KKO:2013:15

Väärä ilmianto
Kunnianloukkaus
Sananvapaus
Virkamies

Kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona, ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt, että ulosottomies olisi muun ohella riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja repun kantoviilleke revennyt. Syyttäjä päätti jättää syytteen ulosottomiestä vastaan nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä.

Tämän jälkeen käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat isän häntä vastaan nostetun syytteen mukaisesti väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Korkeimman oikeuden mukaan selvitys ei viitannut siihen, että isä olisi esittäessään jossain määrin liioitellut ja väritetyt väitteet virkamiehen epäasianmukaisesta menettelystä toiminut muuten kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Syyte hylättiin, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi varmasti tai ainakin varsin todennäköisesti pitänyt poliisille antamiaan tietoja väärinä tai ettei hänellä olisi ollut vahvoja perusteita pitää tapahtumakuvaustaan totena.

RL 15 luku 6 §
RL 24 luku 9 § 1 mom 1 kohta
L lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta 2 § ja 3 §
PL 12 §
IhmisoikeusSop 10 artikla

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Keski-Suomen käräjäoikeuden tuomio 7.4.2010

Käräjäoikeus katsoi, että A oli syyllistynyt syytteen kohdan 1 mukaisesti väärään ilmiantoon 16.7. – 1.8.2007 Jyväskylässä. A oli 16.7.2007 laaditussa, Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitokselle osoitetussa tutkintapyynnössä ja tätä seuranneessa, 1.8.2007 pidetyssä esitutkinnan asianomistajakuulustelussa antanut vääriä tietoja kihlakunnanvouti B:n toimista ulosottomiehenä tämän ollessa 15.11.2006 panemassa täytäntöön Jyväskylän käräjäoikeuden päätöstä A:n lapsen 11-vuotiaan C:n asumista koskevassa asiassa.

A on sanotussa tutkintapyynnössä totuudenvastaisesti väittänyt, että B oli sanotussa täytäntöönpanotilanteessa riuhtonut C:tä muun muassa repusta sillä seurauksella, että repun kantoviilleke oli repeytynyt, ja että B oli yrittänyt useita kertoja irrottaa C:tä kaiteesta. Väitteen mukaan B oli lopettanut riuhtomisen vasta, kun lääkäri oli toisen kerran ilmoittanut, ettei enää ollut lapsen edun mukaista jatkaa täytäntöönpanoa, ja että B:n kiskomisen yhteydessä hänen toimintansa seurauksena C:n polveen oli syntynyt vamma.

Lisäksi A on sanotussa kuulustelussa totuudenvastaisesti väittänyt, että B oli repinyt C:n selässä olevasta repusta saadakseen tytön irrottamaan otteensa kaiteesta, yrittänyt myös irrottaa C:n käsiä kaiteesta ja tässä yhteydessä repinyt niin voimakkaasti, että toinen repun viilleke oli osittain revennyt kiinnityksestään, ja että B oli tapahtumassa pahoinpidellyt C:tä ja aiheuttanut hänelle vamman polveen.

B:tä oli kuultu A:n tutkintapyynnön johdosta rikoksesta epäiltynä ja asia oli lähetetty syyteharkintaan. A oli siten aiheuttanut vaaran, että B joutuu syytteeseen ja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että A oli syyllistynyt syytteen kohdan 2 mukaisesti kunnianloukkaukseen 16.7. – 1.8.2007 Jyväskylässä. A oli esittänyt B:stä valheellisia tietoja siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa ja kärsimystä sekä tähän kohdistuvaa halveksuntaa. A oli kohdassa 1 kuvatuin tavoin esittänyt B:n menettelystä ulosottomiehenä valheellisia tosiseikkoja.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n väitteet olivat totuudenvastaisia. A:n oli täytynyt tietää väitteidensä olevan vääriä ja myös ymmärtää, että kyseisten väärien tietojen antamisesta aiheutuu vaara, että B joutuu syytteeseen ja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein. A:n oli lisäksi kohdassa 2 täytynyt ymmärtää, että virheellisten tietojen esittäminen oli omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa ja kärsimystä sekä tähän kohdistuvaa halveksuntaa.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 15 luvun 6 §:n nojalla väärästä ilmiannosta ja rikoslain 24 luvun 9 §:n nojalla kunnianloukkauksesta yhteiseen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti A:n suorittamaan vahingonkorvausta kärsimyksestä B:lle 1 500 euroa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Erkki Marttila ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 26.9.2011

A valitti hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus katsoi, että väärää ilmiantoa koskevan säännöksen soveltaminen ei edellytä, että ilmiantajan antama väärä tieto olisi kokonaan virheellinen. Väärään ilmiantoon voi syyllistyä myös silloin, kun ilmiantaja liittää osittain totuudellisiin tietoihin valheellisiksi tietämiään osia. A:lla voitiin katsoa olevan oikeus tehdä tutkintapyyntö ulosottomiehen toiminnasta. Hänen olisi kuitenkin ilmoituksessaan pitänyt pysyä totuudessa eikä millään tavalla liioitella ulosottomiehen toimintaa täytäntöönpanotilanteessa.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteluilla hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvos Kaija Suvilehto-Nieminen, hovioikeudenneuvos Mikko Pentti ja viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syytteet väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta hylätään ja että hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti A vaati, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

Syyttäjä vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Kihlakunnanvouti B vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Jyväskylän käräjäoikeus oli päätöksellään 26.10.2006 määrännyt isänsä A:n luona asuneen 11-vuotiaan C:n asumaan äitinsä luona. Kihlakunnanvouti B oli 15.11.2006 ulosottomiehenä ryhtynyt panemaan käräjäoikeuden päätöstä täytäntöön ja siinä tarkoituksessa hän oli yhdessä terveyskeskuslääkärin, sosiaalityöntekijän ja avustavan ulosottomiehen kanssa tavoittanut kerrostalossa olevaan isänsä asuntoon menossa olleen C:n talon porraskäytävästä. Tilanteessa oli puhelimitse otettu yhteys A:han, mistä syystä tämä oli tullut asunnostaan käytävään tuoden mukanaan C:n koulukirjat. C ei ollut suostunut yhteistyöhön, vaan oli kieltäytynyt noudattamasta määräystä lähteä viranomaisten mukaan. B oli yrittänyt myös fyysisin toimin saada C:tä lähtemään mukaansa. Tällöin täytäntöönpano oli kuitenkin keskeytetty terveyskeskuslääkärin kehotuksesta. Sen jälkeen C oli poistunut paikalta talossa ylemmässä kerroksessa olevaan isänsä asuntoon.

2. Syyttäjän A:ta vastaan nostaman syytteen mukaan A oli poliisille tekemässään tutkintailmoituksessa ja esitutkinnassa toimitetussa asianomistajakuulustelussa totuudenvastaisesti väittänyt, että kihlakunnanvouti B olisi lapsen asumista koskevan käräjäoikeuden päätöksen täytäntöönpanotilanteessa yrittänyt useita kertoja irrottaa C:n käsiä tämän pitäessä kerrostalon käytävän porraskaiteesta kiinni ja lopettanut yrityksensä vasta kun paikalla ollut lääkäri oli näin määrännyt. B oli tilanteessa pahoinpidellyt lasta aiheuttaen tälle vamman polveen sekä lisäksi riuhtonut ja repinyt lasta repusta aiheuttaen sen kantoviillekkeen repeytymisen. Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta väärästä ilmiannosta (syytteen kohta 1) ja kunnianloukkauksesta (syytteen kohta 2).

3. Alemmat oikeudet ovat tuominneet A:n syytteen teonkuvausten mukaisesti väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta yhteiseen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä suorittamaan kärsimyskorvausta B:lle. Alemmat oikeudet ovat syyksi lukemisessaan katsoneet, että A:n esittämät B:n virkamenettelyä koskeneet väitteet olivat olleet totuudenvastaisia. Lisäksi A:n oli täytynyt tietää väitteet vääriksi ja myös ymmärtää, että niiden antamisesta aiheutui vaara siitä, että B joutui syytteeseen ja tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein (kohta 1). A:n oli täytynyt myös ymmärtää, että näiden valheellisten tietojen esittäminen oli omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa ja kärsimystä sekä tähän kohdistuvaa halveksuntaa (kohta 2).

4. Alempien oikeuksien mukaan asiassa on näytetty, että kihlakunnanvouti B oli kysymyksessä olevassa täytäntöönpanotilanteessa koskenut C:hen ja tämän selässä olleeseen reppuun yrittäessään nostaa istumassa ollutta, vastaan hangoitellutta C:tä porraskäytävän lattialta ja yrittäessään irrottaa tämän sormia porraskaiteesta. Täytäntöönpano oli lapsen edun vuoksi keskeytetty paikalla olleen lääkärin määräyksestä. C:llä mukana olleen repun kantoviilleke oli tilanteessa repeytynyt. Hänen polvensa oli kipeytynyt varsin pian täytäntöönpanotilanteen jälkeen. Alempien oikeuksien mukaan repun rikkoutuminen ja polvivamma eivät kuitenkaan olleet johtuneet B:n menettelystä.

5. A on valituksessaan esittänyt, etteivät hänen väitteensä ole olleet totuudenvastaisia ja ettei hän ole ainakaan toiminut tahallisesti. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt väärään ilmiantoon ja kunnianloukkaukseen. Mikäli näin on, kysymys on vielä hänelle tuomitun rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta.

Rangaistussäännökset

6. Rikoslain 15 luvun 6 §:n mukaan väärästä ilmiannosta tuomitaan se, joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein. Rangaistukseksi on tällöin tuomittava sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.

7. Väärän ilmiannon tunnusmerkistön säätämiseen johtaneiden lain esitöiden (HE 6/1997 vp s. 33 – 34) mukaan väärä ilmianto rikoksena kohdistuu ensisijaisesti oikeudenkäyttöön ja toissijaisesti yksityishenkilöön ja hänen oikeusturvaansa. Väärä ilmianto voi toteutua myös silloin, kun ilmiantaja liittää osittain totuudellisiin tietoihin valheellisiksi tietämiään osia sillä seurauksella, että säännöksessä tarkoitettu vaaraa syntyy.

8. Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

9. Kunnianloukkauksen kriminalisointia koskevan lain esitöiden (HE 184/1999 vp s. 34) mukaan teko ei ainakaan silloin ole 1 kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai vihjannut.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö

10. Väitettyä väärää ilmiantoa koskevissa tilanteissa ovat vastakkain ilmiantajan ja ilmiannetun edut. Yhtäältä jokaisella on oikeus saattaa tapahtunut tai tapahtuneeksi epäilemänsä rikos viranomaisen selvitettäväksi. Toisaalta jokaisella on oikeus olla joutumatta perusteettomasti viranomaistoimenpiteiden kohteeksi tai edes vaaraan tällaisten kohteeksi joutumisesta. Kysymys siitä, kumpi etu väistyy ristiriitatilanteissa toisen tieltä, joudutaan ratkaisemaan näiden etujen välisellä punninnalla.

11. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tarkastellut tämän tyyppisiä asioita Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaisina sananvapauskysymyksinä. Vakiintuneessa ratkaisukäytännössään tuomioistuin on katsonut, että yksilön oikeus saattaa laittomaksi tai epäasianmukaiseksi kokemansa virkamiehen menettely säädetyssä järjestyksessä viranomaisen arvioitavaksi on olennainen osa oikeusvaltiota. Sananvapauden rajoituksia on tulkittava ahtaammin silloin, kun kysymys on tällä tavoin esille tuodusta viranomaistoiminnan arvostelusta. Toisaalta erityisesti kun kysymys on oikeusviranomaisten toiminnan arvostelusta, ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että on myös välttämätöntä suojella virkamiehiä perusteettomilta syytöksiltä. Tämä on tarpeen, jotta luottamus virkatoimintaa kohtaan säilyisi (esimerkiksi Janowski v. Puola 21.1.1999 kohta 33, Leanik v. Slovakia 11.3.2003 kohdat 54 – 55 ja Zakharov v. Venäjä 5.10.2006, kohta 26).

12. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että ilmiannossa tehtyjen tosiseikkaväitteiden tueksi pitää olla esitettävissä niitä tukevia todisteita. Asianomistajan rikossyytettä koskevat väitteet voivat kuitenkin olla jossain määrin liioiteltuja tai yleistäviä, kunhan ne eivät ole täysin vailla tosiseikkojen tukea eivätkä merkitse aiheetonta henkilökohtaista hyökkäystä rikoksesta epäiltyä tahoa vastaan (Heinisch v. Saksa 21.7.2011 kohta 85).

Korkeimman oikeuden kannanotto

13. A:n väittämä kihlakunnanvouti B:n menettely poikkeaa tässä asiassa selvitetyksi katsotusta B:n menettelystä sen osalta, miten ja kuinka voimakkaasti B on C:hen kajonnut. Riidatonta on, että B on ottanut kiinni lapsen käsistä ja repusta. A:n väitteet siitä, että polvivamman syntyminen ja repun rikkoutuminen olisivat syy-yhteydessä B:n menettelyyn, ovat jääneet asiassa näyttämättä.

14. Korkein oikeus toteaa, että kihlakunnanvouti B on toimittaessaan lapsen asumista koskevan päätöksen täytäntöönpanoa toiminut edellä 11 kohdassa viitatussa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä tarkoitettuna oikeusviranomaisena. B:llä on siten tässä asemassaan ollut velvollisuus sietää virkatoimiinsa kohdistuvaa arvostelua, jollei se ole ollut perusteetonta tai asiattomuuden perusteella loukkaavaa. A:lla on puolestaan väitteitä tehdessään ollut velvollisuus pysyä totuudessa. Korkein oikeus katsoo, että A:n poliisille esittämässä tapahtumakuvauksessa on ollut kysymys tosiseikkojen liioittelusta siltä osin kuin väitteissä on kuvattu lapseen kohdistettua voimankäyttöä riuhtomisena, kiskomisena, repimisenä ja pahoinpitelemisenä. Näin ollen kysymys on siitä, onko liioittelu ylittänyt sille sallitut rajat.

15. A on perustanut tosiasiaväitteensä tapahtumaan, jonka hän on ainakin olennaisilta osiltaan itse nähnyt. Asiassa on myös riidatonta, että C:n polvi on sittemmin jouduttu leikkaamaan pian tapahtuman jälkeen havaitun vamman vuoksi ja että valtio on vastuuperusteeseen kantaa ottamatta asianosaisten välillä tehdyn ja vahvistetun sovinnon perusteella suorittanut C:lle vamman johdosta 2 500 euron suuruisen korvauksen.

16. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 2 §:ssä säädetään lapsen tahdon huomioon ottamisesta täytäntöönpanossa. Lain 3 §:n mukaan kaikki lapseen kohdistuvat toimenpiteet on suoritettava mahdollisimman hienovaraisesti ja lasta järkyttämättä. Oikeusministeriön asiaa koskevien ohjeiden (18.10.1996, 3553/36/96 OM) mukaan tarkoitus on, että ainoastaan poikkeuksellisesti täytäntöönpanoviranomainen voisi koskea lapseen. Täytäntöönpanossa tulee varmistua 12-vuotiaan tai sitä nuoremman, mutta riittävän kehittyneen, lapsen itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Kihlakunnanvouti B on ollut velvollinen noudattamaan sanottuja lainsäännöksiä ja edellä mainitun ohjeistuksen ilmentämiä periaatteita tässäkin täytäntöönpanossa.

17. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 4 §:n mukaan lapsen huoltajan on turvattava lapsen kehitys ja hyvinvointi. Lain 1 §:n 3 momentin mukaan lasta tulee kasvattaa siten, että hän saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavalla loukkaavasti. A alaikäisen lapsensa C:n toisena huoltajana on osaltaan velvollinen yhtäältä itse noudattamaan näitä sääntöjä ja toisaalta velvollinen valvomaan, etteivät muut loukkaa hänen lapsensa oikeuksia.

18. Huoltajan oikeus saattaa kokemansa virkamiehen virassaan tekemä lapsen oikeuksien loukkaus asianomaisen viranomaisen arvioitavaksi on korostunut, kun lapsen fyysiseen koskemattomuuteen on puututtu. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on painottanut ilmiantajan sananvapauden merkitystä, kun kyse on lapsiin tai muutoin puolustuskyvyttömiin kohdistuneista oikeudenloukkauksista (esimerkiksi Juppala v. Suomi 2.12.2008, kohdat 42 – 43 ja 45). Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on selvää, että myös virkamiehen kunniansuoja ja tarve turvata virkamiesten toimintaedellytykset ovat tässä oikeuksien punninnassa toissijaisia.

19. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n esittämien tosiasiaväitteiden voida katsoa sisältäneen rikoslain 15 luvun 6 §:ssä eikä 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja, väärän ilmiannon ja kunnianloukkauksen tunnusmerkistöt täyttäviä vääriä tai valheellisia tietoja. A:n tapahtumista esittämä tosiasiakuvaus on ollut paikoin liioiteltu ja värittynyt, mutta se ei ole yhdenkään teon osan osalta ollut täysin perätön. Väitteet eivät esitetyssä muodossaan ole säännöksissä tarkoitetuilla tavoilla totuudenvastaisia.

20. Lisäksi A on tehnyt väitteensä virkamiehen epäasianmukaisesta menettelystä saattamalla asian lain mukaisessa järjestyksessä poliisitutkintaan, eikä ole esittänyt niitä julkisuushakuisesti esimerkiksi tiedotusvälineitä hyväksikäyttäen. Myös tälle seikalle voidaan antaa merkitystä kunnianloukkausrikoksen täyttymisen kannalta arvioitaessa A:n teon puolustettavuutta kihlakunnanvoudin toiminnan ilmiantajana.

21. Tässä asiassa esitetty selvitys ei viittaa siihen, että A olisi toiminut muuten kuin vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Kun vielä otetaan huomioon, että sittemmin selvittämättömiksi jääneistä syistä pian tapahtumien jälkeen lapsen polveen on tullut leikkauksen vaatinut vamma ja tämän reppu on vahingoittunut, ei ole perusteltua katsoa, että A olisi varmasti tai ainakin varsin todennäköisesti pitänyt poliisille antamiaan tietoja väärinä tai ettei hänellä olisi ollut vahvoja perusteita pitää tapahtumakuvaustaan totena.

22. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A ole syyllistynyt alempien oikeuksien hänen syykseen lukemaan väärään ilmiantoon ja kunnianloukkaukseen. Koska B:n kunniaa ei siten ole loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla, hänellä ei ole vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla oikeutta saada korvausta kärsimyksestään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Syyte väärästä ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta hylätään. A vapautetaan tuomitusta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta B:lle ja valtiolle kaikilta osin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jarmo Littunen. Esittelijä Teemu Vanhanen.