Korkein oikeus KKO:1980-II-86

Kunnianloukkaus
Painovapausrikos

Aikakauslehdessä julkaistu artikkeli, jonka kirjoittaja oli jäänyt tuntemattomaksi, oli tehty niin, että lukija saattoi saada siitä sen käsityksen, että asianomistajat olivat toista hyödyttääkseen rikkoneet virkavelvollisuutensa. Lehden päätoimittaja, joka oli lukenut kirjoituksen ja hyväksynyt sen julkaistavaksi, tuomittiin tahallisesta, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoa tapahtuneesta julkisesta herjauksesta ja velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta. Ään

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Diplomi-insinööri Jalmari B ja insinööri Ilmari C olivat asianomistajina Helsingin RO:ssa kertoneet, että kommandiittiyhtiö X:n kustantaman aikakauslehden 28/9 1973 Helsingissä ilmestyneessä numerossa oli julkaistu Otto A:n päätoimittajana julkaistavaksi hyväksymä ja Esko Vauhkon (Y) kirjoittamaksi mainittu otsikolla ”Mistä tuli mutka matkaan” varustettu lehtikirjoitus, joka käsitteli tie- ja vesirakennuslaitoksen Mikkelin piirikonttorissa tehtyä valtatien n:o 13 sisääntuloa Mikkelin kaupunkiin koskevaa suunnitelmaa. Kirjoituksessa oli mainittu, että professori Otto W oli kymmenkunta vuotta aikaisemmin laatinut suunnitelman sanotusta valtatien sisääntulosta ja että sen mukaan tie tulisi noin kilometrin matkalla ennen kaupungin keskustaa kulkemaan Ristiinantien itäpuolella kun taas mainitun uuden suunnitelman mukaan, joka ainakin virallisesti oli B:n ja C:n yhteistyön tulos, valtatien sisääntulo tehtäisiin Ristiinantien länsipuolelta, jolloin tie pirstoaisi Urpolanharjun puistoalueen, jättäisi alleen kymmenkunta omakotitaloa ja kulkisi matalien 66 asuntoa käsittävien kerrostalojen nurkkia hipoen. Uudesta suunnitelmasta johtuisi myös, että ne aluevaraukset, jotka tie- ja vesirakennuslaitoksen toimesta oli tehty W:n suunnitelman toteuttamista varten, peruuntuisivat automaattisesti ja niitten vuoksi annettu rakennuskielto lakkaisi olemasta voimassa. Edelleen kirjoituksessa oli kerrottu kahden henkilön Ristiinantien itäpuolelta omistamista maa-alueista ja todettu, että ne ainakin osittain olisivat W:n suunnitelman toteutuessa jääneet valtatien alusmaiksi ja siten tulleet arvottomiksi, mutta että nuo alueet nyt, uuden suunnitelman toteutuessa tulisivat erittäin arvokkaiksi. Kirjoituksessa oli sitten kysytty, mikä oli ollut syynä uuden suunnitelman tekemiseen, ja mainittu samalla vastauksena, että Mikkelissä oltiin vakavasti sitä mieltä, että uusi sisääntulosuunnitelma oli johtunut maanomistussuhteista. Vielä kirjoituksessa oli väitetty, että uutta suunnitelmaa oli varjeltu tarkoin julkisuudelta.

B ja C olivat edelleen kertoneet, ettei W toimiessaan insinöörinä edellä sanotussa piirikonttorissa ollut ulottanut valtatien sisääntulosuunnitelmaansa koskemaan lainkaan kirjoituksessa mainittujen kahden henkilön ostamiksi ilmoitettuja alueita, ettei uusi sisääntulosuunnitelma ollut heidän yhteistyönsä tulos vaan se oli laadittu piirikonttorin suunnittelutoimistossa, jonka päällikkönä B toimi, useita henkilöitä käsittävän johtoryhmän ja niin sanotun projektiryhmän, johon kuului useita piirikonttorin palveluksessa olevia henkilöitä, valtionrautateiden valitsema henkilö, kaksi Mikkelin kaupungin nimeämää henkilöä ja Mikkelin maalaiskunnan nimeämä henkilö, valmistettua asian ja annettua siitä lausunnon, sekä ettei uutta suunnitelmaa ollut piirikonttorin taholta yritetty pitää salassa vaan se oli esitetty yleisölle ainakin kahdessa tiedostustilaisuudessa ja lehdistössä.

Edellä mainitun perusteella B ja C olivat katsoneet, että sanotussa aikakauslehtikirjoituksessa annettiin valheellisesti lehden lukijoille sellainen kuva, että he osallistuessaan puheena olevan valtatien sisääntulosuunnitelman tekemiseen olivat kirjoituksessa tarkoitettuja kahta henkilöä hyödyttääkseen rikkoneet virkavelvollisuutensa ja siten syyllistyneet tekoon, joka oli omiaan loukkaamaan heidän kunniaansa, sekä sen vuoksi vaatineet, että A tuomittaisiin rangaistukseen vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta sekä että hänet ja kommandiittiyhtiö velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan korvaukseksi B:lle ylimääräisestä työstä ja ajanhukasta 4 000 markkaa, matkakuluista 715 markkaa 80 penniä, elinkeinon haittaamisesta 80 000 markkaa, henkisestä kärsimisestä 60 000 markkaa sekä päiväraha-, matka- ja todistelukustannuksista ja jutun asiakirjojen tutkimisesta 4 261 markkaa 50 penniä sekä C:lle ylimääräisestä työstä ja ajanhukasta 3 200 markkaa, matkakuluista 715 markkaa 80 penniä, elinkeinon haittaamisesta 55 000 markkaa, henkisestä kärsimisestä 60 000 markkaa sekä päiväraha- ja matkakuluista ja jutun asiakirjojen tutkimisesta 3 044 markkaa sekä korvaamaan heille kulut jutun päätöksen painattamisesta paikkakunnan sanomalehteen 1 100 markalla ja korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

B:n ja C:n nimettyä jutussa todistamaan ekonomi Aulis Z:n ja A:n vastustettua Z:n kuulemista todistajana, koska Z, joka oli toinen kirjoituksessa tarkoitetuista kahdesta maa-alueita omistavasta henkilöstä, oli kirjoituksen vuoksi myös nostanut A:ta vastaan syytejutun, joka kuitenkin oli sovinnon johdosta rauennut, RO estepäätös 25/9 1975 oli, koska ei ollut esitetty seikkoja, joiden perusteella Z olisi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n nojalla esteellinen todistamaan jutussa, hylännyt estemuistutuksen.

Kuultuaan A:ta rangaistus- ja korvausvaatimuksista sekä kommandiittiyhtiötä korvausvaatimuksista RO, jossa virallinen syyttäjä jutussa kuultuna ei ollut tehnyt rangaistusvaatimusta, p. 18/3 1976 oli lausunut selvitetyn, että kommandiittiyhtiön kustantaman aikakauslehden 28/9 1973 Helsingissä ilmentyneessä numerossa oli julkaistu edellä syytteessä kerrotun sisältöinen kirjoitus, sekä myös selvitetyn, ettei W:n johdolla laadittua mainittua valtatie 13:n sisääntulosuunnitelmaa ollut ulotettu koskemaan lehtikirjoituksessa tarkoitettujen kahden henkilön ostamiksi ilmoitettuja alueita ja että edellä kerrottu uusi sisääntulosuunnitelma oli tehty ja saatettu siten yleisön tietoon B:n ja C:n RO:ssa mainitsemin tavoin. Vielä RO oli lausunut, että A oli kieltäytynyt ilmoittamasta, kuka oli tehnyt kyseisen kirjoituksen ja oliko mainittu Y nimimerkki tai joku henkilö, sekä että A oli lehden päätoimittajana tutustunut kirjoitukseen ennen sen julkaisemista ja antanut luvan julkaisemiseen.

Tämän vuoksi ja koska po. kirjoitus antoi lukijalleen sen käsityksen, että B ja C olisivat tie- ja vesirakennuslaitoksen Mikkelin piirikonttorin virkamiehinä laatineet kyseisen tiesuunnitelman suosiakseen kirjoituksessa mainittuja kahta henkilöä ja siten tahallisesti hankkiakseen toiselle hyötyä rikkoneet virkavelvollisuutensa ja syyllistyneet tekoon, joka oli voinut saattaa heidät halveksimisen alaisiksi ja haitata heidän elinkeinoaan ja menestystään, sekä kun A:n oli täytynyt tämä käsittää ja hän oli siten syyllistynyt levitetyn painotuotteen kautta tapahtuneeseen herjaukseen, jota A:n ei kuitenkaan ollut näytetty tehneen vastoin parempaa tietoaan, niin ja kun kommandiittiyhtiö ko. aikakauslehden kustantajana ja julkaisijana oli vahingonkorvauslain ja painovapauslain nojalla yhdessä A:n kanssa vastuussa B:lle ja C:lle kirjoituksen kautta aiheutetun vahingon korvaamisesta, RO oli, hyläten rangaistusvaatimuksen sekä korvausvaatimukset muilta osin, rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin ja painovapauslain 31 §:n nojalla tuominnut A:n tahallisesta, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta 70:een 30 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 100 markkaa ja velvoittanut A:n ja kommandiittiyhtiön yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle ja C:lle kummallekin erikseen korvaukseksi kirjoituksen johdosta aiheutuneesta ylimääräisestä työstä ja ajanhukasta 2 000, matkakuluista 884, elinkeinon haittaamisesta 5 000 ja henkisestä kärsimisestä 5 000 markkaa sekä korvaamaan heille yhteisesti oikeudenkäyntikuluista 10 000 markkaa.

Helsingin HO, jonka tutkittavaksi B, C, A ja kommandiittiyhtiö, A ja yhtiö myös estepäätöstä koskevalta osalta, olivat saattaneet jutun, p. 24/8 1978 oli katsonut, ettei ollut syytä muuttaa RO:n estepäätöstä eikä myöskään itse asiassa julistamaa päätöstä muulla tavoin kuin että A ja kommandiittiyhtiön yhteisvastuullisesti B:lle ja C:lle suoritettaviksi määrätyistä korvauksista korotettiin, B:lle suoritettavat korvaus elinkeinon haittaamisesta 10 000 ja korvaus henkisestä kärsimisestä myös 10 000 markaksi sekä C:lle suoritettavat korvaus elinkeinon haittaamisesta 10 000 ja korvaus henkisestä kärsimisestä niinikään 10 000 markaksi sekä että A ja kommandiittiyhtiö velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle ja C:lle yhteisesti korvaukseksi jutun päätöksen painattamisesta sanomalehteen aiheutuneista kuluista 800 markkaa.

B ja C yhteisesti sekä A ja yhtiö niinikään yhteisesti pyysivät oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemuksiinsa sisällyttivät muutoksenhakemukset.

KORKEIN OIKEUS

KKO p. myönsi muutoksenhakuluvan tutki jutun ja katsoi, soveltaen kommandiittiyhtiölle kysymyksessä olevan, ennen vahingonkorvauslain voimaantuloa julkaistun aikakauslehtikirjoituksen johdosta syntyneen vahingonkorvausvastuun osalta yksinomaan painovapauslain säännöksiä, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että, koska B ja C eivät olleet näyttäneet, että he olisivat A:n syyksi luetun rikoksen johdosta kärsineet heille elinkeinon haittaamisena korvattavaa vahinkoa, A ja kommandiittiyhtiö vapautettiin suorittamasta B:lle ja C:lle kummallekin korvaukseksi elinkeinon haittaamisesta 10 000 markkaa.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Nybergh: myönnän kuten enemmistökin muutoksenhakuluvan ja tutkiessani jutun katson selvitetyksi, että A on tutustunut kysymyksessä olevaan B:n ja C:n kunniaa RO:n päätöksessä kerrotulla tavalla loukkaavaan artikkeliin ennen sen julkaisemista ja ollut tietoinen niistä tavoista, joilla artikkelin tietoja oli saatu. Selvittämättä on sitä vastoin jäänyt, että A itse olisi osallistunut kirjoituksen laatimiseen tai antanut sen sisältöä koskevia ohjeita. Sen vuoksi A:n mahdollisen vastuun perusteena voi olla vain hänen menettelynsä artikkelin julkaisemisen yhteydessä.

A:n menettelyn arvioimista julkaisemisen yhteydessä vaikeuttaa se, että hän on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin säännökseen perustuvan oikeutensa nojalla kieltäytynyt ilmoittamasta, kenen toimesta artikkeli on laadittu ja oliko kirjoittajaksi ilmoitettu Esko Vauhko nimimerkki vai todellisen kirjoittajan nimi. Sen vuoksi jää avoimeksi se, onko artikkelin kirjoittaja syyllistynyt tahalliseen kunnianloukkaukseen vai ei. Jutussa ei kuitenkaan ole selvitetty, että A olisi ollut tietoinen artikkelin kirjoittajan mahdollisesta tahallisesta kunnianloukkauksesta ja tämän vuoksi osallinen mahdolliseen painovapausrikokseen.

Päättäessään artikkelin julkaistavaksi hyväksymisestä A on voinut todeta, että artikkelissa käsiteltiin yhteiskunnallisen suunnittelun ja päätöksenteon kohteena ollutta asiaa ja että siinä esitettiin ainakin päätöksenteon kannalta merkityksellisiä tietoja ja näkemyksiä. Artikkelissa esitettiin sellaisia erilaisia yksityiskohtia koskevia tietoja ja näkemyksiä, joiden paikkaansapitävyyden tarkistamiseen päätoimittajalla ei ole ollut käytettävissään mitään selväpiirteistä ja yksinkertaista keinoa. Kuitenkin artikkelin luotettavuuden arviointia olisi helpottanut esimerkiksi se, että siihen olisi sisällytetty siinä nimeltä mainittujen B:n ja C:n käsitykset artikkelissa esitetyistä seikoista. Tätä A päätoimittajana ei kuitenkaan ole vaatinut. Kun A:lla päätoimittajana on painovapauslain 19 §:n 1 momentin mukaan ollut velvollisuus valvoa artikkelin julkaisemista ja valta määrätä sen sisällyksestä, julkaiseminen ilman edellä tarkoitettuja tarkistuksia on merkinnyt eräänlaisen riskin ottamista artikkelissa esitettyjen tietojen luotettavuudesta. Kun kuitenkaan ei ole aihetta otaksua, että A olisi ottanut tämän riskin riippumatta siitä, olivatko artikkelin tiedot ja näkemykset virheettömiä ja objektiivisia, vaan uskoen niiden luotettavuuteen, en tälläkään perusteella pidä A:n menettelyä tahallisena syyksiluettavana kunnianloukkauksena.

Näin ollen jää mielestäni selvittämättä, että A olisi rikoksentekijänä tai osallisena syyllistynyt RO:n päätöksessä tarkoitettuun painovapausrikokseen. Sen sijaan on ilmeistä, että A on syyllistynyt painovapauslain 32 §:ssä tarkoitettuun rikokseen, joka edellyttää, että joku muu on syyllistynyt painovapausrikokseen. Tämän jutun yhteydessä ei tosin ole voitu selvittää, onko joku tai useampi henkilö syyllistynyt artikkelin kirjoittamisen yhteydessä rikoslain 27 luvussa tarkoitettuun rikokseen. Mutta koska tämä on mahdollista ja artikkelin sisällön on selvitetty täyttävän ainakin rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikoksen tuunusmerkistön sekä A on laiminlyönyt artikkelin tietojen luotettavuuden tarkistamisen ennen sen julkaisemista, katson painovapauslain 32 §:n soveltamisen edellytysten olevan olemassa.

Edellä esitetyn perusteella harkitsen oikeaksi, muuttaen HO:n ja RO:n päätöksiä, tuomita A:n hänen syykseen luetun rikoksen asemesta painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä 50:een 30 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 500 markkaa. B:lle ja C:lle maksettavaksi tuomittujen korvausten osalta jätän HO:n päätöksen pysyväksi.

Oikeusneuvos Heinonen: olen muuten samaa mieltä kuin oikeusneuvos Nybergh, paitsi että B:lle ja C:lle tuomittujen korvausten osalta olen KKO:n päätöslauselmasta ilmenevällä kannalla.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvos Ådahl sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Winqvist ja Heikkilä