Korkein oikeus KKO:2004:57

Tappo
Murha

A oli rahaa anastaakseen mennyt B:n kuljettamaan taksiautoon ja autossa ampunut hallussaan olleella pistoolilla B:tä kohti siten, että kolme laukausta oli osunut B:n päähän viimeisen laukauksen ollessa välittömästi tappava. A:n katsottiin tahallaan tappaneen B:n. Kysymys siitä, oliko tappo tehty rikoslain 21 luvun 2 §:ssä edellytetyllä tavalla vakaasti harkiten. (Ään.)

RL 21 luku 1 §

RL 21 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Oulun käräjäoikeuden tuomio 21.12.2001

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän ja B:n oikeudenomistajien syytteestä selvitetyksi, että A oli 26.1.2001 Oulussa yksissä tuumin C:n kanssa suunnitellut anastavansa taksista rahaa. He olivat sopineet, että A ottaisi taksin rautatieaseman taksiasemalta ja ajaisi sillä Oulun sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen pihalle, jonne myös C edeltä ajaisi. A oli mennyt B:n kuljettamaan taksiautoon, jonka B oli ajanut oppilaitoksen pihalle. Siellä A oli ottanut esiin hallussaan olleen ladatun pienoispistoolin, osoittanut sillä B:tä ja vaatinut tältä rahaa. B:n kieltäydyttyä antamasta rahaa A oli ampumalla surmannut B:n ja sen jälkeen anastanut tämän taskusta lompakon, jossa oli ollut rahaa vajaat 300 markkaa. Tämän jälkeen A oli mennyt C:n kuljettamaan autoon.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen kerrotulla menettelyllään törkeään ryöstöön.

B:n kuolemaan johtaneen ampumisen osalta käräjäoikeus, selostettuaan ensin asiassa esitettyä suullista ja kirjallista todistelua, lausui johtopäätöksinään seuraavaa:

A oli tunnustanut, että hänen tarkoituksenaan oli ollut saada aseella uhaten B luovuttamaan rahaa, mutta kiistänyt, että hän olisi tahallaan ampunut tätä, ja väittänyt, että kysymyksessä oli ollut vahingonlaukaus. A oli myöntänyt syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen tai enintään tappoon.

A oli väittänyt, että B oli ottanut häntä vasemmalla kädellä kurkusta kiinni, lyönyt oikealla kädellä kasvoihin ja painanut hänet kuljettajan vieressä olevaan jalkatilaan. B oli sen jälkeen nostanut A:n pystyyn ja repinyt häneltä asetta pois, jolloin laukaukset olivat lähteneet aseesta vahingossa yhtäjaksoisesti. B oli pitänyt A:ta kurkusta kiinni viimeiseen laukaukseen saakka. Lisäksi A oli väittänyt, että hän oli ottanut aseen vain pelottelutarkoituksessa ja että panokset olivat unohtuneet lippaaseen, kun hän oli ennen taksiryöstöä suunnitellut pankkiautomaatilla olevan henkilön ryöstämistä.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli ampunut B:tä kohti neljä kertaa. Kaksi luotia oli osunut B:n oikeaan poskeen, yksi tämän oikeaan peukaloon ja viimeinen laukaus takaraivoon. Todistajana kuullun oikeuslääkärin kertomuksen ja hänen laatimansa oikeuslääketieteellisen ruumiinavauslausunnon mukaan kuoleman oli aiheuttanut oikealle takaraivoon osunut laukaus luodin vahingoitettua aivorunkoa. Poskeen ammutuista laukauksista ylempi oli ollut kosketuslaukaus ja alempi sekä takaraivoon osunut laukaus lähilaukauksia. Poskeen osuneet luodit olivat vahingoittaneet yläleuan luuta, oikeaa kaulalaskimoa ja kieltä. Viimeinen laukaus oli ammuttu useiden minuuttien kuluttua poskeen ammutuista laukauksista. Edellä kerrotut seikat osoittivat, ettei A ollut ampunut laukauksia väittämällään tavalla yhtäjaksoisesti ja ettei ase ollut lauennut vahingossa.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan ase ei ollut sarjatuliase, vaan sen liipasin oli täytynyt laukauksen jälkeen ennen seuraavaa liipasimen painallusta päästää eteen. Liipasin oli lähes etuvedoton, eikä ase ollut ollut herkkä vahingonlaukaukselle. Aseen rungossa oli nastamainen varmistin, joka päällä ollessaan esti aseen laukaisun. Nämä seikat osoittivat myös, ettei laukauksia ollut ammuttu peräjälkeen. Ne tukivat myös käsitystä, että kyseessä ei ollut ollut vahingonlaukaus.

Oikeuslääkärin mukaan laukaukset oli ammuttu oikealta takaviistosta, poskeen osuneet laukaukset yläsuunnasta ja takaraivoon osunut laukaus melkein vaakatasosta. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan laukausten ampumasuunnat osoittivat, että A:n kertomus siitä, että B oli pitänyt häntä vasemmalla kädellä kurkusta kiinni viimeiseen laukaukseen saakka ja repinyt asetta pois, ei voinut pitää paikkaansa. Oikeuslääkärin mukaan poskeen tulleet ampumavammat olivat aiheuttaneet, jollei tajuttomuutta, ainakin toimintakyvyn menetyksen. Myös tämä osoitti, ettei B ollut voinut pitää A:ta kurkusta kiinni viimeiseen laukaukseen saakka.

Oikeuslääkärin mukaan B:tä oli vähän ennen hänen kuolemaansa pahoinpidelty, koska huulissa ja poskessa oli ollut ruhjevammoja. Huulivammat olivat mekanismiltaan nyrkiniskusta syntyneitä ja poskivamma kovemman esineen aiheuttama. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan tämä viittasi siihen, että B oli vastustanut A:ta tämän oikeudettomalta hyökkäykseltä, johon B luonnollisesti oli ollut oikeutettu. Teknisessä tutkimuksessa oli todettu, että B oli ollut istuvassa asennossa, molemmat kädet vartalon etupuolella nivusten kohdalla, oikea jalka kaasupolkimen päällä ja vasen jalka kytkinpolkimen päällä sen vasemmassa reunassa. A ei ollut väittänyt, että hän olisi asetellut B:n sanottuun asentoon. Tämäkin osoitti, ettei B:n vastustus ollut voinut olla A:n väittämän mukainen.

C:n kertomus ei tukenut A:n kertomusta siitä, että he olivat suunnitelleet pankkiautomaatilla olevan henkilön ryöstämistä. Käräjäoikeus katsoi, että varmistimen ottaminen pois päältä ei olisi ollut tarpeen, jos asetta oli ollut tarkoitus käyttää vain pelotteluun. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana A:n kertomusta pelottelutarkoituksesta eikä panosten unohtamisesta lippaaseen.

Tämän perusteella käräjäoikeus syytteen hyväksyen katsoi A:n tappaneen B:n ampumalla tätä kerrotuin tavoin.

Tappo oli, huomioon ottaen että A oli ampunut viimeisen välittömästi kuoleman aiheuttaneen laukauksen vasta muutamien minuuttien kuluttua kahden poskeen ammutun, B:n ainakin toimintakyvyttömäksi tehneen laukauksen jälkeen ja että A oli ampunut viimeisen laukauksen lähilaukauksena takaraivoon, tehty vakaasti harkiten.

Siihen nähden että A oli ennen välittömään kuolemaan johtanutta laukausta aiheuttanut B:lle ampumalla muita vammoja, A oli myös pahoinpidellyt B:tä ennen tämän kuolemaa ja että teko oli kohdistunut yleisöpalveluksessa olleeseen työtehtäväänsä hoitaneeseen henkilöön, käräjäoikeus katsoi tapon olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n, paitsi samalla hänen syykseen luetuista varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta sekä edellä mainitusta törkeästä ryöstöstä, rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ritva Mäkinen sekä lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 13.9.2002

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen murhan asemesta törkeään kuolemantuottamukseen tai toissijaisesti tappoon ja että rangaistusta sen vuoksi alennetaan.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa pääkäsittelyn, hyväksyi käräjäoikeuden perustelut siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut A:n menetelleen syytteessä kuvatulla tavalla ja tahallaan tappaneen B:n.

Siitä, oliko A tappanut B:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vakaasti harkiten, hovioikeus lausui seuraavaa.

Sanotussa lainkohdassa tarkoitetun vakaan harkinnan tuli koskea nimenomaan surmatyötä. Sinänsä suunnitelmallisen toisen rikoksen yhteydessä tapahtunut henkilön surmaaminen ei välttämättä ollut harkittua, vaikka teko muilta osin sitä olisi.

A:n tarkoituksena oli ollut saada rahaa itselleen tekemällä ryöstö. Tehtyään päätöksen ryöstää taksi hän oli C:n kanssa sopinut paikan, jossa taksinkuljettaja ryöstetään. Hän oli C:n kanssa sopinut myös siitä, että he pakenevat ryöstöpaikalta C:n sen läheisyyteen ajamalla autolla. A:lla oli ollut hänen anastamansa pistooli mukanaan. Pistoolin hän oli jo aikaisemmin ladannut useilla patruunoilla. Hän oli kokeillut pistoolin käyttämistä ampumalla sillä ennen ryöstöä. Nämä seikat osoittivat ryöstön suunnitelmallisuutta.

B:ssä todetut pahoinpitelyyn viittaavat vammat puhuivat sen puolesta, että tämä olisi jollakin tavoin vastustanut ryöstöä. Käräjäoikeuden mainitsemin perustein myös hovioikeus katsoi selvitetyksi, että vastustus ei ollut voinut olla sellaista, kuin A oli käräjäoikeuden tuomioon kirjatulla tavalla kertonut.

B:n päähän oli kohdistunut kolme laukausta. Hänen poskeensa käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin osuneet kaksi laukausta olivat todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan tehneet hänet toimintakyvyttömäksi, mutta eivät olleet aiheuttaneet kuolemaa. Yhden laukauksista A oli ampunut lähilaukauksena oikealle B:n takaraivoon. Kuoleman oli aiheuttanut takaraivolle osunut laukaus, joka oli oikeuslääkärin mukaan ollut välittömästi tappava.

Oikeuslääkärin mukaan kuoleman aiheuttanut laukaus oli ammuttu useita minuutteja poskeen ammuttujen laukausten jälkeen. Oikeuslääkärin mukaan tarkempi määrittely ei ollut mahdollista. Oikeuslääkärin arvio laukausten välisestä ajasta perustui keuhkoista ja keuhkokudoksista löytyneeseen vereen ja sen määrään, mikä osoitti B:n hengittäneen ensimmäisten runsasta verenvuotoa aiheuttaneiden laukausten jälkeen. Asian käsittelyssä ei ollut tullut esiin mitään seikkaa, jonka perusteella oikeuslääkärin arvio ei olisi ollut oikea.

A oli B:n ammuttuaan anastanut tämän taskussa olleen lompakon. Taksiautosta poistuttuaan ja noin 15 – 20 metrin matkan kuljettuaan A oli palannut taksiauton luokse ja noutanut sieltä kertomansa mukaan oman lompakkonsa.

A:n varustautuminen ladatulla aseella osoitti, että hän oli varautunut vastarintaan ja tilanteen niin vaatiessa aseella ampumalla murtamaan vastarinnan. Se myös osoitti, että B:n kieltäytyminen antamasta rahaa ja mahdollisesti jonkin asteinen ryöstön vastustaminen oli ollut sellainen vaihtoehtoinen tapahtumienkulku, jonka A oli ottanut huomioon ryhtyessään toteuttamaan ryöstöä. Niin ollen tuo tapahtumienkulku ei ollut ollut A:lle yllätyksellinen tai odottamaton. Poskeen osuneet laukaukset olivat tehneet B:n toimintakyvyttömäksi. Noiden laukausten jälkeen A olisi pystynyt väkivaltaa enempää käyttämättä toteuttamaan anastusaikomuksensa. A oli kuitenkin vielä usean minuutin kuluttua poskeen osuneista laukauksista ampunut lähilaukauksen B:n takaraivoon. Nuo seikat samoin kuin A:n toiminta ampumisen jälkeen eli hänen suunnittelemansa ryöstön toteuttaminen ja palaaminen taksiautosta poistumisen jälkeen hakemaan omaa lompakkoaan osoittivat, että A oli tappanut B:n vakaasti harkiten.

Käräjäoikeuden selostamin perustein tappo oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A oli syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan murhaan.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Erkki Nenonen, Seppo Karvonen (eri mieltä) ja Auli Vähätörmä. Esittelijä Jusse Määttä.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Seppo Karvonen lausui: Erimielisyyteni koskee sitä, onko tappo tehty rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vakaasti harkiten.

Vakaan harkinnan tulee koskea nimenomaan surmatyötä. Sinänsä suunnitelmallisen rikoksen yhteydessä tapahtunut toisen surmaaminen ei välttämättä ole harkittua, vaikka teko muilta osin sitä olisi.

A:n tarkoituksena oli saada rahaa itselleen tekemällä ryöstö. A:n ja C:n yhdenmukaisista kertomuksista käy ilmi, että aiemmat ryöstöaikomukset olivat epäonnistuneet eivätkä ne olleet edenneet varsinaisesti edes yritysasteelle. Kyseisenä tapahtumayönäkin he olivat käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin käyneet ensin yhdessä pizzeriassa, mutta luopuneet sen kohdalla ryöstöaikeistaan. Tämän jälkeen ryöstön kohteeksi oli A:n ajatuksesta päätetty ottaa taksi. Vaikka A:n tarkoituksena on ollut tehdä ryöstö, eivät nämä useat aiotut ryöstöyritykset osoita erityistä suunnitelmallisuutta. Pikemminkin tapahtumat ovat edenneet neuvottomuuden ja sattuman kautta. Kuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, on B:n kuljettama taksiauto valikoitunut ryöstön kohteeksi sattumalta sen jäätyä viimeiseksi ja ainoaksi taksiksi taksiasemalla.

A:lla on hänen lähtiessään toteuttamaan ryöstöä ollut mukana pistooli, jonka lippaassa on ollut patruunoita. Hän oli anastanut aseen ja kokeillut sen käyttöä aikaisemmin. Ase on ollut ladattu tai, kuten A itse on kertonut, hän on ladannut aseen latausliikkeellä uhatessaan sillä B:tä. Nämä seikat viittaavat ryöstön suunnitelmallisuuteen. Sen sijaan niistä ei voi päätellä, että A:n alkuperäisenä tarkoituksena olisi ollut taksikuljettajan surmaaminen. A on voinut olettaa voivansa saada aseella uhkaamalla taksinkuljettajalta rahaa häntä kuitenkaan surmaamatta.

A:n on täytynyt ottaa huomioon se mahdollisuus, että taksinkuljettaja tulisi vastustamaan ryöstöyritystä. Hänen on täytynyt ottaa huomioon myös se, että hän voi taksinkuljettajan vastustuksen vuoksi joutua käyttämään asetta. A:n varustautuminen ampumavalmiilla aseella viittaa siihen, että hän on varautunut vastarintaan ja väkivallan käyttöön. Tästä ei kuitenkaan yksistään voi tehdä sitä johtopäätöstä, että A:n tarkoituksena olisi ollut taksinkuljettajan surmaaminen.

B:tä on käräjäoikeuden toteamin tavoin pahoinpidelty ennen kuolemaa. Tämä viittaa siihen, että B on vastustanut A:ta, minkä myös käräjäoikeus on todennut. Myös A on kertonut B:n vastustaneen hänen ryöstöaikeitaan. Käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuilla perusteilla totean, että B:n vastustus ei ole voinut olla A:n väittämän mukaista.

B:n päähän on kohdistunut kolme laukausta. Yhden laukauksen A on ampunut lähilaukauksena oikealle B:n takaraivoon. B:n poskeen käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuin tavoin osuneet laukaukset ovat todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan tehneet B:n toimintakyvyttömäksi, mutta eivät ole aiheuttaneet kuolemaa. Kuoleman on aiheuttanut takaraivolle osunut laukaus, joka on oikeuslääkärin mukaan ollut välittömästi tappava.

Oikeuslääkärin mukaan kuoleman aiheuttanut laukaus on ammuttu minuutteja poskeen ammuttujen laukauksien jälkeen. Oikeuslääkärin mukaan tarkempi määrittely ei ole mahdollista. Oikeuslääkärin arvio laukausten välisestä aikaerosta perustuu siihen, että keuhkoista ja keuhkokudoksista on löytynyt verta, mikä osoittaa B:n hengittäneen ensimmäisten runsasta verenvuotoa aiheuttaneiden laukausten jälkeen. Asian käsittelyssä ei ole tullut esiin mitään seikkaa, jonka perusteella oikeuslääkärin arvio ei olisi oikea.

A on B:n ammuttuaan anastanut tämän taskussa olleen lompakon. Taksiautosta poistuttuaan ja noin 15 – 20 metrin matkan kuljettuaan A on palannut taksiauton luokse ja noutanut sieltä kertomuksensa mukaan oman lompakkonsa.

B:n tappaneen ja poskeen osuneiden laukausten aikaero, lompakon anastus ja oman lompakon nouto taksiautosta poistumisen jälkeen viittaavat teon suunnitelmallisuuteen ja siten siihen, että tappo olisi tehty vakaasti harkiten.

A:n tuomitseminen murhasta edellyttää, että hänen syyllisyydestään ei jää varteenotettavaa epäilyä. Viimeisen laukauksen ja poskeen osuneiden laukausten välinen aikaero viittaakin vahvasti vakaaseen harkintaan. Perustellusti voidaan kuitenkin myös arvioida, että ensimmäiset ja viimeinen laukaus on ammuttu samassa kiihtymistilassa, jonka valtaan A on joutunut B:n vastustettua ryöstöä. Tapahtumien alku viittaa vahvasti siihen, että vain ryöstö on suunniteltu. Pääkäsittelyssä esiin tulleet seikat eivät tue sitä, että A:n tarkoituksena olisi alunperin ollut taksinkuljettajan surmaaminen ryöstön yhteydessä. Näin ollen A:n vakaasta harkinnasta jää varteenotettava epäily. Jutussa ei ole siten esitetty riittävää näyttöä siitä, että A olisi surmannut B:n vakaasti harkiten. A on siten syyllistynyt kohdassa 4 tappoon.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että syyte murhasta hylätään ja hänen katsotaan syyllistyneen törkeään kuolemantuottamukseen tai toissijaisesti tappoon.

Syyttäjä ja B:n oikeudenomistajat vastasivat A:n valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A on 26.1.2001 aamuyöllä Oulussa anastaakseen taksinkuljettajalta rahaa mennyt B:n kuljettamaan taksiautoon. B:n ajettua A:n pyynnöstä auton Oulun sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen pihalle A on pysäköidyssä autossa ampunut hallussaan olleella pistoolilla laukauksia seurauksin, että kolme laukausta on osunut B:tä päähän, jolloin tämä on kuollut. A on sen jälkeen ottanut B:n taskusta tämän lompakon, jossa on ollut rahaa vajaat 300 markkaa, ja anastanut mainitun omaisuuden. Anastusteko on luettu A:n syyksi törkeänä ryöstönä.

2. Kysymys on A:n valituksen johdosta ensin siitä, onko B:n kuoleman aiheuttanut ampuminen luettava hänen syykseen tuottamuksellisena rikoksena vai tahallisena tappamisena. Jos A:n katsotaan syyllistyneen tahalliseen tekoon, kysymys on siitä, onko teko tappo vai murha.

Tuottamuksellinen vai tahallinen teko

3. A on katsonut syyllistyneensä ainoastaan törkeään kuolemantuottamukseen, ei sen sijaan B:n tahalliseen tappamiseen.

4. Rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan taposta on tuomittava se, joka tappaa toisen. Sanotussa lainkohdassa tarkoitetaan tahallista tekoa. Luvun 9 §:n mukaan törkeästä kuolemantuottamuksesta on puolestaan tuomittava se, joka törkeällä huolimattomuudella aiheuttaa toisen kuoleman.

5. A on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut siihen, ettei hänen tarkoituksenaan ollut ollut surmata B:tä vaan ainoastaan ryöstää tämä aseella uhkaamalla. A:n yllätykseksi B ei ollut taipunut A:n aikeisiin. Heidän välillään oli syntynyt kamppailu, jossa A oli ollut kokonsa ja fyysisen heikkoutensa vuoksi alakynnessä. Kamppailun aikana A:n kädessä ollut ase oli lauennut, ja luodit olivat osuneet B:hen. Aseen laukeaminen oli aiheutunut kamppailusta ja siitä, että asetta oli vedetty edestakaisin. Koko tapahtuma aseen esille ottamisesta viimeiseen laukaukseen oli kestänyt hyvin lyhyen ajan, 1 – 2 minuuttia. Ampumahaavoista ei voinut tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska laukaukset olivat lähteneet kamppailun aikana, jolloin ase oli ollut eri asennoissa. Kamppailua osoittivat myös autosta löytyneet verijäljet, hylsyjen sijainti eri puolilla autoa ja se, että B:n silmälasit olivat pudonneet auton takajalkatilaan.

6. Kukaan ulkopuolinen henkilö ei ole nähnyt tapahtumia taksiautossa. Kysymys on siten siitä, voidaanko esitetty muu todistelu huomioon ottaen A:n kertomusta tapahtumien kulusta pitää niin uskottavana, että A:n tekoa voidaan pitää tuottamuksellisena.

7. A kertoi Korkeimmassa oikeudessa itse ampumistilanteesta, että hän oli antanut ensin lompakkonsa B:lle sekä sen jälkeen auton ovea vasten nojaten ottanut pistoolin esiin puseronsa alta ja vetänyt sen liikkuvat osat taakse. B oli tällöin tarttunut vasemmalla kädellään kiinni A:n kurkusta, läiskinyt A:ta oikealla kädellään, jossa oli ollut A:n lompakko, ja työntymällä osittain A:n päälle painanut häntä auton oikeanpuoleisen etuistuimen jalkatilaa vasten. B:n repiessä asetta A:lta oli ”alkanut paukkua”. Laukaukset olivat lähteneet yhtäjaksoisesti. Viimeisen laukauksen aikana A:n pää oli ollut vasten auton ovea. A oli nähnyt, että B:n rinnan kohdalla lähellä kainaloa oli pöllähtänyt. B oli hellittänyt otteensa A:n kurkusta vasta ampumisen päätyttyä ja rojahtanut A:n päälle, mistä A oli työntänyt hänet vaivoin pois. A oli luullut tukehtuvansa B:n puristusotteen vuoksi. Kun A oli poistunut autosta, B oli jäänyt puolittain makaavaan asentoon oikean etuistuimen puolelle.

8. A:n kertomus tapahtumain kulusta poikkesi eräiden yksityiskohtien osalta siitä, mitä hän oli kertonut alemmissa oikeuksissa. Pääosiltaan kertomus kuitenkin pysyi samansisältöisenä.

9. C:n kertomuksesta Korkeimmassa oikeudessa ilmeni, että A oli käsitellyt pistoolia ennen kuin tämä oli mennyt taksiautoon. C ei osannut sanoa, oliko A ladannut aseen, mutta tämä oli sitä ”rämplännyt” ja pannut sen jonnekin taskuunsa. C ei myöskään osannut sanoa, kuinka paljon aikaa oli kulunut taksiauton saapumisesta oppilaitoksen pihalle siihen hetkeen, kun A oli tullut hänen autoonsa. C:llä ei ollut ollut näköyhteyttä taksiautoon, mutta hän oli havainnut auton saapumisen sen valoista. Taksiauton havaittuaan C oli ryhtynyt polttamaan jo aikaisemmin käärimäänsä tupakkaa ja lopettanut sen polttamisen, kun A oli saapunut. Tupakan polttamiseen ei ollut kulunut paljoakaan aikaa.

10. A:n ja C:n kertomuksista Korkeimmassa oikeudessa ilmeni, että A oli suunnitellut anastavansa rahaa jo useita viikkoja, ja käynytkin siinä tarkoituksessa useissa paikoissa, muun muassa tapahtumayönä eräässä pizzeriassa. Tapahtumayönä A oli sitten päättänyt ryöstää jonkun taksinkuljettajan. A ja C olivat sopineet, että C ajaisi odottamaan oppilaitoksen pihaan, jonne A pyytäisi taksinkuljettajan ajamaan. A ja C olivat puhuneet ryöstön tekemisestä aseella uhkaamalla, mutta siitä tai asiassa esitetystä muustakaan näytöstä ei voida päätellä, että A:n tarkoituksena oli tuolloin ollut tappaa taksinkuljettaja rahojen saamiseksi.

11. A oli jo aikaisemmin ampunut pistoolilla harjoitusmielessä. Hän on myös, kuten C kertoi, käsitellyt asetta ennen tekoa. Tällöin hänen on täytynyt havaita sen olevan panostettu. A on myös jossakin vaiheessa poistanut aseen varmistimen varmistusasennosta. Nämä seikat viittaavat siihen, että hän jo ryöstöön ryhtyessään on varautunut siihen mahdollisuuteen, ettei pelkkä aseella uhkaaminen riittäisi lannistamaan taksinkuljettajaa vaan että hän joutuisi aseella myös ampumaan.

12. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen B:lle suorittaneen oikeuslääkärin kertomuksesta Korkeimmassa oikeudessa ilmeni, että B:n päähän oli osunut kolme laukausta. Oikeaan poskeen osuneet kaksi laukausta olivat suuntautuneet vinosti oikealta sivulta ylhäältä vasemmalle eteenpäin ja alas. Ylempi laukauksista oli ollut kosketuslaukaus ja alempi lähilaukaus. Kolmas laukaus oli ammuttu lähes vaakasuoraan oikealle takaraivoon lähilaukauksena. Viimeksi mainittu aivorunkoa ja tyvivaltimoa vaurioittanut laukaus oli ollut tappava. Lisäksi B:n oikeassa peukalossa oli ollut ampumavammaksi sopiva vamma. Luodeista aiheutuneista murtumista oli vuotanut verta hengitysteihin ja ruokatorveen mahalaukkuun saakka.

13. Oikeuslääkärin todistajankertomuksesta ilmeni edelleen, että B:n vasemmassa poskessa sekä ylä- ja alahuulessa oli ollut ruhjevammoja, jotka viittasivat kuolemaa edeltäneeseen pahoinpitelyyn. Nämä kasvoissa olleet ruhjevammat olivat oikeuslääkärin mielestä voineet syntyä myös sen johdosta, että pistoolin piippu oli osunut poskeen ja suun alueelle. Tämä todistajankertomuksesta ilmenevä seikka tukee A:n kertomusta siitä, että autossa oli kamppailtu, minkä yhteydessä aseen piippu oli voinut osua B:n kasvoihin, jolloin mainitut vammat olivat voineet syntyä. Tämän vuoksi asiassa ei voida tehdä ainakaan sellaista johtopäätöstä, että A olisi, niin kuin asiassa on väitetty, pistoolilla tai nyrkillä lyömällä pahoinpidellyt B:tä kasvoihin ilman, että B olisi millään tavalla vastustanut A:ta.

14. Oikeuslääkärin todistajankertomuksen perusteella on selvää, että takaraivoon osunut laukaus on ollut viimeinen. Todistajankertomuksesta voidaan päätellä, että B oli todennäköisesti jo poskeen osuneista laukauksista aiheutuneen painevaikutuksen ja kovan kivun vuoksi menettänyt tajuntansa tai ainakin lamaantunut niin, ettei hän ollut kyennyt enää vastustamaan A:ta. Tämän vuoksi ei A:n kertomusta, jonka mukaan B olisi loppuun saakka puristanut häntä voimakkaasti kurkusta, voida pitää uskottavana.

15. Laukausten osumissuunnat viittaavat siihen, ettei B:n ja A:n kesken ole käyty sellaista kamppailua kuin A on kertonut. Kuitenkaan ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että B:n pää olisi ollut jonkinasteisen kamppailun vuoksi A:n aseeseen nähden sellaisessa asennossa, joka selittää luotien osumissuunnat. Tämä koskee myös viimeistä, takaraivoon osunutta laukausta, koska B oli voinut kasvoihin osuneista laukauksista aiheutuneen kovan kivun vuoksi olla kääntyneenä A:sta pois päin.

16. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että viimeinen kuoleman aiheuttanut takaraivoon osunut laukaus oli ammuttu useita minuutteja poskeen ammuttujen laukausten jälkeen. Oikeuslääkärin todistajankertomuksesta on pääteltävissä, että laukausten välisen tarkan ajan määritteleminen on vaikeaa. Se että takaraivossa olleen luodin aukon ympärillä oli ollut hyvin vähän verenvuotoa, osoitti kuitenkin oikeuslääkärin mukaan B:n kuolleen lähes hetkessä tämän luodin osumisen jälkeen. Toisaalta hengitysteissä ja keuhkoissa olleen veren runsas määrä oli todistajan mukaan osoituksena siitä, että B:n oli täytynyt hengittää jonkin aikaa kasvoihin osuneiden laukausten jälkeen ennen viimeistä laukausta. Tällainen suuri veren määrä ei ollut voinut kertyä niin lyhyessä ajassa, minkä A on väittänyt jääneen laukausten välille.

17. Vaikka oikeuslääkärin todistajankertomuksen perusteella ei voida varmuudella päätellä, kuinka kauan oli kulunut aikaa poskeen ammutuista laukauksista viimeiseen takaraivoon osuneeseen laukaukseen, on joka tapauksessa selvää, etteivät laukaukset ole lähteneet A:n kuvaamalla tavalla yhtäjaksoisesti. Tätä osoittaa myös kysymyksessä olevan puoliautomaattisen pistoolin toimintatapa, joka on edellyttänyt uudelleen laukaistaessa liipasimen palauttamista ja siitä vetämistä.

18. Asiassa esitetyn poliisin teknisen tutkinnan pöytäkirjan mukaan kuljettajan istuimella ollut B oli hänet löydettäessä ollut istuvassa asennossa pää taaksepäin kallistettua selkänojaa vasten. Hänen molemmat kätensä olivat olleet vartalon etupuolella nivusten kohdalla. B:n oikea jalka oli ollut kaasupolkimen päällä ja vasen jalka kytkinpolkimen päällä sen vasemmalla reunalla. Esitetystä selvityksestä ilmenee kuitenkin, että B:tä oli ennen teknistä tutkintaa liikuteltu. Myös etuistuimen selkänojaa oli kallistettu taaksepäin. Näin ollen varmuutta ei ole siitä, mihin asentoon B oli välittömästi kuolemansa jälkeen jäänyt. Esitetty selvityksen perusteella on kuitenkin todennäköistä, ettei B ole voinut olla niin paljon kallistuneena oikeanpuoleiselle etuistuimelle kuin mitä A kertoi.

19. Hylsyjen löytyminen eri puolilta auton etuosaa viittaa siihen, ettei ase ole ollut kaikkien laukausten aikana A:n kädessä samassa asennossa, mutta toisaalta hylsyt ovat voineet pienessä tilassa aseesta poistuessaan levitä eri paikkoihin myös ilman, että itse ase olisi liikkunut. Autossa havaituista verijäljistä ei voida tehdä ratkaisevia johtopäätöksiä tapahtumista. Myöskään B:n silmälasien sijainnista ei voida tehdä johtopäätöksiä tapahtumista, koska ei ole tietoa siitä, olivatko silmälasit olleet väitetyn kamppailun alkaessa B:n päässä.

20. Asiassa esitetystä todistelusta ilmenee edellä kerrotuin tavoin lukuisia yksityiskohtia, jotka eivät tue A:n kertomusta tapahtumien kulusta. Tämän vuoksi A:n kertomusta ei voida pitää sillä tavoin uskottavana, että tapahtumien kulkua ja hänen syyllisyyttään olisi arvioitava hänen kertomuksensa pohjalta. Todistelusta voidaan kuitenkin päätellä, että B on havaitessaan joutuvansa aseellisen ryöstön kohteeksi jollakin tavalla vastustanut A:ta, vaikkakaan ei niin voimakkaalla tavalla kuin A on kuvannut.

21. Arvioidessaan edellä esitettyjen seikkojen valossa sitä, onko kysymys törkeästä kuolemantuottamuksesta vai tahallisesta tappamisesta, Korkein oikeus toteaa seuraavan.

22. A on ryhtyessään toteuttamaan B:n ryöstämistä varustautunut ladatulla ja varmistamattomalla pistoolilla. A on ampunut kohti B:n päätä siten, että laukauksista kaksi on ollut lähilaukauksia ja yksi kosketuslaukaus. Jo laukausten suuntautumisen perusteella on ilmeistä, ettei kysymys voi olla A:n kuvaamista holtittomasti lähteneistä laukauksista. Hän on lisäksi ampunut mainitut kolme laukausta, vaikka todennäköistä on, että B on jo ensimmäisestä poskeen osuneesta laukauksesta lamaantunut toimintakyvyttömäksi. Viimeisen B:n välittömästi tappaneen laukauksen A on ampunut vasta jonkin ajan kuluttua ensimmäisistä laukauksista. Näissä olosuhteissa ei sillä seikalla, että B on vastustanut A:ta havaittuaan tämän anastusaikeen ja siinä yhteydessä kenties tarttunut jollakin tavalla tähän kiinni, ole merkitystä arvioitaessa sitä, miten teko on luettava A:n syyksi.

23. Edellä olevan perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n teko ole ollut tuottamuksellinen, vaan että hän on pistoolilla ampumalla tahallaan tappanut B:n. Vaikka voidaankin katsoa, ettei A:lla alunperin ole ollut tarkoitusta tappaa B (kappale 10), on viimeisestä kerrotuissa olosuhteissa ammutusta lähilaukauksesta pääteltävissä, että A:n tarkoituksensa tällöin on ollut tappaa B.

Murha vai tappo

24. A on kiistänyt syytteen murhasta, koska hän ei ollut toiminut vakaasta harkinnasta ja koska rikos ei ainakaan kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

25. Rikoslain 21 luvun 2 § 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta, jos tappo tehdään vakaasti harkiten ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Asiassa on siten ensin arvioitava, onko A tehnyt rikoksensa vakaasti harkiten.

26. A on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut muun muassa siihen, että teko oli ollut kaikkiaan äkkinäinen ja johtunut olosuhteiden yllättävästä käänteestä B:n vastustaessa häntä ja käydessä häneen kiinni sekä siitä seuranneesta kamppailusta. Tapahtuma oli ollut kokonaisuudessaan lyhytkestoinen. A oli ollut tapahtuman aikana kiihtynyt ja peloissaan.

27. Korkein oikeus toteaa, että murha on rikoslain törkein rikos. Tätä näkökohtaa on painotettu myös rikoslain 21 luvun 2 §:ää koskevissa esitöissä (HE 94/1993 vp s. 93 – 94), joissa on todettu, harkittaessa kysymystä määräaikaisen vankeusrangaistuksen ottamisesta murhan rangaistusasteikkoon elinkautisen vankeuden lisäksi, että murhan pitää säilyä rikoslakimme törkeimpänä rikoksena ja että tuo rikosnimike olisi varattava henkirikoksenakin todella poikkeuksellisen törkeitä tekoja varten.

28. Murhan tunnusmerkistön täyttymisen kannalta mainitussa hallituksen esityksessä (HE s. 93) on edelleen lausuttu, että säännöksen soveltaminen edellyttää aina kokonaisharkintaa. Tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikossäännösten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensä rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeys viittaa nimenomaan tapon perustunnusmerkistöön eikä teon arvosteluun rikoksena sinänsä. Vasta surmaaminen, joka on tapon perustunnusmerkistöä selvästi törkeämpi, voidaan arvioida murhana. Korkein oikeus katsoo näiden näkökohtien vaikuttavan taustatekijöinä myös silloin, kun arvioidaan laissa säädetyn yksittäisen tunnusmerkistötekijän, kuten vakaan harkinnan, täyttymistä.

29. Vakaan harkinnan sisältyminen murhan tunnusmerkistöön perustuu siihen, että harkiten ja suunnitelmallisesti toteutettu rikos osoittaa tekijässään erityisen suurta syyllisyyttä. Vakaasta harkinnasta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun tappamista edeltää huolellinen etukäteissuunnittelu. Aikaisemmin murhan tunnusmerkistöön sisältyi myös omanvoitonpyyntö ankaroittamisperusteena, mutta sitä ei enää otettu voimassa olevaan lakiin, koska katsottiin omanvoitonpyynnin edellyttävän vakaata harkintaa. Eduskunnan lakivaliokunta lausui tässä yhteydessä (LaVM 1994 vp s. 11), että oman edun tavoittelemiseksi tehty tappo on syytä katsoa murhaksi, kun se perustuu sellaiseen edun tavoitteluun, joka osoittaa vakaata harkintaa.

30. Korkeimman oikeuden käytännössä on surmaaminen katsottu tehdyksi vakaasta harkinnasta esimerkiksi silloin, kun tekijä oli laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman toisen surmaamisesta tiettynä päivänä ja hankkinut tekoa varten erinäisiä välineitä (KKO 1980 II 59), kun teko oli edellyttänyt suunnitelmallisuutta ja tarkkuutta (KKO 1981 II 32), ja silloin, kun tekijät olivat päättäneet tilata taksin, surmata sen kuljettajan sekä anastaa sen jälkeen auton ja kuljettajan rahat ja kuljettajan surmaaminen oli tehty tämän tekijöiden ennalta yhdessä laatiman suunnitelman mukaisesti (KKO 1988:42). Surmaamisen ei ole katsottu tapahtuneen vakaasta harkinnasta esimerkiksi tilanteessa, jossa tekijä oli aseiden anastamista koskevan suunnitelmansa mukaisesti murtautunut asuntoon, ja kohdatessaan yllättäen haulikolla varustautuneen asunnon haltijan kertomansa mukaan pelästyneenä surmannut tämän lyömällä viisi kertaa puukolla (KKO 1996:76), eikä myöskään silloin, kun tekijä oli kiihtymistilassa surmannut toisen, vaikka tekijä oli käynyt varta vasten hakemassa surma-aseen kilometrin päästä (KKO 1985 II 112). Vakaan harkinnan on katsottu puuttuneen myös tilanteessa, jossa surmaamista ei ollut edeltänyt suunnitelmallisuus, vaan surmaaminen oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä (KKO 1984 II 142). Arvioitaessa tilanteen odottamatonta kehittymistä on toisaalta annettu merkitystä sille, että tekijällä oli ollut teon kestäessä usea tunti aikaa ajatella toimintaansa (KKO 1988:73). Korkeimman oikeuden käytännöstä voidaan päätellä yleisesti, että siinä on edellytetty varsin vahvojen perusteiden olemassaoloa, ennen kuin tappo on katsottu tehdyksi vakaasti harkiten.

31. Arvioidessaan tässä tapauksessa sitä, onko tappo tehty vakaasti harkiten, Korkein oikeus katsoo, että toisen tappaminen omaisuuden anastamiseksi osoittaa usein sellaista suunnitelmallisuutta ja harkintaa, jolla on merkitystä myös arvioitaessa tekoa henkirikoksena. Tappo voidaankin katsoa pääsääntöisesti tehdyksi vakaasti harkiten silloin, kun uhrin tappaminen kuuluu osana suunnitelmaan omaisuuden anastamisesta. Tässä tapauksessa teko on kuitenkin ollut toisenlainen. Niin kuin edellä on todettu (kappale 10), tappamiseen ei ole liittynyt erityistä suunnitelmallisuutta. Tietynlaista vakaata harkintaa voidaan tosin katsoa osoittavan sen, että A on edellä kerrotuin tavoin ryhtynyt toteuttamaan anastamissuunnitelmaansa varustautuneena ladatulla ja varmistamattomalla aseella (kappale 11). Vaikka myös voidaan katsoa, ettei B:n vastustelu ole voinut tulla A:lle yllätyksenä, voidaan kuitenkin näyttöä kokonaisuutena arvioiden päätyä siihen, ettei kysymys alunperin ole ollut B:n tarkoituksellisesta ja häikäilemättömästä tappamisesta, vaan pikemminkin siitä, että tilanne oli A:n käsityksen mukaan ajautunut sellaiseen tilaan, jossa hänen ainoa keinonsa oli ampua B. Asiassa ei ole selvitetty täysin sitä, missä vaiheessa viimeinen tappava laukaus on ammuttu. Arvioitaessa tilannetta edellä mainittujen seikkojen valossa, ei vakaan harkinnan kannalta ratkaisevaa merkitystä kuitenkaan ole sillä seikalla, että viimeinen laukaus on ammuttu vasta jonkin ajan kuluttua kahden ensimmäisen poskeen osuneen laukauksen jälkeen. Anastuksen loppuun saattaminen ja autoon unohtuneen lompakon noutaminen eivät sellaisenaan osoita laissa tarkoitettua vakaata harkintaa.

32. Arvioidessaan mainittujen näkökohtien perusteella kokonaisuudessaan tekoa edeltäneitä ja itse ampumiseen liittyneitä seikkoja Korkein oikeus päätyy siihen, ettei tappo ole tehty rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla vakaasti harkiten.

Rangaistuksen määrääminen

33. Uhrin tappaminen hänen ryöstämisensä yhteydessä osoittaa tekijässään erittäin suurta syyllisyyttä. A on tappanut B:n suunnittelemansa rahojen anastamisen yhteydessä, joten hänen tekonsa vaikuttimet ovat kaikilta osiltaan hylättäviä. A:n tekoon ei liity mitään lieventäviä seikkoja. Tästä syystä A on tuomittava rikoksistaan varsin ankaraan rangaistukseen. Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi hänen syykseen luetuista rikoksista 13 vuotta vankeutta.

34. Vähentäessään rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:ssä (1060/1996) tarkoitetun vapaudenmenetysajan Korkein oikeus ottaa huomioon, että A on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen 13.9.2002 alkaen suorittanut hänelle tuolloin tuomittua elinkautista vankeusrangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

Syyte murhasta hylätään ja A tuomitaan rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla taposta. Tästä sekä A:n syyksi myös luetuista varkaudesta, ampuma-aserikoksesta ja törkeästä ryöstöstä A tuomitaan yhteiseen 13 vuoden vankeusrangaistukseen. Rangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n (1060/1996) nojalla 1 vuosi 6 kuukautta 21 päivää. Vapaudenmenetysaika on 23.2.2001 – 12.9.2002.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Gustav Bygglin. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja:

Teon syyksiluettavuus

A on päättänyt ryöstää taksia kuljettaneen B:n uhkaamalla tätä ladatulla ja varmistamattomalla pistoolilla. B:n ryhdyttyä uhkauksesta huolimatta vastarintaan A on ampunut B:n päähän kolme laukausta. Kaksi ensimmäistä laukausta, joista toinen oli lähi- ja toinen kosketuslaukaus, ovat osuneet oikeaan poskeen ja kolmas lähilaukauksena takaraivoon. Takaraivoon osunut laukaus on välittömästi tappanut B:n. Jo laukausten suuntautumisen perusteella pidän erittäin epätodennäköisenä, että kysymys olisi A:n väittämin tavoin voinut olla tahattomista vahingonlaukauksista. A:n on joka tapauksessa täytynyt käsittää se, että uhrin kuolema on ollut varsin todennäköinen seuraus tällaisista lähietäisyydeltä päähän ammutuista laukauksista.

Kahden ensimmäisen laukauksen aikana A:n ja B:n välillä on saattanut olla jonkinlaista kamppailua, mistä johtuen vielä näiden laukausten tarkoituksesta ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä. Takaraivoon osunut lähilaukaus on sitä vastoin ammuttu vasta jonkin ajan kuluttua poskeen osuneiden laukausten jälkeen ja varsin todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun B:n on jo edellisten laukausten johdosta täytynyt olla joko tajuton tai muuten toimintakyvytön. Mitään muuta tarkoitusta tällaisen laukauksen ampumiselle ei tuossa tilanteessa ole järkevästi ajateltavissa kuin B:n tappaminen, ottaen huomioon, etteivät ampuma-aseet ole olleet A:lle vieraita. Tämän lähilaukauksen tarkoituksesta ei siten jää varteenotettavaa epäilyä.

Näillä perusteilla katson, samoin kuin enemmistö, että A on tahallaan tappanut B:n ja että hän on kerrotussa tilanteessa myös tarkoittanut tällaista seurausta.

Tapon ja murhan välinen rajanveto

Tältä osin on kysymys siitä, onko syytteessä tarkoitettu tappo tehty vakaasti harkiten ja onko rikos myös kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

Murhaa koskevan rikoslain 21 luvun 2 §:n esitöihin sisältyy eduskunnan lakivaliokunnan lausuma (LaVM 1994 vp, s. 11), jonka mukaan oman edun tavoittelemiseksi tehty tappo on syytä katsoa murhaksi, kun se perustuu sellaiseen edun tavoitteluun, joka osoittaa vakaata harkintaa.

A:n rikossuunnitelma ei sinänsä vaikuta kaikissa yksityiskohdissaan kovin huolellisesti harkitulta, mutta aseen ja ampumatarvikkeet A on joka tapauksessa hankkinut jo etukäteen nimenomaan aseellisen ryöstön suorittamista varten. Ei ole näyttöä siitä, että A olisi tällaista ryöstöä suunnitellessaan alunperin tarkoittanut myös tappaa ryöstön uhrin. Toisaalta se, että hän on ryöstötilanteessa käyttänyt ladattua ja varmistamatonta asetta ja että hän oli jo etukäteen harjoitellut tällä aseella ampumista, viittaa siihen, että hän on varautunut tilanteen niin vaatiessa myös ampumaan tällä aseella ryöstön toteuttamiseksi.

Ryöstötilanne ei ole ilmeisesti kehittynyt aivan A:n suunnittelemalla tavalla, mistä syystä hän on katsonut tarpeelliseksi käyttää asetta B:n vastarinnan murtamiseen. Viimeisen tappavan lähilaukauksen ampumisen ja siten A:n tappamisen välitön syy jää kuitenkin epäselväksi, koskei tämä ampuminen ilmeisestikään ole ollut enää tarpeellinen ryöstön loppuun saattamiseksi. B:n tappaminen on kuitenkin liittynyt osana aseelliseen ryöstöön, jonka tarkoituksena on ollut anastaa B:ltä rahaa. Muuta perustetta B:n tappamiseen ei ole tullut ilmi.

A itse on väittänyt olleensa tapahtuma-aikana peloissaan ja poissa tolaltaan sekä kiihtyneessä mielentilassa, mutta ulkoiset olosuhteet eivät välttämättä anna tukea tälle väitteelle. Laukausten ampumisen jälkeen A on toteuttanut ryöstöaikeensa ja muistanut vielä palata noutamaan B:n autoon jääneen oman lompakkonsa. Myöskään C:n todistajankertomuksesta ei käy ilmi, että A olisi ollut erityisen kiihtyneessä tai muuten poikkeuksellisessa mielentilassa sen enempää ennen tapahtumaa kuin sen jälkeenkään.

Näissä olosuhteissa katson puheena olevan tapon tehdyksi vakaasti harkiten, siitä huolimatta, ettei tappamisen ole näytetty sellaisenaan kuuluneen ennalta päätettyyn rikossuunnitelmaan. Vakaata harkintaa osoittaa jo se, että A on aseellista ryöstöä suunnitellessaan jo etukäteen hyväksynyt myös tappamisen mahdollisuuden yhdeksi ryöstön toteuttamiskeinoksi, mikäli tilanne tällaista väkivallan käyttöä vaatisi.

Rikoksen kokonaisarvioinnissa on otettava teon törkeyttä lisäävänä seikkana huomioon ensinnäkin se, että ryöstön uhrin tappaminen ei ole ollut edes välttämätöntä ryöstön loppuun suorittamiseksi vaan viimeinen tappava lähilaukaus on ollut teloituksen luonteinen. B:lle on ryöstön yhteydessä, ennen hänen tappamistaan, myös aiheutettu alempien oikeuksien tuomioissa selostetut muut ruumiinvammat. Lisäksi rikos on kohdistunut yövuorossa olleeseen taksinkuljettajaan, jonka on palveluammattinsa luonteen vuoksi erityisen vaikeata suojautua tällaisia rikoksia vastaan. Näillä perusteilla pidän rikosta myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä enkä näe siten syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.