötodistelua. Siihen nähden, että asiassa on kysymys vakavasta rikoksesta ja pitkään vankeusrangaistukseen tuomitsemisesta, syytteen tueksi esitettyä näyttöä ei voida pitää erityisen vakuuttavana. Lisäksi K:n päiväkirjamerkintä sekä K:n ja hänen poikansa kertomukset kokonaisuudessaan ovat vahva näyttö sen suhteen, että X oli ollut 26.1.1993 koko päivän töissä K:n tilalla, eikä hän siten ollut voinut osallistua laivamatkalle, jolla Y katosi.

Kun edellä sanotun perusteella X:n syyllistymisestä syytteessä väitettyyn Y:n tappoon jää järkevä epäilys, syyte hylättäneen.