Korkein oikeus KKO:1984-II-224

Työturvallisuus Kuolemantuottamus Syy-yhteys

Uittotyössä ollut henkilö, jolle ei ollut varattu henkilökohtaiseksi suojavälineeksi pelastusliivejä, oli veneestä pudottuaan hukkunut. Kun voitiin pitää sangen epätodennäköisenä että asianmukaisten pelastusliivien antaminen uittotyöntekijöiden käyttöön olisi estänyt syntyneen seurauksen, puutavarayhtiön toimitusjohtajaa ja uittotyömaan vastuunalaista työnjohtajaa, jotka kumpikin tuomittiin rangaistukseen työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta, vastaan kuolemantuottamuksesta ajettu syyte hylättiin. Ään.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallinen syyttäjä oli Suonenjoen KO:ssa kertonut, että A ja B olivat 9.6.1978 Tervossa, A X Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä B yhtiön uittotyöstä vastaavana työnjohtajana kumpikin laiminlyöneet velvollisuutensa huolehtia siitä, että yhtiön uittotyömaalla Kolun kanavan alapuolella, missä hukkumisen vaara oli ollut olemassa, olisi uiton aikana ollut aina sopivassa paikassa saatavissa tarkoituksenmukaiset hengenpelastuslaitteet, mistä laiminlyönnistä oli ollut seurauksena, että uittotyömaalla työskennellyt ja äkillisesti veden varaan joutunut metsuri C, oli kuollut hukkumalla. Sen vuoksi virallinen syyttäjä oli vaatinut A:n ja B:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta.

C:n leski D omasta puolestaan ja alaikäisen tyttärensä E:n holhoojana oli yhtynyt syytteeseen sekä A:lle, B:lle ja X Oy:lle tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla KO:ssa vaatinut, että A ja B sekä X Oy velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti suorittamaan C:n kuoleman takia riittävää elatusta vaille jääneelle E:lle erinäisiä korvauksia.

Kuultuaan jutussa Keski-Suomen metsä- ja maatalouden työsuojelupiirin työsuojelutoimistoa sekä A:ta ja B:tä syytteestä ja korvausvaatimuksista sekä X Oy:tä korvausvaatimuksista, KO p. 30.5.1980 oli lausunut selvitetyn, että C oli 9.6.1978, ollessaan ensimmäistä päivää sinä vuonna työssä ko. uittotyömaalla, jossa hänen tehtävänään oli ollut oikaista ja kiinnittää nippunauhoja ns. ”ukkoihin”, omankin ilmoituksena mukaan vastoin saamiaan työtä koskevia ohjeita lähtenyt omalta työpaikaltaan toisen uittotyössä olleen henkilön työpaikalle kanavan suulle. C:n autettua tuota toista työntekijää nippujen sidonnassa ja molempien ollessa seisomassa veneessä sen kokkanaru oli yhtäkkiä katkennut ja vene syöksynyt takaperin järven selälle päin, jolloin C oli kaatunut ja lyönyt päänsä tukkinippuun. C oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa ja välittömästi vain hetkellisesti pinnassa käytyään vajonnut veteen ja hukkunut.

KO oli katsonut, että C:n pelastuminen olisi ollut mahdollista vain, jos hänellä olisi ollut työssään yllään pelastusliivit, ja ettei uittotyössä käytössä olevan tavan mukaan sellaisia pidetty. Tapahtumapaikan välittömässä läheisyydessä oli ollut sijoitettuna kanavavarustukseen kuuluvia pelastusvälineitä kanavan ylläpitäjän toimesta ja uittotyöhön osallistuville X Oy:n palveluksessa olleille työntekijöille oli yhtiön hinaajan päällikön toimesta ilmoitettu mahdollisuudesta saada käyttää laivan katsastusvarustukseen kuuluvia pelastusvälineitä, joita laivassa ollut miehistö huomioon ottaen oli ollut riittävästi varattuna myös laivan miehistöön kuulumattomille.

Sen vuoksi KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että A X Oy:n toimitusjohtajana ja B uittotyössä vastaavana työnjohtajana olisivat laiminlyöneet velvollisuutensa varata tarkoituksenmukaisia hengenpelastuslaitteita työpaikalle, jossa hukkumisen vaara oli ollut olemassa, ja hylännyt A:ta ja B:tä vastaan työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta ajetun syytteen ja siihen perustetut vaatimukset sekä jättänyt eräät jutussa valtion varoista suoritetut korvaukset valtion vahingoksi. Samoin KO oli hylännyt X Oy:öön kohdistetut korvausvaatimukset.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja D olivat saattaneet jutun, p. 6.5.1983 oli katsonut selvitetyksi, että uittotyömaalla työssä olleessa hinaajassa oli ollut J merikelpoisuuskatsastuksessa hyväksyttyä pelastusvyötä laivaväen varalle ja että työntekijöille oli ilmoitettu, että pelastusvyöt olivat muidenkin kuin laivaväkeen kuuluvien työntekijöiden käytettävissä. Koska kanavasta laskettuja tukkinippuja ohjaamassa ollut C ja eräs toinen työntekijä olivat kuitenkin joutuneet työskentelemään veneestä käsin ja työssään liikkumaan myös nippujen päällä, heitä uhanneen tapaturman vaaran torjumiseksi olisi ollut välttämätöntä, että heille olisi annettu henkilökohtaisesti käytettäviksi sellaiset pelastusliivit, jotka kääntävät veden varaan joutuneen tajuttoman ihmisen kellunta-asentoon. Tällaisia liivejä ei mainituille työntekijöille ollut annettu käytettäviksi. Työnjohdon ilmoitusta laivaväelle tarkoitettujen suojaimien saatavilla olosta ei voitu pitää riittävänä toimenpiteenä työntekijöitten suojelemiseksi joutumasta työssä alttiiksi tapaturmille. A X Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja yhtiön toimitusjohtajana sekä B uittotyömaan vastuunalaisena työnjohtajana olivat olleet vastuussa siitä, että työpaikalla työntekijöiden käytettävänä oli tarkoituksenmukaiset suojeluvälineet. Laiminlyönnistä oli ollut seurauksena, että C, joka horjahdettuaan veneen laidan yli ja iskettyään päänsä tukkinippuun oli joutunut tajuttomana veden varaan, oli vajonnut välittömästi veden alle ja kuollut hukkumalla. Sen vuoksi HO oli siten muuttanut KO:n päätöstä, että A ja B työturvallisuuslain 9 § 1 momentin, 20 §:n 1 momentin ja 49 §:n 1 momentin sekä rikoslain 21 luvun 9 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuomittiin kumpikin yksin teoin tehdyistä työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta 30:een päiväsakkoon eli, kun A:n päiväsakon rahamäärä oli 100 ja B:n 38 markkaa, maksamaan sakkoa A 3.000 ja B 1.140 markkaa. X Oy velvoitettiin suorittamaan E:lle elatuksen vähentymisestä kertakaikkinen vahingonkorvaus, johon A ja B velvoitettiin toissijaisesti osallistumaan. A, B ja X Oy velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan eräitä kustannuksia valtiolle sekä suorittamaan korvaus Pielaveden kunnalle D:n oikeudenkäyntiavustajaksi määrätyn yleisen oikeusavustajan arvioidusta palkkiosta ja yleisen oikeusaputoimiston asiassa suorittamista kuluista.

KORKEIN OIKEUS

Pyytäen valituslupaa A, B ja X Oy hakivat muutosta HO:n päätökseen ja toistaen jutussa lausumansa katsoivat, että uittotyössä olleiden työntekijöiden käyttöön oli riittäviksi henkilökohtaisiksi suojavälineiksi varattu tapahtumapaikan lähellä sijainneessa hinaajassa olleet pelastusliivit. Kun C oli työajan jo päätyttyä lähtenyt työpaikaltaan ja sitten kotimatkallaan poikennut toisen työntekijän veneeseen, jossa onnettomuus tapahtui, A ja B katsoivat, että heidän mahdollisen laiminlyöntinsä ja C:n kuoleman väliltä joka tapauksessa puuttui syy-yhteys, ja tälläkin perusteella kiistivät aiheuttaneensa C:n kuoleman, A, B ja X Oy vaativat, A ja B heitä vastaan ajettujen syytteiden ja korvausvaatimusten sekä X Oy siihen työnantajana kohdistettujen vahingonkorvausvaatimusten hylkäämistä. Valituslupa myönnettiin. Virallinen syyttäjä sekä D ja E, joka oikeudenkäynnin aikana oli tullut täysi-ikäiseksi, vastasivat A:n, B:n ja X Oy:n muutoksenhakemukseen.

KKO p. tutki jutun ja pysytti HO:n päätöksen ja B:n syyksi luetun työturvallisuuslain säännösten rikkomisen osalta mutta katsoi, että voitiin pitää sangen epätodennäköisenä, että laiminlyöty toiminta eli asianmukaisten pelastusliivien antaminen uittotyöntekijöiden käyttöön olisi estänyt syntyneen seurauksen. A:n ja B:n HO:n päätöksessä kerrottu työturvallisuusmääräysten rikkominen ei siten ollut aiheuttanut C:n kuolemaa. Sen vuoksi KKO harkitsi oikeaksi, hyläten A:ta ja B:tä vastaan kuolemantuottamuksesta ajetun syytteen ja siihen perustuvat korvausvaatimukset, siten muuttaa HO:n päätöstä, että heidät kumpikin HO:n heidän syykseen lukemien rikosten ja niistä tuomitsemien rangaistusten asemesta työturvallisuuslain 9 §:n 1 momentin ja 20 §:n 1 momentin sekä 49 §:n 1 momentin nojalla tuomittiin työturvallisuuslain säännösten rikkomisesta 20:een päiväsakkoon eli kun A:n päiväsakon rahamäärä oli 100 markkaa ja B:n 38 markkaa, maksamaan sakkoa A 2.000 ja B 760 markkaa. A, B ja X Oy vapautettiin E:lle maksettavaksi tuomitusta vahingonkorvauksesta sekä siltä osin kuin syyte oli hylätty myös HO:n päätöksessä kerrotusta korvausvelvollisuudesta valtiolle ja Pielaveden kunnalle.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Hämäläinen:

Perustelut

Jutussa on käynyt selville, että C on 9.6.1978 HO:n päätöksestä ilmenevällä tavalla kuollut hukkumalla tuossa päätöksessä sanotulla uittotyömaalla ja että työmaa on ollut hengenpelastuslaitteiden osalta työmaalla olleeseen hinaajaan kuuluneiden pelastusvälineiden varassa HO:n päätöksessä todetuin tavoin.

Totean, että A:ta ja B:tä on jutussa syytetty siitä, että he olivat laiminlyöneet huolehtia siitä, että puheena olevalla uittotyömaalla olisi ollut uiton aikana aina sopivasti saatavissa tarkoituksenmukaiset hengenpelastuslaitteet eli työturvallisuuslain 28 §:n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden laiminlyömisestä ja siitä, että he olivat tuolla laiminlyönnillään aiheuttanut C:n kuoleman. Sitä vastoin heille ei ole vaadittu rangaistusta HO:n heidän syykseen lukemasta tuon lain 20 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuuden laiminlyömisestä.

A ja B ovat HO:n mainitsemilla perusteilla olleet vastuussa kysymyksessä olevan työmaan työturvallisuudesta.

Koska työntekijät ovat uittotyömaalla joutuneet tekemään työtä veneistä käsin ja työssään liikkumaan puutavaranippujen päällä, hinaajassa olleet pelastusvälineet eivät ole olleet työturvallisuuslain 28 §:n 3 momentissa säädetyin tavoin aina heidän saatavissaan. Työmaa ei siis ole ollut hengenpelastuslaitteiden osalta laissa edellytetyssä kunnossa. C:n hukkuminen olisi ollut vältettävissä, jos sanotunlaiset hengenpelastuslaitteet olisivat olleet aina hänen saatavissaan ja hän olisi niitä käyttänyt. Varmuuteen siitä, olisiko näin tapahtunut, ei voida jäljestäpäin päästä. Kun kuitenkin otetaan huomioon puheena olevan lain 9 §:n säännökset työnantajan velvollisuudesta ottaa varteen kaikki, mikä on tarpeellista työntekijän suojelemiseksi joutumasta työssä alttiiksi tapaturmille ja tästä seuraava, kussakin yksityistapauksessa olosuhteiden mukaan määräytyvä velvollisuus valvoa työn turvallisuutta sekä tuon lainkohdan määräys työntekijän velvollisuudesta käyttää tapaturmien estämiseksi määrättyjä suojavälineitä, ei tapahtuneen työturvallisuuslain rikkomisen ja C:n kuoleman välistä, rikosoikeudellisen vastuun perustavaa syy-yhteyttä poista se vain ajateltavissa oleva mahdollisuus, ettei C olisi ehkä käyttänyt hengenpelastusvälinettä, vaikka se olisi ollutkin aina hänen saatavissaan.

Näillä perusteilla katson, että A:n ja B:n syyksi on luettava sekä työturvallisuuslain rikkominen että siitä aiheutunut C:n kuolema.

Päätöslauselma

Jätän HO:n päätöksen lopputuloksen pysyväksi muutoin paitsi että sovellan työturvallisuuslain 20 §:n 1 momentin asemesta tuon lain 28 §:n 3 momenttia.

Oikeusneuvos Takala: Tutkiessani jutun katson, ettei ole syytä muuttaa HO:n päätöstä.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, af Hällström ja Lindholm