Korkein oikeus KKO:1993:112

Kätkemisrikos Todistelu

Syytetyn hallusta oli löytynyt suuri määrä tupakkatuotteita. Koskei ollut selvitetty, että omaisuus olisi saatu toiselta jollakin rikoslain 32 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla rikoksella, syyte kätkemisrikoksesta hylättiin. Ään.

RL 32 luku 1 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Hyvinkään kihlakunnanoikeuden päätös 24.6.1992

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän ja B:n kohdaltaan asianomistajana ajamasta syytteestä lausunut selvitetyksi, paitsi muuta, että A oli 13.5.1992 Nurmijärvellä asumallaan kiinteistöllä kätkenyt eri paikkakunnilta anastettua omaisuutta tietäen sen varastamalla saaduksi seuraavasti:

3.1) Kuhmossa sijaitsevasta Kuhmon työpajasta 19. ja 20.8.1991 välisenä aikana anastetut B:n omistamat kaksi nahkapuseroa ja kolme nahkahametta yhteiseltä arvoltaan ainakin 8.600 markkaa,

3.2) tuntemattomiksi jääneistä paikoista anastetut kymmenen nahkapuseroa arvoltaan yli 10.000 markkaa,

3.3) Kärcher Oy:n omistamasta Nurmijärven Klaukkalassa sijaitsevasta varastosta 31.1. ja 1.3.1992 välisenä aikana anastetut kolme painepesuria yhteiseltä arvoltaan noin 17.500 markkaa ja

3.4) tuntemattomiksi jääneistä paikoista anastetut 174 savukerasiakartonkia, 73 pussia piipputupakkaa ja Rizla-merkkisiä savukepapereita noin 600 kappaletta yhteiseltä arvoltaan ainakin 31.000 markkaa.

Kätkemisrikosta oli pidettävä törkeänä, koska rikoksen kohteena oli ollut erittäin arvokas omaisuus ja koska kätkemisrikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Kohdassa 3.4 tarkoitettujen tupakkatuotteiden määrä oli ollut erittäin huomattava. A oli säilyttänyt omaisuutta navettarakennuksensa viljalaarissa ja heinäparressa ja kahden auton tavaratilassa. A ei ollut suostunut kertomaan omaisuuden hankinnasta muuta kuin että hän oli ostanut sen 11.800 markan hinnasta. Kihlakunnanoikeus on katsonut, että tupakkatuotteiden huomattavan määrän johdosta niiden oli täytynyt joutua pois omistajaltaan rikoksella. A:n käyttäytyminen osoitti, että hän oli itse tiennyt, että tupakkatuotteet oli jostakin anastettu. Vaikka ei ollut selvitetty, mistä ja milloin tupakkatuotteet oli anastettu, kihlakunnanoikeus on katsonut, että omaisuus oli jostakin anastettu ja että A oli ollut tästä tietoinen.

Kihlakunnanoikeus on rangaistuksen koventamisperusteena ottanut huomioon, että A:n aikaisempi rikollisuus ja sen suhde nyt käsiteltävinä oleviin rikoksiin rikosten samankaltaisuuden ja suuren lukumäärän johdosta osoitti hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Tällä perusteella kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n rikoslain 32 luvun 2 §:n nojalla törkeästä kätkemisrikoksesta 1 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen, josta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 13.5. – 23.6.1992 vastaavat 1 kuukausi 11 päivää, sekä määrännyt 14.8.1991 alkaneen ehdonalaisen vapauden menetetyksi. A on velvoitettu korvaamaan valtiolle todistelukustannukset 452 markkaa sekä suorittamaan vahingonkorvaukseksi B:lle vakuutuksen omavastuuosuudesta 1 100 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.5.1992 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.6.1992 lukien.

Kihlakunnanoikeus on, takavarikon kumoten, määrännyt 3.1 kohdassa tarkoitetun omaisuuden luovutettavaksi Keskinäiselle Vakuutusyhtiö Tapiolalle ja 3.3 kohdassa tarkoitetun omaisuuden Kärcher Oy:lle. Kohdissa 3.2 ja 3.4 tarkoitettu omaisuus on määrätty luovutettavaksi oikealle omistajalleen. Mikäli omistajaa ei tavattu, omaisuuden suhteen oli meneteltävä pakkokeinolain 4 luvun 17 §:ssä säädetyllä tavalla. A on määrätty pidettäväksi vangittuna.

Helsingin hovioikeuden päätös 1.10.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi täydentäen kuitenkin siinä sovellettuja lainkohtia mainitsemalla myös rikoslain 6 luvun 2 §:n 4 kohdan. Hovioikeus on vähentänyt A:lle tuomitusta vankeusrangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vapaudenmenetysaikaa 13.5 – 30.9.1992 vastaavat 4 kuukautta 18 päivää. A on määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 7.1.1993. Korkein oikeus on 21.1.1993 määrännyt, ettei hovioikeuden päätöksen täytäntöönpanoa rangaistuksen osalta ollut toistaiseksi jatkettava.

Valituksessaan A on kohtien 3.1-3 osalta katsonut syyllistyneensä enintään kätkemisrikokseen mutta kohdan 3.4 osalta vaatinut syytteen hylkäämistä. Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen. B ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.9.1993

Perustelut

Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että 3.4 kohdassa mainitut tupakkatuotteet olisi saatu toiselta jollakin rikoslain 32 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla rikoksella. A:n ei ole siten näytetty syyllistyneen kätkemisrikokseen ottaessaan tämän omaisuuden haltuunsa.

A:n syyksi jää päätöksen 3.1-3 kohdissa tarkoitettu menettely, jota kihlakunnanoikeuden mainitsemin perustein on pidettävä törkeänä kätkemisrikoksena. Rangaistusta mitattaessa otetaan huomioon kihlakunnanoikeuden mainitsema koventamisperuste.

Lainkohdat

Rikoslaki 32 luku 2 § Rikoslaki 6 luku 2 § 4 kohta

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. A tuomitaan 3.1-3 kohtien osalta törkeästä kätkemisrikoksesta 1 vuodeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetään vapaudenmenetysaikaa 13.5.1992 – 21.1.1993 vastaavat 8 kuukautta 9 päivää. Syyte 3.4 kohdan osalta hylätään.

Kohdassa 3.4 mainittua omaisuutta koskeva takavarikko kumotaan ja omaisuus määrätään palautettavaksi A:lle.

Muilta osin hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

Täytäntöönpanokielto raukeaa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Riihelä, Taipela, Wrilander, Möller ja Lehtimaja (eri mieltä)

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Rikoslain 32 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta kätkemisrikoksesta tuomitseminen edellyttää, että kätkemisen kohteena oleva omaisuus selvitetään saaduksi toiselta jollakin lainkohdassa erikseen luetellulla rikoksella. Päätöksen 3.2 kohdan osalta on tosin jäänyt selvittämättä, kenelle A:n hallusta löytyneet nahkapuserot kuuluivat ja mistä ne olivat peräisin. A on kuitenkin myöntänyt tienneensä, että nahkapuserot olivat toiselta anastettuja. Kun myös muut jutussa ilmenneet olosuhteet tukevat tätä A:n omaa ilmoitusta tavaran rikollisesta alkuperästä, katson tulleen selvitetyksi, että 3.2 kohdassa tarkoitetut nahkapuserot on saatu toiselta jollakin rikoslain 32 luvun 1 §:ssä mainitulla anastusrikoksella.

Päätöksen 3.4 kohdassa tarkoitettujen tupakkatuotteiden osalta kihlakunnanoikeus on perustellut ratkaisuaan viittaamalla muun muassa siihen, ettei A ollut suostunut kertomaan omaisuuden hankinnasta muuta kuin että hän oli ostanut sen. Tämän perustelulausuman johdosta totean, ettei ketään rikoksesta syytettyä saa pakottaa tunnustamaan syyllisyyttään tai todistamaan itseään vastaan. Näin ollen sitä seikkaa, ettei A ole suostunut kertomaan hänen hallustaan löytyneen omaisuuden alkuperästä, ei voida pitää näyttönä hänen syyllistymisestään kätkemisrikokseen.

Näillä ja muutoin enemmistön lausumilla perusteilla olen Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla.