KKO:2005:54

Seksuaalirikos
Asianomistajarikos
Syyteoikeus

Syyteoikeuden vanhentuminen
Vahingonkorvaus

Korvattava vahinko: kipu ja särky

Korvattava vahinko: henkinen kärsimys
Saamisen vanhentuminen

X oli heinäkuun 1988 ja maaliskuun 1992 välisenä aikana käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen neljää alle 16-vuotiasta lasta. Asianomistajien ilmoitettua X:n teot vuonna 2001 syytteeseen pantavaksi syyttäjä oli heinäkuussa 2002 vaatinut X:lle rangaistusta ensisijaisesti rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin (16/1971) nojalla neljästä törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta ja toissijaisesti 1.1.1999 voimaan tulleen rikoslain 20 luvun 7 §:n nojalla neljästä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, etteivät X:n teot täyttäneet ensiksi mainitun, tekoajankohtana voimassa olleen rangaistussäännöksen tunnusmerkistöä. Syyte hylättiin vanhentuneena. (Ään.)

Kysymys myös syyttäjän oikeudesta nostaa syyte asianomistajarikoksesta erittäin tärkeän yleisen edun perusteella ja asianomistajien oikeudesta vahingonkorvaukseen.

RL 20 luku 3 § (16/1971)
RL 20 luku 6 § 1 mom
RL 20 luku 7 § 1 mom
RL 20 luku 11 § (16/1971)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 20.9.2002

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon A, B, C:n oikeudenomistaja, D ja E olivat kohdaltaan asianomistajina yhtyneet, käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että X oli syyllistynyt seuraaviin rikoksiin:

Kohta 1: X oli heinäkuun 1988 ja 17.5.1991 välisenä aikana Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1975 syntyneen A:n kanssa siten, että hän oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut A:n ainakin 10 kertaa nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukupuolielimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi X oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut A:n ainakin 130 kertaa masturboimaan hänen sukupuolielintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan X:n laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa.

Kohta 2: X oli kesän 1989 ja 3.2.1992 välisenä aikana Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1976 syntyneen B:n kanssa siten, että hän oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut B:n 10 – 15 kertaa nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukupuolielimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi X oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut B:n ainakin 130 kertaa masturboimaan hänen sukupuolielintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan X:n laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa.

Kohta 3: X oli 6.3.1991 – 2.8.1995 Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1979 syntyneen C:n kanssa siten, että hän oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut C:n useita eri kertoja, säännöllisesti, nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukupuolielimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi X oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut C:n useita eri kertoja, säännöllisesti, masturboimaan hänen sukupuolielintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan X:n laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa. X oli saanut C:n ryhtymään mainittuihin tekoihin yhteensä ainakin 100 kertaa.

Kohta 4: X oli syksyn 1990 ja 29.3.1992 välisenä aikana Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1976 syntyneen D:n kanssa siten, että hän oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut D:n useita eri kertoja, säännöllisesti, nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukupuolielimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi X oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut D:n useita eri kertoja, säännöllisesti, masturboimaan hänen sukupuolielintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan X:n laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa. X oli saanut D:n ryhtymään mainittuihin tekoihin yhteensä ainakin 100 kertaa.

Kohta 5: X oli syksyn 1990 ja 25.12.1990 välisenä aikana Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1974 syntyneen E:n kanssa siten, että hän oli rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut E:n 10 – 15 kertaa nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi oli ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukupuolielimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan.

X oli 1 – 5 kohdassa kerrotuin tavoin saanut 16 vuotta nuoremmat A:n, B:n, C:n, D:n ja E:n ryhtymään raakuutta ja julmuutta osoittavalla tavalla seksuaalisiin tekoihin, jotka olivat olleet omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. Hyväksikäytön kohteina olivat olleet lapset, joille rikokset olivat heidän ikänsä ja kehitystasonsa vuoksi olleet omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Rikokset oli lisäksi tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla ja ne olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

Käräjäoikeus totesi, että syyttäjä ja asianomistajat olivat vaatineet X:lle rangaistusta ensisijaisesti rikosten tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin (16/1971) tarkoittamasta törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta. Sanotusta rikoksesta oli säädetty rangaistukseksi vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. X:n syyksi luetut teot täyttivät kuitenkin myös 1.1.1999 lukien voimaan tulleen rikoslain 20 luvun 7 §:ssä (563/1998) tarkoitetun törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön, josta oli säädetty rangaistukseksi vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Koska tuomitsemishetken lain soveltaminen johti lievempään lopputulokseen kuin rikosten tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen, käräjäoikeus sovelsi tuomitsemishetken lakia.

Käräjäoikeus totesi vielä, että erittäin tärkeä yleinen etu oli vaatinut syytteen nostamista, koska asiassa oli ollut useita asianomistajia, teot olivat jatkuneet usean vuoden ajan, X oli kertomansa mukaan tuomittu vastaavanlaisista teoista 1960- ja 1970-luvuilla sekä viimeksi 12.10.1982, teoista oli aiheutunut useille nuorille vakavat seuraamukset ja X:n käyttäytymisestä oli johtunut, etteivät asianomistajat olleet uskaltaneet kertoa hänen menettelystään ulkopuolisille.

Näillä perusteilla käräjäoikeus tuomitsi X:n rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla viidestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kolmen vuoden kuuden kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi X velvoitettiin suorittamaan A:lle, B:lle ja D:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä, A:lle 12 000 euroa, B:lle 18 000 euroa ja D:lle 10 000 euroa, kaikki määrät korkoineen X:n syyksi luettujen rikosten viimeisestä tekopäivästä lukien. B:n vaatimus kipuun ja särkyyn verrattavan henkisen kärsimyksen korvaamisesta hylättiin näyttämättömänä.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Esko Randelin ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 2.1.2004

B ja X valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui heidän valitustensa johdosta seuraavaa.

Kohdat 1, 2, 4 ja 5

A, B, D ja E olivat olleet käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen tekojen alkaessa 13 – 15-vuotiaita eli eivät enää aivan pieniä lapsia. Kysymyksessä olevat teot olivat tapahtuneet ensin X:n autotallissa ja sittemmin hänen kotonaan asianomistajien mentyä sinne vapaaehtoisesti joko X:n pyynnöstä tai oma-aloitteisesti yksin tai useita asianomistajia yhdessä. X ei ollut ruumiillisesti kajonnut asianomistajiin. Mahdollinen kipu, joka oli aiheutunut lähinnä siitä, että X:ää oli nostettu syytteessä kerrotuin tavoin vinssillä shortseihin tai vaatekappaleeseen sidotusta vaijerista, oli kohdistunut X:ään itseensä. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus siitäkin huolimatta, että X:n menettely oli jatkunut pitkän aikaa, katsoi, ettei rikoksia ollut pidettävä rikosten tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentissa (16/1971) tarkoitetuin tavoin erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla tehtyinä taikka rikoksiin johtaneet ja niistä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen törkeinä. Menettelyllään X oli syyllistynyt kunkin asianomistajan osalta rikosten tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa (16/1971) tarkoitettuun lapseen kohdistuvaan haureuteen, josta säädetty kovin rangaistus oli kuusi vuotta vankeutta.

Koska syyte asiassa oli nostettu vasta 9.7.2002 eli yli kymmenen vuoden kuluttua rikosten päättymisestä, syyteoikeus oli 1, 2, 4 ja 5 kohdassa kerrottujen tekojen osalta rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 kohdan säännös huomioon ottaen vanhentunut. Teoista ei näin ollen voitu tuomita rangaistusta myöskään 1.1.1999 lukien voimaan tulleen rikoslain 20 luvun (563/1998) säännösten nojalla. Syyte oli siten näiltä osin hylättävä.

Kohta 3

C oli kuollut vuonna 2000 ilman, että häntä olisi kuultu kysymyksessä olevan asian johdosta. Yllä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että X oli myös C:n osalta syyllistynyt rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa (16/1971) tarkoitettuun lapseen kohdistuvaan haureuteen. Tuolloin voimassa olleen rikoslain 20 luvun 11 §:n (16/1971) mukaan kysymyksessä oli asianomistajarikos. Virallinen syyttäjä sai kuitenkin nostaa syytteen asianomistajasta riippumatta, jos erittäin tärkeä yleinen etu sitä vaati. Edellä muiden syytekohtien osalta selostetuista syistä ja huomioon ottaen, että C oli tullut täysi-ikäiseksi jo vuonna 1997 ilmoittamatta rikosta syytteeseen pantavaksi ja sittemmin kuollut, hovioikeus katsoi, ettei erittäin tärkeä yleinen etu ollut vaatinut syytteen nostamista. Koska syyttäjällä ei siten ollut syyteoikeutta 3 kohdan osalta, syyte oli tältä osin jätettävä tutkimatta.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Vahingonkorvauslain 7 luvun 2 §:n mukaan vahingonkorvausta oli vaadittava kymmenen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta, ellei lyhyempää vanhentumisaikaa ollut säädetty. Jos vahinko oli aiheutettu rikoksella ja oikeus panna rikos syytteeseen kesti kymmentä vuotta pitemmän ajan, saatiin vahingonkorvausta hakea samassa ajassa. Lapseen kohdistuvaan haureuteen perustuva vahingonkorvausvaatimus vanheni siten kymmenessä vuodessa.

A oli kertonut poliisikuulustelussa 1.6.2001 eli yli kymmenen vuoden kuluttua viimeisestä häneen syytteen mukaan kohdistuneesta teosta, että hän ilmoittaa mahdolliset taloudelliset vaatimuksensa oikeudenkäynnin yhteydessä. B ja D olivat niin ikään poliisikuulustelussa, B 23.5.2001 ja D 5.6.2001 ilmoittaneet esittävänsä taloudelliset vaatimuksensa myöhemmin. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että X olisi saanut tiedon asianomistajien vahingonkorvausvaatimuksista ennen kuin heidän vaatimuskirjelmänsä oli yhdessä haastehakemuksen kanssa annettu hänelle tiedoksi 9.7.2002. Kun vahingonkorvauksen vanhentumiselle säädetty kymmenen vuoden määräaika oli tuolloin jo kulunut umpeen, A:n, B:n ja D:n oikeus vahingonkorvaukseen oli vanhentunut.

Näillä perusteilla hovioikeus jätti syytteen 3 kohdan osalta tutkimatta ja hylkäsi sen muilta osin. X vapautettiin rangaistuksesta sekä kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle, B:lle ja D:lle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie, Paavo Eestilä ja Heimo Kiviranta. Esittelijä Sisko Heimonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Viralliselle syyttäjälle, A:lle, B:lle ja D:lle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että X tuomitaan rangaistukseen viidestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

A ja B vaativat yhteisessä valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja X tuomitaan rangaistukseen syytteen 1 ja 2 kohdan osalta joko törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tai, mikäli se katsotaan X:n kannalta edullisemmaksi, törkeistä lapseen kohdistuvista haureuksista. A ja B toistivat lisäksi vaatimuksensa X:n velvoittamisesta suorittamaan heille vahingonkorvaukseksi, A:lle, henkisestä kärsimyksestä 12 000 euroa korkoineen ja B:lle, henkisestä kärsimyksestä sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 25 000 euroa korkoineen.

D vaati valituksessaan, että X tuomitaan rangaistukseen syytteen 4 kohdan osalta joko törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta. Lisäksi D vaati, että X velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 10 000 euroa korkoineen.

X antoi valitusten johdosta pyydetyn vastauksen.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen valmisteluistunnon 1.3.2005 ja suullisen käsittelyn 14.3.2005.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 1. – 2., 21. ja 32. – 42. eivät sisälly selosteeseen.

Perustelut

Syyteoikeus

3. Vuoden 1998 loppuun saakka voimassa olleen rikoslain 20 luvun 11 §:n (16/1971) mukaan virallinen syyttäjä ei saanut nostaa syytettä sanotun luvun 1 – 6 §:ssä mainituista lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut tekoa syytteeseen pantavaksi tai ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaatinut syytteen nostamista. Rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan asianomistajan on esitettävä syyttämispyyntönsä vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä.

4. Syytteen mukaan X on käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen vuonna 1975 syntynyttä A:ta vuosina 1988 – 1991, vuonna 1976 syntynyttä B:tä vuosina 1989 – 1992, vuonna 1979 syntynyttä C:tä vuosina 1991 – 1995, vuonna 1976 syntynyttä D:tä vuosina 1990 – 1992 ja vuonna 1974 syntynyttä E:tä vuonna 1990. Kysymyksessä olevat teot ovat tekoaikoinaan olleet asianomistajarikoksia. Ne on ilmoitettu syytteeseen pantavaksi vuonna 2001 eli vasta rikoslain 8 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetyn vuoden määräajan jälkeen. A:n, B:n, C:n oikeudenomistajan, D:n ja E:n oikeus vaatia X:lle rangaistusta syytteessä tarkoitetuista teoista on siten vanhentunut. Sen vuoksi heidän rangaistusvaatimuksensa jätetään tutkimatta ja alempien oikeuksien niistä antama lausunto poistetaan.

5. Syytteessä kerrotut teot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat yleisen tietämyksen mukaan omiaan aiheuttamaan häpeän ja syyllisyyden tunteita tekojen kohteeksi joutuneelle lapselle. A, B, D ja E ovatkin Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertoneet tällaisista tunteistaan ja siitä, että ne olivat estäneet heitä kertomasta X:n menettelystä ulkopuolisille ja siten ilmoittamasta hänen tekojaan syytteeseen pantavaksi. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon, että X:n teot ovat syytteen mukaan jatkuneet useita vuosia toistuen kunkin asianomistajan kohdalla lukuisia kertoja sekä kohdistuneet kaikkiaan viiteen lapseen, Korkein oikeus katsoo, että erittäin tärkeä yleinen etu on vaatinut syytteen nostamista kysymyksessä olevista teoista. Virallisella syyttäjällä on siten asiassa syyteoikeus.

Rikosoikeudellinen arviointi

6. Käräjäoikeus on lukenut X:n syyksi viisi törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. X ei ole hovioikeudessa tai Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt, etteikö hän olisi menetellyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemin tavoin. Hän on kuitenkin katsonut, etteivät hänen tekonsa olleet tekoajankohtina täyttäneet rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentissa (16/1971) tarkoitetun törkeän lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistöä, minkä vuoksi syyteoikeus kysymyksessä olevista teoista oli vanhentunut. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän X:n menettelyn oikeudellisesta arvioinnista.

7. Tekoajankohtina voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikoksentekijä, joka oli sukupuoliyhteydessä neljäätoista vuotta nuoremman henkilön kanssa tai harjoitti tämän kanssa muuta, siihen verrattavissa olevaa haureutta, oli tuomittava lapseen kohdistuvasta haureudesta enintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Mainitun pykälän 2 momentissa oli säädetty lievempi rangaistusasteikko sellaisista 1 momentin mukaisista teoista, joissa teko kohdistui 14- tai 15-vuotiaaseen lapseen tekijän ollessa yli 16-vuotias. Enimmäisrangaistus viimeksi mainituissa tapauksissa oli neljä vuotta vankeutta.

8. Tekoajankohtina voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin (16/1971) mukaan lapseen kohdistuvaa haureutta oli pidettävä törkeänä, jos rikos tapahtui erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla, ja sitä oli edellä mainituissa tai muissa tapauksissa, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä. Rangaistukseksi törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta oli säädetty vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta.

9. Käräjäoikeuden X:n syyksi lukemat teot käsittävät sellaista sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta, kuin tekoajankohtina voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:ssä on tarkoitettu. A ja B ovat olleet tekojen kohteeksi joutuessaan 13 – 15-vuotiaita, C 11 – 15-vuotias, D 14 – 15-vuotias ja E 15-vuotias. Teot ovat siten kolmen ensiksi mainitun osalta täyttäneet aluksi rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun ja myöhemmin saman pykälän 2 momentissa tarkoitetun lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistön sekä kahden viimeksi mainitun osalta mainitussa 2 momentissa tarkoitetun lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistön.

10. Kuten edellä on todettu, rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin (16/1971) mukaan lapseen kohdistuvaa haureutta voidaan pitää törkeänä, jos rikoksen tekotapa osoittaa erityistä raakuutta tai julmuutta ja jos tekoa voidaan tässä tai muissa tapauksissa pitää kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Säännös jättää avoimeksi, mitä siinä mainituilla ”muilla tapauksilla” tarkoitetaan.

11. Lapseen kohdistuvaa haureutta koskevat rangaistussäännökset on korvattu uusilla, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevilla säännöksillä (563/1998) vuoden 1999 alusta lukien. Uusilla säännöksillä on laajennettu törkeinä rikoksina rangaistavien tekomuotojen alaa aiempaan verrattuna. Uusien säännösten esitöissä on todettu, ettei rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin (16/1971) rangaistussäännös törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta täytä laillisuusperiaatteeseen sisältyvää täsmällisyysvaatimusta, koska se sallii ankaramman rangaistusasteikon käytön sellaisilla ankaroittavilla perusteilla, joita säännöksessä ei ole nimenomaisesti mainittu (HE 6/1997 vp s. 166). Tämän vuoksi ja huomioon ottaen, ettei mainitussa 3 momentissa tarkoitettujen ”muiden tapausten” sisällöstä ole syntynyt säännöksen voimassaoloaikana myöskään vakiintunutta oikeuskäytäntöä, Korkein oikeus katsoo, ettei enää ole oikeudellisesti perusteltavissa pitää lapseen kohdistuvaa haureutta törkeänä pelkästään puheena olevan 3 momentin avoimeen rangaistussäännökseen nojautuvan kokonaisarvostelun perusteella. Törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta tuomitseminen edellyttää siten, että rikoksen tekotapa voidaan luokitella erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavaksi. Teon on lisäksi oltava kokonaisuutena arvostellen törkeä. Teon törkeyttä arvioitaessa on otettava huomioon, että lapseen kohdistuvaa haureutta koskeva perussäännös kattaa rangaistusasteikkonsa osoittamin tavoin myös varsin vakavia rikoksia.

12. X:n tekoihin liittyy useita piirteitä, joiden voidaan katsoa lisäävän niiden moitittavuutta. Teot ovat olleet luonteeltaan seksuaalisesti poikkeavia ja niistä on täytynyt aiheutua X:lle kipua niin, että myös asianomistajat ovat sen voineet havaita. Teot ovat siten olleet laadultaan sellaisia, että ne ovat olleet omiaan vakavasti vahingoittamaan herkässä kehitysvaiheessa olleiden asianomistajien henkistä ja seksuaalista kehitystä. X:n tekojen moitittavuutta lisää edelleen se, että hän on houkutellut asianomistajat jatkamaan kysymyksessä olevia tekoja jopa vuosien ajan antamalla heille teoista korvaukseksi rahaa tai alkoholia. Seksuaalisten hyväksikäyttökertojen lukumäärä onkin kaikkien asianomistajien kohdalla huomattavan suuri.

13. Kappaleessa 12 mainitut seikat eivät kuitenkaan ole sellaisia, että niiden voitaisiin katsoa kuuluvan erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavan tekotavan kattamalle alueelle. X:n toimintatapaa ei voida, sen paheksuttavuudesta huolimatta, pitää erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavana. Ennen vuotta 1999 voimassa olleita säännöksiä sovellettaessa tällaisten tekojen on katsottava kuuluvan rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 ja 2 momenttien (16/1971) soveltamisalaan.

14. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus päätyy hovioikeuden tavoin siihen, ettei X:n tekoja voida pitää tekoajankohtina voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentissa (16/1971) tarkoitettuina törkeinä lapseen kohdistuvina haureuksina, vaan ainoastaan saman pykälän 1 tai 2 momentissa tarkoitettuina lapseen kohdistuvina haureuksina.

15. Kuten kappaleessa 7 on todettu, lapseen kohdistuvan haureuden enimmäisrangaistus on teon kohteena olevan lapsen iästä riippuen neljä tai kuusi vuotta vankeutta. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan rangaistusta ei saa tuomita, ellei syytettä ole nostettu kymmenessä vuodessa, jos kovin rangaistus on yli kahden vuoden ja enintään kahdeksan vuotta. Syytteen mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö on päättynyt A:n osalta 17.5.1991, B:n osalta 3.2.1992, C:n osalta 2.8.1995, D:n osalta 29.3.1992 ja E:n osalta 25.12.1990. Syyte on nostettu 9.7.2002 eli muiden asianomistajien kuin C:n osalta myöhemmin kuin kymmenen vuoden kuluttua tekojen päättymisestä. Syyteoikeus on siten syytteen 1, 2, 4 ja 5 kohdan osalta vanhentunut.

16. Siltä osin kuin kysymys on syytteen 3 kohdassa tarkoitetuista C:hen kohdistuneista teoista, X:n menettely täyttää edellä todetuin tavoin tekoajankohtana voimassa olleen lapseen kohdistuvan haureuden tunnusmerkistön. Voimassa olevan lain mukaan arvioituna kysymyksessä olevien tekojen voitaisiin katsoa täyttävän rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Koska voimassa olevan lain soveltaminen ei siten johtaisi lievempään lopputulokseen, rikokseen on sovellettava tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

17. Näillä perusteilla X:n syyksi luetaan, että hän on 6.3.1991 – 2.8.1995 Kuopiossa harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta vuonna 1979 syntyneen C:n kanssa siten, että hän on alkoholia tai rahallista korvausta vastaan saanut C:n lukuisia kertoja nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että vinssi on ollut kiinnitettynä kiristyssolmulla hänen sukuelimeensä, sekä riiputtamaan häntä näin ilmassa useiden tuntien ajan. Lisäksi X on rahallista korvausta tai alkoholia vastaan saanut C:n useita kertoja masturboimaan hänen sukuelintään useiden tuntien ajanjaksoja kerrallaan X:n laittaessa samanaikaisesti tulitikkuja virtsaputkeensa. Mainitulla menettelyllään X on syyllistynyt rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentissa (16/1971) tarkoitettuun lapseen kohdistuvaan haureuteen.

Rangaistusseuraamus

18. X:n rikokseen ei liity sellaisia perusteita, joiden vuoksi 1.1.2004 voimaan tulleet rikoslain (515/2003) rangaistuksen mittaamista tai rangaistuksen ehdollisuutta koskevat säännökset johtaisivat lievempään lopputulokseen kuin rikoksen tekoaikana voimassa olleet rangaistuksen mittaamista tai rangaistuksen ehdollisuutta koskevat säännökset. Rikoslain 3 luvun 2 §:n nojalla asiassa sovelletaan siten rikoksen tekoaikana voimassa olleita rikoslain 6 lukua (466/1976) ja ehdollisesta rangaistuksesta annettua lakia (135/1976).

19. Rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus ja siitä ilmenevä X:n syyllisyys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus hänen syykseen luetusta lapseen kohdistuvasta haureudesta on kaksi vuotta vankeutta.

20. Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin (992/1989) mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Asiassa on selvitetty, että X:ää on jo aikaisemmin rangaistu vastaavista rikoksista. Tällä perusteella ja rikoksen laatuun nähden Korkein oikeus katsoo, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatii rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Vahingonkorvausvaatimukset

22. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 8 §:n mukaan yksityisoikeudellinen vaatimus voidaan tutkia, vaikka syyte hylätään. Syytteen hylkääminen ei siten estä syytteen tarkoittamaan tekoon perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista.

23. A, B ja D ovat vaatineet X:ltä korvausta henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla. B on lisäksi vaatinut korvausta saman luvun 2 §:n nojalla psyykkisen tilansa häiriintymisestä ja masennuksena ilmenneestä kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä.

24. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus muun ohella kivusta ja särystä. Lainkohdassa tarkoitetaan muulla henkilövahingolla muun muassa henkilön psyykkisen tilan tai kehityksen häiriintymistä. Psyykkisten häiriöiden osalta oikeuskäytännössä on yleensä tuomittu korvausta kivun ja säryn asemesta kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan rikoksen uhrilla on oikeus korvaukseen sellaisesta kärsimyksestä, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos.

25. A on esittänyt edellä mainitun korvausvaatimuksensa perustuvan hänen psyykkisen kehityksensä myöhempään vaurioitumiseen. A on selvittänyt, että hänellä on vuosina 1994 – 1995 todettu sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, joka vaikeuttaa muun muassa sopeutumista työelämään. A on lisäksi kertonut, että hänellä on vuodesta 1994 alkaen esiintynyt levottomuutta, jännittyneisyyttä, masentuneisuutta ja univaikeuksia. Myös B on viitannut korvausvaatimuksensa perusteena psyykkisen kehityksensä vaurioitumiseen. Hän on esittänyt, että hänellä on vuodesta 1995 alkaen ilmennyt painajaisunia, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja mielialaongelmia. Vuodesta 1997 alkaen B:llä oli todettu toistuvasti skitsofrenistyyppisiä psykoottisia häiriöitä ja vuonna 2001 erilaistumaton skitsofrenia. D on niin ikään kertonut kärsineensä X:n menettelyn seurauksena keskittymiskyvyttömyydestä ja huonosta itsetunnosta. D on kertonut lisäksi koulunkäyntivaikeuksistaan, itsetuhoisesta käyttäytymisestään ja runsaasta alkoholinkäytöstään. Edellä mainitut korvausvaatimusten perusteeksi ilmoitetut seikat tarkoittavat pääosin sellaisia henkilövahinkoja, joiden korvaamisesta on säädetty vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä. A:n, B:n ja D:n korvausvaatimusten on siten keskeisiltä osiltaan katsottava perustuvan tosiasiallisesti viimeksi mainittuun lainkohtaan.

26. Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuullun psykiatrian erikoislääkärin kertomuksella on selvitetty, että seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden lasten yleisimpiä oireita ovat pelot, traumaperäiset stressi- ja käytöshäiriöt, seksualisoitunut käyttäytyminen ja itsetunnon heikkous. Erityisesti 13 – 18-vuotiaiden yleisimpiä oireita ovat masennus, itsetuhoinen tai itseä vahingoittava käyttäytyminen, ruumiilliset vaivat, lakien rikkominen, karkaaminen ja päihteiden käyttö. A:n, B:n ja D:n oireet sopivat siten seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamiksi. Kun lisäksi otetaan huomioon, että X:n menettely on sen seksuaalisen poikkeavuuden vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa asianomistajien kehitykselle, Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että X:n teot ovat aiheuttaneet A:lle, B:lle ja D:lle vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetun henkilövahingon, joka on käsittänyt heidän psyykkisen tilansa järkkymisen ja psyykkisen kehityksen häiriintymisen.

27. Vahingonkorvauslain 7 luvun 2 §:n (412/1974) mukaan vahingonkorvausta on vaadittava kymmenen vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta, ellei lyhyempää vanhentumisaikaa ole säädetty.

28. Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan kysymyksessä olevat A:n, B:n ja D:n vahingot ovat alkaneet syntyä hyväksikäytön tapahtumisesta lukien. Kysymyksessä olevan kaltaiset vahingot ilmenevät kuitenkin yleensä vasta vähitellen pitkän ajan kuluessa. Näin on myös tässä tapauksessa tapahtunut. A:n ja B:n esittämien lääkärinlausuntojen mukaan heidän vahinkonsa ovat ilmenneet merkittävältä osin vasta 1990-luvun puolivälistä alkaen. D on kertonut saaneensa elämänsä hallintaan vasta pari vuotta sitten päästyään oppisopimuskoulutukseen.

29. X:n on katsottava saaneen tiedon häneen kohdistetuista korvausvaatimuksista vasta haastetiedoksiannon yhteydessä 9.7.2002. A:lla, B:llä ja D:llä on siten oikeus saada X:ltä korvaus sellaisista seksuaalisesta hyväksikäytöstä aiheutuneista henkilövahingoista, jotka ovat ilmenneet 9.7.1992 jälkeen. Korvattavan henkilövahingon määräksi sanotun ajankohdan jälkeiseltä ajalta Korkein oikeus harkitsee A:n ja B:n osalta 10 000 euroa ja D:n osalta 8 000 euroa.

30. Henkilövahingoista maksettavien korvausten viivästyskoron sovittelemiseen ei ole korkolain 11 §:n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita. Korvauksille on siten maksettava viivästyskorkoa tavanmukaisen korkokannan mukaan 9.7.1992 lukien.

31. Siltä osin kuin A:n, B:n ja D:n on katsottava vaatineen korvausta vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n tarkoittamasta henkisestä kärsimyksestä, Korkein oikeus katsoo, ettei X ole menettelyllään loukannut heidän vapauttaan tai seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan siten, että heille olisi syntynyt oikeus korvaukseen mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta kärsimyksestä. Sen vuoksi vaatimukset henkisen kärsimyksen korvaamisesta hylätään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan syytteen 3 kohdan osalta ja vahingonkorvausten osalta.

Muutokset syyksilukemisen ja rangaistusseuraamusten osalta

Hovioikeuden tuomio 3 kohdan osalta kumotaan ja X tuomitaan tältä osin rikoslain 20 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentin (16/1971) nojalla 6.3.1991 – 2.8.1995 tehdystä lapseen kohdistuvasta haureudesta 2 vuodeksi vankeuteen.

Muutokset korvausvelvollisuuden osalta

X velvoitetaan suorittamaan A:lle, B:lle ja D:lle korvaukseksi kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä, A:lle ja B:lle kummallekin erikseen 10 000 euroa korkoineen sekä D:lle 8 000 euroa korkoineen.

Ennen 9.7.1992 syntyneiden vahinkojen osalta vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ään perustuvat vaatimukset hylätään. Samoin hylätään vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ään perustuvat korvausvaatimukset.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Gustaf Möller, Eeva Vuori ja Pertti Välimäki (eri mieltä). Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimäki:

Syyteoikeus ja rikosoikeudellinen arviointi

Yhdyn kappaleissa 3 – 11 lausuttuun. Muilta osin lausun seuraavasti. Voidakseen tulla rangaistavaksi nyt kysymyksessä olevien rikosten tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla lapseen kohdistuvan haureuden tulee osoittaa tekijässään erityistä raakuutta tai julmuutta. Tavallisesti kysymykseen tulevat teot, joissa rikoksentekijä kajoaa lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen pidellen häntä julmasti tai raa’asti. Lain sanamuodon mukaan tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Erityinen raakuus tai julmuus voi ilmetä myös muulla tavoin. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa X on korvausta vastaan muun muassa saanut asianomistajat lukuisia kertoja nostamaan hänet vinssillä ilmaan siten, että nostoköysi on ollut kiristyssolmulla kiinnitettynä hänen sukuelimiinsä, sekä näin riiputtamaan häntä ilmassa useita tunteja. Tällainen vääristynyt, sadomasokistinen seksuaalisuus on osoittanut X:ssä erityistä raakuutta tai julmuutta. Hän on kohdistanut menettelynsä murrosikäisiin asianomistajiin, joiden seksuaalinen identiteetti on juuri ollut muotoutumassa. Menettely on ilmeisesti ollut heidän psyykkisen kehityksensä kannalta erityisen vahingollista. X:n tekojen ilmentämä julmuus tai raakuus ei siten ole kohdistunut vain häneen itseensä vaan myös asianomistajiin. Kun otetaan lisäksi huomioon, että X:n menettely on kohdistunut useisiin lapsiin ja kestänyt vuosien ajan, pidän lapsiin kohdistuneita haureuksia kokonaisuutena arvioiden törkeinä. X on siten käräjäoikeuden hänen syykseen lukemalla menettelyllä syyllistynyt viiteen rikoslain 20 luvun 3 §:n 3 momentissa (16/1971) rangaistavaksi säädettyyn törkeään lapseen kohdistuvaan haureuteen.

X:n menettely on lasten iän ja kehitystason vuoksi ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Tuomitsemishetkellä voimassa olevien rikoslain 20 luvun 6 §:n ja 7 §:n nojalla arvioiden X on syyllistynyt viiteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Koska uusi laki ei arvioni mukaan johda tässä tapauksessa lievempään lopputulokseen, X on tuomittava rangaistukseen tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n 1, 2 ja 3 momenttien (16/1971) nojalla.

Rangaistusseuraamus

Rangaistuksen mittaamisen osalta totean, kuten enemmistökin, että asiassa on sovellettava rikoslain tekoaikana voimassa olleen 6 luvun säännöksiä.

Vahingonkorvausvaatimukset

Tältä osalta yhdyn Korkeimman oikeuden tuomion kappaleissa 23 – 26 ja 28, 30 ja 31 lausuttuun sekä kappaleessa 29 mainittuihin korvausmääriin.

Tuomiolauselma

Kumoan hovioikeuden pääasiassa antaman tuomion ja tuomitsen X:n rikoslain 20 luvun 3 §:n 1, 2 ja 3 momenttien nojalla viidestä törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta käräjäoikeuden hänelle määräämään 3 vuoden 6 kuukauden rangaistukseen.

Korvausten osalta yhdyn muutoin siihen, mitä Korkeimman oikeuden tuomiolauselmassa on lausuttu, paitsi että en hylkää vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ään perustuvia vaatimuksia miltään osin.

Oikeusneuvos Raulos: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.