KKO:2013:27

Tappo
Todistelu

Kysymys näytön arvioinnista henkirikosta koskevassa asiassa

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Etelä-Savon käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen taposta ja menettämään sotilasarvonsa. Syytteen mukaan A oli 11.7.2010 Rantasalmella tappanut B:n hukuttamalla hänet. Hukkuminen oli aiheuttanut sydänpysähdyksen, ja B oli kuollut 12.7.2010 tajuihinsa tulematta.

Vaihtoehtoisesti syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta sillä perusteella, että A oli 11.7.2010 Rantasalmella tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle painamalla hänet veden alle sillä seurauksella, että B oli saanut vettä keuhkoihinsa ja hukkumisen seurauksena hänen sydämensä oli pysähtynyt. B oli kuollut hukkumisen jälkitiloihin eli vaikeaan keuhkovammaan ja sydänpysähdyksestä aiheutuneeseen vaikeaan verenkiertovajaukseen.

Toissijaisesti syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta sillä perusteella, että A oli 11.7.2010 Rantasalmella tietäen B:n olevan hengenvaarassa tai vakavassa terveydenvaarassa jättänyt antamatta ja hankkimatta sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen kohtuudella oli voitu häneltä edellyttää. Mainitulla tavalla menetellessään A oli törkeällä huolimattomuudella aiheuttanut B:n kuoleman.

B:n oikeudenomistajat C ja D yhtyivät syytteisiin.

A kiisti syytteet. Hän ei ollut aiheuttanut B:n kuolemaa, vaan oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen hänet.

Käräjäoikeuden tuomio 11.3.2011

Käräjäoikeus totesi, että tapahtumainkulku B:n hukkumisen ja sitä edeltävien tapahtumien osalta perustui yksinomaan A:n kertomaan, koska tapahtumalla ei ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä. Riidatonta oli, että tapahtumat olivat ajoittuneet B:n kello 20.39 soittaman viimeisen puhelun ja A:n kello 22.10 soittaman ensimmäisen hälytyskeskuspuhelun väliseen aikaan. Riidatonta oli myös se, että B:llä oli ollut vettä keuhkoissaan. Asiassa esitetyn lääketieteellisen todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi vedenhengittämisen aiheuttaneen B:lle sydänpysähdyksen.

Käräjäoikeus totesi, että A:n eri henkilöille antamat kertomukset B:n hukkumispaikasta ja tämän asennosta vedessä löytymishetkellä sekä siitä, oliko A:n ja B:n välillä ollut riitaa, olivat vaihdelleet. Mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus piti todennäköisenä, että hukkumispaikka oli ollut avoveden puolella eikä A:n käräjäoikeudessa kertomin tavoin kaislikossa.

Todistajien kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että ensiapuhenkilökunnan saapuessa tapahtumapaikalle kello 22.24 A oli ollut elvyttämässä B:tä. A:n kertoman mukaan B oli ollut veden alla puolesta minuutista minuuttiin ennen A:n paikalle menoa. Edelleen A oli kertonut vetäneensä B:n välittömästi rannalle kaislikosta aloittaen elvytyksen ja soittaneensa välittömästi hätäkeskukseen ja jatkaneensa elvytystä siihen saakka, kunnes pelastushelikopterin henkilökunta oli tullut paikalle. Oikeudessa kuulluista hätänauhoitteista ilmeni, ettei A:n voitu havaita olleen hengästynyt puhelun aikana. Todistajana kuullun ensiapuhenkilön havaintojen mukaan A ei tavattaessa ollut ollut pitkään jatkuneesta elvytyksestä huolimatta lainkaan hikinen tai hiekkainen. Käräjäoikeus piti todennäköisenä, että B oli hukkunut ja A oli vetänyt hänet rantaan ainakin jossain määrin aikaisemmin kuin A oli kertonut ja että B oli ollut veden alla kauemmin kuin A oli kertonut.

A:n kertomus tapahtumien kulusta oli muuhun näyttöön verrattuna monin tavoin ristiriitainen. Käräjäoikeus ei pitänyt A:n kertomusta tapahtumien kulusta uskottavana. A:n kertomusten ristiriitaisuus ja lausumien epäuskottavuus eivät kuitenkaan osoittaneet sitä, että hän olisi syyllistynyt ensisijaisessa syytteessä mainittuun tappoon. Asiassa tuli ratkaista, oliko syyttäjän A:n syyllisyyden puolesta esittämä näyttö, joka oli luonteeltaan indisiotodistelua ja pääosin poissulkevaa näyttöä, riittävää.

Esitetyn todistelun perusteella itsemurhan mahdollisuus voitiin sulkea pois ja sairauskohtauksen mahdollisuutta oli pidettävä epätodennäköisenä. Myös tapaturman mahdollisuutta oli pidettävä varsin epätodennäköisenä.

Tapahtumapaikalla ei ollut tapahtuma-aikana ollut muita henkilöitä kuin A ja B. A:n oli osoitettu olevan päihtyneenä itsepäinen ja ilmeisesti jossain tilanteissa väkivaltainen, ja toisaalta B oli ollut päihtyneenä provosoiva. Kun itsemurhan mahdollisuutta voitiin pitää poissuljettuna sekä sairauskohtauksen ja tapaturman mahdollisuutta hyvin epätodennäköisenä, oli vähintäänkin todennäköisiä syitä epäillä A:n surmanneen B:n.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n syyllisyyttä tuki osaltaan hänen kuvauksensa B:n hukkumisäänistä, jotka saattoivat olla myös kamppailun ääniä. Oli mahdollista, että A oli tietämättömänä siitä, oliko kukaan ulkopuolinen ollut kuulemassa hukkumisääniä, pyrkinyt esitutkinnassa kuvaamaan ääniä tarkasti, jotta ristiriitaa äänistä ei myöhemmin pääsisi syntymään.

Käräjäoikeus totesi, että syyttäjä oli katsonut A:n syyllisyyttä olennaisesti tukevaksi seikaksi sen, että B oli puhelimessa kertonut ulkopuolisille henkilöille pelkäävänsä A:ta. Käräjäoikeus katsoi, että B:n tyttärelleen ja mainitulle ulkopuoliselle henkilölle ilmaisema pelko oli ainoa näyttö A:n jonkinasteisesta suunnitelmasta B:n surmaamiseen.

Käräjäoikeus totesi, että rikosasiassa syyksilukeminen edellytti varmuutta vastaajan syyllisyydestä. Varmuudella ei tarkoitettu luonnontieteellistä varmuutta vaan vastaajan syyllisyyden voitiin katsoa olevan varmaa, vaikka olisi teoreettinen mahdollisuus siihen, että vastaaja oli syytön. Syyllisyys oli varmaa, jos vastaajan syyllisyydestä oli esitetty niin vakuuttavaa näyttöä, ettei järkevä ihminen sen nojalla epäillyt vastaajan syyllisyyttä. Varmuuden vaatimus korostui, jos kysymys oli erittäin vakavasta rikoksesta.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n syyllisyyttä voitiin pitää todennäköisenä. Asiassa esitetty näyttö ei kuitenkaan osoittanut A:n sillä tavoin syyllistyneen B:n hukuttamiseen, ettei syyllisyydestä jäisi kuitenkin rikoksen vakavuuteen nähden varteenotettavaa epäilyä. Oli mahdollista, että B:n kuolemaan johtaneet tapahtumat olivat edenneet toisin kuin A oli kertonut, mutta kuitenkin niin, ettei hänellä ollut ollut myötävaikutusta B:n kuolemaan.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen taposta ja katsoi mainittua syytettä koskeviin perusteluihin viitaten myös vaihtoehtoisten ja toissijaisten syytteiden jääneen näyttämättä.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Juhani Mali, käräjätuomari Pekka Rönkä ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 24.1.2012

Syyttäjä sekä C ja D valittivat hovioikeuteen uudistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset. Syyttäjä esitti lisäksi uuden vaihtoehtoisen syytteen heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta katsoen, että A oli tietäen B:n olevan avuttomassa tilassa jättänyt hänet sellaiseen tilaan ja siten aiheuttanut vaaraa B:n hengelle ja terveydelle. A:lla oli hänen ja B:n välisen suhteen perusteella ollut erityinen velvollisuus huolehtia B:stä. A oli laiminlyönyt asianmukaisessa ajassa auttaa vastuullaan ja tietensä humalassa ollutta B:tä havaittuaan tämän olevan avun tarpeessa. Syyttäjä vaati lisäksi, että A tuomitaan pantavaksi viralta.

Hovioikeus totesi, että syytetyn tuomitseminen ei edellyttänyt, että asia oli täysin varma. Jonkinlainen epäilys saattoi jäädä tekijän syyllisyydestä. Syytetyn syytettä vastaan esittämän vaihtoehtoisen tapahtumainkulun tuli olla realistinen ja sen tuli saada konkreettista tukea oikeudenkäyntiaineistosta. Mikäli syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily, syyte oli hylättävä.

Syytettä vastaan puhui A:n kiistäminen. Tiedot B:n kuolemaan johtaneista tapahtumista perustuivat A:n kertomuksille. Tapahtumilla ei ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä.

Hovioikeus katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella olevan hyvin epätodennäköistä, että B olisi saanut tilanteessa sairauskohtauksen. Hovioikeus piti myös erittäin epätodennäköisenä, että B olisi hukkunut tapaturmaisesti vain noin 50 senttimetriä syvään veteen sammumisen, kompastumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Koska muukaan asiassa esitetty oikeudenkäyntiaineisto ei tukenut mainittuja syytteelle vaihtoehtoisia selityksiä B:n kuolemalle, ne voitiin riittävällä varmuudella sulkea pois.

A oli pyrkinyt heti selittämään tapahtunutta B:n itsemurhalla. A oli hovioikeudessa selittänyt kertomaansa itsemurhaepäilyä sillä, että B oli edellisenä kesänä kaatuillut vedessä jalkansa upottua pehmeään pohjaan, jolloin B oli huutanut apua. B oli myöhemmin sanonut A:lle, että olisi hukkunut, jos A ei olisi ollut paikalla. Lisäksi A oli kertonut B:n olleen masentunut.

Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että vain A oli kertonut B:n olleen itsetuhoinen ennen syytteessä mainittuja tapahtumia. Ottaen huomioon, että kaikki asiassa kuullut B:n ystävät ja tuttavat sekä tytär olivat kuvanneet häntä pikemminkin elämänmyönteiseksi ja vahvaksi ihmiseksi, jolle muun muassa lapsenlapsi oli tärkeä henkilö, A:n kertomusta ei voitu tältä osin pitää luotettavana. Lisäksi A:n selitystä siitä, miksi hän oli heti epäillyt B:n tehneen itsemurhan, voitiin pitää epäluotettavana. Ottaen myös huomioon B:n terveydentilasta esitetyn selvityksen ja asiassa kuultujen lääkärien kertomukset ja näkemykset siitä, että matalaan veteen hukuttautuminen oli mahdollista, mutta mainitunlaisissa olosuhteissa hukuttautuminen selällään oli erittäin vaikeaa ja vaati erityisiä ponnisteluja ja apukeinoja, hovioikeus katsoi, että myös se mahdollisuus, että B olisi tehnyt tilanteessa itsemurhan, oli riittävällä varmuudella suljettu pois.

Esitetyn selvityksen perusteella hovioikeus katsoi, että B oli ollut veden alla selvästi A:n kertomaa aikaa kauemmin, ja vaikkakaan se ei itsessään osoittanut A:n syyllisyyttä rikokseen, se tuki syytettä. Syytettä tukevana seikkana hovioikeus piti myös sitä, että hätäkeskusnauhoitteissa, toisin kuin tapahtumapaikkakatselmuksesta poimitussa ääninäytteessä, A:n ei voitu todeta olevan hengästynyt, vaikka hän oli kertomansa mukaan juuri ennen puhelua vetänyt B:n rantaan ja aloittanut tämän elvytyksen. Lisäksi syytteen puolesta puhui osaltaan se, että A oli kertonut useille todistajille B:n kuolemaan johtaneiden tapahtumien yksityiskohdista ristiriitaisesti.

Syytteen puolesta puhui myös todistajan kertomus B:n soitoista, joissa B oli kertonut A:n esittämästä tappouhkauksesta ja A:ta kohtaan tuntemastaan pelosta. Syytettä tuki myös se, että esitetyn todistelun perusteella A:n persoona muuttui alkoholin vaikutuksen alaisena muun muassa hyvinkin itsepäiseksi ja että A oli esitetyn selvityksen mukaan kykenevä väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Syytteen puolesta puhui myös A:n kertomus siitä, että B oli ennen hukkumistaan kirkunut ja huutanut apua, minkä jälkeen oli kuulunut pulputtava ääni. Hovioikeus katsoi, että kertomus oli ristiriidassa sen mahdollisuuden kanssa, että B olisi saanut tilanteessa yllättävän sairauskohtauksen, joutunut tapaturmaan tai tehnyt itsemurhan. Mainitut äänet sopivat ennemminkin kamppailun kuin sairaskohtauksen ääniksi. A oli kokeneena poliisina ristiriidan välttääkseen pyrkinyt kuvaamaan tapahtumiin liittyviä ääniä tarkasti, koska ei ollut häntä kuulusteltaessa voinut tietää, oliko joku ulkopuolinen mahdollisesti kuullut mainitut äänet tyynellä järvellä.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että tapahtumapaikka ei ollut ollut A:n kertomalla tavalla kaislikossa vaan avoveden puolella.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että asiassa oli voitu riittävällä varmuudella sulkea pois muut B:n äkillistä kuolemaa selittävät syytteelle vaihtoehtoiset selitykset ja tapahtumainkulut. Asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioiden A:n syyllisyydestä tahalliseen henkirikokseen ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 11.7.2010 Rantasalmella tappanut B:n hukuttamalla hänet. Hukkuminen oli aiheuttanut sydänpysähdyksen, josta oli aiheutunut vaikea verenkiertovajaus, elinvaurioita ja hapenpuutteen aiheuttama aivovaurio. B oli kuollut 12.7.2010 tajuihinsa tulematta.

Hovioikeus tuomitsi A:n taposta ja eräästä toisesta rikoksesta yhteiseen yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. A tuomittiin lisäksi pantavaksi viralta sekä menettämään sotilasarvonsa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen, Ari Kyllönen ja Pirjo Soininen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Soininen totesi, että asiassa esitetyn todistelun perusteella kurkunpään alueelle tullut vesi voi aiheuttaa heijasteisen sydänpysähdyksen, joskin se oli epätodennäköistä. Mahdollista oli myös, että B:n hukkuminen oli johtunut tajuttomuuskohtauksesta. B:llä oli vuonna 2006 todettu hyvänlaatuista kohtauksittaista huimausta. Lisäksi häntä oli tutkittu vuonna 2009 sydänoireiden ja 5.7.2010 voimakkaan rintakivun vuoksi. Ottaen huomioon myös mainitut seikat Soininen hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätöksen siitä, että A:n syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily, sekä käräjäoikeuden lopputuloksen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään.

Syyttäjä sekä C ja D vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti 8. – 10.1.2013 suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tapahtumatiedot ja kysymyksenasettelu

1. A on 11.7.2010 kello 22.10 soittanut Etelä-Savon hätäkeskukseen. Hätäkeskusnauhoituksen mukaan A oli ilmoittanut muun ohessa, että ”seurasin tuota naisystävää tänne järvelle, se hölmöili, tää on jo toinen kerta. Yritti hukuttaa itsensä… Aattelin, että ihminen leikkii, mutta ei se leikkinyt… Ihminen veti henkeen vettä tahallaan. Ja kännipäissään vielä. Kosti minulle. Mutta jää todennäköisesti henkiin.” A on ilmoittanut elvyttävänsä uhria ja pyytänyt lähettämään ambulanssin nopeasti tapahtumapaikalle.

2. Tapahtumapaikalle on saapunut ensimmäisenä kello 22.24 pelastushelikopterin ensihoitohenkilökunta. B on tuolloin maannut rannassa selällään osittain vedessä. A on rauhallisena kertonut ensihoitohenkilöstölle B:n yrittäneen hukuttautua ja esittänyt arvionaan, että B oli ehtinyt olla veden alla noin puolesta minuutista minuuttiin. Ensihoitohenkilökunta on todennut B:llä sydänpysähdyksen ja aloittanut tehoelvytystoimet. B:n sydämen toiminta on käynnistynyt noin kello 22.42. Tapahtumapaikalta B on kuljetettu ambulanssilla Savonlinnan keskussairaalaan, jossa hän on tajuihinsa tulematta menehtynyt 12.7.2010 kello 16.57.

3. Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen ensisijaisesti taposta katsoen, että A oli 11.7.2010 Rantasalmella tappanut B:n hukuttamalla tämän. Syyttäjä on vaihtoehtoisesti vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti pelastustoimen laiminlyönnistä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta taikka vaihtoehtoisesti heitteillepanosta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

4. A on kiistänyt syytteet. Hänellä ei ollut mitään osuutta B:n kuolemaan, vaan hän oli tehnyt kaikkensa pelastaakseen B:n.

5. Käräjäoikeus on hylännyt syytteet näyttämättöminä. Hovioikeus on sitä vastoin katsonut, että A oli tappanut B:n hukuttamalla hänet, ja on tuominnut A:n rangaistukseen taposta. Hovioikeuden mukaan asiassa oli voitu riittävällä varmuudella sulkea pois muut B:n äkillistä kuolemaa selittävät syytteelle vaihtoehtoiset selitykset ja tapahtumainkulut, eikä A:n syyllisyydestä tahalliseen henkirikokseen jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

6. Lääketieteellisen selvityksen mukaan B oli hengittänyt vettä ja hänen sydämensä oli pysähtynyt, mistä oli aiheutunut vaikea verenkiertovajaus, elinvaurioita ja hapenpuutteen aiheuttama aivovaurio. Lääketieteellistä näyttöä ei ole siitä, että B olisi hukkunut väkivallan seurauksena. Vaihtoehtoisena syynä matalassa rantavedessä tapahtuneelle hukkumiselle on selvitetty itsemurhan taikka tapaturman tai sairaskohtauksen tai niiden yhdistelmän mahdollisuutta. A ja B ovat olleet rannalla kahden, eikä hukkumiselle ja sitä välittömästi edeltäneille tapahtumille ole todistajia.

7. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan tappoon tai syyttäjän Korkeimmassa oikeudessa toistamissa vaihtoehtoisissa taikka toissijaisissa syytteissä tarkoitettuihin rikoksiin.

A:n kertomus tapahtumien kulusta

8. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli ollut B:n kanssa koko kyseisen hellepäivän raveissa Mikkelissä. Illaksi he olivat palanneet A:n mökille Rantasalmelle, missä he olivat seurustelleet ja nauttineet alkoholia pihalla. B oli soittanut muutaman puhelun. A:n arvion mukaan B oli nauttinut illan aikana noin neljä desilitraa Koskenkorvaa. Jossain vaiheessa B oli poistunut paikalta, ja A oli huolestuneena lähtenyt etsimään tätä. A olikin nähnyt B:n kävelemässä tiellä rantaa kohti, ja kun A oli saavuttanut B:n, tämä oli ollut kaatuneena tien sivuun. A:n estelyistä huolimatta B oli halunnut mennä uimaan, ja he olivat kävelleet yhdessä rantaan.

9. Rannalla B oli riisuutunut alastomaksi ja lähtenyt ensin kahlaamaan järven selkää kohti 30 – 35 metriä, mutta kaartanut sitten takaisinpäin vasemmalla puolella olevaan kaislikkoon. B oli ilmeisesti ärsyttääkseen alkanut huudella A:ta nimeltä. A oli pitänyt B:n huutelua nolona ja oli sen vuoksi vetäytynyt ensin pensaikon taakse ja lähtenyt sitten kävelemään tietä pitkin takaisin mökkiä kohti ajatellen B:n seuraavan kohta perässä. A oli pysähtynyt odottelemaan jonkin matkan päähän tielle, jolloin rannalta oli kuulunut edelleen B:n metelöintiä. Sitten oli kuulunut kova rääkäisy, jolloin A oli lähtenyt hiljalleen takaisin rantaan päin tilannetta kuulostellen. Tämän jälkeen oli kuulunut kolme tai neljä vaimeaa avunpyyntöä, joita A ei kuitenkaan ollut pitänyt vakavina, vaan oli jatkanut kävelyä ja jäänyt pensaikon taakse tarkkailemaan tilannetta. Kun vedestä pienen hiljaisuuden jälkeen oli kuulunut poreilevaa, pulputtavaa ääntä, hän oli juossut veteen ja nähnyt B:n kellumassa selällään kaislikossa.

10. A oli vetänyt B:n vesirajaan ja alkanut elvyttää häntä painelemalla rintakehää kaksikymmentä kertaa ja puhaltamalla. B oli korahtanut elvytyksen yhteydessä, mutta oli muutoin ollut aivan eloton ja vetelä. A oli soittanut hätäkeskukseen ja jatkanut elvytystä helikopterin saapumiseen saakka.

B:n kuolinsyystä esitetty kirjallinen selvitys

11. Hjelt-Instituutin oikeuslääketieteen osastolla suoritetussa kemiallis-mikroskooppisessa piilevätutkimuksessa on todettu, että B oli varmuudella hengittänyt vettä ja että tämä oli melko todennäköisesti tapahtunut lähietäisyydellä vesirajasta sijaitsevalla runsaan kasvillisuuden alueella. B:lle suoritetuissa lääketieteellisissä tutkimuksissa hänessä ei ollut havaittu mitään ulkoisia vammoja. B:n veren laskennallinen alkoholipitoisuus tapahtuma-aikaan oli ollut 1,5 – 1,6 promillea.

12. Lääninoikeuslääkäri O on 6.8.2010 päivätyssä B:n oikeuslääketieteellisessä kuolemansyyn selvityksessä todennut, että käytettävissä olevan selvityksen perusteella kyseessä oli ollut tahallinen teko, ja luokitellut kuoleman itsemurhaksi. Ristiriitaa ruumiinavauslöydösten ja tapahtumatietojen välillä ei ollut todettu.

13. O on keskusrikospoliisin pyynnöstä lisäksi laatinut 12.11.2010 päivätyn lausunnon, jota varten hänellä oli ollut käytössään laaja tutkimusaineisto, muun muassa esitutkintakertomuksia ja B:n potilasasiakirjoja useasta hoitopaikasta pitkältä ajalta. Lausunnossa on todettu, että B oli kuollut sydänpysähdyksen aiheuttamaan aivovaurioon. Kliinisten havaintojen, ruumiinavauslöydösten ja piilevätutkimuksen perusteella hän oli hengittänyt vettä. Ruumiinavauksessa ei ollut ilmennyt mitään muuta sydänpysähdystä selittävää tekijää. Myöskään potilasasiakirjoista saaduista tiedoista tällaista syytä ei ollut todettavissa. B:n fyysinen suorituskyky oli ollut hänen ikäänsä nähden hyvä. Oli erittäin epätodennäköistä, että B:n päihtymystila olisi voinut aiheuttaa hänelle äkillisen toimintakyvyn menetyksen. Epätodennäköistä myös oli, että B:llä olisi ollut piilevänä äkillisen tajunnan- tai toimintakyvyn menetyksen aiheuttava sairaus, joka olisi jäänyt havaitsematta elämänaikaisissa tutkimuksissa tai ruumiinavauksessa.

14. O on lausunnossaan ilmoittanut muuttavansa aikaisemmassa lausunnossaan esittämäänsä arviota B:n hukkumisen ulkoisesta syystä ja päätyvänsä nyt siihen, ettei asiassa ollut oikeuslääketieteellistä näyttöä siitä, että B:n kuolema olisi aiheutunut itsemurhasta. Myös tapaturma oli epätodennäköinen kuolemanluokka. Lausunnon mukaan kuolemaan johtaneiden tapahtumien kulusta tulisi saada ristiriidatonta lisäselvitystä, jotta kuolemanluokka voitaisiin riittävällä varmuudella päätellä. Tästä johtuen O luokitteli B:n kuoleman tässä vaiheessa epäselväksi.

15. Savonlinnan keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri P on lausunnossaan 16.11.2010 todennut, että hukkuminen oli aiheuttanut B:n sydänpysähdyksen, joka oli pitkittynyt elvytyksestä huolimatta. Tämän seurauksena potilaalle oli kehittynyt sydämen käynnistymisestä huolimatta vaikea verenkiertovajaus sekä muina elinvaurioina munuaisten toimimattomuus ja todennäköisesti hapenpuutteen aiheuttama aivovaurio. Taudinkulku ja tapahtuman aiheuttamat vauriot sopivat esitietokuvaukseen hukuttautumisesta. Aika, jonka potilas oli ollut pinnan alla, oli saattanut olla arvioitua pidempi, koska sydämen toiminta oli pysähtynyt ja elvytystoimenpiteistä huolimatta siitä oli seurannut vaikea verenkiertovajaus. Joka tapauksessa pitkittynyt sydämenpysähdysvaihe ja pitkähkö elvytysvaihe selittivät potilaan menehtymisen.

B:n terveydentilasta esitetty selvitys

16. Kirjallisina todisteina on esitetty B:tä koskevia hoitotietoja vuodesta 1999 alkaen. B:n omalääkärinä vuodesta 1997 alkaen toiminut Q on kertonut, että B oli ottanut herkästi yhteyttä lääkäriin ja että suurin osa käynneistä oli johtunut erilaisista pienistä vaivoista. B:lle oli huimauksen ja rintakipujen johdosta tehty runsaasti tutkimuksia, kuten kaulaverisuonten ultraäänitutkimus, pään kuvaus, keuhkotutkimuksia, useita rasituskokeita sekä sydämen ultraäänitutkimus. B:n sydän oli ollut normaalisti toimiva. Ainoa kroonisen taudin diagnoosi oli ollut lievä keuhkoahtaumatauti, johon oli määrätty astmalääkitys. Lisäksi oli määrätty varalle nitroja. Q on todennut käsityksenään, että hoitotiedoista ei ilmennyt syytä B:n kuolemaan. Esitetyn selvityksen mukaan B oli käynyt vielä 5.7.2010 Malmin sairaalassa rintakivun vuoksi, mutta mitään poikkeavaa ei tuolloinkaan ollut havaittu.

17. Kuolleessaan B on ollut 70-vuotias. B:stä esitettyjen hoitotietojen mukaan hän oli ollut noin 162 senttimetriä pitkä ja painanut noin 80 kiloa. A on tuolloin ollut 48-vuotias, ruumiinrakenteeltaan roteva ja selvästi B:tä kookkaampi.

Tapaturman mahdollisuus

18. Hukkumispaikan olosuhteita on ryhdytty selvittelemään vasta yli kuukauden kuluttua tapahtumasta. Ranta on pitkään matala ja siinä on tiivis hiekkapohja, mutta kaislikossa on ollut hakopuita ja niiden oksia sekä terävähköjä, lyhyiksi katkenneita korsien varsia. Mahdollista siten on, että B on vedessä kompastunut.

19. Hukkumispaikassa veden syvyys on kuitenkin ollut vain noin puoli metriä. B oli hyvä uimaan ja tottunut toimimaan vedessä. Lääninoikeuslääkäri O:n 12.11.2010 päivätyn lausunnon mukaan oli epätodennäköistä, että B olisi voinut tapaturmaisesti hukkua matalaan veteen kaatumisen seurauksena. Myös alkoholin aiheuttama tapaturmainen hukkuminen oli lausunnon mukaan erittäin epätodennäköistä. Korkein oikeus pitää hovioikeuden tavoin erittäin epätodennäköisenä, että B:n hukkuminen matalaan rantaveteen olisi voinut johtua yksinomaan tapaturmasta.

Itsemurhan mahdollisuus

20. A:n tapahtumapaikalla ja sen jälkeen antamien tietojen perusteella B:n kuolemaa on ensin pidetty itsemurhana. Tämä ilmenee myös ylilääkäri P:n 14.7.2010 allekirjoittamasta lähetteestä oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja hänen lausunnostaan 16.11.2010 sekä lääninoikeuslääkäri O:n 6.8.2010 allekirjoittamista oikeuslääketieteellistä kuolemansyyn selvitystä koskevasta lausunnosta ja kuolintodistuksesta.

21. A ei ollut kertomansa mukaan ensin pitänyt B:n huutoa ja avunpyyntöjä vakavina. Myös hätäkeskukseen soittaessaan A on sanonut ”aattelin, että ihminen leikkii, mutta ei se leikkinyt”. Ensihoitolääkäri R:lle ja sairaanhoitaja S:lle oli A:n kertomuksen perusteella syntynyt käsitys, että B olisi tarkoituksellisesti ”hörpännyt” vettä. Pelastusyksikköön niin ikään kuuluneelle todistaja T:lle A oli puhunut ”bluffauksesta” ja siitä, että B olisi näin menetellyt aiemminkin.

22. A on perustellut epäilyään itsemurhasta sillä, että B oli ollut usein masentunut tai allapäin, mikä ilmeni B:n hänelle kirjoittamista kirjeistäkin. Lisäksi A on maininnut eräitä aiempien vuosien tapahtumia, joiden yhteydessä B oli A:n käsityksen mukaan uhkaillut tekevänsä itselleen jotakin. Viimeisin tapahtuma oli ollut kesällä 2009, jolloin B oli uimassa olleessaan kaatuillut ja kirkunut apua, jolloin A oli ottanut häntä kädestä kiinni ja vienyt rantaan. A:n mielestä B oli käyttäytynyt sanotulla tavalla tahallaan. B oli tuolloin sanonut, että hän olisi hukkunut ilman A:n apua. Näiden tapahtumien vuoksi ja kun B ei yleensä mennyt myöhään illalla uimaan ja oli lisäksi nauttinut alkoholia, A:n ensimmäinen ajatus oli ollut se, että B oli hukuttautunut.

23. B oli ollut asiakkaana psykiatrisella poliklinikalla vuosina 2001 – 2003 hänen tuolloiseen elämäntilanteeseensa liittyneiden vaikeuksien vuoksi. Todistajana kuullun psykiatrisen sairaanhoitajan U:n mukaan B ei kuitenkaan ollut ollut missään vaiheessa itsetuhoinen tai epätoivoinen vaan päinvastoin näki elämässään paljon valoa. Myöskään todistajana kuullulle, B:n omalääkärinä usean vuoden ajan toimineelle Q:lle ei ollut koskaan syntynyt mielikuvaa B:n itsetuhoisuudesta. Niin kuin hovioikeus on todennut, B:n ystävät ja tytär ovat asiassa kuultuina kuvailleet B:tä pikemminkin elämänmyönteiseksi ja vahvaksi ihmiseksi, jolle vuonna 2006 syntynyt lapsenlapsi oli tärkeä henkilö.

24. B:n tytär C on kertonut puhuneensa äitinsä kanssa puhelimessa tapahtumailtana. Puhelun sävy oli ollut positiivinen, ja siinä oli suunniteltu tulevaa vierailua. C ei ollut missään vaiheessa uskonut äitinsä tehneen itsemurhaa. Myös A on kertonut, että vielä tapahtumailtana mökillä he olivat yhdessä suunnitelleet seuraavan päivän tapahtumia.

25. Korkein oikeus toteaa, että B oli hukkunut noin puolen metrin syvyiseen rantaveteen. Tällaiset tapahtumaolosuhteet puhuvat jo lähtökohtaisesti sellaista vaihtoehtoa vastaan, että B olisi tehnyt itsemurhan hukuttautumalla. Myöskään asiassa esitetty selvitys B:n persoonasta ja hänen tapahtuma-aikaisesta mielialastaan eivät tue tällaista vaihtoehtoa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus, että B:n itsemurhan mahdollisuus voidaan sulkea pois riittävällä varmuudella.

A:n kertomuksen uskottavuudesta

A:n kertomukset B:n itsetuhoisuudesta

26. Hovioikeus on todennut vain A:n kertoneen B:n olleen itsetuhoinen ja on tämän vuoksi pitänyt A:n kertomusta tältä osin epäluotettavana.

27. Kuolemansyyn tutkinnassa tehtävän ilmoituksen poliisin tietojärjestelmään laatinut todistaja V on kertonut soittaneensa 15.7.2010 A:lle. V oli siirtänyt A:n kertomat tiedot omista muistiinpanoistaan ilmoitukseen. Tutkintailmoitukseen on kirjattu muun muassa, että A oli nähnyt B:n rantavedessä kontillaan ja että A oli yrittänyt nostaa B:n jaloilleen saadakseen tämän palaamaan takaisin mökille, mutta B oli halunnut jäädä veteen kontilleen. Palattuaan yksin mökille A oli nähnyt B:n painavan päänsä veteen.

28. Korkein oikeus toteaa, että V:n kirjaama A:n kertomus poikkeaa olennaisilta osin paitsi tapahtumainkulun myös tapahtumapaikkakuvauksen osalta sekä A:n aiemmin että myöhemmin kertomasta tapahtumainkulusta. V:lle oli kertomansa mukaan syntynyt mielikuva siitä, että mökki oli rannassa. Tosiasiassa matkaa mökiltä rantaan on ollut tietä pitkin 650 metriä. On ilmeistä, että V on joko jo puhelinkeskustelussa ymmärtänyt tai sitten ilmoitusta kirjatessaan tulkinnut A:n kertomuksen sisältöä virheellisesti. Sen vuoksi V:n tekemille kirjauksille ei voida antaa merkitystä asiassa.

29. Niin kuin kohdassa 21 on todettu, A oli todennut eräille muillekin todistajille, että B olisi ”hörpännyt” vettä. A ei kuitenkaan ole missään vaiheessa väittänyt nähneensä itse hukkumistapahtumaa. Hänen lausumassaan veden ”hörppäämisestä” onkin voinut olla kyse joko A:n jälkikäteisestä tulkinnasta tapahtumasta tai hänen kielenkäytössään vain sen tosiasian toteamisesta, että B oli saanut vettä keuhkoihinsa.

30. A on kertonut päätyneensä selitykseen itsemurhasta sen käsityksen pohjalta, joka hänelle oli B:n käyttäytymisen perusteella eräiden aiempien tapahtumien yhteydessä syntynyt. A on epäilemättä tehnyt yksittäisistä tapahtumista melko pitkälle meneviä omia tulkintoja. Riippumatta siitä, kuinka perusteltu A:n käsitys on ollut, mahdollista on, että hän on itse uskonut itsemurhan mahdollisuuteen muun luontevan selityksen puuttuessa. Korkein oikeus katsoo, ettei siitä, että itsemurhan mahdollisuus on asiassa osoitettu varsin epätodennäköiseksi, voida sellaisenaan päätellä A:n pyrkineen tarjoamaan tällaista selitystä tapahtuneelle itseään suojellakseen.

A:n kertomus B:n vedessä oloajasta

31. A on tapahtumapaikalla esittänyt ensihoitohenkilökunnalle arvionaan, että B oli ollut veden alla noin puolesta minuutista minuuttiin. Hovioikeus on katsonut, että B on ollut veden alla selvästi A:n kertomaa aikaa kauemmin, ja katsonut tämänkin seikan tukevan syytettä.

32. Korkeimmassa oikeudessa on B:tä hoitaneiden lääkäreiden R:n ja P:n kertomana tullut selvitetyksi, että vedessä oloajan lisäksi ratkaiseva merkitys potilaan saamien vammojen ja toipumisen kannalta on sillä, kuinka pitkä sydänpysähdys hukkumisesta on seurannut. Esitetyn selvityksen mukaan B:n sydän oli käynnistynyt vasta noin 30 minuutin kuluttua hätäkeskuspuhelusta. P:n ja oikeuslääketieteen erikoislääkäri X:n mukaan on myös jäänyt epäselväksi, kuinka paljon vettä B oli hengittänyt. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, ettei B:n vammoista esitetyn lääketieteellisen selvityksen ja A:n kertoman vedessä oloajan välillä ole välttämättä ristiriitaa. Lisäksi on otettava huomioon, että kysymys on ollut A:n ajankulusta tekemästä arviosta, jolloin todellinen aika on hänen esittämässäänkin tapahtumainkulussa voinut olla tätä jonkin verran pidempi.

A:n muiden kertomusten ristiriitaisuudesta

33. Hovioikeus on pitänyt syytteen puolesta puhuvana seikkana sitä, että A oli kertonut useille henkilöille ristiriitaisesti B:n kuolemaan johtaneiden tapahtumien yksityiskohdista. Ristiriitaisuudet ovat liittyneet B:n tarkkaan hukkumispaikkaan, hänen asentoonsa A:n löytäessä hänet sekä siihen, oliko A:lla ja B:llä ollut tapahtumailtana riitaa.

34. A on kertonut, ettei hänellä ja B:llä ollut ollut mitään riitaa tapahtumailtana, vaan ilta oli pikemminkin ollut poikkeuksellisen miellyttävä ennen B:n yllättävää poistumista. Tapahtumapaikalle tullut todistaja S ja Savonlinnan keskussairaalan sairaanhoitaja Y ovat sen sijaan kertoneet saaneensa A:n antamista selostuksista sellaisen käsityksen, että tapahtumia olisi edeltänyt jonkinlainen riita A:n ja B:n välillä. Epäselväksi kuitenkin on jäänyt, mitä A on edellä mainituille todistajille riidasta tarkkaan ottaen kertonut ja mainitsemallaan riidalla tarkoittanut. Kysymyksessä on saattanut olla A:n itsekin mainitsema erimielisyys uimaan lähtemisestä tai A:n oma jälkikäteinen arvelu B:n pahastumisesta joihinkin aiempiin riitoihin liittyen.

35. A on kertonut, että hän oli löytänyt B:n kellumasta kaislikosta kasvot ylöspäin. Tapahtumapaikalla olleet todistajat R ja S ovat kuitenkin kertoneet A:n todenneen, että hän olisi löytänyt B:n avoveden puolelta tai avoveden ja heinikon murroskohdasta. Jälkikäteen tapahtumista A:lta kuulleet todistajat Aulis A ja Sirkka S ovat puolestaan muistelleet A:n kertoneen heille, että B olisi kellunut vedessä kasvot alaspäin.

36. Korkein oikeus toteaa, että A on ilmeisesti osoitellut ensihoitohenkilöstölle hukkumispaikkaa rannalta käsin. Tapahtumapaikka on ollut yli 20 metrin etäisyydellä rannasta, ja sanotunlainen osoittelu on jo lähtökohtaisesti ollut altis virhetulkinnoille tarkan hukkumispaikan suhteen. B:n löytymisasentoa koskevalle A:n kertomusten mahdolliselle ristiriitaisuudelle ei sen sijaan ole esitetty selitystä. Huomioon on kuitenkin otettava, että muista poikkeavan käsityksen B:n löytymisasennosta olivat A:n kertomuksista saaneet vain todistajat Aulis A ja Sirkka S ja että heidänkin kertomuksensa ovat tältä osin jääneet melko epävarmoiksi.

37. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että A on eri vaiheissa kertonut tapahtumien kulusta pääosin yhdenmukaisesti ja johdonmukaisesti. Hän on selostanut tapahtumia eri aikoina useille henkilöille. Erot kertomuksissa eivät kuolinsyytä ajatellen ole merkityksellisiä eivätkä osoita A:n pyrkineen muuttamaan kertomustaan itselleen edulliseen suuntaan. Korkein oikeus katsoo, että edellä todetun kaltaisille epäselvyyksille tai mahdollisille ristiriitaisuuksille ei voida antaa juurikaan merkitystä. Vaikka A:n tapahtumakuvaukseen joidenkin yksityiskohtien osalta jäävä ristiriitaisuus voi horjuttaa hänen kertomuksensa uskottavuutta, tämän seikan merkitys jää kuitenkin henkirikosta koskevan näytön arvioinnissa vähäiseksi.

A:n kertomus poreilevasta, pulputtavasta äänestä

38. Asiassa on esitetty selvitystä myös siitä, onko A:n ollut mahdollista kuulla kuvaamiaan poreilevia ja pulputtavia ääniä kertomaansa paikkaan. Todistajana kuullun oikeuslääketieteen erikoislääkäri X:n mukaan tällaista ääntä voi ainakin teoriassa syntyä veden tunkeutuessa hengitysteihin, mutta se ei voi olla voimakasta ja se kestää vain lyhyen aikaa. Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on suorittanut äänitutkimuksia sekä tapahtumapaikalla että Sipoon Pilvijärvellä. Lausunnossa 24.11.2010 on todettu, että jos uhrin terveydentila on ollut hyvä ja jos A:n kuulokyky on normaali, olisi A:n äänet kuullakseen tullut olla lähempänä kuin kertomassaan paikassa metsikön takana polun päässä.

39. A on suorittanut asiassa omia äänitutkimuksia, joista tehty tallenne on katsottu Korkeimmassa oikeudessa. A on vedonnut myös siihen, että tapahtuma-aikaan oli ollut tyyni ja hiljainen ilta, jolloin äänet olivat kuuluneet hyvin järveltä.

40. Johtopäätöksenään esitetystä näytöstä Korkein oikeus toteaa, että mahdollisten pulputusäänten voimakkuus ja kuuluvuus rannalle ovat jääneet epäselviksi. Esitetyn selvityksen valossa sanotunlaisten äänten kuuluminen A:n kuvaamaan paikkaan on verraten epätodennäköistä, mutta tällaista mahdollisuutta ei voida kokonaan sulkea pois.

Hengästymisäänien vertailu

41. Hovioikeus on pitänyt syytettä tukevana seikkana myös sitä, että A ei ollut hätäkeskuspuhelun aikana ollut hengästynyt toisin kuin jälkikäteen tehdystä rekonstruktiosta poimitussa ääninäytteessä, vaikka hän oli kertomansa mukaan juuri ennen puhelua vetänyt B:n rantaan ja ryhtynyt tätä elvyttämään.

42. A on kertonut, että hänen hengityksensä oli ehtinyt tasaantua ennen hätäkeskuspuhelua elvytyksen aloittamisen ja puhelimen esille ottamisen aikana. Rekonstruktiossa puolestaan hengästymistä olivat lisänneet sitä edeltäneet lääkekuuri ja kipulääkitys sekä pitkästä vangittuna olemisesta johtunut yleiskunnon huonontuminen.

43. Korkein oikeus toteaa, että rekonstruktiotallenteessa A on huomattavan hengästynyt välittömästi vedettyään esimerkkihenkilön rantaan, mutta hänen hengityksensä tasaantuu varsin nopeasti. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan rekonstruktiotallenteella hengitys tasaantuu nopeasti ja hengästyneisyys vastaa hätäkeskuspuhelun tasoa hieman yli kahden minuutin kuluttua siitä, kun esimerkkihenkilö oli saatu rannalle. Lausunnon allekirjoittanut tutkija Z on kertonut, että näytteet olivat vertailukelpoisia.

44. Tehokas paineluelvytys on vaikeaa ja vaativaa ja siksi omiaan pikemminkin kiihdyttämään kuin tasaamaan elvytyksen antajan hengitystä. Toisaalta maallikon suorittama elvytys ei ole välttämättä riittävän voimakasta eikä niin rasittavaakaan. Näin ollen A:n kertoma hengityksen tasaantuminen elvytysyrityksen sekä puhelimen esille ottamisen aikana ei ole poissuljettua. A:n kertomilla yleiskuntoon vaikuttaneilla seikoillakin on voinut olla merkitystä vertailuääninäytteeseen. Noin kahden minuutin aika hengästymisajan tasaantumisessa on joka tapauksessa sellaisenaan varsin lyhyt. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hengästymisäänivertailusta ei voida tehdä syytettä tukevia johtopäätöksiä A:n kertomuksen uskottavuudesta.

A:n henkilöstä esitetyn selvityksen merkitys

45. Todistajina kuultujen A:n pitkäaikaisten työtovereiden mukaan A on erittäin rauhallinen ja luotettava henkilö. Asiassa on kuitenkin esitetty henkilötodistelua siitä, että A saattaa olla alkoholin vaikutuksen alaisena itsepäinen. Lisäksi hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A on kykenevä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Hovioikeus on katsonut näiden seikkojen tukevan syytettä.

46. Korkein oikeus toteaa, ettei A ilmeisesti ole ollut tapahtuma-aikaan ainakaan vahvasti päihtynyt. Sille seikalle, että A voi humalassa olla itsepäinen, ei muutoinkaan voida antaa asiassa merkitystä näyttönä.

47. Myöskään A:n avioeroasian yhteydessä vuonna 1993 esitetyillä väitteillä hänen väkivaltaisuudestaan entistä puolisoaan kohtaan ei ole merkitystä nyt kysymyksessä olevan asian arvioinnissa. Muilta osin väite A:n väkivaltaisuudesta perustuu yksinomaan B:n muille henkilöille kertomaan. Vuonna 2008 B on tosin hälyttänyt poliisipartion Rantasalmen mökille A:n käsiksi käymisen vuoksi, minkä A oli kuitenkin paikalle tulleelle poliisille kiistänyt, eikä B ollut tehnyt rikosilmoitusta. A:n kykenevyydestä tai taipumuksesta väkivaltaan ei ole esitetty sellaista selvitystä, jolle voitaisiin antaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko A syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun henkirikokseen.

A:n uhkailuista esitetty selvitys

48. Hovioikeus on katsonut syytettä tukevan myös sen, että B oli kertonut ulkopuoliselle henkilölle A:n esittämistä tappouhkauksista ja A:ta kohtaan tuntemastaan pelosta.

49. A on kiistänyt koskaan uhkailleensa B:tä tai käyttäneensä väkivaltaa häntä kohtaan. Asiassa on kuitenkin todistajina kuultujen Matti R:n ja tämän puolison Aira L:n kertomuksilla tullut selvitetyksi, että B on soittanut vuosina 2009 – 2010 Matti R:lle useita puheluja, joista viimeisissä hän on kertonut A:n uhanneen tappaa hänet niin, ettei sitä saada koskaan selville. B oli pyytänyt Matti R:ää selvittämään asiaa, jos hänelle sattuisi jotain. B oli myös korostanut sitä, ettei A:n tullut saada tietää soittelusta, koska tämä oli niin mustasukkainen. Myös tyttärelleen C:lle B oli kertonut A:n uhkailusta, joskin aiempina vuosina, samoin kuin A:n mustasukkaisuudesta. Toisaalta C:n mukaan B humaltui helposti, jolloin hänen käytöksensä muuttui teennäiseksi ja temperamentti nousi: ”Voi lähteä uimaan ja huikkimaan”.

50. Korkein oikeus pitää hovioikeuden tavoin uskottavana, että B oli kertonut tyttärelleen ja Matti R:lle A:ta kohtaan tuntemastaan pelosta näiden kertomin tavoin. Epäselväksi kuitenkin on jäänyt, kuinka vakavia A:n uhkaukset olivat tosiasiassa olleet. B:n uhkauksista kertoman todistusarvoa heikentää jossain määrin se, että hän on ollut korostetun huolestunut myös terveydentilastaan ja, kuten edellä on kerrottu, etenkin alkoholia nautittuaan huomionhakuinen. Matti R ja C eivät olleet myöskään ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin asian suhteen tai edes pyrkineet itse saamaan B:ltä tarkempaa selkoa tilanteen kehittymisestä. C oli tosin äitinsä kuoleman jälkeen vaatinut ruumiinavauksen tekemistä, mutta hän ei kuitenkaan ollut tuonut viranomaisille esiin äidiltään kuulemiaan A:n uhkailuja. Matti R, joka on entinen poliisi, sen sijaan oli B:n kuoleman jälkeen ilmoittanut viranomaisille B:n puheluista, mikä olikin käynnistänyt rikostutkinnan A:ta kohtaan.

51. A ja B olivat tutustuneet noin kymmenen vuotta aikaisemmin. Heidän seurustelusuhteensa oli päättynyt useaankin kertaan, mutta seurustelua ja yhteistä lomanviettoa oli taas uudestaan jatkettu. Heidän suhteestaan esitetty selvitys ei osoita, molemmin puolin ilmenneestä mustasukkaisuudesta huolimatta, että A:lla olisi ollut motiivi B:n surmaamiseen. Myöskään tapahtumaolosuhteet kesäiltana loma-asuntojen ympäröimässä matalassa rantavedessä eivät ole olleet otolliset väitetyn uhkauksen mukaisen suunnitelmallisen teon toteuttamiseen.

52. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että vaikka A:n B:tä kohtaan esittämien uhkausten vakavuus ja varteenotettavuus on jäänyt epäselväksi, tukee uhkailuista esitetty selvitys kuitenkin omalta osaltaan syytettä.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset näytöstä

53. Toisin kuin hovioikeus on katsonut, syytettä eivät merkityksellisellä tavalla tue A:n eri tahoille esittämä käsitys B:n itsemurhasta, hänen tapahtumakuvaustensa väitetyt ristiriitaisuudet, A:n hengästymisäänistä eri tallenteilta tehtävät havainnot eikä myöskään A:n henkilöstä esitetty selvitys.

54. Syytteen teonkuvauksen mukainen tapahtumainkulku on kuitenkin varteen otettava selitys sille, miksi ja miten B on hukkunut. Syytteen puolesta puhuu lähinnä se, että B:n on näytetty ilmaisseen ulkopuolisille henkilöille pelkonsa A:n esittämien tappouhkauksien vuoksi, että B:n lisäksi tapahtumapaikalla on hänen kuolinhetkenään ollut vain A ja että B on hukkunut matalaan rantaveteen. Kun A on ollut B:tä selvästi kookkaampi, syytteen teonkuvauksen mukainen menettely on sinänsä ollut myös toteutettavissa jälkiä jättämättä.

55. Itsemurhan ja puhtaan tapaturman mahdollisuuden tultua poissuljetuksi asiassa on siten vielä arvioitava, onko B:n hukkumiselle esitettävissä jokin muu varteen otettava selitys kuin syytteissä tarkoitettu. Kysymykseen voi tällöin tulla lähinnä sairauskohtaus tai sen ja tapaturman yhdistelmä.

56. Sairauskohtauksen mahdollisuutta vastaan puhuu se, että B:tä oli eri yhteyksissä tutkittu varsin perusteellisesti ilman, että esiin olisi tullut mitään sellaista sairautta, joka voisi selittää tajunnan tai toimintakyvyn äkillisen menetyksen. Myöskään ruumiinavauksessa ei ollut ilmennyt mitään muuta sydänpysähdystä selittävää tekijää kuin veden hengittäminen.

57. Lääninoikeuslääkäri O on B:n hoitohistoria huomioon ottaen pitänyt sairauskohtauksen mahdollisuutta epätodennäköisenä hukkumisen selittävänä tekijänä. O on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että sellaisia sairauskohtauksia, jotka eivät näy ruumiinavauksessa, voisivat olla sydämen rytmihäiriö tai epilepsia. Sydämen äkillinen rytmihäiriö oli kuitenkin edellä mainitusta syystä epätodennäköinen selitys, mutta sellaisen mahdollisuutta ei kuitenkaan voitu täysin sulkea pois.

58. Oikeuslääketieteen erikoislääkäri X:n kirjallisesta lausunnosta ja hänen Korkeimmassa oikeudessa kertomastaan on lisäksi ilmennyt, että varsin vähäisen vesimäärän hengittäminen vahingossakin voi aiheuttaa sydänpysähdyksen. Sydänpysähdys voi tapahtua hukkumisprosessin terminaalivaiheessa veren hapenpuutteen seurauksena. B:n tapauksessa sydänpysähdys oli hyvin voinut tapahtua myös aikaisemmin ja mahdollisesti jo varhaisvaiheessa veden aiheuttaman ylähengitysteiden hermopäätteiden ärsytyksen seurauksena. Sydänpysähdys saattoi nimittäin tapahtua missä vaiheessa tahansa sen jälkeen, kun vesi oli tunkeutunut hengitysteihin tai suuhun. Tässä tapauksessa ei voitu oikeuslääketieteellisesti erottaa, oliko sydän pysähtynyt ennen vai jälkeen veteen vajoamisen. Sydänpysähdys voi tapahtua ilman, että sen syy selviäisi ruumiinavauksessa. Sydänpysähdyksen jälkeen ihminen menettää tajuntansa muutamassa sekunnissa, mutta hengitys voi vedessä jatkua sen jälkeenkin. B:n keuhkoista talteenotetusta pienestä näytteestä ei voitu tehdä mitään arviota hengitetyn veden määrästä.

59. Korkein oikeus katsoo toisin kuin hovioikeus, että edellä todetun selvityksen perusteella ei voida sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että päihtynyt B on ilman syytteissä tarkoitettua A:n myötävaikutusta hengittänyt vettä, mistä on aiheutunut sydänpysähdys, tai että hän on saanut sairauskohtauksen ja sen seurauksena joutunut veden varaan. Tällaista tapahtumainkulkua vastaan puhuu tosin se, että A on kertonut kuulleensa vielä B:n rääkäisyn jälkeen vaimeita avunpyyntöjä. Kun B:n hukkumiseen johtanut tapahtumainkulku on kuitenkin jäänyt kaiken kaikkiaankin yksityiskohdiltaan epäselväksi, pelkästään tälle epäjohdonmukaisuudelle ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä asiassa.

60. Syytteen hyväksyminen edellyttää, että sitä tukeva näyttö on niin vakuuttavaa, ettei asiassa jää varteenotettavaa epäilyä A:n syyllistymisestä ensisijaisessa syytteessä tai vaihtoehtoisissa syytteissä tarkoitettuun tekoon. B:n kuolemaan johtanut tapahtumainkulku on jäänyt epäselväksi, eikä syytteiden teonkuvauksille vaihtoehtoisten tapahtumainkulkujen mahdollisuutta ole voitu asiassa esitetyllä näytöllä sulkea pois. Näin ollen A:n syyllisyydestä jää varteen otettava epäily. Sen vuoksi häneen kohdistetut syytekohdassa 1 tarkoitetut syytteet taposta ja vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta on hylättävä.

61. A on vetänyt B:n rantaan, hälyttänyt apua soittamalla hätäkeskukseen ja elvyttänyt B:tä. A:n ei ole näytetty viivytelleen näissä toimissaan. Asiassa ei siten ole näytetty, että A olisi jättänyt antamatta ja hankkimatta tarvittavaa apua tai olisi jättänyt B:n avuttomaan tilaan ja näillä menettelyillään aiheuttanut B:n kuoleman. Tämän vuoksi myös syytteet pelastustoimen laiminlyönnistä ja heitteillepanosta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Syytekohdan 1 mukaiset syytteet (tappo ynnä muuta) hylätään ja A vapautetaan tältä osin hovioikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta ja muista rangaistusseuraamuksista.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kirsi Kohonen.