KKO:2008:85

Pahoinpitely Törkeä pahoinpitely
Rangaistuksen määrääminen Rangaistuksen mittaaminen

Kysymys rangaistuksen mittaamisesta törkeästä pahoinpitelystä. (Ään.)

RL 6 luku 3 § 1 mom
RL 6 luku 4 §
RL 21 luku 6 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kuopion käräjäoikeuden tuomio 12.2.2007

Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 23.10.2006 Kuopiossa kadulla tehnyt B:lle ruumiillista väkivaltaa jalalla murjomalla ja potkimalla useita kertoja maassa maannutta ja tajuntansa menettänyttä B:tä päähän seurauksin, että B oli saanut päälaelle molemmin puolin runsaasti ihonalaista verihyytymää, aivoruhjemuutoksia molempiin isonaivonpuoliskoihin, kovankalvonalaisen verihyytymän vasemmalle puolelle, kallonmurtuman vasemmalle kalloon, aivoturvotusta ja oikealle päälaen sivustalle noin viiden senttimetrin kokoisen verestävän ihorikkoalueen. Kallo-aivovammasta johtuen B oli saanut vaikea-asteisen afasian ja muistamattomuuden. A oli aiheuttanut pahoinpitelyssä B:lle vaikean ruumiinvamman ja hengenvaarallisen tilan. Rikos oli tehty erityisen raa´alla ja julmalla tavalla ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistusta määrätessään käräjäoikeus otti huomioon, että A:n menettely oli ollut poikkeuksellisen julma ja raaka. A oli aiheuttanut B:lle hengenvaarallisen tilan ja erittäin vaikeat vammat. A oli ilman mitään syytä kohdistanut pahoinpitelyn ulkopuoliseen, hänelle entuudestaan tuntemattomaan nuoreen henkilöön.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla, ottaen huomioon rikoslain 6 luvun 5 §:n 5 kohdassa tarkoitetun koventamisperusteen, 6 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Käräjäoikeus kohtuullisti rangaistusta ottamalla huomioon saman käräjäoikeuden 9.11.2006 antaman tuomion.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Esko Randelin ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 23.8.2007

A valitti hovioikeuteen vaatien ensisijaisesti syytteen hylkäämistä ja toissijaisesti rangaistuksen alentamista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Markku Ukkola ja Heimo Kiviranta.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksen mittaamisen osalta. Muilta osin hovioikeuden tuomio jäi pysyväksi.

A vaati valituksessaan, että hänelle tuomittua rangaistusta alennetaan.

Virallinen syyttäjä ja B antoivat heiltä pyydetyt vastaukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on enää kysymys siitä, onko rangaistusta A:n valituksen johdosta alennettava. A on katsonut, että rangaistus on liian ankara verrattuna vastaavista teoista yleensä tuomittuihin rangaistuksiin.

Rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavista seikoista

2. Rangaistusasteikko törkeästä pahoinpitelystä on vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Teon tunnusmerkistöön kuuluu, että pahoinpitelyllä aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, että rikos tehdään erityisen raa´alla tai julmalla tavalla tai siinä käytetään hengenvaarallista välinettä ja että rikos myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

3. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet ja rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on saman luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rangaistusta voidaan luvun 5 §:n 5 kohdan mukaan koventaa tekijän aikaisemman rikollisuuden johdosta. Aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus taas voi rikoslain 7 luvun 6 §:n tarkoittamassa tilanteessa johtaa rangaistuksen alentamiseen tai lieventämiseen.

4. Merkityksellistä siis on ensinnäkin, että rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa itse rikolliseen tekoon eli sen konkreettiseen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa taas arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen.

5. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä käsillä olevaa tapausta on verrattava muihin samanlaisiin tekoihin. Arviointia vaikeuttaa kuitenkin se, että törkeät pahoinpitelyt poikkeavat usein toisistaan merkittävästi niin rikoksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden kuin siitä ilmenevän tekijän syyllisyydenkin kannalta. Juuri tämän vuoksi rikoksen rangaistusasteikko on säädetty laajaksi.

6. Suurin osa törkeistä pahoinpitelyistä tuomituista rangaistuksista sijoittuu tilastollisesti rangaistusasteikon alimpaan neljännekseen. Moitittavuudeltaan erityisen törkeitä pahoinpitelyitä esiintyy kuitenkin varsin vähän. Sen vuoksi tässä tapauksessa tilastollisesta aineistosta ei juurikaan saada johtoa arvioitaessa rangaistuskäytäntöä.

7. Korkein oikeus ei ole antanut viime aikoina nimenomaisesti ennakkopäätöstä rangaistuksen mittaamisesta törkeää pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Vuonna 2005 on annettu kaksi ratkaisua, jotka rangaistuksen mittaamisen osalta voidaan tässä yhteydessä mainita. Ratkaisussa KKO 2005:134, jossa oli kysymys vastaajan valituksesta, oli kysymys nuorena henkilönä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä, joka oli tehty lyömällä uhria ja potkimalla tätä päähän. Pahoinpitelyllä oli aiheutettu uhrille mustelmia ja ruhjeita kasvoihin sekä toisen silmän muurautuminen umpeen. Hovioikeus oli tuominnut vastaajan mainitusta teosta ja eräistä muista rikoksista 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, eikä Korkein oikeus muuttanut tuomiota. Ratkaisussa KKO 2005:63 tuomittiin kahdesti veitsellä uhria vatsaan lyönyt tekijä, joka oli yrittänyt tappaa uhrinsa, mutta sittemmin omasta tahdostaan ehkäissyt tämän rikoksen vaikutuksen, törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

8. Rangaistuskäytäntöön voidaan hakea johtoa jossain määrin myös tapon yrityksen rangaistuskäytännöstä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2002:3 tuominnut tekijän, joka oli nyrkein kasvoihin sekä puukolla selkään lyömällä ja vielä vyöllä kuristamalla yrittänyt tappaa uhrin ja aiheuttanut tälle henkeä uhkaavat vammat, tapon yrityksestä 5 vuodeksi vankeuteen.

Johtopäätökset tässä asiassa

9. Kuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, A:n teolle ei ole ollut motiivia, vaan B on sattumanvaraisesti joutunut sen uhriksi. A on kohdistanut potkut ja jalalla murjomisen B:n päähän vielä, kun tämä on maannut kadulla tajuntansa menettäneenä ja puolustuskyvyttömänä. Lopetettuaan potkimisen A on uhrinsa tilasta välittämättä poistunut paikalta. B:lle aiheutunut kallo-aivovamma on ollut lääkärinlausunnon mukaan erittäin vaikea ja se oli aiheuttanut välittömän hengenvaaran. B:n kuolema on estynyt vain siitä syystä, että paikalle heti teon jälkeen aamuyön aikaan satunnaisesti osuneet ulkopuoliset ovat välittömästi hälyttäneet apua. Vajaat kolme viikkoa teon jälkeen päivätyn lääkärinlausunnon mukaan aivovammasta tulee jäämään B:lle mitä todennäköisimmin pysyviä neurologisia ja neuropsykologisia haittoja. A:n syyksi luettu teko on siten ollut hyvin vahingollinen ja vaarallinen. Teossa käytetty väkivalta on ollut poikkeuksellisen julmaa ja raakaa, ja se osoittaa A:ssa erityistä syyllisyyttä. Teko on siten ollut kokonaisuutena arvioiden poikkeuksellisen törkeä. Sitä voidaan pitää edellä kohdassa 8 todettua tapon yritystäkin selvästi vahingollisempana.

10. A:lle tuomittavaa rangaistusta on lisäksi kovennettava rikoslain 6 luvun 5 §:n 5 kohdan nojalla. A on tuomittu vuosina 1999 – 2006 vankeusrangaistuksiin lukuisista rikoksista, muun ohella kahdesti törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesti pahoinpitelystä. Toisaalta rangaistusta tulee A:lle noin kaksi viikkoa nyt kyseessä olevan rikoksen jälkeen tuomittu yhteinen 6 kuukauden vankeusrangaistus huomioon ottaen kohtuullistaa. Koska nyt tuomittava rangaistus on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ankarin rangaistus, jälkimmäisen seikan merkitys tuomittavaan rangaistukseen on vähäinen.

11. Hovioikeus on määrännyt teosta rangaistukseksi 6 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Korkein oikeus katsoo, että rangaistus on edellä todettujen rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavien seikkojen nojalla arvioituna oikeudenmukainen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sari Ruokojärvi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Raulos:Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon muun ohella rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

A:n syyksi asiassa on luettu, että hän on maassa maannutta B:tä päähän potkimalla ja tämän päätä tallomalla aiheuttanut B:lle hengenvaaralliset kallo- ja aivovammat, jotka olisivat ilman asianmukaista hoitoa johtaneet kuolemaan. Teon vaikuttimia ei tiedetä.

On selvää, että kyseinen pahoinpitely on ollut tekotavaltaan ja seurauksiltaan erityisen vaarallinen ja vahingollinen. Jos päähän kohdistetaan sanotunlaista voimakasta väkivaltaa, voidaan varautua varsin vakaviin seurauksiin. Toisaalta kyse on tekotavasta, jonka tarkat seuraukset eivät tavallisesti ole tekijän kontrollissa. Satunnaisilla seikoilla saattaa olla huomattavaa merkitystä. On mahdollista, että tekijän syyllisyys joihinkin syntyviin vammoihin on vain tuottamusta. Ainakaan tarkoitustahallisuus ei välttämättä ulotu kaikkiin syntyviin vammoihin.

Rikoksen seurauksia arvioitaessa on siis todettava, että B:n saamat kallo- ja aivovammat ovat olleet vakavia. Asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan hän on kuitenkin alkanut toipua vammoistaan toipumisprosessin ollessa oikeudenkäynnin aikana vielä kesken. Tässä vaiheessa ei ole mahdollista luotettavasti arvioida, jääkö B:lle olennaista pysyvää toimintakyvyn vajausta ja, jos jää, millaista.

Alempien oikeuksien A:lle tuomitsema 6 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistus ylittää tuntuvasti törkeiden pahoinpitelyjen kohdalla oikeuskäytännössä noudatetun rangaistustason. Se ylittää myös tapon yrityksistä keskimäärin tuomittavat rangaistukset. Vaikka eri teoissa ilmenevien rangaistuksen mittaamisen kannalta merkittävien eroavuuksien vuoksi on vaikea tehdä tarkkoja johtopäätöksiä rangaistuskäytännöstä, katson, että A:lle tuomittu rangaistus on rangaistuskäytännön ja muiden rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavien seikkojen perusteella arvioiden liian ankara. Sen vuoksi harkitsen oikeaksi alentaa sen viideksi vuodeksi vankeutta.