Korkein oikeus KKO:1993:72

Rattijuopumus Ehdollinen rangaistus

Syytetty oli kuljettanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus välittömästi ajon jälkeen oli ollut 2,31 promillea, ja väärää kaistaa ajamalla aiheuttanut vakavan vaaratilanteen. Hän oli vuotta aikaisemmin syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen, josta hänet oli tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Ään.

Syytetty oli hakeutunut alkoholisminsa vuoksi hoitoon ja rikosten vakavuuden johdosta oli ryhdytty irtisanomismenettelyyn hänen irtisanomisekseen vakinaisesta upseerinvirasta. Ään.

Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitämisen katsottiin vaativan rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ään.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 31.10.1991

Raastuvanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä lausunut selvitetyksi, että A oli 2.7.1991 Helsingissä kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 2,31 promillea olosuhteiden ollessa sellaiset, että teko oli ollut omiaan vaarantamaan toisten turvallisuutta. A oli tuolloin kuljettaessaan autoa Kuvernöörintietä Herttoniemen suunnasta laiminlyönyt kuljettaa ajoneuvoa ajoradalla muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta oli mahdollista kuljettaen autoa vastaantulevien kaistalla seurauksin, että B:n vastakkaisesta suunnasta kuljettama auto oli joutunut yhteentörmäyksen välttämiseksi väistämään oikealle pihaan johtavalle tielle. A:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on tuominnut A:n tieliikennelain 9 ja 98 §:n sekä rikoslain 23 luvun 2 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta 75:ksi päiväksi vankeuteen sekä korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset 396 markkaa. A on samalla määrätty ajokieltoon, jonka viimeinen voimassaolopäivä on 28.2.1992.

Helsingin hovioikeuden päätös 19.3.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun vaatien vain rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi ja sakkorangaistuksen tuomitsemista sen ohella, on pysyttänyt raastuvanoikeuden päätöksen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Korkein oikeus on 3.7.1992 määrännyt, ettei hovioikeuden päätöstä ole toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.

Valituslupa on myönnetty 22.10.1992. A on valituksessaan toistanut vaatimuksensa rangaistuksen määräämisestä ehdolliseksi ja sakkorangaistuksen tuomitsemisesta sen ohella.

Korkeimman oikeuden pyydettyä pääesikuntaa antamaan lausunnon siitä, mikä vaikutus jutussa tuomittavalla rangaistuksella on A:n asemaan puolustusvoimien palveluksessa, pääesikunta on lausuntonaan ilmoittanut, ettei tällä seikalla ole merkitystä A:ta 25.11.1991 vastaan aloitetun viran irtisanomismenettelyn kannalta, vaan siihen on ryhdytty A:n rikosten vakavuuden perusteella.

Virallinen syyttäjä on vastannut A:n valitukseen. A on antanut vastauksen pääesikunnan lausunnon johdosta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 26.5.1993

Perustelut

A on lainvoimaisella päätöksellä 24.10.1990 tuomittu 2.7.1990 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta 2 kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika on päättynyt 31.3.1992, ja sen ohella 50:een 139 markan suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 6 950 markkaa. Nyt kysymyksessä oleviin yksin teoin tehtyihin törkeään rattijuopumukseen ja liikenteen vaarantamiseen A on syyllistynyt 2.7.1991 eli ehdollisen rangaistuksen koetusaikana, mitä rangaistusta ei ole määrätty pantavaksi täytäntöön näiden rikosten johdosta. A:n humalatila on ajon aikana ollut vahva ja hän on ajollaan, joka on tapahtunut keskellä päivää vilkkaasti liikennöidyillä ajoväylillä, aiheuttanut vakavan vaaratilanteen.

Ottaen huomioon A:n teon vakavuuden ja vaarallisuuden sekä sen, että hän on toistamiseen lyhyessä ajassa syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen, Korkein oikeus katsoo, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen tällaisessa tapauksessa yleensä vaatii rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Tätä arviointia ei muuta se, että A on tapahtuman jälkeen hakeutunut hoitoon alkoholismin vuoksi ja että pääesikunta on ryhtynyt irtisanomismenettelyyn, jossa A:n irtisanominen puolustusvoimien majurin virasta on harkittavana hänen rikostensa johdosta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Korkeimman oikeuden määräämä täytäntöönpanokielto raukeaa.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Nikkarinen (eri mietä), Haarmann, Krook, Raulos ja Tulokas (eri mieltä)

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Kiuru: Korkein oikeus lausunee perusteluina ja päätöslauselmana seuraavaa.

Perustelut

A on 24.10.1990 tuomittu 2.7.1990 tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta 2 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistukseen ja sen ohella 50:een 139 markan suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 6 950 markkaa. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koetusaika on päättynyt 31.3.1992. Nyt puheena oleva rikos on tehty 2.7.1991. Ehdollista rangaistusta ei ole määrätty uuden rikoksen johdosta täytäntöönpantavaksi.

Vaikka toistamiseen törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt yleensä tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, on ehdollisen rangaistuksen soveltuvuus arvioitava sen perusteella, vaatiiko yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Pääesikunta on 25.11.1991 ilmoittanut A:lle, että hänen irtisanomisensa puolustusvoimien majurin virasta on otettava harkittavaksi, ja samalla vaatinut A:lta virkamieslain 49 §:n 2 momentissa tarkoitetun selityksen. Lausunnossaan pääesikunta on esittänyt, ettei jutussa tuomittavalla rangaistuksella ole merkitystä irtisanomismenettelyn kannalta. Irtisanomismenettelyyn ryhtymisestä on tehty päätös A:n tekemien rikosten vakavuuden perusteella.

Irtisanomismenettelyn vireilletulon jälkeen A on sivuutettu ylennyksissä. Irtisanomisen johdosta hän menettäisi myös asuntonsa eikä enää voisi toimia upseerinkoulutustaan vastaavissa tehtävissä. Hakeutumalla alkoholisminsa vuoksi hoitoon 6.8. – 3.9.1991 A on osoittanut olevansa motivoitunut selvittämään ongelmansa.

Edellä mainitut irtisanomismenettely ja hoitoon hakeutuminen huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, ettei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ehdollinen rangaistus on kuitenkin riittämätön seuraamus rikoksesta.

Lainkohta

Laki ehdollisesta rangaistuksesta 1 §

Päätöslauselma

Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi Korkeimman oikeuden päätöksen antamispäivästä alkavin ja 31.12.1994 päättyvin koetusajoin. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella A tuomitaan 70:een 139 markan suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 9 730 markkaa.

Ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos A koetusaikanaan tekee uuden rikoksen, josta hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen.

Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn mietinnön todeten lisäksi, että rangaistuslajin valintaan vaikuttaa myös samanlaisiin rikoksiin syyllistyneiden yhdenvertaisen kohtelun vaatimus. Kun otetaan huomioon A:lle teostaan rangaistuksen ohella koituvat muut seuraamukset, yhdenvertaisuusnäkökohta ei ole esteenä ehdollisen rangaistustuomion käyttämiselle.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.