Korkein oikeus KKO:1984-II-142

Tappo Väkisinmakaaminen Rikosten yhtyminen

A oli lyönyt useita kertoja nyrkeillä B:tä niin, että tämän alaleuanluu oli kahdesta kohdasta murtunut, ja tällä väkivallalla pakottanut B:n kanssaan avioliiton ulkopuolella tapahtuneeseen sukupuoliyhteyteen. Maatessaan vielä B:n päällä A mahdollisen kiinnijäämisen estämiseksi oli kuristanut B:tä kaksin käsin voimakkaasti kurkusta siten, että B:n kurkunpään sormusrusto ja kieliluu olivat murtuneet. B oli kuollut kuristamisen seurauksena. Ään.

Koska A:n oli täytynyt käsittää, että kerrotusta kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraisi kuolema, hänen katsottiin tahallaan surmanneen B:n. Kuristamisen voimakkuudesta huolimatta surmaamistapa ei kuitenkaan osoittanut tekijässä erityistä raakuutta ja julmuutta. Koska surmaamista ei myöskään ollut edeltänyt suunnitelmallisuus tai vakaa harkinta, vaan se oli johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä, A tuomittiin taposta. Väkisinmakaaminen ja sen välittömässä yhteydessä tapahtunut tappo katsottiin yksin teoin tehdyiksi. Ään.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Helsingin RO:ssa

Virallinen syyttäjä oli lausunut seuraavaa:

1a) A oli Helsingissä 6.7.1981 seurattuaan ensin polkupyörällä ajaen jonkin matkaa B:tä Riistavuoren puiston läpi johtavalla hiekkapolulla, käymällä väkivalloin sähköradan alittavassa tunnelissa B:n kimppuun ja lyömällä tahallaan nyrkeillä B:tä voimakkaasti useita kertoja päähän aiheuttanut tälle leukaluun katkeamisen kahdesta kohtaa, pääkamaraan useita verenpurkautumia ja eri puolille vartaloa hankautumia ja mustelmia, ja kannettuaan lyönneistä osittain tajuntansa menettäneen B:n läheiseen metsikköön, tällä väkivallalla pakottanut B:n kanssaan avioliiton ulkopuoliseen sukupuolisuhteeseen. Koska pahoinpitely oli kohdistunut olosuhteisiin nähden turvattomaan henkilöön ja sillä oli aiheutettu leukaluun katkeaminen kahdesta kohtaa, joka vamma oli ollut myötävaikuttavana tekijänä B:n kuolemaan, sekä ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, tekoa oli pidettävä törkeänä.

b) A oli samassa tilaisuudessa ollessaan vielä makaamisen jälkeen B:n päällä tahallaan surmannut B:n tarttuen tätä kaksin käsin kiinni kurkusta ja painamalla B:tä maata vasten kuristanut voimakkaasti niin kauan, että kurkunpään sormusrusto ja kieliluu olivat murtuneet ja B oli kohta kuollut, jonka jälkeen A oli siirtänyt ruumiin parin metrin päässä olleeseen syvennykseen ja peittänyt sen maalla. Koska surmaaminen oli tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittavalla tavalla, sitä oli, ottaen erityisesti huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä.

Tämän vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen a kohdan osalta yksin teoin tehdyistä väkisinmakaamisesta ja törkeästä pahoinpitelystä sekä b kohdan osalta murhasta.

2) A oli edellä kerrotun jälkeen anastanut maahan lennähtäneiden B:n tavaroiden joukosta nahkalompakon, jossa oli ollut rahaa 10 markkaa, henkilöllisyystodistus, säästötilin vastakirjan ja Parker kynä eli omaisuutta noin 64 markan arvosta.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen varkaudesta.

3) A oli 9.11. – 10.11.1981 Hyvinkäällä, Vantaalla ja Espoossa kuljettanut eri kaduilla henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus ajon aikana oli ollut yli 1,5 o/oo ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta.

4 – 5) A oli 10.11.1981 yöllä Vantaalla käynyt takaapäin Pähkinärinteen-tiellä kävelleen C:n kimppuun heittäen takin tämän pään yli ja tahallaan lyömällä C:tä useita kertoja nyrkeillä päähän ja kuristamalla C:tä kurkusta aiheuttanut tälle päähän ja kaulaan mustelmia ja ruhjehaavan, sekä tällä väkivallalla pakottanut C:n kuljettamaansa henkilöautoon ja pitänyt C:tä vastoin tämän tahtoa vallassaan useita tunteja voidakseen harjoittaa tämän kanssa haureutta.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen naisenryöstöstä.

6) A oli 15.1.1982 Vihdissä otettuaan ensin 13-vuotiaan D:n luvattomasti autoonsa kuljettanut D:tä vastoin tämän tahtoa jonkin aikaa autossaan, minkä jälkeen A oli väkivaltaa ja pakottavan vaaran sisältävää uhkailua käyttäen pakottanut D:n sukupuoliyhteyteen kanssaan. A:n mainittua rikosta oli haureuden osalta pidettävä törkeänä siinä osoitetun erityisen julmuuden vuoksi ja koska rikosta, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat, oli pidettävä kokonaisuudessaan törkeänä.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen jatketusta rikoksesta, joka käsittää lapsenryöstön sekä yksin teoin tehdyt väkisinmakaamisen ja törkeän lapseen kohdistuvan haureuden.

Lisäksi virallinen syyttäjä oli vaatinut päätettäväksi, että A voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen niin kuin vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetussa laissa säädettiin.

Asianomistajina kuultuina B:n oikeudenomistajat olivat yhtyneet syytteeseen 1 kohdan osalta. Kohdassa 2 kerrotusta teosta he olivat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen ryöstöstä. Vielä he olivat vaatineet A:n velvoittamista suorittamaan heille eräitä korvauksia.

Myös C:tä ja D:n holhoojaa oli kuultu asianomistajina.

RO:n päätös 29.12.1982

Kuultuaan A:ta syytteestä ja korvausvaatimuksista sekä A:n oltua mielentilansa selville saamiseksi mielisairaalassa tutkittavana ja lääkintöhallituksen annettua sen johdosta lausuntonsa RO oli päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli

1) 7.7. vastaisena yönä 1981 Helsingissä, seurattuaan polkupyörällä ajaen eräässä puistossa kotiinsa matkalla ollutta B:tä, päästäkseen sukupuoliyhteyteen B:n kanssa, käynyt tähän käsiksi sekä, B:n ryhdyttyä vastustamaan hänen aikomuksiaan, tahallaan useita kertoja nyrkillä voimakkaasti päähän lyömällä pahoinpidellyt B:tä seurauksin, että tämän alaleuanluu oli kahdesta kohdasta murtunut, ja kerrotulla väkivallalla, kannettuaan puolustautumiskykynsä menettäneen B:n läheiseen pensaikkoon, pakottanut tämän avioliiton ulkopuolella tapahtuneeseen sukupuoliyhteyteen sekä tässä yhteydessä, maatessaan vielä B:n päällä, tämän yrittäessä huutaa apua, sen ja siitä mahdollisesti aiheutuvan kiinnijäämisen estääkseen tahallaan kaksin käsin kuristanut B:tä voimakkaasti kurkusta sillä seurauksella, että tämän kurkunpään sormusrusto ja kieliluu olivat murtuneet, minkä johdosta B oli kuollut, sekä sen jälkeen kätkenyt tämän ruumiin läheiseen maasyvennykseen,

2) kohta edellä kerrotun jälkeen anastanut B:lle kuuluneet 44 markan arvoisen lompakon sekä siinä olleet 10 markkaa rahaa, säästökirjan ja henkilöllisyystodistuksen kuten myös tälle kuuluneen 10 markan arvoisen kynän, mikä yhteensä 64 markan arvoinen omaisuus oli jäänyt kateisiin,

3) 10.11. vastaisena yönä 1981 Hyvinkäällä, Vantaalla ja Espoossa kuljettanut hallinnassaan ollutta henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta,

4) sanottuna ajankohtana Vantaalla, havaittuaan kotiinsa matkalla olleen C:n ja saatuaan ajatuksen tämän suostuttelemisesta sukupuoliyhteyteen kanssaan sekä noustuaan kuljettamastaan autosta ja heitettyään takin C:n pään peitoksi, tahallaan useita kertoja nyrkillä voimakkaasti päähän lyömällä pahoinpidellyt C:tä tämän saadessa päähänsä runsaasti ruhjevammoja ja verenpurkautumia,

5) edellä kerrotun jälkeen tarkemmin selvittämättä jääneissä olosuhteissa tahallaan ilman laillista oikeutta riistänyt C:ltä vapauden sulkemalla hänet kuljettamaansa autoon noin neljän tunnin ajaksi, sekä

6) 15.1.1982 Vihdissä, tavattuaan hallinnassaan ollutta henkilöautoa kuljettaessaan syrjäisellä tiellä koulumatkalla olleen D:n, suostutellakseen tämän sukupuoliyhteyteen kanssaan, tahallaan ilman laillista oikeutta riistänyt D:ltä vapauden sulkemalla hänet kuljettamaansa autoon sekä, D:n kieltäydyttyä sukupuoliyhteydestä, väkivallalla ja uhkauksilla, joissa pakottava vaara on ollut tarjona, pakottanut 30.1.1968 syntyneen D:n avioliiton ulkopuolella tapahtuneeseen sukupuoliyhteyteen.

A:n mielentilan osalta RO oli todennut, että mielentilan tutkimuksen suorittanut oikeuspsykiatrian erikoislääkäri oli lausuntoehdotuksessaan katsonut A:n edellä 1 kohdassa kerrotuin tavoin B:tä kuristaessaan olleen täyttä ymmärrystä vailla mutta muut hänen syykseen luetut teot, myös 1 kohdassa tarkoitetun väkisinmakaamisen ja kuristamista edeltäneen, surmaamisrikokseen sisältyvän pahoinpitelyrikoksen tehdessään täydessä ymmärryksessä. Sitä vastoin lääkintöhallitus oli A:n mielentilasta antamassaan asiantuntijalausunnossa katsonut A:n kaikki hänen syykseen luetut teot tehdessään olleen täydessä ymmärryksessä.

RO oli esittämillään perusteilla kuitenkin katsonut, että A kaikki hänen syykseen edellä luetut teot tehdessään oli ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Tämän vuoksi ja koska A:n kuristaessaan B:tä edellä selostetuin tavoin oli täytynyt käsittää, että kuristamisesta seuraisi kuolema, RO oli, hyläten syytteen enemmältä osalta sekä katsoen, että 1 kohdassa kerrottu surmaaminen oli tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen ja että sitä oli, ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä, että 4 ja 5 kohdassa mainittuja tekoja oli pidettävä saman rikoksen jatkamisena, että 6 kohdasta ilmenevät neljäätoista vuotta nuorempaa D:hen kohdistunut haureus oli tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen ja että sitä oli, ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä, että A:n syyksi edellä 1, 4, 5 ja 6 kohdassa luettujen rikosten ja hänen aikaisemman rikollisuutensa suhde rikosten samankaltaisuuden vuoksi osoitti hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä ja että A hänen syykseen luetut teot tehdessään edellä todetuin tavoin oli ollut täyttä ymmärrystä vailla, tuominnut A:n rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin (1, 6), 20 luvun 3 §:n 3 momentin (6), 21 luvun 2 §:n 1 momentin (1), 21 luvun 5 §:n 1 momentin (4), 23 luvun 2 §:n (3), 25 luvun 9 §:n (5, 6), 28 luvun 1 §:n 1 momentin (2), 7 luvun 1 §:n (1, 6), 7 luvun 2 §:n (4, 5), 6 luvun 2 §:n 4 kohdan (1, 4, 5, 6) ja 3 luvun 4 §:n 1 momentin (1 – 6) nojalla täyttä ymmärrystä vailla olevana 1 kohdan osalta yksin teoin tehdyistä murhasta ja väkisinmakaamisesta 11 vuodeksi, 2 kohdan osalta varkaudesta 3 kuukaudeksi, 3 kohdan osalta törkeästä rattijuopumuksesta 2 kuukaudeksi, 4 ja 5 kohdan osalta jatketusta pahoinpitelystä ja laittoman vangitsemisen käsittävästä rikoksesta 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi ja 6 kohdan osalta yksin teoin tehdyistä laittomasta vangitsemisesta, väkisinmakaamisesta ja törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta 4 vuodeksi vankeuteen.

RO oli yhdistänyt edellä 1 – 6 kohdassa tuomitut vankeusrangaistukset ja Espoon KO:n 10.8.1982 A:lle jatketusta petoksesta tuomitseman 1 kuukauden vankeusrangaistuksen 13 vuodeksi vankeutta, josta yhdistetystä rangaistuksesta oli vähennetty rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla 10 kuukautta 8 päivää sekä mitä Espoon KO:n tuomitsemasta edellä mainitusta rangaistuksesta oli jo pantu täytäntöön.

Koska A:ta, joka nyt oli tuomittu 1 ja 6 kohdassa hänen syykseen luetuista törkeää väkivaltaisuutta sekä erityistä vaarallisuutta toisen hengelle ja terveydelle osoittavista rikoksista vähintään kahden vuoden vapausrangaistuksiin ja joka näissä kohdissa tarkoitetut rikokset tehdessään oli syyllistynyt, 1 kohdassa tarkoitetun teon tehdessään 9.8.1980 tapahtuneeseen törkeää väkivaltaisuutta osoittavaan väkisinmakaamiseen, josta hänet KKO:n 17.12.1982 antamalla päätöksellä oli tuomittu 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen, sekä 6 kohdassa tarkoitetun teon tehdessään paitsi edellä sanottuun väkisinmakaamiseen myös hänen syykseen edellä 1 kohdassa luettuun törkeää väkivaltaisuutta sekä erityistä vaarallisuutta toisen hengelle ja terveydelle osoittavaan rikokseen, oli hänen rikoksistaan ilmenevien seikkojen ja muun hänen henkilöllisyydestään saadun selvityksen perusteella ilmeisesti pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle, RO oli vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:n nojalla päättänyt, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen.

Sen ohessa A oli velvoitettu suorittamaan asianomistajille eräitä korvauksia. Vielä RO oli määrännyt A:n ajokieltoon ja pidettäväksi edelleen vangittuna.

Helsingin HO:n päätös 16.6.1983

HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä, asianomistajat D:n holhoojaa lukuunottamatta ja A olivat saattaneet jutun, oli katsonut, että 1 kohdassa mainittu surmaaminen ei ollut tapahtunut erityistä raakuutta tai julmuutta osoittaen. Lisäksi HO oli katsonut, että A oli rikokset tehdessään ollut täydessä ymmärryksessä. Tämän vuoksi HO oli tuominnut A:n rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin (1, 6), 20 luvun 3 §:n 3 momentin (6), 21 luvun 1 §:n 1 momentin (1), 21 luvun 5 §:n 1 momentin (4), 23 luvun 2 §:n (3), 25 luvun 9 §:n (5, 6), 28 luvun 1 §:n 1 momentin (2), 7 luvun 1 §:n (1, 6), 7 luvun 2 §:n (4, 5) ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan (1, 4, 5, 6) nojalla 1 kohdan osalta yksin teoin tehdyistä taposta ja väkisinmakaamisesta 11 vuodeksi, 2 kohdan osalta varkaudesta 3 kuukaudeksi, 3 kohdan osalta törkeästä rattijuopumuksesta 2 kuukaudeksi, 4 ja 5 kohdan osalta jatketusta pahoinpitelyn ja laittoman vangitsemisen käsittävästä rikoksesta 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi ja 6 kohdan osalta yksin teoin tehdyistä laittomasta vangitsemisesta, väkisinmakaamisesta ja törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta 5 vuodeksi vankeuteen.

HO oli yhdistänyt edellä 1 – 6 kohdassa tuomitut vankeusrangaistukset ja Espoon KO:n 10.8.1982 A:lle jatketusta petoksesta tuomitseman 1 kuukauden vankeusrangaistuksen 13 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeutta, josta yhdistetystä rangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikoja 15.1. – 4.10.1982 ja 5.11. – 22.12.1982 vastaavat RO:n mainitsemat 10 kuukautta 8 päivää sekä mitä A oli Espoon KO:n tuomitsemasta 1 kuukauden vankeusrangaistuksesta suorittanut.

Edelleen HO oli lausunut, että A voitiin RO:n mainitsemista syistä määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen ja että hänet oli edelleen pidettävä vangittuna.

Muulta osalta RO:n päätös oli jäänyt pysyväksi.

KORKEIN OIKEUS

Pyytäen valituslupaa, virallinen syyttäjä, B:n oikeudenomistajat ja A hakivat muutosta HO:n päätökseen.

Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista 1, 4 ja 5 sekä 6 kohdan osalta syytteen mukaan ja ainakin ankarampiin rangaistuksiin.

B:n oikeudenomistajat vaativat, että A tuomitaan 1 ja 2 kohdan osalta heidän syytteensä mukaan tai että näistä teoista tuomittuja rangaistuksia ainakin kovennettaisiin. Samalla he uudistivat korvausvaatimuksensa.

A vaati, että hänet tuomitaan 1 kohdan osalta vain väkisinmakaamisesta ja kuolemantuottamuksesta ja 6 kohdan osalta ainoastaan väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta. Lisäksi A vaati, että hänet tuomitaan täyttä ymmärrystä vailla olevana ja huomattavasti lievempiin rangaistuksiin.

Valituslupa myönnettiin hakijoille. Nämä sekä C ja D:n holhooja antoivat heiltä pyydetyt vastaukset.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kohta 1: A:n on täytynyt käsittää, että RO:n päätöksessä kerrotusta kuristamisesta varsin todennäköisesti seuraisi B:n kuolema. Hän on näin ollen tahallaan surmannut B:n. Kuristamisen voimakkuudesta huolimatta surmaaminen ei ole tapahtunut erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen. Lisäksi surmaamista ei ole edeltänyt suunnitelmallisuus tai vakaa harkinta, vaan se on johtunut paljolti tilanteen odottamattomasta kehittymisestä. Surmaamista ei muutoinkaan, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, ole pidettävä erityisen törkeänä. Koska surmaaminen on tapahtunut B:n väkisinmakaamisen välittömässä yhteydessä, rikokset on tehty yksin teoin.

Kohta 4 – 5: A on ottanut C:n valtaansa ja pitänyt häntä vallassaan RO:n päätöksessä kerrotulla tavalla väkisinmakaamisen tarkoituksessa. Tällainen vapaudenriisto sisältyy väkisinmakaamiseen, jonka yrityksen asteelle A:n toiminta on edennyt.

Kohta 6: Myös D:hen kohdistunut vapaudenriisto on tapahtunut väkisinmakaamisen tarkoituksessa. Tässäkin kohden vapaudenriisto sisältyy väkisinmakaamiseen. Siitä huolimatta, että A on maannut väkisin 13 vuotiaan tytön, ei tekoa muuten ole tehty erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen.

Päätöslauselma

HO:n päätöstä muutetaan siten, että A tuomitaan 4 ja 5 kohdan osalta rikoslain 20 luvun 1 §:n, 4 luvun 1 §:n 1 momentin ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla väkisinmakaamisen yrityksestä sekä 6 kohdan osalta rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin, saman luvun 3 §:n 1 momentin, 6 luvun 2 §:n 4 kohdan ja 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuvasta haureudesta HO:n määräämiin rangaistuksiin. Muutoin HO:n päätös jää, 1 kohdan osalta edellä mainitun lisäperusteluin, pysyväksi.

A:lle tuomitusta yhdistetystä rangaistuksesta on HO:n rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tekemän vähennyksen lisäksi vähennettävä, mitä hänelle tuomitusta rangaistuksesta HO:n päätöksen perusteella jo on pantu täytäntöön.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos af Hällström: Katson, ettei ole syytä muuttaa HO:n päätöstä. A:n rangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävän vähennyksen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Takala: A on kertonut, että hän oli sen jälkeen, kun hän oli käynyt kiinni B:hen estääkseen tätä huutamasta, lyönyt B:tä ainakin kaksi kertaa päähän, jolloin huutaminen oli loppunut. Sen jälkeen A oli kertomuksensa mukaan kantanut B:n alikulkutunnelin kautta sen toiselle puolelle olevaan metsikköön ja jättänyt hänet sinne maahan palaten itse tunneliin noutamaan polkupyöräänsä ja B:n laukkuja. Tultuaan takaisin B:n luo A on riisunut B:ltä housut ja maannut B:n tämän panematta A:n mukaan mitenkään vastaan.

A:n kertomus osoittaa, että hänen B:hen ennen makaamista kohdistamansa väkivalta on ollut niin voimakasta, että B on tullut kykenemättömäksi sekä puolustamaan itseään että pakenemaan paikalta, johon A oli hänet edellä mainituin tavoin jättänyt joksikin aikaa yksin. Tämä on myös sopusoinnussa B:n päässä todettujen vakavien vammojen kanssa.

A on edelleen kertonut, että saatuaan siemensyöksyn mutta ollessaan vielä B:n päällä hän oli kuullut kävelemisen tai juoksemisen ääniä läheiseltä tieltä ja nähnyt hahmon ihmisestä, joka oli menossa tietä edellä mainitun alikulkutunnelin suuntaan. A:n mukaan myös B oli kuullut mainittuja ääniä ja yrittänyt huutaa. A on kertonut edelleen, että hän oli tällöin huutamisen estämiseksi ryhtynyt kaksin käsin kuristamaan B:tä kurkusta ja että kuristaminen oli kestänyt kauan sen vuoksi, että tietä kulkenut ehtisi pois huutoetäisyydeltä. Kuristamisen päätyttyä A oli koettanut B:n pulssia, jota hän kertomuksensa mukaan ei kuitenkaan enää ollut tuntenut.

Kuristamisessa ovat B:n kurkunpään sormusrusto ja kieliluu murtuneet, joten A on käyttänyt selvästi voimakkaampaa väkivaltaa kuin mitä olisi, erityisesti B:n tila huomioon ottaen, ollut tarpeen B:n huutamisyritysten estämiseksi.

Edellä kerrottu osoittaa, että A on tahallaan surmannut B:n estääkseen ilmitulemisensa juuri tekemästään väkisinmakaamisrikoksesta. Tämän vuoksi katson, että surmaamista on tässä tapauksessa, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä, ja tuomitsen A:n HO:n päätöksen 1) kohdan osalta rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin ja 21 luvun 2 §:n 1 momentin sekä 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä väkisinmakaamisesta ja murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö. Rikoslain 7 luvun 4 §:n nojalla totean, että 1) kohdan osalta tuomitsemani elinkautinen vankeusrangaistus käsittää kaikki A:lle tuomitut vankeusrangaistukset. Koska olen tuominnut A:n elinkaudeksi vankeuteen, en määrää tehtäväksi vähennyksiä rangaistuksesta enkä anna lausuntoa siitä, voidaanko A määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen.

Oikeusneuvos Ailio oli samaa mieltä kuin oikeusneuvos Takala.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Takala, af Hällström ja Lindholm sekä ylimääräinen oikeusneuvos Setälä.