KKO:2004:73

Huumausainerikos Törkeä huumausainerikos
Rangaistuksen mittaaminen
Menettämisseuraamus Hyödyn menettäminen

Lääkerikoksessa oli kysymys laittomasti maahan tuotujen lääkevalmisteiden myymisestä samalla hinnalla, jonka myyjä oli itse niistä maksanut. Rikoksen tekijälleen tuottamaa ja valtiolle menetettävää taloudellista hyötyä laskettaessa ei otettu huomioon lääkevalmisteiden hankintahintaa.

Törkeä huumausainerikos käsitti pitoisuudeltaan tavanomaista huomattavasti alhaisemman eli 6 – 7 prosenttisen heroiinin hallussapidon. Rangaistus oli tämän vuoksi mitattava lievemmin kuin yleensä vastaavansuuruisen heroiinierän ollessa rikoksen kohteena. Kysymys myös huumausaineen laatua koskevasta erehdysväitteestä.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 8.2.2002

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä muun ohella selvitetyksi, että A oli laittomasti myynyt testosteroni- ynnä muita lääkevalmisteita (syytekohta 1) sekä laittomasti pitänyt hallussaan 1 539,9 grammaa heroiinia ja 1,2 grammaa amfetamiinia (syytekohta 5). Sen vuoksi A tuomittiin, paitsi laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä ja ampuma-aserikoksesta, lääkerikoksesta (syytekohta 1) ja törkeästä huumausainerikoksesta (syytekohta 5) yhteiseen 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistusseuraamusta käräjäoikeus perusteli muun muassa sillä, että A:n syyksi luetut teot, ottaen huomioon niiden suhde hänen aikaisempaan rikollisuuteensa, osoittivat tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, minkä lisäksi A:n hallussa oli ollut varsin huomattava määrä erittäin vaarallista levitykseen tarkoitettua huumausainetta.

Lääkerikoksen osalta syyttäjä oli vaatinut, että A tuomittaisiin myös menettämään valtiolle lääkevalmisteiden myymisestä saamansa taloudellinen hyöty. Tämän vaatimuksen käräjäoikeus hylkäsi katsoen, ettei syytteessä tarkoitettujen lääkevalmisteiden luovutuksesta ollut syntynyt A:lle sellaista hyötyä, joka hänen olisi tullut menettää valtiolle.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.10.2002

A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen alentamista.

Syytekohdan 5 osalta A mainitsi toimineensa ainoastaan ”välivarastona” tietämättä sitä, että hänen haltuunsa saama huumausaine oli ollut heroiinia. Hänelle oli kerrottu, että aine olisi ollut samaa, jota hän oli jo aikaisemmin saanut kokeiltavakseen ja jonka hän oli todennut hyvälaatuiseksi amfetamiiniksi. Edelleen A kiinnitti huomiota siihen, että aineen heroiinipitoisuus oli ollut vain 6 – 7 painoprosenttia eli poikkeuksellisen alhainen.

Hovioikeus totesi A:n kertoneen, että hänen vapauduttuaan vankilasta hänen tuttavansa oli alkanut vaatia häneltä maksua velasta. Tuttavan pyynnöstä A oli käynyt tapaamassa virolaista miestä, jolta hän oli saanut kaksi grammaa amfetamiinia. A oli kokeillut ainetta ja havainnut sen hyvälaatuiseksi amfetamiiniksi. Virolaismies oli tuonut sovittuun kätköpaikkaan kaksi A:n tuttavalle tarkoitettua pakettia, joista A oli tuttavansa pyynnöstä käynyt hakemassa isomman paketin ja luovuttanut sen tuttavalleen. Seuraavana päivänä tuttava oli ilmoittanut, että aine oli käyttökelvotonta ja että se piti palauttaa. Viikon kuluttua tuttava oli pyytänyt A:ta hakemaan toisenkin paketin, jonka poliisit olivat sittemmin löytäneet A:n hallusta.

Hovioikeus korosti A:n vedonneen siihen, että hänelle oli kerrottu isomman erän sisältäneen samaa ainetta, jota hän oli jo aikaisemmin kokeillut. Hovioikeudessa kuultuna A oli sittemmin sanonut säilyttämänsä huumausaineen olleen niin huonoa, että se aiottiin palauttaa. Tähän nähden A:n väite siitä, että hän oli olettanut aineiden olevan samaa huumausainetta, ei ollut hovioikeuden mielestä uskottava.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan 6 – 7 prosenttinen heroiini oli rinnastettavissa mihin tahansa normaaliin heroiiniin ja oli käyttökelpoista päihteenä. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomioon kirjatuilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei näyttöä syytekohdan 5 osalta ollut aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt ja ettei rangaistuksen alentamiseen ollut muutoinkaan aihetta.

Virallisen syyttäjän syytekohtaa 1 koskevasta valituksesta hovioikeus sen sijaan tuomitsi A:n menettämään rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle lääkeaineiden myynnistä saamansa myyntihintaa 800 markkaa vastaavat 134,55 euroa. Hovioikeus katsoi, että laittomasti maahantuotujen lääkeaineiden hankkiminen oli rikos, jonka tekemisestä aiheutuneita kustannuksia ei voitu vähentää rikoksella saadun taloudellisen hyödyn määrää arvioitaessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Ritola, Heljä Järvelä ja Leena Uoti. Esittelijä Tiina Nygård.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati tuomitun rangaistuksen alentamista ja menettämisseuraamuksen poistamista.

Vastauksessaan syyttäjä vaati valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Erehdysväite (syytekohta 5)

1. A on väittänyt erehtyneensä huumausaineen laadusta. Hän on kertonut luulleensa virolaismieheltä vastaanottamaansa ainetta amfetamiiniksi, vaikka se oli myöhemmin osoittautunutkin heroiiniksi.

2. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

3. Hovioikeuden tuomioon kirjatusta A:n omasta kertomuksesta ilmenee, ettei hänellä toista pakettia noutaessaan ole enää voinut olla varmuutta siitä, että paketit sisälsivät samaa ainetta, jota hän oli aikaisemmin kokeillut. Toisaalta A ei ole edes väittänyt, että hän ei olisi tiennyt pakettien joka tapauksessa sisältävän erittäin vaarallista huumausainetta, jollaisena amfetamiiniakin pidetään. Asiassa on siten tältä osin kysymys väitetystä erehdyksestä sellaisen tosiasian suhteen, joka vaikuttaa rangaistuksen mittaamiseen. Vaikka heroiinia pidetäänkin amfetamiinia vaarallisempana huumausaineena, on otettava huomioon, että tässä tapauksessa kysymys on ollut pitoisuudeltaan verraten heikosta eli vain 6 – 7 prosenttisesta heroiinista. Vaikka A siten olisikin erehtynyt luulemaan tätä huumausainetta jo aikaisemmin kokeilemakseen hyvälaatuiseksi amfetamiiniksi, mahdollinen erehdys ei koskisi sellaista seikkaa, joka voisi olennaisesti vaikuttaa rangaistuksen mittaamiseen.

Rangaistuksen mittaaminen

4. Rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan törkeän huumausainerikoksen yhtenä tunnusmerkkinä on se, että huumausainerikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta. Lain esitöissä (HE 180/1992 vp s. 22) on mainittu, ettei huumausaineen suurta määrää voida tässä yhteydessä ilmaista täsmällisesti, koska törkeysarvioinnissa on aina kiinnitettävä huomiota myös huumausaineen voimakkuuteen. Korkein oikeus toteaa, että huumausaine-erän vaarallisuus riippuu paitsi huumausaineen lajista myös sen pitoisuudesta eli siitä, kuinka paljon aine-erä sisältää puhdasta huumausainetta. Esimerkiksi heroiinin yliannostusriski on sitä suurempi mitä puhtaampaa se on. Myös huumausaineen levittäjän rikoksesta saama taloudellinen hyöty riippuu yleensä aineen puhtaudesta. Puhtaammasta huumausaineesta voidaan periä korkeampaa hintaa tai vaihtoehtoisesti siitä voidaan laimentamalla saada suurempi määrä myytävää huumausainetta. Näin ollen huumausainerikoksen kohteena olevan huumausaine-erän pitoisuuteen on syytä kiinnittää huomiota myös rikoksesta tuomittavaa rangaistusta mitattaessa, ainakin silloin, jos aine-erän pitoisuus selvästi poikkeaa tavanomaiseksi katsottavasta pitoisuudesta.

5. A:lta takavarikoidun heroiinin määrä on ollut kaikkiaan noin 1 540 grammaa. Vakiintuneessa rangaistuskäytännössä tällaiseen määrään heroiinia kohdistuneesta törkeästä huumausainerikoksesta on yleensä seurannut vähintään seitsemän vuoden vankeusrangaistus.

6. Asiassa esitetyn keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan laboratorion tutkittavaksi tulleen takavarikoidun heroiinin keskimääräinen pitoisuus on 1990-luvulla vaihdellut yleensä 30 – 50 painoprosentin välillä. Vaikka pitoisuudet ovatkin viime vuosina laskeneet alle 20 painoprosentin, lausunnon perusteella on pääteltävissä, että huumausainerikosten yhteydessä takavarikoidun heroiinin tavanomainen pitoisuus on ollut vähintään 30 painoprosenttia. A:lta takavarikoidun heroiinierän pitoisuus on kuitenkin ollut pakkauksesta riippuen vain 6 – 7 painoprosenttia eli edellä todettua tavanomaista pitoisuutta huomattavasti alhaisempi. Korkein oikeus katsoo, toisin kuin hovioikeus, että rangaistus on tämän vuoksi mitattava lievemmin kuin yleensä vastaavansuuruisen heroiinierän ollessa rikoksen kohteena.

7. A on edellisen kerran tuomittu joulukuussa 1997 tehdyistä törkeistä huumausainerikoksista ja ampuma-aserikoksesta. Hän on vapautunut vankilasta 14.3.2001 ja syyllistynyt nyt kysymyksessä olevaan törkeään huumausainerikokseen saman vuoden lokakuussa. Muihin hänen syykseen nyt luettuihin rikoksiin hän on syyllistynyt jo ennen tätä pian vankilasta vapautumisensa jälkeen. A:n aikaisemman rikollisuuden ja nyt kysymyksessä olevien rikosten suhde osoittaa rikosten samankaltaisuuden johdosta hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, minkä seikan Korkein oikeus alempien oikeuksien tavoin ottaa rangaistuksen koventamisperusteena huomioon.

8. Rangaistus on lain mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Ottaessaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat perusteet sekä kiinnittäessään huomiota myös oikeuskäytännön yhtenäisyyteen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista on kuusi vuotta vankeutta.

Menettämisseuraamus (syytekohta 1)

9. A:n syyksi on luettu, että hän oli myynyt laittomasti maahan tuodut lääkevalmisteet 800 markalla. Hän on kertonut maksaneensa näistä valmisteista saman hinnan, joten kysymyksessä oli hänen mukaansa vain ”ystävänkauppa”, josta hän itse ei ollut saanut taloudellista hyötyä. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että laittomasti maahantuotujen lääkevalmisteiden hankkiminen oli jo sellaisenaan rikos, jonka tekemisestä aiheutuneita kustannuksia ei voida vähentää rikoksella saadun taloudellisen hyödyn määrää arvioitaessa.

10. Rikoksen tapahtuma-aikana voimassa olleesta rikoslain 2 luvun 16 §:stä ei ilmennyt, miten rikoksen tekemisestä aiheutuneisiin kustannuksiin oli suhtauduttava rikoksen tekijälleen tuottamaa ja valtiolle menetettävää taloudellista hyötyä laskettaessa. Tapauksessa KKO 1999:89 katsottiin, että huumausaineen viljelystä ja valmistamisesta aiheutuneita kustannuksia ei voitu ottaa vähennyksenä huomioon tuomittaessa huumausainerikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä valtiolle menetetyksi. Myös 1.1.2002 voimaan tulleessa uudessa hyödyn menettämistä koskevassa säännöksessä eli rikoslain 10 luvun 2 §:ssä (875/2001) tämä kysymys on jäänyt avoimeksi. Viimeksi mainitun lainkohdan esitöissä (HE 80/2000 vp s. 21) on kuitenkin korostettu sitä, että valtiolle menetettäväksi on tarkoitettu vain todellinen nettohyöty. Esimerkkinä on mainittu, että laittomassa alkoholikaupassa hyötyä olisi vain myyntihinnan ja alkoholiliikkeestä ostetun tuotteen hankintahinnan erotus, koska puheena oleva hankintakustannus ei ole sinänsä aiheutunut rikollisesta toiminnasta. Sitä vastoin vähennyksenä ei tulisi ottaa huomioon rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia, kuten esimerkiksi huumausaineen valmistamiseen käytettyjen kemikaalien ostohintaa.

11. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

12. Johdonmukaisesti sovellettuna nettohyötyperiaate tarkoittaisi myytäessä laittomasti lääkevalmisteita sitä, että lääkerikoksen tekijälleen tuottamaa taloudellista hyötyä laskettaessa myyntihinnasta tulisi aina vähentää myytyjen tuotteiden hankintahinta. Laillisessa liiketoiminnassa noudatettavaa myyntivoiton laskemistapaa ei ole kuitenkaan perusteltua noudattaa rikollisen toiminnan tuottamaa rikoshyötyä määriteltäessä, vaikkei rikoshyödyn menetettäväksi tuomitsemisella sinänsä olekaan rankaisullista tavoitetta. Jos rikoshyöty rinnastettaisiin laillisen yritystoiminnan tuottamaan liikevoittoon, myös rikollisen toiminnan mahdollistamiseksi tehtyjen rikosten tekijälleen aiheuttamat kustannukset olisi luettava rikoshyödyn vähennykseksi. Tämä ei taas olisi kriminaalipoliittisesti suotavaa. Sen vuoksi on perusteltua tulkita rikoshyödyn menettämistä koskevia säännöksiä niin, että rikoksen tekemisestä rikoksentekijälle aiheutuneet kulut on aina jätettävä rikoksentekijän itsensä vastattaviksi. Nettohyötyperiaatetta on siten rikoshyötyä laskettaessa syytä noudattaa ainoastaan silloin, kun rikoshyödystä vähennettäväksi vaaditut kustannukset eivät ole liittyneet muuhun rikolliseen toimintaan.

13. Jos A:n laittomasti hankkimat lääkevalmisteet olisi takavarikoitu häneltä ennen kuin hän ehti myydä ne edelleen, hän olisi joka tapauksessa korvauksetta menettänyt tämän kauppatavaran ja hänen siitä maksamansa hankintahinta olisi siten jäänyt hänen vahingokseen. A ei ole joutunut tätä huonompaan asemaan, kun hänet on nyt tuomittu menettämään valtiolle näistä lääkevalmisteista saamansa kauppahinta kokonaisuudessaan ottamatta huomioon hänen itse niistä maksamaansa hankintahintaa.

14. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy katsomaan, ettei tältä osin ole aihetta päätyä erilaiseen lopputulokseen kuin hovioikeus.

Tuomiolauselma

A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus alennetaan kuudeksi vuodeksi vankeutta. Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Pasi Kumpula (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kumpula: A:n tahallisuuden osalta ja menettämisseuraamuksen osalta mietintö on ratkaisun mukainen. Rangaistuksen mittaamisesta lausuttaneen seuraavaa:

A:lta takavarikoidun heroiinin määrä on ollut kaikkiaan 1 540 grammaa. Heroiini on ollut pakattuna kahteenkymmeneen erilliseen pakkaukseen ja siinä on ollut puhdasta heroiinihydrokloridia pakkauksesta riippuen 6 – 7 painoprosenttia. Puhtaaksi heroiiniksi laskettuna huumausainetta on ollut kaikkiaan 106 grammaa.

Rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdassa törkeän huumausainerikoksen erääksi tunnusmerkiksi on säädetty huumausaineen suuri määrä. Lain esitöissä (HE 180/1992 vp s. 22) on todettu, että huumausaineen suurta määrää ei voida ilmaista täsmällisesti esimerkiksi kiloissa, vaan se vaihtelee aineittain ja että arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös huumausaineen voimakkuuteen. Eräänä tapana suhteuttaa eri aineiden määriä toisiinsa mainitaan tavanmukaiset kerta-annokset. Heroiinin kohdalla tavanmukaiset käyttöannokset vaihtelevat huomattavasti, koska jatkuvan käytön myötä käyttäjän sietokyky kasvaa ja huumaavan vaikutuksen aikaansaaminen edellyttää yhä suurempia kerta-annoksia. Kokeneella käyttäjällä sietokyky voi olla monikymmenkertainen verrattuna henkilöön, joka ei aiemmin ole heroiinia käyttänyt. Sietokyvyn kasvamisen ohella käyttöannos määräytyy heroiinin pitoisuuden perusteella. Käytännössä yksi heroiinin käyttöannos voi siten olla ensikertalaisella alle 0,005 grammaa voimakasta heroiinia. Toisaalta kokenut käyttäjä saattaa käyttää kerralla jopa yli 2 grammaa huonolaatuista heroiinia. Tavanomaisen käyttöannoksen määritteleminen heroiinille on siten varsin tulkinnanvaraista.

Heroiinin vaarallisuus on ensisijaisesti sidoksissa sen sisältämän puhtaan heroiinin määrään. Käyttäjillä ei yleensä ole luotettavia keinoja heroiinin pitoisuuden selvittämiseksi ja tämän vuoksi yliannostusriski on sitä suurempi mitä puhtaampaa heroiini on. Myös huumausaineen levittäjän rikoksesta saama hyöty riippuu heroiinin puhtaudesta. Voimakkaammasta heroiinista voidaan periä korkeampaa hintaa, tai vaihtoehtoisesti siitä voidaan laimentamalla saada suurempi määrä myytävää huumausainetta. Erilaiset heroiinierät voidaan siten asettaa oikeudenmukaiseen keskinäiseen suhteeseen niiden sisältämän puhtaan heroiinin määrän perusteella. Tälle ei ole myöskään käytännöllistä estettä, koska esitutkinnassa säännönmukaisesti selvitetään muutamaa grammaa suurempien takavarikoitujen huumausaine-erien pitoisuudet.

Asiassa esitetyn keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan laboratorioon tutkittavaksi tulleen takavarikoidun heroiinin keskimääräinen pitoisuus on 1990-luvulla vaihdellut yleensä 30 – 50 painoprosentin välillä. Pitoisuudet ovat 2000-luvulla laskeneet alle 20 prosenttiin. Lausunnon perusteella on pääteltävissä, että pidemmällä aikavälillä heroiini on tavanomaisesti ollut pitoisuudeltaan vähintään 30 prosenttista. A:lta takavarikoidut 106 grammaa puhdasta heroiinia olisi näin laskettuna sisältynyt noin 350 grammaan tavanomaista heroiinia. Tällaisen heroiinimäärän hallussapidosta on vakiintuneessa rangaistuskäytännössä seurannut yleensä hieman yli 4 vuoden rangaistus.

Näillä ja muutoin Korkeimman oikeuden lausutuilla perusteilla A:n rangaistus alennettaneen viideksi vuodeksi vankeutta.