Neuvokeskuksen kansalaistoiminta
Neuvokeskuksen kansalaistoiminta on monipuolista lapsiperheille suunnattua toimintaa. Kansalaistoimintaan kuuluu retkien ja tapahtumien järjestäminen, vapaaehtoistyö sekä vertaistuki erotilanteeessa.
Retkille, tapahtumiin ja ryhmiin ovat tervetulleita kaikki lapsiperheet, eikä
niihin osallistuminen edellytä muuhun toimintaan sitoumista. Katso Kansalaistoiminnan kalenterista tarkemmat tiedot toiminnasta.
Vapaaehtoistyö
Neuvokeskuksessa
kehitetään ja toteutetaan ammattilaisten ohjaamien ryhmien lisäksi vapaaehtoistyöhön ja vertaistukeen
perustuvia tukimuotoja eronneille vanhemmille sekä eroperheiden lapsille. Vapaaehtoistoiminta antaa hyvän mielen lisäksi mahdollisuuden uusien asioiden oppimiseen ja mukavan toiminnan järjestämiseen yhdessä muiden kanssa.
Vapaaehtoistyöntekijämme ovat eri ammateissa ja tehtävissä toimivia aikuisia, joilla on tahtoa tukea eroa pohtivia tai eronneita vahnempia sekä eroperheiden lapsia. Vapaaehtoisilta ei vaadita aikaisempaa vapaaehtoistyön kokemusta. Tehtävät soveltuvat hyvin sekä miehille että naisille.
Neuvokeskuksessa voi toimia Eroneuvo-vertaistukijana, Taikuri-ryhmien avustajana, Neuvokahvila vapaaehtoisena. Eroneuvo-vertaistukijat toimivat ammattilaisen vetäjän kanssa Eroneuvo-tilaisuuksissa. Vain Eroneuvo-vertaistukijoiden on oltava eronneita vanhempia. Muissa vapaaehtoistyöntekijän tehtävissä toimivan ei tarvitse olla eronnut vanhempi. Vapaaehtoistyöntekijöille annetaan tehtäväänsä peruskoulutus sekä säännöllistä tukea ja ohjausta. Vapaaehtoisille järjestetään myös mukavaa yhteistä virkistystoimintaa.
Voit myös tulla mukaan toteuttamaan tapahtumia ja retkiä kertaluonteisesti, ilman että osallistut vapaaehtoistyön peruskoulutukseen.
Tervetuloa löytämään oma tapasi auttaa! Tehdään yhdessä hyvää.
Lue kansalaistoiminnan koordinaattorin Päivi Hietasen blogi vapaaehtoistyöstä
Lisätietoja
Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä? Lähetä sähköpostia paivi.hietanen@ensijaturvakotienliitto.fi tai ota yhteyttä puhelimitse 050 5879572 arkisin klo 9-15.00
Millaista tukea eronneet lapsiperheet sinun mielestäsi tarvitsevat? Entä millaisia tapahtumia tai retkiä toivosit lapsiperheille? Otamme vastaan ideoita! Voit jättää ehdotuksen nimettömästi, mutta jos haluat palautetta ehdotuksestasi, kirjoita viestiin myös yhteystietosi.
