KKO:2004:119

Murha
Tappo
Syyntakeisuus

Ammattirikollisten muodostaman kerhon johtaja A oli arvovaltansa ja asemansa sekä perustamansa rikollisjärjestön yhtenäisyyden säilyttämiseksi otsaan ampumalla tappanut kerhon jäsenen, joka ei ollut menetellyt A:n tahdon mukaisesti vaan oli muun muassa kieltäytynyt hänelle määrätystä tappamistehtävästä. A:n katsottiin syyllistyneen murhaan. Kysymys myös siitä, oliko A:n syyntakeisuus ollut alentunut.

RL 21 luku 2 §

RL 3 luku 4 § 1 mom (39/1889)

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta

A toimi perustamansa Natural Born Killers-kerhoksi (NBK) kutsutun rikollisjärjestön johtajana. B oli otettu kerhoon jäseneksi vuonna 2000. Hän oli toiminut kerhon sihteerinä ja rahastonhoitajana. A:n ja B:n välille oli kesällä 2001 tullut erimielisyyksiä muun muassa sen vuoksi, että B oli aikonut mennä avioliittoon. Tässä yhteydessä A oli antanut B:n tehtäväksi tappaa eräs henkilö, jonka kanssa A oli riitaantunut. B ei kuitenkaan ollut suorittanut tehtävää. Syyskesällä B oli menettänyt ajo-oikeutensa, minkä vuoksi A oli määrännyt B:n hallinnassa olleen auton kerhon toisen jäsenen käyttöön. Tämä ei ollut palauttanut autoa B:n vaatiessa sitä takaisin.

Kerho oli 16.9.2001 kokoontunut käsittelemään erimielisyyksiä Mäntsälään eräälle huoltoasemalle. Täältä A ja B olivat poistuneet kahden muun kerhon jäsenen kanssa B:n autolla ja poikenneet sen jälkeen Kulloossa eräässä kahvilassa. Tämän jälkeen B oli kadonnut ja hänen ruumiinsa oli 11.10.2001 löydetty noin viiden kilometrin etäisyydellä sanotusta kahvilasta olevan metsätien varrelta. B oli tapettu yhdellä otsaan ammutulla luodilla.

Porvoon käräjäoikeuden tuomio 18.12.2002

Mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä näytetyksi vastoin A:n kiistämistä, että A oli 16.9.2001 tappanut B:n ampumalla tätä revolverilla otsaan. Tappo oli tehty vakaasti harkiten ja rikosta oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus totesi, että A:n mielentilatutkimuksessa oli tehty seuraavat diagnoosit: skitsoaffektiivinen häiriö, maaninen muoto, antisosiaalinen persoonallisuus, monimuotoinen päihderiippuvuus (amfetamiini, kokaiini).

Lausuntoehdotuksen mukaan diagnoosissa mainitut oireet aiheuttivat sen, että A oli syytteen alaisen teon aikana täyttä ymmärrystä vailla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli yhtynyt tähän arvioon.

Käräjäoikeus totesi, että psyykkinen häiriö sinänsä ei ollut riittävä osoitus syyntakeisuuden alentumisesta. Psyykkisen poikkeavuuden oli aina oltava syy-yhteydessä tekoon, jotta sillä olisi merkitystä syyntakeisuusarvioinnissa ja tämän syy-yhteyden olemassaolo oli voitava perustella. Lausunnon mukaan A oli käyttäytynyt persoonallisuushäiriöidensä ohjaamana, mutta oli nimenomaan ymmärtänyt tekonsa syy-seuraussuhteet.

Käräjäoikeuden mukaan A oli toiminut muutoinkin johdonmukaisesti ja määrätietoisesti. Teon toteuttamiseen liittyvät seikat puhuivat sitä vastaan, että hänen mielentilansa tapahtumahetkellä olisi ollut siinä määrin järkkynyt, ettei hän olisi ymmärtänyt teon tosiasiallista luonnetta ja oikeudenvastaisuutta.

Diagnoosissa mainitut oireet eivät myöskään olleet heikentäneet hänen kykyään säädellä toimintaansa niin olennaisesti, että hänen olisi sen johdosta harkittava olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Käräjäoikeus arvioi, että A oli toiminut täydessä ymmärryksessä.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Lars Karlsson ja käräjätuomari Lassi Pirkanniemi sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.7.2003

A valitti hovioikeuteen. A tunnusti hovioikeudessa tappaneensa B:n mutta katsoi syyllistyneensä enintään tappoon ja olleensa rikoksen tekoaikana täyttä ymmärrystä vailla.

Hovioikeus katsoi teknisessä rikostutkimuksessa ilmenneiden seikkojen tukevan A:n tunnustusta ja lausui perusteluinaan seuraavan.

Ase, jolla B oli ammuttu, oli A:n. Hän oli kertonut antaneensa aseen aikaisemmin B:lle tappamistehtävää varten ja käskeneensä B:tä laittamaan aseen autonsa kuljettajan istuimen alle. Riidatonta kuitenkin oli, että auto ei 5.9.2001 jälkeen ollut ollut B:n hallinnassa vaan A:n määräyksestä erään toisen NBK:n jäsenen käytössä. Kerrotuilla perusteilla A oli 16.9.2001 ainakin tiennyt aseen olevan hänen käytettävissään.

A ei ollut puhunut tehtävästä B:lle huoltoasemalla eikä muutoinkaan muiden läsnäollessa vaan vasta ollessaan B:n kanssa autossa kahden. Sopiakseen tehtävän suorittamisesta sekä aseen kokeilemista varten A oli ajanut B:n kanssa entuudestaan tuntemaansa paikkaan öljytien varrelle metsään.

Hovioikeus katsoi, että A:lla ei ollut ollut mitään aihetta lähteä kahden B:n kanssa metsään sopimaan mahdollisesta tappamistehtävästä ja kokeilemaan asetta, jollei hänellä ollut tuossa vaiheessa ollut mielessään B:n tappaminen tai jollei hän ollut ainakin pitänyt sitä varteenotettavana mahdollisuutena. A oli itsekin hovioikeudessa kertonut, että hän oli metsään B:n kanssa mennessään varautunut siihen, että jompikumpi heistä saattaisi jäädä metsään.

Asiassa oli useiden henkilöiden kertomuksista, nauhoitetuista puheluista, tekstiviesteistä ja televalvontatiedoista käynyt ilmi, että A:n ja B:n välit olivat ensin huonontuneet kesän 2001 aikana sekä syyskuun alussa 2001 nopeasti kärjistyneet. Erimielisyyksien syynä olivat olleet B:n käyttäytymiseen kerhon jäsenenä, annetun tehtävän suorittamatta jättämiseen, B:n suunnittelemaan avioliittoon sekä mahdolliseen kerhosta irrottautumiseen ja B:n autoon liittyvät seikat. B oli käyttäytymisellään tosiasiallisesti asettautunut NBK-kerhon ehdottomana johtajana itseään pitävän A:n näkemyksiä vastaan. Sen vuoksi A oli voinut pitää B:tä itselleen ja kerholleen sellaisena ongelmana, joka A:n oli oman sekä kerhonsa uskottavuuden vuoksi tullut jollakin tavalla ratkaista.

A:lla oli ollut ilmeinen motiivi B:n tappamiseen ja A oli pitänyt tappamista yhtenä mahdollisena ratkaisuna hänen ja B:n välisiin erimielisyyksiin. Kun B ei ollut suostunut A:n vaatimuksiin, A oli sitten tappanut B:n.

Hovioikeus ei pitänyt uskottavana A:n kertomusta siitä, että hän olisi äkillisen tunnekuohun vallassa ampunut B:n hermostuttuaan siitä, että B oli kieltäytynyt tappamistehtävästä. Myöskään A:n oma kertomus ennen tappamista B:n kanssa käymästään sananvaihdosta ei tätä tukenut. A:n omankin kertomuksen perusteella oli ilmeistä, että hän oli päättänyt tappaa B:n, mikäli tämä kieltäytyisi hänelle annetusta tehtävästä.

Kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli tahallaan ja vakaasta harkinnasta tappanut B:n. A oli tappanut B:n edellä kerrotuin tavoin teloituksenomaisesti ampumalla häntä kerran otsaan. A:n teko oli kokonaisuudessaan arvostellen törkeä.

A:n oli edellä kerrotuilla perusteilla katsottava syyllistyneen murhaan.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen antaman A:n mielentilaa koskevan lausunnon mukaan A oli rikoksen tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla. A ei kuitenkaan lausunnon mukaan tuolloin ilmeisesti ollut ollut psykoottinen vaan hän oli käyttäytynyt persoonallisuushäiriöidensä ohjaamana ymmärtäen tekojensa syy-seuraussuhteet. Mielentilalausunnosta ilmeni edelleen, että A ei kyennyt täysin irtautumaan suuruudenajatuksistaan tai itseihannoinnistaan silloinkaan, kun hän ei ollut psykoottinen, mistä syystä hän oli saattanut teon aikaan katsoa oikeudekseen tappaa vähempiarvoisensa. Painetilanteissa A saattoi toimia impulsiivisesti tai voimakkaan tunnelatauksen yhteydessä jopa hajota psyykkisesti.

Syyntakeisuutta arvioitaessa ratkaisevaa oli, oliko tekijä tekohetken mielentilassaan kyennyt ymmärtämään tekonsa tosiasiallisen luonteen ja oikeudenvastaisuuden sekä säätelemään toimintaansa.

Sen puolesta, että A rikoksen tehdessään olisi ollut alentuneesti syyntakeinen, puhuivat hänen lukuisat psyykkisistä syistä aiheutuneet sairaalahoitojaksonsa. Mielentilalausunnosta ilmeni, että A:lla oli ollut vuodesta 1995 alkaen psykiatrisia sairaalahoitojaksoja huumeidenkäyttöön liittyneiden psykoosien vuoksi ja että vuodesta 1997 alkaen hänellä oli diagnosoitu skitsoaffektiivinen psykoosisairaus. Mielentilalausunnon mukaan A:lle oli määrätty psykoosioireisiin lääkitystä, jota hän oli käyttänyt vaihtelevasti. B:n tappamista edeltänyt A:n viimeisin sairaalahoitojakso oli ollut 20. – 24.8.2001 ja tappamisen jälkeinen ensimmäinen hoitojakso 25. – 28.9.2001. Edelleen tehtyjen tutkimusten mukaan A toimi ei-psykoottisenakin persoonallisuushäiriöidensä ohjailemana tai hän saattoi toimia impulsiivisesti.

Hovioikeus katsoi, että B:n murhaaminen ei ollut ollut A:n impulsiivinen, hetkellisestä mielijohteesta aiheutunut teko vaan harkittu, A:n ja NBK:n toimintaperiaatteisiin nähden johdonmukainen rikos, jonka tekemiseen A:n sairaus ei olennaisesti ollut vaikuttanut. Myöskään A:n käyttäytyminen ennen rikosta ja sen jälkeen sekä tappamistapahtumasta saatu selvitys eivät tukeneet näkemystä, että hänen sairautensa olisi heikentänyt hänen mahdollisuuksiaan säädellä toimintaansa niin olennaisesti, että hänen olisi sen vuoksi katsottava rikoksen tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Seppo Puhakka ja Tuomas Nurmi. Esittelijä Pauliina Hermunen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hänet tuomitaan määräaikaiseen vankeusrangaistukseen taposta ja että hänen katsotaan olleen teon tehdessään täyttä ymmärrystä vailla.

Virallinen syyttäjä ja asianomistajat vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on perustanut Natural Born Killers (NBK) -nimisen kerhon, jonka jäseniksi hän on kertonut hyväksyneensä vain henkirikoksen tehneitä ammattirikollisia. B on otettu kerhon jäseneksi tammikuussa 2000. Kun B:n asema ja jäsenyys kerhossa on tullut loppukesällä 2001 kiistanalaiseksi, tilannetta on 16.9.2001 kokoonnuttu käsittelemään Mäntsälään huoltoasemalle. A ja B ovat poistuneet kokoontumisesta samalla autolla, poikenneet sen jälkeen Kulloossa Kotitupa-nimisessä kahvilassa ja päätyneet sitten lähellä sijaitsevalle metsätielle. Metsässä A on tappanut B:n ampumalla tätä revolverilla otsaan.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko teko luettava A:n syyksi murhana vai tappona. Syyttäjä on katsonut, että A oli tappanut B:n vakaasti harkiten. A taas on katsonut, että kysymys oli taposta, johon oli johtanut tilanteen yllättävä ja odottamaton kehitys sekä tapahtumien hallitsematon eteneminen metsässä. Rikosta ei A:n mielestä voida myöskään kokonaisuutena arvostellen pitää törkeänä. Lisäksi kysymys on siitä, onko A ollut teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen.

Murhan tunnusmerkistö

3. Rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo tehdään vakaasti harkiten ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

4. Vakaan harkinnan sisältyminen murhan tunnusmerkistöön perustuu siihen, että harkiten ja suunnitelmallisesti toteutettu rikos osoittaa tekijässään erityisen suurta syyllisyyttä. Vakaasta harkinnasta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun tappamista edeltää etukäteissuunnittelu.

5. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistäkin ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93 – 94), tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeyttä ei ole arvioitava sellaisenaan, vaan teon on oltava törkeä verrattuna rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tappoon. Vasta sellaista henkirikosta, joka on tappoa selvästi törkeämpi, voidaan rikoslain mukaan pitää murhana.

6. Korkeimman oikeuden käytännössä tappo on katsottu tehdyksi vakaasta harkinnasta esimerkiksi, kun teko oli suunniteltu etukäteen ja sitä varten oli hankittu välineitä (KKO 1980 II 59, 1981 II 32, 1988:42, 1995:119, 2004:80). Merkitystä on annettu myös sille, että tekijällä oli teon kestäessä ollut aikaa harkita toimintaansa (1988:73). Vakaan harkinnan on sensijaan katsottu puuttuneen esimerkiksi silloin, kun tappamista ei ollut nimenomaisesti etukäteen suunniteltu, vaan se oli johtunut tilanteen yllättävyydestä tai odottamattomasta kehittymisestä taikka tekijän kiihtymystilasta (1984 II 142, 1985 II 112, 1996:76, 2004:63).

Onko tappo tehty vakaasti harkiten

7. A:n kertoman, todistelutarkoituksessa kuultujen L:n ja P:n kertomusten sekä todisteena esitettyjen A:n ja muiden NBK-kerhon jäsenten välisten puhelinkuuntelutietojen perusteella on selvää, että A:n ja B:n välit olivat kesällä 2001 huonontuneet. Tämä on johtunut muun muassa B:n aikeista solmia avioliitto P:n kanssa. Viime vaiheessa kiistaa on tullut myös siitä, että B oli vaatinut takaisin hallintaansa L:n nimissä ollutta autoa, joka oli, B:n menetettyä väliaikaisesti ajo-oikeutensa, luovutettu A:n päätöksellä NBK-kerhon toisen jäsenen käyttöön. Erimielisyyksien seurauksena B:n asema NBK-kerhon jäsenenä oli tullut kiistanalaiseksi. A on esimerkiksi puhelussaan 2.9.2001 K:lle todennut, että jos B menee naimisiin niin menköön, mutta erotkoon sitten NBK:sta.

8. Korkeimmassa oikeudessakin esitetystä todistelusta on käynyt ilmi, että B:n elämässä NBK-kerhoon kuuluminen oli ollut keskeisessä asemassa. L:n ja P:n kertomuksista sekä B:n viime vaiheissa lähettämistä tekstiviesteistä kuitenkin ilmenee, että hän oli ollut katkeroitunut NBK-kerhon jäsenten häneen kohdistamista toimista, muun muassa pahoinpitelyistä ja siitä, ettei autoa ollut palautettu hänelle. B näyttää myös valmistautuneen NBK-kerhosta erottamisen seurauksiin, koska hän oli muun muassa ennen Mäntsälän tapaamista todennut P:lle, että jos A haluaa mun pään, hän saa sen.

9. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A:n asema NBK-kerhon johtajana on ollut kiistaton. Kerho on hovioikeuden toteamin tavoin pitkälti henkilöitynyt häneen. A on Korkeimmassa oikeudessa todennut, että kerhossa oli sotilaallinen järjestys ja että hän toimi sen ylimpänä ”komentajana”. NBK-kerho on toiminut A:n päätösten ja hänen asettamiensa ”sääntöjen” mukaan. B:n on menettelyllään katsottava asettuneen vastustamaan A:n tahtoa.

10. A on aikaisemmin julkisuudessa antanut ymmärtää, että NBK-kerhosta erotaan vain kuoleman kautta. Korkeimmassa oikeudessa hän on kuitenkin kertonut, ettei eroaminen silti välttämättä tarkoittanut hengen menettämistä. Kaksi NBK-kerhosta erotettua jäsentä oli katkaissut itseltään sormen. Toisaalta kuitenkin edellä viitatussa puhelussaan K:lle A on todennut, että jos B menee naimisiin P:n kanssa, hän joutuu eroamaan NBK:stä. Hän on vielä jatkanut, että ”niin eiköhän sitten avioliittokin peruunnu, kun se joutuu vetämään itseään kuulan päähän. Tästä ei nyt enää erota sormileikkauksella”.

11. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että Mäntsälässä oli päästy yhteisymmärrykseen siitä, että B suorittaa A:n hänelle aikaisemmin antaman tappamistehtävän, jonka jälkeen B voisi solmia haluamansa avioliiton ja saada kerhon kunniajäsenyyden. A oli mennyt B:n kanssa kahden metsätielle keskustelemaan tappamistehtävästä ja kokeilemaan tässä tehtävässä käytettävää asetta. B oli kuitenkin metsässä yllättäen kieltäytynyt tehtävästä. Tästä A on kertonut suuttuneensa ja pyytäneensä ensin B:tä ampumaan hänet. Kun B oli kieltäytynyt tästäkin, A oli ampunut B:n.

12. Hovioikeudessa A on kuitenkin kertonut toisin eli, ettei B Mäntsälässäkään ollut suostunut suorittamaan hänelle annettua tappamistehtävää. A oli tapahtumapaikalle mennessään varautunut siihen, että ”toinen heistä jäisi metsään”.

13. Korkein oikeus toteaa, että A on ensin esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa kokonaan vaiennut tapahtumista metsässä. Sittemmin hän on käräjäoikeusvaiheessa suoritetussa mielentilatutkimuksessa sekä hovioikeuskäsittelyssä tunnustanut teon. Kun A on nyt vielä Korkeimmassa oikeudessa olennaisilta osin muuttanut hovioikeudessa antamaansa kertomusta, hänen oma selontekonsa tapahtumista on menettänyt todistusarvoaan varsinkin sen muutetuilta osin. On vielä otettava huomioon, ettei A:n kertomusta voida luotettavasti tarkistaa muiden mukana olleiden NBK-kerhon jäsenten kertomusten perusteella, koska nämä ovat joko vaienneet tapahtumista taikka kertoneet niistä vain A:n luvalla.

14. A:n Korkeimmassa oikeudessa kertoman mukaan hänen ja B:n välisten erimielisyyksien sopimista osoitti se, että B oli poistunut Mäntsälän tapaamisesta yhdessä A:n ja kahden muun NBK-kerhon jäsenen kanssa ja että heidän käyttäytymisensä Kulloon kahvilassa oli todistajienkin havaintojen mukaan ollut sopuisaa. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että NBK-kerhon jäsenet ovat tarvinneet B:n autoa poistuessaan Mäntsälästä. P:n mukaan B:n päätarkoitus oli Mäntsälään mentäessä ollut saada autonsa takaisin. Tästä syystä on luonnollista, että B on ollut autossa itse mukana. Yksinomaan B:n oman käyttäytymisen perusteella ei voida katsoa, että B:n ja A:n väliset erimielisyydet olisivat A:n väittämin tavoin tulleet ratkaistuksi jo Mäntsälän tapaamisessa. P ei ole pitänyt todennäköisenä, että B olisi Mäntsälässä suostunut ottamaan vastaan tappamistehtävän, johon tämä oli aikaisemmin suhtautunut vastahakoisesti. Näistäkään syistä ei voida pitää uskottavana, että tapahtumat olisivat edenneet metsässä A:n nyt väittämin tavoin eli niin, että B olisi vasta siellä yllättäen kieltäytynyt tehtävästä.

15. A:n edellä todetusta puhelusta ilmenee, että hän on etukäteen harkinnut tilanteen ratkaisemista myös siten, että B menettäisi henkensä. Tämä ilmenee myös siitä A:n hovioikeudessa kertomasta, että hän oli metsään ampumispaikalle mennessään ajatellut jomman kumman heistä jäävän sinne. Tällaisen ratkaisun etukäteiseen harkintaan viittaa myös se, että hän on määrännyt NBK-kerhon jäsenet Mäntsälän kokouksen ja sen jälkeisen ajan pitämään puhelimiaan suljettuina niin, että heidän liikkeitään ei ole voitu seurata.

16. A on ampunut B:n aseella, jonka hän kertomansa mukaan oli antanut B:lle tappamistehtävää varten. A:n on täytynyt tietää aseen olleen mukana autossa, koska hän itse oli kertomansa mukaan määrännyt B:n säilyttämään sitä siellä. Hän oli vielä varmistanut aseen mukanaolon tiedustelemalla sitä B:ltä.

17. Edellä esitetyn perusteella ei voida pitää uskottavana, että tappaminen olisi johtunut A:n kertomasta äkillisestä suuttumisesta metsässä. Päinvastoin hän näyttää toimineen johdonmukaisesti etukäteen suunnittelemansa vaihtoehdon mukaan. Tätä johtopäätöstä tukee myös hänen käyttäytymisensä teon jälkeen. Vaikka A on itsekin kertonut hänellä olleen läheinen suhde B:hen, hän ei ole näyttänyt katuvan tekoaan. A on Korkeimmassa oikeudessa vain kertonut ajatelleensa ampumisen jälkeen että ”olisi tuo saanut jäädä tekemättäkin”. Kokonaisuutena arvioiden hänen jälkikäteinen suhtautumisensa B:n kuolemaan on ollut pikemminkin välinpitämätöntä.

18. Yhteenvetona Korkein oikeus toteaa, että A:lla on ollut motiivi B:n tappamiseen, koska tämä oli asettunut vastustamaan A:n tahtoa NBK-kerhon johtajana. A on ainakin eräänä vaihtoehtona tilanteen ratkaisemiseksi varautunut siihen, että hän itse tappaa B:n. A ja B ovat yhdessä poistuneet Mäntsälästä B:n autolla, jossa A:n tieten ja hänen käytettävissään on ollut ase. Vaikka B:n käyttäytyminen metsässä olisikin vielä viime vaiheessa ärsyttänyt tai kiihdyttänyt A:ta, tappamista on kuitenkin edeltänyt sellainen etukäteissuunnittelu ja valmistelu, että teko on tehty vakaasti harkiten.

Teon kokonaisarviointi

19. Ammattirikollisten muodostaman kerhon johtajana toiminut A on tappanut kerhoon kuuluneen B:n. Tappaminen on johtunut siitä, että B ei ole toiminut kerhon jäsenenä A:n tahdon mukaisesti. Merkittävänä syynä tappamiseen on ollut se, että B on kieltäytynyt A:n hänelle määräämästä tappamistehtävästä. Tappamalla B:n A on pyrkinyt säilyttämään asemansa ja arvovaltansa kerhon johtajana sekä perustamansa rikollisjärjestön yhtenäisyyden. Tällaisten vaikuttimien perusteella tehtyä tappoa voidaan pitää poikkeuksellisen törkeänä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että rikos myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Syyntakeisuuden osalta sovellettava säännös

20. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos jonkun harkitaan rikosta tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla, vaikkei häntä 3 §:n mukaan voida syyhyn mahdottomaksi katsoa, olkoon yleistä lajia oleva rangaistus se, mikä 2 §:ssä on säädetty. Sanotun 2 §:n mukaan jos viisitoista, mutta ei kahdeksaatoista vuotta täyttänyt tekee rikoksen, on tuomittava, milloin rikoksesta olisi saattanut seurata elinkautinen vankeusrangaistus, vankeutta vähintään kaksi ja enintään kaksitoista vuotta. Jos rangaistukseksi on säädetty määräaika vankeutta tai sakkoa, on tuomittava enintään kolme neljännestä säädetystä ankarimmasta rangaistuksesta ja vähintään pienin määrä, jonka sitä rangaistusta saa 2 luvun mukaan tuomita.

21. Tammikuun 1 päivänä 2004 voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 4 §:n 3 momentin (515/2003) mukaan, jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää teon tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisairauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä merkittävästi alentunut, on rangaistusta määrättäessä otettava huomioon, mitä 6 luvun 8 §:n 3 ja 4 momentissa säädetään. Viimeksi mainitun 3 momentin mukaan määrättäessä rangaistusta rikoksen alentuneesti syyntakeisena tehneelle sovelletaan pykälän 2 momentin mukaista lievennettyä rangaistusasteikkoa. Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen. Sanotun 2 momentin mukaan tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärän. Jos rikoksesta voisi seurata elinkautinen vankeus, enimmäisrangaistus sen sijasta on kaksitoista vuotta vankeutta ja vähimmäisrangaistus kaksi vuotta vankeutta.

22. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen voi johtaa lievempään lopputulokseen.

23. Alentunutta syyntakeisuutta koskeva uusi säännös ei merkitse asiallista muutosta niihin perusteisiin, joilla syyntakeisuuden alentumista arvioidaan. Alentunut syyntakeisuus ei kuitenkaan uuden lain mukaan enää vaikuta käytettävissä olevaan enimmäisrangaistukseen. Uusi laki on siten tässä suhteessa aikaisempaa ankarampi. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei uuden lain soveltaminen asiassa voi missään tapauksessa johtaa lievempään lopputulokseen. Sen vuoksi asiassa on sovellettava sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin.

Onko A teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla

24. A:n mielentilatutkimuksen suorittanut psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri X on tutkimuksessaan todennut, että A kärsii psykoosisairauksiin luokiteltavasta skitsoaffektiivisesta häiriöstä. Lisäksi hänellä on persoonallisuushäiriö, josta johtuen hänen asenteensa yhteiskuntaa kohtaan on piittaamaton ja hänen oikeudentajunsa vääristynyt. Hän kuvittelee ylemmyydentuntoisena voivansa toimia yhteiskunnan säännöistä välittämättä. X on tutkimuksensa lopputuloksena katsonut, että A on teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on lausunnossaan päätynyt samaan lopputulokseen.

25. Korkein oikeus toteaa, että alentunutta syyntakeisuutta on vakiintuneesti arvioitu sen perusteella, onko tekijän kyky ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka kyky säädellä käyttäytymistään ollut mielisairauden taikka muun mielenterveyden häiriön vuoksi alentunut. A:lla on tutkimuksessa todettu psyykkinen sairaus. Hänen käyttäytymiseensä vaikuttaa myös persoonallisuushäiriö. Asiassa on siten arvioitava, ovatko ne mainituin tavoin vaikuttaneet rikoksen tekemiseen.

26. X on tutkimuksessaan ja myös häntä Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultaessa todennut, että A:n sairaudentila voi vaihdella. Käyttäessään lääkitystä A voi pysyä psyykkisessä tasapainossa, mutta sairauden pahempi vaihe voi laueta esimerkiksi stressin, tunnekuohun tai voimakkaan painetilanteen seurauksena. Maaninen sairaudentila ilmenee kohonneena mielialana, vuolaspuheisuutena ja löysästi toisiinsa assosioituvina ajatuskulkuina. Hoitamattomana A on tyypillisimmin muuttunut mielialaltaan ärtyneeksi ja aggressiiviseksi. X on katsonut, ettei A ole teon aikaan ollut ilmeisestikään psykoottinen, vaan hän on käyttäytynyt persoonallisuushäiriönsä ohjaamana ymmärtäen teon syy- ja seuraussuhteet. X:n mukaan kuitenkin silloin, kun kysymys on painetilanteesta, johon liittyy voimakas tunnekuohu, A voi kontrollikyvyn puutteen vuoksi toimia impulsiivisesti kykenemättä ajattelemaan, jolloin tunnetila voi ohjata hänen toimintaansa. X on katsonut mielentilatutkimuksessa kertyneen aineiston ja siinä tehtyjen havaintojen puoltavan sitä johtopäätöstä, että A on teon tehdessään toiminut painetilanteessa, johon on liittynyt voimakas tunnetila, eikä hän tällöin ole sairaudestaan johtuen välttämättä pystynyt kontrolloimaan käyttäytymistään.

27. Korkein oikeus toteaa, että A on ollut vähän ennen tekoa ja vähän teon jälkeen hoidettavana sairaalassa päihteiden käytön laukaiseman psykoottisen häiriön vuoksi. Tämä samoin kuin hovioikeuden tuomiosta ilmenevät muut A:n sairauteen liittyvät seikat viittaavat alentuneeseen syyntakeisuuteen.

28. A:n ulkoinen esiintyminen tapahtumapäivänä on kuitenkin ollut todistajien havaintojen mukaan rauhallista eikä hänen käyttäytymisensä ole herättänyt millään tavoin ulkopuolisten huomiota. Tämä näyttäisi puolestaan osoittavan, että A on teon aikaan ollut ainakin kohtalaisessa psyykkisessä tasapainossa. Asiassa ei ole ilmennyt mitään ulkonaisia seikkoja, jotka tukisivat sitä, että A olisi teon hetkellä toiminut voimakkaassa tunnetilassa. Kuten edellä kohdassa 17 on todettu, A:n omaa väitettä äkillisestä suuttumisesta metsässä ei voida pitää olosuhteisiin nähden uskottavana. Näin ollen ei voida katsoa, että A teon tehdessään olisi toiminut sellaisessa painetilanteessa, johon X on osaltaan perustanut käsityksensä A:n alentuneesta syyntakeisuudesta.

29. Korkein oikeus katsoo, ettei rikoksentekijän vääristynyttä oikeudentajua ja yhteiskunnanvastaista mielenlaatua, jota leimaa rikollisen elämäntavan ihannointi ja yhteiskunnan säännöistä piittaamattomuus, voida sinänsä pitää syyntakeisuutta alentavina seikkoina, vaikka ne johtuisivatkin psykiatrisesti määritettävissä olevasta persoonallisuushäiriöstä. Kun A:n psyykkinen sairaus ei ole tapahtuma-aikana ollut maanisessa vaiheessa eikä ole myöskään aihetta uskoa hänen toimineen teon hetkellä voimakkaassa tunnetilassa, hänen persoonallisuushäiriöllään ei voida muutoinkaan katsoa tässä tapauksessa olleen syyntakeisuutta alentavaa vaikutusta.

30. A on kertonut, että hän oli käyttänyt tapahtumapäivänä ja sitä edeltävinäkin päivinä amfetamiinia. X:n mukaan huumausaineen käyttö on voinut heikentää A:n kykyä kontrolloida käyttäytymistään. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei huumausaineen tietoinen käyttö, vaikka se voisikin heikentää käyttäjänsä kontrollikykyä, voi oikeudellisesti alentaa tämän syyntakeisuutta.

31. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus toteaa, että A:n käyttäytyminen ennen tekoa ja sen jälkeen, itse teosta ilmenevät seikat sekä hänen suhtautumisensa tekoon puhuvat sitä vastaan, että hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään olisi hänen sairautensa tai persoonallisuushäiriönsä vuoksi ollut tekohetkellä merkittävästi alentunut ja että hän siten olisi ollut täyttä ymmärrystä vailla. Myöskään A:n mahdollista huumausaineiden käyttämistä tekoaikana ei voida pitää syyntakeisuuden kannalta merkityksellisenä seikkana. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, ettei A:n syyntakeisuus ole ollut tekohetkellä alentunut vaan että hän on toiminut täydessä ymmärryksessä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Kari Kitunen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.