Lapsiperheen eropalvelujen kehittämistä vuodesta 2005
Neuvo-projektin (2005–2009) työtä jatkavan Neuvokeskus -projektin (2010–2012) tavoitteena on kehittää järjestöjen tuottamille lapsiperheen ennaltaehkäiseville ero- ja perhekriisipalveluille uudenlainen palvelujen tuottamismalli.
Palvelut samasta paikasta
Käytännössä Neuvokeskus-idea toteutuu konkreettisena eropalvelukeskuksena pääkaupunkiseudulla sekä koko maata palvelevana virtuaalisena nettipalveluna.
Neuvokeskuksesta erotilanteessa olevat vanhemmat, eroperheen lapset ja nuoret, perheen läheiset sekä myös uusperheelliset voivat löytää helposti monipuolista tukea keskitetysti yhdestä paikasta.
Asiakkaan ei tarvitsisi tuntea palveluita eikä osata määritellä omaa avuntarvettaan, kuten usein perinteisissä palveluissa. Sopivan avun ja tuen pariin ohjaaminen jää Neuvokeskuksen tehtäväksi. Tavoitteena on, että Neuvokeskus tulee kansalaisille tutuksi paikkana, josta voi saada tietoa ja tukea kaikenlaisiin eron kysymyksiin ja kaikille asianosaisille.
Neuvokeskuksen palveluvalikoiman ytimen muodostavat ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten ohjaamat vertaisryhmät. Tulevaisuudessa Neuvo keskuksesta voi löytyä myös perhesovittelua, tukihenkilötoimintaa ja nettineuvontaa. Neuvokeskuksen palveluntuottajat (järjestöt, kunnat ja yksityiset palveluntuottajat) vastaavat kukin omista palveluistaan.
Yhteisissä tiloissa toimiminen mahdollistaa sen, että palveluita voidaan markkinoida keskitetysti, vapaaehtoisten rekrytointi ja koulutus kannattaa järjestää yhdessä ja kustannussäästöjä syntyy rationalisoimalla muitakin päällekkäistoimintoja. Viranomaisten ja kuntien näkökulmasta järjestöpalvelujen keskittämisestä aiheutuvat hyödyt (monipuolisempi palvelutarjonta, palveluohjauksen tehostuminen ja ehkäisevän työotteen vahvistuminen jne.) lisäävät, näin uskotaan, kiinnostusta ostaa palveluja tai osallistua järjestöjen palvelutuotannon kustannuksiin.
Neuvo-toiminta leviää
Neuvo-palvelujen valtakunnallinen levittäminen toteutetaan järjestämällä Eroneuvo- ja Vanhemman neuvo -menetelmäkoulutuksia ja kouluttajakoulutuksia. Mikäli koulutuskysyntä jatkuu samalla tasolla kuin tähän asti, voi osoittautua järkeväksi järjestää koulutusta yhteistyössä koulutusinstituutioiden (esim. yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset, ammattikorkeakoulut) kanssa.
Peruspalveluissa neuvolassa, päivähoidossa ja koulussa työskenteleville tarkoitettu Ero lapsiperheessä –koulutus on osoittautunut erityisen tarpeelliseksi ja halutuksi. Koulutus parantaa työntekijän edellytyksiä tukea lasta vanhempien erotilanteessa ja kohdata erotilanteessa olevia vanhempia. Myös tätä koulutusta jatketaan kysynnän ja mahdollisuuksien mukaan. Koulutukset eivät kuitenkaan enää vuoden 2009 jälkeen voi olla osallistujille ja taustaorganisaatioille maksuttomia, kuten tähän saakka.
Neuvo-palvelujen jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitaan säännöllistä yhteydenpitoa palveluja toteuttaviin ohjaajiin ja vetäjiin. Sen uskotaan auttavan ja motivoivan ohjaajia jatkamaan palvelujen toteuttamista, antaa tietoa toteutuneista ja tulevista palveluista sekä mahdollistaa koordinaation palvelujen ajankohdista sopimisessa ja markkinoinnissa, jotta palveluja on mahdollisimman tasaisesti saatavissa alueella. Verkoston kautta voidaan kerätä tietoa palvelu- ja ohjauskokemuksista sekä valvoa palveluiden tasalaatuisuutta. Säännölliset vuotuiset täydennyskoulutuspäivät mahdollistavat intensiivisen kokemusten vaihdon ja toiminnan kehittämisen.
Projekti tarjoaa Neuvo-palveluista, koulutuksista ja varhaisesta työotteesta kiinnostuneille järjestöille ja kunnille yhteistyötä ja konsultaatiota mahdollisuuksien mukaan ajatuksena ennaltaehkäisevän työotteen ja palvelujen leviäminen mahdollisimman laajasti ympäri maata. Pääkaupunkiseudulla kehitettyjä ratkaisuja voidaan käyttää mallina juurrutettaessa palveluja muualle maahan.
Neuvo-palvelujen paikka palvelukokonaisuudessa varmistetaan etsimällä yhdessä projektin nykyisten ja uusien järjestö- ja kuntakumppaneiden kanssa sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, joilla turvataan kehitettyjen Neuvo-palvelujen ja niihin sisältyvän varhaisen työotteen siirtyminen ja vakiintuminen pysyväksi osaksi paikallista ja alueellista palvelutarjontaa ja eroperheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten työkäytäntöjä.
Lapsinäkökulmaa vahvistetaan
Projektissa tuodaan esille varhaisista eropalveluista asiakkaille koituvia hyötyjä ja asiakkaiden kokemuksia mm. levittämällä projektin opas- ja tutkimusjulkaisuja sekä esitteitä. Valtakunnallisen virtuaalisen Neuvokeskuksen kehittäminen palvelee myös projektin tavoittelemaan lapsikeskeistä perhe- ja ammattikulttuurista muutosta.
Projektissa pyritään vahvistamaan lapsinäkökulmaa sekä vanhempien että viranomaisten ja ammattilaisten ajattelussa ja toiminnassa. Eroauttamisen ammattilaisten ja viranomaisten suuntaan projektin tavoitteena on lapsi- ja vanhemmuuskeskeisen eroperheajattelun vahvistaminen. Ammattikulttuurista muutosta ja eroauttamisen palvelujärjestelmän muutosta palvelevat alan kehittäjille, tutkijoille ja päätöksentekijöille tarkoitetut ”Erofoorumit”, joita järjestetään vuosittain projektin aikana.
Projekti toimii Lastensuojelun Keskusliiton hallinnon alaisuudessa. Tarkoitus kuitenkin on, että Neuvo-toiminta irtaantuu keskusliitosta jo vuoden 2012 aikana.

