Korkein oikeus KKO:2018:12

Velallisen rikos Törkeä velallisen epärehellisyys

Osakeyhtiön hallituksen jäsen A oli kolmen vuoden aikana useita kertoja luovuttanut yhtiöstä varoja itselleen ja puolisolleen yhteensä 54 693 euroa. Osakeyhtiön liiketapahtumien merkitseminen kirjanpitoon ja tilinpäätösten laatiminen oli laiminlyöty kolmella tilikaudella eikä varojen nostoja ollut kirjattu yhtiön kirjanpitoon. Riidatonta oli, että A oli tehnyt yhtiön hyväksi työtä. Kysymys siitä, oliko varojen nosto tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä ja oliko A siten menettelyllään syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen. Ks. KKO:2005:68 KKO:2005:119 KKO:2011:64

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vaatimukset ja vastaukset

Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen muun muassa törkeästä velallisen epärehellisyydestä syytekohdassa 5, koska A oli yhdessä B:n kanssa hallituksen jäsenenä veron välttämistarkoituksessa laiminlyönyt antaa osakeyhtiön puolesta ennakonperinnän valvontailmoitukset ja elinkeinotulon veroilmoitukset. Laiminlyönnit olivat alkaneet yhtiön toiminnan alusta lukien ja niistä oli seurannut A:n ja B:n tieten yhtiölle piilevää verovelkaa, jonka määrä oli yhtiön verovelkaluettelon mukaan ollut 309 000 euroa ilman veronkorotuksia ja veronlisäyksiä. Samanaikaisesti A ja B olivat ilman hyväksyttävää syytä luovuttaneet itselleen ja toiselle yhtiöstä varoja. A:lle ja hänen puolisolleen oli kolmen vuoden aikana luovutettu yhtiöstä 54 693 euroa. Luovutuksilla oli aiheutettu yhtiön maksukyvyttömyys jo sen toiminnan alkuvaiheessa vuonna 2006 ja sen jälkeen oleellisesti pahennettu sitä. A oli tavoitellut velallisen epärehellisyydessä huomattavaa hyötyä ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A kiisti syytteen. Hän oli ollut yhtiöön työsuhteessa, ja hänen yhtiöltä saamansa varat olivat olleet matkaennakoita ja palkkaennakoita, joihin hän oli ollut työsuhteensa perusteella oikeutettu. Suoritukset eivät olleet yhtiön liiketoimintaan nähden olennaisia.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 22.4.2015 nro 15/117866

Käräjäoikeus totesi, että A oli toiminut työnjohtajana Norjassa ja että hänelle oli suoritettu matkaennakoita ja palkkaennakoita. Käräjäoikeus katsoi, että A oli ollut yhtiöön työsuhteessa ja että hänellä oli sen vuoksi oikeus mainittuihin korvauksiin. Korvaukset oli maksettu kolmen vuoden aikana, eivätkä ne olleet yhtiön liiketoimintaan nähden olennaisia. Käräjäoikeus katsoi siten jääneen näyttämättä, että A olisi ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut itselleen tai toiselle yhtiön varoja. Käräjäoikeus hylkäsi syytekohdan 5 syytteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Käräjäoikeus hylkäsi lisäksi A:n osalta syytteen törkeästä kirjanpitorikoksesta syytekohdassa 1, mutta luki hänen syykseen törkeän kirjanpitorikoksen syytekohdassa 2.2 ja törkeän veropetoksen syytekohdassa 3.2, joista hänelle tuomittiin yhteinen 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistus. Käräjäoikeus katsoi, että vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi, koska A:ta ei ollut aikaisemmin rekisteröity rikoksista.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Björn Beijar ja käräjänotaari Sini Lahdenperä sekä lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 20.4.2016 nro 16/116639

Hovioikeus, jonne syyttäjä valitti muun muassa syytekohdan 5 osalta, toimitti pääkäsittelyn.

Hovioikeus totesi, että yhtiöstä A:lle ja hänen puolisolleen tehdyt suoritukset olivat määriltään riidattomia, samoin kuin se, että A ei ollut verotuksessaan ilmoittanut saaneensa yhtiöstä palkkaa eikä yhtiö ollut antanut maksamistaan palkoista valvontailmoituksia. Yhtiö oli lisäksi maksukyvytön. Riidanalaista oli se, oliko varojen maksamisessa A:lle ollut kysymys palkanmaksusta vai yhtiön varojen oikeudettomasta siirtämisestä.

Hovioikeus viittasi ratkaisuun KKO 2011:64 ja katsoi, että siitä ilmenevän oikeusohjeen mukaan osakeyhtiön hyväksi työtä tekevälle voidaan yhtiön taloudellisena kriisiaikanakin maksaa tekemästään työstä kohtuullinen palkkio. Hovioikeus totesi, että A oli tehnyt yhtiön hyväksi työtä ja että A:lle ja hänen puolisolleen oli kolmen vuoden aikana siirretty yhtiöstä varoja yhteensä 54 693 euroa. Hovioikeus katsoi, että kyseistä summaa oli suoritusten yhteismäärän ja niiden suoritusajankohtien sekä yhtiön toiminnan laajuuden perusteella arvioiden pidettävä kohtuullisena korvauksena A:n yhtiön hyväksi tekemästä työstä. Nostojen todellista tarkoitusta ei ollut aihetta epäillä, vaikka palkanmaksun kirjanpidollisia ja verotuksellisia säännöksiä ei ollut palkkioita nostettaessa noudatettu.

Hovioikeus katsoi lisäksi, että yhtiön varojen luovuttamisella A:lle oli ollut velallisena olleen yhtiön toimintaan liittyvä taloudellisesti ja oikeudellisesti perusteltu syy. Kohtuullisen palkkion maksamisella yhtiön hyväksi tehdystä työstä ei ollut myöskään vaarannettu velkojien taloudellisia etuja. Varojen luovuttaminen A:lle ei siten ollut tapahtunut ilman hyväksyttävää syytä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syytekohdan 5 osalta. Hovioikeus alensi A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen 1 vuoteen 3 kuukauteen ja määräsi sen käräjäoikeuden tavoin ehdolliseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mikko Pentti, Harri Kurkinen ja Jukka Mäkelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan törkeä velallisen epärehellisyys syytekohdassa 5 ja että tämän vuoksi A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta korotetaan ainakin kahdella kuukaudella.

A ei käyttänyt hänelle varattua mahdollisuutta vastauksen antamiseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on syytekohdassa 5 vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syytteen mukaan A oli yhdessä B:n kanssa X Oy:n (yhtiö) hallituksen jäsenenä veron välttämiseksi laiminlyönyt antaa yhtiön puolesta ennakonperinnän valvontailmoitukset ja elinkeinotulon veroilmoitukset heti yhtiön toiminnan alusta alkaen vuonna 2006. Tästä laiminlyönnistä oli A:n ja B:n tieten seurannut yhtiölle piilevää verovelkaa, jonka määrä oli ollut 309 000 euroa. A ja B olivat lisäksi vuosina 2006 – 2008 luovuttaneet itselleen ja toisille yhtiöstä varoja. A:lle ja tämän puolisolle oli luovutettu yhtiöstä useilla eri kerroilla yhteensä 54 693 euroa. Syyttäjä on katsonut, että näille osakeyhtiölain varojenjakosäännösten vastaisille luovutuksille ei ollut ollut liiketaloudellista perustetta ja hyväksyttävää syytä ja että ne olivat aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden jo sen toiminnan alkuvaiheessa vuonna 2006 ja siitä lukien oleellisesti pahentaneet sitä. Yhtiöllä ei sen toiminnan loppuessa ollut ollut juuri varoja eikä sillä ollut ollut omaisuutta. Syyttäjä on pitänyt rikosta törkeänä, koska A oli tavoitellut huomattavaa hyötyä ja koska rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

2. A on käräjäoikeudessa tunnustanut saaneensa yhtiöltä mainitut rahavarat. A on kuitenkin kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hän oli ollut yhtiöön työsuhteessa, ja kyseiset rahavarat olivat olleet palkka- ja matkaennakoita, joihin hän oli yhtiön hyväksi tekemänsä työn perusteella oikeutettu.

3. Syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä on alemmissa oikeusasteissa A:n osalta hylätty. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että suorituksia oli pidettävä kohtuullisena korvauksena työstä, jota A oli yhtiön hyväksi tehnyt. Hovioikeus on lisäksi katsonut, että A:lle tehtyjen luovutusten todellista tarkoitusta ei ollut syytä epäillä, vaikka palkanmaksun kirjanpidollisia ja verotuksellisia säännöksiä ei ollut noudatettu palkkioita maksettaessa.

4. Syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa todennut olevan riidatonta, että A oli tehnyt yhtiön hyväksi työtä. Syyttäjän mukaan kysymys on kuitenkin velallisen epärehellisyydestä, koska A oli yhtiön edustajana laiminlyönyt yhtiön kirjanpidon pitämisen eikä palkkojen maksamisessa ollut noudatettu myöskään palkanmaksua koskevaa lainsäädäntöä.

5. Korkeimmassa oikeudessa on keskeisesti kysymys siitä, onko varojen luovutus yhtiöstä A:lle tapahtunut rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilman hyväksyttävää syytä.

Velallisen epärehellisyyttä koskeva rangaistussäännös

6. Rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan velallinen, joka ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä. Saman luvun 1 a §:n 1 kohdan mukaan teko on törkeä, jos velallisen epärehellisyydessä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä

7. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että velallisen todellisten ja erääntyneiden velkojen maksaminen ei lähtökohtaisesti ole perusteetonta eivätkä tällaiset maksut huononna velallisen varallisuusasemaa sellaisella tavalla, joka tulisi rangaistavaksi velallisen epärehellisyytenä (KKO 1998:82, KKO 2000:74, KKO 2009:70, kohta 15, KKO 2011:33, kohta 7 ja KKO 2011:64, kohta 9).

8. Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2005:68 (kohta 4) ja KKO 2005:119 (kohta 11) on todettu, että varojen luovuttamisen hyväksyttävyyden arvioinnissa on olennaista velkojien näkökulma ja että syyn hyväksyttävyyttä on siten arvioitava objektiivisin perustein. Arviointi on tehtävä siltä pohjalta, onko varojen luovuttamiseen ollut velallisen toimintaan liittyvä todellinen ja oikeudellisesti perusteltu syy ja onko luovuttaminen toteutettu asiaa koskevia säännöksiä noudattaen. Kummassakin tapauksessa maksukyvyttömyystilassa olleesta yhtiöstä oli luovutettu sen omistaneelle toimitusjohtajalle tai hallituksen jäsenelle varoja, jotka oli kirjattu kirjanpitoon osakaslainoiksi tai kassaan maksuiksi mutta joita oli myöhemmin selitetty palkaksi tai kulukorvaukseksi. Kun varojen luovutuksia ei ollut kummassakaan tapauksessa kirjattu kirjanpitoon palkanmaksuksi eikä varojen luovuttamisessa ollut noudatettu muitakaan palkanmaksua koskevia säännöksiä, nostoja pidettiin osakeyhtiön varojen laittomana jakamisena, joka oli vaarantanut velkojien taloudellisia etuja ja jolle ei ollut ollut hyväksyttävää syytä.

9. Samoja arviointiperusteita on noudatettu myös ratkaisussa KKO 2011:64, jossa on lisäksi todettu, että luovutuksen hyväksyttävyyttä objektiivisesti arvioitaessa huomiota tulee kiinnittää myös siihen, onko luovutus tosiasiallisesti vaarantunut velkojien oikeutta maksun saantiin (KKO 2011:64, kohta 10). Oikeustoimen sisältöä ja tarkoitusta on arvioitava sen ajankohdan mukaan, jolloin päätös yhtiössä on tehty (KKO 2011:64, kohta 12). Mainitussa ratkaisussa oli kysymys osakeyhtiön toimitusjohtajana toimineelle omistajalle yhtiön maksukyvyttömyysaikana maksetuista palkoista, joita ei ollut merkitty kirjanpitoon ja joiden maksamisessa ei ollut noudatettu palkan maksua koskevia säännöksiä noin puolen vuoden aikana ennen konkurssin alkamista. Korkein oikeus katsoi, että nostojen todellista tarkoitusta ei ollut syytä epäillä, vaikka palkanmaksun kirjanpidollisia ja verotuksellisia säännöksiä ei ollut noudatettu (kohta 13). Tähän arvioon vaikutti muun muassa se, että toimitusjohtajan yhtiöstä nostamia varoja oli aikaisemmin käsitelty niin kirjanpidossa kuin verotuksessakin hänen ansiotuloinaan ja että varojen nosto oli tapahtunut toiminnan viimeistenkin kuukausien aikana useassa pienessä erässä. Varojen luovuttamiseen vastaajalle oli siten ollut taloudellisesti ja oikeudellisesti perusteltu syy eikä kohtuullisen palkkion maksamisella ollut vaarannettu velkojien taloudellisia etuja (kohta 14).

10. Ratkaisu KKO 2011:64 eroaa ratkaisuista KKO 2005:68 ja KKO 2005:119 siten, että ensin mainitussa kysymys ei ole ollut siitä, että aikaisemmin tehtyjen kirjanpitomerkintöjen oli myöhemmin selitetty olleen palkkaa tai korvausta kuluista, vaan siitä, että varojen nostoja ei ollut merkitty kirjanpitoon konkurssia edeltäneenä ajanjaksona. Ratkaisussaan Korkein oikeus katsoi, ettei se, että kirjanpitomerkinnät ovat puutteelliset, sellaisenaan osoittanut varojen luovutuksen tapahtuneen ilman hyväksyttävää syytä.

11. Velkojien suojaamisen tavoitteesta kuitenkin johtuu, että silloin, kun osakeyhtiö osakkeenomistajana olevan toimitusjohtajan tai hallituksen jäsenen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella maksaa tälle korvausta työstä, maksamisessa on noudatettava valitun korvauksen suoritustapaa koskevia säännöksiä. Jos säännöksistä johtuvat velvoitteet tietoisesti laiminlyödään kokonaan, yhtiön varojen luovutusta, jota väitetään korvaukseksi mainitun henkilön yhtiön hyväksi tekemästä työstä, ei yleensä voida pitää rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävänä. Tällaisessa tilanteessa hyväksyttävyyden arviointiin ei vaikuta se, onko kyseinen henkilö tosiasiassa tehnyt työtä yhtiön hyväksi vai ei.

Arvio suoritusten hyväksyttävyydestä tässä tapauksessa

12. A:lle ja hänen puolisolleen on vuosina 2006 – 2008 suoritettu yhtiöstä yhteensä 54 693 euroa, joka on ollut palkkaa A:n yhtiön hyväksi tekemästä työstä. Yhtiössä ei ole pidetty sen toiminta-aikana kirjanpitoa eikä yhtiössä ole laadittu tilinpäätöksiä. Yhtiö ei myöskään ole vuotta 2006 lukuun ottamatta toimittanut valvontailmoituksia palkoista, jotka se on vuosina 2006 – 2008 maksanut. A ja B on näiden laiminlyöntien johdosta tuomittu lainvoimaisesti alemmissa oikeuksissa rangaistukseen törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Riidatonta hovioikeudessa on ollut myös se, että A ei ole henkilökohtaisessa verotuksessaan ilmoittanut saaneensa yhtiöstä palkkaa.

13. Yhtiön palkkojen maksamisessa ei ole noudatettu kirjanpito- ja verolainsäädännön velvoitteita. Laiminlyönnit ovat alkaneet heti yhtiön toiminnan aloittamisesta lukien ja jatkuneet yhtiön toiminnan päättymiseen asti. Kyseisten laiminlyöntien ilmeisenä tarkoituksena on ollut jättää yhtiön liiketoimintaan kuuluvat verot ja julkisoikeudelliset maksut suorittamatta, mikä ilmentää johdonmukaista piittaamattomuutta yritystoiminnan lakisääteisiä velvoitteita ja yhtiön velkojien etuja kohtaan. Yhtiöstä A:lle tehtyjä varojen luovutuksia ei näin ollen voida pitää rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla hyväksyttävinä. Luovutuksilla on lisäksi loukattu yhtiön velkojien etuja.

Yhtiön maksukyvyttömyydestä

14. Alempien oikeuksien hylättyä syytteen asiassa on vielä arvioitava, ovatko suoritukset aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden ja oleellisesti pahentaneet sitä.

15. Yhtiölle on sen toiminnan aloittamisesta vuonna 2006 lukien alkanut kertyä piilevää verovelkaa, joka on koskenut elinkeinotulon tuloveroa, sen maksamista palkoista toimitettavia ennakonpidätyksiä ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja. Yhtiön verovelat ovat sen toiminnan päättyessä tilikaudella 1.2.2008 – 31.1.2009 olleet yhteensä 309 000 euroa. Syyttäjän kirjallisena todisteena esittämästä verotarkastuskertomuksesta ilmenee, että nyt kysymyksessä olevan syytteen tekoaikana 31.12.2006 – 28.2.2008 yhtiölle kertyneen, ennakonpidätyksiä ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja koskevan piilevän verovelan yhteismäärä on ollut 83 430 euroa. Törkeää veropetosta koskevassa syytekohdassa 3, jonka osalta hovioikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi, on vahvistettu, että yhtiön toiminnassa on vuonna 2007 vältetty 41 600 euroa elinkeinotulon tuloveroa. Riidatonta hovioikeudessa on ollut, että yhtiö on maksukyvytön.

16. A on yhtiön toiminta-aikana tehnyt yhtiöstä oikeudettomia nostoja 54 693 eurolla. Oikeudettomien nostojen määrä on ollut huomattava, ja kun yhtiölle on samaan aikaan kertynyt piilevää verovelkaa, jonka määrä on tasaisesti kasvanut, Korkein oikeus katsoo, että A:n tekemät oikeudettomat suoritukset ovat osaltaan aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden jo vuonna 2006 ja sen jälkeen oleellisesti pahentaneet sitä.

Syyksilukeminen ja rikoksen törkeysarviointi

17. A on 31.12.2006 – 28.2.2008 ilman hyväksyttävää syytä yhdessä B:n kanssa oikeudettomasti luovuttanut itselleen ja toiselle X Oy:n varoja vuonna 2006 yhteensä 21 263 euroa, vuonna 2007 yhteensä 27 330 euroa ja vuonna 2008 yhteensä 6 100 euroa. Yhtiöstä tehdyt mainitut oikeudettomat suoritukset ovat aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden vuonna 2006 ja sen jälkeen oleellisesti pahentaneet sitä.

18. Korkein oikeus toteaa, että A on menettelyllään tavoitellut huomattavaa hyötyä. Hyödyn määrä ylittää selvästi sen, mitä velallisen epärehellisyyden arvioiminen törkeäksi vähintään edellyttää. Huomioon ottaen myös rikoksen suhteellisen pitkä tekoaika Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luettua velallisen epärehellisyyttä on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Rangaistusseuraamus

19. Alempien oikeusasteiden syyksilukemien rikosten lisäksi A:n syyksi luetaan syytekohdassa 5 törkeä velallisen epärehellisyys. A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta on siksi korotettava, ei kuitenkaan tuntuvasti. Oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus A:n syyksi luettavista rikoksista on 1 vuosi 5 kuukautta vankeutta. Hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi. Syyksilukemista koskeva muutos ei anna aihetta seuraamusharkinnan olennaiseen uudelleen arviointiin. Hovioikeuden määräämää ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikaa on pidettävä riittävänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A tuomitaan kohdassa 5 rikoslain 39 luvun 1 a §:n nojalla törkeästä velallisen epärehellisyydestä (tekoaika 31.12.2006 – 28.2.2008). A:lle määrätään tästä sekä hovioikeuden hänen syykseen kohdassa 2.2 lukemasta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja kohdassa 3.2 lukemasta törkeästä veropetoksesta yhteinen 1 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistus.

Yhteinen vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä ja päättynyt 21.4.2017.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo ja Lena Engstrand. Esittelijä Timo Saranpää.