Rikoslain 34 luku: Yleisvaarallisista rikoksista

1 § (1995/578)
Tuhotyö

Joka

1) sytyttää tulipalon,

2) räjäyttää jotakin taikka

3) saa aikaan vedentulvan tai luonnontilan muun mullistuksen

siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Tuhotyöstä tuomitaan myös se, joka omaisuutta vahingoittamalla tai tuhoamalla taikka tuotanto-, jakelu- tai tietojärjestelmän toimintaan oikeudettomasti puuttumalla aiheuttaa vakavan vaaran energiahuollolle, yleiselle terveydenhuollolle, maanpuolustukselle, oikeudenhoidolle tai muulle näihin rinnastettavalle yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle.

Yritys on rangaistava.

KKO:2003:53 KKO:2004:95 KKO:2012:4 KKO:2019:75 KKO:2014:11

Syyte käräjäoikeudessa voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

TUHOTYÖ Rikoslaki 34 luku 1 § A on sytyttänyt hänen ja B:n, hallitsemassa ja Kiinteistö Oy X:n omistamassa sekä Y kaupungin sosiaaliviraston vuokraamassa asuinhuoneistossa tulipalon, jossa makuuhuone on tuhoutunut kokonaan ja muualle rakennukseen on aiheutunut savu- ja nokivahinkoja. Teko on ollut omiaan aiheuttamaan yleistä hengen ja terveyden vaaraa.

2 § (2000/343)
Liikennetuhotyö

Joka

1) tuhoaa kulkuneuvon tai kiinteän lautan, tai niiden välineistön taikka kulkuväylän, liikenteen ohjausmerkin tai muun liikenteen laitteiston taikka vahingoittaa tai muuntaa niitä,

2) antaa liikenteeseen liittyvän väärän tiedon tai

3) tekee kulkuneuvossa, lentokentällä, kiinteällä lautalla tai liikenteen ohjailutehtävissä olevaa henkilöä kohtaan väkivaltaa taikka uhkaa häntä väkivallalla

siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa liikenteessä tai kiinteällä lautalla, eikä teko ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, on tuomittava liikennetuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

3 § (1995/578)
Törkeä tuhotyö

Jos tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään

1) aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa,

2) aiheuttaen jollekin yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa taikka

3) sodan tai muiden poikkeusolojen aikana

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä tuhotyöstä vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

KKO:2014:11 KKO:2019:75

7 § (1995/578)
Yleisvaaran tuottamus

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta tekee 1, 2 tai 4 §:ssä mainitun teon, on tuomittava, jos asianomaisessa säännöksessä tarkoitettu vaara johtuu tekijän huolimattomuudesta, yleisvaaran tuottamuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Yleisvaaran tuottamuksesta tuomitaan myös se, joka huolimattomuudesta tekee 6 §:ssä tarkoitetun teon.

Edellä 1 momentissa tarkoitetusta yleisvaaran tuottamuksesta voidaan jättää syyte ajamatta tai rangaistus tuomitsematta, jos tekijä omalla toiminnallaan poistaa vaaran, ennen kuin vaaratilanteesta on aiheutunut olennaista vahinkoa.

KKO:2003:83

8 § (1995/578)
Törkeä yleisvaaran tuottamus

Jos yleisvaaran tuottamuksessa aiheutetaan suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä yleisvaaran tuottamuksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

9 § (1995/578)
Yleisvaarallisen rikoksen valmistelu

Joka tehdäkseen 1–5 §:ssä tarkoitetun rikoksen pitää hallussaan pommia, muuta räjähdettä taikka vaarallista laitetta tai ainetta, on tuomittava yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka tehdäkseen ydinräjähderikoksen

1) hankkii tai yrittää hankkia taikka pitää hallussaan tai yrittää pitää hallussaan ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia aineita,

2) hankkii tai yrittää hankkia, valmistaa tai yrittää valmistaa taikka pitää hallussaan tai yrittää pitää hallussaan ydinräjähteen valmistukseen tarvittavia laitteita tai

3) hankkii ydinräjähteen valmistukseen tarvittavan valmistuskaavan tai -piirustuksen.

10 § (1995/578)
Perätön vaarailmoitus

Joka tekee pommista, tulipalosta, merihädästä, suuronnettomuudesta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua, on tuomittava perättömästä vaarailmoituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Syyte käräjäoikeudessa voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

PERÄTÖN VAARAILMOITUS Rikoslaki 34 luku 10 § A on tehnyt vakavasta liikenneonnettomuudesta hätäkeskukseen perättömän ilmoituksen, joka on ollut omiaan aiheuttamaan pelastustoimia ja vahinkoa.