KKO:2015:70

Oikeudenkäyntimenettely Jatkokäsittelylupa
Muutosperuste Tarkistusperuste
Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Kunnianloukkaus

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta yhteiseen sakkorangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajalle vahingonkorvausta kärsimyksestä kummankin rikoksen perusteella. Hovioikeus oli myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan vain vahingonkorvausten osalta.

Korkein oikeus myönsi A:lle jatkokäsittelyluvan myös syyksilukemisen osalta tarkistusperusteella, koska käräjäoikeus ei ollut lausunut kaikista A:n esittämistä seikoista eikä niitä koskevasta selvityksestä, ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan syytteen osalta myös muutosperusteella huomioon ottaen A:n muutoksenhakemuksessaan hovioikeudelle esittämät seikat ja lisäksi säännöksen tulkinnanvaraisuus.

RL 24 luku 8 §
RL 24 luku 9 § 1 mom
OK 25 a luku 11 § 1 mom 1 kohta
OK 25 a luku 11 § 1 mom 2 kohta

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syytteen mukaan A oli internetissä bloginsa välityksellä ja eräillä sivustoilla oikeudettomasti joukkotiedotusvälineitä käyttämällä tai muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittänyt B:n yksityiselämästä tietoja tai vihjauksia siten, että teko oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa (kohta 1). A:n levittämät tiedot tai vihjaukset olivat koskeneet muun muassa B:n yhteydenpitoa ja intiimiä kanssakäymistä nuoriin naisiin sekä sukupuoliyhteyttä prostituoitujen kanssa.

A oli lisäksi esittänyt B:stä valheellisen tiedon tai muuten halventanut tätä siten, että teko täytti kunnianloukkauksen tunnusmerkistön (kohta 2). A oli kohdassa 1 kuvatulla tavalla kertonut B:n tartuttaneen häneen sukupuolitaudin eli genitaaliherpeksen.

Käräjäoikeuden tuomio 16.8.2013

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan muun muassa, että asiassa oli riidatonta, että A oli julkaissut syytteessä mainitut tekstit. B oli käräjäoikeudessa kertonut antaneensa haastatteluja kirjailijana ja joogaopettajana, mutta hän ei ollut kertonut ihmissuhteistaan tai sukupuolielämästään. A oli kertonut pitävänsä B:tä julkisuuden henkilönä, josta hän oli saanut kirjoittaa. Kaikki hänen kirjoittamansa tiedot olivat tosia.

Käräjäoikeuden mukaan kirjoituksissa oli kohdan 1 osalta kysymys sellaisista asioista, jotka selvästi kuuluivat yksityiselämän piiriin. Niiden esittäminen blogissa ja useilla internet-sivustoilla lukuisten ihmisten tietoon oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty mitään näyttöä siitä, että B olisi tuonut julkisuuteen tällaisia yksityiselämään liittyviä seikkoja. B:n ei ollut myöskään näytetty olevan rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitettu julkisuuden henkilö. Käräjäoikeus totesi, että yksityiselämää suojataan myös totuudenmukaisten tietojen levittämiseltä. Näin ollen tietojen julkaiseminen ilman B:n lupaa oli ollut oikeudetonta ja A oli syyllistynyt yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

Kohdan 2 osalta käräjäoikeus totesi muun muassa, että B:stä oli esitetty kolme verikokeiden perusteella annettua lausuntoa, joista kahden mukaan B:llä ei ollut herpesvirusta ja yhden mukaan hänellä oli vanhaa immuniteettia. Asiassa oli esitetty selvitystä, jonka mukaan verikokeiden tulokset olivat epäluotettavia. B:stä tehdyn rakkulatestin mukaan hänellä oli todettu erästä herpes-virusta, mutta asiassa oli selvitetty, että tämä virus oli yleensä saatu pienenä ja lähes jokainen kantoi sitä elimistössään. Asiassa oli jäänyt varmuudella selvittämättä, että B:llä olisi sukupuoliherpes. Näyttämättä oli siten jäänyt, että A:n saama tartunta olisi ollut peräisin B:ltä. Näin ollen A:n väitteet tältä osin olivat valheellisia ja hän oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kohdassa 1 yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kohdassa 2 kunnianloukkauksesta yhteiseen 100 päiväsakon rangaistukseen. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle vahingonkorvaukseksi kärsimyksestä kohdan 1 osalta 5 000 euroa ja kohdan 2 osalta 4 000 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tiina Nygård.

Helsingin hovioikeuden tuomio ja päätös 14.3.2014

A valitti hovioikeuteen ja vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä muutos- ja tarkistusperusteella sekä vahingonkorvauksen osalta painavan syyn johdosta.

Kohdan 1 osalta A vetosi siihen, että B oli kirjoittanut omaelämänkerran ja muita teoksia sekä antanut lehtihaastatteluita, joissa kaikissa hän oli avannut yksityiselämäänsä laajalti. B:n julkisuus ei rajoittunut pelkästään työhön liittyviin asioihin, joten hänen yksityisyytensä suoja ei ollut rinnastettavissa tavallisen ihmisen yksityisyyden suojaan. A esitti näiden väitteidensä tueksi uusia kirjallisia todisteita.

Kohdan 2 osalta A katsoi, ettei hän ollut toiminut tahallisesti. Hän oli aktiivisesti pyrkinyt selvittämään sukupuolitautia koskevan tiedon todenperäisyyttä, eikä hänellä ollut ollut aihetta epäillä sen todenperäisyyttä. B oli myös myöntänyt A:lle tiedon todenperäisyyden sähköpostiviesteissään, joista käräjäoikeus ei ollut lausunut. Lisäksi lääketieteellinen selvitys osoitti, että B:llä oli saman tyypin herpesvirus kuin A:lla.

Kärsimyskorvauksen osalta A vetosi siihen, että asiassa tuli tuomita vain yksi korvaus, koska julkaistut tiedot liittyivät toisiinsa sekä ajallisesti että asiallisesti. Korvauksia tuli ainakin merkittävästi alentaa.

Hovioikeus myönsi jatkokäsittelyluvan vahingonkorvauksen osalta ja jätti luvan myöntämättä muilta osin.

Hovioikeus katsoi, että asiassa tuli tuomita vain yksi korvaus kärsimyksestä ja katsoi kohtuullisen korvauksen määräksi 6 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Heikkilä, Elina Setälä ja Liisa Lehikoinen. Esittelijä Marika Kari.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa siltä osin kuin hovioikeus ei ollut myöntänyt hänelle jatkokäsittelylupaa. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa myös syyksilukemisen osalta ja että asia palautetaan kokonaisuudessaan hovioikeuden käsiteltäväksi.

Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

A:lle myönnettiin valituslupa koskemaan myös hovioikeuden kärsimyksestä tuomitsemaa vahingonkorvausta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Helsingin käräjäoikeus on tuomiossaan 16.8.2013 katsonut selvitetyksi, että A oli 27.6.2011 – 11.7.2013 internetin välityksellä esittänyt tietoja tai vihjauksia B:n yhteydenpidosta ja intiimistä kanssakäymisestä nuorten naisten kanssa sekä sukupuoliyhteydestä prostituoitujen kanssa. Lisäksi A:n on katsottu sanottuna aikana esittäneen B:stä valheellisen tiedon tai muuten halventaneen tätä väittämällä B:n tartuttaneen häneen sukupuolitaudin.

2. Käräjäoikeus on tuominnut A:n yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja kunnianloukkauksesta yhteiseen 100 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen ja velvoittanut hänet suorittamaan B:lle kummankin rikoksen johdosta vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä.

3. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut jatkokäsittelyluvan myöntämistä muutos- ja tarkistusperusteella sekä painava syy -perusteella. A on vaatinut, että syyte yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä hylätään ja että hänen katsotaan kunnianloukkauksen asemesta syyllistyneen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen B:tä koskevien lääketieteellisten tietojen julkaisemisen osalta. A on lisäksi katsonut, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti tuomitessaan erillisen kärsimyskorvauksen sekä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä että kunnianloukkauksesta, ja vaatinut, että tuomittuja kärsimyskorvauksia alennetaan.

4. Hovioikeus on myöntänyt A:lle jatkokäsittelyluvan vahingonkorvausten osalta. Muilta osin hovioikeus ei ole lupaa myöntänyt.

5. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa koko asiassa. Kysymystä luvan myöntämisestä on arvioitava erityisesti muutos- ja tarkistusperusteella.

Jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytykset

6. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste). Säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että jatkokäsittelylupa tulisi sanotulla perusteella myöntää aina silloin, kun syntyy epäily ratkaisun oikeellisuutta kohtaan. Luvan myöntämiselle asetettu kynnys on tarkoitettu matalaksi. (HE 105/2009 vp s. 60).

7. Edellä mainitun pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä myös, jos käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste). Säännöksen esitöissä on todettu, että käytännössä voi syntyä tilanne, ettei käräjäoikeuden ratkaisussa ole lausuttu esimerkiksi suullisen näytön arviointiin liittyvästä seikasta, johon valituskirjelmässä vedotaan ja joka saattaa vaikuttaa ratkaisun lopputulokseen. Tällöin hovioikeus ei voi tai sen on vaikea arvioida ratkaisun oikeellisuutta kysymyksessä olevilta osin. (HE 105/2009 vp s. 60).

Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskeva jatkokäsittelylupaharkinta

8. Asiassa on riidatonta, että käräjäoikeuden A:n levittämäksi katsomat tiedot ovat omiaan aiheuttamaan B:lle vahinkoa ja kärsimystä ja että A on toimittanut tiedot ja vihjaukset lukuisten ihmisten saataville julkaisemalla näitä seikkoja useilla internet-sivustoilla.

9. A on kuitenkin jo käräjäoikeudessa vedonnut siihen, että hänellä oli ollut oikeus kirjoittaa B:stä syytteessä mainitulla tavalla, koska B oli julkisuuden henkilö, mihin asemaan B oli itse pyrkinyt. A on hovioikeudessa täsmentänyt lausumaansa vetoamalla siihen, että B oli julkaistussa omaelämänkerrassaan ja eräissä artikkeleissa kertonut sukupuolielämästään. Näin ollen B:llä ei ollut A:n mukaan oikeutta yhtä suureen yksityisyyden suojaan kuin muilla henkilöillä. B on puolestaan lausunut, ettei hän ollut antanut suostumustaan yksityiselämänsä käsittelyyn julkisesti nyt kysymyksessä olevien seikkojen osalta.

10. Valituksessaan hovioikeudelle A on esittänyt myös uusia kirjallisia todisteita tukemaan väitettään siitä, että B oli omalla menettelyllään esiintymällä julkisuudessa suostunut yksityiselämänsä käsittelyyn julkisuudessa. Käsitellessään asiassa esitettyä vahingonkorvausta koskevaa valitusta hovioikeus on ottanut A:n uudet todisteet vastaan.

11. A on siten valituksessaan hovioikeudelle vedonnut sellaisiin B:n omaelämänkerrassaan ja muuten julkisuudessa kertomiin seikkoihin yksityiselämästään ja seksuaalisuudestaan, joista käräjäoikeus ei ollut lausunut B:n väitettyä suostumista koskevissa perusteluissaan, sekä näitä seikkoja koskeviin uusiin todisteisiin. Koska näiden A:n esittämien seikkojen ja todisteiden merkitystä ei ole ollut mahdollista arvioida myöskään yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan syyksi lukemisen kannalta ilman jatkokäsittelyluvan myöntämistä, Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa tarkistusperusteella.

12. Arvioitaessa jatkokäsittelyluvan myöntämistä muutosperusteella huomiota tulee kiinnittää myös sovellettavan säännöksen mahdolliseen tulkinnanvaraisuuteen käsillä olevassa asiassa ja siihen, onko säännöksen soveltamisessa muodostunut vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Tässä tapauksessa huomioon on tullut ottaa myös se, että yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan säännöksen rangaistusasteikko on lieventynyt käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen.

13. Rikoslain voimassa olevan 24 luvun 8 §:n 1 momentin (879/2013) mukaan, joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon. Säännös on tunnusmerkistöltään samansisältöinen kuin syytteen mukaisena tekoaikana voimassa olleen lain (531/2000) vastaava säännös, jonka mukaan rikoksesta tuomittiin sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Asiassa on tullut nykyisen säännöksen voimaantulosta 1.1.2014 alkaen soveltaa voimassa olevaa lakia, koska sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Korkein oikeus toteaa, että lievempi lainsäädäntö on tullut voimaan käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen mutta ennen hovioikeuden tuomiota. A:lle tuomittu sakkorangaistus on ollut tuomittavissa niin aikaisemman kuin uuden lievemmänkin lain nojalla. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole ollut velvollinen myöntämään asiassa jatkokäsittelylupaa yksinomaan siitä syystä, että laki on muuttunut. Hovioikeuden on kuitenkin tullut ottaa lainmuutos jatkokäsittelylupaharkinnassaan huomioon, vaikka A ei ole siihen vedonnutkaan.

14. Yksityiselämää perusoikeutena turvataan perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan säännöksen tulkinnassa on otettava huomioon myös sananvapauden suoja, jota säännellään perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa. Sananvapautta voidaan 10 artiklan 2 kohdan mukaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevat rikoslain säännökset sisältävät lakiin perustuvia sananvapauden rajoituksia.

15. Yksityiselämän suojaa koskevan rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin soveltamisessa on edellä todetulla tavalla kysymys kahden perusoikeuden asettamien vaatimusten sovittamisesta yhteen punnitsemalla kunkin tapauksen olosuhteita kokonaisuudessaan niin yksityiselämän suojan kuin sananvapaudenkin kannalta. Tällainen punninta on jo lähtökohtaisesti vaativaa, ja koska tapaukset ovat verraten harvinaisia ja usein olosuhteiltaan toisistaan poikkeavia, tuomioistuimen mahdollisuudet nojautua vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön ovat rajoitetut.

16. Tässä tapauksessa A on vedonnut B:n suostumukseen perusteena käsitellä tämän yksityiselämää julkisesti. Niin kuin säännöksen esitöissä on todettu, hiljaisen suostumuksen perusteella on katsottu sallituksi kertoa esimerkiksi viihdetaiteilijoiden ja muiden paljon julkisuudessa esiintyvien henkilöiden yksityisasioita (HE 184/1999 vp s. 32). Toisaalta lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 6/2000 vp s. 5) katsonut, että hiljaisen suostumuksen olettaminen on ongelmallista, koska kyse on perusoikeutena suojatusta oikeushyvästä. Loukatun hiljaista suostumusta koskeva arviointi on pitkälle tapauskohtaista ja siinäkin on punnittava vastakkain yksityisyyden suojan ja sananvapauden perusoikeuksia. Korkein oikeus toteaa edelleen, että vaikka niin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kuin Korkein oikeuskin ovat antaneet useita ratkaisuja yksityiselämää koskevien tietojen saattamisesta julkisen keskustelun piiriin, tämä kysymys on usein tulkinnanvarainen ja vaatii kunkin tapauksen olosuhteiden huolellista punnintaa (esim. ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut MGN Limited v. Yhdistynyt Kuningaskunta 18.1.2011 ja Hachette Filipacchi Associés (”Ici Paris”) v. Ranska 23.7.2009 sekä KKO 2011:72).

17. Kun otetaan huomioon A:n muutoksenhakemuksessaan hovioikeudelle esittämät seikat ja lisäksi rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin tulkinnanvaraisuus sekä tulkinnassa huomioon otettavat seikat, asiassa on ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta. Sen vuoksi hovioikeuden olisi tullut myöntää tämän syytekohdan osalta jatkokäsittelylupa myös muutosperusteella.

Kunnianloukkausta koskeva jatkokäsittelylupaharkinta

18. Käräjäoikeus on kunnianloukkauksen osalta todennut väitteen sukupuolitaudin tartuttamisesta valheelliseksi ja katsonut A:n tältä osin syyllistyneen kunnianloukkaukseen. A on käräjäoikeudessa vedonnut siihen, että tieto herpeksen tartuttamisesta piti paikkansa, ja nimennyt väitettään tukeviksi kirjallisiksi todisteiksi muun muassa B:n ja hänen välisiä sähköposti- ja chat-viestejä. Käräjäoikeus ei ole tuomiossaan arvioinut A:n väitettä ja sen merkitystä asiassa eikä tuomion perusteluissa arvioinut edellä mainittujen todisteiden merkitystä.

19. A on valituksessaan hovioikeudelle edelleen vedonnut muun muassa siihen, että hän oli selvittänyt sukupuolitautitartunnan alkuperää B:ltä ja että B oli heidän välisessä viestinnässään myöntänyt ainakin välillisesti, että A:n tartunta oli voinut tulla B:ltä. A on hovioikeudessakin vedonnut kirjallisina todisteina B:n ja hänen välisiin viesteihin. A on valituksessaan esittänyt, että käräjäoikeus oli ratkaisussaan jättänyt tuon viestienvaihdon huomiotta.

20. Rikoslain voimassa olevan 24 luvun 9 §:n (879/2013) mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan sakkoon se, joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Syytteen mukaisena rikoksen tekoaikana voimassa olleen lain (531/2000) mukaan kunnianloukkauksesta voitiin sakkorangaistuksen lisäksi tuomita vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Korkein oikeus viittaa siihen, mitä se on edellä kohdissa 12 ja 13 lausunut lievemmän lain merkityksestä jatkokäsittelylupaharkinnassa.

21. Kunnianloukkausta koskevan säännöksen esitöissä on todettu, että momentin 1 kohdan mukaiselle rikokselle on ominaista, että kysymys on tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta, joka on perätön. Väitteen totuudellisuus on siis periaatteessa jälkikäteen tarkistettavissa (HE 184/1999 vp s. 33). Kunnianloukkaus on vain tahallisena rangaistava. Teko ei ainakaan silloin ole 1 kohdassa tarkoitettu rikos, kun tekijällä on ollut vahvoja perusteita pitää totena, mitä hän on esittänyt tai mihin hän on vihjannut. (HE 184/1999 vp s. 34).

22. A on vedonnut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa siihen, että hänellä oli ollut vahvoja perusteita uskoa väitteensä todeksi, ja esittänyt selvitystä väitteensä tueksi. Koska käräjäoikeus ei ole tuomiossaan tästä väitteestä ja sitä koskevasta selvityksestä lausunut, ei tuomion oikeellisuutta ole ollut mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa tarkistusperusteella.

23. Myös kunnianloukkausrikosten osalta kysymys voi olla sananvapauden ja yksityisyyden suojan välisestä rajanvedosta. Tässä asiassa ei ole tullut esiin seikkoja, joiden vuoksi jouduttaisiin arvioimaan mainittujen perusoikeuksien välistä suhdetta. Kunnianloukkausta koskeva syyte ja käräjäoikeuden ratkaisu ovat perustuneet keskeisesti siihen, että A:n esittämä väite sukupuolitaudin tartuttamisesta häneen oli ollut valheellinen. Näin ollen ratkaisu siitä, onko asiassa ollut syytä myöntää kunnianloukkauksen osalta jatkokäsittelylupa muutosperusteella, on arvioitava pää-asiallisesti käräjäoikeuden kunnianloukkausta koskevan näytön arvioinnin perusteella.

24. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei tarvitse pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun muutosperusteen nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Korkein oikeus toteaa, että käräjäoikeus on perustellut näyttöratkaisunsa A:n väitteen valheellisuudesta seikkaperäisesti. A on valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden näytön arvioinnin lähinnä siltä kannalta, että hänellä ei ole saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta epäillä julkaisemansa tiedon paikkansapitävyyttä ja että hänen menettelynsä ei siten ole ollut tahallista. Korkein oikeus katsoo, että siltä osin kuin A on hovioikeusvalituksessaan riitauttanut väitteensä valheellisuutta koskevan käräjäoikeuden näytön arvioinnin, näytön arvioinnin oikeellisuutta ei ole A:n esittämien seikkojen perusteella perusteltua aihetta epäillä.

Asian jatkokäsittely

25. Hovioikeus on antanut asiassa tuomion vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen osalta. Koska Korkein oikeus myöntää jatkokäsittelyluvan vahingonkorvauksen perusteiden osalta, Korkein oikeus on myöntänyt asiassa valitusluvan myös vahingonkorvauksen osalta. Asia on siten käsiteltävä hovioikeudessa kokonaisuudessaan uudelleen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös ja tuomio kumotaan. A:lle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa siltä osin kuin hovioikeus ei ole sitä myöntänyt.

Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan kokonaan uudelleen käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Tuula Pynnä. Esittelijä Eeva Palaja.