Korkein oikeus KKO:2000:86

Kirjanpitorikos Asianomistaja Vahingonkorvaus

A oli tuomittu rangaistukseen siitä, että hän oli täysin laiminlyönyt sittemmin konkurssiin asetetun osakeyhtiön kirjanpidon laatimisen. Konkurssipesä oli toimittanut erityistilintarkastuksen. Kun erityistilintarkastuksessa ei ollut kysymys laiminlyödyn kirjanpidon jälkikäteisestä laatimisesta vaan yksinomaan konkurssimenettelyn tarpeita varten tehdystä tavanomaisena pidettävästä selvityksestä, osakeyhtiön velkojalla B:llä, joka oli sitoumuksensa perusteella suorittanut osan tilintarkastuskustannuksista, ei ollut oikeutta saada niistä korvausta A:lta tämän rikollisen menettelyn perusteella. (Ään.)

B:llä ei ollut asianomistajan puhevaltaa kirjanpitorikosta koskevassa asiassa. Ks. KKO:1999:2

RL 30 luku 9 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Kokkolan käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että tämä oli 1.1.1993 – 31.12.1994 toimiessaan 1.6.1994 konkurssiin asetetun X Oy:n toimitusjohtajana 1) tahallaan laiminlyönyt kokonaan yhtiön liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätösten tekemisen ja 2) yhtiön toiminnan loputtua hävittänyt liiketapahtumia koskeneet tositteet ja kirjeenvaihdon polttamalla kaiken kirjanpitoaineiston sekä siten olennaisesti vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista kirjanpitovelvollisen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen asianomistajaksi ilmoittautuen yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Vakuutusyhtiö sen ohella lausui, että X Oy:ssä oli A:n menettelyn vuoksi jouduttu suorittamaan erityistilintarkastus yhtiön taloudellisen tilan selvittämiseksi. Vakuutusyhtiö oli konkurssivelkojana ottanut vastatakseen osasta tarkastuskustannuksia ja sitoumuksensa nojalla suorittanut niistä 2 388,27 markkaa. Sen vuoksi vakuutusyhtiö vaati lisäksi, että A velvoitetaan suorittamaan sille sanottu summa korkoineen vahingonkorvauksena tai rikoksen selvittelykuluina.

Käräjäoikeuden tuomio 11.9.1997
Vakuutusyhtiön rangaistus- ja vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen

Käräjäoikeus totesi, että kirjanpitorikoksesta on säädetty rikoslain 30 luvun 9 §:ssä. Lainkohta on lisätty lakiin 24.8.1990 annetulla lailla. Lainmuutokseen johtaneen hallituksen esityksen (HE n:o 66/1988 vp) perustelujen mukaan sekä yritysten, luotonantajien, osakkeenomistajien että julkisen vallan kannalta on tärkeää, että kirjanpidon antama kuva yrityksen toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta on oikea. Hallituksen esityksen mukaan säännöksellä halutaan suojata kirjanpidon luotettavuutta sinänsä. Tämän vuoksi säännöksen tarkoitusta voidaan pitää laajempana kuin esimerkiksi velkojien suojaksi tarkoitettujen konkurssirikossäännösten. Tämä tukee osaltaan sitä käsitystä, että kirjanpitorikosta koskevan säännöksen tarkoituksena ei ole suojata yksittäistä velkojaa kirjanpitorikosta vastaan.

Näillä perusteilla käräjäoikeus lausui, ettei vakuutusyhtiö velkojana ollut kirjanpitorikosta koskevassa säännöksessä tarkoitetun oikeushyvän haltija eikä siten voinut käyttää asianomistajan puhevaltaa. Sen vuoksi käräjäoikeus jätti yhtiön rangaistusvaatimuksen sekä sen tällä perusteella esittämän vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että yhtiöllä oli väliintulijan ominaisuudessa oikeudenkäymiskaaren tuolloin voimassa olleen 14 luvun 8§:n nojalla oikeus esittää puheena oleva korvausvaatimuksensa käsiteltävänä olevan rikosasian yhteydessä.

Pääasiaratkaisu

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta, ja tuomitsi hänet mainitsemiensa lainkohtien nojalla kahdesta kirjanpitorikoksesta yhteiseen 70 päiväsakon rangaistukseen.

Vakuutusyhtiön korvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui, että A:n syyksi oli jutussa luettu kirjanpitorikos, koska hän oli muun muassa laiminlyönyt kokonaan X Oy:n liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätöksen tekemisen. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että konkurssipesä voisi tämänkaltaisissa kirjanpidon laiminlyöntitapauksissa vaatia velalliselta kirjanpidon totuudenmukaiseen kuntoon saattamisesta aiheutuvista kuluista myös rikosperusteista vahingonkorvausta (Harri Vento, Velallisen rikoksista konkurssissa, s.108).

X Oy:n konkurssi oli rauennut varojen puutteessa. Normaalitilanteissa konkurssipesän joku velkoja yksin tai jotkut yhdessä voivat ottaa vastatakseen konkurssimenettelyn kustannuksista, sikäli kuin pesän varat eivät niihin riittäisi. Vakuutusyhtiö oli tässä tapauksessa velkojana ottanut vastatakseen vain erityistilintarkastuksesta aiheutuneet kulut. Nämä kulut kuuluvat yleensä pesänselvityskuluihin ja erityistilintarkastus suoritetaan myös pesän lukuun. Käräjäoikeus katsoi, että vakuutusyhtiö, joka oli suorittanut erityistilintarkastuksesta aiheutuneet kulut, oli oikeutettu vaatimaan niiden korvaamista.

A oli ollut X Oy:n toimitusjohtajana osakeyhtiölain ja kirjanpitolain nojalla vastuussa yhtiön kirjanpidon lainmukaisuudesta. A oli laiminlyönyt tämän velvollisuutensa. Yhtiön kirjanpito oli ollut pitämättä yhtiön joutuessa konkurssiin. Tässä tilanteessa olisi ollut tavallista, että yhtiön kirjanpito olisi saatettu loppuun. Sen sijasta usein kuitenkin käytännössä on suoritettu erityistilintarkastus. Käräjäoikeus totesi, että olisi perusteltua katsoa, että A laiminlyödessään kirjanpidon on ollut tietoinen siitä, että yhtiön tila täytyy tavalla tai toisella selvittää. A:n laiminlyönnillä olisi näin ollen syy-yhteys vahingon syntymiseen. Kysymystä voidaan tarkastella myös siltä kannalta, kuka on velvollinen kantamaan riskin siitä, että kirjanpito on jäänyt tekemättä.

Käräjäoikeus totesi kuitenkin, että vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä on aina osoitettava rikollisen teon ja syntyneen vahingon välinen syy-yhteys.

Kirjanpito-oikeudellisten säännösten taustalla olevat tavoitteet vaativat kirjanpidon huolellista toimittamista myös täysin vakavaraiselta kirjanpitovelvolliselta. Vaikka velallisen kirjanpito olisi pidetty ennen konkurssia, tämä ei sulje pois sitä, että suoritettavaksi tulee myös erityistilintarkastus. Eritystilintarkastuksen tehtävänä on näissäkin tapauksissa selvittää velallisen viimeaikainen toiminta esimerkiksi mahdollisten takaisinsaantiperusteiden vuoksi.

Vakuutusyhtiön mukaan eritystilintarkastus oli tehty pesäluettelon laatimista varten, mutta toisaalta erityistilintarkastuksella oli pyritty selvittämään myös mahdollisten takaisinsaantiperusteiden tai velallisen rikosten olemassaolo. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut nostettu takaisinsaantikanteita eikä vaadittu rangaistusta velallisen rikoksista.

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että erityistilintarkastus tehdään kuitenkin useimmiten pääasiassa takaisinsaantiperusteiden tai mahdollisten velallisen rikosten selvittämiseksi.

Edellä kerrotuilla perusteilla suoritetun erityistilintarkastuksen ei voitu katsoa olevan sellaisessa yhteydessä A:n nyt syyksi luettuun menettelyyn, että hän olisi velvollinen korvaamaan eritystilintarkastuksesta aiheutuneet kulut.

Sen vuoksi ja kun A oli myöntänyt sekä laiminlyöneensä kirjanpidon että hävittäneensä kirjanpitomateriaalin eikä vakuutusyhtiön suorittamia tilintarkastuskustannuksia näin ollen voitu pitää näiden rikosten selvittelystä aiheutuneina kuluina, käräjäoikeus on hylännyt korvausvaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Korpijärvi sekä lautamiehet Isohanni, Kuusisto ja Petäjä.

Vaasan hovioikeuden tuomio 5.11.1998

Vakuutusyhtiö valitti hovioikeuteen, jossa se vaati sen vahvistamista, että sillä oli oikeus asianomistajana vaatia rangaistusta ja vahingonkorvausta. Lisäksi yhtiö vaati, että A tuomitaan ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä korvausvaatimuksen.

Vakuutusyhtiön oikeus vaatia rangaistusta

Hovioikeus totesi, että kirjanpito antaa tietoa yrityksen toiminnasta sekä sen taloudellisesta tuloksesta ja asemasta. Tämä tieto on tärkeää paitsi yritykselle itselleen, myös sen sidosryhmille kuten yrityksen luotonantajille, osakkeenomistajille, liikekumppaneille ja julkiselle vallalle. Kirjanpidon oikeellisuuden merkitystä yrityksen sidosryhmille on korostettu myös kirjanpitorikosta koskevissa esitöissä (HE66/1988 s.89 – 90). Kirjanpidon laiminlyömisestä tai sen hävittämisestä ei normaalisti kuitenkaan sinänsä aiheudu vahinkoa mainituille sidosryhmille. Vahinkoa aiheutuu sen sijaan esimerkiksi mahdollisista velallisen rikoksista, joita puutteellisen kirjanpidon takia voi olla vaikea havaita ja selvittää.

Kirjanpitolain noudattamista valvoo kauppa- ja teollisuusministeriö. Verohallintolain 7 §:n 2 momentin mukaan verohallituksella ja verovirastolla on oikeus ilmoittaa havaitsemansa kirjanpitorikosta koskeva asia syyttäjälle syytteeseen pantavaksi ja niillä on oikeus käyttää valtion puhevaltaa asiassa.

Kirjanpidon laiminlyönnin tai sen hävittämisen kriminalisoinnilla suojataan siis epäsuorasti myös yrityksen velkojan, tässä tapauksessa vakuutusyhtiön, etuja. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei A:n menettely hänen syyllistyessään kirjanpitorikokseen ollut sillä tavalla välittömästi ja konkreettisesti loukannut tai vaarantanut vakuutusyhtiön oikeudellista etua, että sille tulisi antaa oikeus vaatia A:lle rangaistusta. Tätä kantaa puolsi myös se, että jos asianomistaja-asema määräytyisi suoraan kirjanpidon suojatarkoituksen perusteella, tällainen asema jouduttaisiin antamaan huomattavan laajalle ja epämääräiselle joukolle, mikä ei olisi tarkoituksenmukaista asian oikeuskäsittelynkään kannalta.

Vakuutusyhtiön oikeus vaatia korvausta

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että yhtiön korvausvaatimus perustui syytteessä kuvattuun tekoon, joten vaatimus voitiin ratkaista tämän rikosjutun yhteydessä.

Hovioikeus totesi, että konkurssisäännön 74 §:n mukaan kaikki semmoiset kustannukset, joita konkurssivaraston ylöskirjoitukseen, hoitoon ja hallintoon, niin myös selvitykseen, velkojien kokouksiin ja oikeudenkäymisiin tarvitaan, maksakoon tavarasto. Sen varalta, että konkurssi raukeaa tai peruuntuu, saman lain 50 §:n 3 momenttiin sisältyy säännös konkurssipesän hallinnon aiheuttamien kustannusten maksuvelvollisuudesta. Sen mukaan maksuvelvollinen on velallinen. Vaikkakin konkurssisääntö on vanha ja aukollinen eikä siinä ole tyydyttävästi säännelty muun muassa massavelkoja koskevia kysymyksiä, sen lähtökohta edellä mainittujen säännösten perusteella on kuitenkin ollut, että konkurssiin liittyvä pesän selvitys on lailla säänneltyä menettelyä, jonka aiheuttama kustannusvastuu on laissa rajattu pesän varoihin, tai konkurssin rauetessa, säädetty velallisen vastattavaksi.

Kirjanpitoaineistolla on keskeinen merkitys pesän selvittelylle, ja konkurssitilanteessa erikoistilintarkastuksella on huomattava merkitys velallisen kirjanpitolakiin perustuvien velvoitteiden valvonnassa.

Erikoistilintarkastuksen toimeenpano on pesänhoitajien ja velkojainkokouksen vallassa. Käräjäoikeuden tuomion mukaan erityistilintarkastus oli tehty toisaalta pesäluettelon laatimista sekä toisaalta mahdollisten takaisinsaantiperusteiden ja velallisen rikosten selvittämistä varten. Sikäli kuin suoritettu tarkastus oli palvellut pesän selvitystä, siitä johtuvat kustannukset olivat tyypillisesti pesän varoista suoritettavia konkurssikustannuksia (massavelkoja).

Hovioikeus lausui, että vakuutusyhtiöllä oli sinänsä ollut hyväksyttävä tarve saada selville oikea kuva yhtiön taloudellisesta asemasta, jolloin erityistilintarkastuksen toimittaminen oli ollut perusteltua. Myös A:n, joka oli hävittänyt kirjanpitoaineiston, on täytynyt ymmärtää, että yhtiössä voitiin tehdä erikoistilintarkastus. Näistä seikoista huolimatta, koska konkurssiin liittyvä pesän selvitys on lailla säänneltyä menettelyä ja kun sen aiheuttama kustannusvastuu on laissa rajattu pesän varoihin, tai, konkurssin rauetessa, säädetty velallisen vastattavaksi, hovioikeus katsoi, ettei A ollut rikosperusteisestikaan vahingonkorvausvastuussa niistä kuluista, jotka vakuutusyhtiölle oli syntynyt erityistilintarkastuksen toimittamisesta. Tavanomaisten konkurssikustannusten rikosperusteista korvattavuutta vastaan puhui myös se seikka, ettei konkurssiin joutuminen ole rikos. Koska erikoistilintarkastuskertomuksella ei ollut tässä tapauksessa ollut myöskään todisteellista merkitystä, vakuutusyhtiöllä ei ollut oikeutta saada sen aiheuttamista kuluista korvausta selvittelykuluinakaan.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Oksala, Männikkö ja Palmu. Esittelijä Timo Lehtonen (mietintö).

Esittelijän, viskaali Lehtosen mietintö

Ratkaisuehdotus oli hovioikeuden tuomion mukainen perustelujen otsikon ”Vakuutusyhtiön oikeus vaatia korvausta” ensimmäisen kappaleen loppuun asti. Tästä eteenpäin esittelijän ehdotus perusteluiksi ja tuomiolauselmaksi oli seuraava:

X Oy:n konkurssi oli rauennut varojen puutteeseen. Vakuutusyhtiö oli maksanut väliaikaiselle pesänhoitajalle 2388,27 markkaa tämän toimeksiannosta suoritetusta erikoistilintarkastuksesta. Vakuutusyhtiöllä oli X Oy:n velkojana ollut hyväksyttävä syy selvittää konkurssia edeltäneitä oikeustoimia yhtiössä. Selvityksistä olisi voinut ilmetä, että konkurssipesään oli mahdollista saada omaisuutta takaisinsaannilla tai rikosperusteisesti. Vakuutusyhtiö tai joku muu velkoja olisi tällaisessa tapauksessa voinut ottaa konkurssikustannukset vastattavakseen. Tosin nyt kysymyksessä olevien kustannustenkorvattavuuden osalta ei ole merkitystä sillä, nostettiinko mainittuja kanteita vai ei.

Konkurssisäännön 50 §:n 3 momentissa ja 74 §:ssä säädetään siitä, mistä varoista pesän hallinnosta ja selvityksestä aiheutuneet kustannukset on maksettava. Säännökset eivät kuitenkaan estä vaatimasta vahingonkorvausta vahingon aiheuttajalta. Vakuutusyhtiön maksettua pesän selvityksestä oikeus vahingonkorvauksen vaatimiseen on tältä osin siirtynyt sille.

Yrityksen jouduttua konkurssiin on varsin tavanomaista, että suoritetaan erityistilintarkastus. Sillä pyritään selvittämään lähinnä sitä, onko velallinen tai sen puolesta toiminut suorittanut sellaisia oikeustoimia, jotka antaisivat aihetta takaisinsaantikanteisiin tai syytteeseen velallisen rikoksista. Tämä oli ollut myös tässä tarkastuksen tarkoitus. Erityistilintarkastusta saatetaan käyttää myös apuna pesäluettelon laadinnassa. Osana erityistilintarkastusta saatetaan myös joutua saattamaan kirjanpitoa ajan tasalle, jos siinä on puutteita.

Erityistilintarkastuksen tekeminen ei suoraan riipu siitä, onko kirjanpito laiminlyöty vai ei. Kun erityistilintarkastuksella edellä kerrotun mukaisesti on pääasiallisesti muu tarkoitus kuin kirjanpidon kuntoonsaattaminen, kirjanpidon laiminlyönyt ei voi joutua vastuuseen erityistilintarkastuksen kustannuksista kokonaisuudessaan. Puutteellisesti suoritetusta kirjanpidosta on kuitenkin se seuraus, että erityistilintarkastuksen suorittaminen voi muodostua työläämmäksi ja siten kalliimmaksi. Joskus seurauksena voi olla se, että pesänhoitajan suorittaman kirjanpidon läpikäymisen sijasta joudutaan turvautumaan ulkopuolisten asiantuntijoiden apuun, mistä lähtökohtaisesti aiheutuu lisäkustannuksia.

Kirjanpidon laiminlyönyt voidaan asettaa vahingonkorvausvastuuseen puutteellisen kirjanpidon pesän selvitykselle aiheuttamista lisäkustannuksista. Laiminlyödessään laissa säädetyn kirjanpitovelvollisuuden A oli syyllistynyt rikokseen ja aiheuttanut myös sen, että vakuutusyhtiön osaksi maksaman erityistilintarkastuksen tekeminen on tullut työläämmäksi kuin jos kirjanpito olisi ollut kunnossa. Menetellessään käräjäoikeuden hänen syykseen lukemalla tavalla A:n on täytynyt käsittää, että tällaisia lisäkustannuksia voi aiheutua, jos yritys päätyy konkurssiin ja sen toimia aletaan selvittää.

Tarkemman selvityksen puuttuessa esittelijä arvioi kysymyksessä olevien lisäkustannusten määräksi 1000 markkaa.

Näillä perusteilla Lehtonen esitti, että A velvoitettaisiin suorittamaan vakuutusyhtiölle korvaukseksi erityistilintarkastuksesta aiheutuneista kuluista 1000 markkaa 16 prosentin korkoineen 21.10.1994 lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Vakuutusyhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan vakuutusyhtiö toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset. A ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta valitukseen vastaamiseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut
Vakuutusyhtiön syyteoikeus

Hovioikeuden lausumilla perusteilla vakuutusyhtiöllä ei ole oikeutta vaatia A:lle rangaistusta kirjanpitorikoksista.

Vahingonkorvaus

A on tuomittu jutussa rangaistukseen kirjanpitorikoksista muun muassa sillä perusteella, että hän oli X Oy:n toimitusjohtajana tahallaan laiminlyönyt kokonaan osakeyhtiön liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätöksen tekemisen. Osakeyhtiön konkurssipesän sittemmin teettämässä erityistilintarkastuksessa ei ole ollut kysymys laiminlyödyn kirjanpidon jälkikäteisestä laatimisesta, vaan yksinomaan konkurssimenettelyn tarpeita, kuten pesäluettelon laatimista ja mahdollisten takaisinsaantiperusteiden havaitsemista varten tehdystä selvityksestä. Tehtyä erityistilintarkastusta voidaan, myös sen laajuus ja siitä aiheutuneet kustannukset huomioon ottaen, kokonaisuutena arvioiden pitää sellaisena konkurssin yhteydessä suoritettavana tavanomaisena toimenpiteenä, josta aiheutuneet kulut kuuluvat konkurssisäännön 74§:n mukaan viime kädessä konkurssipesän vastattaviksi. Sen vuoksi ja kun kysymys ei, kuten hovioikeuskin on todennut, ole rikoksen selvittelykuluista, vakuutusyhtiöllä, joka on sitoumuksensa perusteella suorittanut konkurssipesän puolesta osan tilintarkastuskuluista, ei ole oikeutta saada niistä korvausta A:lta tämän rikollisen menettelyn perusteella.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Suhonen, Wirilander, Raulos, Krogerus (eri mieltä) ja Arponen. Esittelijä Jussi Heiskanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikaisen vanhemman oikeussihteerin Jussi Heiskasen mietintö oli syyteoikeutta koskevalta osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Vahingonkorvausvelvollisuuden osalta mietintö oli seuraava:

Vakuutusyhtiö on väittänyt, että A:n syyksi luetun rikollisen menettelyn vuoksi konkurssipesä oli joutunut teettämään erityistilintarkastuksen. Vakuutusyhtiö on pesän varattomuuden vuoksi ottanut vastatakseen osasta erityistilintarkastuksesta aiheutuneista kustannuksista ja on maksanut niistä 2388,27 markkaa. Korkein oikeus katsonee, että konkurssipesän mahdollinen oikeus vahingonkorvaukseen on tältä osin siirtynyt vakuutusyhtiölle.

Kysymys siitä, onko A:n syyksi luetusta menettelystä aiheutunut vakuutusyhtiölle välillistä vahinkoa, on ratkaistava sen perusteella, onko A:n syyksi luetun rikoksen ja vakuutusyhtiön maksamien korvausten välillä syy-yhteyttä. Tällöin on verrattava nyt aiheutuneita kustannuksia niihin kustannuksiin, jotka olisivat aiheutuneet siinä tilanteessa, että A ei olisi syyllistynyt hänelle syyksi luettuun rikokseen. Koska on ilmeistä, että yhtiön kirjanpitokustannusten määrä, mikäli kirjanpito olisi asianmukaisesti hoidettu, olisi ollut suurempi kuin kirjanpidon laiminlyönnin vuoksi lisääntyneiden pesänhoitokustannusten määrä, vakuutusyhtiölle ei ole aiheutunut vahinkoa A:n syyksi luetun menettelyn johdosta. Sen vuoksi ja kun kyse ei myöskään ole kirjanpitorikoksen selvittelykuluista, vakuutusyhtiöllä ei ole oikeutta saada A:lta korvausta tilintarkastuskuluista tämän rikollisen menettelyn perusteella.

Näillä perusteilla hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Krogerus: Hyväksyn mietinnön.