KKO:2016:95

Metsästysrikos Törkeä metsästysrikos
Metsästys Huolellisuusvelvollisuus
Tahallisuus
Tuottamus Törkeä tuottamus
Pakkotila

A ja B olivat olleet metsästämässä. Tällöin A:n koira oli haukkunut maastosta löytämäänsä aukkoa ojanpenkassa. Tapahtuma oli tallentunut koiran kaulapannan videokameralla. A ja B koirineen olivat yksitoista päivää myöhemmin palanneet maastoon ja menneet tarkastamaan paikan. Paikalla oli ollut karhun talvipesä. Pesästä herännyt karhu oli hyökännyt A:n ja B:n kimppuun, jolloin he olivat ampuneet sen. Kysymys siitä, olivatko A ja B syyllistyneet metsästysrikokseen tai törkeään metsästysrikokseen. (Ään.)

Alempien oikeuksien ratkaisut

Syyttäjän syyte, A:n ja B:n vastaukset, Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 8.11.2013 ja Turun hovioikeuden tuomio 21.11.2014 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kimmo Valkiala ja lautamiehet ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Allan Ahnger (eri mieltä), Elise Mäki ja Anne Laine.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A ja B tuomitaan syytteen mukaisesti rangaistukseen törkeästä metsästysrikoksesta ja määrätään metsästyskieltoon vähintään kolmeksi vuodeksi.

A ja B vaativat vastauksessaan ensisijaisesti, että valitus hylätään. Toissijaisesti he katsoivat syyllistyneensä enintään metsästysrikkomukseen ja vaativat, että syyte enemmälti hylätään. He vaativat vielä, ettei heitä määrätä metsästyskieltoon, vaikka heidän syykseen luettaisiin metsästysrikos.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Syyte

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä metsästysrikoksesta seuraavan teonkuvauksen perusteella.

2. A ja B olivat 30.1.2013 Orivedellä yhteistuumin tahallaan tai törkeästä tuottamuksesta oikeudettomasti metsästäneet rauhoitettua eläintä tappamalla karhun yhteistoimin haulikolla ampumalla. Teko-olosuhteet osoittivat, että A ja B olivat aikaisempien tapahtumien ja havaintojen perusteella tienneet tai ainakin pitäneet varsin todennäköisenä karhun talvipesän olevan paikalla, jonne he olivat ohjanneet koiransa karhua haukkumaan. A:n ja B:n tarkoitus oli ollut kaataa karhu siten, että teko ulkoisesti vaikuttaisi pakkotilassa tehdyltä. He olivat vähintään ottaneet tietoisen kielletyn riskin siitä, että kyseessä oli karhun talvipesä, mistä eläin häirittynä hyökkäsi, jolloin se oman hengen ja terveyden varjelemiseksi oli pakko ampua, sekä suhtautuneet tähän mahdollisuuteen hyväksyvästi. Kysymys oli tällöin metsästyslainsäädännön kannalta olennaisen tärkeiden huolellisuusvelvoitteiden rikkomisesta tavalla, joka osoitti erityistä välinpitämättömyyttä näitä velvoitteita kohtaan. Metsästysrikos oli kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska metsästysrikoksessa oli tapettu naaraskarhu, jolla oli menossa olleen talviunen aikana syntynyt pentu tai pentuja. A ja B olivat ajaneet karhun pesästä ja sitten ampuneet sen pesälle.

A:n ja B:n vastaukset

3. A ja B ovat kiistäneet syytteen. He eivät olleet maastoon mennessään pitäneet todennäköisenä, että lumipeitteisen ojanpenkan aukko olisi karhun pesä. Vaikka mahdollisuus karhun talvipesästä oli käynyt heidän mielessään, tämä mahdollisuus oli ollut niin epätodennäköinen, etteivät he olleet ottaneet tietoista riskiä. Ennen karhun hyökkäystä he eivät olleet tienneet, että kyseessä oli karhun talvipesä. Ampuminen oli tapahtunut pakkotilassa.

Alempien oikeuksien ratkaisut ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Käräjäoikeus on tuominnut A:n ja B:n metsästysrikoksesta 30 päiväsakon sakkorangaistuksiin ja määrännyt heidät yhden vuoden metsästyskieltoihin. Käräjäoikeus on lukenut heidän syykseen sen, että he olivat 30.1.2013 Orivedellä yhteistuumin törkeästä tuottamuksesta oikeudettomasti metsästäneet rauhoitettua eläintä tappamalla karhun yhteistoimin haulikolla ampumalla. Vähintään he olivat ottaneet tietoisen kielletyn riskin siitä, että kyseessä oli karhun talvipesä, mistä eläin häirittynä hyökkäsi, jolloin se oman hengen ja terveyden varjelemiseksi oli pakko ampua, sekä suhtautuneet tähän mahdollisuuteen hyväksyvästi. Kysymys oli tällöin ollut metsästyslainsäädännön kannalta olennaisen tärkeiden huolellisuusvelvollisuuksien rikkomisesta tavalla, joka osoitti erityistä välinpitämättömyyttä näitä velvollisuuksia kohtaan. Käräjäoikeus on katsonut, ettei tekoa ollut etukäteen suunniteltu vaan se oli tapahtunut saman päivän aikana mieleen juolahtaneesta ajatuksesta. Vähäinen suunnitelmallisuus ja vähäinen tahallisuus vähensivät teon moitittavuutta. Vaikka metsästysrikoksessa oli tapettu karhu, teko ei kokonaisuutena arvostellen ollut törkeä.

5. Hovioikeus, jonne A ja B ovat valittaneet ja syyttäjä tehnyt vastavalituksen, on katsonut, etteivät A ja B olleet syyllistyneet tahalliseen metsästysrikokseen. Arvioitaessa sitä, olivatko he toimineet törkeän huolimattomasti, keskeistä oli se, mitä A:n ja B:n olisi tullut vallitsevissa olosuhteissa ymmärtää. He olivat kertomansa mukaan tulleet ajatelleeksi, että karhun pesän löytyminen ojanpenkereestä talvisessa metsässä Orivedellä oli mahdollista. Koiran haukkuman ojanpenkereen lähestymiseen oli väistämättä liittynyt jonkinasteinen riski karhun kohtaamisesta. A ja B olivat siten ottaneet riskin karhun kohtaamisesta tietoisesti. Hovioikeus on kuitenkin katsonut selvitetyksi, että karhu oli harvinainen Orivedellä ja että pesivän karhun kohtaaminen talvella oli yleensäkin erittäin epätavallista. Selvittämättä oli jäänyt, että kyseessä ollutta ojanpengertä olisi ulkonäkönsä tai sijaintinsa puolesta ollut pidettävä todennäköisemmin karhun kuin esimerkiksi pienriistan pesäpaikkana. Näin ollen ei voitu edellyttää, että A:n ja B:n olisi tullut tekoaikana vallinneissa olosuhteissa mieltää talviunilla olleen karhun löytyminen ojanpenkereestä siinä määrin todennäköiseksi, että heidän riskinottoaan voitaisiin pitää törkeän huolimattomana. Hovioikeus on hylännyt syytteen metsästysrikoksesta ja kumonnut metsästyskiellot.

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko A ja B menettelyllään syyllistyneet törkeään metsästysrikokseen tai metsästysrikokseen, ja jos näin on, millaisiin seuraamuksiin heidät on menettelystään tuomittava.

Sovellettavat säännökset

7. Rikoslain 48 a luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan metsästysrikoksesta on tuomittava muun muassa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästää vastoin metsästyslain riistaeläimen rauhoitusta koskevaa säännöstä. Luvun 1 a §:n 5 kohdan mukaan metsästysrikos on törkeä, jos siinä tapetaan muun muassa karhu tai vahingoitetaan sitä ja teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

8. Törkeää metsästysrikosta koskeva säännös lisättiin rikoslakiin vuonna 2011 (232/2011). Sitä koskevissa esitöissä on todettu, että laiton metsästys vaarantaa metsästyksen riistanhoidollisia tavoitteita ja kohdistuessaan uhanalaiseen, harvinaiseen tai erityisen arvokkaaseen riistaeläinlajiin laiton metsästys voi vakavasti vaarantaa kyseisen eläinlajin kannan ja olemassaolon Suomessa. Törkeämpien metsästysrikosten ennalta estämistä lainsäädännöllisin keinoin on esitöissä pidetty tärkeänä sekä riistanhoidollisesti, luonnonsuojelullisesti että metsästyslaissa mainittujen laillisen metsästyksen periaatteiden korostamiseksi (HE 221/2010 vp s. 4). Lain esitöissä on vielä todettu, että ehdotetun lain 48 luvun 1 a §:n 5 kohdassa mainituilla eläimillä, joihin karhu kuuluu, on luonnonsuojelullisesti erityistä suojeluarvoa (HE 221/2010 vp s. 23).

9. Metsästyslain 37 §:n 1 momentin mukaan rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä. Pykälän 3 momentin mukaan karhu on aina rauhoitettu. Karhun rauhoituksesta on mahdollista poiketa ainoastaan Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla tai poronhoitoalueella valtioneuvoston asetuksessa määrättävän kiintiön puitteissa. Poikkeuslupa voidaan myöntää metsästyslain 41 a §:ssä mainituilla edellytyksillä.

10. Metsästyslain 2 §:n mukaan metsästyksellä tarkoitetaan luonnonvaraisena olevan riistaeläimen pyydystämistä ja tappamista sekä saaliin ottamista metsästäjän haltuun. Metsästystä on myös pyyntitarkoituksessa tapahtuva riistaeläimen houkutteleminen, etsiminen, kiertäminen, väijyminen, hätyyttäminen tai jäljittäminen, koiran tai muun pyyntiin harjoitetun eläimen käyttäminen riistaeläimen etsimiseen, ajamiseen tai jäljittämiseen sekä pyyntivälineen pitäminen pyyntipaikalla viritettynä pyyntikuntoon.

Esitetystä selvityksestä tehtävät johtopäätökset

11. A ja B ovat 19.1.2013 olleet Orivedellä metsästämässä koiriensa kanssa. A oli varustanut koiransa kaulapannan GPS-paikantimella ja videokameralla. Myös hänellä itsellään oli ollut GPS-paikannin.

12. GPS-paikantimen tallenteelta ilmenee, että A:n koira oli maastossa yksin ollessaan noin tunnin ajan pysynyt lähes samalla paikalla. Sen jälkeen se oli käynyt A:n luona tiellä mutta palannut samaan paikkaan edelleen yli tunnin ajaksi, minkä jälkeen A oli hakenut sen pois. Videokameratallenteelta ilmenee, että A:n koira oli maastossa haukkunut suoraan kohti isohkoa, ympäröivästä lumisesta maastosta selvästi erottuvaa aukkoa ojanpenkassa. Sen haukku oli koko ajan kohdistunut samaan kohtaan. Videotallenteella ei näkynyt koiran lisäksi muuta eläintä.

13. A ja B ovat menneet koirineen tapahtumapaikalle uudelleen 30.1.2013. Asiassa on selvitetty, että A on tätä ennen voinut koiransa videokameratallenteelta 19.1.2013 havainnoida ojanpenkan aukon kokoa, muotoa ja sijaintia sekä koiransa varsin pitkään jatkunutta, aukkoon kiinteästi kohdistunutta haukkumista. Hän on kertonut havaitsemistaan seikoista B:lle ja metsästystoverilleen C:lle. Keskusteluissa on pohdittu sitäkin mahdollisuutta, olisiko kysymyksessä voinut olla karhun pesä, mutta tätä on pidetty epätodennäköisenä ja todennäköisempänä sitä, että kysymyksessä oli pienpedon pesä.

14. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (nykyään Luonnonvarakeskus) kannanoton mukaan karhun pesä oli sijainnut karhulle tavanomaisessa ympäristössä ja ollut tyypillinen karhun pesä. Toisaalta asiassa kuullut todistajat D ja C, jotka ovat metsästäjiä, ovat pitäneet pesän paikkaa tyypillisenä pienpedon pesäpaikkana ja D epätyypillisenä paikkana karhun pesälle.

15. Kertomansa mukaan A ja B olivat menneet ojanpenkalle lähinnä uteliaisuuttaan ottaakseen selkoa siitä, mitä A:n koira oli 19.1.2013 haukkunut, ja samalla kouluttaakseen koiria ja metsästääkseen mahdollista pienriistaa. Myös syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa pitänyt mahdollisena, että A:n ja B:n menettelyn motiivina on saattanut olla karhun kaatamisen sijasta koiran koulutus tai uteliaisuus.

16. A:n koira oli paikalle kuljettaessa edennyt haukkumaan samaa ojanpenkkaa kuin mitä se oli haukkunut yhtätoista päivää aikaisemmin. A ja B ovat lähestyneet karhun pesäksi osoittautunutta ojanpenkan aukkoa varustautuneena yhdellä haulikolla, joka ei ole ollut sovelias ase karhun kaatamiseen. B on kulkenut koiransa kanssa edellä ja A haulikon kanssa perässä. Matkalla penkalle A on soittanut C:lle useita puheluita, joissa on pohdittu, mitä A:n koira haukkui. A ja B ovat pysähtyneet noin kymmenen metrin etäisyydelle aukosta. Karhu on hyökännyt pesästään A:n ja B:n päälle. Haulikkoa kantanut A on ensin ampunut karhua. Tämän jälkeen haulikko on ajautunut B:lle. B on ampunut karhua, minkä jälkeen se on kuollut.

17. Esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, että A ja B eivät ole tapahtumapaikalle lähtiessään ja vielä ojanpenkkaa lähestyessäänkään tienneet, minkä eläimen pesä siellä oli ollut. Erityisesti heidän karhun kaatoon soveltumaton varustautumisensa ja yhteydenotot C:hen vielä pesän suuaukkoa lähestyttäessä puhuvat sitä vastaan, että he olisivat tienneet tai pitäneet todennäköisenä, että he olivat metsästämässä karhua. Tämä on selvinnyt heille vasta karhun hyökättyä pesästään. Syntyneessä kaoottisessa tilanteessa he ovat joutuneet itsepuolustuksekseen ampumaan karhun.

A:n ja B:n menettelyn oikeudellinen arviointi

Tahallisuus

18. Syytteessä on ensisijaisesti katsottu, että A ja B olivat tahallaan metsästäneet karhua tappamalla sen ampumalla. Syytteen mukaan vastaajat olivat ohjanneet koiransa haukkumaan karhun pesäksi tietämänsä pesän suuaukkoa voidakseen kaataa sen pakkotilalta vaikuttavissa olosuhteissa.

19. Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä.

20. Asiassa on jäänyt edellä todetusti näyttämättä, että A ja B olisivat karhun pesäpaikaksi osoittautuneessa maastossa metsästäessään ja ohjatessaan A:n koiran haukkumaan pesän suuaukkoa tienneet tai pitäneet todennäköisenä, että kysymyksessä oli karhun pesä ja että heidän metsästystoimensa olivat siten kohdistuneet karhuun.

21. Syyte on siten jäänyt näyttämättä siltä osin kuin A:n ja B:n on väitetty tahallisesti haukuttaneen koiraansa karhun pesällä voidakseen kaataa sen. A:n ja B:n syytteessä kerrottu menettely kuitenkin täyttää metsästysrikoksen tunnusmerkistön siltä osin, että he ovat tahallaan tappaneet karhun ampumalla sen.

Pakkotila

22. A ja B ovat katsoneet toimineensa ampumistilanteessa pakkotilassa. Rikoslain 4 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan muun kuin saman luvun 4 §:ssä (hätävarjelu) tarkoitetun, oikeudellisesti suojattua etua uhkaavan välittömän ja pakottavan vaaran torjumiseksi tarpeellinen teko on pakkotilatekona sallittu, jos teko on kokonaisuutena arvioiden puolustettava, kun otetaan huomioon pelastettavan edun ja teolla aiheutetun vahingon ja haitan laatu ja suuruus, vaaran alkuperä sekä muut olosuhteet.

23. A ja B ovat olleet hyvin lähellä karhun pesää, kun karhu on hyökännyt heidän päälleen. Tilanne on heidän uskottavan kertomansa mukaan ollut sekava ja paniikinomainen. Karhu on myös ehtinyt raadella B:tä tilanteessa. A ja B ovat olleet välittömässä ja vakavassa hengen vaarassa, eikä heillä ole ollut vaaran torjumiseksi muuta vaihtoehtoa kuin ampua karhu. Karhun ampuminen on siten ollut pakkotilatekona sallittua, eikä sitä sen vuoksi voida lukea heidän syykseen.

24. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B ja A eivät ole syyllistyneet syytteessä väitettyyn tahalliseen metsästysrikokseen.

Törkeä huolimattomuus

25. Syytteessä on toissijaisesti katsottu, että A ja B olivat joka tapauksessa menetelleet törkeän huolimattomasti, koska he olivat ottaneet tietoisen kielletyn riskin siitä, että kyseessä oli karhun talvipesä, ja suhtautuneet tähän mahdollisuuteen hyväksyvästi.

26. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Pykälän 2 momentin mukaan se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.

27. Arvioitaessa A:lta ja B:ltä syytteessä tarkoitetuissa olosuhteissa vaadittavaa huolellisuutta lähtökohta on se, että metsästäjien on tunnettava eläimiä koskevat rauhoitusmääräykset. Metsästykseen liittyvä huolellisuusvelvollisuus on korostunut siinä mielessä, että metsästäjällä on myös velvollisuus tuntea ja tunnistaa metsästyksen kohde ja tarvittaessa ottaa siitä selko. Tämä tarkoittaa sitä, että jos metsästyksen kohde jää epäselväksi, metsästäjän on pidättäydyttävä enemmiltä metsästystoimilta, kunnes hän on varmistautunut siitä, että hänellä on lupa metsästää kohdetta. Koska metsästyksellä tarkoitetaan metsästyslain 2 §:n mukaan myös riistaeläimen pyyntitarkoituksessa tapahtuvaa etsintää samoin kuin koiran käyttämistä riistaeläimen etsimiseen, metsästäjän on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan varmistautumaan siitä, että nämäkään toimet eivät kohdistu rauhoitettuun eläimeen.

28. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A ja B eivät ole karhun pesäksi osoittautunutta paikkaa lähestyessään ja sinne saavuttuaan tienneet, minkä eläimen pesä siellä oli. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin katsoa vastaajilla olleen perusteita pitää todennäköisenä, että kysymyksessä oli karhun eikä esimerkiksi jonkin pienpedon pesän suuaukko. He olivat kuitenkin jo aikaisemmin keskustelleet keskenään ja C:n kanssa videokameratallenteen pohjalta siitäkin mahdollisuudesta, että kyseessä olisi karhun pesä, mutta pitäneet tätä epätodennäköisenä ja selvästi todennäköisempänä sitä, että kysymys oli jonkin pienpedon pesästä. He ovat vielä pesää lähestyessäänkin keskustelleet asiasta C:n kanssa, mutta näidenkin keskustelujen jälkeen metsästyksen kohde on jäänyt epäselväksi.

29. A ja B eivät siten ole tienneet, minkä eläimen pesällä he olivat metsästämässä. Huomioon ottaen asiaa koskeneet keskustelunsa ja vielä maastossa etenemisen kuluessa C:lle soittamansa asiaa koskeneet lukuisat puhelut ilmeistä kuitenkin on, että he olivat pitäneet mahdollisena, joskin epätodennäköisenä sitäkin vaihtoehtoa, että pesä oli karhun.

30. Vastaajilla olleiden tietojen perusteella on siten ollut mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että kysymys oli karhusta. Tällaisessa tilanteessa, jossa metsästyksen kohde jää epäselväksi ja varteen otettava mahdollisuus jää sille, että kohteena voi olla rauhoitettu eläin pesällään, metsästäjältä vaadittava korostunut huolellisuusvelvollisuus olisi edellyttänyt pidättymistä enemmiltä metsästystoimilta, kunnes on varmistauduttu siitä, etteivät metsästystoimet kohdistu rauhoitettuun eläimeen. A ja B olisivat voineet esimerkiksi videokameratallennettaan hyväksi käyttäen tarkemmin selvittää tai selvityttää sitä, minkä eläimen pesäaukosta oli kysymys.

31. Koska A ja B eivät ole näin menetelleet vaan ovat jatkaneet metsästystoimia tietämättä, minkä eläimen pesällä he ovat olleet metsästämässä, he ovat rikkoneet olosuhteiden heiltä edellyttämää ja heiltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka heillä olisi ollut kyky ja tilaisuus sitä noudattaa aina siihen asti, kunnes karhu hyökkäsi pesästään. Heidän menettelynsä on siten ollut huolimatonta.

32. Arvioitaessa sitä, onko huolimattomuutta pidettävä törkeänä, huomioon on otettava ensinnäkin rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkitys. Velvollisuus selvittää metsästyksen kohde ja siihen liittyvä velvollisuus olla metsästämättä rauhoitettua eläintä ovat metsästyksessä keskeisiä. A:n ja B:n menettelyn moitittavuutta lisää se, että tekoaikaan voimassa olleen metsästysasetuksen 13 §:n (666/1993) mukaan jo pelkästään karhun ajaminen pesästään on ollut kiellettyä samoin kuin sen ampuminen pesältä, vaikka karhun metsästämiseen olisi ollut poikkeuslupa. Rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkitys puhuu siten vahvasti huolimattomuuden törkeyden puolesta.

33. Toiseksi huomioon on otettava vaarannetun edun tärkeys. Edellä kohdassa 8 todetulla tavalla karhulla on erityinen suojeluarvo, mikä seikka puoltaa A:n ja B:n huolimattomuuden katsomista törkeäksi.

34. A ja B ovat voineet tiedossaan olleiden seikkojen perusteella lähteä siitä, että kysymyksessä on todennäköisemmin jonkin muun eläimen kuin karhun pesä. Heidän menettelyään voidaan tältä kannalta arvostella lähinnä siksi, että he ovat jatkaneet metsästystä pesällä tietämättä ja pyrkimättä muilla keinoin tarkemmin selvittämään sitä, minkä eläimen pesästä oli kysymys. Loukkauksen todennäköisyys puhuu pikemminkin huolimattomuuden törkeyttä vastaan kuin sen puolesta.

35. Neljänneksi huolimattomuuden törkeyden kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon riskinoton tietoisuus. Asiassa esitetyn selvityksen valossa on ilmeistä, että A ja B ovat mieltäneet riskin pieneksi sille, että he olivat metsästämässä karhua arvelemansa pienriistan sijasta, vaikka he ovat tätäkin mahdollisuutta puntaroineet. Tähän viittaa erityisesti heidän karhun kohtaamiseen soveltumaton aseistautumisensa ja se, että he olivat edenneet varsin lähelle pesän suuaukkoa ja vieläpä niin, että aseistautumaton B oli kulkenut edellä. Riskinoton tietoisuus puhuu siten huolimattomuuden törkeyttä vastaan.

36. Muuna tekoon liittyvänä olosuhteena huolimattomuuden törkeysarvioinnissa on vielä otettava huomioon se, että A:lla ja B:llä on tilanteessa ollut tosiasialliset mahdollisuudet suurempiin varotoimenpiteisiin (HE 44/2002 vp s. 98) pyrkimällä selvittämään metsästyksensä kohdetta muulla tavoin kuin menemällä koirineen pesän äärelle. He eivät ole päätyneet tuntemattoman eläimen pesäaukolle yllätyksellisesti, vaan heidän hallussaan on useita päiviä ennen tekopaikalle menoa ollut videokameratallenne, jonka avulla heillä olisi ollut mahdollisuus pyrkiä selvittämään, mistä eläimestä oli kysymys.

37. Huolimattomuuden törkeyden puolesta puhuu siten rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannetun edun tärkeys ja vastaajien tosiasialliset mahdollisuudet suurempiin varotoimenpiteisiin. Loukkauksen todennäköisyys ja riskinoton tietoisuus puhuvat huolimattomuuden törkeyttä vastaan. Törkeyden kokonaisarvioinnissa suurin merkitys on perusteltua antaa sille, että A ja B ovat laiminlyöneet noudattaa tärkeää metsästykseen liittyvää huolellisuusvelvollisuutta, mikä laiminlyönti on johtanut vahvasti suojellun karhun ampumiseen pesälleen. A:n ja B:n menettelyn on siten ollut törkeän huolimatonta.

Metsästysrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen

38. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat kumpikin törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästäneet rauhoitettua karhua ottamalla kielletyn riskin siitä, että paikalla, jonne he ovat ohjanneet koiransa haukkumaan, oli karhun pesä. Tällä menettelyllään A ja B ovat syyllistyneet metsästysrikokseen.

Metsästysrikoksen törkeysarviointi

39. Syytteessä on vedottu ankaroittamisperusteena siihen, että metsästysrikoksessa on tapettu karhu.

40. Rikoslain 48 a luvun 1 a §:n 5 kohdan mukaan metsästysrikos on törkeä, jos metsästysrikoksessa tapetaan karhu tai vahingoitetaan sitä, ja metsästysrikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Säännöksen esitöissä on todettu, että rikos ei välttämättä olisi kokonaisuutena arvostellen törkeä, jos riistaeläin tapetaan metsästäjän kannalta yllättävässä tilanteessa, jota ei kuitenkaan olisi pidettävä rikoslain 4 luvun 5 §:ssä tarkoitettuna pakkotilana tai johon eivät metsästäjän erehtyessä soveltuisi rikoslain 4 luvun 1 §:n tunnusmerkistöerehdystä koskevat vastuusta vapauttavat säännökset (HE 221/2010 vp s. 24).

41. A ja B ovat tappaneet karhun pakkotilassa. Karhun tappaminen ei siten ole ollut oikeudenvastaista. Tämän vuoksi karhun tappamista ei voida lukea A:n ja B:n syyksi myöskään tuottamuksellisen metsästysrikoksen ankaroittamisperusteena. Tämän kysymyksen arviointiin ei vaikuta se, että karhun kuolema on ollut seurausta A:n ja B:n törkeän huolimattomasta menettelystä, joka luetaan heidän syykseen metsästysrikoksena. A:n ja B:n metsästysrikos ei siten ole ollut törkeä.

Seuraamukset

42. A ja B ovat menettelyllään syyllistyneet metsästysrikokseen.

43. Metsästysrikoksesta on rikoslain 48 a luvun 1 §:n mukaan tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Luvun 6 §:n 1 momentissa säädetään, että metsästysrikoksesta tuomittava, joka on menettelyllään osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta metsästystä koskevista säännöksistä, voidaan määrätä metsästyskieltoon vähintään yhdeksi ja enintään viideksi vuodeksi.

44. A:n ja B:n syyksi luettava menettely ei edellytä vankeusrangaistukseen tuomitsemista, mutta tuomittavan sakkorangaistuksen on oltava suhteellisen ankara. A:n ja B:n rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään heidän syyllisyyteensä nähden oikeudenmukainen rangaistus on kummallekin 60 päiväsakkoa. Viimeksi toimitetun vuoden 2015 verotuksen mukaisten tietojen perusteella A:n päiväsakon rahamäärä on 38 euroa ja B:n 16 euroa.

45. A:n ja B:n syyksi luettava menettely osoittaa ilmeistä piittaamattomuutta säännöksistä olla metsästämättä aina rauhoitettua, vahvasti suojeltua karhua. Korkein oikeus siten katsoo, että A ja B on määrättävä 2 vuoden metsästyskieltoihin. Käräjäoikeuden määräämät, heidän jo kärsimänsä 1 vuoden metsästyskiellot on otettava vähennyksenä huomioon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n syyksi luetaan rikoslain 48 a luvun 1 §:n 2 kohdan ja metsästyslain 37 §:n nojalla metsästysrikos (tekoaika 30.1.2013). A tuomitaan 60 päiväsakon á 38 euroa sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 2 280 euroa. A:n vapaudenmenetysaika 7. – 11.2.2013 huomioon ottaen rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys on 15 päiväsakkoa. A:n suoritettavaksi jää siten 45 päiväsakkoa á 38 euroa eli yhteensä 1 710 euroa.

A määrätään rikoslain 48 a luvun 6 §:n nojalla metsästyskieltoon 2 vuodeksi. A on ollut määrättynä metsästyskieltoon 8.11.2013 – 7.11.2014. Näin ollen Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä uudelleen alkava metsästyskielto päättyy 21.12.2017. Metsästyskortti on luovutettava riistanhoitoyhdistykselle.

B:n syyksi luetaan rikoslain 48 a luvun 1 §:n 2 kohdan ja metsästyslain 37 §:n nojalla metsästysrikos (tekoaika 30.1.2013). B tuomitaan 60 päiväsakon á 16 euroa sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa yhteensä 960 euroa. B:n vapaudenmenetysaika 7. – 11.2.2013 huomioon ottaen rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys on 15 päiväsakkoa. B:n suoritettavaksi jää siten 45 päiväsakkoa á 16 euroa eli yhteensä 720 euroa.

B määrätään rikoslain 48 a luvun 6 §:n nojalla metsästyskieltoon 2 vuodeksi. B on ollut määrättynä metsästyskieltoon 8.11.2013 – 7.11.2014. Näin ollen Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä uudelleen alkava metsästyskielto päättyy 21.12.2017. Metsästyskortti on luovutettava riistanhoitoyhdistykselle.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin (eri mieltä), Pertti Välimäki, Juha Häyhä (eri mieltä), Jukka Sippo ja Tuula Pynnä (eri mieltä). Esittelijä Kaisa Kuparinen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Pynnä: Kohdista 1 – 16 olen pääasiallisesti samaa mieltä kuin Korkein oikeus. Arvioidessani suullisen käsittelyn jälkeen asiassa esitettyä näyttöä päädyn kuitenkin katsomaan näytetyksi, että A ja B lähestyessään karhun pesäksi sittemmin osoittautunutta paikkaa pitivät jopa varsin todennäköisenä mahdollisuutena sitä, että kysymyksessä oli karhun pesä.

Tältä osin totean A:n olleen ensimmäisen metsästyskerran 19.1.2013 jälkeen huomattavan kiinnostunut koiransa poikkeavasta käyttäytymisestä ja sen kaulapannasta videolle kuvatusta pesäaukosta. Hän oli ystäviensä kanssa katsonut videotallennetta ja pohtinut, mistä tallenteessa on kysymys. Hän oli keskustellut B:n ja C:n kanssa siitä, mitä tallenteesta näkyi, ja koiran käyttäytymisestä, jolloin nimenomaan pohdittiin sitä mahdollisuutta, että kysymyksessä olisi karhun pesä.

A ja B ovat kokeneita metsässä liikkujia. Arvioitaessa heidän käyttäytymistään heidän päättäessään tutkia ojanpenkkaa on syytä ottaa huomioon myös, minkälaista eläinkantaa näillä metsästysmailla esiintyi. Esitetyn selvityksen mukaan alueen pienpetokanta on erittäin runsas. Orivedellä ja sen lähistöllä on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (nykyisin Luonnonvarakeskus) lausunnon mukaan kuitenkin myös säännöllisesti tehty lukuisia rekisteröityjä karhuhavaintoja. Luonnonvarakeskuksen mukaan kyseessä oleva karhun pesä on sijainnut karhulle tavanomaisessa ympäristössä ja ollut tyypillinen suomalaisen karhun pesä.

Näissä olosuhteissa A ja B olivat siis päättäneet palata koirien kanssa lähemmin tutkimaan arvoitukseksi jäänyttä aukkoa ojanpenkassa. Useat aukkoa koskevat puhelut karhun pesintää tuntevalle C:lle juuri lähestyttäessä pesää tukevat vahvasti käsitystä, että lähtökohtaisesti kysymys ei ollut pienpedon tekemäksi arvioidun kolon katsastamisesta vaan sellaisen paikan tutkimisesta, joka mahdollisesti olisi karhun asuttama talvipesä.

Karhun tappamisen lukeminen A:n ja B:n syyksi tahallisena tekona edellyttäisi, että heidän tarkoituksensa olisi ollut tappaa karhu tai että he olisivat ainakin pitäneet karhun kuolemaa varmana tai varsin todennäköisenä seurauksena toiminnastaan. Tältä osin totean, että A:n ja B:n lähestyessä ojanpenkkaa heillä oli koirien lisäksi mukana vain yksi haulikko ja siihen sopivien haulipatruunoiden ohella vain yksi täyteis- eli haulikkoa varten valmistettu luotipatruuna, jonka luoti oli sopiva karhun tappamiseen. Katson jo tämän osoittavan, ettei heidän tarkoituksenaan ollut ollut ampua karhu eikä myöskään aikaansaada tilannetta, jossa karhua pakkotilassa olisi jouduttu ampumaan. Korkeimman oikeuden tuomion mukaisesti katson siis, etteivät A ja B ole syyllistyneet tahalliseen metsästysrikokseen tappamalla karhun.

Metsästysrikoksen tunnusmerkistö toteutuu tahallisen teon lisäksi silloin, kun oikeudeton teko on syntynyt törkeän huolimattomuuden johdosta.

Metsästykseen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan korostunut huolellisuusvelvollisuus. Metsästäjän tulee metsässä aseen kanssa liikkuessaan toimia siten, ettei metsästyksen kohteeksi joudu eläin, jonka kaatamiseen hänellä ei ole lupaa, ja noudattaa rauhoitusta koskevia säännöksiä.

Tässä asiassa on kysymys erityisesti riistaeläimen rauhoitusta koskevien säännösten soveltamisesta. A ja B ovat tietoisesti menneet koiriensa kanssa paikkaan, jossa heidän epäilystensä mukaan on hyvinkin saattanut olla karhun talvipesä. He ovat edenneet aivan pesäaukon lähietäisyydelle ja sallineet koirien haukunnan jatkua seurauksin, että pesässä näin häiritty emokarhu on herännyt. Sitä, että karhu saattaisi herätä tullessaan häirityksi, ei voida pitää yllätyksellisenä. A ja B ovat siten selvästi toimineet vastoin olosuhteiden edellyttämää ja heiltä metsästäjinä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta. Se seikka, että kysymyksessä on ollut kokonaan rauhoitettu ja tiukasti suojeltu suurpeto on ollut omiaan korostamaan heidän huolellisuusvelvollisuuttaan.

Arvioidessani A:n ja B:n huolimattomuutta, otan huomioon, että karhulla on erityistä suojeluarvoa Suomessa ja muualla Euroopan unionin alueella. Karhun rauhoittamisella turvataan sen elinvoimaisuutta sen luontaisilla elinalueilla ja pyritään estämään karhukannan vaarantuminen metsästyksen johdosta. Tästä syystä velvollisuus olla metsästämättä rauhoitettua, tiukasti suojeltua karhua on hyvin merkittävä. Myös suojeluarvon loukkausta on pidettävä vakavana. Tässäkin tapauksessa kysymyksessä on ollut emokarhu, joka oli kuluneen talven aikana saanut poikasen tai poikasia. Vaikka A:lla ja B:llä olisi ollut poikkeuslupa karhun metsästykseen, heillä ei tekohetkellä voimassa olleen metsästysasetuksen 13 §:n mukaan olisi ollut oikeutta suorittaa metsästystä ajamalla karhua pesästä. Vastaava säännös on nykyisin metsästyslaissa. Kokonaisuutena arvioiden katson, että A:n ja B:n huolimattomuus on ollut törkeää.

Rikoslain 48 a luvun 1 a §:n 5 kohdan mukaan metsästysrikoksen lukeminen syyksi törkeänä metsästysrikoksena edellyttää, että metsästysrikoksessa tapetaan karhu tai vahingoitetaan sitä, ja että metsästysrikos on myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Lainkohdan esitöiden mukaan pykälän 1 – 5 kohdissa mainitut teot osoittavat yleensä perustekoa suurempaa moitittavuutta. Pykälän 5 kohdan osalta esitöissä on todettu, että suurpetoihin kohdistuva rikos on niiden erityisen suojeluarvon johdosta perusteltua arvioida lainsäädännössä perustekomuotoa törkeämmäksi tekomuodoksi (HE 221/2010 vp s. 10 – 12).

Pidän selvänä, että karhun tappaminen tapahtui pakkotilassa ja että itse tappaminen tekona siten jää rankaisemattomaksi. Karhun ampuminen on kuitenkin ollut välitön seuraus siitä, että A ja B ovat laiminlyöneet velvollisuutensa metsästäjinä siten, että tilanne ajautui hallitsemattomaksi. Se seikka, että karhun ampuminen syntyneensä tilanteessa ei ole ollut rangaistavaa, ei poista aikaisemmin tapahtuneen huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnin oikeudenvastaisuutta eikä muuta sitä tosiasiaa, että karhu sen seurauksena tapettiin. Karhun tapetuksi tuleminen on kiinteä osa syytteessä kuvattua tekokokonaisuutta.

Arvioidessani, onko tekoa myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, totean, että tapahtumien sarjan taustalla on ollut uteliaisuuden tyydyttäminen, joka on toteutettu metsästäjän huolellisuusvelvoitteita syrjäyttäen. A:lla ja B:llä on karhun hyökkäykseen saakka ollut paitsi velvollisuus myös todellinen mahdollisuus välttää karhun herättäminen ja siihen liittyviä seurauksia. Jo sen seikan, että kyseessä on saattanut olla karhun talvipesä, olisi pitänyt saada heidät pidättäytymään kaikista toimista, jotka olisivat voineet häiritä rauhoitettua suurpetoa. A ja B ovat tietoisesti toimineet päinvastoin ja ryhtyneet toimiin, jotka ovat johtaneet rauhoitustoimenpiteiden kannalta pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen eli karhun tappamiseen. Katson, että A:n ja B:n tekoa on myös kokonaisuudessaan arvioiden pidettävä törkeänä.

Edellä lausumani perusteella katson, että A ja B ovat kumpikin 30.1.2013 syyllistyneet rikoslain 48 a luvun 1 a §:ssä tarkoitettuun törkeään metsästysrikokseen. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:lle ja B:lle heille syyksiluetusta metsästysrikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta ja muista seuraamuksista ilmoitan olevani Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla.

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin enemmistö kohtien 1 – 24 osalta. Eri mieltä olen A:n ja B:n syyksiluettavan menettelyn törkeysarvioinnista.

Tahallisuutta ja pakkotilatekoa koskevien kannanottojen jälkeen kysymys on näin ollen enää siitä, ovatko A ja B menetelleet syytteen teonkuvauksessa tarkoitetulla tavalla törkeän huolimattomasti ojanpenkan koloa lähestyessään. Syytteen mukaan he olivat ottaneet tietoisen kielletyn riskin siitä, että kyseessä on karhun talvipesä, mistä eläin häirittynä hyökkää, jolloin se on oman hengen ja terveyden varjelemiseksi pakko ampua sekä suhtautuneet tähän mahdollisuuteen hyväksyvästi. He ovat rikkoneet metsästyslainsäädännön kannalta olennaisen tärkeitä huolellisuusvelvoitteita tavalla, joka osoittaa erityistä välinpitämättömyyttä näitä velvoitteita kohtaan.

Asiaa on arvioitava syytteessä yksilöidyn tekotavan ja rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 ja 2 momenttien pohjalta. Viimeksi mainittu pykälä edellyttää sen 1 momentissa kuvattujen perusteiden valossa todettua huolimattomuutta, jonka törkeyttä arvioidaan 2 momentissa tarkemmin kuvattuja perusteita koskevan kokonaisarvion nojalla.

Kuten enemmistön perustelujen kohdasta 27 tarkemmin ilmenee, metsästäjältä voidaan edellyttää korostunutta huolellisuutta metsästystoimissa. Metsästäjän on muun ohella otettava selvää, mikä eläin on metsästyksen kohteena. Metsästämällä oikeudettomasti tiukasti suojeltua karhua vaarannetaan lisäksi erittäin tärkeää etua. Näiltä osin olen törkeysarvioinnin lähtökohdista samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Asiassa ei ole näytetty, että A ja B olisivat ennalta tienneet, että kyse oli karhun talvipesästä. Arvioitavaksi siten jää se, kuinka todennäköisenä heidän on syytteessä kuvatuissa oloissa tullut tätä mahdollisuutta pitää. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen selvitysten perusteella pesä oli sijainnut karhulle tavanomaisessa ympäristössä ja ollut tyypillinen karhun pesä. Johtopäätöksen totuusarvoa kyseenalaistamatta totean, että se on tehty sen tässä merkitykselliseen ajanjaksoon nähden jälkikäteen tietoon tulleen seikan valossa, että kyse oli karhun talvipesästä.

Asiassa ei myöskään ole esitetty sellaista näyttöä, joka osoittaisi juuri nimenomaisen aukon olevan vain karhun pesäaukolle ominainen. Pesäaukosta asiassa esitettyjen valokuvien perusteella kyse on ollut ojanpenkoilla varsin tavanomaisesta kielekkeestä, johon talvella syntyy lumesta lisäsuoja. Asiassa ei ole riitautettu sitä A:n ja B:n toteamaa seikkaa, että vastaavia koloja saattaa käyttää pesänään moni seudulla karhua yleisemmin tavattu eläin. Aukkoa lähestyttäessä ei A:n ja B:n näkökulmasta ole siten ollut todennäköistä, että kysymyksessä olisi juuri karhun pesäaukko.

A:n koira oli jo aiemmalla käyntikerralla haukkunut samaa koloa pitkään ja tavanomaista voimakkaammin. A:lla on ollut käytettävissä koiraan kiinnitetyn videokameran tallentamaa kuvaa paikasta, jota hän oli näyttänyt ystävilleen ja josta hän oli kertonut myös B:lle. Näiden aikaisempien tapahtumien ja havaintojen perusteella A ja B olivat tienneet, että ojanpenkan kolossa tai sen lähistöllä on jotakin metsästystarkoituksiin koulutettua koiraa kiinnostavaa. Koiran pitkään kestäneestä ja voimakkaasta haukunnasta huolimatta mitään ulospäin havaittavaa ei aukon lähistöllä aiemmalla käyntikerralla kuitenkaan ollut tapahtunut. Jälkikäteen on tullut tietoon, että kyseessä oli ollut karhun pesäkolo, jossa ammutuksi tullut karhu oli jo tuolloin todennäköisesti ollut. Se ei kuitenkaan ollut reagoinut haukuntaan ulospäin havaittavalla tavalla.

Syyksilukemista ei voida perustaa jälkikäteen tietoon tulleiden seikkojen varaan, vaan huomio on syytteen teonkuvauksen vuoksi kiinnitettävä siihen, millaisen riskin A ja B ovat pesää lähestyttäessä tietoisesti ottaneet. Aiempaa käyntikertaa koskevan kokemuksen perusteella heillä ei ole ollut syytä odottaa, että kolossa on karhu, joka häirittynä hyökkää, jolloin se on pakko ampua, kuten syytteessä on väitetty. He olivat lisäksi lähestyneet koloa enemmistön perustelujen kohdassa 35 kuvatusti karhun kohtaamiseen soveltumattomalla aseistuksella ja tavalla. Asiassa ei näiden syiden vuoksi ole näytetty toteen, että he olisivat ottaneet tietoisen riskin syytteessä kuvatulla tavalla.

Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että A:n ja B:n menettelyä voidaan arvostella, kun he eivät olleet etukäteen selvittäneet metsästäjältä edellytettävällä huolellisuudella sitä, minkä eläimen pesäaukosta oli kysymys. Totean, että he olivat kylläkin pyrkineet tätä seikkaa selvittämään. He olivat ensimmäisen käyntikerran jälkeen ystäviensä ja alueen riistakannan heitä paremmin tuntevan C:n kanssa keskustelleet videotallenteesta ja myös siitä mahdollisuudesta, että kyse voisi olla karhunpesästä. Tällaisia keskusteluja oli ilmeisesti käyty puhelimitse vielä koloa lähestyttäessä.

A:n ja B:n selonottovelvollisuuteen vaikuttaa kuitenkin se, kuinka todennäköinen syytteessä kuvattu vaihtoehto on etukäteen ollut. Olen edellä perustellut kantaani, jonka mukaan heidän näkökulmastaan ei ole pesää lähestyttäessä ollut todennäköistä, että kyseessä on karhun talvipesä. Vaikka ajatus karhunpesästä on yhtenä mahdollisuutena ilmeisesti tullut heille mieleen aiemman käyntikerran perusteella, karhunpesän ja karhun reagoinnin todennäköisyyttä tämäkään kokemus ei ole lisännyt. He olisivat kylläkin voineet pidättyä menemästä lähemmäksi ojanpenkkaa, mutta kyseisissä oloissa heillä ei ole ollut riittäviä syitä olettaa, että syytteessä kuvattu tapahtumainkulku olisi todennäköinen ja heidän tulisi sen vuoksi toimia toisin. A:n ja B:n menettelyä ei sanotun vuoksi voida pitää kokonaisuutena arvioiden törkeän huolimattomana. Tämän vuoksi he eivät ole syyllistyneet metsästysrikokseen.

Äänestyksen johdosta velvollisena lausumaan rangaistuksesta ja metsästyskiellosta, ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Bygglin: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Pynnä.