Korkein oikeus KKO:2009:70

Rangaistava teko Laillisuusperiaate
Velallisen rikos Velkojansuosinta

Osakeyhtiön toimitusjohtaja oli maksanut yhtiön velkoja valitsemilleen velkojille sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty päätös liiketoiminnan lopettamisesta ja loppuunmyynnistä. Osaan maksuista oli käytetty loppuunmyynnistä saatuja rahavaroja, osaan yhtiön käyttöomaisuutta. Kysymys velkojansuosinnan tunnusmerkistön täyttymisestä. (Ään.)

RL 39 luku 6 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Lappeenrannan käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta velkojansuosinnasta, koska A oli 30.6.2003 – 30.11.2003 X Oy:n (jäljempänä yhtiö) toimitusjohtajana tietäen yhtiön kyvyttömäksi täyttämään velvoitteensa ja suosiakseen tiettyä velkojaa muiden kustannuksella ryhtynyt seuraaviin velkojan asemaa parantaviin järjestelyihin:

A) A oli maksanut rautakauppatoiminnan lopettamisen yhteydessä loppuunmyynnistä kertyneillä varoilla seuraavat saatavat kokonaisuudessaan yhtiön useimpien muiden velkojien jäädessä vaille suoritusta tai saadessa vain osasuorituksen saatavilleen:

A1) Z Oy:lle (Z) sen yhtiöltä olleen 4 441,90 euron myyntisaatavan kokonaisuudessaan. Z:n omistajan yhtiö Å Oy oli yhtiön pääomistaja noin 34 prosentin omistusosuudella ja Z oli kuulunut yhtiön hallitukseen 12.3.2001 – 24.2.2003.

A2) Y Oy Ab:lle 69 415,68 euroa eli sen yhtiölle myöntämän tavaraluoton määrän kokonaisuudessaan. Vuoden 2002 aikana yhtiö oli ryhtynyt käyttämään Y:tä kauttalaskutuksessaan eli teollisuuden yhtiölle toimittamat tuotteet laskutettiin Y:ltä, joka puolestaan laskutti yhtiötä. A, Z ja yhtiön hallituksen puheenjohtaja olivat 2.5.2002 allekirjoitetulla takaussitoumuksella antaneet 70 000 euroon rajoitetun omavelkaisen takauksen Y:n saatavien vakuudeksi.

A3) A:n omia lomapalkkoja ja lomakorvauksia ajalta 1.9.1999 – 30.11.2003 yhteensä 8 013,60 euroa.

Kohdissa A1 – A3 kerrotulla menettelyllään A oli syytteen mukaan suosinut muiden velkojien kustannuksella mainittuja velkojia, joihin hänellä itsellään, yhtiöllä tai sen johtoon kuuluneilla henkilöillä oli ollut intressiyhteys.

B) A oli käyttänyt yhtiön velvoitteiden täyttämiseen epätavallista maksuvälinettä myymällä yhtiön käyttöomaisuutta ja kuittaamalla kauppahinnan määrällä yhtiön ostovelkoja seuraavasti:

B1) Q Oy:lle 4 539,80 euron arvosta. Q Oy toimitti yhtiölle loppuunmyynnin aikana tavaraa myytäväksi. Loppuunmyynnin jälkeen yhtiö myi Q Oy:lle käyttöomaisuuttaan sanottua määrää vastaavalla arvolla ja A on kuitannut kauppahinnan vastikkeeksi yhtiön Q Oy:ltä olevista ostoveloista.

B2) R Oy:lle kaksi maalinsekoituskonetta 21 750,06 euron kauppahinnasta, jolla määrällä A kuittasi yhtiön ostovelkaa R Oy:ltä. Lisäksi ostovelkoja oli kuitattu hyvityslaskulla 13 199,31 euron arvosta, josta 9 327,01 euroa oli koostunut maalivaraston palautuksesta.

B3) S Oy:lle trukin ja pakettiauton yhteensä 19 000 euron kauppahinnasta, jolla on kuitattu S Oy:n saatavia yhtiöltä.

B4) T Oy:lle 5 141,50 euron arvosta. Yhtiön saatua T Oy:ltä 3 200 euron osasuorituksen kauppahinnasta yhtiö oli seuraavana päivänä maksanut T Oy:lle sen jäännössaatavan.

Kohdissa B1 – B4 kerrotulla menettelyllään A oli syytteen mukaan suosinut mainittuja velkojia muiden velkojien kustannuksella käyttäen epätavallisia maksuvälineitä olosuhteissa, jotka huomioon ottaen maksuja ei voitu pitää tavanomaisina eli yhtiön liiketoiminnan lopettamisen yhteydessä ja yhtiön ollessa maksukyvytön.

Asianomistaja, X Oy:n konkurssipesä (jäljempänä konkurssipesä) yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

Vastaus

A kiisti syytteen. Hän tunnusti menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla, mutta kysymys ei ollut velkojan suosimisesta. A:lta puuttui rikoksen edellyttämä tahallisuus, koska hänen käsityksensä mukaan yhtiö ei ollut syytteessä tarkoitettuna ajankohtana maksukyvytön tai ylivelkainen. Vakaa tarkoitus oli ollut selvitä kaikkien velkojen maksamisesta, mikä oli edellyttänyt joko yhtiön hallikiinteistön myymistä tai vuokraamista. Yhtiöllä oli ollut realistinen laskelma sellaisesta vuokratulojen tasosta, joka olisi riittänyt liiketoiminnan jatkamiseen jossain muodossa sekä vanhojen velkojen vähittäiseen maksamiseen. Myös useat ostajat olivat olleet kiinnostuneita hallista.

Erääntyneiden velkojen maksaminen ja epätavallisen maksuvälineen käyttäminen eivät voineet olla velkojansuosintaa. Käyttöomaisuuden luovuttamisessa kuittausta vastaan oli ollut kysymys edullisimmasta tavasta lopettaa yritystoiminta, koska näin tavarasta saatiin huomattavasti korkeampi hinta kuin myymällä se ulkopuoliselle ostajalle. Tällainen käytäntö oli liikkeen lopettamistilanteessa varsin tavanomainen. Y:n saatava oli maksettu pois, koska yhtiön toimintaa ei voitu harjoittaa ilman tukkuliikettä ja saatavalla oli erittäin korkea viivästyskorko. A:n työsuhdesaatavia ei ollut edes väitetty perusteettomiksi tai määrältään virheellisiksi. A:lla oli niihin oikeus kuten muillakin työntekijöillä.

Käräjäoikeuden tuomio 30.10.2006

Käräjäoikeus totesi syyttäjän ilmoittaneen, että Z:lle, Y:lle ja A:lle itselleen tehtyjen maksujen lainvastaisuus perustui rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohtaan eli A oli ryhtynyt muuhun velkojan asemaa parantaneeseen järjestelyyn. Yrityksen toimitusjohtajalla oli hyvät mahdollisuudet järjestellä oikeustoimia omaksi tai niin kutsuttujen läheistahojen eduksi. Velkojansuosinnan taustalla oli tietoisuus ylivelkaisuudesta sekä konkurssin uhasta. Määräävässä asemassa olevalla henkilöllä oli tarve turvata saatavansa poikkeuksellisin keinoin. Jos toimivalla johdolla oli pyrkimys jatkaa liiketoimintaa jossain muodossa, se todennäköisesti halusi turvata hyvät suhteet keskeisiin tavarantoimittajiin ja rahoittajiin. Syytteen jälkimmäiset neljä kohtaa perustuivat rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 kohtaan eli suoritukset oli tehty tavaramaksuna, jota oli pidettävä sanotun lainkohdan tarkoittamana epätavallisena maksuvälineenä.

Käräjäoikeus totesi edelleen, että velallisen rikoksia koskevien säännösten tarkoitus oli suojata velkojien taloudellisia etuja ja erottaa toisistaan normaali, liiketaloudellisesti perusteltu toiminta ja rangaistava käyttäytyminen. Velkojansuosinnasta tuomitseminen edellytti velallisen tietoisuutta kyvyttömyydestään täyttää velvoitteensa, mikä hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp) mukaan tarkoitti, että velallinen oli maksukyvytön tai sellaisessa tilanteessa, jossa maksukyvyttömyys oli varmasti odotettavissa. Jos velallinen pystyi osoittamaan tosiasiallisesti voivansa tyydyttää kaikki velkojansa, kysymys ei ollut velkojansuosinnasta.

Tuomiostaan tarkemmin ilmenevillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että yhtiö oli ollut lain tarkoittamassa maksukyvyttömyystilassa, jossa se ei ollut pystynyt maksamaan erääntyneitä velvoitteitaan kohtuullisessa ajassa. Kysymys ei ollut tilapäisestä ongelmasta. Maksukyvyttömyys ilmeni erityistarkastuskertomuksessa esitetyistä tiedoista, mitkä tarkastuksen laatinut henkilö oli todistajankertomuksellaan vahvistanut. Yhtiön luotollinen shekkitili oli irtisanottu 31.7.2003, minkä jälkeen viimeistään A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei yhtiö suoriudu velvoitteistaan. Se, että yhtiöllä oli saattanut olla realistinen suunnitelma liiketoiminnan hallitusta alasajosta kaikkia velkojia tasapuolisesti kohdellen, ei poistanut tahallisuutta. A:lla ei velkojen maksuhetkellä ollut ollut varmuutta siitä, saataisiinko halliin vuokralaisia tai saataisiinko halli myydyksi.

Rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohtaan perustuneiden syytekohtien osalta käräjäoikeus totesi muun ohella, että A:n menettelyssä oli moitittavaa velalliselle läheisten yhtiöiden saatavien ja hänen omien saataviensa suorittaminen muiden velkojien kustannuksella tilanteessa, jossa hänen oli täytynyt tietää johtamansa yhtiön muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys. Yrityksen toimivalla johdolla oli hyvät mahdollisuudet määrätä, missä järjestyksessä ja minkä verran velkoja maksetaan. Tässä tapauksessa tuota määräysvaltaa oli käytetty syytteessä kerrotuin tavoin sekä A:n että hänen läheishenkilöidensä eduksi. Y:lle tehdyn maksun väitetty tarkoitus eli tavaransaannin sujuvuus ei ollut uskottava, koska asiassa oli selvitetty, että loppuunmyyntiä varten vaihto- omaisuutta oli hankittu lisää Q Oy:ltä. A:n itselleen maksamia määriä ei ollut väitetty perusteettomiksi, mutta toimintamalli ja sen lainvastaisuus olivat samat kuin muiden nyt kysymyksessä olevien velkojen maksamisessa. Käräjäoikeus katsoi, että syytekohdissa A1 – A3 oli kysymys rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta velkojansuosinnasta.

Rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 kohtaan perustuneiden syytekohtien osalta käräjäoikeus totesi A:n väitteet sinänsä oikeiksi. Niiden lainmukaisuus kuitenkin edellytti, että kaikki velat tulivat maksetuiksi, eikä ketään velkojaa suosittu. Käräjäoikeus piti oikeana syyttäjän kantaa, jonka mukaan kysymys on velkojansuosinnasta, jos joidenkin velkojien saatavat tulevat kokonaan maksetuiksi tai kuitatuiksi epätavallisin maksuvälinein eli tässä käyttöomaisuudella ja tekijä samalla tietää itsensä kykenemättömäksi täyttämään velvoitteensa kaikkia muita velkojia kohtaan.

Rangaistusseuraamuksesta käräjäoikeus totesi, että talousrikoksille on ominaista tekojen etukäteinen punninta ja päätöksenteko. A:n menettely oli ollut selvästi vahingollista. Menettelyn moitittavuutta lisäsivät etenkin Y:n ja A:n omien saatavien maksaminen. A:n ilmoitus siitä, että pyrkimyksenä oli ollut saada kaikki velat katetuiksi hallin myynnillä tai vuokraamisella, oli uskottava. Tästä ilmeni lähinnä, ettei kysymyksessä ollut ollut suunnitelmallinen toisten velkojien törkeä suosiminen, vaan tilanteen oli loppuun saakka uskottu kääntyvän.

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus luki syytteen kohtien A1 – A3 ja B1 – B4 mukaisesti A:n syyksi velkojansuosinnan 30.6. – 30.11.2003 ja tuomitsi hänet 70 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jukka Hallavainio ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 6.11.2007

A valitti hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Rantanen, Lolita Tuomainen ja Markku Almgrén.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että syyte hylätään.

Virallinen syyttäjä ja konkurssipesä antoivat niiltä pyydetyt vastaukset.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n tuomioissa kuvatuilla toimenpiteillään yhtiön toimitusjohtajana syyllistyneen 30.6.2003 – 30.11.2003 velkojansuosintaan ja tuominneet hänet tuosta teosta rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 ja 4 kohtien nojalla sakkorangaistukseen.

2. Rikoslain 39 luvun 6 §:n mukaan velkojansuosinnasta tuomitaan velallinen, joka tietää itsensä kyvyttömäksi täyttämään velvoitteensa, suosiakseen tiettyä velkojaa muiden velkojien kustannuksella 1) maksaa ennenaikaisesti velan olosuhteissa, joissa maksu ei ole tavanomainen, 2) antaa velkojan saatavasta vakuuden, josta ei ollut sovittu tai jota velallinen ei ollut luvannut velkasuhteen syntyessä, 3) käyttää velvoitteen täyttämiseen epätavallista maksuvälinettä olosuhteissa, jotka huomioon ottaen maksua ei voida pitää tavanomaisena, taikka 4) ryhtyy muuhun sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn.

3. Asiassa on kysymys velkojansuosintarikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä.

Yhtiön kyvyttömyys velvoitteidensa täyttämiseen ja A:n tahallisuus

4. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tuomioissa mainituilla perusteilla yhtiön olleen kyvytön täyttämään velvoitteensa ja A:n olleen tietoinen tästä seikasta. Näin ollen rangaistusvastuun edellytyksistä täyttyvät sekä yhtiön kyvyttömyys velvoitteidensa täyttämiseen että siihen liittyvä A:n tahallisuus.

Maksut epätavallisin maksuvälinein

5. A on alempien oikeuksien ratkaisuissa kerrotuin tavoin luovuttanut yhtiön käyttöomaisuutta Q Oy:lle, R Oy:lle, S Oy:lle ja T Oy:lle niillä yhtiöltä olleiden saatavien suoritukseksi. A, joka on tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla, on tältä osin kiistänyt syytteen väittäen, että tavaralla maksaminen on liiketoiminnan lopettamisvaiheessa tavanomaista.

6. Korkein oikeus toteaa, että tavanomainen maksuväline velkasuhteissa on raha, jollei sopimuksesta tai muusta erityisestä perusteesta muuta johdu. Tässä tapauksessa yhtiön velkoja on maksettu myymällä tietyille yhtiön velkojille yhtiön käyttöomaisuutta ja kuittaamalla kauppahinnalla yhtiön ostovelkoja sen jälkeen, kun yhtiössä oli tehty nimenomainen päätös liiketoiminnan lopettamisesta. Suoritukset on siten tehty epätavallisin maksuvälinein olosuhteissa, jotka huomioon ottaen maksuja ei voida pitää tavanomaisina. Sillä, onko yhtiöllä ja A:lla ollut tarkoitus maksaa yhtiön kaikki velat ja onko tämän tavoitteen uskottu myös täyttyvän, ei ole merkitystä arvioitaessa puheena olevia rangaistusvastuun edellytyksiä.

7. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo kuten alemmat oikeudet, että A:n menettely on edellä mainittujen maksujen osalta rikoslain 39 luvun 6 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin täyttänyt velkojansuosintarikoksen tunnusmerkistön.

Muu sellainen velkojan asemaa parantava järjestely

8. A on maksanut yhtiön harjoittaman rautakauppaliiketoiminnan loppuunmyynnistä saaduilla rahavaroilla Z:lle sen yhtiöltä olleen myyntisaatavan kokonaisuudessaan ja Y:lle sen yhtiölle myöntämän tavaraluoton määrän kokonaisuudessaan sekä itselleen ajalta 1.9.1999 – 30.11.2003 kertynyttä lomapalkkaa ja lomakorvausta. A, joka on tunnustanut menetelleensä kerrotulla tavalla, on kiistäessään syytteen tältä osin vedonnut muun ohella siihen, että kyseisillä veloilla oli pätevä peruste ja ne olivat maksettaessa olleet erääntyneitä. Kysymys on siitä, voiko erääntyneen velan maksaminen rahalla olla rangaistavaa velkojansuosintaa rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohdan nojalla.

9. Kuten kohdassa 2 on mainittu, rikoslain 39 luvun 6 §:n 4 kohdan mukaan rangaistavaa velkojansuosintaa on ryhtyminen ”muuhun sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn”. Ilmaisu ”muu sellainen järjestely” viittaa pykälän edellisiin kohtiin. Tunnusmerkistön täyttymiseen ei siten riitä esimerkiksi pelkästään se, että velallinen maksukyvyttömyytensä tietäen maksaa velkojaan valikoiden, vaan edellytyksenä on lisäksi se, että velallisen toimenpide on rinnastettavissa pykälän kohdissa 1 – 3 yksilöidysti kuvattuihin toimiin. Näiden toimien yhteisenä piirteenä on paitsi se, että järjestelyyn ryhdytään muiden velkojien kustannuksella, myös suorituksen tai järjestelyn tavanomaisesta tai alunperin sovitusta poikkeava luonne.

10. Rikoslain 39 luvun 6 §:n säätämiseen aikanaan johtaneissa esitöissä (HE 66/1988 vp s. 166 – 167) lausutun mukaan 4 kohdan on tarkoitus kattaa kaikki muut tietyn velkojan suosimiseksi suoritetut toimenpiteet, joihin velallisella ei ole ollut siviilioikeudellista velvoitetta. Esimerkkeinä esitöissä on mainittu tilanteet, joissa kauppa peruutetaan tai velka eräännytetään ennenaikaisesti velallisen suostumuksella.

11. Lain sanamuoto ja sen esityöt puoltavat tulkintaa, jonka mukaan yksinomaan velan maksu rahana ja alkuperäisten maksuehtojen mukaisesti ei ole velkojansuosintana rangaistavaa silloinkaan, kun sanottu maksu voisi tulla takaisinsaannilla palautettavaksi konkurssipesään. Rangaistavana ei siten voida pitää esimerkiksi sitä, että erääntyneitä velkoja maksetaan rahamäärällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana, jos maksua voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.

12. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saadaan katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tästä niin sanotusta laillisuusperiaatteesta seuraa, ettei rangaistussäännöksen sanamuotoa saa tulkita laajentavasti syytetyn vahingoksi.

13. Asiassa on ollut riidatonta, että A on kohdassa 8 tarkoitetuilla maksuilla suorittanut yhtiön erääntyneitä rahavelkoja. Maksut on tehty ennalta määrätyn eräpäivän jälkeen eikä velvoitteen täyttämisessä ole käytetty epätavallista maksuvälinettä, vaan rahaa. Syytteessä ei ole väitettykään, että tavaravaraston loppuunmyynnillä sellaisenaan olisi tavoiteltu tietyn velkojan suosimista, ja, kuten käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenee, A:n ilmoitusta siitä, että pyrkimys oli saada yhtiön kaikki velat katetuiksi joko myymällä tai vuokraamalla yhtiön omistama halli, on pidetty uskottavana.

14. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A, maksaessaan yhtiön velkoja Z:lle, Y:lle ja itselleen ole syyllistynyt velkojansuosintaan.

15. Koska yhtiön velat ovat olleet todellisia, ei yhtiön varojen käyttäminen niiden maksamiseen ole voinut rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla huonontaa yhtiön varallisuusasemaa. Tämän vuoksi A ei ole voinut syyllistyä syyttäjän alunperin esittämässä vaihtoehtoisessa rangaistusvaatimuksessa tarkoitettuun velallisen epärehellisyyteen.

16. Koska syyte osittain hylätään, on A:lle tuomittujen päiväsakkojen määrää perusteltua alentaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syyte velkojansuosinnasta hylätään Z:lle, Y:lle ja A:lle tehtyjen maksujen osalta.

A:lle tuomittu sakkorangaistus alennetaan 50 päiväsakkoon.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio (eri mieltä) ja Marjut Jokela. Esittelijä Tuomas Hupli.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Aarnio: Olen Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohtien 1 – 8 osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Sen jälkeen lausun seuraavan.

Velkojansuosintaa koskevan rangaistussäännöksen tarkoituksena on suojata velkojien yhdenvertaisuutta ja oikeutta tasavertaiseen kohteluun. Säännöksen 1 – 3 kohdissa on kuvattu täsmällisesti, millaiset toimenpiteet lainkohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa täyttävät rikoksen tunnusmerkistön. Pykälän 4 kohta täydentää kohtia 1 – 3 siten, että sen mukaan rangaistavaa velkojansuosintaa on myös ryhtyminen ”muuhun sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn”. Soveltamisalaa koskevia rajoituksia ei lakitekstiin sisälly, vaan pykälän viimeinen kohta on varsin avoin.

Rikoslain 39 luvun 6 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan (66/1988 vp s. 166) 4 kohdassa tarkoitetaan kohdista 1 – 3 ilmeneviin toimenpiteisiin rinnastuvaa järjestelyä, mihin lakitekstin sanamuotokin viittaa. Kohdissa 1 – 3 kuvatuissa toimenpiteissä on kysymys tiettyä velkojaa suosivasta, muiden velkojien kustannuksella tapahtuvasta ja siten näitä kohtaan sopimattomasta menettelystä. Tällaiseen menettelyyn voidaan perustellusti rinnastaa sellainen järjestely, jolla velallisen ollessa taloudellisissa vaikeuksissa ja kykenemätön suoriutumaan kaikista sitoumuksistaan velvoitteet tiettyyn velkojaan nähden täytetään siten, että järjestely jollakin tavalla suosii velallisen läheistä ja samalla loukkaa muiden velkojien oikeuksia yhdenvertaiseen kohteluun. Tällainen tulkinta vastaa rangaistussäännöksen tarkoitusta eikä se ole ristiriidassa lain sanamuodon kanssa.

Tässä tapauksessa Z, jonka saatavat on maksettu kokonaisuudessaan, on ollut yhtiön läheinen. Y ei ole ollut yhtiön läheinen, mutta sen tavaraluoton maksaminen kokonaisuudessaan on merkinnyt sitä, että A itse ja kaksi muuta yhtiön läheistä henkilöä ovat vapautuneet takausvastuustaan. A on lisäksi maksanut itselleen omia lomaraha- ja lomakorvaussaataviaan yhtiöltä useamman vuoden ajalta. Vaikka suorituksia on tehty muillekin velkojille, suuri osa velkojista on jäänyt ilman maksuja.

Kysymys on tosin ollut erääntyneiden velkojen maksamisesta, mutta ottaen huomioon että maksut ovat tapahtuneet valikoivasti A:lle itselleen, yhtiön läheiselle ja yhtiön läheisiä suosien tilanteessa, jossa yhtiö on ollut kykenemätön vastaamaan kaikista velvoitteistaan täysimääräisesti, katson, että A on olosuhteet huomioon ottaen menettelyllään näiden maksujen osalta ryhtynyt sellaiseen velkojan asemaa parantavaan järjestelyyn, joka rinnastuu rikoslain 39 luvun 6 §:n 1 – 3 kohdissa kuvattuihin toimenpiteisiin ja joka on sanotun pykälän 4 kohdan mukaan rangaistava velkojansuosintana.

Näillä perusteilla hylkään valituksen. Jätän siis hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Enemmistön päätettyä osaksi hylätä syytteen velvollisena lausumaan A:lle mitattavan rangaistuksen määrästä ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Hidén: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Aarnio.