Korkein oikeus KKO:2015:95

Vammantuottamus Törkeä vammantuottamus
Vahingonkorvaus Korvauksen sovittelu Vahingonkärsijän myötävaikutus

A:n syyksi oli luettu vaaranmerkintärikkomus sillä perusteella, että hän oli kaupungin vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraustyön tehneen maanrakennusurakoitsijan toimitusjohtajana ja työnjohtajana jättänyt asianmukaisesti merkitsemättä hengen tai terveyden vaaran laiminlyömällä huolehtia kadulle ja siihen rajoittuville tonteille tehtyjen kaivantojen suojaamisesta. B oli lähtiessään pimeän aikaan kiertämään kadulla ollutta kaivantoa viereisen omakotitontin kautta pudonnut tontin puolella sijainneeseen kaivantoon. B:lle oli kaivantoon putoamisesta aiheutunut ruumiinvammoja. A:n katsottiin syyllistyneen myös törkeään vammantuottamukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla B:n ei katsottu myötävaikuttaneen hänelle aiheutuneisiin vahinkoihin siten, että A:n korvausvelvollisuutta olisi ollut aihetta sovitella. (Ään.)

RL 21 luku 10 §
RL 21 luku 11 §
RL 3 luku 7 §
VahL 6 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 10.5.2013

Käräjäoikeus luki A:n syyksi vaaranmerkintärikkomuksen sillä perusteella, että hän oli vesi- ja viemäriputkityömaan urakoitsijan toimitusjohtajan ja työnjohtajan asemassa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättänyt asianmukaisesti merkitsemättä hengen tai terveyden vaaran laiminlyömällä huolehtia kadulle ja siihen rajoittuville tonteille tehtyjen kaivantojen riittävästä suojaamisesta.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt törkeään vammantuottamukseen, kun kadulla kulkenut B oli pudonnut kadulla ja omakotitalon tontilla sijaitsevaan kaivantoon tontin puolella. B:lle oli A:n törkeästä huolimattomuudesta aiheutunut vähäistä vakavampia ruumiinvammoja. A:n laiminlyönnit olivat jatkuneet hänen saamistaan korjauskehotuksista huolimatta ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n vaaranmerkintärikkomuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta sakkorangaistukseen ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi aiheutuneesta kivusta ja särystä 2 800 euroa, turmeltuneista jalkineista, vaatteista ja käsilaukusta 300 euroa sekä vakuutusyhtiölle sen B:lle maksamat sairaanhoitokulut 642,07 euroa sekä päivärahan 9 621,97 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Petri Mylläri.

Turun hovioikeuden tuomio 27.3.2014

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte törkeästä vammantuottamuksesta siihen liittyvine korvausvaatimuksineen hylätään tai että korvausvelvollisuutta ainakin sovitellaan.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sirpa Saarnilehto, Salla-Maaret Keränen ja Kari Lahdenperä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että syyte törkeästä vammantuottamuksesta ja siihen liittyvät korvausvaatimukset hylätään tai että syyksilukeminen ainakin lievennetään vammantuottamukseksi ja että hänen B:lle ja vakuutusyhtiölle maksettavakseen tuomitut korvaukset alennetaan yhteen kolmasosaan B:n myötävaikutuksen perusteella.

Syyttäjä, B ja vakuutusyhtiö vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on kaupungin toimeksiannosta suorittanut katualueella vesijohto- ja viemäriverkoston saneeraustyötä. Hän on ollut maanrakennusurakoinnin tehneen X Oy:n toimitusjohtaja ja ollut työkohteessa myös työnjohtajan asemassa. Työmaalla on ollut noin 1,5 metriä syviä ja noin 1 – 1,5 metriä leveitä avoimia kaivantoja. Maanrakennusurakkaan kuulumattomana työnä A on erään yksityishenkilön pyynnöstä tehnyt katualueeseen rajoittuneen omakotitontin puolelle taloliittymän kaivannon, joka on ulottunut katualueelta asuinrakennuksen seinään.

2. B on 25.11.2011 aamulla noin kello 7 pimeässä kävellyt katua pitkin työmatkallaan. Havaittuaan katualueella olevan kaivannon B on kaivannon kiertääkseen kulkenut viereisen omakotitontin kautta talon kadunpuoleisen seinän viertä myöten ja pudonnut kaivantoon tontin puolella, jolloin hänelle on aiheutunut kylkiluiden murtumia, ruhjevamma keuhkoon ja takaraivoon sekä aristusta kylkien alueelle.

3. A on käräjäoikeudessa tuomittu lainvoimaisesti vaaranmerkintärikkomuksesta sillä perusteella, että hän oli tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättänyt asianmukaisesti merkitsemättä hengen tai terveyden vaaran laiminlyömällä useiden viikkojen ajan ja korjauskehotuksista huolimatta huolehtia kadulle ja siihen rajoittuville tonteille tehtyjen kaivantojen riittävästä suojaamisesta. Lisäksi A on hovioikeudessa tuomittu törkeästä vammantuottamuksesta sillä perusteella, että B oli A:n menettelyn seurauksena pudonnut kadulla ja omakotitalon tontilla sijaitsevaan kaivantoon tontin puolella. B:lle oli A:n törkeästä huolimattomuudesta aiheutunut vähäistä vakavampia ruumiinvammoja.

4. A on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 2 800 euroa sekä turmeltuneista talvisaappaista, käsilaukusta, hatusta ja hansikkaista 300 euroa sekä vakuutusyhtiölle sen B:lle maksamat sairaanhoitokulut 642,07 euroa ja päivärahan 9 621,97 euroa.

5. A on Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt törkeää vammantuottamusta koskevan syytteen ja siihen liittyvät korvausvaatimukset sillä perusteella, että kaivanto oli ollut yksityisellä piha-alueella ja että sen suojaaminen tähän nähden oli tehty riittävällä tavalla. Hän oli jättänyt suojaamisen tontin omistajan vastuulle. B ei ollut noudattanut asianmukaista varovaisuutta pimeässä kulkiessaan, vaan hän oli havaittuaan kadun olleen poikki tietoisena katualueella suoritettavasta kaivuutyöstä lähtenyt kiertämään kaivantoa yksityisen piha-alueen kautta. B:n myötävaikutus oli joka tapauksessa otettava huomioon korvausvelvollisuutta alentavasti.

6. Asiassa on A:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko A syyllistynyt vammantuottamukseen ja voidaanko sitä ainakaan pitää törkeänä. Lisäksi kysymys on A:n vahingonkorvausvelvollisuudesta ja siitä, tuleeko korvausvelvollisuutta sovitella B:n mahdollisen myötävaikutuksen perusteella.

Syyksilukemisen perusteet

7. Rikoslain 21 luvun 10 §:n mukaan vammantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toiselle ruumiinvamman tai sairauden, joka ei ole vähäinen. Luvun 11 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vammantuottamuksesta, jos vammantuottamuksessa ruumiinvamma tai sairaus aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

8. A on edellä todetuin tavoin tuomittu lainvoimaisesti vaaranmerkintärikkomuksesta. Mainittua rikosta koskevasta rikoslain 44 luvun 14 §:n 1 momentissa olevasta rangaistussäännöksestä ilmenee, että muun muassa maansiirtotyötä suorittava on vastuussa työstä aiheutuvan hengen tai terveyden vaaran merkitsemisestä tai siitä varoittamisesta. Vastuu työstä aiheutuneen vaarallisen kohdan merkitsemisestä tai siitä varoittamisesta on näin ollen kuulunut A:lle. Tästä vastuustaan hän ei ole voinut vapautua sillä perusteella, että kysymyksessä oleva kaivanto on sijainnut osittain yksityisellä alueella.

9. Alempien oikeuksien tuomioista ilmenee, että työmaa-alueella ennen tapaturmaa pidetyissä turvallisuustarkastuksissa oli havaittu puutteita kaivantojen suojaamisessa, minkä johdosta A oli saanut useita kehotuksia korjata puutteet ja parantaa suojauksia. Korkein oikeus toteaa, että saamistaan kehotuksista huolimatta A on laiminlyönyt huolehtia kaivantojen riittävästä ja asianmukaisesta suojaamisesta. A:lla on ollut vastuuasemassaan velvollisuus estää tapahtuneen kaltainen vahinko ja huolehtia työmaa-alueen turvallisuudesta.

10. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että myös omakotitontilla sijainnut kaivanto, johon B oli pudonnut, oli ollut puutteellisesti suojattu. Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden tuomion oikeellisuutta ole tältä osin syytä epäillä sen perusteella, mitä A on valituksessaan esittänyt. A:n laiminlyönti kaivantojen suojaamisessa on ollut syy-yhteydessä B:n vammautumiseen, joten A on menettelyllään aiheuttanut edellä kohdassa 2 mainitut B:n ruumiinvammat. Tämän jälkeen arvioitavaksi tulee kysymys siitä, onko A:n huolimattomuutta ja rikosta myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Vammantuottamuksen törkeysarviointi

11. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.

12. Lainkohdan esitöissä todetaan, että mitä tärkeämmän huolellisuusvelvoitteen rikkomisesta on kysymys ja mitä olennaisemmalla tavalla velvoitetta rikotaan, sitä useammin voidaan katsoa, että riskinotto on ollut tietoista ja epätavanomaista. Teon huolimattomuus voi olla törkeää, jos rikottu huolellisuusvelvoite on merkittävä. Vaarannettujen etujen tärkeys viittaa uhattujen tai loukattujen oikeushyvien painoarvoon. Mitä vakavampi mahdollinen tai toteutunut vahinkoseuraus on, sitä lähempänä ollaan törkeää huolimattomuutta. Loukkauksen todennäköisyys teon hetkellä vaikuttaa samalla tavalla. Mitä todennäköisempi vahinkoseuraus oli teon hetkellä, sitä useammin huolimattomuus on törkeää. Muita tekoon liittyviä ja arviossa huomioon otettavia olosuhteita ovat muun muassa tekijän tosiasialliset mahdollisuudet suurempiin varotoimenpiteisiin. Jos tekijällä olisi ollut kaikki mahdollisuudet toimia huolellisemmin, mutta hän ei ole vaivautunut minimoimaan riskejä, tuottamuksen törkeys voidaan todeta helpommin (HE 44/2002 vp s. 97 – 98).

13. Korkein oikeus toteaa, että maansiirtotyötä on tehty kaupungin keskustan läheisyydessä sijaitsevalla kapealla katualueella, jonka varrella on omakotiasutusta. Työn yhteydessä kadulle ja myös siihen rajoittuvien kiinteistöjen puolelle on kaivettu 1 – 1,5 metrin syvyisiä ja levyisiä kaivantoja. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan kadun vaikutuspiirissä olevan asutuksen ja kirpputorin vuoksi katua ei ole voitu kokonaan sulkea liikenteeltä. Korkein oikeus katsoo, että työkohteen sijainti ja kaivantojen syvyys huomioon ottaen todennäköisyys kadulla kulkevien henkilöiden terveyden vaarantumisesta on ollut ilmeinen.

14. A on maansiirtotyön tehneen yhtiönsä vastuuhenkilönä laiminlyönyt saamistaan useista kehotuksista huolimatta huolehtia kaivantojen suojaamisen asianmukaisuudesta ja riittävyydestä. Hänen laiminlyöntinsä on kestänyt pitkään ja hänen menettelynsä on ollut ilmeisen tietoista ja välinpitämätöntä. Hänellä on ollut mahdollisuus toimia huolellisemmin ja siten vähentää kaivannoista aiheutuvaa vaaraa.

15. Korkein oikeus katsoo, että B:n menettely hänen yritettyään kiertää katualueella havaitsemansa kaivanto viereisen talon piha-alueen kautta ei ole näissä olosuhteissa ollut sillä tavoin poikkeuksellista tai ennalta arvaamatonta, että sillä olisi vaikutusta A:n menettelyn syyksi lukemiseen.

16. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on aiheuttanut B:n ruumiinvammat törkeällä huolimattomuudella ja rikos, huomioon ottaen myös ruumiinvammojen vakavuus, on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A on siten syyllistynyt törkeään vammantuottamukseen.

17. Rangaistusseuraamuksen osalta Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomitun rangaistuksen alentamiseen ei ole aihetta.

Korvausvelvollisuus ja vahingon kärsineen myötävaikutus

18. A on velvollinen suorittamaan vahingonkorvausta B:lle edellä todetulla tavalla aiheuttamistaan vahingoista. A on vaatinut, että hänen korvausvelvollisuuttaan sovitellaan B:n myötävaikutuksen perusteella yhteen kolmasosaan, koska tämä ei ollut noudattanut asianmukaista varovaisuutta kulkiessaan pimeässä yksityisellä piha-alueella tietoisena katualueella suoritettavasta maansiirtotyöstä.

19. Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n mukaan vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä.

20. Korkein oikeus toteaa, että vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos vahinkoa kärsinyt on myötävaikuttanut vahinkoon laiminlyömällä noudattaa tilanteeseen kuuluvaa normaalia varovaisuutta vahingon välttämiseksi (KKO 2003:70). Vahingonkorvauksen sovittelu edellyttää, että vahingon kärsineellä on ollut mahdollisuus toimia toisin kuin hän on toiminut ja siten välttää vahinkoseuraamuksen syntyminen tai ainakin vähentää vahingon vaaraa. Tämän lisäksi sovittelun edellytykseksi voidaan asettaa se, ettei toisin toimiminen olisi aiheuttanut kohtuuttomia kustannuksia tai hankaluuksia olosuhteet huomioon ottaen.

21. Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä vahingonkorvausta voidaan sovitella. Säännös ei sanamuotonsa mukaan edellytä vahingonkorvauksen sovittelua kaikissa tapauksissa, joissa vahingon kärsineen todetaan myötävaikuttaneen vahinkoon, vaan se jättää tuomioistuimelle harkintavaltaa.

22. Korkein oikeus katsoo, että sovittelua harkittaessa on perusteltua kiinnittää huomiota myös vahingonaiheuttajan vastuuasemaan ja velvollisuuksien laatuun sekä tuottamuksen törkeysasteeseen ja sen suhteeseen vahingon kärsineen menettelyssä ilmenneeseen varomattomuuteen. Mitä törkeämpää vahingonaiheuttajan tuottamus on ollut, sitä perustellumpaa on, että vahingonkorvausta ei sovitella, jos vahingon kärsineen varomattomuus on ollut vähäistä.

23. Tässä tapauksessa A:n nimenomaisena velvollisuutena maanrakennusurakoinnin tehneen yhtiön vastuuhenkilönä ja työkohteen työnjohtajana on ollut suojata kaivannot asianmukaisesti ja tällä tavalla huolehtia niiden läheisyydessä kulkevien turvallisuudesta. A:n laiminlyöntien johdosta kadulla ja sen ympäristössä kulkeville on aiheutunut ilmeinen henkilövahinkojen vaara. A:n tuottamus on ollut muutoinkin edellä todetuin tavoin törkeää.

24. B on jalankulkijana voinut käyttää kysymyksessä olevaa katua, koska kadulla ei ole ollut kävelyä kieltävää merkkiä tai sitä estävää puomia. B on ollut tietoinen työmaa-alueesta ja hän on voinut varautua siihen, että kadulla ja sen läheisyydessä on ollut kulkemista vaikeuttavia esteitä, kuten kaivantoja. B on havainnutkin kadulla olevan kaivannon ja lähtenyt kiertämään sitä viereisen omakotitontin puolelta. Asiassa todisteina esitettyjen valokuvien perusteella tontin piha-alueelle on ollut mahdollista kulkea kadulta aidan tai muun rakennelman sitä estämättä. Kiertämällä piha-alueen kautta B:n tarkoituksena on ollut nimenomaan välttää katualueen suojaamattomat kaivannot. Pimeyden vuoksi hän ei kuitenkaan ole havainnut ajoissa piha-alueella ollutta puutteellisesti suojattua kaivantoa. Korkein oikeus katsoo, että toimimalla varovaisemmin, esimerkiksi kääntymällä takaisin ja kulkemalla toista reittiä tai tunnustelemalla maata pihalla kulkiessaan, B olisi voinut estää kaivantoon putoamisen ilman että se olisi aiheuttanut hänelle kohtuuttomia hankaluuksia. Hänen ei kuitenkaan voida katsoa suhtautuneen turvallisuuteensa välinpitämättömästi menetellessään edellä kerrotulla tavalla.

25. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että B:n varomattomuus vallinneissa olosuhteissa on ollut varsin vähäistä erityisesti kun sitä verrataan A:n törkeään tuottamukseen. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei B ole myötävaikuttanut hänelle aiheutuneeseen henkilövahinkoon ja siihen liittyneisiin muihin vahinkoihin siten, että A:n maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta olisi perusteltua sovitella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti (eri mieltä), Jorma Rudanko (eri mieltä) ja Mika Huovila. Esittelijä Hanna Liippo (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Liippo: Esittelijän mietintö oli kohtien 1 – 17 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Arvioitaessa vahingon kärsineen oman myötävaikutuksen merkitystä vahingonkorvauksen sovittelun kannalta lähtökohtana on, missä määrin hänen toimintansa vallinneissa olosuhteissa on poikennut normaalista huolellisesta menettelystä. B on kyseisenä aamuna sinänsä voinut lähteä kulkemaan katua pitkin, koska kadulla ei ole ollut kävelyä kieltävää merkkiä tai sitä estävää puomia. Maanrakennustyön kohteena olevan kadun läheisyydessä asuvana B:n on kuitenkin täytynyt olla tietoinen työmaa-alueesta ja hänen on tullut varautua siihenkin, että kadulla ja sen läheisyydessä on saattanut olla kulkemista vaikeuttavia tai estäviä kaivantoja. B on havainnutkin kadulla olevan kaivannon ja lähtenyt kiertämään sitä viereisen omakotitontin puolelta. Kaivannon havaitsemisesta johtuen hänellä on ollut syytä erityiseen varovaisuuteen sen varmistamiseksi, kuinka pitkälle omakotitontin puolelle kaivanto ulottuu. Tämän selvittäminen esimerkiksi maata tunnustelemalla ei olisi edellyttänyt häneltä erityisiä tai aikaa vaativia toimenpiteitä ja se olisi vallinneissa valaistusolosuhteissakin ollut mahdollista. Korkein oikeus katsonee, että B on siten itsekin myötävaikuttanut hänelle syntyneeseen vahinkoon.

Korkein oikeus kuitenkin katsonee, että B:n myötävaikutus hänelle aiheutuneeseen vahinkoon on ollut huomattavasti vähäisempi A:n törkeään tuottamukseen verrattuna. Maansiirtotyötä harjoittavan urakoitsijan vastuuasemassa A:lla olisi ollut velvollisuus estää nyt tapahtuneen kaltainen vahinko, minkä velvollisuutensa hän on törkeästi laiminlyönyt. Korkein oikeus näin ollen alentanee A:n korvausvelvollisuutta B:n myötävaikutuksen perusteella vain yhdellä viidesosalla.

Näillä perusteilla Korkein oikeus muuttanee hovioikeuden tuomiota ja korvausvelvollisuutta sovitellen alentanee B:lle maksettaviksi tuomittuja vahingonkorvauksia kivusta ja särystä 2 240 euroon, turmeltuneista talvisaappaista, käsilaukusta, hatusta ja hansikkaista 240 euroon sekä vakuutusyhtiölle sen B:lle maksamista sairaanhoitokuluista 513,66 euroon ja päivärahasta 7 697,58 euroon.

Oikeusneuvos Rudanko: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Rajalahti: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rudanko.