Korkein oikeus KKO:1993:5

Tahallisuus Tappo

A oli lyönyt ratanaulalla B:tä useita kertoja päähän. B:n lyönneistä saamista vammoista ei ollut aiheutunut hengenvaaraa. Tähän nähden surmaamisen tarkoitusta ei voitu perustaa yksin A:n lyöntitilanteessa tai sen jälkeen päihtyneenä esittämiin tappouhkauksiin, kun A:n menettely ei ollut sellaista, että hänen oli täytynyt sen varsin todennäköiseksi seuraukseksi ymmärtää asianomistajan kuolema. Syyte tapon yrityksestä hylättiin ja A tuomittiin rangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä. Ään.

ASIAN KäSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kuusankosken kihlakunnanoikeuden päätös 22.4.1992

Virallisen syyttäjän syytteestä kuultuaan asianomistajana B:tä kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli Kuusankoskella hänen ja B:n yhteisessä asunnossa:

1) 12.10.1991 tahallaan useasti lyönyt B:tä tyhjällä viinapullolla päähän niin, että B oli saanut silmänsä ympärille mustelman ja alaleukaansa haavan sekä aristusta ja turvotusta leukaansa ja poskeensa.

2) 18.10.1991 alkoholin yhteisen nauttimisen jälkeen tahallaan useasti lyönyt B:tä noin 25 – 30 senttimetrin pituisella ja kahden senttimetrin paksuisella metallisella ratanaulalla päähän sekä lyöntien välillä kuristanut tätä voimakkaasti kurkusta niin, että tämä oli saanut päähänsä useita verta vuotaneita haavoja, jotka eivät kuitenkaan olleet aiheuttaneet hengenvaaraa. A oli ryhtynyt pahoinpitelemään B:tä, joka vahvan päihtymyksensä ja vasemman kätensä aiemman vammautumisen vuoksi ei ollut kyennyt puolustautumaan, ärsyyntyneenä tämän epäsiististä käyttäytymisestä. A oli B:n kertoman mukaan pahoinpitelyn aikana ilmoittanut haluavansa tappaa tämän. B:tä pahoinpidellessään A:n oli tullut käsittää, että hänen menettelynsä voi aiheuttaa B:n kuoleman. A oli ylikonstaapeli Erkki August Reinikaisen todistajankertomuksen mukaan tapahtuman jälkeen uhannut mennä tappamaan B:n, jollei tämä ollutkaan kuollut. A:lla oli siten ollut tarkoitus surmata B.

Tämän vuoksi ja kun 1 kohdassa selostettua pahoinpitelyä sen vuoksi, että siinä oli lyöty päihtymyksen vuoksi puolustuskyvytöntä B:tä hengenvaarallisena välineenä pidettävällä pullolla päähän, ja olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen oli pidettävä törkeänä, kihlakunnanoikeus on rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 6 §:n 1 momentin, sekä 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä yhteisesti 5 vuodeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 19.10.1991 – 22.4.1992 vastaavat 6 kuukautta 4 päivää. Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan B:lle erinäisiä vahingonkorvauksia ja korvaamaan valtiolle sen varoista jutussa maksetut lääkärintodistuksen lunastusmaksun ja todistajanpalkkion.

Kouvolan hovioikeuden päätös 30.7.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on ottaen huomioon, että hänen syykseen luetuilla teoilla ei ollut aiheutettu B:lle vakavia vammoja ja ettei tämän saamiin vammoihin myöskään ollut liittynyt hengenvaaraa, alentanut yhteisen rangaistuksen 4 vuodeksi vankeutta, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 19.10.1991 – 29.7.1992 vastaavat 9 kuukautta 11 päivää. Muilta osilta kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt voimaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 29.10.1992. Valituksessaan A on vaatinut syytteitä törkeästä pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä hylättäviksi ja pyytänyt, että hänet tuomittaisiin rangaistukseen vain 1 kohdassa pahoinpitelystä ja 2 kohdassa törkeästä pahoinpitelystä.

Virallinen syyttäjä on antanut pyydetyn vastauksen, mutta B ei ole käyttänyt varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.1.1993

Perustelut

B:n saamista, A:n häntä ratanaulalla päähän toistuvasti lyödessä syntyneistä kihlakunnanoikeuden päätöksen 2 kohdassa selostetuista vammoista ei ollut aiheutunut hänelle hengenvaaraa. Tähän nähden A:n lyöntitilanteessa tai sen jälkeen päihtyneenä ollessaan esittämät tappouhkaukset eivät yksin riitä osoittamaan, että hän olisi tavoitellut B:n henkeä. A:n menettely ei ole ollut sellaista, että hänen on täytynyt sen varsin todennäköiseksi seuraukseksi ymmärtää B:n kuolema. A ei siten ole syyllistynyt tapon yritykseen, vaan pahoinpitelyyn. Pahoinpitelyä on sen vuoksi, että siinä on lyöty päihtymyksen ja vammautuneisuuden vuoksi puolustuskyvytöntä B:tä hengenvaaralliseksi välineeksi katsottavalla ratanaulalla useita kertoja päähän, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä.

A:n syyksi tuomiolauselman 1 kohdassa luetun pahoinpitelyrikoksen osalta Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut ja lopputuloksen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Syyte tapon yrityksestä 18.10.1992 hylätään. A tuomitaan sen asemesta rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla törkeästä pahoinpitelystä ja hovioikeuden hänen syykseen lukemasta toisesta törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen, josta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävä hovioikeuden päätöksessä mainittua vapaudenmenetysaikaa vastaava vähennys.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Nikkarinen, Lindholm, Sevon ja Lehtimaja (eri mieltä)

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen enemmistön mainitsemilla perusteilla sen kanssa samaa mieltä siinä, ettei A ole lyönyt B:tä surmaamisen aikomuksessa eivätkä B:n saamat vammat ole olleet hengenvaarallisia. A:n menettely olisi luettavissa hänen syykseen surmaamisen yrityksenä ainoastaan sillä edellytyksellä, että A:n lyöntien varsin todennäköisenä seurauksena olisi hänen tietensä ollut B:n kuolema. Katson kuitenkin jääneen näyttämättä, että tämä edellytys olisi täyttynyt. A:n menettelyä ei sen vuoksi voida lukea hänen syykseen tapon yrityksenä. Hänen viakseen jää kuitenkin pahoinpitely, jota enemmistön perusteluihin yhtyen pidän törkeänä. Näillä ja muutoin enemmistön mainitsemilla perusteilla olen Korkeimman oikeuden päätöslauselman mukaisella kannalla.