KKO:2006:72

Luottamusaseman väärinkäyttö

Kehitysvammaisen sisarensa edunvalvojana toiminut A oli käyttänyt päämiehensä varoja omiin tarkoituksiinsa ja ilmoittanut ne vuositileissä saatavina itseltään. A:n katsottiin syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön.

RL 36 luku 5 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kemi-Tornion käräjäoikeuden tuomio 14.12.2004

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus lausui, että
A oli 28.3.2000 yhdessä erään toisen henkilön kanssa määrätty sisarensa B:n edunvalvojaksi. A oli lainannut päämiehensä varoja 31.8.2000 – 31.12.2001 välisenä aikana usealla eri kerralla yhteensä 58 595,41 markkaa.

Vuoden 2000 vuositiliin oli merkitty saatavaksi 15 000 markkaa A:lta ja vuoden 2001 vuositiliin A:n laina 57 808,21 ja korkoineen yhteensä 60 231,62 markkaa. A oli 27.3.2001 laatinut velkakirjaksi otsikoidun asiakirjan, jossa todettiin hänen lainanneen sisareltaan 31.8.2000 15 000 markkaa lisättynä virhekirjauksilla. Koron määräksi oli merkitty 4 prosenttia ja lainan takaisinmaksussa oli vakuudeksi ilmoitettu A:n omistama tila.

Maistraatti oli 3.8.2001 vuoden 2000 vuositilin tarkastuksen yhteydessä antanut A:lle muistutuksen, jonka mukaan edunvalvojan ei tullut lainailla päämiehensä varoja ja rahan lainaaminen ilman edunvalvojan sijaista ei ollut laillista. Velka tuottokorkoineen oli vaadittu välittömästi maksettavaksi takaisin ja edunvalvojan oli käsketty huolehtia siitä, ettei rahan lainaaminen päämiehen varoista toistunut. Seuraavan vuositilintarkastuksen yhteydessä maistraatti oli todennut, ettei rahoja ollut palautettu tilikauden aikana vaan päinvastoin lainailu oli jatkunut vielä senkin jälkeen, kun edunvalvojaa oli muistutettu asiasta. Edunvalvoja oli maistraatin käsityksen mukaan osoittautunut sopimattomaksi tehtäväänsä. Maistraatin hakemuksen johdosta käräjäoikeus oli 20.12.2002 vapauttanut A:n edunvalvojan tehtävästään.

A oli kertonut, että syynä rahan lainaamiseen oli ollut hänen oma taloudellinen ahdinkotilansa, joka oli aiheutunut avioerosta ja aviopuolison konkurssista. A oli joutunut lainaamaan rahaa selviytyäkseen päivittäisistä menoista. Velan saaminen pankista ei ollut ollut mahdollista. A oli äidin kuoleman jälkeen huolehtinut B:stä, joka oli asunut A:n luona noin 9 kuukauden ajan 5.8.2000 saakka, kunnes hän oli saanut kunnan järjestämän asunnon. A oli joutunut irtisanoutumaan työstään B:n hoitamiseksi. B:n saatua kunnan järjestämän asunnon A oli lähtenyt töihin ja elokuussa 2002 ottamallaan pankkilainalla kyennyt maksamaan takaisin B:ltä ottamansa lainan.

Käräjäoikeuden mukaan A oli määrättynä edunvalvojana ollut sellaisessa asemassa, jossa hänellä oli ollut velvollisuus hoitaa toisen henkilön asioita. Oikeuskirjallisuuden mukaan tekijä voi väärinkäyttää luottamusasemaansa muun muassa ryhtymällä toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta. Tällaisella toimella tarkoitettiin tointa, joka kuuluu tekijälle annetun toimivallan piiriin ja johon hän voi ryhtyä päämiestä sitovin vaikutuksin. Tyypillisesti rangaistavaa menettelyä oli toimivaltuuksien selvä ja vilpillinen ylittäminen. Yleensä toimivaltuuksien ylitys koski oikeustoimia.

Edunvalvojan toimivaltaan kuului päättää rahalainan antamisesta. Siten asiassa oli kysymys sellaista toimesta, joka kuului edunvalvojan toimivallan piiriin. Holhouslain 32 §:n 2 momentin mukaan edunvalvoja ei kuitenkaan saanut edustaa päämiestään, jos vastapuolena oli edunvalvoja itse. A oli lainaamalla päämiehensä varoja ylittänyt toimivaltansa. Sillä, oliko oikeustoimi pätevä, ei tässä ollut merkitystä, koska varat olivat tosiasiallisesti siirtyneet A:n haltuun.

Rikoslain 36 luvun 5 §:ssä edellytetään, että tekijä aiheuttaa vahinkoa sille, jonka asioita hänen tulee hoitaa. Taloudellista vahinkoa tulkittaneen oikeuskirjallisuuden mukaan kuin petossäännöksissä, jolloin yleensä jo taloudellisen vahingon vaara riittää rangaistavuudelle. Sanotun rahamäärän lainaaminen oli siinä määrin heikentänyt B:n taloudellista asemaa, että hänelle oli menettelystä aiheutunut välitön taloudellisen vahingon vaara. A:n taloudellinen asema oli ollut sellainen, ettei pankkilainan saaminen ollut ollut mahdollista. Lainalla ei ollut ollut turvaavaa vakuutta.

A oli ollut tietoinen siitä, että hän oli rahan lainaamisella ylittänyt toimivaltuutensa. A oli jatkanut rahan lainaamista vielä senkin jälkeen, kun maistraatti oli huomauttanut edunvalvojia menettelystä ja velvoittanut suorittamaan lainatut varat takaisin välittömästi. A:n menettely oli siten ollut tahallista.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n luottamusaseman väärinkäytöstä sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Maarit Tukiainen ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 3.3.2005

A valitti hovioikeuteen vaatien, että syyte hylätään.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Teuvo Peltoniemi, Marianne Wagner-Prenner sekä asian esittelijä, viskaali Petri Nykänen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati syytteen hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä ilmoitti, ettei hän anna vastausta asiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja ratkaistavana oleva kysymys

1. A oli vuosina 2000 ja 2001 toimiessaan kehitysvammaisen sisarensa B:n edunvalvojana käyttänyt tämän varoja omiin tarkoituksiinsa yhteensä 9 855,04 euron arvosta. Vuoden 2000 vuositiliin hän oli merkinnyt itseltään saatavaksi 15 000 markkaa ja vuoden 2001 vuositiliin vastaavasti 57 808,21 markan lainan, päämiehensä saatavan ollessa häneltä korkoineen 60 231,62 markkaa. A oli lisäksi 27.3.2001 laatinut velkakirjan, jonka mukaan hän oli lainannut sisareltaan 31.8.2000 15 000 markkaa. Koron määräksi oli merkitty 4 prosenttia ja lainan vakuudeksi oli ilmoitettu A:n omistama tila.

2. Holhousviranomainen oli 3.8.2001 vuoden 2000 vuositilin tarkastuksen yhteydessä muistuttanut A:ta siitä, ettei edunvalvojalla ollut oikeutta lainata päämiehensä varoja, sekä kehottanut häntä välittömästi maksamaan velaksi ottamansa varat tuottokorkoineen takaisin. Näin A ei ollut kuitenkaan tehnyt, vaan päämiehen varojen velaksi ottaminen oli jatkunut vielä muistutuksen jälkeenkin. Vasta elokuussa 2002 hän oli maksanut velaksi otetut varat korkoineen sisarelleen takaisin.

3. Asiassa on kysymys siitä, oliko A päämiehensä varojen velaksi ottamisella syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön.

Sovellettava rikossäännös

4. Rangaistus mainitusta rikoksesta on säädetty rikoslain 36 luvun 5 §:ssä. Luottamusaseman väärinkäyttöön syyllistyy henkilö, jonka tehtävänä on hoitaa toisen taloudellisia tai oikeudellisia asioita, jos hän väärinkäyttää luottamusasemaansa muun muassa ryhtymällä sellaiseen toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, ja siten aiheuttaa vahinkoa sille, jonka asioita hänen tulee hoitaa.

Menettelyn oikeudettomuus

5. Holhoustoimesta annetun lain 37 §:n mukaan edunvalvojan on hoidettava päämiehensä omaisuutta sillä tavoin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Tässä tehtävässään edunvalvojan tulee tunnollisesti pitää huolta päämiehen oikeuksista ja edistää hänen parastaan. Edunvalvojan tehtävästä seuraa, että hänellä on velvollisuus pitää päämiehen varat erillään omista varoistaan.

6. Laissa ei sinänsä kielletä edunvalvojaa antamasta päämiehen varoja velaksi, mikäli velaksianto on päämiehen edun mukaista ja velaksiannon ehdot turvaavat päämiehen aseman velkojana. Sanotun lain 32 §:n mukaan edunvalvoja ei kuitenkaan saa edustaa päämiestään, jos vastapuolena on edunvalvoja itse. Tästä johtuu, ettei edunvalvoja voi itse päämiehensä puolesta päättää ottaa tämän varoja omaksi velakseen, vaikka tällainen velaksianto muuten olisikin päämiehen edun mukaista ja velaksiannon ehdot turvaisivat päämiehen aseman velkojana.

7. A ei ole kiistänyt sitä, että hän oli menetellyt holhoustoimilain 32 §:n vastaisesti. Hän ei ole myöskään väittänyt, että päämiehen varojen velaksi ottaminen olisi ollut päämiehen edun mukainen toimenpide, vaan hän on myöntänyt sen johtuneen hänen omista taloudellisista vaikeuksistaan. Näin ollen voidaan pitää riidattomana sitä, että A on edunvalvojana kerrotuin tavoin ryhtynyt toimeen, johon hänellä ei ole ollut oikeutta.

Vahingon aiheuttaminen

8. Rikoslain 36 luvun 5 §:ssä ”vahingolla” tarkoitetaan sekä taloudellista että muuta vahinkoa. Taloudellisena vahinkona on vakiintuneesti pidetty jo taloudellisen aseman tosiasiallista heikentymistä tai välitöntä vaarantumista, ei pelkästään kirjanpidollisesti todettavaa ja lopullisena pidettävää rahan tappiota. Näin ollen myöskään velaksiannossa ei ole ratkaisevaa luottotappion lopullinen toteutuminen, vaan rikoslaissa tarkoitettuna vahinkona voidaan pitää jo väliaikaisesti ilmennyttä tappion vaaraa.

9. Käsillä olevassa tapauksessa A ei ole maistraatin kehotuksesta huolimatta kyennyt maksamaan velaksi ottamiaan varoja takaisin ennen kuin elokuussa 2002. Velaksiottojen tapahtuessa A:n oma taloudellinen tilanne on ollut sellainen, että pankkilainan saaminen ei ole ollut mahdollista turvaavien vakuuksien puuttuessa. Vaikka A:lla olisikin ollut vakaa aikomus maksaa päämieheltä otettu velka takaisin, Korkein oikeus katsoo hänen aiheuttaneen B:lle rikoslain 36 luvun 5 §:ssä tarkoitettua vahinkoa käyttäessään tämän varoja omiin tarkoituksiinsa ilman turvaavaa vakuutta näin syntyneen velan takaisin maksamisesta.

Tahallisuus

10. Luottamusaseman väärinkäytön rangaistavuus edellyttää rikoksentekijältä tahallista toimintaa. Tämä tarkoittaa, että tekijän on täytynyt ymmärtää ryhtyvänsä toimeen, johon hänellä ei ole oikeutta, ja että hän on pitänyt edellä tarkoitetun vahingon aiheutumista oman toimintansa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena.

11. A:n on täytynyt edunvalvojana ymmärtää, ettei päämiehen varojen käyttäminen hänen omiin tarkoituksiinsa ollut päämiehen edun mukaista ja ettei hänellä missään tapauksessa ollut oikeutta päättää päämiehensä varojen velaksiannosta hänelle itselleen. Viimeistään silloin, kun holhousviranomainen oli 3.8.2001 muistuttanut häntä menettelyn oikeudettomuudesta, tämä asia oli tullut hänelle selväksi.

12. Maistraatin ei ole selvitetty muistuttaneen A:ta siitä, millä ehdoilla hänen menettelynsä katsotaan aiheuttavan rikoslaissa tarkoitettua vahinkoa ja mitä siitä seuraa. Rikoslain puutteellinen tuntemus ei kuitenkaan ole lain mukaan vastuuvapausperuste, ellei kysymys ole rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan anteeksiannettavasta kieltoerehdyksestä. Tässä lainkohdassa tarkoitettuihin seikkoihin ei ole kuitenkaan vedottu eikä sellaisia ole muutenkaan käynyt ilmi.

13. Vielä on tarkasteltava, onko kysymyksessä rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettu tunnusmerkistöerehdys eli onko A velaksiottojen tapahtuessa ollut selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joista vahingon aiheutumista koskevan rikostunnusmerkin toteutuminen riippuu, tai onko hän erehtynyt niistä.

14. Velan takaisinmaksuaikomusta tukee se, että velaksiotot olivat tapahtuneet avoimesti ja että ne oli merkitty saataviksi A:n edunvalvojana laatimiin vuositileihin. Myös velkakirjan laatiminen viittaa tähän. Toisaalta A:n on täytynyt ymmärtää, että velan takaisin maksamisesta ei ole ollut todellisia takeita. Hän on itse myöntänyt olleensa velaksiottojen aikana taloudellisessa ahdingossa, jolloin hän ei ollut saanut edes pankkilainaa. Näissä olosuhteissa hänen on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että päämiehen oma taloudellinen asema vaarantui velaksiottojen johdosta. Luottotappion vaara on velaksiottojen tapahtuessa ollut ilmeinen, kokonaan riippumatta siitä, että velka on sittemmin kyetty maksamaan takaisin eikä lopullinen luottotappio ole siten toteutunut.

Johtopäätös

15. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, kuten alemmat oikeudet, että A on kerrotulla menettelyllään syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön.

Rangaistusseuraamus

16. Rikoslain 6 luvun 12 §:n mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta muun muassa silloin, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä taikka jos rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti kun otetaan huomioon saman luvun 6 §:n 3 kohdassa ja 7 §:ssä tarkoitetut seikat.

17. Käsillä olevassa tapauksessa tekijän syyllisyyttä lieventää A:n vaikea elämäntilanne, joka on johtunut paitsi avioerosta ja aviopuolison konkurssista myös siitä, että hän oli joutunut äitinsä kuoleman jälkeen yksin huolehtimaan kehitysvammaisesta sisarestaan, joka oli osan aikaa myös asunut hänen luonaan, ja että A oli joutunut irtisanoutumaan työstään voidakseen hoitaa sisartaan. Velaksiotot olivat tapahtuneet avoimesti ja päämiehen saatavat oli merkitty edunvalvojan vuositileihin. Rangaistuksen määrääminen olisi kohtuutonta myös siihen nähden, että velat on sittemmin maksettu korkoineen takaisin A:n päästyä uudelleen ansiotyöhön.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sari Ruokojärvi.