Korkein oikeus KKO:1991:71

Kunnianloukkaus Asianomistaja Jakokunta

Jakokunta harjoitti taloudellista toimintaa ja sillä oli osakkaistaan riippumaton talous. Jakokunta voi olla herjauksen kohteena.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Haukiputaan kihlakunnanoikeudessa

Haukiputaan kylän jakokunta on kanteenaan kihlakunnanoikeudessa lausunut, että Haukiputaan Luonnonsuojeluyhdistyksen johtokunnan jäsenet A ja B olivat olleet mukana vaikuttamassa, A muun muassa kirjelmän laatimalla, yhdistyksen johtokunnan 18.5.1987 päiväämää Haukiputaan kunnanhallitukselle osoitettua kirjelmää 19.5.1987 kunnalle toimitettaessa. Kirjelmässä A ja B olivat vastoin parempaa tietoaan tahallaan ja tarkoituksenaan vahingoittaa Haukiputaan kylän jakokunnan elinkeinona harjoittamaa maaalueiden vuokraustoimintaa esittäneet, että jakokunta olisi vuokrannut Haukiputaan kunnalle jo vuokraamastaan alueesta rakennuspaikan Oulun Aluesäästöpankille. Kuitenkin jakokunnan ja Haukiputaan kunnanhallituksen 3.5.1983 allekirjoittamalla vuokrasopimuksella jakokunta oli vuokrannut kunnalle vain sopimuksen liitekarttaan merkityt, yhteiseen virkistyskäyttöön rantakaavassa varatut alueet pinta-alaltaan 13,93 hehtaaria. Yhtäkään rantakaavan mukaista rakennuspaikkaa jakokunta ei ollut vuokrannut kunnalle. Vuokrauksesta oli päätetty jakokunnan sääntömääräisessä kokouksessa 19.3.1983 pöytäkirjan 8 §:n kohdalla. Kokouksessa olivat pöytäkirjasta ilmenevästi olleet läsnä muiden muassa A ja B. Haukiputaan kihlakunnanoikeus oli 19.7.1983 pöytäkirjan 260 §:n kohdalla vahvistanut edellä mainittujen alueiden vuokrauksen Haukiputaan kunnalle.

Haukiputaan kunnanhallitus oli käsitellyt luonnonsuojeluyhdistyksen kirjelmää 25.5.1987 pöytäkirjan 390 §:n kohdalla ja todennut sen aiheettomaksi. Kirjelmässä oli siten tosiasioita vastaamattomasti esitetty, että jakokunta olisi syyllistynyt rikoslain 36 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn rikokseen.

Haukiputaan kylän jakokunnan johtokunta oli kokouksessaan 15.3.1988 pöytäkirjan 15 §:n kohdalla päättänyt tehdä asiasta rikosilmoituksen. Rikosilmoitus oli tehty 17.3.1988.

Rikosilmoituksen johdosta tehdyn poliisitutkinnan nojalla Kiimingin piirin apulaisnimismies oli päätöksessään 13.6.1988 katsonut, ettei rikosta ollut tapahtunut. Päätöstään apulaisnimismies oli perustellut sillä, että jakokunta ei harjoittanut sellaista toimintaa, että teko olisi saattanut haitata sen elinkeinoa tai menestystä.

Jakokunnan sääntöjen 1 §:n mukaan jakokunta käyttää yhteismaitaan antamalla niistä tontti- ja maa-alueita vuokralle taikka muutoin käyttää niitä yhteiseksi hyväksi sekä vuokraa ne vesialueet, joita käytetään puutavaran varastointiin ja liiketoimintaan. Maa-alueiden ja etenkin asunto- ja virkistysalueiden vuokraustoiminta on olennainen osa jakokunnan taloudellisesta toiminnasta. Vuonna 1987 olivat asunto- ja virkistysalueiden vuokratulot olleet 90.151 markkaa jakokunnan 120.151 markan vuokratuotoista.

Jakokunnan ja Oulun Aluesäästöpankin välinen vuokrasopimus oli allekirjoitettu 18.5.1987. A ja B olivat monin muinkin tavoin, muun muassa sanomalehtikirjoituksin, julkisuudessa vastustaneet Oulun Aluesäästöpankin vuokraaman korttelin 2901 käsittävän rakennuspaikan rakentamista. Menettelyllään he olivat aiheuttaneet koko sopimuksen vaarantumisen ja siten jakokunnalle ainakin yhtä vuosivuokraa eli 15.000 markkaa vastaavan vahingon.

Jakokunta on vaatinut, että A ja B tuomitaan sakkorangaistukseen herjauksesta rikoslain 27 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla ja heidät velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan Haukiputaan kylän jakokunnalle vahingonkorvauksena 15.000 markkaa 16 prosentin korkoineen päätöspäivästä lukien sekä korvaaman jakokunnan oikeudenkäyntikulut jutussa korkoineen.

VASTAUS

A ja B ovat kiistäneet rangaistus- ja korvausvaatimukset. Lisäksi B on vaatinut, että jakokunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen. A ja B ovat muun ohella katsoneet, ettei jakokunta julkisoikeudellisena oikeushenkilönä voinut olla herjauksen kohteena ja että jakokunta ei harjoittanut sellaista elinkeinotoimintaa, jota rikoslain 27 luvun 1 §:ssä tai 2 §:ssä tarkoitettiin. A ja B ovat joka tapauksessa katsoneet, ettei heidän kunnanhallitukselle osoittamansa kirjelmä voinut haitata jakokunnan taloudellista toimintaa.

Haukiputaan kihlakunnanoikeuden päätös 18.4.1989

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Haukiputaan kunnan Haukiputaan kylän jakokunta oli 3.5.1983 päivätyllä vuokrasopimuksella vuokrannut Haukiputaan kunnalle erinäisiä maa-alueita. Haukiputaan Luonnonsuojeluyhdistys ry oli 19.5.1987 toimittanut Haukiputaan kunnanhallitukselle kirjelmän, jossa esitettiin muun muassa, että jakokunta olisi tämän jälkeen vuokrannut kunnalle jo vuokratusta maa-alueesta alueen uudelleen. Kirjelmässä todetaan muun muassa: ”Kunnanhallitus on täysin tietoinen siitä, että vuokraaja on rikkonut räikeästi sopimusta, vuokraamalla kyseiseltä alueelta tontteja huvila-asutukseen. Vuokraaja ei ole puuttunut millään muodoin asiaan, vaikka vuokranantaja on vuokrannut toiseen kertaan vuokratun alueen, saaden näin huomattavan hyödyn. 21.3.1987 on jälleen jakokunta kevätkokouksessaan tehnyt päätöksen, jolla annetaan korttelista 2901, noin 19.000 neliömetrin määräalue Oulun Aluesäästöpankille. (pöytäkirjassa ei ole merkintää siitä, mihin tarkoitukseen alue on tarkoitettu, luultavasti lomahotellin rakentamista varten)”. Kirjelmän olivat allekirjoittaneet muun muassa vastaajat A ja B, jotka molemmat ovat yhdistyksen hallituksen jäseniä. Kirjelmän oli laatinut A.

Kihlakunnanoikeus on edelleen katsonut selvitetyksi, että kunnanhallitus oli käsitellyt kirjelmän ja todennut sen aiheettomaksi. Kirjelmän käsittelyn yhteydessä kunnanhallituksen tekninen jaosto oli todennut, että kirjelmä ”johtunee väärinkäsityksestä”. Kahteen kertaan vuokratuksi väitetty alue sijaitsee kunnalle jo vuokratun alueen rajojen sisäpuolella. A ja B ovat kiistäneet tienneensä, että puheena olevaa aluetta ei ollutkaan vuokrattu kunnalle. Näihin seikkoihin nähden asiassa ei ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että kirjelmästä ilmenevät kahdelle vuokraamista koskevat väitteet, joita ei voida pitää tiedustelun luontoisina, olisi tehty vastoin parempaa tietoa. Asiayhteydestä ja A:n lausumasta, jonka mukaan ”meillä on yhdistyksen hallituksessa epäily siitä, että nyt vuokrattu alue saattaisi olla jo Haukiputaan kunnalle kertaalleen vuokratulla 13,93 ha:n alueella” ilmenee kuitenkin, että riittäviä perusteita tämän väitteen esittämiselle ei ole ollut.

Kihlakunnanoikeus on edelleen katsonut, että herjausrikoksen tunnusmerkistö ei sinänsä edellytä lausuman esittäjältä loukkaamistarkoitusta.

Kihlakunnanoikeus on myös lausunut, että jakokunnan tarkoituksena on yhteisten alueiden hallinta ja että osakkuus jakokunnassa perustuu maanomistukseen ja on lähtökohtaisesti maanomistajan tahdosta riippumaton. Jakokunnan tehtävää on pidettävä luonteeltaan julkisoikeudelliseen tehtävään verrattavana. Jakokuntaa ei ole myöskään pidettävä rikoslain 27 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana, koska ratkaisevaa arvioinnin kannalta ei ole, hankkiiko jakokunta yleensä tuloja, missä määrin taikka millä tavoin, vaan jakokunnan perustamisen ja olemassaolon tarkoitus, mitkä puolestaan eivät ole riippuvaisia jakokunnan tulonmuodostuksesta.

Edellä ilmenevän johdosta kihlakunnanoikeus on katsonut, ettei jakokuntaa voida pitää sellaisena oikeushenkilönä, joka voisi esiintyä herjausrikoksen asianomistajana. Näyttämättä oli myös jäänyt, että jakokunnalle olisi aiheutunut vahinkoa.

Kihlakunnanoikeus on tämän vuoksi hylännyt syytteen ja kantajan vaatimukset.

Valtion varoista on maksettu A:n oikeudenkäyntiavustajalle asianajaja Väinö Haaksiluodolle kohtuullisena palkkiona 2.505 markkaa. Haukiputaan kylän jakokunta on velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 2.505 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.4.1989 lukien sekä valtiolle A:n avustajalle sen varoista maksettu palkkio 2.505 markkaa.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 31.7.1990

Haukiputaan kylän jakokunnan saatettua jutun hovioikeuden tutkittavaksi rangaistus- ja korvausvaatimuksensa uudistaen ja A:n ja B:n vastattua valitukseen hovioikeus on lausunut, että Haukiputaan kylän jakokunnalla on asiassa asianomistajan puhevalta, koska kanteessa kuvattu menettely on voinut haitata jakokunnan taloudellista toimintaa, joka kuuluu olennaisena osana jakokunnan tehtäviin.

A:n ja B:n on täytynyt ymmärtää, että kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitussa kirjelmässä lausuttu on omiaan haittaamaan jakokunnan taloudellista toimintaa.

Näillä ja kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus on katsonut, että A ja B ovat 19.5.1987 Haukiputaalla toimittaessaan kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotun kirjelmän Haukiputaan kunnanhallitukselle tahallaan, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoansa, sanoneet julkisesti Haukiputaan kylän jakokunnan syypääksi nimettyyn rikoksen lajiin, joka on voinut haitata jakokunnan taloudellista toimintaa.

Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että jakokunnalle olisi aiheutunut teosta vahinkoa.

Näillä perusteilla hovioikeus on, muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä muilta osin paitsi A:n avustajalle valtion varoista maksetun palkkion osalta, rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla tuominnut A:n ja B:n herjauksesta A:n, 20:een 38 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 760 markkaa sekä B:n 20:een 57 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.140 markkaa. Haukiputaan kylän jakokunta on vapautettu kihlakunnanoikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta valtiolle ja B:lle ja A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan Haukiputaan kylän jakokunnan oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa 10.567,40 markalla ja hovioikeudessa kohtuullisiksi katsotuilla 2.000 markalla eli yhteensä 12.567,40 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden päätöksen antopäivästä lukien. Valtion varoista on maksettu asianajaja Haaksiluodolle palkkioksi A:n avustamisesta hovioikeudessa 500 markkaa, mikä määrä on jäänyt valtion vahingoksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa 1.11.1990. Valituksessaan A ja B ovat vaatineet hovioikeuden päätöksen kumoamista. Lisäksi B on vaatinut, että Haukiputaan kylän jakokunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kihlakunnanoikeuden osalta 2.505 markalla 16 prosentin korkoineen 18.4.1989 lukien, hovioikeuden osalta 1.500 markalla 16 prosentin korkoineen 31.7.1990 lukien ja Korkeimman oikeuden osalta 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä lukien. Haukiputaan kylän jakokunta ja virallinen syyttäjä ovat antaneet näiltä pyydetyt vastaukset. Haukiputaan kylän jakokunta on vaatinut vastauksen antamisesta Korkeimmalle oikeudelle aiheutuneiden kulujensa korvaamista.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.5.1991

Perustelut

Haukiputaan kylän jakokunta on harjoittanut taloudellista toimintaa vuokraamalla yhteisiä alueita ja sillä on ollut osakkaistaan riippumaton talous. Koska väitetty herjaus voi olla omiaan haittaamaan jakokunnan taloudellista toimintaa ja menestystä, Korkein oikeus katsoo, että Haukiputaan kylän jakokunnalla on asiassa asianomistajan puhevalta.

Haukiputaan Luonnonsuojeluyhdistys ry oli päättänyt kokouksessaan 17.5.1987, jossa puheenjohtajana oli toiminut B, tehdä Haukiputaan kunnanhallitukselle kyselyn kunnan alueella korttelissa 2901 sijainneen maa-alueen vuokraamisesta. A oli saanut tehtäväkseen ja laatinut kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetun kunnanhallitukselle lähetetyn kirjelmän, jonka muiden ohessa A ja B olivat allekirjoittaneet. Haukiputaan kunnanhallitus oli luonnehtinut kirjelmän kyselyksi sekä katsonut kirjelmän johtuneen väärinkäsityksestä, joka koski jakokunnan ja kunnan välisen vuokrasopimuksen sisältöä aluerajauksineen. Korkein oikeus katsoo, ettei kirjelmässä ole sanottu Haukiputaan kylän jakokunnan syyllistyneen sellaiseen tekoon, joka voi haitata jakokunnan taloudellista toimintaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan muilta osin paitsi valtion varoista asianajaja Haaksiluodolle A:n avustamisesta maksetun palkkion osalta.

Syytteet herjauksesta 19.5.1987 A:ta ja B:tä vastaan hylätään. Koska juttu on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin on ollut perusteellista aihetta, B saa pitää oikeudenkäyntikulunsa jutussa vahinkonaan. Asian näin päättyessä hylätään Haukiputaan kylän jakokunnan vaatimus jakokunnalle Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneiden vastauskulujen korvaamisesta.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja Haaksiluodolle 1.200 markkaa A:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa. Valtion varoista asianajaja Haaksiluodolle maksetut palkkiot A:n avustamisesta jäävät valtion vahingoksi.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Nybergh, Ketola, Huopaniemi ja Wirilander