Korkein oikeus KKO:2004:109

Petos
Rangaistava teko Laillisuusperiaate
Rikoksentekijän luovuttaminen

Suomalainen viranomainen oli käräjäoikeuden vangitsemismääräykseen viitaten tehnyt A:ta koskevan kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jonka johdosta Sveitsin viranomaiset olivat pidättäneet A:n ja luovuttaneet hänet Suomeen. A:ta vastaan ajettua rikossyytettä ei voitu tutkia sellaisen ennen luovuttamista tehdyn osateon osalta, jota koskeva teonkuvaus oli puuttunut etsintäkuulutukseen sisältyneestä, muutoin yksityiskohtaisesta rikoksen tekotapaa koskevasta selonteosta.

A oli valmistanut videokasetteja, joista olisi tullut suorittaa tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitettu maksu, mutta laiminlyönyt tekijänoikeuslain 26 d §:ssä säädetyn velvollisuuden antaa Säveltäjien Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y:lle maksun perinnässä tarvittavat tiedot. Koska Teosto ei ollut ollut tietoinen A:n toiminnasta, maksut olivat jääneet perimättä. A:n ei katsottu menettelyllään syyllistyneen petokseen. (Ään.)

ROL 12 § 1 mom

ROL 30 § 1 mom

ROL 32 § 1 mom

RL 36 luku 1 §

RL 36 luku 2 §

TekijänoikeusL 26 a §

TekijänoikeusL 26 d § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin käräjäoikeuden päätös 17.5.2002

Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen muun muassa siitä, että hän oli ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 yksissä tuumin ja yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa valmistanut raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia tyhjiä videokasetteja ja jättänyt ilmoittamatta Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y:lle (Teosto) tekijänoikeuslain 25 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot valmistamistaan kaseteista. Laiminlyömällä laissa määrätyn ilmoitusvelvollisuuden A oli erehdyttänyt Teostoa jättämään perimättä valmiista kaseteista perittävän edellä mainitun maksun ainakin 28 560 kappaleesta kolmen tunnin kasetteja ja siten aiheuttanut Teostolle taloudellista vahinkoa 38 907,92 euroa (231 336 markkaa).

A vaati, että häntä vastaan ajettu syyte jätetään tältä osin tutkimatta. Hänet oli luovutettu Sveitsistä Suomeen kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella. Tuossa kuulutuksessa oleva selonteko epäillystä törkeästä petoksesta ei sisältänyt vuosina 1993 – 1994 tapahtunutta kasettien valmistamista.

Käräjäoikeus katsoi, että luovutuksen laajuutta harkittaessa tulee kiinnittää huomiota siihen, voidaanko kysymyksessä katsoa olevan eri teon tai tekokokonaisuuden kuin luovutuksen perusteena olevan teon. Kuulutuksen osalta käräjäoikeus totesi, että rikosnimike, rangaistusasteikko ja tekoaika oli yksilöity syytettä vastaavasti. Kuulutuksessa oli myös viitattu pääpiirteissään syytteen tarkoittamaan tapahtumakokonaisuuteen ja muun muassa väitetyiksi aiheutettuihin vahinkomääriin, joilla oli merkitystä esimerkiksi petoksen törkeysastetta arvioitaessa. Käräjäoikeus lausui, että tällaisessa kuulutuksessa riittää olennaisten tunnusmerkistötekijöiden esittäminen siten, ettei erehtymisvaaraa ole siitä, mistä teosta tai tekokokonaisuudesta A oli luovutettu Suomeen. Ei voitu lähteä siitä, että kansainvälisen kuulutuksen tulisi kaikilta osin vastata laajan syytteen sisältöä. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi väitteen tutkimatta jättämisestä ja totesi, että syyte voitiin kokonaisuudessaan tutkia.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 8.7.2002

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon Teosto yhtyi, käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli

1) (syytekohta 1.1.) yhdessä ja yksissä tuumin erään muun henkilön kanssa ajalla marras-joulukuu 1992 hankkiakseen itselleen tai edustamilleen yhtiöille oikeudetonta taloudellista hyötyä valmistanut raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia tyhjiä videokasetteja ja jättänyt ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot valmistamistaan kaseteista ja siten laiminlyömällä laissa määrätyn ilmoitusvelvollisuuden erehdyttänyt Teostoa jättämään perimättä valmiista kaseteista perittävän kasettimaksun ainakin 28 560 kappaleesta kolmen tunnin kasetteja ja siten aiheuttanut Teostolle taloudellista vahinkoa 38 907,92 euroa (231 336 markkaa), sekä

2) (syytekohta 1.2.) ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 hankkiakseen itselleen tai edustamilleen yhtiöille oikeudetonta taloudellista hyötyä yhdessä ja yksissä tuumin eräiden muiden henkilöiden kanssa tuonut maahan videokasettien valmistuksessa käytettävää raakanauhaa kauppanimikkeellä sellofaani välttyäkseen suorittamasta raakanauhan maahantuonnin yhteydessä edellä mainittua maksua Teostolle ja siten erehdyttänyt tulliviranomaisia luovuttamaan raakanauhan ulos tullista maksamatta Teostolle edellä tarkoitettua maksua sekä valmistanut maahantuomastaan raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia tyhjiä videokasetteja ja jättänyt ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun edellä mainitun maksun perinnässä tarvittavat tiedot valmistamistaan kaseteista. A oli siten erehdyttänyt Teostoa jättämään perimättä edellä tarkoitetun maksun 755 000 maahantuodusta raakanauhasta ja siitä valmistetuista videokaseteista ja siten aiheuttanut Teostolle 1 067 461,19 euron (6 346 836 markan) taloudellisen vahingon.

Sen vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n tästä törkeästä petoksesta 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, ja velvoitti A:n yhteisvastuullisesti erään toisen henkilön kanssa suorittamaan Teostolle korvauksena 1 018 686,69 euroa vaadittuine korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Airi Jousila sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.5.2003

A valitti hovioikeuteen.

A toisti käräjäoikeudessa vaatimuksena, että häntä vastaan ajettu syyte olisi jätettävä tutkimatta siltä osin kuin hän oli käräjäoikeudessa vaatinut ja että häntä vastaan ajetut syytteet olisi hylättävä siltä osin kuin ne otetaan tutkittavaksi.

Hovioikeus lausui siltä osin, kuin A oli vaatinut häntä vastaan esitetyn syytteen jättämistä tutkimatta, että kansainvälisessä etsintäkuulutuksessa oli mainittu A:n menettelyn tarkoituksena olleen edellä mainittujen maksujen välttäminen myös tammikuusta 1993 joulukuuhun 1994. Näin ollen hovioikeus katsoi, että kuulutuksessa oli riittävän yksityiskohtaisesti selostettu ne teot, joista A:ta on sittemmin syytetty.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisuja A:n osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Hänninen, Pauli Viitanen ja Markus Nikolainen. Esittelijä Juhani Paiho.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati ensisijaisesti, että Korkein oikeus kumoten hovioikeuden tuomion jättää häntä vastaan ajetun syytteen tutkimatta siltä osin kuin hänen on väitetty tammikuusta 1993 joulukuuhun 1994 yhdessä eräiden muiden tekijöiden kanssa valmistaneen raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia videokasetteja. Edelleen hän vaati, että Korkein oikeus hylkää kokonaisuudessaan häntä vastaan ajetun syytteen törkeästä petoksesta ja vapauttaa hänet tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti A vaati, että Korkein oikeus muuttaen hovioikeuden tuomiota alentaa hänelle tuomittua rangaistusta ja määrää sen ehdolliseksi sekä alentaa Teostolle määrättävää korvausta.

Syyttäjä ja Teosto ovat vastanneet valituksiin.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Syyteoikeudesta

1. Helsingin käräjäoikeus oli 24.10.2000 pakkokeinoasiassa julistamassaan päätöksessä lausunut A:ta syytettävän todennäköisin syin marraskuun 1992 ja joulukuun 1992 välisenä aikana sekä tammikuun 1993 ja lokakuun 1993 välisenä aikana Helsingissä tehdyistä kahdesta törkeästä petoksesta, joista säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kaksi vuotta vankeutta. Sen vuoksi käräjäoikeus oli mainitsemillaan perusteilla ja soveltamiensa lainkohtien nojalla määrännyt A:n vangittavaksi.

2. Interpolin Helsingin toimisto on 19.12.2001 viitaten tuohon vangitsemismääräykseen tehnyt A:ta koskevan kansainvälisen etsintäkuulutuksen, jotta A voitaisiin pidättää ja luovuttaa Suomeen. Sveitsin viranomaiset ovat tämän etsintäkuulutuksen johdosta 19.3.2002 Zürichissä pidättäneet A:n. A on ilmoittanut suostuvansa siihen, että hänet luovutetaan Suomeen ja että luovuttaminen voi tapahtua Sveitsin lainsäädännön mukaisessa yksinkertaistetussa menettelyssä. A on tämän jälkeen luovutettu Suomeen ilman, että Suomi on esittänyt rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetussa laissa tarkoitettua luovuttamispyyntöä.

3. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 12 ja 30 §:stä ilmenee, ettei Suomeen rikoksen johdosta luovutettua henkilöä saa ilman lain 32 §:ssä tarkoitettua lupaa asettaa syytteeseen tai rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta.

4. A:n luovuttaminen Suomeen on tosin tapahtunut Sveitsin kansainvälistä oikeusapua rikosasioissa koskevan lain (Bundesgesetz vom 20 März 1981 über internationale Rechtshilfe in Strafsachen) 54 artiklan mukaista yksinkertaistettua menettelyä noudattaen ilman, että Sveitsin viranomaisilla olisi ollut muita tietoja rikoksesta, jonka johdosta A on luovutettu kuin ne, jotka ilmenevät etsintäkuulutuksesta. Luovuttaminen yksinkertaistettua menettelyä noudattaen tapahtuu kuitenkin samoilla ehdoilla kuin rikoksentekijän luovuttaminen tavallisessa menettelyssä. Tämä ilmenee artiklan 3 kappaleesta. Sveitsin viranomainen on myös ilmoittaessaan telekopiolla Interpolin Helsingin toimistoon, että A suostuu luovuttamiseen yksinkertaistettua menettelyä noudattaen, samalla huomauttanut, että säännös, jonka mukaan rikoksen johdosta luovutettua ei saa asettaa syytteeseen tai rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta, soveltuu myös silloin, kun luovuttaminen tapahtuu yksinkertaistettua menettelyä noudattaen. Suostuessaan luovuttamiseen tällaista menettelyä noudattaen A on ilmoittanut vaativansa, ettei häntä aseteta syytteeseen tai rangaista muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, joka on mainittu etsintäkuulutuksessa.

5. Etsintäkuulutuksessa on mainittu, että A:ta epäillään rikoslain 36 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta törkeästä petoksesta, joka on tehty 1.10.1992 – 31.12.1994. Kuulutuksessa on lisäksi selonteko rikoksesta, josta A on epäiltynä. Selonteon virallinen käännös suomeksi kuuluu seuraavasti: ”Vuoden 1992 marraskuun ja vuoden 1992 joulukuun aikana A hankki itsellensä ja edustamalleen yhtiölle laittomia taloudellisia etuja valmistamalla raakanauhasta tyhjiä kolmen tunnin videonauhoja. A ei antanut Teostolle (Suomen säveltäjien tekijänoikeusjärjestö) niitä tietoja, jotka mainitaan tekijänoikeuslaissa ja jotka ovat tarpeen kasettien tekijänoikeusmaksujen perimiseksi. Tällä laiminlyönnillä A petkutti Teostoa ainakin 28.560 kasetilla ja tämän johdosta Teosto kärsi ainakin 38.945 euron verran tappiota. Vuoden 1993 tammikuun ja vuoden 1994 joulukuun välisenä aikana A hankki itsellensä ja edustamalleen yhtiölle laittomia taloudellisia etuja tuomalla maahan kasettien valmistuksessa käytettävää raakanauhaa teeskennellen sen olevan selluloosakalvoa välttyäkseen maksamasta kasettien tekijänoikeusmaksun Teostolle maahantuonnin ajankohtana. A sai petkuttamalla tulliviranomaiset luovuttamaan raakanauhan maksamatta kasettien tekijänoikeusmaksua Teostolle. Teosto kärsi taloudellisia menetyksiä 1.751.647 euron määrän.”

6. A:ta koskevassa etsintäkuulutuksessa on selostettu varsin yksityiskohtaisesti sen rikoksen tekotapa, jonka johdosta A:n luovuttamista on ollut tarkoitus pyytää. Siinä ei kuitenkaan ole mainittu eikä siihen muutoinkaan voida katsoa sisältyvän, että A olisi ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa valmistanut maahantuomastaan raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia tyhjiä videokasetteja, mutta jättänyt ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot valmistamistaan videokaseteista. Näin ollen ja koska syyttäjä ei myöskään ole esittänyt Sveitsin A:n luovuttamisen jälkeen antamaa suostumusta siihen, että A:ta saadaan syyttää myös tuosta teosta, syytettä A:ta vastaan ei tuolta osalta voida tutkia.

Lainkohdat

7. Rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 12 §:n 1 momentti, 30 §:n 1 momentti ja 32 §:n 1 momentti.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asiassa sovellettavat tekijänoikeuslain säännökset

8. Tekijänoikeuslain 26 a §:n mukaan milloin yleisön keskuuteen levitettäväksi valmistetaan tai tuodaan maahan ääni- tai kuvanauha taikka muu laite, johon ääni tai kuva voidaan tallentaa ja joka soveltuu radiossa tai televisiossa lähetetyn taikka ääni- tai kuvatallenteella olevan teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, valmistajan tai maahantuojan on suoritettava laitteen esitysajan perusteella vahvistettava maksu käytettäväksi korvauksina sanottujen teosten tekijöille tai tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Maksun perii saman lain 26 b §:n mukaan lukuisia suomalaisia tekijöitä edustava järjestö, jonka opetusministeriö on tähän tehtävään hyväksynyt. Opetusministeriö on hyväksynyt tehtävään Teoston.

9. Tekijänoikeuslain 26 d §:n 2 momentin mukaan laitteen valmistajan tai maahantuojan on annettava edellisessä kappaleessa tarkoitetulle järjestölle perinnässä tarvittavat tiedot yksittäisistä tuontieristä. Pykälän 4 momentin mukaan tulliviranomainen saa luovuttaa laitteen maahantuojalle ainoastaan, jos maahantuoja osoittaa maksaneensa maksun Teostolle tai antaneensa yhdistykselle sen hyväksymän vakuuden maksun suorittamisesta, jollei Teosto ole saman lainkohdan nojalla antanut suostumustaan laitteen luovutukselle ennen maksun suorittamista tai vakuuden asettamista.

Kasettien valmistaminen

10. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli syytteen 1.1. ja 1.2. kohdan mukaisesti hankkiakseen itselleen tai edustamilleen yhtiöille oikeudetonta taloudellista hyötyä valmistanut tyhjiä videokasetteja, mutta jättänyt ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot valmistamistaan videokaseteista. Menettelyllään A:n on katsottu erehdyttämällä saaneen yhdistyksen jättämään perimättä edellä mainitun maksun ja aiheuttaneen siten yhdistykselle alempien oikeuksien tuomioista ilmenevät taloudelliset vahingot.

11. Ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 (syytteen 1.2. kohta) ei tällaista menettelyä voida lukea A:n syyksi rikoksena siitä syystä, ettei häntä vastaan ajettua syytettä voida tältä osin tutkia. Asiassa on näin ollen kysymys siitä, onko A marras- ja joulukuussa 1992 (syytteen kohta 1.1.) menettelyllään syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan petosrikokseen.

12. Rikoslain 36 luvun 1 §:n mukaan petoksesta tuomitaan se, joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä.

13. Edellytyksenä sille, että A:n syyksi luettua menettelyä voitaisiin pitää petoksena, on ensinnäkin se, että hänen voidaan laiminlyömällä velvollisuutensa ilmoittaa Teostolle edellä mainitun maksun perinnässä tarvittavat tiedot katsoa erehdyttäneen yhdistystä tai käyttäneen hyväksi yhdistyksen erehdystä ja että hän sen johdosta on saanut Teoston jättämään perimättä nyt kysymyksessä olevat maksut ja siten aiheuttanut yhdistykselle vahinkoa.

14. On riidatonta, että Teosto on jättänyt tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetut maksut perimättä pelkästään sen johdosta, että A on laiminlyönyt edellä mainitun tekijänoikeuslain 26 d §:n 2 momentissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuutensa. Tämän laiminlyönnin johdosta Teostolla ei ollut kasettien valmistamisesta tietoa. Sille ei laiminlyönnin perusteella ole syntynyt mitään todellisuutta vastaamatonta mielikuvaa. A ei siten ole aikaansaanut Teoston erehdystä eikä laiminlyöntiä näin ollen voida pitää rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna erehdyttämisenä.

15. Kysymys voi näin ollen olla vain siitä, onko Teoston tietämättömyys sellainen erehdys, jota hyväksikäyttäen A:n voitaisiin katsoa aiheuttaneen yhdistykselle syytteessä tarkoitettua taloudellista vahinkoa.

16. Arvioitaessa rikostunnusmerkistöjen täyttymistä, on otettava huomioon perustuslain 8 §:stä ilmenevä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka johtaa siihen, että tunnusmerkistöjä on tulkittava suppeasti. Yleisessä kielenkäytössä ei erehdyksellä tarkoiteta pelkkää tietämättömyyttä tai mielikuvan puutetta. Lainsäädännössä käytetyt käsitteet on yleensä, ellei niitä erikseen ole laissa määritelty, ymmärrettävä siinä merkityksessä, mikä niillä on yleisessä kielenkäytössä. Petosrikosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp s. 131) on nimenomaan todettu sanalla erehdyttäminen olevan yleiskielessä niin vakiintunut merkitys, ettei käsitettä ole tarpeen määritellä laissa. Näin ollen ei ole perusteita tulkita erehdystä petosrikoksen tunnusmerkistötekijänä toisin kuin yleisessä kielenkäytössä. A:n ei siten voida katsoa edellä kerrotulla menettelyllään syyllistyneen petosrikokseen.

Raakanauhan maahantuonti

17. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli syytteen 1.2. kohdan mukaisesti välttyäkseen suorittamasta raakanauhan maahantuonnin yhteydessä tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitettua maksua ja hankkiakseen siten itselleen ja edustamilleen yhtiöille oikeudetonta taloudellista hyötyä tuonut maahan videokasettien valmistukseen käytettävää raakanauhaa ilmoittamalla sen olevan sellofaania ja siten erehdyttänyt tulliviranomaisia luovuttamaan raakanauhan tullista, vaikka raakanauhasta ei ollut suoritettu sanottua maksua, aiheuttaen siten Teostolle tai sen edustamille suomalaisille tekijöille alempien oikeuksien toteaman taloudellisen vahingon.

18. A ei ole tältä osin esittänyt syytä arvioida asiaa toisin kuin hovioikeus. Näin ollen A:n viaksi jää, että hän on ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 S Oy:n hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana yhdessä ja yksissä tuumin eräiden muiden henkilöiden kanssa välttyäkseen suorittamasta raakanauhan maahantuonnin yhteydessä tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitettua maksua ja hankkiakseen siten itselleen tai edustamalleen yhtiölle oikeudetonta taloudellista hyötyä tuonut maahan videokasettien valmistukseen käytettävää raakanauhaa ilmoittamalla sen olevan sellofaania ja siten erehdyttänyt tulliviranomaisia luovuttamaan raakanauhan tullista, vaikka raakanauhasta ei ollut suoritettu sanottua maksua, aiheuttaen siten tällä rikoksella Teostolle alempien oikeuksien toteaman taloudellisen vahingon. A:n syyksi luettua petosta on, huomioon ottaen rikoksella tavoitellun hyödyn suuruus ja sillä aiheutetun vahingon huomattavuus sekä rikos muutoinkin kokonaisuutena arvostellen, pidettävä törkeänä.

Rangaistukset

19. Korkeimmassa oikeudessa syytteet osasta hovioikeuden A:n syyksi lukemista rikoksista hylätään. Syytteen kohta 1.1. on kuitenkin koskenut vain lyhyttä aikaa ja siinä kuvatun menettelyn johdosta asianomistajalta saamatta jääneet maksut ovat olleet vain vähäinen osa saamatta jääneiden maksujen kokonaismäärästä. Syytteen kohdassa 1.2. petoksen tunnusmerkistö taas on täyttynyt jo raakanauhan maahantuonnilla. Asianomistajan kärsimä vahinko on myös aiheutettu jo maahantuonnilla. A:lle tuomittua rangaistusta on kuitenkin syyksilukemisen muuttumisen johdosta syytä alentaa.

Korvausvelvollisuus

20. Syytteen 1.1. ja 1.2. kohdissa kuvatun menettelyn johdosta Teostolta on hovioikeuden toteamin tavoin jäänyt saamatta tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitettuja maksuja yhteensä 1 018 686,69 euroa. Tämän määrän A on sanotun pykälän 1 momentin perusteella velvollinen Teostolle maksamaan, vaikka syyte kohdan 1.1. osalta jätetään tutkimatta. Maksuvelvollisuus syntyy, kun kasetit valmistetaan tai raakanauha tuodaan maahan, joten hovioikeuden korvaukselle tuomitsemaa korkoa ei ole syytä muuttaa.

21. Hovioikeuden tuomiossa on maksamatta jääneiden edellä tarkoitettujen maksujen yhteismäärä laskettu arvioimalla valmistettujen kolmen tunnin kasettien määrä. Asiassa ei ole ilmennyt, että kasettien valmistukseen olisi käytetty muuta kuin A:n itsensä maahantuomaa nauhaa. Maksun määrä ei riipu siitä, onko nauha jo osa valmista kasettia vai ei. Näin ollen ei ole syytä arvioida maksamatta jääneiden maksujen yhteismäärää toisin kuin hovioikeus, vaikka syytteet kasettien valmistuksesta jätetään osittain tutkimatta ja muilta osin hylätään. Näillä ja muutoin hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota Teostolle tuomitun korvauksen osalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Syyte jätetään tutkimatta siltä osin kuin siinä on väitetty, että A on ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994 yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa valmistanut maahan tuomastaan raakanauhasta kolmen tunnin mittaisia videokasetteja, mutta jättänyt ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot. Syyte hylätään siltä osin kuin siinä on väitetty A:n marras- ja joulukuussa 1992 valmistaneen kolmen tunnin mittaisia videokasetteja, mutta jättäneen ilmoittamatta Teostolle tekijänoikeuslain 26 a §:ssä tarkoitetun maksun perinnässä tarvittavat tiedot.

A:lle tuomittu rangaistus alennetaan kahdeksi vuodeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos, Gustaf Möller, Kati Hiden (eri mieltä) ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Pasi Kumpula (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Pasi Kumpula: Mietintö oli muutoin Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen, mutta kasettien valmistamisen, syyksilukemisen ja seuraamusten osalta siinä esitettiin lausuttavaksi seuraavasti:

Hovioikeus on katsonut, että A on, paitsi raakanauhan maahantuonnin yhteydessä, myös Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kappaleessa 10 kuvatulla, syytteen kohdissa 1.1. ja 1.2. tarkoitetulla videokasettien valmistamiseen liittyvällä menettelyllään syyllistynyt törkeään petokseen. Syyteoikeutta koskevan ratkaisun johdosta A:han kohdistettu syyte jää kohdan 1.2. osalta tutkimatta. Muutoin on tältä osin kysymys siitä, täyttääkö menettely petosrikoksen tunnusmerkistön.

Petosta käytetään tyypillisesti keinona oikeudettoman varallisuusedun saavuttamiseen jonkun toisen kustannuksella. Petosrikosta koskevien rikoslain säännösten taustalla on tarve synnyttää oikeuselämässä luottamusta siihen, ettei petollisilla keinoilla pyritä aiheuttamaan toiselle taloudellista vahinkoa. Petosrikossäännösten yleisenä tarkoituksena on luoda edellytyksiä tällaiselle luottamukselle. Voimassa olevien rangaistussäännösten säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu (HE 66/1988 vp s. 127 – 128) myös, että rikosoikeudellista suojaa tarvitaan siitä huolimatta, että myös siviilioikeudelliset säännökset antavat oikeussuojaa petosrikosten uhreille.

Rikoslain 36 luvun 1 §:n mukaan petoksesta tuomitaan se, joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Saman luvun 2 §:n mukaan tuomitaan törkeästä petoksesta muun muassa siinä tapauksessa, että petoksella tavoitellaan huomattavaa hyötyä, tai aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Koska A on laiminlyönyt tekijänoikeuslain 26 d §:n 2 momentissa tarkoitetun ilmoitusvelvollisuutensa, Teosto ei ole tullut tietämään hänen toiminnastaan eikä se sen vuoksi ole voinut periä häneltä lain mukaisia kasettimaksuja. Toiminnan salaaminen on siten ollut välittömänä syynä maksujen perimättä jäämiseen. Petoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on ratkaisevaa, voiko toiminnan salaaminen merkitä tekoa koskevassa rangaistussäännöksessä tarkoitettua erehdyttämistä tai voidaanko tietämättömyyttä pitää sellaisena erehtymisenä, jonka hyväksikäyttäminen voi olla petoksena rangaistavaa.

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa (Ståhlberg, Petoksesta, 1964, s. 26 – 38) on erehdys -käsitteen kielellistä sisältöä erittelemällä esitetty, että mielikuvan täydellinen puuttuminen ei olisi erehtymistä. Näin ollen salaaminen sellaisenaan ei voisi olla lainkohdassa tarkoitettua erehdyttämistä. Tässä asiassa ei ole edes väitetty, että Teostolla, jolle A ei ollut tehnyt minkäänlaista ilmoitusta, olisi muutoinkaan ollut mitään nimenomaista mielikuvaa A:n toiminnasta.

Petosta koskevassa säännöksessä itsessään ei määritellä, miten siinä tarkoitettu erehdyttäminen voi tapahtua tai miten syntyneen erehdyksen hyväksikäyttäminen voi tulla rangaistavaksi petoksena. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan erehdyttämistä ei ole ollut tarpeen määritellä laissa, sillä käsitteen merkitystä yleiskielessä pidettiin vakiintuneena (HE 66/1988 vp s. 13). Hallituksen esityksen mukaan erehdyttäminen voi olla paitsi valheellisen asianlaidan esittämistä myös muuta sellaista suhtautumista, joka asianomaisessa tilanteessa on omiaan johtamaan toista harhaan. Petoksena rangaistavaa tekoa ei näin ollen ole pyritty määrittelemään laissa yksiselitteisesti.

Kun rikostunnusmerkistö on muotoiltu yleisellä tasolla, tulevat useat merkityssisällöt mahdollisiksi. Petosrikoksen tunnusmerkistö on muotoiltu sillä tavoin avoimeksi, että on perusteltua katsoa, että rangaistavaa on lähtökohtaisesti kaikki sellainen menettely, jota yleisen kielenkäytön mukaan voidaan pitää petollisena ja joka tapahtuu hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Niinpä säännöksen sanamuoto sallii sen, että erehdyttäminen voi tapahtua myös laiminlyömisellä, jättämällä kertomatta oikea asianlaita. Tunnusmerkistön täyttymisen edellytyksenä ei myöskään ole, että tavalla tai toisella syntynyt erehdys johtaa joihinkin toimenpiteisiin. Petoksesta voikin olla kysymys myös silloin, kun laiminlyönnin seurauksena on, että jätetään tekemättä jotakin sellaista, mihin ilman laiminlyöntiä olisi ryhdytty.

Säännöksen esitöissä (HE 66/1988 vp s. 132) on lausuttu, että toisen henkilön erehdyksen passiivinen hyväksikäyttäminen voi toteuttaa petoksen tunnusmerkistön ainoastaan silloin, kun hyväksikäyttäminen tapahtuu oikeudettoman hyödyn hankkimiseksi tai toisen vahingoittamiseksi. Jos hyväksikäyttäjällä ei ole erityistä oikeudellista velvollisuutta vastapuolen erheellisen mielikuvan poistamiseen, hänen vaikenemisensa ei voida katsoa osoittavan pyrkimystä oikeudettoman hyödyn hankkimiseen tai toisen vahingoittamiseen. Velvollisuus toisen erehdyksen oikaisemiseen voi esitöiden mukaan perustua joko lain säännökseen taikka asianomaisen omaan edellä käyneeseen toimintaan.

Arvioitaessa rikostunnusmerkistöjen täyttymistä on otettava huomioon perustuslain 8 §:stä ilmenevä rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, joka merkitsee muun muassa sitä, että tunnusmerkistöjä on tulkittava suppeasti. Laillisuusperiaatteen kanssa ei ole ristiriidassa se, että yleisesti muotoillun rangaistussäännöksen sisältö selkiytyy ja täsmentyy oikeuskäytännön kautta edellyttäen, että avoimen tunnusmerkistön tulkinnan tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja rangaistavuuden ala on ollut kohtuudella ennustettavissa. Nämä lähtökohdat on hyväksytty myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä (esimerkiksi C.R. v. Yhdistyneet Kuningaskunnat, tuomio 22.11.1995 sekä Baskaya ja Okçuoglu v. Turkki, tuomio 8.7.1999). Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut ennustettavuuden vaatimuksen täyttyvän jopa siinä tapauksessa, että henkilön on hankittava oikeudellista apua arvioidakseen ne seuraukset, jotka hänen toiminnastaan saattavat aiheutua (Cantoni v. Ranska, tuomio 15.11.1996). Näin on asia ihmisoikeustuomioistuimen mukaan erityisesti silloin, kun kysymyksessä on ammattitoimintaa harjoittava henkilö, jolle voidaan toiminnan perusteella asettaa korostettu velvollisuus arvioida toimintansa riskejä.

Kasettien valmistamisen perusteella syntyvästä maksuvelvollisuudesta on säädetty tekijänoikeuslain 26 a §:ssä ja kasettimaksun määräämiseksi tarpeellisia tietoja koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta lain 26 d §:n 2 momentissa. Ilmoitus on annettava oma-aloitteisesti säännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa. Ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on turvata Teostolle mahdollisuus tekijänoikeuslain 2 a luvussa säädettyjen maksujen maksuunpanoon ja perimiseen. Kasettimaksujen periminen on järjestetty siten, että Teosto perii ne maksuvelvollisilta saatuaan näiltä tiedon valmistetuista, maahantuoduista tai myytäväksi tarjotuista laitteista. Lakiin perustuva ilmoitusvelvollisuus on näin ollen olennainen osa kasettimaksujen perimistä koskevaa järjestelmää. Sekä maksuvelvollisuus että ilmoitusvelvollisuus ovat tekijänoikeuslain säännösten perusteella yksiselitteiset.

Videokasettien valmistajana A:lla on ollut tekijänoikeuslain 26 d §:ään perustuva ja siten erityinen oikeudellinen velvollisuus ilmoituksen tekemiseen. Tämän laissa valmistajille asetetun ilmoitusvelvollisuuden nojalla Teosto puolestaan on perustellusti voinut olla siinä käsityksessä, että videokasetteihin liittyvää toimintaa laissa tarkoitetulla tavalla harjoittavat noudattavat säädettyä ilmoitusvelvollisuutta ja että se näin saa kasettimaksujen perimistä varten tarvitsemansa tiedot maksuvelvollisilta. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisellä Teosto on pidetty tietämättömänä kasettimaksun alaisesta toiminnasta ja sen laajuudesta. Vastaajan menettelyn seurauksena on ollut kasettimaksujen perimättä jääminen. Tässä tilanteessa lakiin perustuvan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyömisestä ja maksuvelvollisuuden salaamisesta aiheutuneen tietämättömyyden tulkitseminen petossäännöksessä tarkoitetuksi erehtymiseksi on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa.

Edellä esitetyn perusteella A:n menettelyn voidaan katsoa täyttävän petosrikoksen tunnusmerkistötekijät sekä erehdyttämisen että erehdyksen hyväksi käyttämisen osalta. Tulkinnan ei voida katsoa olevan ristiriidassa säännöksen sanamuodon tai yleisen kielenkäytön kanssa. Maksujen perimättä jääminen on välittömässä syy-yhteydessä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiin ja kasettien valmistustoimintaan perustuva lain mukainen maksuvelvollisuus huomioon ottaen hyötymistarkoitus on ilmeinen. Menettelyn rangaistavuutta petosrikoksena ei tämän vuoksi tai muutoinkaan voida pitää vastaajan kannalta myöskään yllättävänä tai ennalta arvaamattomana.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee hovioikeuden tavoin A:n syyllistyneen, paitsi raakanauhan maahantuonnin yhteydessä, myös kasettien valmistukseen liittyvällä menettelyllään törkeään petokseen.

Syytteen kohdan 1.1. osalta ei edellä lausutun mukaan ole syytä syyksilukemisen muuttamiseen. Kohdassa 1.2. A:ta vastaan ajettu syyte jätetään tosin Korkeimmassa oikeudessa tutkimatta siltä osin kuin kysymys on ollut videokasettien valmistamisesta raakanauhasta ajalla tammikuu 1993 – joulukuu 1994. Petoksen tunnusmerkistö on kuitenkin Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein täyttynyt jo tuossa kohdassa tarkoitetun raakanauhan maahantuonnin yhteydessä. Syytteen tutkimatta jättäminen ei sen vuoksi vaikuta siihen, mihin rikokseen A:n katsotaan tuon kohdan osalta syyllistyneen, eikä se samasta syystä ole myöskään peruste alentaa A:n rangaistusta. Korkein oikeus katsonee, ettei muutoinkaan ole syytä A:lle tuomitun rangaistuksen lieventämiseen tai hänen maksettavakseen määrättyjen korvausten alentamiseen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus todennee, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta muutoin kuin että syyksilukemista koskeva lausuma poistetaan siltä osin kuin A:han kohdistettu syyte kohdassa 1.2. Korkeimman oikeuden ratkaisussa todetulla tavalla jätetään osaksi tutkimatta.

Oikeusneuvos Häyhä: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Hidén: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Häyhä.