Korkein oikeus KKO:1981-II-93

Kavallus

Oy A oli saanut haltuunsa B:lle tilitettäviä varoja. A asetettiin sittemmin konkurssiin ja sen toimitusjohtajaa syytettiin RL 29 luvun 1 §:n 2 mom:n perusteella tilitettävien varojen kavalluksesta. Syyte hylättiin, koska perimistoimenpiteiden ja niihin liittyvien lyhennysten jälkeen, mutta ennen konkurssia, alkuaan tilitysvelvollisuuksin A:n hallussa olleet varat olivat muuttuneet B:n tavalliseen luotonantoon verrattavaksi saatavaksi A:lta. Ään

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Äänekosken KO p. 1.3.1977 oli lausunut selvitetyksi, että sittemmin konkurssiin joutunut oy A oli 8.11.1974 saanut oy B:ltä tehtäväksi toimittaa jälkivaatimuksella autotarvikkeita oy X:lle Jyväskylän kaupunkiin. Kuljetuksen suorittanut oy Y:n palveluksessa ollut henkilö oli perinut X:ltä mm. jälkivaatimuksen määrän 7 429,12 markkaa ja tilittänyt rahat A:lle, jonka haltuun rahat olivat saapuneet 15.11.1974. A:n toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut ja sen prokuristina ollut C, joka oli ollut vastuussa mainitun yhtiön raha-asioiden hoidosta, oli laiminlyönyt huolehtia siitä, että mainitut rahat olisi tilitetty B:lle, ja oli käyttänyt ne A:n velkojen maksuun. B:n ryhdyttyä perimään mainittuja rahoja oli A:n puolesta 14.7.1975 maksettu osasuorituksena 940,60 markkaa. Laiminlyömällä toimeksiantoon perustuvan velvollisuutensa tilittää rahat B:lle C oli hankkinut A:lle ja itselleen taloudellista etua pitkittämällä oikeudettomalla varojen käytöllään siltä osin A:n konkurssiin joutumista sekä aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jättämisen. Sen vuoksi ja kun C:n A:lle sen puolesta toimineena hankkima taloudellinen etu oli rinnastettavissa itselle saatuun etuun ja C oli saanut taloudellista etua myös säilyttäessään työpaikkansa konkurssin lykkääntymisen ansiosta pitempään, KO oli rikoslain 29 luvun 1 §:n nojalla tuominnut C:n sakkorangaistukseen sekä velvoittanut C:n suorittamaan B:lle korvaukseksi tilittämättä jääneistä rahoista 6 488 markkaa 52 penniä ja oikeudenkäyntikuluista 100 markkaa.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi C oli saattanut jutun, p. 22.4.1980 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan.

Pyytäen valituslupaa C haki muutosta HO:n päätökseen. Lupa myönnettiin. Virallinen syyttäjä ja A:n konkurssipesä antoivat niiltä pyydetyt vastaukset. B ei antanut vastausta.

KORKEIN OIKEUS

KKO p. tutki jutun. A oli ollut velvollinen tilittämään B:lle tämän puolesta perityn jälkivaatimuksen määrän 7 429,12 markkaa. Tätä tilitysvelvollisuuttaan A ei ollut täyttänyt vielä silloinkaan, kun se esitetyn selvityksen mukaan ainakin jo alkuvuodesta 1975 oli joutunut sellaisiin maksuvaikeuksiin, että tilitysvelvollisuuden täyttäminen oli vaarantunut. Rikoslain 29 luvun 1 §:n 2 momentin soveltaminen edellytti kuitenkin tilitettävien varojen oikeudetonta käyttämistä siten, että se aiheutti tilitysvelvollisuuden täyttämättä jättämisen. Tämä oli käynyt ilmeiseksi vasta A:n tultua asetetuksi konkurssiin syyskuussa 1975. Ennen sitä B keväällä 1975 oli ryhtynyt perimistoimenpiteisiin A:n sille tilitettävien varojen saamiseksi. A:n ja syytetyn C:n puolesta oli selvitetty, että tämän jälkeen touko-, kesä-, ja heinäkuussa 1975 yhtiö oli lyhentänyt B:n saatavia yhteensä 9 000 markalla. Tämä osoitti, että B:llä oli ollut tuolloin tilitettävien varojen ohella muitakin saatavia A:lta. Enemmistä suorituksista B:lle oli A joutunut luopumaan maksuvaikeuksiensa vuoksi. Jutussa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että edellä tarkoitettujen lyhennysten jälkeen B perimistoimenpitein tai muuten olisi osoittanut pitävänsä alunperin 7 429,12 markan määräistä saatavaansa eri asemassa kuin muita saataviaan A:lta. Sen vuoksi alkuaan tilitysvelvollisuuksin A:n hallussa olleet varat olivat muuttuneet B:n tavalliseen luotonantoon verrattavaksi saatavaksi A:lta. Näin ollen oli jäänyt näyttämättä, että C olisi A:n puolesta syyllistynyt rikoslain 29 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuun tekoon. Sen vuoksi KKO harkitsi oikeaksi, hyläten syytteen ja siihen perustuvat vaatimukset, vapauttaa C:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Oikeusneuvos Portin, joka oli eri mieltä, lausui: toimiessaan A:n toimitusjohtajana C ei ole pitänyt huolta siitä, että B:n toimeksiannosta 15.11.1974 perittyjä 7 429, 12 markkaa olisi pidetty erillään A:n muista varoista tilitettäviksi toimeksiantajalle vaan sallinut niiden käyttämistä yhtiön omien menojen suorittamiseen. Rikoslain 29 luvun 1 §:n 2 momentin soveltamisen edellytyksenä on muun muassa, että tilitysvelvollisuus on jäänyt täyttämättä. Harkittavaksi jää niin ollen, milloin varat viimeistään olisi ollut tilitettävä. Jutussa syytettynä kuultuna A:n talouspäällikkönä toiminut D on kertonut, että jälkivaatimustapauksissa oli rahat yleensä toimitettu tavaroiden lähettäjälle noin viikon kuluessa. Asian luonnosta johtuukin, että jälkivaatimuksen määrä oli tilitettävä lyhyehkön ajan kuluessa. C ei ole omatoimisesti ryhtynyt toimenpiteisiin varojen tilittämiseksi ja viimeistään toukokuussa 1975 on voitu päätellä tilityksen jääneen tekemättä. Teon rangaistavuutta ei poista se seikka, että B on, ryhtymättä saatavansa pakkoperintään, suostunut perusteilla katson, ettei oli syytä muuttaa HO:n päätöksen lopputulosta.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Heinonen ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Surakka