KKO:2005:119

Velallisen rikos Törkeä velallisen epärehellisyys
Ehdollinen vankeus Koeaika

A oli nostanut omistamastaan osakeyhtiöstä itselleen rahavaroja. Nostot oli kirjattu yhtiön kirjanpitoon osin A:lle annetuksi osakaslainaksi ja osin nostoiksi kassaan. Kysymys siitä, oliko varojen luovuttamiselle yhtiöstä ollut rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa (769/1990) tarkoitettu hyväksyttävä syy, ja teon törkeysarvostelusta. Ks. KKO:2005:68

Kysymys myös ehdollisen rangaistuksen koeajasta, kun käräjäoikeuden sen syyksilukemista rikoksista tuomitseman ehdollisen rangaistuksen koeaika oli jo päättynyt Korkeimman oikeuden tuomitessa yhteisen ehdollisen rangaistuksen mainituista rikoksista ja syyksilukemastaan uudesta rikoksesta.

RL 39 luku 1 § 2 kohta (769/1990)
RL 39 luku 1 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Virallisen syyttäjän syyte Lahden käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä, jonka esittämään syytteeseen verovirastot valtion edustajina yhtyivät, vaati A:lle rangaistusta 1.1.1997 – 26.11.1998 tehdystä törkeästä velallisen epärehellisyydestä seuraavan teonkuvauksen mukaisesti:

A oli ollut X Oy:n hallituksen varsinainen jäsen ja yhtiön koko osakekannan omistaja. A oli tässä asemassaan tietoisena yhtiöllä jo olemassaolevista ja odotettavista taloudellisista vaikeuksista ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut itselleen yhtiön rahavaroja käteiskassan määrän 156 313 markkaa sekä osakaslainana 71 414 markkaa.

Yhtiön taloudellisten vaikeuksien oli katsottava alkaneen alkuvuodesta 1997, koska yhtiöön oli kohdistunut jo edellisen vuoden lopulla ulosottotoimenpiteitä ja maksuja oli maksettu viivästyneinä. Vuoden 1997 noin 960 000 markan liikevaihdosta laskettu tulos oli jäänyt noin 167 000 markkaa tappiolliseksi. Tästä huolimatta A oli kerrotuin tavoin pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä ja varojen nostoilla lopulta aiheuttanut yhtiön konkurssin 26.11.1998. Konkurssipesän pesäluettelon mukaan yhtiöllä ei ollut ollut lainkaan varoja velkojen määrän ollessa 214 403 markkaa.

A oli tavoitellut itselleen huomattavaa hyötyä. Teon oli tehnyt mahdolliseksi kirjanpidon epäuskottavuus ja kirjanpitoaineiston joutuminen osittain kateisiin. Rikosta oli näin ollen myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Syyttäjä vaati samassa asiassa A:n tuomitsemista rangaistukseen kahdesta kirjanpitorikoksesta, joista toisessa oli kysymys X Oy:n ja toisessa A:n omistaman toiminimen kirjanpidon laiminlyönneistä.

A:n vastaus

A tunnusti menetelleensä sinänsä syytteen teonkuvauksessa mainitulla tavalla mutta katsoi, ettei ollut menettelyllään syyllistynyt rikokseen.

A kertoi ottaneensa joulukuussa 1997 henkilökohtaisen 100 000 markan lainan ja maksaneensa sillä yhtiön velkoja ja yrittäneensä pelastaa yrityksen. Hänen yhtiöstä ottamansa varat olivat menneet elämiseen.

Käräjäoikeuden tuomio 4.4.2003

Käräjäoikeus katsoi X Oy:n olleen koko syytteessä tarkoitetun ajan tilassa, jossa se olisi pitänyt asettaa selvitystilaan. Yhtiöllä oli ollut maksuvaikeuksia jo alkuvuodesta 1997 lähtien. A oli ollut näistä seikoista tietoinen. X Oy:n voitiin siten katsoa olleen kriisitilassa 1.1.1997 lähtien.

Syytteessä tarkoitetut kirjanpidollinen kassa ja osakaslaina tarkoittivat kirjaamatonta varojen käyttöä. Asiassa oli riidatonta, että A oli ottanut kyseiset varat omaan käyttöönsä. Voitonjakoon tai osakaslainan ottamiseen ei ollut ollut osakeyhtiölain mukaisia edellytyksiä, joten varojen ottamiseen näissä muodoissa ei ollut voinut olla rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitettua hyväksyttävää syytä. Tässä tapauksessa jouduttiin arvioimaan, voitiinko nostot katsoa yhtiön kuluksi A:n palkkana siitäkin huolimatta, ettei palkkakirjauksia ollut lainkaan tehty. Työpanoksen perusteella A:lla oli ollut oikeus palkkaan. Työpanosta vastaavan palkan maksuun olisi siis ollut hyväksyttävä syy. Jos varoja nostettiin näin, vaikka niin sanottuna pimeänäkin palkkana, varojen ottamista ei voitu pitää lahjana, vastikkeettomana suorituksena. Palkan maksu hallituksen jäsenelle oli voitonjakoa koskevista rajoituksista riippumatta mahdollista myös ylivelkaisessa yhtiössä.

Käräjäoikeus katsoi, että palkkaa vastaavan määrän nostamisella ei välttämättä myöskään ollut oleellisesti pahennettu yhtiön maksukyvyttömyyttä. Käräjäoikeus arvioi, että A:n nostama määrä, yhteensä noin 227 000 markkaa 20 kuukauden ajanjaksona eli runsaat 11 000 markkaa kuukautta kohden, ei ollut ollut huomattavassa epäsuhteessa hänen arvioituun työpanokseensa nähden.

Näillä perusteilla käräjäoikeus päätyi katsomaan, ettei A ollut syytteessä väitetyin tavoin lahjoittanut eikä muutenkaan luovuttanut syytteessä mainittuja yhtiön varoja itselleen ilman hyväksyttävää syytä. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta kirjanpitorikoksesta yhteiseen 3 kuukauden vankeusrangaistukseen määräten rangaistuksen ehdolliseksi koeajaksi, joka päättyi 3.4.2005.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Seija Pälsi ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 10.11.2004

Hovioikeus, jossa syyttäjä ja verovirastot hakivat muutosta, lausui seuraavaa:

Hovioikeudessa oli kysymys siitä, oliko A syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen ottaessaan 1.1.1997 – 26.11.1998 yksin omistamastaan X Oy:stä varoja omaan käyttöönsä kirjanpidollisesta kassasta 156 313 markkaa ja kirjanpitoon osakaslainaksi merkityt 71 414 markkaa.

Osakeyhtiön omistaja-johtajalla oli oikeus saada korvaus työstään yhtiön taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Kohtuullisen palkan nostamista kriisitilassa olevasta yhtiöstä ei voitu pitää rikoslain 39 luvun 1 a §:ssä tarkoitettuna ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneena yhtiön omaisuuden lahjoittamisena tai muuna luovuttamisena. Kohtuullisena pidettävän korvauksen määrä riippui omistajan työpanoksesta ja sen tarpeellisuudesta yhtiön toiminnalle sekä siitä, paljonko vastaavasta työstä olisi muulle henkilölle maksettava palkkaa.

Pelkästään joidenkin nostojen kirjaamisesta osakaslainatilille ei voitu päätellä, että A olisi mieltänyt nuo nostot takaisin maksettaviksi lainoiksi. Osakaslainatilillä oli käsitelty A:n henkilökohtaisia maksuja, jotka eivät olleet perusteeltaan juurikaan eronneet niistä hänen yksityiskäyttöön tapahtuneista nostoistaan, jotka oli kirjanpitoon merkitty yhtiön käteiskassaksi. Sen vuoksi arvioitaessa, oliko A varoja nostamalla luovuttanut yhtiön omaisuutta itselleen ilman hyväksyttävää syytä, ei ollut aihetta erotella osakaslainatilille kirjattuja eriä muista A:n yksityiskäyttöön tapahtuneista varojen nostoista.

Rikoslain 39 luvun 1 a §:n tarkoitus oli suojata velallisen, joka tässä tapauksessa oli osakeyhtiö, yleistä velkojatahoa toimilta, joilla yhtiön varallisuutta hävitettiin tai luovutettiin pois ilman hyväksyttävää syytä. Lainkohdasta ei ilmennyt, että velallisen yhtiömuodolla olisi merkitystä luovutustoimen syyn hyväksyttävyyttä arvioitaessa. Osakeyhtiölaissa oli rajoitettu rahalainan antamista yhtiön lähipiiriin kuuluvalle riippumatta siitä, olisiko yhtiöllä hyväksyttävä syy maksaa sama rahamäärä palkkana. Tähän nähden oli johdonmukaista katsoa, että yhtiöllä oli rikoslain 39 luvun 1 a §:ssä tarkoitettu hyväksyttävä syy antaa omistajalleen rahaa osakaslainan nimikkeellä siltä osin kuin yhtiö saisi maksaa hänelle saman rahamäärän korvauksena hänen yhtiön hyväksi tekemästään työstä.

A oli saanut toimeentulonsa aikaisemmin yksityisenä elinkeinonharjoittajana ja sittemmin omistamansa X Oy:n nimissä harjoittamastaan samasta yritystoiminnasta. Koska A:n ei oltu näytetty nostaneen yhtiöstä kysymyksessä olevana aikana syytteessä tarkoitettujen nostojen lisäksi muuta palkkaa ja hänen nostamiaan määriä, noin 10 000 markkaa kuukaudessa, oli pidettävä kohtuullisena korvauksena hänen arvioidusta työpanoksestaan, A ei ollut nostanut yhtiöstä varoja ilman hyväksyttävää syytä eikä myöskään aiheuttanut yhtiön tulemista maksukyvyttömäksi tai oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä.

Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Jussi Kivinen sekä hovioikeuden jäsenet Jussi Kartimo (eri mieltä), Sakari Pasila, Risto Karila, Jukka Ketola, Raija Peltonen ja Timo Palmgren. Esittelijä Helena Metso.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Jussi Kartimo lausui, että rikoslain 39 luvun l §:n mukaan velallisen epärehellisyytenä rangaistiin muun muassa omaisuuden luovuttaminen ilman hyväksyttävää syytä. Rangaistavuuden edellytyksenä oli myös teon liittymä velallisen maksukyvyttömyyteen, mikä peruste täyttyi käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin. Hovioikeudessa oli siten kysymys siitä, oliko varojen luovuttaminen tapahtunut lain tarkoittamalla tavalla ilman hyväksyttävää syytä.

Osakeyhtiön ainoallakaan osakkaalla ei ollut, päinvastoin kuin henkilöyhtiön vastuunalaisella yhtiömiehellä, oikeutta tehdä ns. yksityisottoja, koska hän ei ollut henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista ja koska osakkaalla ja yhtiöllä oli erilliset varallisuuspiirit. Tässä tapauksessa osakkaan saamat rahasuoritukset oli kirjanpidossa osaksi jätetty kokonaan kirjaamatta ja osaksi kirjattu osakaslainoiksi.

Osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n mukaan yhtiö sai antaa rahalainan yhtiön lähipiiriin kuuluvalle vain voitonjakokelpoisten varojen rajoissa ja hyväksyttävää vakuutta vastaan. A oli kuulunut yhtiön lähipiiriin hallituksen varsinaisena jäsenenä. Lainojen maksamisesta ei ollut annettu miltään osin vakuutta. Lainat olivat siten olleet osakeyhtiölain vastaisia eikä niiden nostamiseen ollut ollut hyväksyttävää syytä. Nostojen hyväksyttävyyden rikosoikeudellisessa arvioinnissa oli kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös siihen, että A:lla olisi ollut oikeus nostaa yhtiöstä vastaava määrä palkkana ja korvauksena yhtiön puolesta toimimisesta hänelle aiheutuneista kuluista. Enemmistön tavoin Kartimo katsoi, että A:n yhtiöstä nostamat rahamäärät eivät olleet kohtuuttomia korvaukseksi tehdystä työstä.

Hovioikeuskäytännössä oli varsin johdonmukaisesti katsottu, että yhtiön kirjanpitoon merkityt osakeyhtiölain vastaiset lainat arvioitiin ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneiksi suorituksiksi, vaikka osakkailla olisikin ollut niiden asemesta oikeus nostaa itselleen palkkaa. Esittämillään perusteilla Kartimo katsoi, että A:lla ei ollut ollut hyväksyttävää syytä varojen ottamiseen yhtiöstä siltä osin kuin ne oli yhtiön kirjanpitoon merkitty osakeyhtiölain vastaisina lainoina tai jätetty kokonaan kirjaamatta. A:n oli katsottava yksityisotoillaan tahallaan pahentaneen yhtiön maksukyvyttömyyttä. A oli siten syyllistynyt syytteessä kerrottuun velallisen epärehellisyyteen. Koska A:lla olisi ollut oikeus kohtuulliseen korvaukseen työstään yhtiössä, rikos ei kokonaisuutena arvioiden ollut törkeä.

Sen vuoksi Kartimo tuomitsi A:n velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Viralliselle syyttäjälle ja verovirastoille myönnettiin valituslupa. Syyttäjä ja verovirastot vaativat valituksissaan, että A tuomitaan syytteen mukaisesti rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

A ei vastannut valituksiin.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä sillä perusteella, että A, joka oli omistanut X Oy:n kaikki osakkeet ja ollut yhtiön varsinainen hallituksen jäsen, oli 1.1.1997 – 26.11.1998, tietoisena yhtiön jo olemassaolevista ja odotettavista taloudellisista vaikeuksista, ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut itselleen yhtiöstä sen kirjanpidon mukaisen käteiskassan saldomäärän 156 313,74 markkaa ja kirjanpidon mukaan hänelle lainatun määrän 71 414,10 markkaa. Syyttäjä on katsonut, että A oli menettelyllään pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. Syyttäjä on pitänyt rikosta törkeänä, koska A oli tavoitellut itselleen huomattavaa hyötyä ja koska rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä siitä syystä, että rikoksen oli tehnyt mahdolliseksi kirjanpidon epäuskottavuus ja kirjanpitoaineiston joutuminen osaksi kateisiin.

2. A on käräjäoikeudessa tunnustanut ottaneensa yhtiöstä edellä mainitut rahavarat, jotka hän ilmoituksensa mukaan oli käyttänyt omaan kulutukseensa. A on kuitenkin kiistänyt syytteen.

3. Syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä on alemmissa oikeuksissa hylätty. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi 30.11.1995 – 26.11.1998 tehtynä kirjanpitorikoksena sen, että A oli kappaleessa 1 mainitussa asemassaan tahallaan laiminlyönyt huolehtia siitä, että yhtiön liiketapahtumat olisi vuosina 1996 ja 1997 kirjattu aikajärjestyksessä ja että yhtiön tilinpäätös olisi laadittu 31.12.1996 ja 31.12.1997 päättyneiltä tilikausilta, sekä siten olennaisesti vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tämän kirjanpitorikoksen osalta käräjäoikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi.

4. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on siitä, onko A syyllistynyt hänen viakseen väitettyyn törkeään velallisen epärehellisyyteen.

Sovellettavat säännökset

5. Asiassa sovellettavan rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan (769/1990) mukaan velallisen epärehellisyydestä on tuomittava velallinen, joka tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään. Luvun 1 a §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä velallisen epärehellisyydestä, jos velallisen epärehellisyydessä tavoitellaan huomattavaa hyötyä, aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa velkojille tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön täyttyminen

6. Syyttäjän todisteena esittämästä tarkastusmuistiosta ilmenee, että X Oy:n oman pääoman vaje oli ollut jo marraskuussa 1995 niin suuri, että yhtiö olisi pitänyt asettaa selvitystilaan. Yhtiöllä oli ollut vuoden 1997 alusta alkaen runsaasti maksuviiveitä ja sille oli annettu maksuhuomautuksia. Samana vuonna veroja ja työnantajasuorituksia oli jäänyt maksamatta. Kirjanpitoaineistosta laskettu tilikauden 1997 tulos noin 960 000 markan liikevaihdosta oli ollut noin 167 000 markkaa tappiollinen. Helmikuussa 1998 oli alkanut yhtiöön kohdistunut ulosottoperintä. Yhtiö oli 26.11.1998 asetettu erään velkojan hakemuksesta konkurssiin. Pesäluettelon mukaan yhtiö oli ollut tuolloin täysin varaton ja sillä oli ollut velkoja noin 214 000 markkaa.

7. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö on ollut jo vuoden 1997 alusta alkaen niin heikossa taloudellisessa tilassa, ettei se ole kyennyt kohtuullisessa ajassa täyttämään erääntyneitä velvoitteitaan. Tämä on koskenut erityisesti verovelkoja, jotka ovat koko ajan muodostaneet huomattavan osan yhtiön veloista. Yhtiö on ollut siten jo tuolloin rikoslain 39 luvun 1 §:ssä (769/1990) tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.

8. A on käräjäoikeudessa ilmoittanut olleensa tietoinen yhtiön maksuvaikeuksista.

9. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko A:lla, joka myös on työskennellyt yhtiössä, ollut hyväksyttävä syy yhtiön varojen luovuttamiselle itselleen joko niitä lainaamalla tai voittoa jakamalla taikka maksamalla itselleen palkkaa yhtiön hyväksi tehdystä työstä.

10. Ilman hyväksyttävää syytä tapahtuvalla varojen lahjoittamisella tai muulla luovuttamisella tarkoitetaan, niin kuin rikoslain 39 luvun 1 §:ää (769/1990) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp s. 161) on todettu, oikeustoimia, joilla velallinen huonontaa varallisuusasemaansa esimerkiksi siten, että yhtiön yksin omistava henkilö ottaa perusteettomasti itselleen yhtiön varoja. Tässä tapauksessa A, joka on yksin omistanut X Oy:n osakekannan, on nostanut yhtiön varoja itselleen omiin menoihinsa ja kirjannut nostot yhtiön kirjanpidossa joko kassaanmaksuiksi tai yhtiön hänelle antamaksi lainaksi.

11. Arvioidessaan mainitussa lainkohdassa tarkoitettua hyväksyttävää syytä varojen luovuttamiselle Korkein oikeus toteaa, että velallisen epärehellisyyden rangaistavuudella suojellaan ensisijaisesti velallisen yksittäisten velkojien oikeuksia, mutta myös yleisemmin luotonannon perusteena olevaa luottamusta velallisen rehelliseen menettelyyn myös silloin, kun velallinen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin (HE 268/1993 vp s. 11). Tämän vuoksi arvioinnissa on olennaista ensisijaisesti yleisen velkojatahon näkökulma ja syyn hyväksyttävyyttä on arvioitava objektiivisin perustein. Arviointi onkin tehtävä siltä pohjalta, onko varojen luovuttamiseen velallisen toimintaan liittyvä todellinen ja oikeudellisesti perusteltu syy ja onko luovuttaminen toteutettu asiaa koskevia säännöksiä noudattaen.

12. Osakeyhtiö voi luovuttaa varojaan osakkeenomistajalleen noudattamalla osakeyhtiölain varojen jakoa tai rahalainan antamista koskevia säännöksiä. Tässä tapauksessa varojen luovuttaminen A:lle on edellä kappaleessa 6 mainitun tarkastusmuistion mukaan kirjattu yhtiön kirjanpitoon 71 161,10 markan osalta hänen yhtiöltä saamikseen lainoiksi. Osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan osakaslainan antaminen on kuitenkin edellyttänyt, että yhtiöllä on ollut voitonjakokelpoisia varoja ja että laina on annettu turvaavaa vakuutta vastaan. Koska X Oy:n tilinpäätöksiä ei ole vahvistettu, yhtiöllä ei ole ollut sellaisia lain mukaan voitonjakokelpoisia varoja, joita A:lle olisi voitu lainata. Lainoja koskevia päätöksiä ei ole myöskään tehty eikä vakuuksia annettu. Rahavarojen antaminen kerrotuin tavoin lainaksi on ollut lain vastaista.

13. Osakeyhtiö voi asianmukaisen sopimuksen perusteella suorittaa korvauksen yhtiön osakkeenomistajalle tai hallituksen jäsenelle siitä työstä, jonka tämä tekee yhtiön hyväksi. Jotta tehdyn työn korvaaminen voisi olla rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa (769/1990) tarkoitettu hyväksyttävä syy yhtiön varojen luovuttamiseen, yhtiön tulee noudattaa niitä säännöksiä, jotka koskevat valittua korvauksen suorittamistapaa. Jos osakkeenomistajalle maksetaan palkkaa, on yhtiön noudatettava palkanmaksua koskevia, muun muassa kirjanpito- ja verolainsäädännön säännöksiä. Jos taas osakkeenomistajan työpanos korvataan voitonjaolla, yhtiön tulee noudattaa muun muassa osakeyhtiölain voitonjakoa koskevia säännöksiä.

14. Tässä tapauksessa varojen luovuttamisia ei ole lainkaan kirjattu yhtiön kirjanpitoon palkanmaksuiksi eikä yhtiö ole noudattanut luovutuksissa muitakaan palkanmaksua koskevia säännöksiä. Tämän vuoksi varojen luovuttamiselle ei ole ollut hyväksyttävää syytä. Näissä olosuhteissa kysymystä varojen luovuttamisen hyväksyttävyydestä ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että A:lla olisi ollut oikeus saada yhtiöltä korvausta tekemästään työstä. Koska yhtiöllä ei ole ollut voitonjakokelpoisia varoja eikä yhtiö ole päättänyt voitonjaosta, ei varojen luovuttaminen ole voinut perustua myöskään osakeyhtiölain 12 luvun voitonjakoa koskeviin säännöksiin.

15. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymys on ollut osakeyhtiön varojen laittomasta jakamisesta yhtiössä määräysvaltaa käyttäneelle osakkeenomistajalle. Tällainen varojen luovuttaminen vaarantaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja, ja tässä tapauksessa on myös aiheutettu vahinkoa ainakin yhtenä velkojana olevalle veronsaajalle. Varojen luovuttamiselle ei näin ollen ole ollut rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa (769/1990) tarkoitettua hyväksyttävää syytä.

16. Ottaen huomioon kappaleista 6 ja 7 ilmenevä X Oy:n taloudellinen kriisitilanne on edellä kerrotuin tavoin toteutetulla yhtiön varojen luovuttamisella A:lle oleellisesti pahennettu yhtiön maksukyvyttömyyttä.

Syyksilukeminen

17. A on 1.1.1997 – 26.11.1998 ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut itselleen X Oy:n varoja kassaan nostetuiksi kirjatut 156 313,74 markkaa ja lainoiksi kirjatut 71 161,10 markkaa eli yhteensä 38 258,52 euroa vastaavat 227 474,84 markkaa tietäen yhtiön jo olemassaolevien taloudellisten vaikeuksien vuoksi tekonsa voivan vahingoittaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja ja näin oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä.

18. A:n rikoksellaan tavoitteleman taloudellisen hyödyn määränä voidaan tapauksen olosuhteissa pitää hänen yhtiöstä ottamiensa varojen määrää 38 258,52 euroa. Näin suurta hyödyn määrää voidaan pitää rikoslain 39 luvun 1 a §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla huomattavana. Arvosteltaessa rikosta kokonaisuudessaan on huomiota kiinnitettävä siihen, että A on käyttäessään määräysvaltaansa yhtiössä koko ajan osoittanut piittaamattomuutta yhtiön velkojien taloudellisia etuja kohtaan pyrkien myös salaamaan varojen ottamisen vaikutuksia kirjanpidon laiminlyönnillä. Hän on menettelyllään aiheuttanut velkojille myös vahinkoa, jota voidaan pitää merkittävänä. Näistä syistä velallisen epärehellisyyttä on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Rangaistuksen määrääminen

19. Rikoslain 6 luvun 1 §:n (466/1976) mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Törkeästä velallisen epärehellisyydestä on rikoslain 39 luvun 1 a §:n mukaan tuomittava vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeusrangaistus.

20. Rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia koventamis- tai lieventämisperusteita ei tässä tapauksessa ole. A:n syyksi luettu menettely X Oy:n toiminnassa on ollut sellaista, ettei se ole voinut jatkua kovinkaan kauan ilman, että yhtiön velkojat puuttuisivat asiaan, niin kuin on käynytkin. Rikoksella aiheutetun vahingon määrään nähden ei rikoksen vahingollisuutta ole aihetta pitää tässä tapauksessa niin merkittävänä, että tämä seikka vaikuttaisi raskauttavasti rangaistuksen mittaamiseen. A:n menettelyn moitittavuuden osalta on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei menettely osoita varsinaisesti suunnitelmallisuutta, vaikkakin hän on suhtautunut yhtiön velkojien taloudellisiin etuihin varsin piittaamattomasti koko sen ajan, jonka hän on omistanut yhtiön. Kokonaisuutena arvioiden A:n syyllisyyttä voidaan pitää muihin tämän kaltaisiin rikoksiin verrattuna melko tavanomaisena.

21. A:n syyksi on nyt hänen syykseen luettavan törkeän velallisen epärehellisyyden lisäksi luettu käräjäoikeudessa kappaleessa 3 mainitun kirjanpitorikoksen lisäksi myös toinen kirjanpitorikos, jossa on ollut kysymys hänen omistamansa toiminimen kirjanpitoon liittyvistä laiminlyönneistä. Mainituista kirjanpitorikoksista käräjäoikeus on tuominnut A:n yhteiseen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on määrätty päättymään 3.4.2005. Rikoslain 7 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla A on tuomittava kaikista näistä hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen rangaistukseen.

22. Korkein oikeus katsoo kappaleissa 19 ja 20 mainitut seikat huomioon ottaen oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi A:n syyksi luetuista törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kahdesta kirjanpitorikoksesta kahdeksan kuukautta vankeutta.

23. A:ta ei ole aikaisemmin rangaistu. A:n syyksi luetuista rikoksista ilmenevä tekijän syyllisyys ei edellytä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista. Koska käräjäoikeuden kirjanpitorikoksista tuomitseman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on jo päättynyt, määrätään nyt tuomittavalle yhteiselle ehdolliselle vankeusrangaistukselle uusi koeaika.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan seuraavasti:

Kohdassa 2 A:n syyksi luetaan rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan (769/1990) ja 1 a §:n nojalla 1.1.1997 – 26.11.1998 tehty törkeä velallisen epärehellisyys.

A tuomitaan mainitusta rikoksesta ja käräjäoikeuden kohdissa 1 ja 3 hänen syykseen lukemista kirjanpitorikoksista yhteiseen 8 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tämä vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi koeajaksi, joka on käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen osalta alkanut käräjäoikeuden määräämin tavoin 4.4.2003 ja päättynyt 3.4.2005 sekä alkaa nyt Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 30.4.2006.

Korkeimman oikeuden tuomitsema ehdollinen vankeus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A Korkeimman oikeuden määräämänä koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Timo Vuojolahti.