Vaasan HO 15.4.2011 471

Kuolemantuottamus Tuottamuksellinen myötävaikuttaminen toisen tahalliseen rikokseen

Asianumero:   VaaHO:2011:5

VAASAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 15.4.2011

VALITTAJAT
Johtava kihlakunnansyyttäjä
B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V

VASTAPUOLET
A ja Suomen valtio

– – –

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asianomistajien syyteoikeus

– – –

Lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että asianomistajien virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistusvaatimukset on syyteoikeuden puuttumisen vuoksi jätettävä tutkimatta.

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen ja kymmenen törkeää kuolemantuottamusta

Kysymyksenasettelu

Virallisen syyttäjän A:han kohdistama syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 22.9.2008 perustuu siihen, että A oli laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa ottaa X:n hallussa ollut ampuma-ase poliisin haltuun.

Asianomistajien A:han kohdistaman kymmentä törkeää kuolemantuottamusta 25.6.-23.9.2008 koskevan syytteen perusteella kysymys on siitä, onko A huolimattomuudellaan aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuoleman.
Virkamiehen noudatettavan huolellisuusvelvollisuuden sisältöä määrittää ennen kaikkea hänen säännöksiin ja määräyksiin perustuva virkavelvollisuutensa. Asianomistajien syytteen mukaan A on toiminut virkavelvollisuuksiensa vastaisesti kuten virallinen syyttäjä on esittänyt sekä lisäksi seuraavasti:
A oli
– myöntänyt X:lle ampuma-aseen hankkimisluvan ampuma-aselain hyväksyttävää käyttötarkoitusta koskevan 43 §:n ja hankittavaa ampuma-asetta ja aseen osaa koskevia edellytyksiä koskevan 44 §:n ja aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen vastaisesti sekä hankkimatta ampuma-aselain 45 §:n mukaista selvitystä X:n sopivuudesta luvanhaltijaksi
– sallinut ampuma-aselain 52 §:n, 67 §:n 2 momentin ja 92 §:n vastaisesti X:n pitää ampuma-asetta hallussaan, vaikka tämä oli laiminlyönyt hakea ampuma-aselain 52 §:n 1 momentissa säädetyssä määräajassa ampuma-aseen hallussapitolupaa
– kieltänyt Y:n ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin nojalla antaman ampuma-aseen poisottamista koskevan määräyksen täytäntöönpanon
– laiminlyönyt perustuslain 22 §:n ja poliisilain 1 §:n ja 9 §:n 3 momentin sekä poliisin ohjeiden mukaisen poliisin velvollisuuden ennalta estää rikos ja ylläpitää kansalaisten turvallisuutta
– laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin mukaisen velvollisuutensa ottaa X:n hallussa ollut ampuma-ase poliisin haltuun
– laiminlyönyt esitutkintalain 2 §:n mukaisen velvollisuutensa aloittaa esitutkinta, vaikka X:ää oli ollut syytä epäillä yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, varomattomasta käsittelystä ja ampuma-aserikkomuksesta
– laiminlyönyt poliisilain 3 §:n mukaisen velvollisuutensa hoitaa tehtävänsä mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

A:n menettely

– – –

Hovioikeuden arvio A:n menettelystä

– – –

Aseen väliaikainen haltuunotto

– – –

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan tunnusmerkistön täyttyminen

Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. Kuolemantuottamusta on saman luvun 9 §:n mukaan pidettävä törkeänä, jos kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi mainitun 2 momentin 1 kohdan mukaan perustua virkaan, toimeen tai asemaan.

Hovioikeus on edellä katsonut, että A oli huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa laiminlyömällä ottaa X:n ampuma-aseen väliaikaisesti poliisin haltuun. Asiassa on asianomistajien esittämän rangaistusvaatimuksen osalta kysymys ensinnäkin siitä, onko tämä A:n laiminlyönti syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan ja toiseksi siitä, onko A aiheuttanut kuolemat rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla huolimattomuudella.

X ei olisi voinut tehdä juuri 23.9.2008 toteuttamaansa koulusurmaa, jos A olisi ottanut X:n aseen väliaikaisesti poliisin haltuun 22.9.2008, kuten hänen olisi pitänyt tehdä toimiessaan virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. Koulusurma on ollut tässä mielessä A:n menettelyn seuraus.

Seuraavaksi on arvioitava, onko A aiheuttanut X:n tahallisesta teosta johtuneet asianomistajien perheenjäsenten kuolemat huolimattomuudellaan.

Oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin ollut vallitsevana kanta, jonka mukaan henkilö ei voi olla vastuussa toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta, vaikka hän olisi huolimattomuudellaan mahdollistanut rikoksen ja sen seurauksen syntymisen. Kantaa on perusteltu muun muassa sillä, että rikoslakiin sisältyvät rikokseen osallisuutta koskevat yllytys- ja avunantosäännökset, joiden täyttyminen edellyttää tahallisuutta. Kun toisen tekemän rikoksen tuottamuksellista edistämistä ei vastaavasti ole säädetty rangaistavaksi, tuottamuksellinen osallisuus toisen tekemään tahalliseen rikokseen ei mainitun kannan mukaan voisi olla rangaistavaa. Hovioikeus toteaa, että toisen rikoksen tuottamuksellista edistämistä koskevien säännösten puuttumisen voidaan perustellusti tulkita tarkoittavan myös sitä, että kysymys on jätetty ratkaistavaksi yleisten tuottamusta koskevien säännösten perusteella. Mainitulle kannalle ei ole muutoinkaan saatavissa tukea voimassa olevasta oikeusjärjestyksestä. Sitä vastoin rikoslain yleisten oppien uudistamiseen vuonna 2004 johtaneessa hallituksen esityksessä nimenomaan viitataan mahdollisuuteen tuomita rangaistus toisen rikoksen tuottamuksellisesta edistämisestä toteamalla, että kysymys siitä, missä vaiheessa toisen rikosteon tuottamuksellinen edistäminen liitetään edistäjän huolimattomuuteen, liittyy rikoslain 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun olosuhteiden edellyttämään huolellisuuteen (HE 44/2002 vp s. 95 – 96). Lisäksi ratkaisussa KKO 1993:50, jossa panttivanki oli saanut surmansa poliisin toteuttaman saarrostuksen yhteydessä tapahtuneessa räjähdyksessä, korkein oikeus tuomitsi komisarion kuolemantuottamuksesta, vaikka räjähtäminen oli voinut tapahtua myös kaappaajan tietoisesta toiminnasta.

Tuottamuksellisen rikoksen syyksilukemiseksi edellytettävää huolimattomuutta on viime vuosikymmeninä julkaistussa oikeuskirjallisuudessa arvioitu kielletyn riskin ja sen relevanssin avulla. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan seurausta ei tee huolimattomuudesta aiheutuneeksi vielä se, että tekijä on syyllistynyt kiellettyä riskinottoa sisältävään tekoon tai laiminlyöntiin ja että teko on aiheuttanut seurauksen. Näiden lisäksi edellytetään yleensä teon tai laiminlyönnin sisältämän riskinoton olevan relevanttia seurauksen syntymisen suhteen. Toisin sanoen riskin tulee olla toteutunut seurauksessa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 272-457 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 141-176, Nuotio: Teko, vaara, seuraus 1998, s. 291-328 ja Frände: Yleinen rikosoikeus 2007, s. 96-114).

Rikoslain yleisen osan uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa esitetyt lähtökohdat. Rikoslain 3 luvun 7 §:n osalta esitöissä todetaan, että objektiivisessa huolimattomuudessa on asiallisesti kysymys ennen kaikkea siitä, ottiko tekijä kielletyn riskin vai jäikö riskinotto sallitun puolelle. Edelleen esityksessä todetaan, että loukkaamisrikoksesta rankaisemiseksi ei riitä se, että tekijä toimii huolimattomasti ja aiheuttaa ennakoitavalla tavalla tunnusmerkistössä tarkoitetun vahinkoseurauksen. Tunnusmerkistön täyttyminen täytyy myös voida palauttaa huolimattomuuteen (HE 44/2002 vp s. 90).

Oikeuskirjallisuudessa on arvioitu myös nimenomaisesti sitä, millä edellytyksillä tuottamuksellinen myötävaikutus toisen tahalliseen rikokseen on rangaistavaa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 347-372 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 157-165). On katsottu, että vasta konkreettinen syy epäillä vastaisen rikoksen tekemistä voi perustaa vastuun toisen tekemästä tahallisesta rikoksesta. Tätä vastuun lievennystä toisen tahallisesta rikoksesta on perusteltu muun muassa luottamusperiaatteella eli sillä, että moderni vaihdantaan ja sosiaaliseen työnjakoon perustuva elämä kävisi mahdottomaksi, jos ihmisten olisi pidettävä huolta siitä, etteivät he tee mahdolliseksi toisen tahallista rikosta.

Hovioikeus toteaa olevan perusteltua lähteä siitä, että vastuu toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta yleensä edellyttää erityisiä perusteita. Ensinnäkin on niin, että toisen henkilön tietoista inhimillistä toimintaa ja aikomuksia voi olla usein vaikeampi ennakoida kuin muunlaisia huolimattomuuden seurauksia. Myös mainittu luottamusperiaate puoltaa erityisiä perusteita vastuun syntymiselle. Hallintoviranomaisen soveltaessa lakia lievennys saattaa perustua siihen, että viranomainen voi olla velvollinen soveltamaan lakia oikeuslähteiden ja vakiintuneen käytännön mukaisesti riippumatta mahdollisista omista epäilyistään.

Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut yksilöön kohdistuvan väkivallanteon vaaran vähentäminen. Tämä tavoite ilmenee selvästi myös ampuma-aselain 92 §:ssä, jonka 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa A oli laiminlyönyt. Hovioikeus kuitenkin toteaa, että A:n mahdollista vastuuta X:n tekemästä koulusurmasta on arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, jotka olivat vallinneet A:n laiminlyönnin aikana. Erityisesti on otettava huomioon, että sovellettavan lainkohdan mukaan vasta perusteltu aihe olettaa ampuma-asetta käytettävän väärin on perustanut A:lle oikeuden ja velvollisuuden ottaa ase pois.

Kuten hovioikeus on edellä katsonut, A on syyllistynyt ilmeiseen virhearviointiin jättäessään aseen X:lle, koska X oli jo käyttänyt asetta väärin. Sen sijaan A:lla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että X:n menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta. A ei ollut mieltänyt sitä vaihtoehtoa mahdolliseksi, että X tulisi tekemään koulusurman. A:n ottama kielletty riski ei ollut koskenut koulusurmaa, eikä se huolimattomuus, johon A oli syyllistynyt jättäessään aseen X:n haltuun, ole näin ollen ollut relevantti X:n tekemän rikoksen seurausten kannalta.

Näillä perusteilla hovioikeus päätyy siihen, ettei A ole huolimattomuudellaan aiheuttanut Kauhajoen koulusurmassa surmansa saaneiden kuolemia eikä siten ole vastuussa niistä.

Syyksilukeminen

A on 22.9.2008 toimiessaan Kauhajoen poliisilaitoksen ampuma-aselupa-asioita hoitavana rikoskomisariona huolimattomuudesta rikkonut ampuma-aselain 92 §:n 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa ottaa X:n ampuma-ase väliaikaisesti poliisin haltuun, vaikka X:n internetissä ampuma-aseen käyttämisen yhteydessä esittämien aseita, sotaa ja Columbinen koulusurmaa käsittelevien kuvien ja tekstien perusteella oli ollut perusteltu aihe epäillä, että X käyttää ampuma-asetta väärin. A:n teko ei huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Rangaistusseuraamus

– – –

Vahingonkorvausvelvollisuus

– – –

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:

– – –

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen 22.9.2008

– – –

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Mika Huovila sekä hovioikeudenneuvokset Raimo Risku ja Pirjo Latvala. Valmistelija on ollut viskaali Annina Wahlbeck.

Asiassa on pyydetty valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.

Korkeimman oikeuden tuomio 30.3.2012 Nro 678: Ei valituslupaa.