Korkein oikeus KKO:2005:7

Murha
Tappo

A ja B olivat tappaneet C:n lyömällä ja potkimalla puolustuskyvyttömässä tilassa ollutta C:tä päähän ja ylävartaloon sekä hyppimällä hänen päänsä ja rintakehänsä päälle. C oli kuollut rintakehän ja ylävatsan murskavammoihin, molemminpuolisiin kylkiluiden murtumiin, maksarepeämään sekä sisäisiin verenvuotoihin. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:n ja B:n katsottiin syyllistyneen murhaan.

RL 21 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Orimattilan käräjäoikeuden tuomio 12.2.2003

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ja C:n oikeudenomistajien syytteestä selvitetyksi, että A ja B olivat 15.6.2002 Mäntsälässä erään asuinrakennuksen piha-alueella yhdessä ja yksissä tuumin tappaneet C:n. B oli ensin väkivaltaa käyttäen kaatanut C:n maahan, minkä jälkeen A ja B olivat noin kymmenen minuutin ajan lyöneet ja potkineet C:tä useita kymmeniä kertoja, A voimakkaasti päähän ja ylävartaloon ja B eri puolille vartaloa. B oli lisäksi repinyt C:tä erittäin voimakkaasti korvasta. A ja B olivat tämän jälkeen poistuneet puolustuskyvyttömään tilaan jääneen C:n luota. He olivat kuitenkin hetken kuluttua palanneet jatkamaan väkivaltaa maassa maannutta C:tä kohtaan siten, että A oli potkinut C:tä useita kertoja voimakkaasti ylävartaloon ja päähän muun muassa siten, että B oli pitänyt C:n päästä kiinni samalla, kun A oli potkaisemalla survaissut tätä useita kertoja voimakkaasti päähän. A oli lisäksi useita kertoja vauhtia ottamalla hypännyt tasajalkaa C:n rintakehän päälle ja kerran pään päälle. A:n levätessä B oli jatkanut pahoinpitelyä ja survaissut jalalla C:tä useita kertoja voimakkaasti vatsaan. B oli lisäksi pudottautunut rajusti istualleen C:n rinnan päälle ja lyönyt tätä kymmenkunta kertaa nyrkillä kasvoihin. C oli pahoinpitelyn aikana menettänyt tajuntansa. A ja B olivat tästä huolimatta jatkaneet hänen pahoinpitelemistään, kunnes he olivat omasta mielestään varmistautuneet hänen kuolemastaan. C oli kuollut rintakehän ja ylävatsan murskavammoihin; molemminpuolisiin kylkiluiden murtumiin, maksarepeämään ja sisäisiin verenvuotoihin.

Käräjäoikeus katsoi, että surmaaminen oli tapahtunut erityisen raa’alla ja julmalla tavalla huomioon ottaen tekotapa ja väkivallan pitkä ajallinen kesto, vähintään 15 minuuttia, ja kaksivaiheisuus, mihin oli sisältynyt mahdollisuus luopua teosta, sekä väkivallan määrätietoisuus ja intensiivisyys ja sen suuntaaminen puolustuskyvyttömään henkilöön, joka ei ollut antanut aihetta kimppuunsa käymiseen. Se seikka, että C oli pahoinpitelyn aikana menettänyt tajuntansa, ei ollut esteenä erityisen raakaa ja julmaa tekotapaa koskevan ankaroittamisperusteen soveltamiselle.

Tekijät olivat lopuksi häväisseet C:n virtsaamalla hänen päälleen. Tähän nähden ja muut edellä mainitut tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen tappoa oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet määräaikainen laamanni Leena Kartimo, käräjätuomari Markku Vuorio ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 18.6.2003

A ja B valittivat hovioikeuteen. He vaativat kumpikin, että heidän syykseen luetaan vain törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus tai enintään tappo.

Hovioikeus katsoi pääkäsittelyn toimitettuaan selvitetyksi, että A ja B olivat käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla väkivallalla aiheuttaneet C:n kuoleman. He olivat lyöneet ja potkineet C:tä lukuisia kertoja päähän, kylkiin ja raajoihin sekä hyppimällä ja jalalla survomalla vaurioittaneet hänen rintakehäänsä ja maksaansa. A ja B olivat siten kohdistaneet puolustuskyvyttömänä maassa maanneeseen C:hen erittäin voimakasta väkivaltaa. Tällaisessa väkivallassa vaara kuolemasta oli erityisen suuri, koska menettely saattoi vaurioittaa rintakehän ja vatsan alueella olevia elintärkeitä sisäelimiä. A ja B olivat todistajien kertomusten mukaan myös keskustelleet C:n kuoleman mahdollisuudesta pahoinpitelyn yhteydessä. Hovioikeus katsoi näiden seikkojen osoittavan, että A:n ja B:n oli täytynyt ymmärtää C:n kuoleman olevan varsin todennäköinen seuraus heidän teostaan. He olivat siten aiheuttaneet C:n kuoleman tahallaan. Asiassa ei ollut kuitenkaan selvitetty, että heidän tarkoituksensa olisi ollut tappaa C. Syy C:n kimppuun käymiseen ja hänen kuolemaansa johtaneen väkivallan käyttämiseen ei ollut selvinnyt.

Pahoinpitely oli kestänyt pitkään. C:hen pahoinpitelyn loppuvaiheessa kohdistettu väkivalta oli ollut erityisen raakaa ja julmaa. Todistajana kuullun huoltomiehen luotettavana pidettävän kertomuksen perusteella tällainen väkivalta oli kestänyt kuitenkin vain varsin lyhyen ajan. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen myös A:n ja B:n tahallisuuden asteen hovioikeus katsoi, ettei tappoa ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla törkeänä. A ja B olivat siten syyllistyneet murhan asemesta tappoon.

Taposta oli säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta. Oikeuskäytännön mukaan tavanomainen rangaistus taposta, jonka juovuksissa oleva henkilö teki riitelyn yhteydessä teräaseella lyömällä, oli yhdeksän vuotta vankeutta. A:n ja B:n teko edellytti tavanomaista ankarampaa rangaistusta. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus piti oikeudenmukaisena rangaistuksena kysymyksessä olevasta taposta kymmenen vuotta vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Martti Kurri, Risto Karila ja Raija Peltonen. Esittelijä Tanja Arpiainen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Viralliselle syyttäjälle ja C:n oikeudenomistajille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan he toistivat vaatimuksensa A:n ja B:n tuomitsemisesta rangaistukseen murhasta.

A ja B vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 22.11.2004.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A ja B ovat tappaneet C:n pahoinpitelemällä häntä käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla. Hovioikeus on lukenut teon A:n ja B:n syyksi tappona. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän sekä C:n oikeudenomistajien valitusten johdosta kysymys siitä, onko tekoa pidettävä murhana vai tappona.

2. Syyttäjä sekä C:n oikeudenomistajat ovat vaatineet A:lle ja B:lle rangaistusta murhasta katsoen, että teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja että rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

3. Syyttäjä on esittänyt vaatimuksensa perusteeksi, että A:n ja B:n C:hen kohdistama raaka ja julma väkivalta oli kestänyt, toisin kuin hovioikeus oli katsonut, huomattavan pitkään. Kysymyksessä olevan kaltainen pitkään jatkunut väkivalta, joka oli tehty ilman mitään astaloa ja joka oli kohdistunut elintärkeiden sisäelinten ja pään alueelle, oli ollut omiaan aiheuttamaan uhrille suurta tuskaa. Teon pitkäkestoisuus ja tekotapa osoittivat sinnikästä ja määrätietoista surmaamispyrkimystä. Syyttäjä on katsonut, että hovioikeus oli arvioinut A:n ja B:n tahallisuuden virheellisesti vain lievimmän laatuiseksi eli niin sanotuksi todennäköisyystahallisuudeksi. Syyttäjän mukaan A ja B olivat nimenomaisesti pyrkineet C:n tappamiseen. Tähän viittasivat heidän keskinäiset keskustelunsa teon aikana ja sen jälkeen sekä se, että he olivat pahoinpitelemisen jo lopetettuaan ja paikalta poistuttuaan palanneet takaisin jatkamaan väkivaltaa C:tä kohtaan havaittuaan hänen vielä liikkuvan. Syyttäjä on viitannut vielä siihen, että C, joka ei ollut millään tavalla myötävaikuttanut häneen kohdistuneeseen väkivaltaan, oli pahoinpitelyn aikana ollut puolustuskyvyttömässä tilassa.

4. C:n oikeudenomistajat ovat syyttäjän tavoin katsoneet, että A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut tappaa C. He ovat lisäksi esittäneet, että teon törkeyttä arvioitaessa tuli antaa merkitystä sille, että C:tä oli pahoinpidelty velan perimiseksi ja että häneen kohdistettu väkivalta oli ollut pitkäkestoista ja määrätietoista ja sitä oli käytetty huomattavasti enemmän kuin surmaaminen olisi edellyttänyt. Teko oli lisäksi kohdistunut puolustuskyvyttömään henkilöön ja aiheuttanut tälle huomattavaa tuskaa ja kärsimystä.

5. A ja B ovat kiistäneet syyttäjän ja C:n oikeudenomistajien vaatimukset esittäen, ettei heidän tarkoituksenaan ollut ollut tappaa C:tä eivätkä he olleet määrätietoisesti pyrkineet tällaiseen päämäärään. Vahvasta humalatilastaan johtuen, A 2,7 ja B 3,8 promillea, he eivät olleet kyenneet havaitsemaan tai ymmärtämään C:n vammojen vakavuutta. Heidän keskinäiset lausahduksensa olivat liittyneet pahoinpitelyn jälkeiseen kiihtymystilaan, eikä niille sen vuoksi voitu antaa merkitystä heidän tahallisuuttaan arvioitaessa. Pahoinpitely oli tosin loppuvaiheessa ollut lyhyen aikaa raakaa ja julmaa, mutta oli todennäköistä, ettei C ollut tällöin enää tuntenut kipua. A ja B ovat katsoneet, että kysymyksessä oli tyypillinen ”humalatappo”, jota ei voitu pitää rikoslain 21 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeänä.

Korkeimmassa oikeudessa esitetty henkilötodistelu

6. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hän ollut tuntenut C:tä entuudestaan eikä hänellä ollut ollut mitään syytä tappaa tätä. A on kertonut muistavansa kysymyksessä olevista tapahtumista vain sen, että hän oli hypännyt E:n asunnon parvekkeen aidan yli, minkä jälkeen tappelu oli alkanut.

7. B on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hänkään ollut tuntenut C:tä entuudestaan eikä hänelläkään siten ollut ollut mitään syytä tappaa C:tä. B:n mukaan hänellä ei ollut ollut D:n luona mitään riitaa C:n kanssa. B oli myöhemmin tavannut C:n D:n asunnon ulkopuolella, jolloin C oli jollain lausumallaan aiheuttanut sen, että B oli käynyt häneen kiinni ja kaatanut C:n maahan sekä potkinut häntä kylkeen ja jalkoihin. B on kiistänyt, että C:n pahoinpitelemisessä olisi ollut kysymys velan perimisestä. Mitään velkaa ei ollut olemassa.

8. Korkeimmassa oikeudessa on kuultu todistajina alemmissa oikeuksissakin kuultuja E:tä, D:tä, F:ää, G:tä ja lääninoikeuslääkäri H:ta.

9. E on myös Korkeimmassa oikeudessa luonnehtinut A:n ja B:n toimintaa määrätietoiseksi. Hänen mukaansa A ja B olivat olleet rauhallisia, kun he olivat ensimmäisen pahoinpitelyvaiheen jälkeen tulleet parvekkeelle juomaan olutta, ja ainakin toinen heistä oli kieltänyt E:tä puuttumasta tapahtumiin. E on kertonut kuulleensa, kun A oli pahoinpitelyn päätteeksi todennut B:lle ”Taitaa olla kuollut jo”, mihin B oli vastannut myöntävästi.

10. Hovioikeuden tuomiossa mainittu huoltomies F on Korkeimmassa oikeudessa luonnehtinut pahoinpitelemisen ensimmäistä vaihetta painimiseksi ja toista vaihetta ”työnteoksi”. Huoltomiehen mukaan A ja B olivat pahoinpidelleet C:tä osaksi yhteistoimin ja osaksi vuorotellen. Huoltomies ei ollut havainnut C:n puolustautuvan. Pahoinpitelyn jälkimmäisen vaiheen aikana C oli ollut selvästi tajuton.

11. Lääninoikeuslääkäri H on kertonut, että kysymyksessä olevan kaltaisesta tylpästä väkivallasta aiheutuu uhrille huomattavan suurta kipua ja tuskaa, mikäli hän on tajuissaan. Erityisesti kylkiluiden murtumat ovat hyvin kivuliaita. C:n vammojen perusteella ei lääninoikeuslääkärin mukaan voitu arvioida, oliko C ollut pahoinpitelyn aikana tajuissaan, mutta puolustautumisvammojen puuttuminen viittaa kuitenkin siihen, ettei hän ollut tajunnut kipua ainakaan kovin pitkään.

Murhan tunnusmerkistö

12. Rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava murhasta muun muassa silloin, kun tappo on tehty erityisen raa’alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

13. Korkein oikeus toteaa, että murha rikosnimikkeenä tarkoittaa henkirikoksenakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja. Kuten murhaa koskevan säännöksen esitöistä ilmenee (HE 94/1993 vp s. 92 – 94), murhan tunnusmerkistössä on käytetty törkeiden rikosten tavanmukaista kokonaisharkintalauseketta, vaikka henkirikokset ovat yleensäkin rikoksina aina törkeitä. Murhan tunnusmerkistössä törkeyttä ei olekaan arvioitava sellaisenaan, vaan teon on oltava törkeä verrattuna rikoslain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tappoon. Vasta sellaista henkirikosta, joka on tappoa selvästi törkeämpi, voidaan rikoslain mukaan pitää murhana.

14. Niin kuin hallituksen esityksen perusteluistakin ilmenee (HE 94/1993 vp s. 93), erityisellä raakuudella tai julmuudella tarkoitetaan todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää. Arvioitaessa tappamisen julmuutta on merkitystä esimerkiksi sillä, tehdäänkö tappo tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Teon raakuutta arvioitaessa on oikeuskäytännössä puolestaan annettu merkitystä esimerkiksi sille, että tappo on tehty käyttämällä useaa eri välinettä lukuisia kertoja sekä osoittamalla päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä (KKO 1995:102).

Murhan tunnusmerkistön täyttyminen tässä tapauksessa

15. A ja B ovat tappaneet C:n muun muassa potkimalla ja lyömällä häntä voimakkaasti päähän ja ylävartaloon sekä hyppimällä hänen päänsä ja rintakehänsä päälle. Teko on tapahtunut kahdessa vaiheessa siten, että A ja B ovat ensin pahoinpidelleet C:tä joitain minuutteja lyömällä ja potkimalla häntä päähän ja ylävartaloon, minkä jälkeen he ovat jättäneet C:n makaamaan maahan ja palanneet D:n asunnon parvekkeelle. He ovat kuitenkin hetken kuluttua tulleet takaisin C:n luo ja jatkaneet väkivaltaa aiemman pahoinpitelemisen johdosta edelleen puolustuskyvyttömässä tilassa ollutta C:tä kohtaan. Korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien kertomuksilla on selvitetty, että tämä pahoinpitelyn jälkimmäinen vaihe on kestänyt noin kymmenen minuuttia ja että C:hen tuolloin kohdistettu väkivalta on ollut erittäin voimakasta. A on muun muassa hyppinyt useita kertoja C:n rintakehän päälle ja kerran pään päälle sekä polkenut jalallaan C:n päätä useita kertoja B:n asetellessa päätä aina uudelleen polkaisujen suuntaan. B on lisäksi pudottautunut istumaan C:n rintakehän päälle ja lyönyt tätä useita kertoja nyrkillä kasvoihin. A ja B ovat menettelyllään aiheuttaneet miltei kaikkien C:n kylkiluiden murtumisen ja hänen maksansa repeämisen, mihin vammoihin hän on kuollut.

16. C:n pahoinpiteleminen on jatkunut pitkään ja sen luonne on muuttunut kaksivaiheisen pahoinpitelytilanteen jälkimmäisessä vaiheessa huomattavasti raaemmaksi kuin ensimmäisessä vaiheessa. C:llä todetut vammat osoittavat häneen kohdistetun väkivallan olleen hyvin voimakasta ja suuntautuneen erityisesti pään ja elintärkeiden sisäelinten alueelle. Pahoinpitely on jatkunut voimakkaana loppuun saakka ja siis vielä senkin jälkeen, kun C on todennäköisesti pahoinpitelyn johdosta jo menettänyt tajuntansa. Korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien kertomukset ja C:n vammat osoittavat puolestaan, ettei hän ole juurikaan kyennyt puolustautumaan tai edes suojautumaan häneen kohdistetulta väkivallalta. A:n ja B:n tapahtuman kestäessä käymän keskustelun perusteella on ilmeistä, että he ovat humalatilastaan huolimatta havainneet C:n avuttoman tilan ja että he ovat aloittaneet pahoinpitelyn uudelleen todettuaan uhrin vielä heikosti liikahtelevan. Näistä tekoon sekä A:n ja B:n käyttäytymiseen liittyvistä seikoista on pääteltävissä, että heidän tarkoituksenaan on ollut tappaa C ja että he ovat määrätietoisesti pyrkineet tähän päämäärään.

17. Arvioidessaan laissa säädettyjen ankaroittamisperusteiden täyttymistä Korkein oikeus toteaa, että A ja B ovat edellä kerrotuin tavoin voimakkaasti pahoinpidelleet C:tä pitkän ajan. Väkivallan käytön alkuvaiheessa noin viiden minuutin jälkeen he ovat lopettaneet C:n pahoinpitelyn mutta jatkaneet sitä tauon jälkeen, vaikka heillä olisi ollut C:lle aiheuttamansa tuskatkin havaittuaan mahdollisuus olla niin tekemättä. Tekotavat, kuten hyppiminen ja pudottautuminen istualleen rintakehän päälle sekä jalalla voimallisesti vasten päätä polkeminen, ovat muuttuneet loppua kohden yhä voimaperäisemmiksi. Todistajana kuullun huoltomiehen kertomuksen mukaan C:n pahoinpiteleminen oli ollut loppuvaiheessa ikään kuin ”työn” tekemistä, mikä kuvaus osaltaan osoittaa, että A ja B ovat määrätietoisesti C:n tuskista piittaamatta saattaneet tekonsa päätökseen. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tappaminen on tapahtunut erityisen raa’alla tavalla.

18. Pitkittynyt tekotapa siitä johtuvine vammoineen on ollut omiaan aiheuttamaan C:lle suuria tuskia. Todistaja G:n kertomus osoittaa, että C on ainakin väkivallan käytön ensimmäisessä vaiheessa valittanut ja myös pyytänyt A:ta ja B:tä lopettamaan pahoinpitelyn. Tästä huolimatta nämä ovat jatkaneet puolustuskyvyttömän C:n pahoinpitelemistä. Tämän vuoksi tappamisen voidaan katsoa tapahtuneen myös erityisen julmalla tavalla. Sillä seikalla, että C on todennäköisesti väkivallan käytön jälkimmäisessä vaiheessa jo menettänyt tajuntansa, ei ole tässä tilanteessa arvioinnin kannalta merkitystä.

19. Todistajien tekemien A:n ja B:n käyttäytymistä ja lausumia koskevien havaintojen perusteella on pääteltävissä, että nämä ovat koko ajan olleet tietoisia mainituista raakuus- ja julmuusarviointiin vaikuttavista seikoista.

20. Rikoksen kokonaisarvostelun osalta Korkein oikeus ensinnäkin katsoo asiassa jääneen näyttämättä, että pahoinpiteleminen olisi johtunut C:n velkasuhteista. Tappamiseen ei ole ilmennyt muutakaan syytä eikä C:n ole näytetty käyttäytymisellään myötävaikuttaneen väkivallan uhriksi joutumiseen. Todistaja E:n kertomus päin vastoin osoittaa, että C oli pyrkinyt välttämään riitaa ja poistunut D:n asunnosta heti erimielisyyksien synnyttyä. A ja B ovat kuitenkin lähteneet C:n perään ja pahoinpidelleet häntä yhteistoimin. A ja B ovat olleet yhdessä ylivoimaisia C:hen nähden eikä tämä olekaan kyennyt tekemään vastarintaa. A ja B ovat tästä huolimatta jatkaneet maassa makaavan ja avuttoman C:n pahoinpitelemistä huomattavia tuskia ja kipuja aiheuttavalla tavalla noin 15 minuutin ajan.

21. Vaikka A ja B ovatkin olleet tekohetkellä vahvassa humalatilassa, ei humalatilaa ja sen vaikutusta heidän kykyynsä havaita tekonsa seuraukset, ottaen myös huomioon edellä mainitut, heidän käyttäytymisestään ja lausumistaan tehdyt havainnot, voida pitää heidän tekonsa rikosoikeudellista arviointia lieventävänä seikkana. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan seikkoja, joiden voitaisiin katsoa vaikuttavan lieventävästi teon kokonaisarvosteluun.

22. Tekoon johtaneet ja siitä ilmenevät muut edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n syyksi luettua tappoa on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Korkein oikeus päätyy siten siihen, että A ja B ovat syyllistyneet murhaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

A ja B tuomitaan siten rikoslain 21 luvun 2 §:n nojalla murhasta elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja ja Kari Kitunen. Esittelijä Marja Räbinä.