KKO:2004:80

Murha
Tappo

A oli tappanut vaimonsa ampumalla pistoolilla yli kymmenen tähän osunutta laukausta. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n katsottiin syyllistyneen murhaan.

RL 21 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Turunseudun käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä lausui A:ta vastaan ajamassaan syytteessä, johon B:n oikeudenomistajat asianomistajina olivat yhtyneet, että A oli 21.5.2001 vakaasta harkinnasta sekä erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tahallaan tappanut vuokra-asunnossaan vaimonsa B:n. A oli, hankittuaan 20.5.2001 surmaamisen tarkoituksessa itselleen 22-kaliiperin pistoolin, siihen kaksi lipasta ja 100 aseeseen sopivaa panosta, kutsunut B:n asuntoonsa. A oli asunnossa aseella ampunut pakoon juossutta B:tä kohti ensin ainakin kahdeksan laukausta, jotka olivat osuneet tämän keski- ja ylävartaloon. B:n kaaduttua asunnosta ja rappukäytävästä ulos päästyään maahan A oli aseen lippaan tyhjennyttyä käynyt asunnossaan vaihtamassa aseeseen ainakin neljällä panoksella etukäteen panostamansa toisen lippaan ja sen jälkeen lähietäisyydeltä ampunut vielä ainakin neljä tähdättyä laukausta maassa rappukäytävän ulkopuolella makaavaan B:n yläselkään vasemmalle puolelle. Yksi luoti oli lävistänyt B:n vasemman keuhkon ja sydämen aiheuttaen ilmeisesti tämän välittömän kuoleman. Rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Tämän vuoksi syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen murhasta.

Käräjäoikeuden tuomio 5.12.2001

Käräjäoikeus katsoi, että A oli menetellyt syytteessä kerrotuin tavoin.

Käräjäoikeus totesi A:n kiistäneen syytteen murhasta ja myöntäneen syyllistyneensä tappoon. A oli kertonut ampuneensa asunnossa lähellä ulko-ovea B:tä kohti 1 – 1,5 metrin etäisyydeltä 7 – 8 laukausta ja edelleen maassa vatsallaan ja osittain kyljellään makaavaan B:hen, tähdäten tämän selkään, 1 – 1,5 metrin etäisyydeltä 4 – 5 laukausta.

Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa B:ssä oli todettu 12 laukauksen aiheuttamat haavat. Lausunnon mukaan lopullisena kuolinsyynä oli B:n yläselkään vasemmalle osunut lähi- tai kaukolaukaus, jonka seurauksena kaksi kylkiluuta oli murtunut ja keuhkot, laskeva aortta ja sydän olivat vaurioituneet.

A oli tehnyt teon vakaasti harkiten. Hän oli aiemmin keväällä 2000 uhannut B:tä tai hänen sukulaisiaan sillä, että hän tappaisi B:n. Tältä osin B:n sisarpuoli oli kertonut, että puhelinkeskustelussa 6.5.2001 A oli sanonut tappavansa B:n, mikäli tämä joisi seuraavana viikonloppuna. Todistajana kuullun B:n naistuttavan mukaan A oli samana viikonvaihteena yrittänyt kuristaa B:tä kylpytakin vyöllä.

A oli itse todistelutarkoituksessa kuultuna kertonut sanoneensa helmikuussa 2001, että jos toinen meistä lähtee, niin toinen meistä lähtee laudoissa ja toinen raudoissa.

Todistajana kuultu toinen naishenkilö oli kertonut kuulleensa 6.5.2001 A:n ilmoittavan B:lle, että jos minä lähden täältä, niin B tulee mukaan. Todistaja oli mieltänyt tämän uhkailuksi B:tä kohtaan.

Edellä mainittujen uhkailujen ja väkivallan käytön lisäksi sitä seikkaa, että teko oli tehty vakaasti harkiten, osoitti A:n oma kertomus. A oli hankkinut tekovälineenä käytetyn ampuma-aseen hakien sen 20.5.2001 salaa veljeltään. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana A:n perustelua aseen hankinnalle, jonka mukaan B olisi helmikuussa 2000 uhannut A:ta sillä, että tämä tulisi saamaan B:n kavereilta käsittelyn. Todistajankertomuksista ilmeni lähinnä B:n huoli A:n itsetuhoajatuksista. A:n vakaata harkintaa tekopäivänä osoitti myös se, että hän oli aamupäivällä tietoisena B:n saapumisesta panostanut kaksi lipasta ja laittanut valmiiksi virittämänsä aseen vyönsä alle jo ennen tämän tulemista. A:n mukaan tilanne B:n saapumisesta asuntoon ja ampumiseen oli kestänyt noin 10 minuuttia. A:n kertomuksen nojalla ei voitu päätellä sitä, että B olisi kyseisessä tilanteessa oman käyttäytymisensä perusteella aiheuttanut A:lle aggression tunnetta, joka selittäisi hänen päätöksensä ampua vaimonsa.

Sen perusteella, mitä A oli kertonut tilanteessa, hänen aseella uhkailunsa oli täytynyt tulla yllätyksenä B:lle. B ei ollut ollut tietoinen siitä, että A:lla oli ollut hallussaan ampuma-ase, vaikka B olikin ollut huolissaan A:n mahdollisista itsetuhoaikeista. B ei siis itse tilanteessa ollut antanut A:lle minkäänlaista syytä ampumiseen. Tekoa ei ollut tehty pikaistuksissa tai hetken mielijohteesta. A:n käyttäytyminen tilanteessa ja hänen oma kertomuksensa osoittivat, että hän oli ennalta päättänyt tappaa vaimonsa. Tätä käsitystä tuki myös tekotapa, jonka mukaan hän oli kohdistanut vaimoonsa ensiksi kahdeksan laukausta, lippaan tyhjennettyä hakenut sohvan selkänojassa olevasta kätköpaikasta toisen lippaan, asentanut sen pistooliin ja mennyt tämän jälkeen vielä kerrostalon ulko-ovelle, jonka edessä hän läheltä tähdäten oli ampunut korahtelevaan B:hen vielä neljä laukausta. Mainittu käyttäytyminen osoitti, että A:lla oli ollut nimenomainen tarkoitus tappaa vaimonsa.

Todistajien kuulusteluista ilmeni, että B ja A:n avioliitossa oli ollut vaikeuksia ainakin kesästä 2000 lukien johtuen A:n alkoholinkäytöstä ja B:n avioliiton ulkopuolisista suhteista. B oli syksystä 2000 lähtien alkanut seurustella toisten miesten kanssa. Tämä oli ollut A:n tiedossa.

Teko oli tehty myös erityisen julmalla tavalla, koska A oli kohdistanut B:hen yli 10 laukausta ja varsinkin vielä siinä vaiheessa, kun A oli havainnut B:n korahtelevan maassa, ampunut vielä neljä laukausta tähdäten läheltä puolustuskyvyttömään B:hen.

Teon kokonaisarvostelussa käräjäoikeus päätyi kuitenkin siihen, että teko ei ollut niin törkeä, että kyseessä olisi murha.

Rangaistuksen mittaamisessa käräjäoikeus otti huomioon, että teko oli edellä selosteluilla perusteilla tappona keskimääräistä törkeämpi.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta ja samalla hänen syykseen luetusta ampuma-aserikoksesta yhteiseen 11 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Matti Mikkola ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 11.4.2003

Syyttäjä ja asianomistajat valittivat hovioikeuteen vaatien, että A tuomitaan rangaistukseen murhasta.

Hovioikeus lausui, selostettuaan ensin pääkäsittelyssä vastaanottamaansa todistelua, ratkaisunaan seuraavasti:

Surmaamiseen liittynyt vakaa harkinta

A oli kertonut, ettei hän ollut hankkinut asetta ja panostanut sitä etukäteen surmatyön suorittaakseen, vaan ainoastaan pelotellakseen B:tä.

Asiassa oli kuitenkin selvitetty, että A oli useamman kerran pitemmän ajan kuluessa ennen surmatyötä esittänyt ulkopuolisten kuullen uhkauksia vaimonsa surmaamisesta. Samoin oli selvitetty, että A oli hankkinut surma-aseen päivää ennen surmatyötä. A oli jo tuolloin yrittänyt saada B:n tulemaan asuntoonsa. Houkuteltuaan seuranneena päivänä uudelleen B:n tulemaan asunnolleen hän oli tuolloin tekopäivänä ennen vaimonsa saapumista käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin panostanut aseen kaksi lipasta ja laittanut panostetun ja valmiiksi virittämänsä aseen vyönsä alle. Toisen panostetun lippaan hän oli laittanut sohvan tyynyn alle. A:n menettely osoitti sen, että ajatus B:n surmaamisesta ei ollut syntynyt tilanteen kärjistymisen synnyttämästä hetkellisestä mielijohteesta, vaan ennakolta vakaan harkinnan tuloksena.

Teosta ilmenevä raakuus ja julmuus

A oli surmannut B:n ampumalla tämän ylävartaloon pienikaliiperisella aseella yli 10 laukausta. B oli ensimmäisten asunnossa sisällä ja porraskäytävässä ammuttujen 7 – 8 häneen osuneen laukauksen jälkeen raahautunut kerrostaloasunnosta pihamaalle, jossa häneen oli osunut vielä neljä tai viisi ulkona ammuttua laukausta. B oli kuollut ampumahaavojen aikaansaamaan sisäiseen verenhukkaan. B:lle oli häneen osuneiden laukausten seurauksena täytynyt aiheutua erityisen suurta kärsimystä ja tuskaa ja surmaaminen oli siten suoritettu erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Teon törkeysasteen kokonaisarvostelu

Seikkoja, jotka puhuivat sen puolesta, ettei kysymyksessä olevaa rikosta voitaisi kokonaisuutena arvostellen pitää törkeänä, olivat A:n voimakas suuttuminen ennen surmaamista sen johdosta, että B oli tunnustanut avioliiton ulkopuolisen sukupuolisuhteensa, mustasukkaisuusmotiivi ja A:n jo jonkin aikaa ennen tekoa voimakkaasti järkkynyt elämänhallinta ja henkinen tasapaino. Myös oli otettava huomioon, että A oli nauttinut alkoholia ennen surmatyön suorittamista, mikä oli osaltaan saattanut heikentää hänen harkintakykyään tekotilanteessa. Mahdollista myös oli, että A ei ollut ennakolta ajatellut ja suunnitellut teon kaikkia yksityiskohtia ja erityisesti sitä, että hän surmaisi B:n hitaalla ja kivuliaalla tavalla ampumalla tämän vartaloon suuren määrän luoteja. Nämä kaikki seikat yhdessä A:n tekoaikaisesta henkisestä tilasta esitetyn selvityksen kanssa puhuivat sen puolesta, ettei rikosta kokonaisuutena arvostellen olisi pidettävä tavallista tappoa törkeämpänä.

A:n rikos eroaa tavallisesta taposta, paitsi teon suunnitelmallisuuden ja sen tekotavassa osoitetun raakuuden ja julmuuden osalta, myös eräissä muissa suhteissa. B ei ollut ennen surmaamistaan ärsyttänyt A:ta eikä hän myöskään ollut mitenkään uhannut tätä. Päinvastoin B ei puolisoiden parisuhteen loppuminen huomioon ottaen ollut antanut tekotilanteessa tai sitä ennen aihetta kohdistaa häneen väkivaltaa. Edes B:n vähän ennen ampumista tunnustama avioliiton ulkopuolinen sukupuolisuhde ei tehnyt ymmärrettäväksi A:n äärimmäistä reaktiota tuossa tilanteessa. Vaikka A oli ollut mustasukkainen ja alkoholia nauttineessa tilassa, se ei ollut voinut olla surmaamisen käynnistänyt syy, koska hän oli jo edellisenä päivänä varustautunut aseella vaimonsa tapaamiseen.

A:n suhtautumista tekonsa seurauksiin ennen rikoksen suorittamista kuvasi se, että hän ei ilmeisesti ollut tekoaan ennakolta suunnitellessaan ottanut huomioon hänen ja B:n kahden pienen lapsen tilannetta. Hänen oli täytynyt ymmärtää B:n surmaamisen järkyttävän syvästi lapsiaan ja olevan erittäin haitallinen tapahtuma näiden tulevan kehityksen kannalta. Hän oli kaikesta päätellen kuitenkin hyväksynyt nämäkin tekonsa seuraukset.

A ei ollut ilmeisestikään saattanut loppuun B:n surmaamista minkään erityisen tunnekuohun vallassa. Todistajien kertomuksista ilmenevin tavoin hän oli ammuttuaan piha-alueella laukauksia B:n vartaloon ollut ulospäin rauhallinen, ollut varma B:n kuolemisesta ja suhtautunut tekoonsa tyynesti. Tämä osaltaan, yhdessä teon suunnitelmallisuuden kanssa, osoitti, että tapahtumat eivät olleet vain riistäytyneet A:n käsistä, vaan että hänellä oli ollut alusta alkaen vakaa surmaamisaikomus ja hän oli suuren määrän laukauksia B:n vartaloon ampuessaan pyrkinyt nimenomaan siihen, että B varmasti kuolisi.

B:n surmaamiseen ei liittynyt sellaisia seikkoja, joita voitaisiin pitää lieventävinä tai teon moitittavuutta vähentävinä.

Punnittuaan edellä kerrottuja seikkoja hovioikeus katsoi, että rikoksen törkeyttä korostavat seikat olivat niin merkittäviä, että niiden nojalla rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä erityisen törkeänä. A oli siten syyllistynyt murhaan.

Tämän vuoksi hovioikeus, muuttaen käräjäoikeuden tuomiota, tuomitsi A:n murhasta ja ampuma-aserikoksesta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Allan Ahnger ja Hannu Rimmanen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte murhasta hylätään ja hänen katsotaan syyllistyneen tappoon sekä että rangaistusta lievennetään.

Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

B:n oikeudenomistajat antoivat yhteisesti heiltä pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä. Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut suullisen käsittelyn 2.6.2004.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A on 20.5.2001 hankkinut itselleen 22-kaliiperisen pistoolin, siihen kaksi lipasta ja 100 aseeseen sopivaa panosta. Seuraavana päivänä hän on kutsunut asuntoonsa vaimonsa B:n, josta hän oli pari päivää aikaisemmin muuttanut erilleen. Siellä he ovat A:n mukaan ajautuneet kiivaaseen riitaan. B on pyrkinyt poistumaan asunnosta, jolloin A on ampunut pistoolilla ainakin kahdeksan laukausta kohti poistuvaa B:hen. Luodit ovat osuneet tätä keski- ja ylävartaloon. B on päässyt talosta ulos, missä hän on kaatunut maahan. B:tä porraskäytävään seurannut A on aseen lippaan tyhjennyttyä palannut asuntoonsa ja vaihtanut aseeseen toisen lippaan, jonka hän oli etukäteen panostanut ainakin neljällä panoksella. Tämän jälkeen hän on tullut ulos ja ampunut lähietäisyydeltä vielä ilmeisesti neljä laukausta, jotka ovat osuneet maassa maanneen B:n yläselkään vasemmalle puolelle. Yksi luodeista on lävistänyt B:n vasemman keuhkon ja sydämen sekä ilmeisesti aiheuttanut tämän välittömän kuoleman.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko teko luettava A:n syyksi murhana vai tappona. A on myöntänyt syyllistyneensä tappoon mutta kiistänyt sen, että kysymyksessä olisi murha. Mielestään hän ei ollut toiminut vakaasti harkiten eikä tekoa ollut tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla. Rikos ei myöskään kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

A:n kertomus Korkeimmassa oikeudessa

3. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut tapahtumista pääosin samoin kuin hänen on merkitty alemmissa oikeuksissa kertoneen. Pistoolin hän mainitsi hankkineensa omaksi henkiseksi tuekseen ja turvakseen, koska hänen uhattuaan vaikuttavansa siihen, että B saisi käyttäytymisensä vuoksi lopputilin työstään, B oli vihjaillut hänelle järjestettävästä ”käsittelystä”. Kun A tuttava oli aamulla 21.5.2001 soittanut A:lle ja kertonut B:n tekemisistä edellisenä viikonloppuna, oli A:n vallannut tunne hylätyksi jäämisestä. Puhelinsoiton jälkeen A oli panostanut aseen lippaat sekä pannut toisen lippaan aseeseen ja toisen piiloon. Hän oli nyt halunnut selvittää eron syyt lopullisesti B:n kanssa.

4. Riidan aikana A oli puheitaan tehostaakseen ottanut aseen esiin, virittänyt sen ampumavalmiiksi ja osoitellut sillä B:tä. Tämän lähtiessä yllättäen poistumaan asunnosta A oli joutunut kertomansa mukaan raivon valtaan, jolloin hän oli kääntynyt B:n perään ja ampunut aseen lippaan tyhjäksi. Porraskäytävässä B:n askeleet olivat horjuneet ja tämä oli huutanut apua. A oli saman raivon vallassa palannut porraskäytävästä asuntoon, vaihtanut aseeseen toisen lippaan, mennyt ulos ja ampunut 1 – 2 metrin etäisyydeltä maassa makaavaa B:tä kohti.

5. Merkille pantavaa A:n kertomuksessa oli se, että hän kertoi ja vastasi kysymyksiin jossakin määrin vältellen, kun kysymys oli itse ampumiseen liittyvistä seikoista.

Murha vai tappo

A:n oma näkemys

6. A on hänen syykseen luetun vakaan harkinnan osalta todennut hovioikeuden korostaneen hänen B:hen kohdistamiaan uhkauksia. Tällaisille sattumanvaraisille, vanhoille ja irrallisille ”uhkauksille” ei tullut hänen mielestään antaa näyttöarvoa. Hän oli saattanut sanoa niitä juovuksissa ollessaan, ja niitä voitiin pitää jonkinlaisena miehisenä uhoamisena. A olisi voinut tappaa B:n jo aseen hankintapäivänä tai heti tämän tultua asuntoon. Hän olisi kyennyt myös surmaamaan B:n yhdellä tai kahdella laukauksella, jos hänellä olisi ollut alusta alkaen vakaa surmaamisaikomus. Ampuminen asunnossa oli ollut päämäärätöntä ”räiskimistä”, ja se oli aiheutunut kovaäänisestä sekä lähes hysterian asteelle ajautuneesta riitatilanteesta ja siitä seuranneesta silmittömästä tunteenpurkauksesta. Teko oli kokonaisuutena tapahtunut hyvin nopeasti, 60 – 90 sekunnin aikana.

7. Mielentilatutkimuksen mukaan A:ssa oli stressitilanteissa taipumusta impulsiivisiin aggressiivisiin purkauksiin, joita hän ei kyennyt riittävästi hallitsemaan erityisesti pettymystilanteissa. A on katsonut tutkimuksen johtopäätöksen osoittavan, ettei kysymyksessä ollut vakaasti harkiten tehty teko. Tapahtumainkulku oli edennyt sellaiseen hallitsemattomaan tilaan, ettei hän ollut kyennyt toimimaan järkevästi. Hän oli ampunut vaimoaan silmittömästi. Vasta ulkona hän oli ampunut kohdistettuja laukauksia, jos kohta nekään eivät olleet olleet kovin tarkkaan tähdättyjä.

8. Erityisen raakuuden ja julmuuden osalta A on vedonnut siihen, että koska teko oli tapahtunut nopeasti tunnekuohussa, ei sitä voitu myöskään pitää erityisen raakana. Lisäksi B:n kärsimys oli ollut lyhytaikaista. Ulkonakaan ammutut laukaukset eivät, kuten edellä on todettu, olleet olleet kovin tarkkaan tähdättyjä.

9. A:n mielestä tekoa ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Koska koko tilanne oli riidan johdosta karannut hänen käsistään, ei hän enää ollut pystynyt mieltämään tappamisen seurauksia eikä myöskään sen vaikutuksia hänen alaikäisiin lapsiinsa.

Murhan tunnusmerkistö

10. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty vakaasti harkiten tai erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

11. Korkein oikeus toteaa, että murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksenakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93 – 94), tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeyttä ei ole arvioitava sellaisenaan, vaan teon on oltava törkeä verrattuna rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tappoon. Vasta sellaista henkirikosta, joka on tappoa selvästi törkeämpi, voidaan rikoslain mukaan pitää murhana.

Vakaa harkinta

12. Vakaa harkinta on keskeinen tapon ankaroittamisperuste, kuten aikaisemmassakin murhaa koskeneessa säännöksessä (491/1969). Korkeimman oikeuden käytännössä on katsottu, että tappo on tehty vakaasta harkinnasta esimerkiksi silloin, kun surmaaminen oli suunniteltu etukäteen ja sitä varten oli hankittu välineitä (KKO 1980 II 59, 1981 II 32, 1988:42 ja 1995:119). Merkitystä on annettu myös sille, että tekijällä oli ollut teon kestäessä useampi tunti ajatella toimintaansa (KKO 1988:73). Sen sijaan tappoa ei ole katsottu tehdyksi vakaasti harkiten esimerkiksi silloin, kun surmaamista ei ollut edeltänyt suunnittelu, vaan se oli johtunut tilanteen yllättävyydestä, odottamattomasta tai hallitsemattomasta kehityksestä taikka tekijän kiihtymystilasta (KKO 1984 II 142, 1985 II 112 ja 1996:76).

Tekotavan erityinen raakuus ja julmuus

13. Niin kuin hallituksen esityksen perusteluistakin ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93), erityisellä raakuudella tai julmuudella tarkoitetaan todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää, mihin taas aikaisemman lain (491/1969) sanamuoto ”erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen” oli viitannut. Arvioitaessa tappamisen julmuutta on merkitystä esimerkiksi sillä, tehdäänkö tappo tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Teon raakuutta arvioitaessa on oikeuskäytännössä puolestaan annettu merkitystä esimerkiksi sille, että surmaaminen oli toteutettu käyttämällä useaa eri välinettä lukuisia kertoja sekä osoittamalla päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä (KKO 1995:102).

Murhan tunnusmerkistön täyttyminen tässä tapauksessa

Erityiset ankaroittamisperusteet

14. Korkein oikeus toteaa, että A on, niin kuin hän on itsekin tunnustanut, esittänyt jo aiemmin B:hen kohdistuneita tappouhkauksia. Useat henkilöt ovat kuulleet näitä uhkauksia, eikä niitä voida pitää A:n väittämällä tavalla pelkästään uhoamismielessä tehtyinä. Esittämistilanteisiinsa ja -tapoihinsa nähden uhkaukset ovat olleet vakavasti otettavia, ja ne ovat myös osoituksena siitä, että ajatus vaimon tappamisesta ei ole syntynyt äkillisesti.

15. B:n tappamiseen tähtäävää etukäteisharkintaa osoittaa myös aseen ja panosten hankkiminen. Ei ole uskottavaa, että A olisi väittämällään tavalla hankkinut aseen vain itsepuolustukseksi B:n häneen kohdistamien uhkausten varalta. Mikään ei viittaa siihen, että B:llä olisi ollut aikomus vahingoittaa A:ta. Päinvastoin hän on A:n omankin kertomuksen mukaan auttanut tätä eri tavoin muun muassa kuljetuksissa, muuton järjestelyissä ja viime vaiheessa vielä lääkärinajan varaamisessa.

16. Kun A on tiennyt B:n saapuvan asuntoon, A on panostanut aseen lippaat, pannut lipastetun aseen vyönsä alle ja toisen lippaan sohvan tyynyn alle. Puolisoiden eron todellisten syiden selvittäminen B:n kanssa, mihin A on vedonnut, ei olisi vaatinut tällaista varustautumista. Päinvastoin toimenpiteet osoittavat hänen valmistautuneen aseen käyttämiseen B:n saapuessa hänen luokseen. Ampumisen A on aloittanut siinä vaiheessa, kun B on yrittänyt paeta asunnosta. Sinänsä uskottavana voidaan pitää sitä, että A ja B ovat riidelleet asunnossa.

17. B:hen on jo ensimmäisestä lippaasta osunut kahdeksan laukausta, mistä sellaisenaan voidaan päätellä, ettei ampuminen ole ollut A:n väittämällä tavalla päämäärätöntä ammuskelua vaan että hänen tarkoituksenaan on ollut osua B:hen. A on edelleen, kuultuaan B:n avunhuudot näiden laukausten jälkeen, hakenut asunnosta toisen etukäteen panostamansa ja piilottamansa lippaan sekä ampunut siitä ulkona lähietäisyydeltä vielä neljä B:hen osunutta laukausta. Näin hän on varmistanut tämän kuoleman.

18. A:n lausumat aikaisemmat uhkaukset, aseen hankkiminen ja valmistelevat toimenpiteet asunnossa viittaavat kaikki johdonmukaisesti pitkäjänteiseen, suunnitelmalliseen ja määrätietoiseen toimintaan sekä siten siihen, että teko on tehty vakaasti harkiten. Vakaan harkinnan puolesta puhuu myös uhriin osuneiden laukausten lukumäärä ja se tapa, jolla rikos on saatettu loppuun ampumalla laukauksia kahdessa erässä.

19. Mielentilatutkimuksessa on tosin todettu, että A:lla oli persoonallisuushäiriöstään johtuen vaikeuksia sietää pettymyksiä ja vastoinkäymisiä sekä näissä tilanteissa alttiutta käyttäytyä impulsiivisesti ja aggressiivisesti. Hän oli lisäksi tapahtumia edeltävänä viikonloppuna nauttinut runsaasti alkoholia ja vielä tekoaamuna keskiolutta. Mainitut seikat eivät kuitenkaan ole olleet niin painavia, että niillä voitaisiin katsoa olevan rikosoikeudellista merkitystä arvioitaessa sitä, onko A tehnyt teon vakaasti harkiten.

20. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, ettei A ole tappanut B:tä tilanteen kärjistymisen synnyttämästä hetken mielijohteesta vaan että tappo on tehty rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla vakaasti harkiten.

21. Edellä kerrotulla tavalla tapahtunut useiden laukausten ampuminen lähietäisyydeltä kahdessa erässä osoittaa päättäväisyyttä ja kylmäverisyyttä. B:hen osuneet lukuisat luodit ovat varmuudella aiheuttaneet hänelle suurta kipua. Voidaan pitää selvänä, että hän on ollut pakoon pyrkiessään ja ammutuksi joutuessaan kauhun vallassa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tappo on tehty myös rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Kokonaisarvostelu

22. Tappo, johon samalla kertaa soveltuu useita rikoslain 21 luvun 2 §:ssä mainittuja ankaroittamisperusteita, on yleensä myös kokonaisuutena arvostellen katsottava tässä lainkohdassa tarkoitetulla tavalla törkeäksi. Tässä tapauksessa itse tappoon, B:n käyttäytymiseen asunnossa tai tämän sitä edeltävään käyttäytymiseen, jota A on kylläkin paheksunut, ei liity sellaisia seikkoja, joiden voitaisiin katsoa vaikuttavan tekoon lieventävästi. Myöskään A:n teonaikaisessa psyykkisessä tilassa todetut häiriötekijät eivät ole olleet niin vakavia, että ne voisivat ratkaisevalla tavalla vaikuttaa teon rikosoikeudelliseen kokonaisarviointiin. Korkein oikeus hyväksyy kokonaisarvostelun osalta sinänsä muutoin hovioikeuden perustelut, mutta toteaa, ettei puolisoiden alaikäisiin lapsiin kohdistunutta järkytystä voida hovioikeuden katsomin tavoin pitää teon rikosoikeudelliseen kokonaisarviointiin raskauttavalla tavalla vaikuttavana seikkana, koska B:n tappaminen tai teon vaikuttimet eivät näytä liittyneen lapsiin millään tavoin. Lapset eivät myöskään ole joutuneet tapahtumapaikalla kokemaan äitiinsä kohdistunutta väkivaltaa.

23. Tämän vuoksi Korkein oikeus päätyy hovioikeuden tavoin siihen, että A on teollaan syyllistynyt murhaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Gustav Bygglin. Esittelijä Sari Ruokojärvi.