KKO:2015:42

Yritysvakoilu
Yrityssalaisuuden rikkominen
Rikoksen yritys
Syyte Syytesidonnaisuus Syytteen tarkistaminen
Syyteoikeus Syyteoikeuden vanhentuminen
Rangaistuksen määrääminen Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen

A oli kopioinut työnantajansa X Oy:n yrityssalaisuuksia sisältäneitä tietokantoja ja tiedostoja sekä perustanut tämän jälkeen kilpailevan yhtiön Y Oy:n. A ei ollut kuitenkaan käyttänyt tai ilmaissut kopioituja tietoja Y Oy:n liiketoiminnassa. Hovioikeus oli lukenut A:n syyksi tekijänoikeusrikoksen ja yritysvakoilun. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla syyte yritysvakoilusta hylättiin.

A:ta vastaan oli esitetty alemmissa oikeuksissa vaihtoehtoinen syyte yrityssalaisuuden rikkomisesta. Korkeimmassa oikeudessa esitettiin sen lisäksi vaihtoehtoinen syyte yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä. Kysymys jälkimmäisen vaihtoehtoisen syytteen tutkimisesta sekä syyteoikeuden ja rangaistuksen tuomitsemisoikeuden vanhentumisesta. (Ään.)

RL 8 luku 6 §
RL 30 luku 4 §
RL 30 luku 5 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Mustasaaren käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati X Oy:n aluepäällikkönä toimineelle A:lle rangaistusta tekijänoikeusrikoksesta (syytekohta 1). Syytteen mukaan A oli 3.4. – 7.4.2003 ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti kopioinut X Oy:n liiketoimintaan liittyvät tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 muuta tiedostoa ja tallettanut ne edustamansa ja perustettavana olevan yhtiön Y Oy:n tietojärjestelmän palvelimelle. A oli loukannut X Oy:n oikeutta luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai tietokantaan siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa X Oy:lle, koska Y Oy oli kilpaileva yhtiö. Tietokannoissa ja tiedostoissa oli yhdistettynä suuri määrä tietoja ja niiden kerääminen ja esittäminen oli edellyttänyt huomattavaa panostusta.

Syyttäjä vaati edelleen A:lle rangaistusta yritysvakoilusta (syytekohta 2). Syytteen mukaan A oli 3.4.2003 – 3.8.2004 oikeudettomasti hankkinut tiedon X Oy:lle kuuluvasta yrityssalaisuudesta ja hankkinut haltuunsa ja jäljentänyt perustettavana olevan ja perustetun Y Oy:n tietojärjestelmään X Oy:n tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 tiedostoa tarkoituksenaan oikeudettomasti käyttää ja käyttänyt tietokantojen ja tiedostojen sisältämää X Oy:n yrityssalaisuutta Y Oy:n elinkeinotoiminnassa. Tietokannat ja tiedostot sisälsivät X Oy:n yrityssalaisuuksia eli tuotekuvauksia, työohjeita ja hinnastoja.

Vaihtoehtoisena syytteenä syytekohdassa 2 syyttäjä vaati A:lle rangaistusta yrityssalaisuuden rikkomisesta. Syytteen mukaan A oli hankkiakseen itselleen tai edustamalleen perustettavana olleelle ja sittemmin perustetulle yhtiölle Y Oy:lle taloudellista hyötyä tai X Oy:tä vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaissut tai käyttänyt asianomistajayhtiölle kuuluvaa yrityssalaisuutta, jonka hän oli saanut tietoonsa ollessaan X Oy:n palveluksessa. A oli asianomistajayhtiön tietojärjestelmästä tallentanut Y Oy:n tietojärjestelmään tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 tiedostoa. Näiden tietokantojen ja tiedostojen sisältämää asianomistajayhtiön yrityssalaisuutta oli käytetty Y Oy:n kilpailevassa elinkeinotoiminnassa. Tietokannat ja tiedostot sisälsivät asianomistajayhtiön yrityssalaisuuksia eli tuotekuvauksia, työohjeita ja hinnastoja.

Syyttäjä vaati lisäksi A:lle rangaistusta yrityssalaisuuden väärinkäytöstä (syytekohta 3). Syytteen mukaan A oli 3.4.2003 – 3.8.2004 perustettavan ja sittemmin perustetun Y Oy:n elinkeinotoiminnassa oikeudettomasti käyttänyt ja ilmaissut edellä syytekohdassa 2 kuvatulla teolla tietoon saatua asianomistajayhtiölle kuuluvaa yrityssalaisuutta. A oli tallentanut Y Oy:n tietojärjestelmään tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 tiedostoa, joita tietokantoja ja tiedostoja ja niiden sisältämää X Oy:n yrityssalaisuutta oli käytetty Y Oy:n kilpailevassa elinkeinotoiminnassa.

Käräjäoikeuden tuomio 13.2.2009

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että aluepäällikkönä työskennellyt A oli 3.4.2003 irtisanoutunut X Oy:n palveluksesta, minkä jälkeen hän oli jäänyt välittömästi vuosilomalle. A oli kuitenkin samana päivänä kopioinut X Oy:n liiketoimintaan liittyvät tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 muuta tiedostoa ensiksi käytössään olleelle X Oy:n kannettavalle tietokoneelle ja myöhemmin 3. – 7.4.2003 kotonaan tallentanut ne hallussaan olleelle tietokoneelle. A:n työsuhde X Oy:öön päättyi 17.4.2003. A poisti tiedostot kotonaan olevalta tietokoneelta 3.8.2004.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n kopioimien tietokantojen ja tiedostojen sisältämä tieto oli erittäin merkityksellistä harjoitetun liiketoiminnan kannalta, koska siinä oli dokumentoituna X Oy:n erikoisosaaminen. Tietojen luku- ja muokkausoikeudet oli X Oy:n henkilökunnan sisälläkin rajoitettu väärinkäytösten välttämiseksi.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli kopioinut tiedot ansiotarkoituksessa. A oli perustanut X Oy:n kanssa kilpailevan yhtiön Y Oy:n, jonka perustamiskokous oli pidetty 8.4.2003 ja jonka hallituksen puheenjohtajana sekä toimitusjohtajana A toimi. A työskenteli Y Oy:n lukuun kotonaan, jossa myös Y Oy:n tietokone sijaitsi. Tähän nähden asian ratkaisun kannalta ei ollut merkitystä sillä, oliko A:n kotona ollut tietokone, jolle X Oy:ltä peräisin olleet tiedot oli tallennettu, A:n henkilökohtainen vai Y Oy:n omistama tietokone.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin muun ohella asiassa esitetyn teknisen todistelun perusteella jääneen näyttämättä, että A:n kotona olleelle tietokoneelle tallennettuja tietokantoja ja tiedostoja olisi myöhemmin avattu tai tulostettu ennen niiden poistamista 3.8.2004. Näin ollen asiassa ei ollut myöskään näytetty, että tietoja olisi käytetty Y Oy:n toiminnassa.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli menettelyllään syyllistynyt syytekohdan 1 mukaisesti tekijänoikeusrikokseen kopioimalla 3.4.2003 – 7.4.2003 ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti X Oy:n liiketoimintaan liittyvät tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat ja 754 muuta tiedostoa ja tallentanut ne hallussaan olleelle tietokoneelle. A oli loukannut X Oy:n oikeutta luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai tietokantaan siten, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa X Oy:lle, koska A oli perustanut kilpailevan yhtiön Y Oy:n. Tietokannoissa ja tiedostoissa oli yhdistettynä suuri määrä tietoja ja niiden kerääminen ja esittäminen oli edellyttänyt huomattavaa panostusta.

Käräjäoikeus katsoi edelleen, että A oli syyllistynyt syytekohdassa 2 ensisijaisesti esitetyn rangaistusvaatimuksen perusteella yritysvakoiluun 3.4.2003 – 7.4.2003. A oli hankkinut oikeudettomasti tiedon X Oy:n yrityssalaisuudesta ja hankkinut haltuunsa ja jäljentänyt hallussaan olleelle tietokoneelle X Oy:n tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat sekä 754 tiedostoa tarkoituksenaan oikeudettomasti käyttää tietokantojen ja tiedostojen sisältämää X Oy:n yrityssalaisuutta Y Oy:n elinkeinotoiminnassa. Tietokannat sisälsivät X Oy:n yrityssalaisuuksia eli tuotekuvauksia, työohjeita ja hinnastoja.

Koska tietoja ei ollut käytetty Y Oy:ssä, käräjäoikeus hylkäsi A:ta vastaan nostetun syytteen yrityssalaisuuden väärinkäytöstä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n yhteiseen 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä korvaamaan X Oy:lle vahingonkorvauksena asian selvittämisestä aiheutuneina kuluina 10 000 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Björn Beijar ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 26.1.2011

A valitti hovioikeuteen. A vaati, että syytteet ja vahingonkorvausvaatimus hylätään tai rangaistusta lievennetään ja korvausvelvollisuutta alennetaan.

Syyttäjä teki vastavalituksen. Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen yritysvakoilusta 3.4.2003 – 3.8.2004 ja että A:n katsotaan myös käyttäneen syytteessä mainittuja tiedostoja. Edelleen syyttäjä toisti käräjäoikeudessa esittämänsä rangaistusvaatimuksen yrityssalaisuuden väärinkäytöstä. Syyttäjä vaati lisäksi rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus totesi asiassa olleen riidatonta, että A oli toiminut X Oy:n aluepäällikkönä ja sittemmin vuoden 2003 alusta yksikönpäällikkönä, jolloin hänellä oli ollut vastuu kaikista alueen asiakkaista mukaan lukien Z Oy. Hänellä oli tässä asemassaan ollut käyttöoikeus sekä tuotteistus- että toimintajärjestelmätietokantaan, jotka tietokannat olivat olleet Lotus Notes -pohjaisia tietokantoja. X Oy oli rajoittanut näiden tietokantojen osalta henkilökuntansa käyttöoikeuksia.

X Oy:n eräs keskeinen asiakas oli ollut Z Oy, joka oli sittemmin vuoden 2003 toukokuun alusta lukien siirtynyt Y Oy:n asiakkaaksi. Y Oy:n perustamiskokous oli pidetty 8.4.2003 ja yhtiö oli merkitty kaupparekisteriin 13.5.2003. A oli toiminut Y Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana.

A oli 3.4.2003 irtisanonut työsuhteensa X Oy:llä sekä kopioinut samana päivänä sekä tuotteistus- että toimintajärjestelmätietokannat kannettavalle työtietokoneelleen kokonaisuudessaan. A oli kopioinut tietokannat edelleen 7.4.2003 kotikoneelleen, josta oli sittemmin löydetty 754 tiedostoa, jotka olivat viitanneet näihin tietokantoihin. Tietokannat oli poistettu A:n kotitietokoneelta 3.8.2004. A:n kotitietokone, jolle tiedot oli tallennettu, oli toiminut A:n kotona olleessa tietoverkossa palvelintietokoneena.

A:n kotiin oli 30.3.2004 ja 31.8.2004 tehty kotietsinnät. Hänen kotoaan ei ollut ollut löydetty tietokoneille asennettuna Lotus Notes -ohjelmaa, mutta hänellä oli ollut X Oy:ltä saamansa Lotus Notes -ohjelman asennusohjelma, mikä oli voitu todeta tehtyjen kotietsintöjen ja teknisen tutkinnan yhteydessä. Teknisessä tutkinnassa ei ollut tarkemmin voitu selvittää sitä, olivatko A:n valmistamat kopiot tietokannoista olleet sillä tavoin teknisesti suojattuja, että niiden käyttö oli edellyttänyt X Oy:n aktiivista käyttäjätunnusta. Tietokannoista oli mahdollista valmistaa kopioita myös ilman teknistä suojausta.

Tekijänoikeusrikoksen osalta hovioikeus katsoi, että kysymys oli ainoastaan X Oy:n luettelo- ja tietokantasuojan loukkaukseen perustuvasta rikosoikeudellisesta vastuusta. Asiassa oli syytekohdan 1 osalta riitaista, oliko X Oy:llä tekijänoikeuslain 49 §:n mukainen yksinoikeus tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokantoihin, oliko A:lla ollut oikeus kopioida tietokannat kokonaisuudessaan, oliko kopiointi tapahtunut ansiotarkoituksessa ja oliko teko ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa X Oy:lle.

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että tietokantoihin oli sisältynyt huomattava määrä erityyppisiä dokumentteja ja siten niissä oli ollut yhdistettynä suuri määrä X Oy:n liiketoimintaan liittynyttä ja sitä edistänyttä tietoa. X Oy:n oli näytetty käyttäneen useita satoja tuhansia euroja ja yli 6 kuukauden henkilötyöpanoksen myös itse tietokantojen luomiseen ja kehittämiseen. Siten X Oy:n tekemiä investointeja oli pidettävä huomattavina myös tekijänoikeuslain 49 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Näin ollen hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat saivat osakseen sekä luettelo- että tietokantasuojaa.

Hovioikeus katsoi edelleen, että A:lla ei ollut ollut oikeutta kopioida tietokantoja kokonaisuudessaan muutoin kuin työtehtäviensä hoitamiseksi. A oli itsekin kertonut, ettei hänellä ollut enää 3.4.2003 ollut tarvetta kopioida tietokantoja tässä tarkoituksessa käyttöönsä. A:lla ei ollut ollut myöskään 7.4.2003 hyväksyttävää työhön liittyvää syytä kopioida tietokantoja edelleen kotikoneelleen. A oli siten laittomasti valmistanut kopiot omaan käyttöönsä X Oy:n suojatuista tietokannoista ja siten loukannut X Oy:n tekijänoikeuslain 49 §:ssä tarkoitettua yksinoikeutta tietokantoihin. Kun otettiin huomioon tietokantojen sisältö, Y Oy:n perustaminen sekä muut syyt kopioinnin tarkoitusperistä, hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut olemassa perusteltua syytä epäillä käräjäoikeuden johtopäätöstä siitä, että kopiointi oli tapahtunut ansiotarkoituksessa ja oli omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa X Oy:lle. Näin ollen hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun tekijänoikeusrikoksen syyksilukemisen osalta.

Yritysvakoilua koskeneen syytekohdan 2 osalta hovioikeus totesi asiassa olleen riitaista, olivatko tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat sisältäneet X Oy:n yrityssalaisuuksia, oliko A oikeudettomasti hankkinut tiedon yrityssalaisuuksista ja oliko hänellä ollut tarkoitus myös oikeudettomasti ilmaista tai käyttää näitä yrityssalaisuuksia. Hovioikeus katsoi tuomiossaan mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeuden tavoin, että tietokannat olivat sisältäneet sellaista X Oy:n luomaa ja yksin sen liiketoimintaan liittynyttä tietoa, jota suojataan yrityssalaisuuksina.

Arvioidessaan A:n tekemän tiedon hankkimisen oikeudettomuutta hovioikeus totesi olleen riidatonta, että A:lla oli ollut käyttöoikeus tietokantoihin ja myös oikeus valmistaa niistä kappaleita käytettäväksi työtehtävissä. X Oy:llä ei ollut ollut erityistä ohjeistusta, joka olisi nimenomaisesti kieltänyt tietokantojen kopioimisen kokonaisuudessaan.

Hovioikeus totesi, että oikeuskirjallisuudessa oli käyty keskustelua siitä, voiko sellainen yrityksen työntekijä, jolla on luvallinen pääsy yrityksen yrityssalaisuuksiin, syyllistyä työsuhteen aikana yritysvakoiluun kopioidessaan työnantajansa yrityssalaisuuksia siinä tarkoituksessa, että hän käyttää niitä tulevissa työtehtävissään tai yritystoiminnassaan. Yritysvakoilua koskevassa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp s. 84) oli todettu, että rikoslain 30 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla yritysvakoiluun voisivat syyllistyä myös sellaiset yrityksen työntekijät, joilla muuten on luvallinen pääsy yrityssalaisuuksia koskevien tietojen säilytyspaikkaan mutta joilla ei ole oikeutta hankkia tietoa yrityssalaisuuksista jäljentämällä tai muulla siihen rinnastettavalla tavalla. Esitöissä oli mainittu esimerkkeinä yrityksen työntekijöistä siivoojat ja vahtimestarit.

Oikeudellisena arvionaan hovioikeus katsoi, että lain esitöissä oli tässä yhteydessä pidetty silmällä erityisesti sellaisia fyysisiä tallenteita, jotka sisältävät yrityssalaisuuksia ja joiden oikeudettomaan kopioimiseen voivat syyllistyä sellaiset yrityksen edellä kuvatut työntekijät, joilla ei ole työtehtäviensä johdosta oikeutta kopioida ja siten hankkia tietoonsa yrityssalaisuuksia. Nykyisin on kuitenkin tällaisten tilanteiden ohella olennaista suojata yrityksen erilaisiin tietojärjestelmiin sisältyvää tietoa, joka on määrältään hyvin mittavaa ja jonka kopioiminen on hyvin helppoa, halpaa ja nopeaa. Tietojärjestelmien sisältämää tietoa ei ole myöskään yleensä kaikilta osin mahdollista hallita muistinvaraisesti eikä niilläkään työntekijöillä, joilla sinänsä on oikeus käyttää tietojärjestelmiä ja -kantoja, ole aina suinkaan tarvetta hallita kaikkea tietojärjestelmien sisältämää tietoa. Näin ollen tehokkaan yrityssalaisuuksien suojan näkökulmasta on perusteltua pitää oikeudettomana myös sellaista yrityssalaisuuksien laajamittaista ja systemaattista jäljentämistä, johon syyllistyy sellainen yrityksen työntekijä, jolla sinänsä on työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa oikeus valmistaa tällaisista tietojärjestelmistä kopioita työtehtäviensä hoitamista varten, jos kyse on sellaisten kopioiden valmistamisesta, joilla ei ole kuitenkaan mitään liityntää työntekijän työtehtävien hoitamiseen.

Hovioikeus totesi vielä, että sen omassa aikaisemmassa oikeuskäytännössä oli päädytty siihen, että edellä kuvatuissa tapauksissa myös sellainen työntekijä, jolla on sinänsä laillinen pääsy yrityssalaisuuksiin, voi oikeudettomasti hankkia tiedon yrityssalaisuuksista jäljentämällä niitä oikeudettomasti ja siten syyllistyä yritysvakoiluun. Kyse oli tällöin systemaattisesta ja laajamittaisesta kopioinnista juuri ennen työsuhteen päättymistä, jolloin yrityssalaisuuksien kopiointi ei ollut osaksikaan tarpeen työtehtävien hoitamiseksi ja joka oli tehty yksinomaan vastaisia oikeudettomia tarkoitusperiä silmällä pitäen. Tämä oikeudeton kopiointi oli myös se tosiasiallinen keino, jolla työntekijä varmisti, että hänellä oli mahdollisuus myös vastaisuudessa hyödyntää sellaisia tietokantojen tai muiden tallenteiden sisältämiä yrityssalaisuuksia, josta hän ei työssäoloaikanaan ollut vielä tullut tietoiseksi.

Hovioikeus katsoi, että A:n menettely oli ollut suunnitelmallista ja sen kohteena oli ollut kokonaisuudessaan X Oy:n kehittämistoimien kohteena olleet tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat. A:n menettelyllä ei ollut ollut mitään liittymäkohtaa työtehtävien hoitamiseksi, vaan pikemminkin kyse oli ollut varautumisesta siihen, että X Oy:n yrityssalaisuuksiksi katsottava tieto, joka oli sisältynyt kopioituihin tietokantoihin, olisi tarvittaessa A:n käytettävissä myös uudessa yritystoiminnassa. A oli itsekin kertonut, ettei hän ollut työsuhteensa aikana tullut tietoiseksi kaikesta tietokantoihin sisältyneestä tiedosta. Hovioikeus katsoi, että A oli näissä olosuhteissa valmistamalla oikeudettomasti kopion X Oy:n yrityssalaisuuksia sisältäneistä tietokannoista ensin työtietokoneelleen ja sittemmin kotitietokoneelleen myös oikeudettomasti hankkinut näiden oikeudettomien kopioiden avulla vastaisia käyttötarpeita varten tiedon X Oy:n yrityssalaisuuksista. Näin ollen A oli vastaisia oikeudettomia tarkoitusperiä silmällä pitäen hankkinut käyttöönsä X Oy:n yrityssalaisuuksia sellaisella oikeudettomalla tavalla, joka ei ollut ollut hänelle enää sallittu siinä asemassa, jossa hänellä sinänsä oli vielä irtisanoutumisensa jälkeen, mutta ennen työsuhteen päättymistä, ollut oikeus saada tieto X Oy:n yrityssalaisuuksista, mutta vain työtehtäviään varten. Tätä arviointia ei muuttanut se, ettei X Oy ollut antanut erityistä ja nimenomaista tietokantojen kopiointikieltoa.

Hovioikeus katsoi kuitenkin, kuten käräjäoikeus, ettei A ollut käyttänyt X Oy:ltä peräisin olevia tietoja Y Oy:n liiketoiminnassa. Hovioikeuden mukaan poliisin suorittamassa teknisessä tutkinnassa ei ollut tullut esille seikkoja, jotka tukisivat väitettä tietokantojen hyödyntämisestä. A:lla oli lisäksi siinä määrin vankka kokemus alue- ja yksikönpäällikön tehtävistä sekä myös käytännön tuntemus asiakas Z Oy:n toiminnoista, että A oli kyennyt tekemään tarjouksen Z Oy:lle ilman X Oy:ltä peräisin olevia tietoja. Näin ollen A:lla ei ollut ollut suoranaista tarvetta tietokantojen hyödyntämiseen. Myös Z Oy:lle tehdyn tarjouksen sisältö viittasi siihen, ettei Y Oy:n liiketoiminta ole alkuvaiheessa rakentunut samoille lähtökohdille kuin X Oy:n. Y Oy:n ja Z Oy:n välinen sopimus poikkesi myös hinnoittelumalliltaan X Oy:n ja Z Oy:n välisestä aikaisemmasta sopimuksesta. Asiassa oli jäänyt myös epäselväksi, omistiko Y Oy sen tietokoneen, jolle A oli tallentanut tietokannat ja tiedostot.

Näin ollen hovioikeus luki käräjäoikeuden tavoin A:n syyksi syytteet enemmälti hyläten tekijänoikeusrikoksen ja yritysvakoilun 3.4.2003 – 7.4.2003, jolloin oikeudeton kopiointi oli tapahtunut.

Rangaistuksen osalta hovioikeus katsoi, että rangaistuslajia valittaessa vankeusrangaistuksen tuomitsemista puolsivat seuraavat seikat: A oli elinkeinotoiminnassa tietoisesti ja ilman työhön liittyviä syitä kopioinut X Oy:n liiketoiminnan ja myös tulevan oman liiketoimintansa kannalta hyödylliset tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat kokonaisuudessaan. Rikos oli kohdistunut A:n työnantajaan ja teko oli ollut omiaan saattamaan X Oy:n liiketoiminnan kannalta tärkeät yrityssalaisuutena suojattavat tiedot X Oy:n tulevan kilpailijan käyttöön. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa ja vahinkoa X Oy:lIe. Toisaalta sakkorangaistuksen tuomitsemista puolsivat puolestaan se, että A:n ei ollut ollut näytetty hyödyntäneen X Oy:n yrityssalaisuuksia eikä teosta siten ollut näytetty syntyneen Y Oy:lle kilpailuetua eikä myöskään aiheutuneen X Oy:lle erityistä vahinkoa. X Oy:ltä kopioituja tietoja ei ollut ollut näytetty käytetyn Y Oy:n liiketoiminnassa. Rangaistuslajia valittaessa sakkorangaistusta vahvasti puolsi myös oikeudenkäynnin poikkeuksellinen pitkittyminen. Hovioikeus päätyi siihen, että tuntuva sakkorangaistus oli riittävä seuraamus A:n syyksi syytekohdissa 1 ja 2 luetuista rikoksista. Näin ollen hovioikeus tuomitsi A:n 90 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenpresidentti Olli Varila, hovioikeudenneuvos Annette Laukkonen ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa on myönnetty A:lle oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko A hovioikeuden hänen syykseen lukemalla menettelyllä syyllistynyt yritysvakoiluun. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syytteet hylätään sekä hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta asiassa tai että vahingonkorvaus X Oy:lle alennetaan 1 000 euroon.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Syyttäjä toisti käräjä- ja hovioikeudessa esittämänsä vaihtoehtoisen syytteen yrityssalaisuuden rikkomisesta syytekohdassa 2 kuitenkin siten, että tekoaika on hovioikeuden syyksilukeman mukainen ja että tiedon käyttämiseen ei enää vedota.

X Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. X Oy lisäksi yhtyi syyttäjän vaihtoehtoiseen syytteeseen yrityssalaisuuden rikkomisesta syytekohdassa 2 ja katsoi sen ohella, että tekoa on joka tapauksessa pidettävä yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä.

Välitoimet

Korkein oikeus on varannut A:lle tilaisuuden lausua syyttäjän ja X Oy:n esittämästä toissijaisesta syytteestä sekä X Oy:n esittämästä vaatimuksesta, että teko voidaan joka tapauksessa lukea syyksi yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä. A on antanut pyydetyn lausuman ja katsonut, ettei syytettä yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä voida tutkia eikä syytettä sanotulla tavalla tarkistaa enää Korkeimmassa oikeudessa, koska Korkeimmassa oikeudessa ei saa vedota uusiin seikkoihin tai todisteisiin. Edelleen A on katsonut, että syyteoikeus on vanhentunut.

Korkein oikeus on varannut syyttäjälle ja X Oy:lle tilaisuuden lausua A:n väitteistä sekä tuomitsemisoikeuden vanhentumista koskevasta kysymyksestä. Syyttäjä ja X Oy ovat toimittaneet pyydetyt lausumat.

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Valitusluvan myöntäminen A:lle syytekohdasta 1 (tekijänoikeusrikos) on siirretty ratkaistavaksi valitusasian yhteydessä. Korkein oikeus hylkää valituslupahakemuksen tältä osin. Hovioikeuden tuomio jää siis syytekohdan 1 syyksilukemisen osalta pysyväksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on katsonut näytetyksi, että A oli 3.4.2003 kopioinut tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat X Oy:n palvelimelta työkäytössään olleelle X Oy:n omistamalle kannettavalle tietokoneelle. Tuotteistustietokannassa oli yhteen liitettyinä vakioituja palveluja koskeneet tuotekuvaukset, työohjeet ja hinnastot sekä esitteet. Toimintajärjestelmätietokanta oli ISO-sertifioitu ja se sisälsi X Oy:n johtamisprosessit. Tietokantojen luku- ja muokkausoikeudet oli määritelty etukäteen tarkasti ja niitä oli rajoitettu X Oy:n sisällä. X Oy oli käyttänyt itse tietokantojen luomiseen ja kehittämiseen useita satoja tuhansia euroja ja yli kuuden kuukauden henkilötyöpanoksen.

2. A oli irtisanoutunut X Oy:n palveluksesta 3.4.2003 päivätyllä irtisanomisilmoituksella ja jäänyt seuraavasta päivästä alkaen lomalle irtisanomisajakseen. Irtisanomisilmoituksessaan A oli ilmoittanut X Oy:lle palauttavansa X Oy:n A:n käyttöön antamat laitteet henkilökohtaisista tiedostoista tyhjennettynä irtisanomisajan kuluessa. A oli kuitenkin kopioinut 7.4.2003 vielä tuolloin hallussaan olleelta X Oy:n kannettavalta tietokoneelta tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat omalle kotikoneelleen.

3. A oli keskeisessä asemassa 8.4.2003 perustetussa Y Oy:ssä, joka ryhtyi harjoittamaan X Oy:n kanssa kilpailevaa toimintaa eli teollisuuden kunnossapitopalvelujen tarjoamista muun muassa Z Oy:lle vuonna 2003. Z Oy oli ollut aikaisemmin X Oy:n asiakas ja merkittävä osa niistä henkilöistä, jotka sittemmin hoitivat Y Oy:n palveluksessa Z Oy:n kunnossapitotehtäviä, oli aikaisemmin ollut vastaavissa tehtävissä X Oy:n palveluksessa.

4. Hovioikeus on katsonut edelleen näytetyksi, ettei tietokantojen kopiointi kannettavalle tietokoneelle ollut ollut X Oy:ssä kiellettyä. A:lla ei kuitenkaan ollut ollut työtehtäviensä vuoksi oikeutta tietokantojen kopioimiseen muutoin kuin työtehtäviensä hoitamiseksi. A oli laittomasti valmistanut kopiot X Oy:n suojatuista tietokannoista ja siten loukannut X Oy:n tekijänoikeuslain 49 §:ssä tarkoitettua yksinoikeutta tietokantoihin. Kopiointi oli tapahtunut ansiotarkoituksessa ja ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa X Oy:lle. Hovioikeus on kuitenkin katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi käyttänyt tietokantoja työsuhteensa päättymisen jälkeen.

5. Hovioikeus on tuominnut A:n rikoslain 49 luvun 1 §:n nojalla tekijänoikeusrikoksesta ja 30 luvun 4 §:n nojalla yritysvakoilusta (kummankin teon tekoaika 3. – 7.4.2003) yhteiseen sakkorangaistukseen.

6. A:n valitettua hovioikeuden tuomiosta syyttäjä on uudistanut vaihtoehtoisen rangaistusvaatimuksen siitä, että A tuomitaan menettelynsä johdosta rangaistukseen yrityssalaisuuden rikkomisesta. X Oy on katsonut, että A:n menettely täyttää joka tapauksessa yrityssalaisuuden rikkomisen tai yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön.

7. Asiassa on myönnetty A:lle valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan perustella rajoitettuna koskemaan kysymystä, onko A hovioikeuden hänen syykseen lukemalla menettelyllä syyllistynyt yritysvakoiluun. Siinä tapauksessa, ettei A:n teon katsota täyttävän yritysvakoilun tunnusmerkistöä, arvioitaviksi tulevat asiassa esitetyt toissijaiset rangaistusvaatimukset eli se, onko A syyllistynyt yrityssalaisuuden rikkomiseen tai sen yritykseen.

Yritysvakoilu

Yritysvakoilua ja yrityssalaisuuden rikkomista koskevat säännökset

8. Rikoslain 30 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan yritysvakoilusta tuomitaan se, joka oikeudettomasti hankkii tiedon toiselle kuuluvasta yrityssalaisuudesta muun muassa hankkimalla haltuunsa tai jäljentämällä asiakirjan tai muun tallenteen taikka muulla siihen rinnastettavalla tavalla tarkoituksin oikeudettomasti ilmaista tällainen salaisuus tai oikeudettomasti käyttää sitä (kohta 2). Yrityssalaisuuden rikkomisesta puolestaan tuomitaan rikoslain 30 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan muun muassa se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden tai oikeudettomasti käyttää tällaista yrityssalaisuutta, jonka hän on saanut tietoonsa ollessaan toisen palveluksessa (1 kohta). Rikoslain 30 luvun 5 §:n 2 momentin perusteella myös yrityssalaisuuden rikkomisen yritys on rangaistava.

9. Yritysvakoilua ja yrityssalaisuuden rikkomista koskevien säännösten soveltamisalaa on arvioitu muun muassa uudistettaessa yrityssalaisuuden rikkomista koskevaa rangaistussäännöstä 1.4.2003 voimaan tulleella rikoslain 30 luvun 5 §:n muutoksella (61/2003). Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 53/2002 vp s. 16) on katsottu, etteivät tuolloin voimassa olleet rangaistussäännökset kieltäneet sitä, että yrityksen työntekijä työssäoloaikanaan suunnitelmallisesti kokosi yrityssalaisuuksia, sanoi itsensä irti ja irtisanomisajan päätyttyä vei kilpailijayritykseen kaikki työnsä vuoksi haltuun saamansa yrityssalaisuudet. Teon on katsottu voivan tulla rangaistavaksi yritysvakoiluna vain siinä tapauksessa, jos yrityssalaisuuksia oli hankittu oikeudettomasti. Tällaisesta oikeudettomuudesta on mainittu esimerkkinä tilanne, jossa työntekijä oli hankkinut sellaisia yrityssalaisuuksia, joita hän ei ollut saanut työnsä kautta. Toisaalta yritysvakoilun tunnusmerkistön on katsottu hallituksen esityksessä täyttyvän tilanteessa, jossa työntekijä oli hankkinut yrityssalaisuuksia sellaisella tavalla, joka ei ollut hänelle sallittu, kuten esimerkiksi kopioimalla materiaalia oikeudetta.

Korkeimman oikeuden kannanotot yritysvakoilusäännöksen soveltamisalasta (KKO 2013:20)

10. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:20 (kohdat 11 ja 13) katsonut, että yritysvakoilua ja yrityssalaisuuden rikkomista koskevat rangaistussäännökset kohdistuvat kahteen lähtökohdiltaan erilaiseen yrityssalaisuuksia vaarantavaan menettelyyn. Yritysvakoilussa on kysymys yrityssalaisuuden oikeudettomasta hankkimisesta tarkoituksin käyttää salaisuutta oikeudettomasti. Yrityssalaisuuden rikkomisessa on puolestaan kysymys yritykseen palvelussuhteessa tai luottamuksellisessa liikesuhteessa olevan henkilön taikka yrityksen luottamustehtävässä olevan tai sen saneeraukseen osallistuvan henkilön tekemästä ja asemansa vuoksi tietoonsa saamansa yrityssalaisuuden oikeudettomasta ilmaisemisesta tai käyttämisestä. Yritysvakoilun tekotavoista niin rikoslain 30 luvun 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittu tunkeutuminen suljettuun paikkaan tai suojattuun tietojärjestelmään kuin momentin 3 kohdassa mainittu teknisen erikoislaitteen käyttäminen osoittavat jo sellaisenaan säännöksen tarkoitusta torjua laitonta tiedon hankkimista. Vaikka momentin 2 kohdan mukainen asiakirjojen tallentaminen ei itsessään sisälläkään tiedon hankkimisen luvattomuutta kuvaavaa tunnusmerkkiä, on luvattomuus johdettavissa pykälän johdantolauseesta, ja myös hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että tältäkin osin tarkoituksena on ollut rajata säännös koskemaan vain sellaisen tiedon hankkimista, jonka hankkimiseen tekijällä ei ole oikeutta.

11. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:20 (kohdat 13 ja 14) katsonut edelleen, että tiedon hankkimisen oikeudettomuutta koskevalla edellytyksellä on yhä keskeinen merkitys yritysvakoilusäännöksellä tavoitellun rangaistavuuden alan rajaamisessa. Yritysvakoilua ja yrityssalaisuuden rikkomista koskevien säännösten soveltamisaloja suhteessa toisiinsa ei muutettu vuoden 2003 uudistuksessa. Yrityksen työntekijän työssäoloaikanaan tekemä suunnitelmallinen yrityssalaisuuksien kopioiminen kilpailijayrityksessä tapahtuvaa käyttöä varten pyrittiin tuolloin ehkäisemään säätämällä rangaistavaksi yrityssalaisuuden rikkomisen yritys ja rajoittamalla työntekijän oikeutta aikaisemman työnantajansa yrityssalaisuuksien käyttämiseen uuden työnantajan palveluksessa. Korkein oikeus katsoi, ettei yritysvakoilua koskevan säännöksen soveltamista edelleenkään ollut perusteltua ulottaa työntekijän sellaiseen tietojen hankkimiseen, joka tapahtuu työntekijän työhön kuuluvien tiedonhankkimisoikeuksien rajoissa.

Yritysvakoilua koskevan säännöksen soveltaminen tässä tapauksessa

12. X Oy oli rajoittanut yhtiön tietokantojen käyttöä myös omilta työntekijöiltään siten, ettei X Oy:n kaikilla työntekijöillä ole ollut vapaata pääsyä niihin tietokantoihin, jotka A oli ennen työsuhteensa päättymistä kopioinut. A:n vapaa pääsy tietokantoihin perustui hänen työtehtäviinsä ja päällikköasemaansa. Asemansa perusteella A:n on täytynyt olla tietoinen, ettei X Oy:n työntekijöillä ole ollut työnantajan lupaa luovuttaa tietokantoja X Oy:n ulkopuolisille tahoille. A on kopioinut tietokannat X Oy:n määräysvallan ulottumattomiin omalle kotikoneelleen 7.4.2003 eli siinä vaiheessa, kun hän on jo irtisanoutunut työsuhteestaan ja jäänyt lomalle. A:lla ei tuolloin ole ollut tiedostojen kopiointiin hänen omankaan ilmoituksensa mukaan mitään työtehtävien hoitamiseen liittyvää perustetta. Nämä seikat puoltavat sitä, että A:n tekemää tietokantojen kopiointia omalle kotikoneelleen olisi pidettävä rikoslain 30 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin oikeudettomana tiedon hankintana.

13. A:lla on kuitenkin ollut 7.4.2003 tapahtuneen irtisanoutumisen jälkeenkin työsuhteen vielä jatkuessa vuosiloman loppuun saakka vapaa pääsy niihin tietokantoihin, jotka hän on kopioinut itselleen. Tämän vuoksi tiedon hankinta on tapahtunut A:n työhön kuuluvien tiedonhankkimisoikeuksien rajoissa eikä se siten ole ollut rikoslain 30 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin oikeudetonta (ks. KKO 2013:20 kohta 15). Näin ollen A ei ole syyllistynyt yritysvakoiluun. Sen vuoksi asiassa on arvioitava, onko A syyllistynyt toissijaisten rangaistusvaatimusten mukaisesti yrityssalaisuuden rikkomiseen tai sen yritykseen.

Yrityssalaisuuden rikkominen

14. Hovioikeus on katsonut, kuten käräjäoikeuskin, jääneen näyttämättä, että A olisi Y Oy:n liiketoiminnassa käyttänyt tai ilmaissut X Oy:lle kuuluvaa yrityssalaisuutta. Hovioikeus on myös katsonut jääneen näyttämättä, että A:n kopioimaa aineistoa olisi muutoinkaan käytetty Y Oy:n liiketoiminnassa. Korkein oikeus toteaa, että valituslupa asiassa on kohdassa 7 todetuin tavoin rajoitettu koskemaan A:n menettelyn oikeudellista arviointia, ja katsoo, ettei sanottuja näyttökysymyksiä ole aihetta ottaa Korkeimmassa oikeudessa uudelleen arvioitaviksi. Koska X Oy:lle kuuluvaa yrityssalaisuutta ei ole kopioinnin jälkeen ilmaistu tai käytetty rikoslain 30 luvun 5 §:n 1 momentissa edellytetyin tavoin, ei A myöskään ole syyllistynyt toissijaisessa syytteessä tarkoitettuun yrityssalaisuuden rikkomiseen.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yritys

15. Yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen osalta arvioitavana on ensinnäkin se, voidaanko rangaistusvaatimus tutkia ottaen huomioon oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n säännös, jonka mukaan asianosainen ei saa vedota Korkeimmassa oikeudessa uusiin seikkoihin. Jos syyte yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä voidaan tutkia, arvioitavaksi tulee, voidaanko syyte hyväksyä ottaen huomioon syyteoikeuden ja rangaistuksen tuomitsemisen vanhentumista koskevat rikoslain säännökset. Mikäli näistä johtuvaa estettä syytteen hyväksymiselle ei ole, asiassa on vielä arvioitava, täyttääkö A:n menettely yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen tutkiminen

16. X Oy, joka on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa yhtynyt syyttäjän esittämään toissijaiseen syytteeseen yrityssalaisuuden rikkomisesta, on vastauksessaan Korkeimmassa oikeudessa katsonut, että A:n tekoa on joka tapauksessa arvioitava yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä. A on katsonut, ettei syytteen tarkistaminen sanotulla tavalla ole ollut Korkeimmassa oikeudessa mahdollista.

17. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin ja 12 §:n 1 momentin mukaan Korkeimmassa oikeudessa ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin asianosainen saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

18. Korkein oikeus toteaa, että X Oy on Korkeimmassa oikeudessa katsonut alemmissa oikeuksissa esittämänsä ja Korkeimmassa oikeudessa toistamansa yrityssalaisuuden rikkomista koskevan toissijaisen syytteen mukaisen teonkuvauksen sellaisenaan joka tapauksessa täyttävän sanotun rikoksen yrityksen tunnusmerkistön. X Oy ei siten ole yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä rangaistusta Korkeimmassa oikeudessa vaatiessaan vedonnut uusiin seikkoihin, vaan on ainoastaan esittänyt alemmissa oikeuksissa jo esitetyn syytteen teonkuvaukseen perustuvan uuden oikeudellisen arvion A:n rikoksen jäämisestä yritysasteelle. Näin ollen yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen tutkimiselle ei ole oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:stä johtuvaa estettä.

19. Korkein oikeus toteaa edelleen, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin ei saa tuomita muusta teosta kuin mistä rangaistusta on vaadittu, mutta se ei kuitenkaan ole sidottu rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka nojalla rangaistusta on vaadittu. Sanottu säännöskin huomioon ottaen estettä X Oy:n Korkeimmassa oikeudessa esittämän yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen tutkimiselle ei ole, koska syyttäjä ja X Oy ovat vaatineet jo alemmissa oikeuksissa rangaistusta siitä teosta, jonka X Oy on Korkeimmassa oikeudessa katsonut täyttävän ainakin yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön. A:lle on Korkeimmassa oikeudessa varattu tilaisuus lausua myös yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevasta syytteestä.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syyteoikeuden vanhentuminen

20. A on katsonut, että syyteoikeus X Oy:n yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevasta toissijaisesta syytteestä on vanhentunut, koska tuon teon vanhentuminen ei ollut katkennut yrityssalaisuuden rikkomisesta esitetyn syytteen tiedoksi antamisella 20.11.2007.

21. Korkein oikeus toteaa, että se on ratkaisussaan 2004:41 (kohta 4) katsonut, että syyteoikeuden vanhentumisen kannalta on ratkaisevaa, onko vanhentumisajan kuluessa vastaajaan kohdistettu sellainen syyte, jonka teonkuvaus kattaa uudessa rangaistusvaatimuksessa tarkoitetun menettelyn. Vanhentumisajan jälkeen rangaistusvaatimusta ei sen sijaan voida entistä syytettä tarkentamalla tai täydentämällä ulottaa sellaiseen tekoon, jota vanhentumisajan kuluessa esitetyn syytteen teonkuvaus ei kata.

22. Kuten edellä kohdassa 18 on todettu, X Oy ei ole yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä rangaistusta Korkeimmassa oikeudessa vaatiessaan vedonnut uusiin seikkoihin, vaan on ainoastaan esittänyt alemmissa oikeuksissa jo esitetyn syytteen teonkuvaukseen perustuvan uuden oikeudellisen arvion A:n rikoksen jäämisestä yritysasteelle. X Oy:n vanhentumisajan kuluessa A:lle esittämä syyte yrityssalaisuuden rikkomisesta on siten sisältänyt sen teonkuvauksen, jonka nojalla X Oy on vaatinut A:lle Korkeimmassa oikeudessa rangaistusta sanotun rikoksen yrityksestä.

23. Syyteoikeuden vanhentuminen on siten myös yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen osalta katkennut annettaessa A:lle täytettyä tekoa koskeva haaste tiedoksi 20.11.2007. Syyteoikeus ei näin ollen ole tuon rikoksen yritystä koskevalta osalta vanhentunut.

Rangaistuksen tuomitsemisoikeuden vanhentuminen yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä

a. Arvioinnin lähtökohdat

24. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 8 luvun 5 §:n (138/1973) mukaan rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus oli vapausrangaistusta enintään kaksi vuotta, rangaistusta ei saanut tuomita viidentoista vuoden kuluttua rikoksen tekopäivästä. Nykyisin voimassa olevan rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla rikoksesta ei saa tuomita rangaistusta, kun 2 §:ssä mainitusta päivästä on kulunut kymmenen vuotta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enintään kaksi vuotta tai sakkoa. Saman 6 §:n 4 momentin mukaan tuomittu rangaistus raukeaa, jos sitä koskeva tuomio ei ole tullut täytäntöönpanokelpoiseksi ennen 2 momentissa tarkoitetun ajan päättymistä. Koska voimassa oleva laki johtaa tekoajan lakia lievempään lopputulokseen, on sitä rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla sovellettava arvioitaessa rangaistuksen tuomitsemisoikeuden vanhentumista.

25. Tuomitsemisoikeuden vanhentumista koskevan sääntelyn tarpeellisuudesta on lain esitöissä todettu yleisesti, ettei voida pitää asianmukaisena, että rikosasia voitaisiin pitää avoinna ja henkilö tuomita rangaistukseen kuinka pitkän ajan päästä tahansa rikoksen tekemisestä (HE 130/1972 vp s. 5). On katsottu, että tarve saada varmuus oikeustilasta edellyttää tuomitsemisoikeuden vanhentumista koskevaa sääntelyä, jota voidaan perustella samoilla syillä kuin syyteoikeuden vanhentumista (HE 27/1999 vp s. 24 ja HE 45/2001 vp s. 25). Sääntelyn voidaan siten nähdä osaltaan turvaavan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvaa rikosasian vastaajan oikeutta saada asiansa asianmukaisessa ajassa käsitellyksi ja ratkaistuksi.

26. Rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin on sanotuissa hallituksen esityksissä puolestaan todettu olleen tarpeen sen selventämiseksi, mikä merkitys muutoksenhaulla on rangaistuksen tuomitsemisen estävää määräaikaa laskettaessa. On pidetty perusteltuna, että tuomitsemisoikeuden vanhentumisesta seuraava rangaistuksen raukeaminen kytketään tuomion täytäntöönpanokelpoisuuteen eikä lainvoimaisuuteen (HE 27/1999 vp s. 25 ja HE 45/2001 vp s. 26).

27. A on tuomittu hovioikeuden tuomion antamishetkellä täytäntöönpanokelpoisella ratkaisulla tekijänoikeusrikoksesta ja yritysvakoilusta yhteiseen sakkorangaistukseen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun kymmenen vuoden määräajan kuluessa. Arvioitavaksi siten tulee, voidaanko A rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentti huomioon ottaen ja pykälän 2 momentin 3 kohdan estämättä tuomita viimeksi mainitussa lainkohdassa säädetyn vanhentumisajan umpeutumisen jälkeen Korkeimmassa oikeudessa rangaistukseen yritysvakoilun sijasta yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä eli toisesta rikoksesta kuin mikä oli luettu hänen syykseen hovioikeudessa.

28. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:53 on ollut kysymys siitä, oliko oikeus tuomita vastaaja rangaistukseen vanhentunut tai rauennut sen johdosta, että rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentissa tarkoitettu vanhentumisaika oli kulunut umpeen. Tuossa asiassa hovioikeus oli tuominnut vastaajan rangaistukseen arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta, ja edellä mainittu määräaika oli kulunut umpeen asiaa Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä. Korkein oikeus katsoi, ettei määräajan umpeen kuluminen ollut aiheuttanut sitä, että oikeus tuomita rangaistus olisi vanhentunut tai rauennut, ja pysytti hovioikeuden syyksi lukemisen ja sen tuomitseman rangaistuksen. Koska ratkaisussa oli kysymys hovioikeuden syyksi lukemasta rikoksesta tuomitun rangaistuksen pysyttämisestä Korkeimmassa oikeudessa vanhentumisajan jälkeen, ei siitä saada johtoa tässä asiassa olevan kysymyksen arviointiin. Kysymyksen arvioinnista ei ole muutakaan merkityksellistä oikeuskäytäntöä.

29. Rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin säännös merkitsee sitä, että tuomittu rangaistus ei raukea, jos se on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi vanhentumisajan kuluessa. Sääntelystä seuraa, että rikosasian vastaaja ei saa rangaistusta raukeamaan rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 tai 3 momentin nojalla pelkästään hakemalla tällaiseen tuomioon muutosta Korkeimmalta oikeudelta. Luvun 6 §:n 4 momentin säännös sinänsä merkitsee poikkeusta rangaistuksen tuomitsemisoikeuden vanhentumista koskevasta pykälän 2 ja 3 momentissa säädetystä pääsäännöstä siinä mielessä, että Korkein oikeus voi tuomitsemisoikeuden vanhentumisajan umpeutumisen estämättä pysyttää täytäntöönpanokelpoisesti jo tuomitun rangaistuksen (KKO 2013:53). Poikkeus kuitenkin koskee vain sitä, ettei jo täytäntöönpanokelpoisesti tuomittu rangaistus raukea. Poikkeussäännöstä ei ole perusteltua tulkita rikosasian vastaajan vahingoksi laajentavasti niin, ettei rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 ja 3 momentin säännöksillä olisi lainkaan merkitystä käsiteltäessä muutoksenhakemusta Korkeimmassa oikeudessa määräajan jälkeen.

30. Arvioitaessa sitä, voiko ja missä määrin Korkein oikeus poiketa hovioikeuden tuomion syyksilukemisesta muutoksenhakemusta käsitellessään ja rangaistuksen tuomitessaan, huomioon on otettava tuomitsemisoikeuden vanhentumissääntelyn tarkoitus ja tavoitteet. Niin kuin rikosoikeudellista vanhentumista koskevan sääntelyn esitöissäkin on todettu, tuomitsemisen estävää vanhentumista voidaan perustella samoilla syillä kuin syyteoikeuden vanhentumista (HE 27/1999 vp s. 24 ja HE 45/2001 vp s. 26). Tähän nähden on johdonmukaista, että syyteoikeuden vanhentumista arvioidaan samalta pohjalta kuin edellä käsiteltyä kysymystä syyteoikeuden vanhentumisesta syytteen tarkistamistilanteessa. Näin ollen myös tuomitsemisoikeuden vanhentumisen kannalta on ratkaisevaa, onko vanhentumisajan kuluessa vastaaja tuomittu täytäntöönpanokelpoisella ratkaisulla sellaisesta rikoksesta, jonka teonkuvaus kattaa uudessa rangaistusvaatimuksessa tarkoitetun menettelyn. Tuomitsemista koskevan vanhentumisajankaan jälkeen rangaistusta ei siten voida tuomita sellaisesta rikoksesta, jota vanhentumisajan kuluessa syyksi luetun rikoksen teonkuvaus ei kata.

b. Arviointi tässä asiassa

31. Niin kuin edellä kohdassa 10 on todettu, yritysvakoilua ja yrityssalaisuuden rikkomista koskevat rangaistussäännökset kohdistuvat kahteen lähtökohdiltaan erilaiseen yrityssalaisuuksia vaarantavaan menettelyyn. Yritysvakoilun tunnusmerkistön kannalta olennaista on yrityssalaisuuden oikeudeton hankkiminen tiedon käyttämis- tai ilmaisemistarkoituksessa, kun taas yrityssalaisuuden rikkomisessa on kysymys luvallisesti hankitun yrityssalaisuutta koskevan tiedon oikeudettomasta ilmaisemisesta toiselle tai käyttämisestä taloudellisen hyödyn hankkimistarkoituksessa tai vahingoittamistarkoituksessa.

32. A:n syyksi on hovioikeudessa luettu yritysvakoiluna se, että hän oli 3.4. – 7.4.2003 oikeudettomasti hankkinut tiedon X Oy:lle kuuluvasta yrityssalaisuudesta ja hankkinut haltuunsa ja jäljentänyt hallussaan olleelle tietokoneelle eräitä tietokantoja ja tiedostoja tarkoituksenaan oikeudettomasti käyttää niiden sisältämää X Oy:n yrityssalaisuutta elinkeinotoiminnassa. Yrityssalaisuuden rikkomista ja sen yritystä koskevan syytteen teonkuvaus on sen sijaan perustunut siihen, että A oli sanottuna aikana hankkiakseen itselleen tai edustamalleen yhtiölle taloudellista hyötyä ja X Oy:tä oikeudettomasti vahingoittaakseen ilmaissut X Oy:lle kuuluneen yrityssalaisuuden, jonka hän oli saanut tietoonsa X Oy:n palveluksessa, ja tallentanut tietojärjestelmät ja tiedostot X Oy:n tietojärjestelmästä yhtiönsä tietojärjestelmään.

33. Yrityssalaisuuden rikkomista koskevan syytteen syyksi lukeminen edellyttäisi siten sitä, että A:n katsotaan syytteessä väitetyin tavoin oikeudettomasti ilmaisseen yrityssalaisuuden tallentamalla tiedot yhtiönsä tietojärjestelmään. A:n syyksi hovioikeudessa luetun yritysvakoilua koskevan syytteen teonkuvaus ei ole sisältänyt mainitunlaista tekoa eikä teonkuvausta. Yritysvakoilussa arvioinnin kohteena ovat sen sijaan olleet ne seikat, jotka ovat liittyneet yrityssalaisuuden hankkimiseen X Oy:ltä, hankkimisen oikeudettomuuteen ja käyttötarkoitukseen, kun taas yrityssalaisuuden rikkomisessa merkityksellisiä olisivat seikat, jotka koskevat X Oy:n yrityssalaisuuden väitettyä tosiasiallista ilmaisemista A:n yhtiölle sekä tähän liittyvää hyödyn hankkimis- tai vahingoittamistarkoitusta. Eroavuudet teonkuvauksissa ovat siten merkityksellisiä A:n puolustautumismahdollisuuksien ja -tarpeiden kannalta arvioituna. Näin ollen A:ta ei voitaisi hovioikeuden hänen syykseen yritysvakoiluna lukeman menettelyn perusteella tuomita rangaistukseen yrityssalaisuuden rikkomisesta enää sen jälkeen, kun rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu kymmenen vuoden määräaika on kulunut umpeen.

34. Korkeimman oikeuden ratkaisun 2013:20 mukaan yrityssalaisuuden rikkomisen yritys voi kuitenkin eräin edellytyksin täyttyä jo yrityssalaisuuksia sisältävien tietojen kopioinnilla silloin, kun kopioimisen tarkoituksena selvästi on myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen. Tähän nähden hovioikeuden A:n syyksi yritysvakoiluna lukema menettely voisi täyttää yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön, jos katsotaan, että A:n menettelyn tarkoituksena on selvästi ollut myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen. Kun täytetyn teon tuomitsemisoikeus on kuitenkin edellä todetuin tavoin vanhentunut, perusteltua ja johdonmukaista vanhentumissääntelyn tavoitteet huomioon ottaen ei ole se, että A voitaisiin tuomita rangaistukseen lievemmin rangaistavasta sanotun rikoksen yrityksestä tuomitsemisoikeuden vanhentumista koskevan sääntelyn estämättä. Tällaista tulkintaa puoltaa sekin, että tuomitsemisoikeuden vanhentumisajat on porrastettu niin, että vanhentumisajat ovat sitä pidempiä, mitä vakavammasta rikoksesta on kysymys.

35. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:ta ei voida tuomita Korkeimmassa oikeudessa rangaistukseen myöskään vaihtoehtoisessa syytteessä tarkoitetusta yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä enää sen jälkeen, kun rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu kymmenen vuoden määräaika on kulunut umpeen.

36. Hovioikeus on katsonut A:n syyllistyneen yritysvakoiluun 3. – 7.4.2003. Näin ollen häntä ei rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan säännös huomioon ottaen voida enää tuomita hovioikeuden hänen syykseen lukeman menettelyn perusteella rangaistukseen yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä. Tämän vuoksi syyte yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä on hylättävä.

Rangaistuksen määrääminen tekijänoikeusrikoksesta

37. A:n syyksi jää näin ollen alemmissa tuomioistuimissa syyksi luettu tekijänoikeusrikos A:n kopioitua ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti asianomistajayhtiön syytteessä mainitut tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat sekä 754 muuta tiedostoa. A on loukannut siten asianomistajayhtiön oikeutta luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai tietokantaan siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa asianomistajayhtiölle, koska Y Oy on kilpaileva yhtiö. Tietokannoissa ja tiedostoissa on ollut yhdistettynä suuri määrä tietoja ja niiden kerääminen ja esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta.

38. Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan rangaistukseksi sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon muun muassa rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

39. Asiassa on selvitetty, että teon kohteena olleet tietokannat ja tiedostot ovat olleet X Oy:n liiketoiminnan kannalta merkityksellisiä, ja yhtiö on halunnut säilyttää nämä tekijänoikeuden suojaamat tiedot vain omassa käytössään. Tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokantojen luominen ja kehittäminen on edellyttänyt X Oy:ltä merkittävää voimavarojen käyttöä. Sanotut seikat on otettava huomioon teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa ankaroittavina tekijöinä. A on päällikkötehtäviensä vuoksi ollut sellaisessa asemassa, että hän on voinut kopioida tietokannat, joiden käyttöoikeuksia oli X Oy:n omankin henkilöstön keskuudessa rajoitettu. Tämä A:n asema ja tietoisuus tietojen merkityksestä on otettava huomioon ankaroittavana tekijänä A:n syyllisyyttä arvioitaessa.

40. Rangaistuksen mittaamisessa on toisaalta otettava huomioon, että A on valmistanut tietokannoista kopiot vain kotikoneelleen. Vaikka tekijänoikeusrikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko tekijänoikeudella suojattua omaisuutta sittemmin käytetty, on selvää, että rangaistussäännöksellä pyritään estämään tekijänoikeuden kohteen myöhempää hyödyntämistä vastoin oikeudenhaltijan suostumusta. Kun A ei ole käyttänyt tai muutoin hyödyntänyt tietokantoja sen jälkeen, kun hän oli valmistanut tietokannoista kappaleet omalle kotona olleelle palvelimelleen, on tämä seikka otettava teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa rangaistusta alentavana seikkana huomioon.

41. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetusta tekijänoikeusrikoksesta on pidettävä 60 päiväsakon sakkorangaistusta.

42. Oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi rangaistusta on alennettava 40 päiväsakkoon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Syyte yritysvakoilusta sekä toissijaiset syytteet yrityssalaisuuden rikkomisesta tai sen yrityksestä hylätään.

A tuomitaan hovioikeuden syyksilukemasta tekijänoikeusrikoksesta (tekoaika 3. – 7.4.2003) 40 päiväsakkoon á 22 euroa eli yhteensä 880 euron sakkorangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki (eri mieltä), Jukka Sippo, Pekka Koponen (eri mieltä), Ari Kantor ja Tuula Pynnä (eri mieltä). Esittelijä Kaarlo Hakamies (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Hakamiehen mietintö oli kohtien 1 – 11 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan:

Kuten ratkaisusta KKO 2013:20 ilmenee, yritysvakoilusäännöksen soveltamisalaa on lakia säädettäessä tarkoitettu rajata koskemaan vain sellaisen tiedon hankkimista, jonka hankkimiseen tekijällä ei ole ollut oikeutta (kohta 11). Tämän ohella Korkein oikeus on ratkaisussaan kiinnittänyt huomiota ensinnäkin siihen, että tekniset mahdollisuudet tiedostojen luvattomaan kopioimiseen ovat merkittävästi kehittyneet tallentamistekniikan kehityksen johdosta verrattuna vuoteen 1991, jolloin yritysvakoilua koskeva rangaistussäännös astui voimaan (kohta 12). Toisaalta Korkein oikeus on katsonut, että tiedon hankkimisen oikeudettomuutta koskevalla edellytyksellä on yhä keskeinen merkitys rangaistavuuden alan rajaamisessa. Luvallisesti tapahtuva jäljentäminen tai tallentaminen on niin olennainen osa useaa työsuoritusta, ettei jäljentämistä koskeva tekotapatunnusmerkki itsessään juurikaan kerro menettelyn hyväksyttävyydestä. Se, että työ yhä useammin vaatii laajaa tiedostojen käyttöä ja myös niiden tallentamista antaa aiheen varovaisuuteen jäljentämisen oikeudettomuuden arvioinnissa (kohta 13). Näin ollen Korkein oikeus katsoi, ettei yritysvakoilua koskevan säännöksen soveltamista ole edelleenkään perusteltua ulottaa työntekijän sellaiseen tietojen hankkimiseen, joka tapahtuu työntekijän työhön kuuluvien tiedonhankkimisoikeuksien rajoissa (kohta 15).

Korkein oikeus katsonee, että ratkaisusta KKO 2013:20 ilmenevällä tavalla jäljentämisen oikeudettomuutta on arvioitava varovaisesti. Yritysvakoilun tunnusmerkistö voi täyttyä myös sellaisten rikoksentekijöiden, kuten siivoojien ja vahtimestareiden kohdalla, joilla muuten on ollut luvallinen pääsy yrityssalaisuuksia koskevien tietojen säilytyspaikkaan (HE 66/1988 vp s. 84). Näin ollen on tapauskohtaisesti arvioitava rangaistavuuden edellytysten täyttyminen ottaen huomioon työntekijän asema, tehtävät ja muut tekoon liittyvät olosuhteet. Työntekijän kohdalla myös jäljentämisen oikeudettomuutta koskevan tahallisuusvaatimuksen täyttymiseen on kiinnitettävä teon rangaistavuutta arvioitaessa erityistä huomiota.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa Korkein oikeus katsonee, ettei se seikka, että työntekijällä on työtehtäviensä perusteella ollut pääsy työnantajan tietokantoihin, merkitse vielä sitä, että työntekijä olisi hankkinut itselleen sen tietosisällön, joka näissä tietokannoissa on. Yritysvakoilun tunnusmerkistön kannalta keskeistä on, että yrityssalaisuuden omistaja, kuten työnantaja, menettää mahdollisuutensa kontrolloida yrityssalaisuutta ja sen käyttöä. Työntekijän ollessa kyseessä tällainen menetys, jota rikoslain säännöksillä on tarkoitus ehkäistä, tapahtuu käytännössä usein vasta siinä vaiheessa, kun työntekijä jäljentää asiakirjan tai tallenteen ja siirtää tämän jäljennöksen työnantajan kontrollimahdollisuuksien ulkopuolelle. Se, onko asiakirjan tai tallenteen jäljentäminen ja siirtäminen työnantajan kontrollimahdollisuuksien ulkopuolelle tapahtunut oikeudetta, on arvioitava muun muassa työsopimuslain säännösten perusteella. Arvioitaessa asiakirjan tai muun tallenteen jäljentämisellä tapahtuneen tiedon hankinnan oikeudettomuutta sellaisten työnantajan yrityssalaisuuksien kohdalla, joita suojaa immateriaalioikeuksia koskeva lainsäädäntö, on annettava merkitystä myös immateriaalilainsäädännöstä ilmeneville rajoituksille. Immateriaalilainsäädännön vastaisesti tapahtuneen jäljentämisen rangaistavuutta arvioitaessa ei vakiintuneesti ole annettu merkitystä sille, onko jäljentäminen edellyttänyt erityisiä teknisiä toimenpiteitä, kuten erilaisten teknisten suojausten murtamista.

Nyt käsiteltävässä tapauksessa X Oy oli rajoittanut A:n kopioimien tietokantojen käyttöä myös omilta työntekijöiltään siten, ettei X Oy:n kaikilla työntekijöillä ole ollut vapaata pääsyä tietokantoihin. Tähän nähden on selvää, ettei X Oy:n työntekijöillä ole ollut työnantajan lupaa luovuttaa tietokantoja X Oy:n ulkopuolisille tahoille. Tästä A:n on tullut jo X Oy:ssä olleen päällikköasemansa perusteella olla tietoinen. A on kopioinut tietokannat X Oy:n määräysvallan ulottumattomiin omalle kotikoneelleen 7.4.2003 eli siinä vaiheessa, kun hän on jo irtisanoutunut työsuhteestaan ja jäänyt lomalle. A on hankkinut tiedon eli tietokantoihin tallennetun informaation itselleen vasta tuolloin. A:lla ei ole ollut 7.4.2003 tapahtuneeseen kopiointiin mitään työtehtävien hoitamiseen liittyvää perustetta ottaen huomioon, että hän on itsekin irtisanoutumisilmoituksessaan kohdassa 2 todetuin tavoin ilmoittanut työnantajalleen palauttavansa X Oy:n kannettavan tietokoneen tyhjennettyään sen henkilökohtaisista tiedostoistaan. Irtisanoutumisilmoituksessaan A on tosiasiassa itse aktiivisesti erehdyttänyt työnantajaansa siitä, mitä hän aikoo hallussaan olevalla työnantajansa tietokoneella tehdä. Selvää on, että näissä olosuhteissa A on toiminut työsopimuslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin vastaisesti ryhtyessään työsuhteen kestäessä valmistelemaan kilpailevaa toimintaa työn luonne ja työntekijän asema huomioon ottaen tavalla, jota ei voida pitää hyväksyttävänä, kun A on kopioinut syytteessä mainitut tietokannat. Tiedon hankinta eli tietokantojen kopiointi on ollut oikeudetonta ottaen huomioon myös tekijänoikeuslain tietokantasuojaa koskeva 49 §, jonka perusteella tekijänoikeuden haltijalla on yksinoikeus valmistaa tietokannasta kappaleita. Korkein oikeus katsonee siten, että ratkaisussa KKO 2013:20 omaksuttu kynnys työntekijän tekemän tiedon hankkimisen oikeudettomuuden arvioinnin varovaisesta soveltamisesta ylittyy tässä tapauksessa. Näin ollen A:n tekemää tietokantojen kopiointia omalle kotikoneelleen pidettäneen myös rikoslain 30 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin oikeudettomana tiedon hankintana.

Ottaen huomioon, että tietojen kopiointi on tapahtunut A:n irtisanouduttua X Oy:n palveluksesta ja että A on ollut samanaikaisesti keskeisessä roolissa perustettaessa kilpailevaa toimintaa harjoittanutta Y Oy:tä, on tieto hankittu yritysvakoilusäännöksessä tarkoitetuin tavoin oikeudettoman ilmaisun tai oikeudettoman käyttämisen tarkoituksessa. Tässä arvioinnissa ei ole merkitystä sillä seikalla, että asiassa on jäänyt näyttämättä, että A olisi tosiasiallisesti myöhemmin käyttänyt tietoa. Mikäli tiedon käyttäminen olisi näytetty, teko tulisi arvioitavaksi erikseen yrityssalaisuuden rikkomisena. Korkein oikeus ei siten muuttane hovioikeuden syyksilukemista eikä muutoinkaan hovioikeuden tuomiota lukuun ottamatta A:lle tuomittua rangaistusta, jota Korkein oikeus alentanee oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi 60 päiväsakkoon.

Oikeusneuvos Pynnä: Olen eri mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdista 20 – 36, joiden sijaan lausun seuraavan.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syyteoikeuden vanhentuminen

A on katsonut, että syyteoikeus X Oy:n yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevasta toissijaisesta syytteestä on vanhentunut, koska tuon teon vanhentuminen ei ollut katkennut yrityssalaisuuden rikkomisesta esitetyn syytteen tiedoksi antamisella 20.11.2007.

Korkeimman oikeuden perustelujen kohdassa 18 on lausuttu, että X Oy on yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä rangaistusta vaatiessaan esittänyt vain uuden oikeudellisen arvion A:n menettelyn jäämisestä yrityssalaisuuden rikkomisen asemesta saman rikoksen rangaistavan yrityksen asteelle. Rangaistusvaatimus perustuu siten teon seurauksen osalta rajoitetumpaan teonkuvaukseen kuin alkuperäinen syyte. Syyteoikeuden vanhentumisen kannalta arvioituna kysymys on samasta teosta (ks. myös KKO 2000:108 ja 2004:41).

Syyteoikeuden vanhentuminen on siten myös yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen osalta katkennut annettaessa A:lle täytettyä tekoa koskeva haaste tiedoksi 20.11.2007 eikä syyteoikeus ole tuon rikoksen yritystä koskevalta osalta vanhentunut.

Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen

Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 8 luvun 5 §:n (138/1973) mukaan rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus oli vapausrangaistusta enintään kaksi vuotta, rangaistusta ei saanut tuomita viidentoista vuoden kuluttua rikoksen tekopäivästä. Nykyisin voimassa olevan rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla rikoksesta ei saa tuomita rangaistusta, kun 2 §:ssä mainitusta päivästä on kulunut kymmenen vuotta, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta enintään kaksi vuotta tai sakkoa. Saman 6 §:n 4 momentin mukaan tuomittu rangaistus raukeaa, jos sitä koskeva tuomio ei ole tullut täytäntöönpanokelpoiseksi ennen 2 momentissa tarkoitetun ajan päättymistä. Koska voimassa oleva laki johtaa tekoajan lakia lievempään lopputulokseen, on sitä rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla sovellettava arvioitaessa rangaistukseen tuomitsemisoikeuden vanhentumista.

Hallituksen esityksissä rikosoikeudellista vanhentumista koskevien säännösten uudistamiseksi todetaan rikoslain 8 luvun 6 §:n 3 momentin (nykyään 4 momentti) olevan selvyyden vuoksi tarpeen, koska voimassa olleessa pykälässä ei säädelty, mikä merkitys muutoksenhaulla on rangaistuksen tuomitsemisen estävää määräaikaa laskettaessa. Hallituksen esityksissä on lausuttu, että jos hovioikeuden tuomiota koskevaa valituslupaa haetaan Korkeimmalta oikeudelta, hovioikeuden tuomio ei vielä tule lainvoimaiseksi. Kuitenkin tällainen hovioikeuden ratkaisu, jonka osalta muutoksenhakuun tarvitaan valituslupa, pannaan täytäntöön niin kuin lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta on säädetty (oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 22 §). Kun hovioikeuden tuomitsema rangaistus menee siis yleensä välittömästi täytäntöön, on rangaistuksen raukeaminenkin syytä kytkeä täytäntöönpanokelpoisuuteen eikä lainvoimaisuuteen (HE 27/1999 vp s. 25 ja HE 45/2001 vp s. 26).

Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen tulee siten arvioitavaksi oikeusasteittain eri tavoin. Käräjäoikeudessa määräajan umpeen kuluminen johtaa syytteen hylkäämiseen samoin kuin syyteoikeuden vanhentumisessa. Hovioikeudessa määräajan täyttyessä ennen hovioikeuden ratkaisun antamista käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus raukeaa. Tällöin hovioikeuden ei tule lausua syyllisyyskysymyksestä, vaan tuomitsemisoikeuden vanhentuminen rinnastuu tässä tapauksessa tuomitun rangaistuksen raukeamiseen silloin, kun rangaistuksen täytäntöönpano ei ole alkanut säädetyssä määräajassa.

Rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin säännöksen merkitys on keskeinen Korkeimman oikeuden valituslupamenettelyn kannalta. Hovioikeuden toisena asteena käsittelemissä asioissa hovioikeuden tuomio tulee täytäntöönpanokelpoiseksi muutoksenhausta riippumatta. Siten valitusluvan hakemisella ei ole vaikutusta hovioikeuden rangaistuksen tuomitsemisen määräajan puitteissa määräämään rangaistukseen, jos Korkein oikeus ei myönnä valituslupaa. Rangaistuksen tuomitsemisen estävää vanhentumista koskeva määräaika on tällöin katkennut hovioikeuden syyksilukevalla, täytäntöönpanokelpoisella tuomiolla.

Edellä lausutut seikat osoittavat, että rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin säännös poikkeaa muusta rangaistuksen tuomitsemisen estävää vanhentumista koskevasta ja syyteoikeuden vanhentumista koskevasta sääntelystä. Säännöksestä tai sen esitöistä ei kuitenkaan nimenomaisesti ilmene, miten rangaistuksen tuomitsemista koskevaa vanhentumista on arvioitava Korkeimmassa oikeudessa valitusluvan myöntämisen jälkeen käsiteltävässä valitusasiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:53 hovioikeus oli tuominnut vastaajan rangaistukseen arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta, ja rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin mukainen rangaistuksen tuomitsemisen estävää vanhentumista koskeva määräaika oli kulunut umpeen asiaa Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä. Korkein oikeus totesi, että hovioikeuden tuomio oli ollut heti sen antamisen jälkeen täytäntöönpanokelpoinen. Näin ollen asiassa tuli sovellettavaksi rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentti, eikä 6 §:n 2 momentin mukaisen määräajan kuluminen umpeen ollut aiheuttanut sitä, että oikeus tuomita rangaistus olisi vanhentunut tai rauennut. Ratkaisussa Korkein oikeus pysytti hovioikeuden tuomion. Ratkaisusta ei ilmene rajoituksia Korkeimman oikeuden mahdollisuuksiin muuttaa hovioikeuden tuomion syyksilukemista 4 momentin säännöksen soveltuessa. Muutakaan sellaista oikeuskäytäntöä ei ole, josta nämä rajoitukset ilmenisivät.

Rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin tulkinnassa tulee ottaa huomioon se, että säännös laajentaa tuomioistuimen tutkimisoikeutta ja oikeutta rangaistuksen tuomitsemiseen verrattuna pykälän 2 ja 3 momenttien mukaiseen pääsääntöön. Korkein oikeus voi edellä todetuin tavoin rangaistuksen tuomitsemista koskevan määräajan estämättä ratkaista valitusluvan myöntämistä koskevan asian. Korkein oikeus voi pysyttää hovioikeuden syyksilukevan tuomion. Johdonmukaisena ei voida pitää sitä, ettei Korkein oikeus voisi luvan myönnettyään tehdä hovioikeuden tuomion syyksilukemiseen mitään muutoksia.

Jos Korkeimman oikeuden tulisi 4 momentin säännöksen soveltuessakin hylätä syyte päätyessään vastaajan menettelyn oikeudellisessa arvioinnissa erilaiseen syyksilukemiseen kuin hovioikeus, joutuisi rikoksen asianomistaja Korkeimmassa oikeudessa huonompaan asemaan kuin hovioikeudessa. Määräajan umpeutumisen johdosta hovioikeus määrää käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen raukeamaan muuttamatta käräjäoikeuden syyksilukemista tai määräyksiä vahingonkorvausvelvollisuudesta. Asianomistajalla ja syyttäjällä ei olisi ylipäätään hyötyä muutoksenhakuoikeudestaan asioissa, joissa rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentumisaika täyttyisi asian ollessa käsiteltävänä Korkeimmassa oikeudessa. Kun vastaajan asemaa muutosvaatimusten osalta turvaavat reformatio in peius -kielto ja kielto vedota Korkeimmassa oikeudessa uusiin seikkoihin, muutoksenhakuasetelma olisi epätasapainoinen ja rajoittaisi Korkeimman oikeuden mahdollisuuksia toimia ennakkoratkaisutuomioistuimena.

Perusteltua ei ole tulkita rikoslain 8 luvun 6 §:n 4 momentin erityissäännöksen tarkoittavan yksinomaan valitusluvan hakemista koskevaa vaihetta muutoksenhaussa. Vanhentumissäännösten kokonaisuutta tarkasteltaessa johdonmukaista on katsoa sanotulla lainkohdalla olevan merkitystä myös valitusasioissa ja Korkeimmalla oikeudella olevan oikeus tutkia syyksilukemista koskevaa kysymystä laajemmin kuin vain poistaa virheellinen syyksilukeminen. Kun lainsäädäntö ei määritä rangaistuksen tuomitsemisen vanhentumista Korkeimmassa oikeudessa edellä sanottua tarkemmin, joudutaan kuitenkin viime kädessä tapauskohtaisesti arvioimaan se, kuinka suuria muutoksia hovioikeuden täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon Korkein oikeus voi 4 momentin säännöksen nojalla tehdä.

Rangaistuksen tuomitsemisen estävän vanhentumisen arviointi tässä asiassa

A on tuomittu muutoksenhaun kohteena olevalla hovioikeuden tuomiolla tekijänoikeusrikoksesta ja yritysvakoilusta yhteiseen sakkorangaistukseen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun kymmenen vuoden määräajan kuluessa. Hovioikeuden tuomio on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi sanotun määräajan kuluessa riippumatta muutoksenhausta Korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus on ratkaisunsa kohdissa 12 – 13 katsonut, ettei A:n menettely täytä yritysvakoilun tunnusmerkistöä. Arvioitaessa sitä, estääkö rangaistuksen tuomitsemista koskevan määräajan umpeutuminen yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen syyksilukemisen A:lle Korkeimmassa oikeudessa, on verrattava keskenään hovioikeuden syyksilukemista ja yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevaa syytettä.

A:n syyksi on hovioikeudessa luettu yritysvakoiluna se, että hän oli 3.4. – 7.4.2003 oikeudettomasti hankkinut tiedon X Oy:lle kuuluvista yrityssalaisuuksista sekä hankkinut haltuunsa ja jäljentänyt hallussaan olleelle tietokoneelle tietokantoja ja tiedostoja tarkoituksenaan oikeudettomasti käyttää niiden sisältämiä X Oy:n yrityssalaisuuksia elinkeinotoiminnassa. X Oy:n Korkeimmassa oikeudessa esittämä vaatimus A:n menettelyn syyksilukemisesta yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksenä tarkoittaa, että A:n katsottaisiin hankkiakseen itselleen tai edustamalleen yhtiölle taloudellista hyötyä tai X Oy:tä vahingoittaakseen yrittäneen ilmaista edustamalleen yhtiölle tai käyttää edustamansa yhtiön toiminnassa X Oy:lle kuuluneita yrityssalaisuuksia, jotka hän oli saanut tietoonsa X Oy:n palveluksessa ollessaan.

Sekä hovioikeuden A:n syyksi lukemassa yritysvakoilussa että yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevassa syytteessä kysymyksessä on sama historiallinen tosielämän tapahtuma. Molemmissa tunnusmerkistöissä keskeisinä tunnusmerkkeinä ovat teon kohdistuminen toisen yrityssalaisuuksiin ja se, että tekijän tarkoituksena on oikeudettomasti ilmaista tai käyttää yrityssalaisuuksia. Yritysvakoilun tunnusmerkistö asettaa tämän lisäksi erityisiä vaatimuksia sille tavalle, jolla yrityssalaisuudet oikeudettomasti hankitaan tietoon. Tältä osin yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskeva syyte on suppeampi. Hovioikeuden syyksilukemisen mukaan A on tässä asiassa oikeudettomasti hankkinut itselleen ja jäljentänyt X Oy:n yrityssalaisuuksia tarkoituksin käyttää niitä oikeudettomasti hyödykseen elinkeinotoiminnassa. Tämä kuvaus kattaa myös kaikki yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkit eikä yrityssalaisuuden rikkomisen yritys ole tekona miltään osin hovioikeuden syyksilukemista laajempi.

Johtopäätös rangaistuksen tuomitsemisen estävästä vanhentumisesta

Edellä mainituilla perusteilla on katsottava, että oikeus rangaistuksen tuomitsemiseen yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä ei ole asiassa vanhentunut.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön täyttymistä koskeva arviointi

Asiassa on seuraavaksi arvioitava, onko A:n menettelyn katsottava täyttävän yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön. Kun Korkeimman oikeuden arviointi perustuu edellä todetuin tavoin hovioikeuden tuomiossa A:lle syyksi luettuun menettelyyn, on A:n tarkoituksena katsottava olleen oikeudettomasti ilmaista tai käyttää hankkimiaan X Oy:n yrityssalaisuuksia hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä. Taloudellisen hyödyn hankkimistarkoitus koskee A:n toimintaa Y Oy:ssä, jota hän on ollut perustamassa ja jonka johtotehtäviin hän on siirtynyt välittömästi työsuhteensa X Oy:ssä päätettyään.

Yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen täyttyminen edellyttää kuitenkin vielä myös sitä, että rangaistavalta yritykseltä vaadittava vaara rikoksen täyttymisestä on toteutunut. Nykyään voimassa oleva rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään, että teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Tekoaikaan voimassa ollut yritystä koskenut rikoslain 4 luvun 1 § ei sisältänyt kuvausta yrityksen täyttymisen edellytyksistä, mutta laintulkinta on tekoaikana ollut samansisältöinen kuin nykyään. Ratkaisussa KKO 2013:20 Korkein oikeus on katsonut, että yrityssalaisuuden rikkomista koskevan rikoksen tekemisen voidaan katsoa alkavan jo yrityssalaisuuksia sisältävien tiedostojen kopioimisella silloin, kun kopioimisen tarkoituksena selvästi on myöhemmin tapahtuva yrityssalaisuuden rikkominen.

Vaara rikoksen täyttymisestä tarkoittaa puolestaan sitä, että kopioimalla X Oy:n yrityssalaisuuksia sisältäneet tiedostot itselleen ja edelleen kotikoneelleen A:n on tullut aiheuttaa konkreettinen vaara siitä, että hän hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa ilmaisee tietoja tai käyttää niitä hyväkseen. Mainitussa ratkaisussa KKO 2013:20 on todettu, että tässä arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, miten laajoja tiedostoja kopioiminen on käsittänyt ja miten tarpeellisia kopioidut tiedot ovat olleet työntekijän työtehtävien kannalta sekä milloin tiedot on kopioitu. Lisäksi huomiota voidaan kiinnittää siihen, millä tavoin tietojen kopioiminen kytkeytyy työpaikan vaihdokseen sekä ajallisesti että tietojen hyödynnettävyyden kannalta ja millaiset mahdollisuudet työnantajalla on teknisesti torjua kopioitujen tietojen käyttämistä.

A:lla on edellä todetuin tavoin ollut keskeinen asema X Oy:n kanssa samalla alalla toimivan Y Oy:n liiketoiminnassa ja yhtiön toiminta on aloitettu välittömästi A:n irtisanoutumisen jälkeen. A on työsuhteensa päättymisvaiheessa 3. – 7.4.2003 kopioinut laaja-alaisesti X Oy:n liiketoimintaan liittyviä tietokantoja ja tiedostoja kannettavalle työkoneelleen ja edelleen kotikoneelleen. Menettely on ollut tahallista ja tietoista. Nämä seikat osoittavat, että A:n menettelystä on aiheutunut varteenotettava konkreettinen vaara yrityssalaisuuksien oikeudettomasta ilmaisemisesta tai käyttämisestä.

Toisin kuin ratkaisussa KKO 2013:20, tässä asiassa on tietojen kopioimisen jälkeen kulunut melko pitkä aika ennen kopioinnin paljastumista, eikä A:n ole näytetty tuona aikana käyttäneen sanottuja yrityssalaisuuksia. Hovioikeuden tuomion mukaan kysymyksessä olevat tietokannat on poistettu A:n kotikoneelta 3.8.2004. Tätä ennen asiassa oli alkanut esitutkinta ja A:n kotiin oli tehty ensimmäinen kotietsintä 30.3.2004.

Edellä on todettu yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen edellyttävän konkreettisen vaaran asiassa täyttyneen, eikä yrityssalaisuuksien oikeudetonta käyttöä koskevan vaaran vähentyminen ajan kuluessa vaikuta jo täyttyneen yrityksen rangaistavuuteen. Sen sijaan yrityksen rangaistavuuden poistaa se, jos tekijän on katsottava vapaaehtoisesti luopuneen rikoksen täyttämisestä.

Yrityksestä luopuminen

Edellä mainittu vapaaehtoisuuden vaatimus ilmenee nykyään yrityksestä luopumista koskevasta rikoslain 5 luvun 2 §:stä. Tekoaikana voimassa olleessa rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädettiin, että jos tekijä omasta tahdostaan, eikä ulkonaisten esteiden tähden, on luopunut rikoksen täyttämisestä, taikka ehkäissyt sen vaikutuksen, joka tekee rikoksen täytetyksi, jääköön rikos rankaisematta. Uusi lainsäännös ei ole aikaisempaa lievempi, eikä nykyinen 5 luvun 2 § tule asiassa tällä perusteella sovellettavaksi. Asiallisesti lainsäädäntöön ei kuitenkaan ole tehty muutoksia ja rikoslain yleisen osan seikkaperäisiä esitöitä voidaan asiassa käyttää apuna arvioitaessa sitä, mitä vapaaehtoisuudella taikka omasta tahdostaan luopumisella tarkoitetaan.

Yrityksen rangaistavuuden poistava yrityksestä luopuminen edellyttää tekijän vapaaehtoisuutta siten, ettei tekijä ole jättänyt tekoa täyttämättä ulkoisen esteen vuoksi. Toisaalta vastuuvapaus ei edellytä tekijän nimenomaisia aktiivisia toimenpiteitä, joilla tarkoitus yrityksestä luopumiseen olisi osoitettu. Tekijän pelkkä passiivisuuskin on riittävää, kunhan se ei johdu ulkoisesta esteestä rikoksen täyttämisessä. Ulkoisen esteen käsite on kuitenkin tässä yhteydessä laaja sisältäen sekä todelliset että kuvitellut ulkoiset esteet (HE 44/2002 vp s. 142).

Käytännössä luopumisen vapaaehtoisuutta on usein arvioitava ulkoisesti havaittavien olosuhteiden perusteella (esimerkiksi ratkaisut KKO 2008:81 ja 2003:78). Kopioimisesta kulunut pitkähkö aika puoltaa arviota vapaaehtoisesta luopumisesta tietojen käyttämisestä. Asiassa ei myöskään ole näyttöä ulkoisista esteistä, jotka ennen ensimmäistä kotietsintää olisivat muodostaneet lain tarkoittaman esteen tietojen hyödyntämiselle.

Toisaalta tekijän päätöksen luopua yritysasteelle jo edenneen rikoksen täyttämisestä tulee olla lopullinen eikä täytäntöönpanon lykkääminen myöhemmäksi riitä vastuuvapauteen (HE 44/2002 vp s. 142). Hovioikeuden tuomion mukaan kysymyksessä olevien tietojen merkitys Y Oy:n osin X Oy:n toiminnasta poikkeavassa liiketoiminnassa oli rajoitettu. Hovioikeuden tuomion perusteella ilmeistä asiassa on, että A on laajan tietomassan kopioimisella työsuhteensa päättäessään pyrkinyt varautumaan tietojen tuleviin käyttötarpeisiin, ilman että tietyille tiedoille olisi ollut jo tuolloin tiedossa yksilöity käyttötarve. Tähän nähden sanottu aika ei yksin riitä osoitukseksi siitä, että A olisi lopullisesti luopunut yrityksen täyttämisestä ja vaara siitä olisi kokonaan poistunut. Kuten ratkaisussa KKO 2013:20 kohdassa 28 on todettu, tekijällä on mahdollisuus vapautua yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevasta rangaistusvastuun uhasta hävittämällä hallussaan olevat tiedostokopiot. Tietojen poistaminen 3.8.2004 A:n toimesta on tapahtunut vasta esitutkinnan aloittamisen jälkeen. A:n ei siten ole katsottava vapaaehtoisesti ja lopullisesti luopuneen teon täyttämisestä.

Johtopäätös

A on edellä lausutuin perustein syyllistynyt menettelyllään yrityssalaisuuden rikkomisen yritykseen.

Syyksilukeminen

A on hankkiakseen itselleen tai edustamalleen Y Oy:lle taloudellista hyötyä taikka X Oy:tä vahingoittaakseen 3.4. – 7.4.2003 Pietarsaaressa yrittänyt oikeudettomasti edustamalleen yhtiölle ilmaista tai edustamansa yhtiön toiminnassa oikeudettomasti käyttää X Oy:lle kuuluvia yrityssalaisuuksia. A on saanut X Oy:n yrityssalaisuuksia sisältäneet tuotteistus- ja toimintajärjestelmätietokannat sekä 754 tiedostoa tietoonsa kopioidessaan ne itselleen ollessaan X Oy:n palveluksessa.

Hovioikeuden A:lle tuomitsemaa 90 päiväsakon sakkorangaistusta ei ole syytä alentaa.

Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen ilmoitan muutoin olevani Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Koponen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pynnä.

Oikeusneuvos Välimäki: Yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen osalta päädyn Korkeimman oikeuden tuomioista ilmenevään lopputulokseen ja siis hylkään syytteen. Tähän päädyn seuraavin Korkeimman oikeuden ratkaisusta poikkeavin perustein.

Ensiksikin katson, ettei tuomitsemisoikeus ole vanhentunut. Kohtien 33 – 36 sijasta lausun seuraavan:

Toissijainen syyte yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä eroaa kahdessa seikassa A:n syyksi luetusta yritysvakoilusta. Ensiksikin erona on se, miten yrityssalaisuutta koskeva tieto on hankittu. Syyksi luetussa yritysvakoilussa tieto on hankittu oikeudettomasti, kun taas uuden syytteen mukaisessa teossa tieto on hankittu luvallisesti. Tämä tarkoittaa, että uuden syytteen mukaan tältä osin A:ta syytetään vähemmästä ja suppeampien seikkojen pohjalta kuin mitä hänen syykseen on luettu.

Toisena erona on se, että syyksi luetussa yritysvakoilussa tieto on hankittu ilmaisu- tai käyttämistarkoituksessa, kun taas uuden syytteen mukaisessa teossa yrityssalaisuus on yritetty ilmaista toiselle tai sitä on yritetty oikeudettomasti käyttää. Tämä tarkoittaa, että uutta syytettä arvioitaessa huomiota kiinnitetään ensisijassa tietojen hankkimis- ja tallentamismenettelyyn ja siihen millaisen vaaran menettely on aiheuttanut yrityssalaisuuden toiselle ilmaisemiselle tai oikeudettomalle käyttämiselle. Arvioinnissa kiinnitetään siis huomiota jonkin verran toisiin seikkoihin kuin yritysvakoilussa, mutta pääpaino on ensisijassa menettelyn oikeudellisessa arvioinnissa rikoslain yritystä koskevan sääntelyn kannalta. Uuden syytteen arviointi toimitetaan kuitenkin saman tapahtumakuvauksen ja siis samojen tosiseikkojen pohjalta kuin syyksi luetussa menettelyssä.

Koska uuden yrityssalaisuuden rikkomisen yritystä koskevan syytteen arviointi perustuu tässä tapauksessa samaan tapahtumainkuvaukseen kuin A:n syyksi luettu yritysvakoilu, päädyn siihen, että tuomitsemisoikeus uuden syytteen mukaisesta yritysalaisuuden rikkomisen yrityksestä ei ole vanhentunut.

Toiseksi yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksen tunnusmerkistön täyttymisen osalta olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pynnä. A:n teko siis täyttää tunnusmerkistön.

Lopuksi kuitenkin seuraavin perusteluin katson, että A on luopunut yrityksestä:

A:n ei ole näytetty käyttäneen tietokoneelleen kopioimiaan tietoja tai muutoinkaan hyödyntäneen niitä 30.3.2004 mennessä eli lähes vuoden pituisena ajanjaksona sen jälkeen, kun hänen työsuhteensa päättyi. A:n perustama Y Oy ryhtyi kuitenkin jatkamaan välittömästi kopioimisen jälkeen samoja teollisuuden kunnossapito- ja huoltotöitä Z Oy:lle, joka oli aikaisemmin X Oy:n asiakas. Kunnossapito- ja huoltotyöt tehtiin suurelta osin aikaisemmin X Oy:n palveluksessa olleen henkilöstön toimesta. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee edelleen, että A:n koneelle kopioidun aineiston hyödyntäminen ei olisi ollut kovinkaan merkityksellistä Z Oy:n asiakassuhteessa ja osapuolten välinen sopimus poikkesi lähtökohdiltaan aikaisemmin X Oy:n kanssa olleesta sopimuksesta. Asiassa ei ole myöskään esitetty, että aineiston hyödyntämättä jättäminen lähes vuoden ajanjaksona olisi ollut seurausta ulkoisesta tai kuvitellusta ulkoisesta esteestä. Vaikka tiedostot oli poistettu A:n toimesta hänen tietokoneeltaan vasta 3.8.2004 eli 30.3.2004 tehdyn kotietsinnän jälkeen, katson edellä mainituilla perusteilla ja ottaen erityisesti huomioon kopioinnista kulunut pitkä aika, että näissä olosuhteissa A on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä. Näin ollen päädyn hylkäämään X Oy:n toissijaisen syytteen yrityssalaisuuden rikkomisen yrityksestä.

Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen ilmoitan muutoin olevani Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.