KKO:2011:46

Veropetos Törkeä veropetos
Itsekriminointisuoja

Samanaikaisesti kun A:ta vastaan oli ollut vireillä veropetosta koskeva esitutkinta, Verohallinto oli tehnyt A:n yrityksessä verotarkastuksen. Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että A oli verotarkastuksessa antanut vääriä tietoja ja tämän vuoksi aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa yrityksen tuloveron määräämisen liian alhaiseksi. Esitutkinta ja verotarkastus olivat koskeneet samaa A:n menettelyä. Korkein oikeus katsoi lausumillaan perusteilla, ettei A:n menettelyä verotarkastuksen yhteydessä voitu itsekriminointisuojaan liittyvistä syistä pitää rangaistavana. Syyte törkeästä veropetoksesta hylättiin.

RL 29 luku 1 §
RL 29 luku 2 §
IhmisoikeusSop 6 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Rovaniemen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati 29.5.2007 vireille saatetussa syytteessä A:lle rangaistusta muun ohella syytekohdassa 8 törkeästä veropetoksesta.

Syytteen mukaan A oli yhdessä erään toisen henkilön kanssa 15.9.2004 – 9.3.2005 X Oy:öön kohdistuneen verotarkastuksen yhteydessä ilmoittanut verotarkastajille X Oy:n 31.5.2004 päättynyttä tilikautta koskien, että

  • X Oy:n Y Oy:lle maksamat 79 780 euron laskusuoritukset olivat perustuneet Y Oy:n X Oy:n hyväksi tekemiin urakoihin, vaikka tämä tieto oli ollut väärä ja Y Oy:n laskut olivat olleet kokonaan perusteettomia,
  • A:n määräysvallassa olleiden kolmen yhtiön Y Oy:lle maksamat 158 160 euron laskusuoritukset eivät olleet perustuneet X Oy:n mainittujen yhtiöiden hyväksi tekemiin urakoihin, vaikka tämä tieto oli väärä, koska laskusuoritusten perusteena olleet urakat oli tehnyt X Oy, jonka kirjanpitoon laskusuoritukset olivat jääneet tulouttamatta, ja
  • erään yhtiön Y Oy:lle maksamat 34 015 euron laskusuoritukset eivät olleet vastiketta X Oy:n omistamien työkoneiden vuokraamisesta mainitulle yhtiölle, vaikka tämä tieto oli väärä, koska vuokratut työkoneet omisti X Oy, jonka kirjanpitoon vuokravastikkeet olivat jääneet tulouttamatta.

A oli menettelyllään verotarkastuksessa aiheuttanut tai ainakin yrittänyt aiheuttaa X Oy:n tuloveron määräämisen 78 865,50 euroa liian alhaiseksi.

A kiisti syytteet ja vaati niiden hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 3.3.2008

Käräjäoikeus totesi, että A oli omistanut X Oy:n osakekannan ja toiminut yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä. X Oy:n verotarkastuksen aikana verotarkastajat olivat kuulleet A:ta ja tämä oli yhdessä erään toisen henkilön kanssa antanut tarkastajille syytteessä kerrotut tiedot.

Y Oy:n toiminnasta ei ollut löytynyt mitään viitteitä. Y Oy:n kirjanpitoa ei ollut pidetty ja yhtiötä koskeva laskutus oli löytynyt X Oy:n tiloista olevasta tietokoneesta. Y Oy:n omistanut henkilö ei ollut osannut kertoa laskuista mitään. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että Y Oy olisi tehnyt X Oy:ltä laskuttamansa työt. Mainittuihin töihin ei ollut asiassa esitetyn selvityksen mukaan osallistunut muita kuin X Oy:n työntekijöitä. Näin ollen asiassa oli jäänyt näyttämättä, että X Oy ei olisi tehnyt niitä töitä, joista Y Oy oli saanut suorituksen.

A oli X Oy:n puolesta toimineena yhtiön verotarkastuksen yhteydessä ilmoittanut verotarkastajille X Oy:n 31.5.2004 päättynyttä tilikautta koskien syytteessä selostetut virheelliset tiedot ja aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa X Oy:n vuoden 2004 tuloveron määräämisen 78 865,50 euroa liian alhaiseksi. A oli syytekohdassa 8 syyllistynyt törkeään veropetokseen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytekohdassa 8 törkeästä veropetoksesta sekä samalla kertaa hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä liiketoimintakieltoon.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Maija Liisa Pariola ja Eila Väistö sekä lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.4.2009

A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että syyttäjä oli vaatinut rangaistusta siitä, että A oli verotarkastuksen yhteydessä yhdessä erään toisen henkilön kanssa antanut verotarkastajalle X Oy:n tilikautta 31.5.2004 koskien vääriä tietoja. Asiassa oli ilmennyt, että eräiden peltitöiden ja työkoneiden vuokraamiseen liittyneiden suoritusten osalta A ei ollut verotarkastuksessa väittänyt, että Y Oy olisi tehnyt laskussa mainitut työt tai että Y Oy olisi vuokrannut työkoneen. Näiltä osin syyte oli hylättävä.

Muiden syytteessä mainittujen suoritusten osalta A oli verotuksessa ilmoittanut, että Y Oy oli tehnyt ne työt, josta se oli laskuttanut. Todellisuudessa Y Oy:n tekemiksi väitetyt työt oli tehnyt X Oy. A oli siten antanut verotuksessa vääriä tietoja. Menettelyllään A oli aiheuttanut X Oy:n tuloveron määräämisen 63 694 euroa liian pieneksi. A oli syyllistynyt törkeään veropetokseen.

Hovioikeus tuomitsi A:n hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden vankeusrangaistukseen ja liiketoimintakieltoon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Keijo Siljander, Virve Salo ja Anu Mäki.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte kohdan 8 osalta hylätään.

Virallinen syyttäjä ja Verohallinto vaativat vastauksissaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Poliisi on tutkinut vuoden 2004 aikana A:han kohdistuneita ja pääosin Z Oy:n toimintaan liittyneitä talousrikosepäilyjä. A:n syyksi syytekohdissa 1 – 4 luetut rikokset ovat liittyneet mainittuun tutkintaan. Näistä rikoksista ei ole enää Korkeimmassa oikeudessa kysymys.

2. Syytekohdissa 1 – 4 tarkoitettuja rikosepäilyjä tutkittaessa poliisi on 23.8.2004 käynnistänyt A:ta koskevan esitutkinnan, jossa häntä on epäilty törkeästä veropetoksesta. Uudessa esitutkinnassa on tutkittu, oliko X Oy:n toiminnassa vältetty veroja ja oliko A jättänyt ilmoittamatta tuloja omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan. Poliisin tutkintailmoituksen mukaan A ja hänen yhtiönsä olivat suorittaneet Y Oy:n tileille 23.10.2003 – 2.6.2004 rahasuorituksia, joiden oli syytä epäillä perustuneen perusteettomiin tositteisiin. Myös Verohallinto on tehnyt samasta asiasta tutkintapyynnön poliisille 2.9.2004 ja nimennyt siinä A:n rikoksesta epäillyksi.

3. A on otettu poliisin toimesta kiinni ja pidätetty 8.9.2004. Samanaikaisesti X Oy:n toimitiloista on takavarikoitu yhtiön kirjanpitoaineisto. Poliisi on kuulustellut A:ta kohdassa 2 mainitun uuden rikosepäilyn johdosta ensimmäisen kerran 10.9.2004, jolloin hänelle on myös selostettu tutkintailmoituksen sisältö. Myöhemmissä kuulusteluissa A:lle on esitetty poliisin toimesta yksityiskohtaisia kysymyksiä X Oy:n toiminnasta sekä X Oy:n ja eräiden muiden A:n määräysvallassa olevien yhtiöiden Y Oy:lle tekemistä rahasuorituksista ja niiden perusteena olevien tositteiden oikeellisuudesta.

4. Verohallinto on suorittanut X Oy:tä koskevan verotarkastuksen 15.9.2004 – 31.12.2004. A:ta on kuultu verotarkastuksessa yhtiön edustajana 25.10.2004 pidetyssä alkukeskustelussa, jossa hän on vastannut verotarkastajien kysymyksiin X Oy:n toiminnasta ja Y Oy:lle tehdyistä rahasuorituksista. Verohallinto on käyttänyt verotarkastuksessa apunaan A:n esitutkinnassa poliisille antamia kuulustelukertomuksia. Poliisi on luovuttanut myös takavarikoimansa X Oy:n kirjanpitoaineiston Verohallinnolle. A ei ole alkukeskustelun jälkeen osallistunut verotarkastusmenettelyyn muutoin kuin toimittamalla eräitä tositteita eikä hän ole kommentoinut laadittua alustavaa verotarkastuskertomusta.

5. Esitutkinta ja verotarkastus ovat kohdistuneet X Oy:n 31.5.2004 päättyneeseen tilikauteen, ja ne on siis aloitettu tilanteessa, jossa yhtiön tilinpäätös ei ollut valmistunut eikä veroilmoituksen antamiselle säädetty määräaika kulunut umpeen. Tämän määräajan jälkeen A on täydentänyt yhtiön puutteellista kirjanpitoaineistoa ja toimittanut viivästyneenä yhtiön tilinpäätöksen sekä veroilmoituksen Verohallinnolle. Yhtiön verotus vuodelta 2004 on toimitettu 9.3.2005 arvioverotuksena. Lopullinen verotarkastuskertomus on valmistunut 18.10.2005. Esitutkintaa on jatkettu 30.11.2005 saakka.

6. Lapin verotoimisto on tehnyt 19.1.2006 jälkiverotuspäätöksen X Oy:n 31.5.2004 päättyneen tilikauden osalta. Samalla X Oy:lle on määrätty veronkorotusta 18 000 euroa. Jälkiverotusta on sittemmin oikaistu, ja jälkiverotusta koskeva asia on päättynyt, kun Korkein hallinto-oikeus ei ole päätöksellään 23.10.2009 myöntänyt yhtiölle valituslupaa. A:n henkilökohtaisen verotuksen osalta Lapin verotoimisto on 15.3.2006 ja 21.3.2006 antanut jälkiverotuspäätökset verovuosien 2003 ja 2004 osalta. Samalla A:lle on näiltä verovuosilta määrätty yhteensä 27 000 euron veronkorotukset.

7. Syyttäjä on syytekohdassa 8 vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että hän oli X Oy:n edustajana yhtiön verotarkastuksen yhteydessä erään toisen henkilön ohella ilmoittanut verotarkastajille vääriä tietoja X Oy:n ja eräiden muiden A:n määräysvallassa olleiden yhtiöiden Y Oy:lle maksamista laskusuorituksista ja siten aiheuttanut tai yrittänyt aiheuttaa X Oy:n vuoden 2004 tuloveron määräämisen liian alhaiseksi. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensisijaisesti siitä, onko A syyllistynyt verotarkastusmenettelyssä veropetoksena rangaistavaan menettelyyn ottaen huomioon rikosasian vastaajan itsekriminointisuoja.

Itsekriminointisuojan keskeinen sisältö

8. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään, esimerkiksi ratkaisussa KKO 2009:80 (kohta 17) todennut, että oikeudenmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuuluu rikoksesta epäillyn oikeus sekä esitutkinnassa että muussa viranomaismenettelyssä vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Oikeutta pysyä vaiti on arvioitava syytetyn näkökulmasta ja niiden tietojen perusteella, joita hänellä on silloin, kun häneltä pakon tai rangaistuksen uhalla vaaditaan tietoja. Syytetyllä ei ole velvollisuutta antaa sellaisia tietoja, joiden hän on perustellusti voinut arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustusmahdollisuuksiaan. Samasta lähtökohdasta on arvioitava myös sitä, miten läheisesti tiedot liittyvät siihen rikokseen, josta häntä samaan aikaan epäillään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan riittävää tässä suhteessa on jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä rikosasiassa.

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan veroilmoituksiin ja muihin hallinnollisiin ilmoitusvelvollisuuksiin liittyvä velvollisuus tietojen antamiseen ei itsessään loukkaa itsekriminointisuojaa. Väärien tietojen antaminen tai oikeiden tietojen salaaminen tällaisessa menettelyssä voi sellaisenaan olla rangaistavaa itsekrimointisuojaa koskevan periaatteen estämättä. Oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen ei suojaa yleisesti toimia, joilla pyritään haittaamaan verotarkastuksia (Allen v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.9.2002 ja King v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.4.2003). Tilannetta on kuitenkin arvioitu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä toisin, kun hallinnollisen ilmoitusvelvollisuuden kanssa samanaikaisesti on vireillä samoja seikkoja koskeva rikostutkinta. Tällöin voi syntyä tilanne, jossa rikoksesta epäiltyä vaaditaan pakolla ilmoittamaan tietoja, joilla voi olla vaikutusta vireillä tai odotettavissa olevassa rikosasiassa (Allen 10.9.2002). Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut itsekriminointisuojaa loukatun esimerkiksi tilanteessa, jossa poliisitutkinnassa rikoksesta epäilty oli tuomittu rangaistukseen siitä, että hän ei ollut saapunut samaa tekoa koskevaan erillisessä tutkinnassa järjestettyyn kuulusteluun, jossa oli pyritty selvittämään rikollisen toiminnan tuottamaa hyötyä (Shannon v. Yhdistynyt kuningaskunta 4.10.2005, erityisesti kohdat 39 – 41). Itsekriminointisuojaa on katsottu loukatun myös tilanteessa, jossa syyttäjä oli käyttänyt syytettyä vastaan näyttönä sellaisia tietoja, joita syytetty oli velvoitettu antamaan rikosasiaa edeltäneessä hallinnollisessa tarkastuksessa (I.J.L., G.M.R. ja A.K.P. v. Yhdistynyt kuningaskunta 19.9.2000). Edelleen itsekriminointisuojaa on katsottu loukatun veronkorotusta koskeneessa asiassa, jossa verojen välttämisestä epäiltyä oli sakon uhalla pyydetty toimittamaan viranomaisille tiettyjä asiakirjoja (J.B. v. Sveitsi 3.5.2001).

10. Korkein oikeus on lisäksi edellä mainitussa ratkaisussaan KKO 2009:80 todennut (kohta 18), että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä huomiota on kiinnitetty paitsi epäillyltä vaadittavien tietojen ja rikosasian väliseen asialliseen yhteyteen, myös siihen, minkä laatuisella ja asteisella pakolla tietoja on vaadittu, millaisia prosessuaalisia oikeusturvatakeita menettelyyn liittyy ja miten saatuja tietoja käytetään.

Vireillä olleen esitutkinnan ja verotarkastuksen samanaikaisuus sekä vaadittujen tietojen välinen yhteys

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan rikossyytteen vireilläololla tarkoitetaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa sovellettaessa myös rikoksesta epäiltyyn kohdistettua esitutkintaa. Edellä kohdista 2 – 7 ilmenevän tapahtumainkulun perusteella on selvää, että A:n veropetossyytteeseen johtanut esitutkinta ja X Oy:n toimintaan kohdistunut verotarkastusmenettely, jossa A:lta on tietoja vaadittu, ovat olleet vireillä samanaikaisesti.

12. Arvioitaessa sitä, ovatko esitutkinta ja verotarkastus koskeneet samoja seikkoja, ratkaisevaa on esitutkinnan kohteena olevat rikoksesta epäillyn toimet. Tekojen rikosoikeudellinen arviointi ja tutkinnan suunta tarkentuvat ja kohdentuvat usein esitutkinnan edetessä. Kuten edellä kohdassa 8 on todettu, itsekriminointisuojan ulottuvuutta on arvioitava rikoksesta epäillyn näkökulmasta ja juuri siinä tilanteessa, jossa häneltä tietoja vaaditaan. Esitutkinnan laajuus ja keskeneräisyys vaikuttavat siihen, millaisten tietojen antamisen rikoksesta epäilty on tuolloin perustellusti voinut katsoa vaarantavan puolustautumismahdollisuuksiaan. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa esitutkinnassa ja verotarkastusmenettelyssä on ollut kysymys samojen henkilöiden ja heidän yhtiöidensä tekemiin rahasuorituksiin, kirjanpitoaineiston tositteisiin ja verotukseen liittyneistä epäselvyyksistä. Verotarkastuksessa A:lta vaadituissa tiedoissa on siten ollut kysymys samoista seikoista kuin samanaikaisesti vireillä olleessa esitutkinnassa. Esitutkinta ja verotarkastus ovat koskeneet samaa A:n menettelyä.

Tietojen antamiseen liittynyt pakko

13. Virallinen syyttäjä ja Verohallinto ovat Korkeimmassa oikeudessa vedonneet siihen, ettei verotarkastuksessa ollut käytettävissä uhkasakkoa eikä painostusvankeuden uhkaa. A oli antanut tiedot vapaaehtoisesti. Tietoja ei siis ollut saatu pakolla.

14. Verotusmenettelystä annetun lain 14 §:n mukaan verovelvollisen on verotarkastuksessa kehotuksesta esitettävä tarkastettavaksi kirjanpitonsa ja muistiinpanonsa sekä muu aineisto, joka saattaa olla tarpeen hänen verotuksessaan. Edelleen verotusmenettelystä annetun asetuksen 2 §:n 2 momentin mukaan verovelvollista verotarkastusmenettelyssä kuultaessa on kerrottava, mistä asiasta verovelvollisen olisi erityisesti esitettävä selvitystä. Verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin mukaan, jos verovelvollinen on tietensä tai törkeästä huolimattomuudesta antanut esimerkiksi olennaisesti väärän ilmoituksen tai muun säädetyn tiedon tai asiakirjan taikka ei ole lainkaan antanut ilmoitusta, määrätään lisätyn tulon osalta veronkorotus. Verotarkastusmenettelyyn liittyy siten mahdollisuus veronkorotuksen määräämiseen. Korkein oikeus on viimeksi ratkaisuissaan KKO 2010:45 (kohta 13), 2010:46 (kohta 14) ja 2010:82 (kohta 14) katsonut veronkorotusten olevan tosiasialliselta luonteeltaan rangaistuksenomaisia.

15. Rikoslain 29 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan veropetokseen syyllistyy se, joka antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai sen määräämisen liian alhaiseksi taikka veron aiheettoman palauttamisen. Sanotun säännöksen 3 kohdan mukaan veropetoksena rangaistavaa on myös veron välttämistarkoituksessa verotusta varten säädetyn velvollisuuden laiminlyönti, jolla on merkitystä veron määräämiselle, sekä 4 kohdan mukaan muuten petollisesti aiheutettu tai yritys aiheuttaa veron määräämättä jättäminen tai sen määrääminen liian alhaiseksi. Veropetoksesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta ja törkeästä veropetoksesta vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

16. Korkein oikeus toteaa, että verotarkastusmenettelyssä A:lta vaadittujen tietojen antamisen uhkana on ollut sekä verotusmenettelystä annetun lain perusteella hänelle määrättävät veronkorotukset että erityisesti veropetossäännöksen rangaistusuhka. Näin ollen A:lta on vaadittu pakolla tietoja, jotka ovat koskeneet samoja seikkoja kuin mistä on ollut kysymys aikaisemmin aloitetussa esitutkinnassa. Korkeimman oikeuden käsiteltävänä olevassa rikosasiassa itsekriminointisuojan vaikutukset kohdistuvat kuitenkin vain siihen, voidaanko A tällaisessa tilanteessa tuomita rangaistukseen tietojenantovelvollisuuden täyttämisen uhkana olleen veropetossäännöksen perusteella.

Itsekriminointisuojan ulottuminen myös väärien tietojen antamiseen

17. A ei ole verotarkastuksessa vedonnut oikeuteensa vaieta seikoista, jotka liittyivät samanaikaisesti vireillä olevaan ja samoja seikkoja koskevaan esitutkintaan. A:ta ei myöskään ole syytetty hänelle verotusmenettelyssä annetun lain nojalla säädetyn tietojenantovelvollisuuden laiminlyönnistä tai tietojen salaamisesta verotarkastuksessa, vaan siitä, että hän oli antanut vääriä tietoja. A:n menettely eroaa siten ratkaisussa KKO 2009:80 esillä olleesta tilanteesta, jossa epäilty oli kieltäytynyt ilmaisemasta tietoja. Asiassa on siksi vielä kysymys siitä, tuleeko aktiivista väärien tietojen antamista arvioida itsekriminointisuojan ulottuvuuden kannalta eri tavoin kuin vaikenemisoikeuden käyttämistä tai tietojen salaamista.

18. Korkein oikeus toteaa, että itsekriminointisuojassa on kysymys ennen muuta oikeudesta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Rikoksesta epäiltyä tai syytteessä olevaa ei saa pakottaa tai painostaa myötävaikuttamaan omalla toiminnallaan syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuoja ei myöskään edellytä, että syylliseksi epäilty nimenomaisesti vetoaa oikeuteensa. Suomessa rikoksesta epäillylle ei ole esitutkinnassa tai rikosoikeudenkäynnissä asetettu totuudessapysymisvelvollisuutta eikä väärien tietojen antamista rikosprosessin kuluessa ole säädetty rangaistavaksi. A on kuitenkin tuomittu rangaistukseen siitä, että hän on antanut vääriä tietoja asiaa selvittäneelle viranomaiselle seikoista, joista samanaikaisesti vireillä olevassa esitutkinnassa häntä on epäilty törkeästä veropetoksesta. Tällaisen menettelyn katsominen rangaistavaksi hävittäisi olennaisilta osiltaan syylliseksi epäillyn oikeuden vaieta tai olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Väärien tietojen antamista ei ole sen vuoksi syytä arvioida toisin kuin oikeutta vaieta tai jättää tietoja antamatta ja itsekriminointisuojan voidaan katsoa ulottuvan myös tällaiseen menettelyyn.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

19. Samanaikaisesti kun A:ta vastaan on ollut vireillä veropetosta koskeva esitutkinta, Verohallinto on tehnyt A:n yrityksessä X Oy:ssä verotarkastuksen. Verotarkastuksessa A on velvoitettu antamaan totuudenmukaisesti tietoja seikoista, jotka ovat liittyneet läheisesti häneen kohdistettuun veropetosepäilyyn. Esitutkinta ja verotarkastus ovat koskeneet samaa A:n menettelyä ja, huomioon ottaen edellä kohdissa 14 ja 15 mainitut tietojen antamiseen liittyvät veronkorotus- ja rangaistusuhat, hänen velvoittamisensa verotarkastuksessa tietojen antamiseen on tarkoittanut sitä, että hän olisi joutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti vastoin tahtoaan myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Tässä tilanteessa sitä, että A on antanut verotarkastuksessa vääriä tietoja, ei voida pitää rangaistavana. A ei siten ole syytekohdassa 8 syyllistynyt törkeään veropetokseen.

Rangaistus

20. A:n syyksi on lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla luettu syytekohdissa 1 – 4, 6, 7, 9, 10 ja 13 neljä törkeää veropetosta, kolme kirjanpitorikosta, törkeä kirjanpitorikos ja törkeä velallisen epärehellisyys. Törkeinä veropetoksina syyksiluetuissa rikoksissa vältettyjen tai vältetyiksi yritettyjen verojen määrät ovat olleet syytekohdassa 10 noin 115 000 euroa, syytekohdassa 1 noin 40 000 euroa, syytekohdassa 2 noin 20 000 euroa ja syytekohdassa 9 noin 30 000 euroa.

21. Vaikka syyte kohdassa 8 hylätään, hovioikeuden tuomitsemaa rangaistusta ei ole hänen syykseen jäävien rikosten vakavuus huomioon ottaen syytä huomattavasti alentaa. Korkein oikeus harkitsee oikeudenmukaiseksi yhteiseksi rangaistukseksi 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistuksen. Tämän lisäksi asiassa on vielä harkittava, onko rangaistusta syytä oikeudenkäynnin keston johdosta alentaa.

22. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta on arvioitava tapauksen olosuhteiden valossa ja ottamalla erityisesti huomioon asian monimutkaisuus, rikosasian vastaajan ja viranomaisten toiminta sekä asian merkityksellisyys vastaajalle (Kangasluoma v. Suomi 20.1.2004 ja Lehtinen v. Suomi (No. 2) 8.6.2006).

23. A on otettu epäiltyjen rikosten johdosta kiinni 8.9.2004 ja pidätetty samana päivänä. Tuolloin A:ta on kuulusteltu myös ensimmäisen kerran. Esitutkinta on valmistunut 30.11.2005. Syyte on pantu vireille käräjäoikeudessa 31.5.2007 ja käräjäoikeuden tuomio on annettu 3.3.2008. Hovioikeuden tuomio on annettu puolestaan 30.4.2009. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto kiinniottamisesta Korkeimman oikeuden tuomion antopäivään on noin 6 vuotta 10 kuukautta.

24. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäynnin kokonaiskesto on kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut liian pitkä. Tämän viivästyksen johdosta A:n rangaistusta tulee alentaa viidellä kuukaudella. Siten oikeudenmukainen seuraamus tässä tapauksessa on 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistus.

25. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Korkein oikeus toteaa, että ehdollisen ja ehdottoman vankeuden lajivalinta on käytännössä kokonaisharkintaa. Lajivalinnassa on kiinnitettävä huomiota rikoksen vakavuuden ja teosta ilmenevän syyllisyyden lisäksi myös muihin mittaamisperusteisiin. Mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteluja kuitenkin tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena.

26. A:ta ei ole aikaisemmin rikoksista tuomittu. Tämä ja myös edellä todettu oikeudenkäynnin kesto puoltavat
vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. A:n toiminta on kuitenkin ollut suunnitelmallista ja pitkäkestoista. A on lisäksi koulutukseltaan lakimies ja hänellä on siten tämän vuoksi ollut keskimääräistä paremmat valmiudet noudattaa yrittäjälle kuuluvia lainsäädäntöön perustuvia velvollisuuksia. Tähän nähden A:n toimintaa on pidettävä erityisen moitittavana. Korkein oikeus toteaa, että rangaistuskäytännössä tämänkaltaisista talousrikoksista vankeus tuomitaan ensikertalaisellekin lähtökohtaisesti ehdottomana (esimerkiksi KKO 2001:24 ja KKO 2005:73). Korkein oikeus päätyy harkinnassaan siihen, että vankeusrangaistus tulee määrätä ehdottomaksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syytekohtaa 8 koskeva syyte törkeästä veropetoksesta (tekoaika 15.9.2004 – 9.3.2005) hylätään ja A vapautetaan tältä osin tuomitusta rangaistuksesta.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen syytekohdissa 1 – 4, 6, 7, 9, 10 ja 13 lukemista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio, Marjut Jokela ja Ari Kantor. Esittelijä Timo Ojala.