KKO:2015:6

Perätön lausuma tuomioistuimessa
Oikeudenkäyntimenettely Todistelu Todistajan kieltäytymisoikeus
Itsekriminointisuoja

A:ta ja B:tä oli kuultu käräjäoikeudessa todistajina riita-asiassa, johon liittyvien seikkojen johdosta heitä vastaan oli samaan aikaan vireillä rikossyyte. Myöhemmin syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa sen johdosta, mitä he olivat käräjäoikeudessa todistajina kieltäytymisoikeuttaan käyttämättä kertoneet.

Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuin perustein katsottiin, ettei A:n ja B:n itsekriminointisuojaa ollut loukattu ja ettei myöskään perätöntä lausumaa koskeva rajoitussäännös tullut sovellettavaksi. A ja B tuomittiin mainitusta rikoksesta rangaistukseen.

RL 15 luku 1 § 1 mom
RL 15 luku 13 § 2 kohta
OK 17 luku 24 § 1 mom
OK 17 luku 25 §
IhmisoikeusSop 6 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

X vaati maaliskuussa 2006 Turun käräjäoikeudessa vireille tulleessa kanteessaan Turun kaupungilta hyvitystä sen johdosta, että hän katsoi tulleensa syrjityksi erään lukion lehtorin virantäytön yhteydessä.

X vaati 13.8.2007 Turun käräjäoikeudessa vireille tulleissa kanteissaan Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimen johtajana toimineelle A:lle ja lukion entiselle rehtorille B:lle rangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta. Rangaistusvaatimukset perustuivat A:n ja B:n väitettyihin menettelyihin sanotun virantäytön yhteydessä.

Käräjäoikeus kuuli riita-asiassa 13.11.2007 toimittamassaan pääkäsittelyssä todistajina virantäyttömenettelyyn liittyvistä kysymyksistä muun muassa A:ta ja B:tä. Käräjäoikeuden hylättyä kanteen X valitti hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, ettei A:ta ja B:tä voitu kuulla hovioikeudessa todistajina, koska heitä vastaan oli vireillä samaa menettelyä koskeva rikosasia ja koska X oli lisäksi pyytänyt poliisia tutkimaan, olivatko A ja B syyllistyneet heitä käräjäoikeudessa todistajina kuultaessa perättömään lausumaan tuomioistuimessa. Toimittamassaan pääkäsittelyssä hovioikeus kuuli A:ta ja B:tä todistelutarkoituksessa. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Syyte Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Syytteen mukaan A ja B olivat 13.11.2007 Turun käräjäoikeudessa todistajina kuultaessa kertoneet totuudenvastaisesti seuraavasti:

A oli kertonut, että hän on keskustellut B:n kanssa X:stä lukion biologian ja maantieteen lehtorin virantäyttöön liittyen ensimmäisen kerran 4.8.2005 ja että opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokouksessa kesäkuussa kenelläkään ei ollut mitään lippua, lappua tai muistiinpanoja tai kirjelmää, mikä olisi luettu. Todellisuudessa A oli keskustellut B:n kanssa X:stä sanottuun virantäyttöön liittyen jo ennen jaoston kokousta 14.6.2005 ja tässä kokouksessa lukenut kirjelmän, jossa oli kuvattu X:n työuraa.

B oli kertonut, että hän oli keskustellut A:n kanssa X:stä sanottuun virantäyttöön liittyen ensimmäisen kerran 4.8.2005, vaikka todellisuudessa B oli keskustellut A:n kanssa X:stä virantäyttöön liittyen jo ennen opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokousta 14.6.2005. B oli myös kertonut tiedustelleensa KS:ltä tämän halukkuutta toimia B:n viransijaisena lukuvuonna 2004 – 2005 ennen JA:n nimittämistä kyseiseen tehtävään. Vielä B oli kertonut, että X:n tehtävänä lukiossa oli ollut alusta asti toimia päätoimisena opinto-ohjaajana, vaikka todellisuudessa X oli toiminut lukiossa päätoimisena biologian ja maantiedon tuntiopettajana.

Vastaukset

A ja B vaativat, että syyte hylätään. Kertomukset eivät olleet olleet totuudenvastaisia. Molemmat katsoivat, että syyte oli joka tapauksessa hylättävä itsekriminointisuojan perusteella, ja A lisäksi, koska hänellä oli ollut sanotulla perusteella oikeus paitsi vaieta, myös puhua totuudenvastaisesti kyseessä olevista, samaan aikaan vireillä olleessa syytteessä tarkoitetuista seikoista. Molempien mukaan syyte oli hylättävä myös siksi, ettei heitä olisi saanut samaan aikaan vireillä olleen rikosasian vuoksi edes kuulla todistajina käräjäoikeudessa, minkä myös hovioikeus oli todennut.

Käräjäoikeuden tuomio 2.9.2010

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen A:n osalta näyttämättömänä. B:n osalta käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että tämä oli kertonut totuudenvastaisesti tiedustelleensa KS:ltä tämän halukkuutta toimia sijaisenaan, mutta hylkäsi syytteen muilta osin näyttämättömänä.

Itsekriminointisuojaa koskevilta osin käräjäoikeus totesi muun ohella, että todistajalla on lain mukaan oikeus kieltäytyä kertomasta seikkaa ja vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta itseään syytteen vaaraan. Todistajaa ei siten voida pakottaa myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kirjatusta kuulustelukertomuksesta ilmeni, että B oli vireillä olevaan rikosasiaan vedoten kieltäytynyt vastaamasta eräisiin kysymyksiin. Hän oli siten tiennyt todistajan kieltäytymisoikeudesta. B:tä ei näin ollen ollut pakotettu vastaamaan kysymyksiin, joilla saattaisi olla merkitystä vireillä olevassa rikosasiassa. B:tä ei siten ollut kohdeltu itsekriminointisuojan vastaisesti eikä perusteita vapauttaa häntä rangaistusvastuusta tällä perusteella ollut. B ei ollut väittänytkään, että totuudenvastaisten tietojen antaminen todistajan kieltäytymisoikeuden käyttämisen sijasta olisi ollut rikoslain 15 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla välttämätöntä oman rikoksen tai muun lainvastaisen teon ilmitulon estämiseksi.

Käräjäoikeus tuomitsi B:n perättömästä lausumasta tuomioistuimessa 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Leena Alanne (eri mieltä) sekä lautamiehet Helena Mannervo, Pentti Kapanen ja Aulis Suominen (eri mieltä).

Eri mieltä olleet käräjätuomari Alanne ja lautamies Suominen katsoivat näytetyksi, että A oli syyllistynyt hänen syykseen väitettyyn perättömään lausumaan tuomioistuimessa, ja että B oli syyllistynyt perättömään lausumaan tuomioistuimessa myös siltä osin kuin hänen oli väitetty kertoneen totuudenvastaisesti ensimmäisestä keskustelustaan A:n kanssa X:stä virantäyttöön liittyen. Eri mieltä olleet katsoivat, ettei itsekriminointisuojasta enemmistön lausumin perustein johtunut, että syytteet tulisi hylätä.

Turun hovioikeuden tuomio 4.11.2011

Syyttäjä, X ja B valittivat hovioikeuteen. Syyttäjä vaati, että A tuomitaan syytteen mukaisesti perättömästä lausumasta tuomioistuimessa ja että B:n katsotaan häntä todistajana kuultaessa kertoneen totuudenvastaisesti myös sen, että hän oli keskustellut A:n kanssa X:stä virantäyttöön liittyen ensimmäisen kerran vasta 4.8.2005. B vaati, että syyte hylätään.

Hovioikeus katsoi, että syyttäjän valituksessa esittämät rangaistusvaatimukset oli näytetty toteen. Käräjäoikeuden itsekriminointisuojan osalta lausumin perustein hovioikeus luki A:n ja B:n syyksi perättömän lausuman tuomioistuimessa ja tuomitsi A:n 60 päivän sekä B:n 80 päivän vankeusrangaistukseen. Rangaistukset määrättiin ehdollisiksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ahti Ikola, Jouko Valtonen ja Leena Mikkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa rajoitettuna koskemaan kysymystä, olivatko he hovioikeuden tuomiossa todettujen seikkojen perusteella syyllistyneet rikoslain 15 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun perättömään lausumaan tuomioistuimessa. Korkein oikeus voi muilta osilta perustaa ratkaisunsa mainittuihin hovioikeuden tuomiossa todettuihin seikkoihin. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A ja B vaativat valituksissaan kumpikin, että syyte hylätään.

Syyttäjä ja X vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemuksiin

Muulta kuin jo myönnetyltä osalta valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis tältä osalta pysyväksi.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. X oli vaatinut maaliskuussa 2006 Turun käräjäoikeudessa vireille tulleessa kanteessaan Turun kaupungilta hyvitystä yhdenvertaisuuslain rikkomisen perusteella, koska hän oli katsonut tulleensa syrjityksi erään lukion lehtorin virantäytön yhteydessä. Edelleen X oli vaatinut 13.8.2007 Turun käräjäoikeudessa vireille tulleessa syytteessä rangaistusta Turun kaupungin opetustoimen johtajana toimineelle A:lle työsyrjinnästä, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä kunnianloukkauksesta sekä lukion rehtorina toimineelle B:lle törkeästä kunnianloukkauksesta. Rangaistusvaatimukset ovat perustuneet A:n ja B:n menettelyyn sanotun virantäytön yhteydessä. B:n osalta rangaistusvaatimus on perustunut muun muassa siihen, että B oli antanut A:lle X:ää koskevan lausunnon, jossa B oli arvioinut totuudenvastaisesti kielteisellä tavalla X:n kykyä selviytyä työstään. Näitä totuudenvastaisia tietoja B oli esittänyt muun ohella siitä syystä, että X oli esittänyt B:lle epämieluisia huomautuksia JA:n valinnasta lukion rehtorin viransijaiseksi lukuvuodeksi 2004 – 2005. A:n osalta rangaistusvaatimus on perustunut siihen, että A oli esittänyt B:ltä saamansa totuudenvastaisen lausunnon opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokouksessa 14.6.2005.

2. Käräjäoikeus oli kuullut riita-asiassa 13.11.2007 toimittamassaan pääkäsittelyssä todistajina virantäyttömenettelyyn liittyvistä kysymyksistä A:ta ja B:tä. Käräjäoikeuden hylättyä tuomiollaan 27.11.2007 X:n kanteen tämä oli valittanut hovioikeuteen. Hovioikeus oli katsonut pääkäsittelyssä 22.4.2009 tekemässään ratkaisussa, ettei A:ta ja B:tä voitu heidän asemansa vuoksi kuulla hovioikeudessa todistajina, koska heitä vastaan oli vireillä samaa menettelyä koskeva rikosasia ja koska X oli lisäksi pyytänyt poliisia tutkimaan, olivatko A ja B syyllistyneet asian käräjäoikeuskäsittelyssä perättömään lausumaan tuomioistuimessa. Toimittamassaan pääkäsittelyssä hovioikeus oli kuullut A:ta ja B:tä todistelutarkoituksessa. Hovioikeus ei ollut tuomiossaan 28.5.2009 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

3. Syyttäjä on vaatinut Vakka-Suomen käräjäoikeudessa 14.4.2010 vireille tulleessa syytteessä A:lle ja B:lle rangaistusta perättömästä lausumasta tuomioistuimessa. Syytteen mukaan A ja B olivat kumpikin käräjäoikeudessa riita-asiassa 13.11.2007 toimitetussa pääkäsittelyssä todistajina kertoneet totuudenvastaisesti siitä, että he olivat virantäyttöön liittyen keskustelleet X:stä ensimmäisen kerran 4.8.2005. A oli lisäksi kertonut, ettei kokouksessa 14.6.2005 kenelläkään ollut ollut asiakirjoja tai muistiinpanoja, joita tuolloin olisi luettu. Edelleen syytteen mukaan B oli kertonut totuudenvastaisesti, että hän oli tiedustellut KS:ltä tämän halukkuutta toimia B:n viransijaisena lukuvuonna 2004 – 2005, ennen kuin JA oli nimitetty tehtävään.

4. Käräjäoikeus on hylännyt tuomiollaan 2.9.2010 syytteen A:n osalta ja myös B:n osalta siltä osin kuin kysymys on ollut X:ää koskevista virantäyttöön liittyneistä keskusteluista A:n kanssa. Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi kokouksessa 14.6.2005 esittänyt X:ää koskevan B:n lausunnon ja että A ja B olisivat käräjäoikeudessa riita-asiassa 13.11.2007 kertoneet totuudenvastaisesti. Käräjäoikeus on katsonut B:n syyllistyneen perättömään lausumaan tuomioistuimessa siltä osin kuin syyte on koskenut hänen kertomustaan viransijaisuuteen liittyneestä tiedustelusta.

5. Itsekriminointisuojan osalta käräjäoikeus on lausunut, että X:n B:tä vastaan törkeästä kunnianloukkauksesta nostama syyte oli liittynyt B:n menettelyyn virantäytön yhteydessä. Oli mahdollista, että ainakin osa niistä seikoista, joista B:tä oli riita-asiassa kuultu todistajana, oli voinut olla merkityksellisiä rikosasiassa. B oli todistajana kuultaessa vireillä olleeseen rikosasiaan vedoten kieltäytynyt vastaamasta eräisiin kysymyksiin ja oli siten tiennyt oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentissa säädetystä todistajan kieltäytymisoikeudesta. B:tä ei näin ollen ollut pakotettu vastaamaan kysymyksiin, joilla olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa. Mikäli todistaja ei käyttänyt kieltäytymisoikeuttaan, hänellä ei käräjäoikeuden mukaan ollut mainitun säännöksen nojalla oikeutta kertoa totuudenvastaisesti. Käräjäoikeus on edelleen katsonut, ettei B ollut väittänytkään, että totuudenvastaisten tietojen antaminen todistajan kieltäytymisoikeuden sijasta olisi ollut rikoslain 15 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla välttämätöntä oman rikoksen tai muun lainvastaisen teon ilmitulon estämiseksi.

6. Syyttäjä ja X sekä B ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus on katsonut näytetyksi, että A oli keskustellut viran täyttämisestä jo ennen opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston kokousta 14.6.2005 ja tässä kokouksessa lukenut kirjelmän, jossa oli kuvattu X:n työuraa. Kertoessaan tästä seikasta totuudenvastaisesti häntä käräjäoikeudessa 13.11.2007 todistajana kuultaessa A oli syyllistynyt perättömään lausumaan tuomioistuimessa. B:n oli näytetty keskustelleen X:ään liittyneestä viran täyttämisestä A:n kanssa jo ennen mainittua jaoston kokousta 14.6.2005. Kertoessaan tästä seikasta totuudenvastaisesti 13.11.2007 todistajana kuultaessa B oli syyllistynyt perättömään lausumaan tuomioistuimessa. Edelleen hovioikeus on katsonut, että B oli kertonut 13.11.2007 sijaisensa valintamenettelystä tahallaan totuudenvastaisesti ja että B:n kertomilla seikoilla oli saattanut olla vaikutusta asiassa. B oli myös tältä osin syyllistynyt perättömään lausumaan tuomioistuimessa.

7. Itsekriminointisuojan osalta hovioikeus on ollut samalla kannalla kuin käräjäoikeus.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. A ja B ovat molemmat vaatineet syytteen hylkäämistä. Asiassa on kysymys ensiksi siitä, mikä merkitys on annettava sille seikalle, ettei heitä hovioikeuden ratkaisun mukaan ollut voitu kuulla hovioikeudessa todistajina. Toiseksi on kysymys siitä, tuleeko syyte hylätä itsekriminointisuojaa koskevien periaatteiden nojalla, kun otetaan huomioon myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin ja rikoslain 15 luvun 13 §:n säännökset.

Todistajan asemaa koskevan hovioikeuden ratkaisun 22.4.2009 merkityksestä

9. Kohdasta 2 ilmenevin tavoin hovioikeus on riita-asian pääkäsittelyssä katsonut, ettei A:ta ja B:tä voitu kuulla siellä toimitetussa pääkäsittelyssä todistajina. Hovioikeuden ratkaistavana on tällöin ollut kysymys A:n ja B:n asemasta muun ohella sen jälkeen, kun X oli pyytänyt poliisia tutkimaan, olivatko he todistajina syyllistyneet perättömään lausumaan käräjäoikeudessa 13.11.2007. Hovioikeuden ratkaistavana ei sen sijaan ole ollut kysymys siitä, oliko käräjäoikeus menetellyt oikein kuullessaan A:ta ja B:tä todistajina asiassa.

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan jokaista muuta paitsi jutun asianosaista voidaan kuulustella todistajana. A ja B eivät ole olleet riita-asian asianosaisia. Kun A:ta ja B:tä on kuultu todistajina käräjäoikeudessa, ei hovioikeuden ratkaisusta tämänkään vuoksi seuraa, ettei heidän syykseen voitaisi lukea perätöntä lausumaa tuomioistuimessa.

Itsekriminointisuojan sisältö ja suojan ulottuminen rikosoikeudenkäynnin ulkopuolelle

11. Rikoksesta epäillyn oikeus sekä esitutkinnassa että muussa viranomaismenettelyssä vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen on osa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa turvattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja tarkoittaa sitä, ettei rikoksesta syytettyä tai epäiltyä saa pakottaa tai painostaa myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämisessä. Itsekriminointisuoja ulottuu myös rikosoikeudenkäynnin ulkopuolisiin menettelyihin (KKO 2009:80, kohta 17). Itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan tahtoa viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan (KKO 2009:80, kohta 10, ja 2010:41, kohta 16).

12. Todistajana kuultavan henkilön itsekriminointisuojaa ilmentävät kansallisessa lainsäädännössämme oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin 1 virkkeen säännös todistajan kieltäytymisoikeudesta sekä rikoslain 15 luvun 13 §:n 2 kohdan perätöntä lausumaa koskeva säännös.

13. Pääsäännön mukaan oikeudenkäynnissä kuultavan todistajan on pysyttävä kertomuksessaan totuudessa. Tähän velvoittaa jo vala tai vakuutus, joka oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 29 §:n mukaan todistajan on vannottava tai annettava. Jos todistaja tuomioistuimessa antaa väärän tiedon asiassa tai ilman laillista syytä salaa siihen kuuluvan seikan, hänet on rikoslain 15 luvun 1 §:n mukaan tuomittava perättömästä lausumasta tuomioistuimessa vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

14. Todistajalla on vakiintuneesti katsottu olevan niin sanottu positiivinen totuusvelvollisuus. Todistajan tulee siten oma-aloitteisestikin kertoa asiassa merkityksellisistä seikoista niin, ettei hänen lausumansa anna todistelun kohteena olevasta kysymyksestä virheellistä kuvaa. Todistaja voidaan pakottaa todistamaan varsin ankarilla uhilla ja perättömästä lausumasta on kerrotuin tavoin säädetty vankeusuhkainen rikosvastuu.

15. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin 1 virkkeen mukaan todistaja saa kuitenkin kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan itseään. Sen, joka kieltäytyy todistamasta tai vastaamasta johonkin kysymykseen, tulee luvun 25 §:n mukaan mainita samalla kieltäytymisensä peruste ja tukea sitä todennäköisin syin.

16. Rikoslain 15 luvun 13 §:n 2 kohdan mukaan perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta. Säännöstä koskevien lain esitöiden mukaan säännös on ilmaus yleisemmästä oikeudellisesta periaatteesta, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen myötävaikuttamaan oman oikeudellisen vastuunsa toteuttamiseen. Esitöissä on todettu, että yleensä kysymys on lähinnä oman rikoksen tai lainvastaisen teon paljastumiseen johtavien seikkojen jättämisestä kertomatta. Poikkeustapauksissa myös totuudenvastaisten seikkojen kertominen voi jäädä perätöntä lausumaa koskevien säännösten ulkopuolelle (HE 6/1997 vp s. 49 – 50).

Onko todistajia kuulusteltaessa ollut kysymyksessä itsekriminointisuojassa tarkoitettu tilanne?

17. Kuten ratkaisussa KKO 2009:80 on todettu (kohdat 17 ja 18), oikeutta pysyä vaiti on arvioitava syytetyn näkökulmasta ja niiden tietojen perusteella, joita hänellä on silloin, kun häneltä pakon tai rangaistuksen uhalla vaaditaan tietoja. Syytetyllä ei ole velvollisuutta antaa sellaisia tietoja, joiden hän on perustellusti voinut arvioida vaarantavan tai heikentävän omia puolustusmahdollisuuksiaan. Samasta lähtökohdasta on arvioitava myös sitä, miten läheisesti tiedot liittyvät siihen rikokseen, josta häntä samaan aikaan epäillään. Ratkaisun perusteluissa on viitattu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, jonka mukaan riittävää tässä suhteessa on jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä rikosasiassa.

18. Korkein oikeus toteaa, että kohdista 1 ja 2 ilmenevin tavoin todistelua käräjäoikeudessa vastaanotettaessa kysymys on A:n ja B:n osalta ollut itsekriminointisuojan tarkoittamasta tilanteesta. He ovat saaneetkin käyttää kohdassa 15 kerrottua todistajan kieltäytymisoikeutta. Kansallisen lainsäädännön mukaiset todistajan velvollisuudet ja oikeudet eivät kuitenkaan ole täysin yhdenmukaiset ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muodostuneen itsekriminointisuojan kanssa. Todistajalla on positiivinen totuusvelvollisuus, jollei hän vetoa syytteen vaaraan perustuvaan vaitiolo-oikeuteensa. Toisaalta sanottu todistajan kieltäytymisoikeus ei edellytä ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan mukaista rikoksesta syytetyn asemaa. Lisäksi edellä todettu rikoslain 15 luvun 13 §:n 2 kohdan rajoitussäännös voi poistaa perättömän lausuman rangaistavuuden.

19. Kysymys on tämän jälkeen siitä, merkitsevätkö kohdissa 14 ja 15 todetut velvoitteet niihin liittyvine painostuskeinouhkineen sellaista pakottamista, joka poistaa rangaistavuuden perättömänä lausumana lähtökohtaisesti rangaistavalta menettelyltä.

Pakottaminen todistamaan itseään vastaan

20. B on katsonut, ettei todistajan kieltäytymisoikeus riitä turvaamaan hänen oikeudellista asemaansa itsekriminointisuojan tarkoittamassa mielessä. Kieltäytymisoikeuden käyttäminen edellyttää siihen vetoamista, kieltäytymisen perusteen ilmoittamista ja perusteen tukemista todennäköisin syin. Jo näistä vaatimuksista seuraa, että henkilö joutuu itsekriminointisuojan vastaisesti myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kysymykseen vastatessaan todistajan on pakko puhua totta, jolloin hän saattaa joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. B onkin katsonut, että itsekriminointisuojan edellyttämä vaitiolo-oikeus pitää sisällään myös sen, että päättäessään lausua asiassa todistajalla ei ole velvollisuutta pysyä totuudessa.

21. A on katsonut, että hän oli itsekriminointisuojan tarkoittamassa mielessä ollut todistajana syytetyn asemassa samalla tavoin kuin vastaajat ennakkoratkaisuissa KKO 2009:80 ja 2011:46 selostetuissa tilanteissa. A:lla oli ollut oikeus samaan aikaan häntä vastaan vireillä olleen rikosasian johdosta kertoa todistajana totuudenvastaisesti siitä riippumatta, että hänellä oli ollut todistajana myös oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jotka olisivat voineet saattaa hänet syytteen vaaraan.

22. Korkein oikeus toteaa ensiksi, ettei oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen ole ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan ehdoton. Kiellettyä on sopimaton pakottaminen siihen (Funke v. Ranska 25.2.1993, kohta 44, ja J.B. v. Sveitsi 3.5.2001, kohdat 63 – 71, tuomioissa viitattuine muine tapauksineen). Pakottamiseksi on katsottu voiman käyttö sekä lain vaatimus siitä, että syytetyn pitää antaa näyttöä omassa asiassaan (John Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996, kohta 46, ja Serves v. Ranska 20.10.1997, kohta 47). Myös rikosoikeudellisen sanktion uhka tai sen langettaminen tapauksissa, joissa tietojen antamisesta kieltäydytään, on pakottamista ja saattaa loukata itsekriminointisuojaa, vaikka henkilöä ei myöhemmin edes syytetä (Funke v. Ranska). Ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota siihen, minkä laatuisella ja asteisella pakolla tietoja on vaadittu, millaisia prosessuaalisia oikeusturvatakeita menettelyyn liittyy sekä näin saadun aineiston käyttötarkoitukseen (O´Halloran ja Francis v. Yhdistynyt kuningaskunta 29.6.2007).

23. Edellä viitatussa asiassa Serves v. Ranska rikoksesta syytetyn asemassa olevaksi katsottu Serves väitti, että häneen oli kohdistettu kestämätöntä painostusta, jotta hän myötävaikuttaisi oman syyllisyytensä selvittämiseen. Kieltäydyttyään kolmasti vannomasta todistajan valaa hänet oli tuomittu sakkorangaistuksiin. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että Servesillä olisi ollut oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jotka olisivat voineet olla hänen syyllisyyttään tukevia. Vaikka velvollisuuteen vannoa vala ja siitä kieltäytymiseen liittyvään sakon uhkaan sisältyikin pakkoa, valan tarkoitus ei ollut pakottaa todistamaan, vaan varmistaa annettujen lausumien totuudenmukaisuus. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa ei ollut rikottu (tuomion kohdat 43 – 47).

24. Kysymystä siitä, onko A:ta ja B:tä kuulusteltaessa ollut kysymyksessä heidän väittäminsä tavoin sopimaton pakottaminen todistamaan itseään vastaan, on siten tarkasteltava oikeudenkäynnissä käsillä olleen tilanteen perusteella ja kiinnittäen huomiota lausuman käyttötarkoitukseen sekä siihen, millaisia oikeusturvan takeita heillä on ollut suojana mainittua pakkoa vastaan.

Todistajan asema verrattuna ennakkopäätöksien KKO 2009:80 ja 2011:46 tilanteisiin

25. Niin kuin edellä kohdassa 11 on todettu, itsekriminointisuojan tarkoituksena on suojata epäillyn tai syytetyn asemassa olevan tahtoa viranomaisten epäasiallista pakottamista vastaan. Ennakkoratkaisuissa KKO 2009:80 ja 2011:46 oli kysymys tilanteista, joissa rikoksesta syytetyn asemassa olleilla konkurssivelallisella ja verovelvollisella oli ollut lakiin perustuva ilmoitus- ja tiedonantovelvollisuus. Velvollisuuksien täyttämiseen oli liittynyt ensiksi mainittuun painostusvankeuden ja jälkimmäiseen veronkorotuksen tai rangaistuksen uhka. Vaaditut tiedot olivat olleet sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleisiin rikosasioihin, että syytetyillä oli Korkeimman oikeuden mukaan ollut itsekriminointisuojan tarkoittama oikeus kieltäytyä ilmoittamasta omaisuuttaan tai antamasta tietoja.

26. Todistajalla on lakiin perustuva oikeus kieltäytyä lausumasta tai vastaamasta kysymykseen, jos hän voisi lausumillaan vaarantaa asemansa epäiltynä tai syytettynä. Tämä kieltäytymisoikeus merkitsee sitä, että todistajalla, joka ei voi sulkea sanotunlaista vaaraa pois, on oikeus harkita, kertooko hän määrätystä seikasta tai vastaako kysymykseen. Kieltäytymisoikeuteensa asianmukaisesti vetoavaa ja sitä käyttävää kohtaan ei voida käyttää painostuksena sakkoa tai muuta uhkaa, eikä häntä voida tämän johdosta tuomita rangaistukseen. Jos todistaja tällaisessa tilanteessa kieltäytymisoikeuteensa vetoamatta kertoo tai vastaa kysymykseen, kysymys ei siten ole todistamisesta siihen pakotettuna. Jos todistaja antaa itselleen epäedullisen lausuman, hänen ei voida katsoa tehneen sitä pakotettuna todistamaan itseään vastaan. Todistajan tahtoon ei tällöin voida katsoa kohdistuvan sopimatonta painostusta.

27. Kuten kohdassa 22 on todettu, huomiota on kiinnitettävä myös menettelyllä saadun lausuman käyttötarkoitukseen. Toisin kuin konkurssivelalliselta ja verovelvolliselta ennakkoratkaisuissa KKO 2009:80 ja 2011:46 tarkoitetuissa menettelyissä vaaditut tiedot, todistajalle esitetyt kysymykset liittyvät ensisijaisesti asiaan, jossa hänen kuulemisensa todistajana on tarpeen, ja kysymysten tarkoituksena on saada selville totuus asiassa. Tähän nähden on tärkeää, että tuomioistuin saa tietää, mikäli todistajan kertomukseen jää aukko, ja syyn siihen. Todistajan vetoaminen kieltäytymisoikeuteensa ja sen syyn ilmoittaminen palvelevat siten oikeudenkäynnin tarkoitusta. Sitä merkitystä, mikä todistajanlausuman totuudenmukaisuudella on, ilmentää perättömästä lausumasta tuomioistuimessa säädetty varsin ankara rangaistusasteikko.

28. Todistajana kuultavan oikeudellinen asema ei siten rinnastu ennakkoratkaisuissa KKO 2009:80 ja 2011:46 käsiteltyihin tilanteisiin.

A:n ja B:n asema heitä todistajina kuulusteltaessa

29. Tämän jälkeen on arvioitava, onko A:n ja B:n tosiasiallinen asema käräjäoikeudessa kuitenkin ollut sellainen, ettei voida edellyttää heidän noudattaneen velvollisuutta puhua todistajana totta.

30. Edeltä ilmenevin perustein ei voida katsoa, että laissa säädetyissä pakotteissa tai kieltäytymisoikeuden käyttämiseen liittyvissä velvoitteissa olisi kysymys todistajan epäasianmukaisesta pakottamisesta selvittämään omaa syyllisyyttään. Lainsäädännössä todistajalle asetettua velvollisuutta kieltäytymisen syyn ilmoittamiseen ja sen tukemiseen todennäköisin syin ei kuitenkaan tule tulkita niin tiukasti, että tämä velvollisuus tosiasiassa estäisi kieltäytymisoikeuden käytön tehokkaana itsekriminointisuojan takeena. Toisaalta kieltäytymisoikeuden perusteen yksilöiminen on tarpeen sen vuoksi, ettei oikeuden käyttäminen edellytä rikoksesta syytetyn asemaa, toisin kuin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö itsekriminointisuojan edellytyksistä. Lisäksi todistajan viimesijaisena suojana on kohdasta 16 ilmenevin tavoin rikoslain 15 luvun 13 §:n 2 kohdan rajoitussäännös. Perätöntä lausumaa koskevaa rangaistussäännöstä ei sovelleta tunnusmerkistön täyttäväänkään menettelyyn, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta.

31. Oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee, että käräjäoikeuden puheenjohtaja on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 31 §:ssä tarkoitetuin tavoin huomauttanut A:lle ja B:lle luvun 24 §:n sisällöstä. A:n ja B:n kieltäydyttyä vireillä oleviin syytteisiin vedoten vastaamasta eräisiin kysymyksiin muuta perustelua ei ole vaadittu. Osaan kysymyksistä A ja B ovat vastanneet totuudenvastaisesti.

32. A ja B olivat vannoneet todistajan valan tai antaneet sitä vastaavan vakuutuksen ja luvanneet siten pysyä totuudessa siinä, mitä he todistajina asiassa kertovat. Tämä ei ole kuitenkaan merkinnyt, että heidän olisi tullut todistaa itseään vastaan tai myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämisessä. Tämän he ovat myös edeltä ilmenevin tavoin ymmärtäneet ja jättäneet vastaamatta joihinkin kysymyksiin. Totuudenvastaisten lausumien antamisesta seuraavaan rangaistusuhkaan ei näin ollen ole sisältynyt sopimatonta pakkoa.

33. A:lta tai B:ltä ei ole vaadittu asiaperusteluja kieltäytymisensä tueksi. Sen lakiin perustuvan velvoitteen, jonka mukaan todistajan tulee mainita kieltäytymiselleen peruste ja todennäköiset syyt sille, ei näissä olosuhteissa voida katsoa muodostaneen A:lle tai B:lle sopimatonta pakkoa.

34. Tilanne, jossa A:ta ja B:tä on kuultu käräjäoikeudessa todistajina, on ollut heille hankala, eivätkä he ole voineet välttämättä ennalta tietää, millaisten lausumien osalta olisi olemassa vaara niiden käyttämisestä vireillä olevissa rikosasioissa heitä vastaan. Toisaalta A ja B eivät ole tässä asiassa kuitenkaan esittäneet, että totuudessa pysyminen olisi ollut heille mahdotonta ilman vaaraa myötävaikuttaa oman rikoksensa selvittämiseen. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella näin voitaisiin myöskään päätellä.

35. Edellä lausutuin perustein ei voida katsoa, että A:n ja B:n itsekriminointisuojaa olisi heitä todistajina kuultaessa loukattu tai että perätöntä lausumaa koskeva rangaistussäännös tulisi rikoslain 15 luvun 13 §:n 2 kohdassa tarkoitetusta syystä jättää soveltamatta. A ja B ovat syyllistyneet kumpikin perättömään lausumaan tuomioistuimessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Pekka Koponen ja Jarmo Littunen. Esittelijä Kristina Oinonen.