KKO:2004:16

Tappo
Hätävarjelu
Myötävaikuttava tuottamus

A:n ammuttua B:tä tämä oli hakeutunut hoitoon vasta seuraavana päivänä. B oli menehtynyt vammoihinsa. Asiassa esitetty selvitys huomioon ottaen oli ilmeistä, ettei B ollut ymmärtänyt tilansa vakavuutta. B:n menettelyllä ei katsottu olevan merkitystä arvioitaessa A:n vastuuta B:n kuolemasta. Kysymys myös hätävarjelusta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vakka-Suomen käräjäoikeuden tuomio 5.8.2002

Virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 21.5.2002 Uudessakaupungissa ampunut yhden kerran 7.65 kaliberin pistoolilla B:tä ylävatsaan, jolloin luoti oli lävistänyt vatsan. B oli myöhemmin kuollut vammaansa.

Perusteluinaan käräjäoikeus lausui seuraavaa:

A:lla ei ollut ollut mitään oikeuttamisperustetta ladatun pistoolin hallussapitämiseen talossa. Hän oli varautunut käyttämään asetta. Rikosrekisterimerkintöjen mukaan A oli kolmella eri kerralla tuomittu vankeusrangaistuksiin 10.7.1994 – 16.9.2000 välisenä aikana tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta ja kahdesta lievästä pahoinpitelystä. Tämä osoitti hänessä taipumusta väkivallan käyttöön.

A:lla, pituudeltaan ilmoituksena mukaan 168 senttimetriä, oli ollut mahdollisuus niin halutessaan asetta käyttäessään suunnata se ja osua 15 senttimetriä häntä pidemmän B:n jalkaan. Kun hän kertomansa ja erään todistajankin kertomin tavoin oli laukaissut pistoolin lähietäisyydeltä eli noin metrin päästä B:tä kohti huomattavasti jalkojen yläpuolelle eli viisi senttimetriä navan yläpuolelle vartalon keskiviivan kohdalle vatsan herkästi vioittuvien sisäelinten alueelle, hänen oli täytynyt käsittää, että laukaus olisi voinut olla ja oli varsin todennäköisesti kuolettava. Teon jälkeen A ei ollut ryhtynyt pelastustoimiin, vaan hän oli paennut paikalta. Pelastustoimiin ryhtyminen olisi ollut ensisijassa A:n eikä hänen väittämänsä mukaan muiden henkilöiden velvollisuus. Kun B oli ollut A:n mukaan hänen pitkäaikainen kaverinsa ja jos A ei olisi jo tekoa tehdessään ollut välinpitämätön sen suhteen, jääkö B henkiin vai ei, olisi A yleisen elämänkokemuksen mukaan välittömästi ryhtynyt toimiin B:n pelastamiseksi eikä jättänyt häntä luodin lävistämänä paikalle itse sieltä paeten.

Käräjäoikeuden mukaan B:n käyttäytyminen osoitti hänessä voimakasta vihaa ja aggressiivisuutta. Edellä mainitun todistajan mukaan vihanpito oli johtunut alun perin B:n asuinkumppanin B:n loukkaavaksi kokemasta käyttäytymisestä. Vahva päihtymystila oli alentanut B:n fyysistä suorituskykyä. B:llä ei ollut ollut käsissään mitään lyömäasetta, eivätkä hänen kätensä olleet olleet lyömäasennossa. A:nkin mukaan B:n kädet olivat roikkuneet sivulla tämän ottaessa askeleen – pari kohti sohvaa, jolla A ja edellä mainittu todistaja olivat istuneet. B:n aikeet olivat jääneet epäselviksi. Kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa ei ollut ollut kyse A:han tai edellä mainittuun todistajaan kohdistuneesta sellaisesta oikeudettomasta hyökkäyksestä tai sen uhasta, jonka torjumiseen olisi tarvittu ampuma-aseen käyttöä.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella taposta ja hänen syykseen luetusta muusta rikoksesta yhteiseen 8 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut laamanni Risto Aivio sekä lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 19.2.2003

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Kajanen, Sirpa Saarnilehto ja Salla-Maaret Keränen. Valmistelija Juha Laaksonen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen vain hätävarjeluna tai enintään hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Asianomistajat antoivat yhteisesti heiltä pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut suullisen käsittelyn 12.1.2004. Istunnosta on laadittu erillinen pöytäkirja. Suullisessa käsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja neljää todistajaa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

1. A on valituksessaan kiistänyt tappaneensa B:n. A on lisäksi todennut seuraavan. B oli luonteeltaan väkivaltainen. Ollessaan lääkeaineiden ja alkoholin vaikutuksen alainen hän oli teoissaan arvaamaton. A ei ollut hankkinut pistoolia ampuakseen B:tä, vaan aivan muussa tarkoituksessa. B oli, ennen kuin A oli ampunut, käyttäytynyt arvaamattomasti ja uhkaavasti A:ta ja erästä toista henkilöä kohtaan. B:n lähdettyä yllättäen tulemaan A:ta kohti käydäkseen hänen kimppuunsa A oli suojellakseen itseään aloitetulta tai kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä yrittänyt ampua B:tä jalkaan. Koska A oli kokematon aseenkäyttäjä, laukaus oli kuitenkin vahingossa osunut B:tä vatsaan. A on katsonut, että ampuminen B:n jalkaan oli hyökkäyksen torjumiseksi ollut välttämätöntä ja että kysymyksessä oli ollut hätävarjelu. Jos näin ei katsottaisikaan olevan asianlaita, A oli joka tapauksessa ampunut B:tä suojellakseen itseään aloitetulta tai kohta päätä uhkaavalta hyökkäykseltä, joten ampumista olisi siinä tapauksessa pidettävä hätävarjelun liioitteluna. Tapahtuman jälkeen B oli aktiivisella toiminnallaan kieltäytynyt siitä, että hänet olisi toimitettu sairaalaan. Koska B:llä olisi ollut mahdollisuus päästä hoitoon, mutta hän oli tästä kieltäytynyt, B oli itse myötävaikuttanut kuolemaansa. Näillä perusteilla A on katsonut, että hovioikeuden tuomiota olisi muutettava hänen vaatimallaan tavalla.

2. Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko A:n tekoa pidettävä hätävarjeluna tai sen liioitteluna.

3. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin (515/2003) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 2 momentin mukaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Nyt voimassa olevien 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003) annettujen hätävarjelua koskevien rikoslain 4 luvun 3, 4 ja 7 §:n, sekä 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdan ja viimeksi mainitun pykälän 2 ja 4 momentin säännösten soveltaminen ei siltäkään osin kuin on kysymys vastuusta vapauttavaa seikkaa koskevasta erehdyksestä johtaisi tässä asiassa lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleiden rikoslain 3 luvun 6 ja 9 §:n säännösten soveltaminen. Näin ollen kysymys siitä, onko A:n syyksi luettua rikosta pidettävä hätävarjeluna tai sen liioitteluna, on arvioitava rikoslain 3 luvun 6 ja 9 §:n mukaan, sellaisena kuin nuo lainkohdat olivat ennen edellä mainittua 1.1.2004 voimaan tullutta lainmuutosta.

4. Jos joku, suojellaksensa itseään tai toista taikka omaansa tai toisen omaisuutta aloitetulta taikka kohta päätä alkavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka, vaikka muuten on rangaistava, oli hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön, ei häntä rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan, sellaisena kuin se oli ennen 1.1.2004 voimaan tullutta lakia, ole tästä hätävarjelusta tuomittava rangaistukseen. Saman luvun 9 §:n mukaan, sellaisena kuin tuo lainkohta oli ennen sanottua lainmuutosta se, joka 6 §:ssä mainituissa tapauksissa oli tehnyt teon, joka ei ollut hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön, on tuomittava hätävarjelun liioittelusta joko täyteen tai lainkohdassa tarkoitettuun alempaan rangaistukseen. Jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei hän voinut mieltänsä malttaa, häntä ei saman 9 §:n mukaan saanut tuomita rangaistukseen. Jos tekotilanteeseen, sellaisena kuin tekijä sen perustellusti käsitti, olisi tällainen vastuuvapausperuste liittynyt, häntä ei rangaista tahallisesta rikoksesta. Tästä on nykyisin nimenomainen säännös rikoslain 4 luvun 3 §:ssä, sellaisena kuin tuo lainkohta on 1.1.2004 voimaan tulleessa laissa (515/2003). Niin kuin tuon lainkohdan esitöistäkin ilmenee, tämä säännös ei merkitse muutosta siihen, miten teon rangaistavuutta on jo aikaisemmin arvioitu, eikä se rajaus, jonka mukaan erehdyksen tulee perustua perusteltuun käsitykseen, myöskään merkitse muutosta yleisiin syyllisyys- ja tahallisuusperusteisiin (ks. HE 44/2002 vp s. 110).

5. Suullisessa käsittelyssä on esitetty selvitystä siitä, että B oli käyttäytynyt väkivaltaisesti joskus aikaisemmin kuten myös omalla asunnollaan samana iltana. Tapahtumapaikalla B oli ollut sekavassa mielentilassa ja hän oli heittänyt hetkeä ennen ampumista juomalasin kohti asunnon haltijaa. Toisaalta myös A oli kertomansa mukaan nauttinut pontikkaa päivän kuluessa. A:lla oli ollut mukanaan ase, jota hän kertomansa mukaan oli kantanut jo viikon ajan pelätessään joutuvansa erään henkilön väkivallan kohteeksi. Tapahtumapaikalla A oli ladannut aseen. B:n lähdettyä sohvalta kohti A:ta A oli ottanut aseen esiin ja ampunut B:tä vatsaan. Kuten käräjäoikeus on todennut, B:n aikeet ovat jääneet epäselviksi. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että tilanne olisi ollut sellainen, ettei A olisi voinut uhan torjuakseen poistua asunnosta. Luodin kulusta oikeuslääkäri on voinut päätellä ampumasuunnan olleen 45 – 30 asteen kulmassa alaviistoon oikealle. Ottaen huomioon, että A oli yli 10 senttiä B:tä lyhyempi, ampumakulma viittaa siihen, ettei B ole seissyt laukauksen osuessa häneen. Myös A on kertonut, että B:n kädet olivat roikkuneet sivuilla ja ettei B:llä ollut ollut mitään esinettä kädessään. Olosuhteista ei voida näin ollen myöskään päätellä, että A olisi perustellusti käsittänyt B:n aloittaneen sellaisen hyökkäyksen tai uhkaavan sellaisella hyökkäyksellä, että ampuma-aseen käyttö olisi ollut suojelutarkoituksessa välttämätön.

6. Asiassa on seuraavaksi kysymys siitä, onko A tahallaan tappanut B:n ampumalla tätä vatsaan.

7. B:n ruumiinavauksen tehneen oikeuslääkärin, jota on myös täällä kuultu todistajana, lausunnosta ja todistajankertomuksesta ilmenee, että A:n ampuma luoti oli osunut viisi senttimetriä navan yläpuolelle ja lävistänyt suoliston. Lävistysvammasta oli aiheutunut verenvuotoa vatsaonteloon ja paksunsuolen sisällön leviäminen elimistöön, mikä puolestaan oli aiheuttanut vatsakalvontulehduksen. B oli kuollut näiden vammojen johdosta. Välittömänä kuolinsyynä oli ollut noin puolen vuorokauden kuluttua ampumisesta suoritetussa leikkauksessa tapahtunut sydänpysähdys. Oikeuslääkärin mukaan vatsaan ammuttu luoti, joka repii suolet rikki, on kaikissa olosuhteissa hengenvaarallinen.

8. Siitä, että A olisi tarkoittanut ampua B:tä jalkoihin, samoin kuin siitä, että ase oli lauennut hieman liian aikaisin, on näyttönä vain A:n oma kertomus. Sen merkitystä arvioidessaan Korkein oikeus toteaa katsoneensa edellä (5. kappale), ettei mikään seikka viittaa siihen, että A:han tai asunnon haltijaan olisi kohdistunut sellaista oikeudetonta hyökkäystä tai sen uhkaa, että sen torjuminen väkivaltaa käyttäen olisi ollut välttämätöntä ja ettei olosuhteista voitu päätellä, että A olisi perustellusti käsittänyt B:n aloittaneen sellaisen hyökkäyksen tai uhkaavan sellaisella hyökkäyksellä, että ampuma-aseen käyttö olisi ollut suojelutarkoituksessa välttämätön. Näin ollen A:n väite, jonka mukaan hänen tarkoituksenaan oli vain ampua B:tä jalkoihin, ei ole uskottava. Korkein oikeus katsoo, että A:n, joka on kertonut olevansa tottumaton aseenkäyttäjä, ampuessaan lähietäisyydeltä B:tä kohti laukauksen on täytynyt ymmärtää laukauksen osumisen hengenvaarallisesti olevan hyvin todennäköistä ja ampumisesta seuraavan varsin todennäköisesti B:n kuoleman.

9. Asiassa on kysymys vielä siitä, onko B:n kuolema kuitenkin johtunut siitä, että hän oli itse kieltäytynyt hakeutumasta hoitoon, jolloin A:n menettely tulisi arvioitavaksi mahdollisesti vain tapon yrityksenä.

10. A on ampunut B:tä lähietäisyydeltä. B ei kuitenkaan ollut ampumisen seurauksena välittömästi kuollut. A on B:tä ammuttuaan poistunut paikalta ja B on jäänyt joksikin aikaa siihen huoneistoon, jossa ampuminen tapahtui, mutta poistunut sittemmin omin jaloin kotiinsa. B:n asuinkumppanin mukaan B oli ollut pahoinvoiva ja B oli yöllä noin parin tunnin kuluttua kotiin saapumisestaan pyytänyt soittamaan sairasauton. Ennen kuin asuinkumppani oli ehtinyt sitä tehdä, B oli kuitenkin peruuttanut pyyntönsä. Myöhemmin aamullakin B oli tiedustelujen johdosta sanonut, ettei tilata sairasautoa. B oli hakeutunut hoitoon vasta noin 12 tunnin kuluttua ampumisesta. B oli kuollut leikkaukseen.

11. B:n ruumiinavauksen suorittaneen oikeuslääkärin lausunnosta ja todistajankertomuksesta ilmenee, että B:n todennäköisimpänä kuolinsyynä on ollut käsiaseen luodin lävistämän paksunsuolen sisällön valumisen aiheuttama vatsakalvon tulehtuminen. B:n tullessa hoitoon tulehdus oli jo ehtinyt levitä liian pitkälle, jotta B:n henki olisi ollut pelastettavissa. Oikeuslääkärin arvion mukaan B olisi todennäköisemmin säilynyt hengissä kuin menehtynyt, jos hänet olisi tuotu hoidettavaksi heti ampumisen jälkeen.

12. B:n kuolema on näin ollen aiheutunut ampumisen ja hoidon viivästymisen yhteisvaikutuksesta. A ei itse ollut ryhtynyt mihinkään toimiin B:n saattamiseksi hoitoon vaan oli poistunut paikalta. Kuitenkaan hänen syykseen ei voida lukea sellaisia ampumisen seurauksia, jotka ovat aiheutuneet B:n oman laiminlyönnin vuoksi. B:n menettelylle voidaan kuitenkin antaa A:n teon arviointiin vaikuttava merkitys vain, jos B:n voidaan katsoa olevan itse vastuussa kuolemastaan.

13. Lähietäisyydeltä vatsan seudulle ammuttu luoti aiheuttaa uhrissa tyypillisesti hengenvaarallisen vamman. Asiassa kuultujen todistajien kertomusten perusteella on selvitetty, että B on ollut ampumishetkellä varsin vahvassa humalatilassa. B:n elimistöstä on löytynyt myös jäämiä sellaisista mielialalääkkeistä, jotka yhdessä alkoholin kanssa nautittuna voivat aiheuttaa poikkeavan humalatilan. Oikeuslääkärin mukaan on todennäköistä, että B oli ollut ampumisen jälkeen myös sokkitilassa, jollainen vie kivun tuntemuksen ja vaikuttaa kykyyn harkita tilannetta järkevästi. Todistajankertomusten mukaan B oli ampumisen jälkeen ensin jäänyt kyseisen huoneiston sohvalle makaamaan, eikä asiassa ole tullut ilmi, että hän olisi kenellekään siellä maininnut vammasta. B ei ollut vuotanut verta ulospäin eikä hän ollut omalla asunnollaankaan kertonut ampumisesta edes asuinkumppanilleen, joka oli hänen kanssaan, itsekin pahoinvoivana, valvonut läpi yön. B oli vielä sairaalassa ilmoittanut ampumajäljen olevan tupakan aiheuttama poltinjälki. On näin ollen ilmeistä, ettei B ollut ymmärtänyt tilansa vakavuutta eikä ehkä edes sitä, että häntä oli ammuttu. Näissä oloissa B:n ei voida katsoa omilla toimillaan vaikuttaneen tilansa heikentymiseen siten, että tällä seikalla olisi merkitystä arvioitaessa A:n vastuuta ampumisen seurauksista.

14. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on tahallaan tappanut B:n ja siis syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan tappoon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Sari Ruokojärvi.