Korkein oikeus KKO:1992:92

Tappo Tahallisuus Tieliikenne

A oli tahallaan kuljettanut henkilöautoa kovalla nopeudella vastaan tulevan liikenteen kaistalla noin 800 metriä. Tällä matkalla hän oli törmännyt vastaan tulleeseen B:n kuljettamaan henkilöautoon, jolloin B oli saamiensa vammojen johdosta kuollut.

Koska A:n on täytynyt ymmärtää, että hän kuljettaessaan autoa mainitulla tavalla tulisi törmäämään johonkin vastaan tulevaan ajoneuvoon ja että vastaan tulijat silloin varsin suurella todennäköisyydellä kuolisivat, A:n katsottiin tahallaan surmanneen B:n.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Paraisten kihlakunnanoikeudessa

Nimismies X virallisena syyttäjänä on lausunut, että A oli 12.2.1989 Paraisilla yleisellä tiellä kuljettanut henkilöautoaan nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus on noin puolitoista tuntia ajon jälkeen ollut 2,00 promillea. Kuljettaessaan henkilöautoa Turuntietä Turun suuntaan A oli piittaamattomuuttaan ylittänyt voimassa olleen nopeusrajoituksen 80 kilometriä tunnissa ajamalla ainakin 100 kilometrin tuntinopeudella. Niin sanotun Naviren liittymän kohdalla A oli ohjannut autonsa vastaantulevan liikenteen kaistalle jatkaen tällä ajoradan osalla matkaansa ainakin 800 metriä. Sanotulla kaistalla A oli ollut törmätä C:n kuljettamaan henkilöautoon, jossa D, E ja F olivat olleet matkustajina. C oli onnistunut välttämään yhteentörmäyksen suorittamalla nopean väistöliikkeen ajosuunnassaan vasemmalle. Heti tämän jälkeen A oli törmännyt seuraavaksi vastaan tulleeseen B:n kuljettamaan henkilöautoon, jolloin autot olivat romuttuneet täysin. Törmäyksessä B oli välittömästi kuollut ja autossa matkustajana ollut G oli saanut ruumiinvammoja, jotka eivät olleet vähäisiä. Sen vuoksi ja kun A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle ja A aiheuttaessaan edellä kuvatulla varomattomalla ajotavallaan B:n kuoleman oli teollaan osoittanut törkeää huolimattomuutta ja varomattomuutta, syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta.

G ja B:n tytär H ovat asianomistajina lausuneet, että A oli syytteessä kerrotussa tilanteessa tahallaan siirtynyt käyttämään vastaantulevan liikenteen ajokaistaa ja siten tahallaan surmannut vastaan ajaneessa autossa olleen B:n ja tahallaan yrittänyt surmata G:n. Sen vuoksi he ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen yksin teoin tehdyistä taposta, tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta.

B:n sisaret Sirkka Kaarina Kekarainen, J ja oikeudenkäynnin aikana kuollut K sekä hänen veljensä L ja C, D, E sekä F ovat yhtyneet virallisen syyttäjän syytteeseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 7.8.1989

Kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli 12.2.1989 Paraisilla yleisellä tiellä kuljettanut henkilöautoaan nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus noin 1 tunti 35 minuuttia ajon jälkeen oli ollut 2,00 promillea. Kuljettaessaan autoaan Turun tiellä Turun suuntaan A oli piittaamattomuudesta laiminlyönyt noudattaa liikennesääntöjä ja olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi ylittämällä 80 tuntikilometrin nopeusrajoituksen käyttämällä ainakin 100 tuntikilometrin nopeutta. Ennen Hessundin sillan Paraisten puoleista päätä, niin sanotun Naviren liittymän kohdalla A oli ohjannut autonsa vastaantulevan liikenteen ajokaistalle, jolla A:n auto oli kulkenut suoraan kohti C:n omistamaa ja kuljettamaa henkilöautoa, jossa D, E ja F olivat olleet matkustajina. C on onnistunut välttämään yhteentörmäyksen vain suorittamalla nopean väistöliikkeen vasemmalle aivan ennen autojen kohtaamista mainitun Hessundin sillan Paraisten puoleisen pään kohdalla. A:n jatkettua ajoaan vastaantulevan liikenteen kaistalla A:n auto oli noin 800 metrin päässä Naviren liittymän jälkeen Hessundin sillan Turun puoleisen pään kallionleikkauksen kohdalla ja edelleen vastaantulevan liikenteen kaistalla törmännyt vastaantulleeseen B:n omistamaan ja kuljettamaan henkilöautoon. Yhteentörmäyksessä B oli välittömästi saanut surmansa ja G vammoja, joita ei ollut pidettävä vähäisinä. Autot olivat vaurioituneet korjauskelvottomiksi.

A oli kuljettanut autoa vilkkaasti liikennöidyn Turuntien vastaatulevan liikenteen ajokaistalla, jolla oli ollut liikennettä. A:n menettely oli siten ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. Aiheuttaessaan edellä kuvatulla varomattomalla ajotavallaan B:n kuoleman A oli teollaan osoittanut törkeää huolimattomuutta ja varomattomuutta.

Lääkärinlausunnon mukaan A oli kärsinyt ajoittaisesta neuroositasoisesta persoonallisuuden häiriöstä. Todistajana kuullun Y:n mukaan A oli ennen ajoa ollut murheellinen. Tästä ja myös A:n ajotavasta oli pääteltävissä, että A rikosta tehdessään oli ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että menettelemällä edellä kerrotulla tavalla A:n oli täytynyt ottaa huomioon vakavien liikenneonnettomuuksien voivan seurata, mutta jääneen näyttämättä, että A olisi yrittänyt surmata G:n tai tahallaan surmannut B:n. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on rikoslain 21 luvun 9 §:n ja 10 §:n, 23 luvun 2 §:n, 3 luvun 2 §:n ja 4 §:n, sekä 7 luvun 1 §:n ja tieliikennelain 3 §:n 1 momentin, 9 §:n 1 momentin ja 99 §:n nojalla tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana yksin teoin 12.2.1989 tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenteen vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja ruumiiinvamman tuottamuksesta 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen sekä määrännyt rangaistuksen ehdolliseksi 1.6.1992 päättyvin koetusajoin. Sen ohessa kihlakunnanoikeus on määrännyt A:n ajokieltoon 1.6.1993 saakka ja velvoittanut hänet suorittamaan erinäisiä korvauksia.

Muutoksenhaku Turun hovioikeudessa

Nimismies X virallisena syyttäjänä, Gretel Marianne ja H:n sekä A olivat valittamalla saattaneet jutun hovioikeuden tutkittavaksi. Virallinen syyttäjä oli vaatinut A:lle tuomitun rangaistuksen koventamista ja ajokiellon pidentämistä, Gretel Marianne ja H muun ohella toistaneet esittämänsä rangaistusvaatimukset ja A vaatinut, että hänelle tuomittua rangaistusta lievennettäisiin.

Hovioikeuden päätös 10.6.1991

Hovioikeus on, määrättyään A:n mielentilan tutkittavaksi ja saatuaan lääkintöhallituksen lausunnon sekä toimitettuaan jutussa suullisen käsittelyn, lausunut, että mainitussa suullisessa käsittelyssä todistajina kuullut Z ja W olivat kertoneet Paraisilla liikkuneen kyseisen tapauksen jälkeen huhun, jonka mukaan A olisi ennen ajoa lyönyt vetoa siitä, että hän ajaa tien vasenta puolta Turkuun. Kertomukset eivät osoittaneet, että tällainen veto olisi lyöty. A:n ajon ei siten ollut näytetty johtuneen tällaisesta seikasta.

A itse oli selittänyt ajonsa tien vasemmalla puolella johtuneen erehtymisestä ajokaistoissa. Asianomistaja C oli kertonut, että A:n siirryttyä vasemmalle puolelle tietä tämä ei ollut missään tapauksessa yrittänyt väistää C:n autoa, vaan yhteentörmäys oli juuri ja juuri välttynyt vain C:n tekemän nopean väistöliikkeen johdosta. C:n auton sivuutettuaankin A oli ajanut suoraan eteenpäin kovalla nopeudella tien väärää puolta. Asianomistaja D oli lausunut, että oli näyttänyt siltä, kuin A olisi ohjannut autonsa tien vasemmalle puolelle osuakseen vastaantulevaan autoon. A ei ollut väistänyt C:n autoa eikä vähentänyt nopeuttaan. Kohtaamisen jälkeenkin A oli jatkanut ajoaan tosin jonkin verran mutkitellen tien vasemmalla puolella. Nämä havainnot eivät viitanneet siihen, että A:n ajo tien vasemmalle puolelle olisi johtunut erehtymisestä. Sen ei myöskään voitu katsoa aiheutuneen sairauskohtauksesta tai nukahtamisesta, koska A oli siitä huolimatta, että tie oli kaartunut ennen törmäyskohtaa, yhtäjaksoisesti kuljettanut autoaan tien vasemmalla puolella yli 800 metriä ennen törmäämistään B:n autoon. Tällainen ajo ei olisi ollut mahdollista mainituissa tiloissa.

A oli kiistänyt, että hänen tarkoituksensa olisi ollut surmata itsensä ajamalla päin vastaantulevaa autoa. Todistaja Y oli kertonut, että A oli ennen ajoa ollut murheellinen ja sanonut ettei hänellä ollut kotia mihin mennä. A oli itse kertonut jääneensä tapahtumapäivänä asunnottomaksi saatuaan häädön tyttöystävänsä luota. Hovioikeuden selostamassa, A:lle suoritetussa mielentilatutkimuksessa ilmenneet seikat viittasivat siihen, että A:n ajo kohti vastaantulevaa liikennettä oli perustunut itsemurha-ajatukseen.

Arvioidessaan kokonaisuutena A:n ajoa tien vasemmalle puolelle ja sen syytä koskevaa näyttöä hovioikeus on katsonut, ettei ajo ollut tapahtunut erehdyksestä, sairauskohtauksesta tai nukahtamisesta. Mielentilatutkimuksessa oli A:n suorituksissa todettu hyvää loogista päättelytaitoa ja havaintotarkkuutta. Myös nopeus- ja näppäryystehtävissä A oli tutkimuksessa suoriutunut varsin hyvin. Nämä seikat tukivat myös sitä johtopäätöstä, ettei ollut kysymys siitä, että A olisi erehtynyt auton sijainnista tiellä. C:n kuljettamassa autossa olleiden tekemien havaintojen ja ajomatkan pituuden perusteella oli pääteltävissä, että A oli ajanut vasenta puolta tarkoituksellisesti. A oli ollut ajoon lähtiessään kriisitilanteessa, mistä syystä varsin todennäköisenä perusteena ajolle päin vastaantulevaa liikennettä oli ollut itsemurha-ajatus. Näin ollen hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli tahallaan ennen C:n kuljettaman auton kohtaamista ajanut autonsa tien vasemmalle puolelle ja jatkanut ajoaan tuolla puolella kunnes oli törmännyt B:n autoon.

D oli kertonut, että A:n auton nopeus oli ollut yli 100 kilometriä tunnissa. C:n mukaan se oli ollut varmuudella yli 80 kilometriä tunnissa. Ajo oli tapahtunut pimeänä vuorokaudenaikana. A oli ollut kihlakunnnaoikeuden päätöksessä kerrotussa humalatilassa. Hän oli kuitenkin kyennyt ajamaan autoa useita kilometrejä ennen yhteenajoa. Kuljettaessaan kerrotuin tavoin ja vallinneissa olosuhteissa autoa tien vasemmalla puolella A:n oli täytynyt käsittää, että törmätessään vastaantulevaan autoon siinä olijat varsin todennäköisesti saavat surmansa ja hän on siten toiminnastaan tietoisena suhtautunut täysin välinpitämättömästi menettelystään toisille henkilöille aiheutuvaan mahdolliseen hengenmenetykseen. Näin ollen A:n tahallisuus oli ulottunut B:n ja G:n kuolemaan asti. Siten hän oli tahallaan surmannut B:n ja yrittänyt surmata G:n.

Sen vuoksi ja kun A oli ollut rikoksensa tehdessään täyttä ymmärrystä vailla, hovioikeus on rikoslain 21 luvun 1 §:n, 23 luvun 2 §:n, 3 luvun 4 §:n 1 momentin, 4 luvun 1 §:n ja 7 luvun 1 §:n sekä tieliikennelain 3 §:n 1 momentin, 9 §:n 1 momentin ja 99 §:n nojalla tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla yhdellä teolla 12.2.1989 tehdyistä taposta, tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta 4 vuodeksi vankeuteen, josta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikaa 5.11-22.11.1990 vastaaavat 18 päivää. Lisäksi hovioikeus on pidentänyt A:lle määrättyä ajokieltoa siten, että sen viimeinen voimassaolopäivä on 11.2.1994.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A on hakenut valituslupaa ja valituksessaan vaatinut Turun hovioikeuden tuomion muuttamista siten, että hänet tuomitaan kuolemantuottamuksesta ja liikenteen vaarantamisesta tai että tuomiota joka tapauksessa lievennettäisiin niin, että rangaistus määrättäisiin ehdolliseksi.

Valituslupa on myönnetty 23.10.1991. Korkein oikeus on 6.11 1991 antamallaan päätöksellä määrännyt, ettei hovioikeuden päätöstä ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.

Nimismies X virallisena syyttäjänä sekä G ja H ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset. G ja H ovat vaatineet A:n velvoittamista korvaamaan heidän vastauskulunsa Korkeimmassa oikeudessa laillisine korkoineen.

J, Sirkka Kaarina Kekarainen, L, C, D, E ja F eivät ole käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 25.6.1992

Perustelut

Jutun asiakirjoihin liitetyistä valokuvista näkyy, että tie on suora sillä kohdalla jossa A on ohjannut autonsa vastaantulevan liikenteen kaistalle. Tämän jälkeen tie kaartuu ensin loivasti oikealle ja sitten sillan jälkeen vasemmalle. A:n auto on pysynyt 800 metrin matkan kaarteista huolimatta vastaantulevan liikenteen kaistalla senkin jälkeen kun se on ollut vähällä törmätä C:n kuljettamaan autoon. C:n autossa olleet ovat kertoneet, että vastaan tullut auto on ohjattu suoraan heitä kohti ja että yhteentörmäykseltä on vältytty pelkästään C:n suorittaman nopean, vasemmalle suunnatun väistöliikkeen johdosta. Tieosuus on tapahtuman aikaan ollut valaistu. Edellä kerrotusta on pääteltävissä, että A on kuljettanut autoaan vastaantulevan liikenteen kaistalla tahallaan.

Kuljettaessaan autoaan kovalla nopeudella edellä mainitulla tavalla A:n on täytynyt ymmärtää, että hän tulisi törmäämään vastaan tulevaan autoon ja että tässä autossa matkustavat varsin suurella todennäköisyydellä kuolisivat. Hänen mahdollinen itsemurha-aikomuksensa ei poista teon tahallisuutta. A on siten tahallaan surmannut B:n ja tahallaan yrittänyt surmata G:n.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Korkeimman oikeuden täytäntöönpanon kieltämistä koskeva määräys raukeaa.

A:n on korvattava G ja H:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1 100 markalla 16 prosentin korkoineen tästä päivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin, Riihelä, Tuleheimo-Takki, Wirilander ja Raulos