Korkein oikeus KKO:1997:33

Virkarikos Lahjuksen ottaminen Lahjusrikkomus

Opetusministeriön osastopäälliköllä oli asemansa vuoksi mahdollisuus vaikuttaa osastollaan valmisteltavina olleisiin liikuntajärjestöjen valtionavustuksiin. Hän oli osallistunut valtionapua saavan liikuntajärjestöihin kuuluvan lajiliiton ja sellaista lajiliittoa tukevan yhdistyksen omistaman yhtiön kustantamille matkoille ulkomaisiin urheilukilpailutapahtumiin. Hänen katsottiin syyllistyneen lahjuksen ottamiseen ja lahjusrikkomukseen.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Helsingin hovioikeudessa

Lääninsyyttäjä kertoi eduskunnan oikeusasiamiehen kehotuksesta esittämässään syytteessä, että A oli toiminut opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osaston osastopäällikkönä 1.9.1990 lukien.

Liikuntajärjestöille myönnettävät valtionapuasiat valmisteltiin opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osastolla. Päätökset oli säännönmukaisesti valmistellut ja esitellyt A:n alainen virkamies. Asemansa vuoksi A:lla oli ollut mahdollisuus vaikuttaa osastossaan valmisteltavana oleviin liikuntajärjestöjen valtionavustuksiin. Hänellä oli ollut oikeus muun muassa pidättää itsellään alaisillaan esittelijöillä valmisteltavana oleva asia. Lisäksi hän oli voinut itse ratkaista eräitä määrärahaasioita.

Edellä mainitussa virka-asemassaan A oli

1) ottanut yhdistys X:ltä vastaan edun tehden sen vieraana ja kustantamana 25. – 27.6.1992 matkan jalkapallon EM-kisoihin Göteborgiin Ruotsiin. A:n saaman edun arvo oli, hänelle matkan aikana tarjottu kestitys mukaan lukien, ollut noin 4 500 markkaa.

2) ottanut yhdistys X:ltä vastaan edun tehden sen vieraana ja kustantamana 12. – 15.11.1992 matkan Ranskaan Ranskan ja Suomen väliseen MM-karsintaotteluun. A:n saaman edun arvo oli, hänelle matkan aikana tarjottu kestitys mukaan lukien, ollut noin 5 500 markkaa.

A oli alaisensa virkamiehen esittelystä 18.6.1992, 10.6.1993, 27.9.1993 ja 25.10.1993 myöntänyt yhdistys X:lle yhteensä 210 000 markan suuruiset harkinnanvaraiset vuosiavustukset sekä osallistunut ainakin osittain noiden myöntämispäätösten valmisteluun.

3) ottanut yhdistys X:ltä vastaan edun tehden sen vieraana ja kustantamana matkan 11. – 19.7.1994 Amerikan Yhdysvaltoihin jalkapallon MM-kisoihin. A:n saaman edun arvo oli, hänelle matkan aikana tarjottu kestitys ja vapaa-ajan ohjelma mukaan lukien, ollut noin 25 000 markkaa.

A:n esityksestä opetusministeriö oli 3.3.1994 myöntänyt yhdistys X:lle 500 000 markan suuruisen erityisavustuksen yhdistyksen edustajien 28.2.1994 jätettyä opetusministeriölle hakemuksen erityisavustuksen saamiseksi. Hakemus oli jätetty sen jälkeen, kun yhdistys oli saanut tiedon siitä, että sen valtionavustusta vuodelle 1994 tultaisiin pienentämään. Yhdistyksen edustajat olivat käyneet erityisavustuksen saamiseksi keskusteluja myös A:n kanssa. Keskusteluja oli käyty ajankohtana, jolloin yhdistys oli jo antanut A:lle lupauksen jalkapallon MM-kisamatkasta kesällä 1994.

Valtioneuvosto oli 27.10.1983 antanut menettelytapaohjeet ulkopuolisten kustantamia virkamatkoja varten. A ei ollut menetellyt näiden ohjeiden mukaisesti. Hän ei ollut virkamatkamääräystä hakiessaan esittänyt kaikkia matkaa koskevia olennaisia tosiseikkoja eikä täyttänyt matkan toteuttamiseksi asetettuja ehtoja. A ei ollut esittänyt yksityiskohtaista matkasuunnitelmaa eikä tehnyt matkakertomusta. A ei ollut ilmoittanut esimiehilleen Ranska – Suomi MM-karsintaotteluun loma-aikanaan tekemäänsä ilmaismatkaa.

Tutustuminen kisajärjestelyihin ilman etukäteissuunnitelmaa ja ottamatta yhteyttä paikallisiin kisajärjestäjiin sekä sellaisten havaintojen teko, joita kuka tahansa tarkkaavainen kisaturisti olisi voinut tehdä, ei voinut tehdä matkoista A:n asemassa olevalle virkamiehelle perusteltavissa olevaa virkamatkaa.

Ottaen huomioon kaikki edellä lausuttu sekä A:n tietoisuus siitä, että yhdistys X oli tarjonnut kyseessä olevat edut hänen virka-asemansa vuoksi, sekä se, että A oli käsittänyt hänelle tarjottujen etujen liittyvän hänen asemaansa liikuntajärjestöjen valtionapupäätöksiä valmistelevan opetusministeriön liikunta- ja nuorisoosaston päällikkönä, A oli toiminnastaan palvelussuhteessa ottanut yhdistys X:ltä oikeudetonta etua, joka oli ollut omiaan vaikuttamaan hänen virkatoimiinsa. Esitutkinnassa oli ilmennyt myös viitteitä siitä, että A:n saamat edut olivat myös tosiasiassa vaikuttaneet hänen toimintaansa virkamiehenä.

Lääninsyyttäjä vaati edellä selostetuilla perusteilla A:n tuomitsemista rangaistukseen kolmesta lahjuksen ottamisesta. Lisäksi lääninsyyttäjä vaati, että A tuomitaan viralta pantavaksi, koska hänen menettelynsä osoitti hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä, ja että A:n yhdistys X:ltä vastaanottaman edun arvo yhteensä 35 000 markkaa tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Lisäksi lääninsyyttäjä kertoi omasta aloitteestaan esittämässään syytteessä, että

4) A oli loma-aikanaan osallistunut 2. – 5.1.1993 PM-nimisen yhtiön toimitusjohtajan kutsumana ja yhtiön kustantamana ”Urheilun markkinointiseminaari” -nimiselle Itävaltaan ja Saksaan suuntautuneelle matkalle.

Matkan muut osallistujat olivat edustaneet Veikkaus Oy:tä, yhdistys Y:tä, Pohjola-yhtiöitä ja PM-yhtiötä. Seminaarin tavoitteeksi oli ilmoitettu tutustuminen Saksan – Itävallan mäkiviikon markkinointiin ja toteutusorganisaatioon sekä mainosyhteistyöneuvottelujen aloittaminen, tutustuminen kansainvälisen koripalloliiton markkinointiin, PM-yhtiön ja mukana olevien yhteistyön kehittäminen sekä tutustuminen Itävallan talvi- ja Saksan kesäolympiakisojen suorituspaikkoihin.

A oli kutsuttu matkalle alustamaan urheilumarkkinoiden ja yhteiskunnan muutosten vaikutuksista PM-yhtiön toiminnassa sekä tulosperusteisuuden vaikutuksesta urheilun avustuspolitiikkaan. Matkan aikana ei ollut kuitenkaan järjestetty varsinaista kokoontumista, jossa ohjelman mukaisia asioita olisi käsitelty, vaan asioista oli keskusteltu lounaiden, paikasta toiseen liikkumisen ja muiden tapaamisten yhteydessä. Matkan oli katsottava olleen osallistujilleen mäkiviikon Innsbruckin osakilpailun seuraamisineen sekä nähtävyyksien luonteisiin paikkoihin tutustumisineen pääasiallisesti virkistysluonteinen.

A:n osuus matkakustannuksista matkoineen, hotellimajoituksineen ja kestityksineen oli matkan kustantaneen PMyhtiön mukaan ollut yhteensä noin 3 580 markkaa.

PM-yhtiön toiminta-ajatuksena oli tukea liikuntaa ja urheilua tarjoamalla yrityksille ja yhteisöille mahdollisuus edistää omaa toimintaansa liikunnan, urheilun ja muun kulttuurin avulla ja tarjota liikunta-alan järjestöille ammattimaisen markkinoinnin tuki.

PM-yhtiön 18.2.1994 asti omistaneen yhdistys Y:n sääntöjen 2 §:n mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli tukea aatteellisesti ja aineellisesti yhdistys Z:n toimintaa ja edistää pesäpalloilun kehittämistä Suomessa. Yhdistys Z oli sittemmin hankkinut PM-yhtiön omistukseensa.

Yhdistys Z:n sääntöjen 2 §:n mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli kansallispelimme pesäpallon ja vastaavanlaisen lyömäpalloilun edistäminen, kehittäminen ja valvominen, kilpailu-, nuoriso- ja kuntoliikuntatoiminnan harjoittaminen sekä toimiminen mainittuja toimintoja harjoittavien jäsentensä valtakunnallisena yhdyselimenä.

Vuonna 1991 opetusministeriö oli myöntänyt yhdistys Z:lle ja eräälle muulle, sääntöjensä mukaan nuorisoliikuntaa ja erityisesti pesäpalloilua kehittävälle yhdistykselle harkinnanvaraista valtionavustusta yhteisesti 150 000 markkaa. Avustushakemuksen oli esitellyt A:n alainen ministeriön liikunta- ja nuoriso-osaston virkamies ja päätösesityksessä olevat A:n nimikirjaimet merkitsivät saadun selvityksen mukaan sitä, että esittelijä oli hyväksyttänyt kantansa osastopäällikkö A:lla.

Opetusministeriö oli vuosina 1992 ja 1993 myöntänyt yhdistys Z:lle harkinnanvaraista valtionavustusta yhteensä 137 000 markkaa. A:n päätöksillä avustuksia oli myönnetty yhteensä 95 000 markkaa. A oli 18.12.1992 tehnyt päätöksen 60 000 markan määräisen avustuksen myöntämisestä ja 21.12.1992 hän oli päättänyt 10 000 markan suuruisen avustuksen myöntämisestä. Jälkimmäisen avustuspäätöksen A oli tehnyt vain noin viikkoa aikaisemmin kuin hänelle oli esitetty kutsu osallistua lomallaan PM-yhtiön järjestämälle seminaarimatkalle Keski-Eurooppaan.

Yhdistys Y:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli siis tukea aatteellisesti ja aineellisesti yhdistys Z:n toimintaa ja edistää pesäpalloilun kehittämistä Suomessa. Kyseinen tarkoitus oli yhdenmukainen yhdistys Z:n säännöissä ilmaisunsa saaneen tarkoituksen kanssa. Yhdistys Z:llä ja sitä tukevalla yhdistys Y:llä oli siis yhteinen tavoite toimia pesäpalloilun hyväksi Suomessa niin aatteellisella kuin aineellisellakin tasolla. A oli täten vastaanottanut virkistysluontoisen matkaedun opetusministeriöltä valtionavustusta saavan yhdistys Z:n lähipiiriin kuuluvan ja yhdensuuntaiset toiminnalliset tavoitteet omaavan yhdistys Y:n omistamalta yhteisöltä, PM-yhtiöltä.

Kuten edellä oli lausuttu, PM-yhtiön A:lle kustantamaan matkaan oli sisältynyt elementtejä, joiden johdosta matkaa oli luonnehdittava pääosin virkistysluonteiseksi ja siten A:n vastaanottamaksi eduksi. Vaikkakaan edun tarjonnut ja kustantanut taho ei itse ollut opetusministeriöltä valtionavustusta saava yhteisö, se oli etenkin omistajayhdistyksensä kautta ollut sellaisessa suhteessa valtionapua saavaan yhdistys Z:aan, että kyseisen edun vastaanottaminen A:n asemassa olevana virkamiehenä oli omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Lahjusrikkomussäännöksen suojeluobjektina oli yleisön luottamus viranomaistoimintaan. Saadun edun ei tarvinnut konkreettisesti vaikuttaa viranomaistoimintaan.

A oli vastaanottanut kyseisen virkistysluonteisen matkan käsittäneen edun tietoisena virka-asemastaan ja tehtävistään opetusministeriön liikunta- ja nuorisoosaston osastopäällikkönä sekä tietoisena matkaetuuden kustantaneen yhteisön omistussuhteista. A oli siten mieltänyt tekoonsa sisältyneen sellaisia elementtejä, jotka olivat omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan puolueettomuuteen. Edun vastaanottaminen oli lisäksi tapahtunut vain vajaa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun opetusministeriö oli viimeksi A:n tekemällä päätöksellä myöntänyt yhdistys Z:lle harkinnanvaraista valtionavustusta.

Näillä perusteilla lääninsyyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen rikoslain 40 luvun 3 §:n nojalla lahjusrikkomuksesta. Lääninsyyttäjä vaati lisäksi, että A velvoitetaan korvaamaan vastaanottamansa edun arvo 3 580 markkaa valtiolle.

A kiisti syytteet ja vaati niiden hylkäämistä. Hovioikeus toimitti jutussa suullisen käsittelyn.

Hovioikeuden tuomio 29.2.1996

Kerrottuaan ratkaisusta tarkemmin ilmenevällä tavalla A:n virka-urasta, A:n opetusministeriölle ilmoittamista sivutoimista, opetusministeriön liikunta- ja nuorisoosaston sekä sen päällikön tehtävistä, asiassa esitetystä näytöstä sekä lahjomarikossäännöksistä ja niiden valmistelussa esitetyistä kannanotoista, hovioikeus lausui eduskunnan oikeusasiamiehen kehotuksesta nostetun syytteen osalta selvitetyksi, että A oli osallistunut kolmelle yhdistys X:n järjestämälle ja pääosin kustantamalle matkalle.

Matka Ruotsiin 25. – 27.6.1992 Matka oli tehty jalkapallon EM-kisoihin Ruotsiin Göteborgiin. Matka oli alkanut torstaina 25.6.1992 ja päättynyt lauantaina 27.6.1992. Opetusministeriön kansliapäällikkö oli 11.6.1992 hyväksynyt matkan A:n virkamatkaksi. Matkalle olivat A:n lisäksi osallistuneet myös yhdistys X:n puheenjohtaja, pääsihteeri ja nuorisopäällikkö, Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö, Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja ja tiedotuspäällikkö sekä liikuntaneuvoston silloinen puheenjohtaja. Matkaohjelmaan oli sisältynyt jalkapallon EMkisojen loppuottelun seuraaminen.

Matka Ranskaan 12. – 15.11.1992 Matka oli tehty Suomen ja Ranskan väliseen jalkapallon MM-karsintaotteluun. Matka oli alkanut torstaina 12.11.1992 ja päättynyt sunnuntaina 15.11.1992. Matkalle oli osallistunut A:n ja yhdistys X:n edustajien lisäksi jalkapallon A-maajoukkue valmentajineen ja huoltajineen. A oli suorittanut matkan ollessaan lomalla eikä hän ollut ilmoittanut matkastaan työnantajalleen.

Matka Amerikan Yhdysvaltoihin 11. – 19.7.1994 Matka oli tehty Los Angelesiin jalkapalloilun MM-kisoihin. Matka oli alkanut maanantaina 11.7.1994 ja päättynyt tiistaina 19.7.1994. Matkalle olivat osallistuneet A:n lisäksi muun muassa yhdistys X:n ja Veikkaus Oy:n edustajia. Matkan tarkoitus oli ollut jalkapallon MMkisojen loppuotteluiden seuraaminen sekä kisojen järjestelyihin ja turvajärjestelyihin tutustuminen. Kansliapäällikön sijaisena toiminut ylijohtaja oli 17.6.1994 hyväksynyt matkan A:n virkamatkaksi. A oli 19.8.1994 laatinut opetusministeriölle matkaraportin matkasta.

Kansliapäällikkö oli A:n esimiehenä arvioinut Ruotsiin tehdyn matkan A:n virkatehtävien kannalta tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan osalta kansliapäällikön sijainen oli virkamatkamääräyksen antajana suorittanut harkinnan matkan tarkoituksenmukaisuudesta A:n viranhoidon kannalta. Asiassa ei ollut ilmennyt, että A olisi Ruotsin ja Yhdysvaltain matkojen osalta matkamääräyksiä niiden kohdalta harkittaessa antanut matkojen luonteesta asiaan vaikuttavalla tavalla virheellisen kuvan.

Suurten kisatapahtumien järjestäjiltä ei ollut mahdollista saada apua kisajärjestelyihin perehdyttäessä ja ainoa mahdollisuus tutustua suurkisatapahtumissa esimerkiksi turvallisuusjärjestelyihin oli turvautua oman maan urheilujärjestöjen edustajiin ja heidän ammattitaitoonsa sekä tehdä paikan päällä omakohtaisia havaintoja. Turvallisuusasioihin perehtyminen edellytti kisatapahtumaan osallistumista.

Ruotsin matkalla vapaa-ajan ohjelman osuus oli jäänyt vähäiseksi. Ylimääräinen aika oli käytetty lähinnä urheilualan kysymyksien käsittelyyn.

Ranskan matkalla A oli toimittanut virkaansa liittyviä tehtäviä ja myös tämän matkan osalta vapaa-ajan ohjelma oli ollut vähäistä.

Yhdysvaltain matkalla oli ollut päiviä, jolloin ei ollut ollut varsinaista ohjelmaa tai otteluita, mutta A oli tuolloinkin yhdessä eräiden muiden seurueen jäsenten kanssa käyttänyt ajan hyödyksi perehtymällä MM-kisoihin tai urheiluun liittyviin kohteisiin.

A:n matkojen kustannukset voitiin arvioida Ruotsin matkan osalta noin 4 500 markaksi, Ranskan matkan osalta noin 5 500 markaksi ja Yhdysvaltojen matkan osalta noin 13 000 markaksi.

A:lla oli ollut virkatehtävissään mahdollisuus vaikuttaa yhdistys X:ää koskevien asioiden ratkaisuihin. Yhdistys X:lle myönnetyn 500 000 markan harkinnanvaraisen avustuksen myöntämisestä oli päätetty A:n aloitteesta. Yhdistystä ei ollut kuitenkaan tuossakaan yhteydessä asetettu A:n virkatoimin mitenkään erityisasemaan.

A:n virkatehtävät edellyttivät urheilutapahtumien seuraamista ja yhteydenpitoa urheiluelämän päättäjiin. Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin tehtyjen matkojen osalta A:lle oli annettu virkamatkamääräys. Ranskan matkan A oli tehnyt ollessaan lomalla eikä hän ollut ilmoittanut siitä esimiehilleen. Matkan luonne ei kuitenkaan olennaisesti eronnut Ruotsin ja Yhdysvaltain matkoista, joten myös tämä matka olisi saatettu suorittaa virkamatkana. A:n osallistumista edellä mainituille kolmelle matkalle voitiin pitää A:n viranhoidon kannalta hyödyllisenä ja tarkoituksenmukaisena.

Ruotsin ja Ranskan matkoihin ei ollut sisältynyt sanottavasti A:n virkatehtäviin liittymätöntä vapaa-ajan ohjelmaa. Yhdysvaltain matkan osalta matkaohjelmaan oli kylläkin sisältynyt vapaa-aikaa. A oli kuitenkin pääosin käyttänyt myös tämän ajan viranhoitonsa kannalta hyödyllisesti.

Matkat olivat sisältäneet pääasiallisesti A:n virkatehtäviin urheiluviranomaisena kuuluvia toimintoja. Vapaaajan ohjelma ja kestitys matkoilla oli ollut vähäistä. Matkoja ei voitu pitää virkistysluonteisina eivätkä ne olleet olleet omiaan vaikuttamaan A:n virkatehtäviin eivätkä heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Matkojen osalta ei ollut tosin noudatettu valtioneuvoston 27.10.1983 antamia menettelytapaohjeita eikä Ranskan matkaa ollut edes ilmoitettu virastolle, mutta yksin ohjeiden noudattamatta jättämisellä ei ollut ratkaisevaa vaikutusta matkojen luonnetta kysymyksessä olevien rangaistussäännösten soveltamisen kannalta arvioitaessa. A:n ei voitu näin ollen matkoille osallistuessaan, niitä kokonaisuutenakin arvioiden, katsoa ottaneen kysymyksessä olevissa rangaistussäännöksissä tarkoitettua etua virkatoimistaan.

Lääninsyyttäjän omasta aloitteestaan nostaman syytteen osalta hovioikeus lausui selvitetyksi, että A oli osallistunut lomansa aikana PM-yhtiön järjestämälle ja kustantamalle matkalle Itävaltaan ja Saksaan. Urheilun markkinointiseminaariksi tarkoitettu matka oli alkanut lauantaina 2.1.1993 ja päättynyt tiistaina 5.1.1993. Muut matkalle osallistujat olivat olleet Veikkaus Oy:n tiedotuspäällikkö, CFI-Vakuutusyhtiön toimitusjohtaja, PM-yhtiön hallituksen jäsen, joka oli myös yhdistys Z:n toiminnanjohtaja, sekä PM-yhtiön toimitusjohtaja.

Seminaarin tavoitteeksi oli ilmoitettu tutustuminen Saksan – Itävallan mäkiviikon markkinointiin ja toteutusorganisaatioon sekä mainosyhteistyön neuvottelujen aloittaminen, tutustuminen kansainvälisen koripalloliiton markkinointiin, PM-yhtiön ja mukana olevien tahojen yhteistyön kehittäminen sekä tutustuminen Itävallan talvi- ja Saksan kesäolympiakisojen suorituspaikkoihin. Matkan ohjelmaan oli sisältynyt mäkiviikon Innsbruckin osakilpailun seuraaminen. A oli kutsuttu matkalle alustamaan syytteessä mainituista kysymyksistä. PM-yhtiö oli kustantanut osallistujien ruokailut yhtä illallista lukuunottamatta, sekä lentomatkat ja kuljetukset. Matkan kustannukset A:n osalta voitiin arvioida noin 3 500 markaksi.

Urheiluelämän ja -tapahtumien seuraaminen kuului A:n viran luonteeseen. Liikunta- ja nuoriso-osaston osastopäällikön tehtäviin ja velvollisuuksiin kuului myös olla yhteydessä urheiluelämän keskeisiin päättäjiin ja järjestöihin.

Matkaohjelman aihepiiri oli liittynyt lähinnä A:n aikaisempaan työkokemukseen, mutta myös hänen virkatehtäviinsä. Varsinaista vapaa-aikaa matkalla oli ollut niukasti. A oli kutsuttu matkalle ennenkaikkea erään urheilumatkatoimiston entisenä toimitusjohtajana eikä hänen virka-asemansa opetusministeriössä ollut ollut pääasiallisena syynä kutsuun.

PM-yhtiöt ei ollut valtion avustusta saava yhteisö. Sen omistaja oli kuitenkin matkan ajankohtana ollut yhdistys Y, joka sääntöjensä mukaan tuki aatteellisesti ja aineellisesti yhdistys Z:n toimintaa. Sanottu yhdistys taas oli opetusministeriön päätösten perusteella valtionavustusta saava lajiliitto. Tällä perusteella yhtiö oli sinänsä rinnastettavissa valtionavustusta saaviin yhteisöihin, vaikka välitöntä yhteyttä virka-asioissa ei ollutkaan. A:lla oli ollut virassaan mahdollisuus vaikuttaa edellä mainittua intressiryhmää koskeviin ratkaisuihin.

Tärkeänä syynä kutsun esittämiselle A:lle oli ollut hänen aikaisemmassa työssään hankkimansa tietämys urheilumatkojen järjestämisestä ja markkinoinnista. Tämä puoli oli ollut tärkeä nimenomaan matkan järjestäneelle PM-yhtiölle, jonka toimialueeseen mainitut asiat liittyivät.

Matka oli ollut ohjelmaltaan tiivis ja sen sisältö oli sinänsä liittynyt osaltaan A:n virkatehtäviin. A:n virka-asema ja -tehtävät huomioon ottaen matkaa oli pidettävä A:n viran kannalta hyödyllisenä siltä osin kuin matkalla oli tutustuttu kisatapahtumaan, kisajärjestelyihin ja urheilutapahtumien suorituspaikkoihin sekä käsitelty A:n virkaan liittyviä asioita. Kestitys matkalla ei ollut poikennut tavanomaisesta vieraanvaraisuudesta.

A:n kutsuminen matkalle oli johtunut pääasiassa muista syistä kuin hänen virkaansa liittyvistä asioista. Toisaalta matkan voitiin katsoa olleen hyödyllinen A:lle myös urheiluviranomaisena ja matka olisi saatettu toteuttaa A:n virkamatkana. Matkaa ei toteutuneen ohjelmansa eikä matkaan liittyneen kestityksen ynnä muun sellaisen puolesta voitu kokonaisuutena arvostellen pitää pääasiallisesti virkistysluonteisena. A:n ei siten voitu katsoa saaneen virkaansa perustuvaa sellaista etua, joka olisi ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteet.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Rosokivi, Karppinen ja Hänninen. Esittelijä Matti Matikka.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Lääninsyyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan hovioikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti rangaistukseen kolmesta lahjuksen ottamisesta ja lahjusrikkomuksesta. Lisäksi lääninsyyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan viralta pantavaksi, koska lahjuksen ottamiset osoittivat hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä, sekä että A velvoitetaan korvamaan valtiolle hänen yhdistys X:ltä vastaanottamansa edun arvo yhteensä 35 000 markkaa ja PM-yhtiöltä vastaanottamansa edun arvo 3 580 markkaa.

A on vastannut valitukseen.

Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 19.3.1997

Perustelut

Kolme lahjuksen ottamista 25. – 27.6.1992, 12. -15.11.1992 ja 11. – 19.7.1994

A on yhdistys X:n kustannuksella osallistunut hovioikeuden tuomiossa kerrotuille kolmelle matkalle seuraamaan jalkapallo-otteluita Ruotsiin, Ranskaan ja Amerikan Yhdysvaltoihin.

Lääninsyyttäjä on katsonut A:n syyllistyneen rikoslain 40 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa rangaistavaksi säädettyyn lahjuksen ottamiseen. Mainitun lainkohdan mukaan jos virkamies tai julkisyhteisön työntekijä toiminnastaan palvelussuhteessa itselleen tai toiselle ottaa vastaan lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan hänen mainittuun toimintaansa, hänet on tuomittava lahjuksen ottamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Säännöksen soveltaminen edellyttää ensinnäkin sitä, että virkamies on ottanut vastaan lahjan tai muun edun. Oikeuskäytännössä lahjomana on pidetty esimerkiksi merkkipäivälahjoiksi annettuja arvokkaita koruja ja muita lahjaesineitä, poikkeuksellisen suuria alennuksia, virkistysluontoisia matkoja ja runsaita, virkamiehen tehtävien hoidon kannalta tarpeettomia kestityksiä.

A:n virkaan on kuulunut erilaisten urheilutapahtumien seuraaminen ja yhteydenpito urheilualan muihin päättäjiin. A onkin tehnyt opetusministeriön kustannuksella matkoja muun muassa olympiakisoihin ja urheilualan näyttelyihin.

Kaikki Korkeimmassa oikeudessa todistajina kuullut opetusministeriön virkamiehet ovat kertoneet, että ministeriössä noudatetun käytännön mukaan virkamiehet ovat saaneet osallistua sellaisille ulkopuolisen kustantamille virkamatkoille, joille virkamies on kutsuttu hänen asiantuntemuksensa vuoksi ja joilla hän on pitänyt esitelmän tai alustuksen alaansa kuuluvasta kysymyksestä. Tällöin on kyseessä useimmiten ollut laivaseminaari.

Samat virkamiehet ovat lisäksi kertoneet, ettei opetusministeriössä ollut suunniteltu ministerin eikä virkamiesedustajan lähettämistä kyseessä oleville jalkapallo-ottelujen seuraamiseksi järjestetyille matkoille. A:n omankin kertoman mukaan yhdistys X on tehnyt aloitteen jokaisesta matkasta ja osoittanut kutsun osallistua matkalle aina suoraan henkilökohtaisesti hänelle.

Opetusministeriön silloinen kansliapäällikkö on todistajana Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että A:n matkustaminen ulkopuolisen kustannuksella lähinnä seuraamaan jalkapallo-otteluita oli ollut opetusministeriössä ainutkertainen tapahtuma. Kaikki Korkeimmassa oikeudessa todistajina kuullut opetusministeriön virkamiehet ovat kertoneet, etteivät he tienneet yhdistys X:n tarjonneen tai kustantaneen matkoja muille virkamiehille kuin A:lle.

Yhdistys X on kutsussaan EM-jalkapallon finaaliin Göteborgiin toivonut matkasta ”ainutlaatuista elämystä ainutlaatuisessa tiimissä, joka edustaa urheilua sen kaikista tärkeistä näkökulmista.” Kutsun mukaan matkalla oli olennaisinta viihtyä yhdessä ja nauttia korkeatasoisesta jalkapallofinaalista. Jalkapallon MM-kisojen loppuotteluiden seuraamiseksi Amerikan Yhdysvaltoihin järjestettyä matkaa koskevan kutsun mukaan kolme matkapäivää oli varattu ainoastaan vapaa-ajan viettoon, esim. golfiin ja syvänmerenkalastukseen. Lisätiedoissa kyseisestä matkasta yhdistys X on ilmoittanut ohjelman antavan mahdollisuuksia ”monenlaiseen, jopa golfiin ja tennikseen”, sekä maininnut hotellin sijaitsevan lähellä kauppoja ja ravintoloita kävelymatkan päässä rannasta. Lisätiedoissa on viitattu tunnelman mahtavuuteen ja pelien mielenkiintoisuuteen sekä toivotettu osallistujille ”rentoa futismatkaa”. Kutsujen sisältö viittaa näin ollen virkistysluontoisiin kisamatkoihin, joiden tarkoituksena on ollut pääasiassa kisojen katseleminen mukavassa seurassa.

Hakiessaan matkamääräyksen Ruotsin matkalle A ei oman kertomansakaan mukaan ole esittänyt edellä selostettua kutsukirjettä. Opetusministeriön silloinen kansliapäällikkö on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hän hyväksyessään matkan A:n virkamatkaksi tiennyt A:n matkustavan yhdistys X:n kustannuksella. Siihen, olisiko hän tästä tietoisena hyväksynyt matkan virkamatkaksi, kansliapäällikkö ei ottanut kantaa.

Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultu kansliapäällikön sijaisena toiminut ylijohtaja on kertonut, että A:n selvittäessä hänelle matkasuunnitelmaansa jalkapallon MM-kisoihin Amerikan Yhdysvaltoihin, hän oli edellyttänyt, että matkalla tutustutaan kisa- ja turvallisuusjärjestelyihin ja ettei pelkkä otteluiden seuraaminen riittänyt virkamatkan perusteeksi. Ylijohtaja, jolle A ei myöskään ollut esittänyt yhdistys X:ltä saamaansa kirjallista kutsua, oli hyväksynyt matkan virkamatkaksi, koska hänelle tämän jälkeen esitetyn kirjallisen hakemuksen mukaan matkalla oli ollut tarkoitus tutustua kisojen järjestelyihin ja turvajärjestelyihin.

Kansliapäällikön sijaisena toiminut ylijohtaja on kertonut, että A:n tekemä matka olisi sellaisenakin kuin se oli toteutunut voitu hyväksyä valtion kustantamaksi virkamatkaksi. Silloinen kansliapäällikkö on puolestaan matkaohjelman ja lisäselvityksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa arvioinut, ettei matkaa olisi voitu toteuttaa valtion kustantamana. Ottaen huomioon edellä selostetun opetusministeriössä noudatetun käytännön Korkein oikeus pitää kansliapäällikön näkemystä uskottavampana kuin kansliapäällikön sijaisena toimineen opetusministeriön kulttuuriosaston ylijohtajan käsitystä.

Ranskaan lomallaan yhdistys X:n kustannuksella tekemäänsä matkaa A ei ole lainkaan ilmoittanut opetusministeriölle. Matkalla, jolla A omasta aloitteestaan on esittänyt valtiovallan tervehdyksen, on ainoastaan seurattu Suomen ja Ranskan välinen jalkapallon MM-karsintaottelu sekä Suomen olympiajoukkueen ottelu.

A on kertonut matkojen olleen tarpeellisia nimenomaan kisojen turvajärjestelyihin perehtymistä varten. Opetusministeriössä on kuitenkin erikseen määrätty virkamies, jonka varsinaisiin virkatehtäviin urheilukisojen turvajärjestelyt kuuluvat.

Opetusministeriön silloinen kansliapäällikkö on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli ennen Ruotsiin tehtävää matkaa koskevan matkamääräyksen antamista hylännyt joitakin A:n virkamatkahakemuksia ja että hän oli joutunut muutoinkin rajoittamaan virkamiesten matkustamista. Silloinen opetusministeri on Korkeimmassa oikeudessa todistajana kertonut, että opetusministeriöllä oli aina määrärahoja maksaa sen virkamiesten viranhoidon kannalta tarpeellisiksi katsotut matkat. A on edellä todetun mukaisesti tehnyt virkamatkoja opetusministeriön kustannuksella. Näiden seikkojen perusteella on selvitetty A:n pitäneen mahdollisena, ettei puheena olevia matkoja olisi hyväksytty hänen virkamatkoikseen, jos hän olisi esittänyt niiden tekemistä opetusministeriön kustannuksella.

Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kyseessä on ollut A:n henkilökohtainen etu hänen päästessään yhdistys X:n kustantamille matkoille.

Toiseksi lahjuksen ottamista koskevan rangaistussäännöksen soveltaminen edellyttää, että virkamies on ottanut vastaan lahjan tai muun edun toiminnastaan palvelussuhteessa. Säännöksessä ei ole rajoitettu teon rangaistavuutta määrättyyn virkatoimeen tai virkatoimen suorittamiseen. Lain esitöissä (HE n:o 58/1988 vp. s. 48 ja 55) onkin lausuttu, ettei lainkohdassa ole kysymys vain tietystä virkatoimesta tai tehtävästä, vaan yleensä palvelussuhteeseen liittyvästä toimintamahdollisuudesta.

Myös oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei syyksilukemisen edellytyksenä ole virkamiehen teon liittyminen tiettyyn virkatoimeen, vaan rajanveto on tehty sen mukaan, onko virkamiehellä ollut mahdollisuus virkatoimissaan vaikuttaa edun antajaa koskeviin toimenpiteisiin (esimerkiksi KKO 1980 II 73 sekä KKO 1981 II 14 ja 15, valtakunnanoikeus 29.10.1993).

A on syytteessä mainittuna ajankohtana toiminut opetusministeriön liikunta- ja nuoriso-osaston osastopäällikkönä. Asemassaan A:lla on ollut mahdollisuus vaikuttaa yhdistys X:lle myönnettäviin valtionavustuksiin.

Yhdistys X ei ole kustantanut opetusministeriön muiden virkamiesten matkoja erilaisiin urheilutapahtumiin. Ulkopuolisten maksamat urheilukisoihin suuntautuneet matkat eivät muutoinkaan ole ministeriössä olleet tavanomaisia, vaan A:n matkat ovat olleet ainutkertainen tapahtuma. A:n Korkeimmassa oikeudessa kertoman mukaan hänet oli kustannettu matkoille, jotta hän olisi ollut perillä yhdistys X:n toiminnasta. Matkoilla A on käynyt yhdistys X:n edustajien kanssa keskusteluja muun muassa valtionapujärjestelmästä. Asiassa on siten selvitetty, että A on kutsuttu matkoille nimenomaan virka-asemansa ja hänellä siinä olevien vaikutusmahdollisuuksien vuoksi.

Edun vastaanottaminen toiminnasta palvelussuhteessa on lahjuksen ottamista koskevan lainkohdan mukaan rangaistava vain, jos etu on ollut sellainen, että se on ollut ainakin omiaan vaikuttamaan virkatoimintaan. Säännöksessä ei edellytetä sitä, että lahja tai etu todella vaikuttaisi virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa. Lain esitöiden mukaan (HE s. 49 ja 55) riittäisi, että siihen pyritään tai että kysymyksessä olevalla lahjalla tai edulla objektiivisesti arvioiden yleensä on tällainen vaikutus. Täysin riidattomasti sanottu vaikuttamispyrkimys voitaisiin todeta silloin, kun lahjan tai edun lupaaja tai tarjoaja asettaa virkatoimen tietynlaisen suorittamisen tai laiminlyönnin lahjan tai edun antamisen ehdoksi tai kun antaja ja vastaanottaja sellaisesta sopivat. Olosuhteista saattaa myös olla selkeästi pääteltävissä, että antajalla on tarkoitus vaikuttaa vastaanottajan toimintaan palvelussuhteessa. Vaikeammin arvosteltavia ovat tapaukset, joissa liikeyritysten suhdetoiminnassa tavanomaisesti käytettäviä etuja tarjotaan virkamiehille lähinnä tarjoajalle myönteisen ilmapiirin aikaansaamiseksi. Ratkaisu olisi tällöin perustettava tilanteen arviointiin kokonaisuudessaan huomioon ottaen muun muassa vireillä tai odotettavissa olevien palvelussuhteeseen liittyvien toimien merkitys tarjoajan kannalta sekä tarjottujen etujen arvo, toistuvuus ja tavanomaisuus kysymyksessä olevan virka- tai muuhun toimintaan liittyvissä olosuhteissa samoin kuin etujen vastaanottamisen hyväksyttävyys palvelussuhteen asianmukaisen hoidon kannalta.

Yhdistys X on kustantanut A:lle kahden vuoden aikana kolme jalkapallo-ottelujen seuraamiseksi järjestettyä matkaa. A:n yhdistys X:ltä yhteensä saamien etujen arvoa ei voida pitää vähäisenä. Ulkopuolisten kustantamat urheilukisojen seuraamiseksi järjestetyt matkat eivät myöskään ole olleet opetusministeriössä tavanomaisia, eikä yhdistys X ole kustantanut opetusministeriön muiden virkamiesten matkoja.

A:lla on opetusministeriössä ollut merkittävä asema päätettäessä urheilujärjestöille myönnettävistä valtionavustuksista. A on 18.6.1992 tekemällään päätöksellä sen jälkeen, kun yhdistys X on 9.6.1992 esittänyt hänelle kutsun osallistua matkalle EM-jalkapallon finaaliin Göteborgiin, myöntänyt yhdistys X:lle 40 000 markan harkinnanvaraisen valtionavustuksen. A on 25. -27.6.1992 osallistunut edellä mainitulle matkalle ja 12. – 15.11.1992 matkalle Ranskan ja Suomen väliseen jalkapallon MM-karsintaotteluun Ranskaan. Vuonna 1993 A on kolmella päätöksellään myöntänyt yhdistys X:lle harkinnanvaraista valtionavustusta yhteensä 170 000 markkaa.

Opetusministeriö on 3.3.1994 tekemällään päätöksellä myöntänyt yhdistys X:lle noin kuuden miljoonan markan vuosiavustuksen. Samana päivänä ministeriö on toisella päätöksellä myöntänyt yhdistys X:lle lisäksi 500 000 markan harkinnanvaraisen valtionavustuksen. Korkeimmassa oikeudessa todistajana kuultu asiasta päättänyt silloinen opetusministeri on kertonut A:n ottaneen häneen yhteyttä, jotta yhdistys X:lle myönnettäisiin samanlaista harkinnanvaraista lisäavustusta kuin avustus, josta ministeri jo oli neuvotellut kahden muun urheilun keskusjärjestön kanssa. Opetusministeri on kertonut, että yhdistys X:lle myönnettävästä puolen miljoonan markan lisäavustuksesta oli sovittu hänen 25.2.1994 A:n kanssa käymissään keskusteluissa. Opetusministeri on kertonut, etteivät yhdistys X:n edustajat olleet olleet häneen yhteydessä lisäavustuksen saamiseksi eikä hän ollut muutoinkaan keskustellut avustuksen myöntämisestä yhdistys X:n edustajien kanssa. Opetusministerin mukaan yhdistys X ei olisi lainkaan saanut avustusta, jollei A olisi henkilökohtaisesti puuttunut asiaan.

Yhdistys X:n lisäavustusta koskeva hakemus on kuitenkin saapunut ministeriölle vasta 28.2.1994. Asian liikuntaneuvostossa esitellyt neuvotteleva virkamies on puolestaan Korkeimmassa oikeudessa todistajana kertonut kuulleensa A:lta, että ministeri oli päättänyt myöntää lisäavustusta myös yhdistys X:lle. Tätä neuvotteleva virkamies ei itse olisi esittänyt. Kuultuaan avustuksen myöntämisestä A:lta hän oli ottanut yhteyttä ministeriin, joka myös oli ilmoittanut hänelle asiassa tehdyn päätöksen. Hän on pitänyt mahdollisena, että hän olisi keskustellut avustuksen hakemiseen liittyneestä menettelystä yhdistys X:n edustajien kanssa saatuaan jo A:lta kuulla tehdyn päätöksen. Asiassa on siten selvitetty, että opetusministeriö on myöntänyt harkinnanvaraisen lisäavustuksen yhdistys X:lle nimenomaan A:n aloitteesta.

Yhdistys X on aikaisempiin keskusteluihin viitaten kirjallisesti 18.5.1994 kutsunut A:n yhdistys X:n vieraana 11. – 19.7.1994 Amerikan Yhdysvaltoihin jalkapallon MMkisojen loppuotteluihin järjestettävälle matkalle, jolle A on osallistunut.

Ottaen huomioon edellä kerrotut olosuhteet kokonaisuudessaan A:n on virka-asemansa ja varanotaarikoulutuksensa vuoksi pitänyt ymmärtää, että matkaedut on annettu hänelle hänen virka-asemansa ja siinä olevien vaikutusmahdollisuuksiensa vuoksi ja että yhdistys X:n kustannuksella tehdyt matkat ovat olleet omiaan vaikuttamaan hänen virkatoimintaansa. Se, että opetusministeriön silloinen kansliapäällikkö on hyväksynyt Ruotsin matkan virkamatkaksi ja kansliapäällikön sijaisena toiminut ylijohtaja on antanut A:lle matkamääräyksen Amerikan Yhdysvaltoihin suuntautuneelle jalkapallon MMkisamatkalle, ei poista A:n rikosoikeudellista vastuuta menettelystään. Valtioneuvoston 27.10.1983 antamien ulkopuolisten kustantamia virkamatkoja koskevien ohjeidenkin mukaan jokaisen virkamiehen on itse huolehdittava siitä, ettei riko virkavelvollisuuksiaan.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n osallistumalla edellä selostetuille yhdistys X:n kustantamille matkoille ottaneen toiminnastaan palvelussuhteessa vastaan edun, joka on ollut omiaan vaikuttamaan hänen mainittuun toimintaansa. Edun arvo Ruotsin matkalta on ollut 4 500 ja Ranskan matkalta 5 500 markkaa.

Lääninsyyttäjä on katsonut A:n Amerikan Yhdysvaltoihin tehdystä matkasta saaman edun arvoksi 25 000 markkaa. Etuun sisältyneiden lentomatkojen arvon syyttäjä on laskenut liikemiesluokassa normaalisti perittävän noin 15 000 markan hinnan perusteella. Matkan kustantanut yhdistys X on asiakassuhteensa ansiosta maksanut lennoista vain 3 500 markkaa.

Korkeimman oikeuden arvion mukaan kysymyksessä olevan kaltainen lentomatka suuren urheilutapahtuman yhteydessä olisi ollut tehtävissä mainittua 15 000 markan hintaa edullisemmin. A:n yhdistys X:ltä saaman edun arvo ei näin ollen tässä tapauksessa ole enempää kuin mitä yhdistys X on puheena olevasta matkasta hänen osaltaan maksanut. Edun arvo kokonaisuudessaan kyseessä olevalta matkalta on siten 13 500 markkaa.

A:n yhdistys X:n kustantamien matkojen johdosta vastaanottaman edun yhteisarvo on näin ollen 23 500 markkaa.

Kaikki kolme matkaa on kustantanut yhdistys X. A on osallistunut matkoille lyhyehkön ajan sisällä. Näillä perusteilla Korkein oikeus menettelyä kokonaisuutena arvioiden katsoo A:n syyllistyneen tältä osalta yhteen lahjukseen ottamiseen.

Lahjusrikkomus 2. – 5.1.1993

A on 2. – 5.1.1993 osallistunut PM-yhtiön kustantamalle Keski-Euroopan mäkiviikkojen yhteyteen järjestetylle Urheilun Markkinointi -seminaarimatkalle. PM-yhtiön on tuolloin omistanut yhdistys Y, joka sääntöjensä mukaan tukee aatteellisesti ja aineellisesti yhdistys Z:n toimintaa.

Rikoslain 40 luvun 3 §:n mukaan virkamies on tuomittava lahjusrikkomuksesta, jos hän vaatii, vastaanottaa tai hyväksyy itselleen tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun taikka vaatii tai hyväksyy sitä koskevan lupauksen tai tarjouksen, joka on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen, jollei tekoa ole rangaistava lahjuksen ottamisena tai törkeänä lahjuksen ottamisena.

Myös lahjusrikkomusta koskevan säännöksen soveltaminen edellyttää ensinnäkin, että virkamies on ottanut vastaan lahjan tai muun edun.

Seminaarin tavoitteiksi on kutsussa ilmoitettu tutustuminen Saksan-Itävallan mäkiviikon markkinointiin ja toteutusorganisaatioon sekä mainosyhteistyöneuvottelujen aloittaminen, tutustuminen kansainvälisen koripalloliiton markkinointiin, PM-yhtiön ja mukana olevien tahojen yhteistyön kehittäminen sekä tutustuminen Itävallan talvi- ja Saksan kesäolympiakisojen suorituspaikkoihin. Matkalla on seurattu Innsbruckin mäkikisaa.

A on Korkeimmassa oikeudessa toimitetussa suullisessa käsittelyssä kertonut saaneensa kutsun matkalle sen vuoksi, että järjestäjät olivat halunneet kuulla hänen aikaisemmassa tehtävässään erään urheilumatkatoimiston toimitusjohtajana saamansa käsityksen urheilumatkojen järjestelyistä ja markkinoinnista. Matka ei ollut liittynyt hänen virkatehtäviinsä eikä hän ollut matkalla pitänyt esitelmää, vaan asioista oli keskusteltu vapaamuotoisesti eri yhteyksissä.

Kuten edellä yhdistys X:n maksamien matkojen osalta on selostettu, A:n tekemät ulkopuolisten kustantamat urheilukisamatkat ovat olleet opetusministeriössä ainutkertaisia. A, joka on osallistunut matkalle lomallaan, ei ole ilmoittanut tekemästään matkasta lainkaan opetusministeriölle. Se, että A on lomastaan huolimatta ottanut matkan vastaan ilmoittamatta siitä opetusministeriölle viittaa siihen, että A on tiennyt kyseessä olleen hänelle henkilökohtaisesti tarjottu matkaetu, jota opetusministeriö ei olisi hänelle kustantanut. Matka on siten ollut A:lle henkilökohtainen etu.

Toiseksi lahjusrikkomusta koskevan rangaistussäännöksen soveltaminen edellyttää, että etu on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan (s. 57) säännöksellä pyritään suojaamaan nimenomaan luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Riittävää on, että menettely on tyypillisesti sellaista, että se yleensä heikentää tätä luottamusta. Liikeyritykset voivat suhdetoiminnassaan antaa virkamiehille myös tutustumismatkoja, joiden tarkoituksena saattaa olla ainoastaan tarjota mahdollisuus henkilökohtaiseen tutustumiseen ja tietojenvaihtoon viranomaisten ja liikeyritysten edustajien välillä, mutta joilla ei pyritä vaikuttamaan vastaanottavien virkamiesten toimintaan virassaan. Osa tällaisesta menettelystä on hyväksyttävää, mutta se saattaa saada muotoja, jotka heikentävät luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Arvioitaessa sitä, milloin kysymys on lahjusrikkomuksena rangaistavasta menettelystä, on otettava huomioon paljolti samanlaisia näkökohtia kuin lahjusrikosta arvioitaessa. Tällöin on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, millaisia tarjoajaa koskevia toimia asianomaiset virkamiehet voivat joutua tekemään.

A:lla on opetusministeriössä ollut merkittävä asema päätettäessä urheilujärjestöille myönnettävistä valtionavustuksista. Todistajien kertomuksilla on selvitetty, että varsinkin 1990-luvun alkupuolella ennen tulosperusteisuusjärjestelmään siirtymistä vallitsi eri urheilujärjestöjen kesken kova kilpailu opetusministeriön jakamista valtionavustuksista.

Yhdistys Z on opetusministeriöltä valtionavustusta saava lajiliitto. Vuonna 1992 opetusministeriö on kolmella A:n päätöksellä myöntänyt yhdistys Z:lle harkinnanvaraista valtionavustusta yhteensä 95 000 markkaa. A:n 18.12.1992 tekemällä päätöksellä on myönnetty yhdistys Z:lle 60 000 markan avustus käytettäväksi pesäpallon kesällä 1992 järjestetyn Maailman Cup -tapahtuman markkinointiin ja 21.12.1993 tekemällä päätöksellä 10 000 markan avustus käytettäväksi virolaisten lasten ja nuorten tukiprojektin toimintamenoihin vuonna 1992. Viimeksi mainitut päätökset on tehty vain vajaat kaksi viikkoa ennen kuin A:lle on esitetty kutsu osallistua matkalle. Tilanne on siten ollut varsin arkaluontoinen nimenomaan koskien sitä luottamusta, jota muiden avustuksia hakevien liikuntajärjestöjen voitiin olettaa tuntevan viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

A on virkatehtäviensä perusteella ollut tietoinen PMyhtiön omistussuhteista. Ottaen tämän lisäksi huomioon edellä selostetut olosuhteet kokonaisuudessaan A:n on täytynyt käsittää, että hänen osallistumisensa matkalle varsinkin juuri harkinnanvaraisten avustusten myöntämisen jälkeen on ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen ja hän on suhtautunut tähän mahdollisuuteen välinpitämättömästi.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n osallistumalla kerrotulle PM-yhtiön kustantamalle matkalle vastaanottaneen itselleen edun, joka on omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Edun arvo on ollut 3 580 markkaa.

Rangaistusseuraamusten määrääminen

Kun A:n viranhoitoon on kuulunut erilaisten urheilutapahtumien seuraamista, hänen yhdistys X:n ja PM-yhtiön kustannuksella tekemiensä matkojen voidaan katsoa olleen ainakin jossakin määrin viranhoidon kannalta hyödyllisiä. Opetusministeriön silloinen kansliapäällikkö ja hänen sijaisenaan toiminut ylijohtaja ovat ennen A:n matkoille osallistumista hyväksyneet Ruotsiin ja Amerikan Yhdysvaltoihin suuntautuneet matkat virkamatkoiksi. A:n vastaanottamien matkaetujen yhteisarvokaan ei ole erityisen huomattava. A on menettelynsä vuoksi lisäksi jo ollut virantoimituksesta pidätettynä 16.9.1994 -29.2.1996. Näillä perusteilla Korkein oikeus pitää sakkorangaistusta riittävänä seuraamuksena A:n syyksi luetusta menettelystä.

Rikoslain 40 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan virkamies voidaan lahjuksen ottamisen johdosta tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Huomioon ottaen sen, mitä oikeudenkäynnissä edellä selostetuin tavoin on kaikkiaan selvitetty, Korkein oikeus katsoo, ettei A:n syyksi luettu lahjuksen ottaminen ole niin vakava, että pelkästään se osoittaisi hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Tämän vuoksi A:ta ei tuomita viralta pantavaksi.

Edellä olevan perusteella Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Rikos

Lahjuksen ottaminen 25.6.1992 – 19.7.1994 Lahjusrikkomus 2. – 5.1.1993

Lainkohdat

Rikoslaki 40 luku 1 § 1 ja 3 momentti, 3 § ja 7 luku 3 §

Yhteinen sakkorangaistus

Sata 260 markan suuruista päiväsakkoa eli sakkoa yhteensä 26 000 markkaa.

Menettämisseuraamus

A:n yhdistys X:ltä vastaanottaman edun arvo 23 500 ja PM-yhtiöltä vastaanottaman edun arvo 3 580 markkaa eli yhteensä 27 080 markkaa tuomitaan valtiolle menetetyksi.

Lainkohta

Rikoslaki 40 luku 4 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Paasikoski, Suhonen, Möller ja Palaja. Esittelijä Lea Nousiainen.